Kuvassa ylempänä: rysä; - alempana: Hamlet ja Ofelia - Kenneth Branagh ja Kate Winslet*
(Kielimafia tutkailee iltapäiväkahvilla ja myöhemminkin oikeinkirjoitusvirheitä ynnä muita erheitä. - Huomattavia lisäyksiä ja muutoksia koskien Hamletia, Ofeliaa ja Poloniusta - viimeksi
6.6 klo: 17.25 - mm. Greenblatt-kappale meni rakenteellisesti uusiksi pariinkin kertaan).
IIines kirjoitti:
RR:lle lausun vielä ihmetykseni rysäilysyytöksestä, enkä osaa päätellä, mistä se juontuu tämän päreen kohdalla. Minusta sinun kannattaisi unohtaa tuo Kompostin ja Homo garruluksen lanseeraama käsite, sillä se on loukkaava ja vähättelee minua kirjoittajana. Mutta se kai on tarkoituksesi, painaa minua, jotta oma loisto nousisi. Katin kontit, ymmärrän kyllä arvoni!
*
Käytän 'rysää' esteettisistä, en moraalisista, syistä - en ainakaan mitenkään vakavasti närkästellen.
Rysä on niin suussa sulava sana. Se rrssuhisee kivasti. Ja minulla on sitäpaitsi hyviä lapsuusmuistoja rysiin ja yleensä kalastusvälineisiin liittyen mummolasta - Päijänteen rannalta (kuvan rysä on myös kaunis).
*
No - olkoon. Tulen vain joskus pahalle päälle käydessäni blogissasi. - - Miehen ja naisen välisestä suhteesta keskusteleminen voi - ja sen lienee myös syytä - ainakin minun mielestäni - tapahtua julkisesti sitä ikäänkuin dramatisoiden - lähinnä satiirina ja farssina.
Mutta jospa kirjoitat Iines itse nimenomaan farssia, enkä minä vain (vieläkään) kunnolla älyä sitä asiaa?
Minusta kuitenkin tuntuu usein siltä, että kaikki muka-avoin julkinen muka-vakavuus tai pikemminkin lörpöttely (Heideggerin Gerede) tekee nais- ja miesasiasta typerää jaarittelua. - - Loppupeleissä asiat ratkotaan joka tapauksessa kotona riitelemällä ja/tai mykkäkoulua pitämällä. - - Blogit ovat pelkkää huvitusta siihen totuuteen verrattuna.
Jokaisella avioliitolla ja parisuhteella on oma sisäinen logiikkansa ja omat 'pelisääntönsä', joita muut eivät välttämättä koskaan voi täysin ymmärtää (muun muassa
Mummo on todennut tämän saman asian).
Loogisesti edellisestä väittämästä kuitenkin seuraa äärimmillään, että tällöin kaikki parisuhdeterapia on jotakuinkin hyödytöntä, koska suhteen ongelmat vain ratkeavat niinkuin ratkeavat ilman, että pari itse tai kukaan muukaan voisi niille oikeastaan mitään. Tämä lienee kuitenkin vastoin naisten yleistä intentiota ja asennoitumista - he kun ovat niin mieluusti menossa pariterapiaan, kun taas miehet pitäisivät 'mölyt mahassaan'.
(Muun muassa tästä syystä linkkasin tuohon viimekesäiseen päreeseeni -
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/psykiatrilla.html)
Hm. En nyt tarkoita edellisellä 'päästöllä' - siis kriittisellä muminalla - välttämättä sinua Iines, jolla on onneksi se niin sanottu ketunhäntä aika usein kainalossa näissä päreissä, mutta mutta - silti...
Keskustella blogeissa täysin vakavalla mielellä naimisesta tai miehen ja naisen välisestä suhteesta ylipäätään herättää minussa samanlaisia varauksellisuuden tunteita kuin puhe suvaitsevaisuudesta ja rasismista Zizekissä (ja itsessäni).
Sellaisen puheen takana piilee yleensä jokin ideologinen eli näennäisen vakuuttavasti muka faktoihin naamioitu/kätketty/mystifioitu ja samalla varsin tiedostamaton oma intressi/fantasia/pelko, jota on tarkoitus indoktrinoida yleisenä totuutena (tämä on mm.
Takkiraudan strategia).
II
Minä puhun miehen ja naisen välisestä suhteesta mieluummin vaikka Hamletin kautta kuin olemalla jotain muka 'omaa mieltä'.
Täytyy tunnustaa jopa hieman yllättyneenä, että Hamlet on sielua vavahduttavine isä- ja äitisuhteineen ottanut minut täysin valtoihinsa. Ja siten koko Shakespeare. Tarvittiin 55 vuotta, että tajusin olevani Hamlet ;]).
Aavistelen myös, että
Falstaffista tulee (on tullut jo) Hamletille 'kaveri' minun identifikaatiogalleriassani. Onhan Falstaff jos kuka Shakespearen rabelaismaisin hahmo - tosin kaikessa härskissä ja ylitsevuotavan elinvoimaisessa sekä älyllisesti terävässä koomisuudessaan paljon traagisempi kuin Rabelais'n sinänsä irvokkaat hahmot.
Mutta Hamlet - tuo melankolinen ajattelija, mustasukkainen Oidipus (Oidipus muuten ei ollut mustasukkainen; eihän hän tiennyt, että nai äitinsä; ei tiennyt äitikään pojastaan), isänsä haamun kiirastulessa (jossa haamu sanoo elävänsä) palava (siis puhdistuva?: - purgatio) rääkätty sielu ja intohimoinen näyttelijä - runoilija - koomikko.
Olen - vielä kerran ja yhä uudestaan - ihmeissäni tuon monikerroksisen hahmon edessä. Ja varsinkin
Kenneth Branaghin esittämänä sekä ohjaamana (Mel Gibson ei ollut huono Hamlet, mutta ei häntä voi edes verrata Branaghin virtuoosisuuteen).
*
Olen jättänyt tietoisesti käsittelemättä Ofelian kohtalon. Ja kun palaan siihen, saat Iines sinäkin 'nais- ja miesasiaa' yllin kyllin.
Hamletille emme kuitenkaan voi antaa puhtaita papereita Ofelian tapauksessa - ei vaikka Ofelia itse suostuu isänsä ja veljensä juonitteluihin Hamletin suhteen ja saa siten Hamletin polttamaan päreensä ja katkaisemaan välit muka lopullisesti.
Mutta sehän ei pidä paikkaansa. Strange enough: Hamlet flirttailee raivoilunsa jälkeen vinoilevasti Ofelialle - ja samanaikaisesti jopa äidilleen (Ofelia on kuulemma 'parempi' - ikäänkuin Hamlet voisi/saisi valita heistä kumman tahansa!?) ennen Rotanloukun - Claudiuksen omantunnon kärventämiseksi kirjoittamansa näytelmän - alkua.
Kumpikin osapuoli - Hamlet ja Ofelia - siis rakastaa toistaan joskin oudosti ja epätoivoisesti - vanhempien ja läheisten ihmisten liian syvien petosten ja juonittelujen sekä Hamletin kostoa vaativan - joskin entisen, 'tekosiveän' (
seeming-virtuous) vaimonsa Gertruden suhteen oudon ristiriitaisen - isän haamun vuoksi (*). - - Tämän vilpittömän rakkauden Shakespeare tekee selväksi myös Hamletin suulla Ofelian hautauskohtauksessa, vaikka häntä usein onkin syytetty tunteettomuudesta Ofelian suhteen.
(*) Vastaavasti Polonius delegoi Hamletia kontrolloidessaan isää rakastavalle, lojaalille tyttärelleen tehtäviä, jotka eivät kuuluisi tälle lainkaan. Mutta Ofelia tottelee - kuten Hamlet yrittää totella isänsä haamua.
Onkin sanottu, että Ofelian ongelmat, jotka päätyvät mielisairauteen ja (ilmeisesti) itsemurhaan ovat etenkin systeemisen perheterapian lähtökohdista - jos ei sentään symmetrinen peilikuva niin yllättävän läheinen vastine Hamletin hulluudelle.
Ofelian on kuitenkin mahdotonta enää rakastaa (vaikka rakastaakin) miestä, joka - joskin tarkoittamattaan - on tappanut hänen isänsä (ja karkotettu kuolemaan Englantiin).
Hamlet kyllä ymmärtää tekonsa seurauksen Ofelian tilanteen kannalta, vaikka on kaiken kaikkiaan samanaikaisesti niin pihalla äitinsä uudesta avioliitosta isänsä (veljen-)murhaajan kanssa, että hoippuu ajoittain jopa oikeasti hulluuden partaalla ja ylireagoi (raivostuu) Ofelian palauttaessa aiemmin - to be or not to be-monologin jälkeisessä kohtauksessa - isänsä Poloniuksen vaatimuksesta - Hamletin hänelle kirjoittamat runot.
Poloniuksen motiiveja Hamletin suhteen en oikein ymmärrä, vaikka ne kyllä tuodaan (epäsuorasti) esiin. Kyseessä lienee osaltaan reaktio Hamletin käytökseen ja puheisiin - etenkin tämän ylimielisesltä vaikuttavaan asenteeseen. Hamlet on Poloniuksen mielestä kai ylittänyt oman, hovietikettiin sidotun roolinsa rajat - ja nimenomaan lähentyessään Ofeliaa varsin avoimesti.
(Toistan silti, että Polonius ei ole ihan niin typerä kuin, miksi Hamlet hänet - tosin kieltämättä jossain määrin myös oikeutetusti - suutuspäissään ja narrimaisessa pelleilyssään tekee.)
Mutta eikö tällainen kyräily ole - kuten voimme Poloniuksen puheista päätellä - 'vain' mustasukkaisen ja patriarkaalisen isän sekä vanhan, jo antiikista periytyvän, säätyä, sukua ja yhteisöä kasvatuksessa, avioliitossa ja moraalikysymyksissä painottavan koulukunnan edustajan omaa vallan- ja omistamisen halua suhteessa tyttäreensä?
Ofelia tottelee orjamaisesti ajautuen lojaliteettiristiriitaan - Hamlet vai isä ja veli? (isänsä tavoin myös Laertes on mustasukkainen Hamletille) - toivoen kai Hamletin ratkaisevan tilanteen julkistamalla ja siten virallistamalla rakkautensa häneen - - mutta sen sijaan Hamlet kuten sanottu hämmästyykin tavattomasti saadessaan takaisin Ofelialle aiemmin antamansa kirjoitukset - Ha ha! Are you honest? - Itse asiassa Hamlet raivostuu lopulta Poloniukseen ja koko hovin juonitteluihin.
Jos Ofelia tottelee isäänsä kuin tämän käskyläinen, vaikkei sisimmältään haluaisikaan, niin Hamletin on jo huomattavasti vaikeampi toteuttaa isänsä antamaa 'tehtävää', joka ei siis mielestäni hänelle lainkaan kuulu - kuten ei Poloniuksen Ofeliallekaan 'määräämä tehtävä', varsinkin kun se ajaa Ofelian mahdottomaan tilanteeseen ihmissuhteissa (kaksoissidokseen). Ofeliasta tulee siten viaton uhri, jonka mieli murtuu traagisessa ja - näin haluan sanoa - skitsofreenisessa vuorovaikutusverkostossa.
Hamlet ei ole soturiluonne kuten isänsä - hän on lukenut filosofiaa Wittenbergissä - hän on humanisti, runoilija sekä teatteri-ihminen (siis itse Shakespeare, joka tosin itse ei ollut käynyt yliopistoa johtuen siitä, että hänen isänsä aiempi yhteisöllinen status ja taloudellinen tilanne heikkeni jyrkästi juuri niinä aikoina, kun Williamin olisi pitänyt päästä Cambridgeen tai Oxfordiin).
Hamletin on sanottu olevan siirtymäkauden ihminen. Erotuksena feodaalisiin soturihyveisiin hän edustaa oppineisuutta, humanistista sivistystä ja taiteiden harrastusta. Hän on myöhäiskeskiaikana ensimmäistä kertaa moderniksi nimetyn ajattelun (nominalismi, voluntaristinen päätösteoria, protestantismi) edustaja päätyen keikkumaan montaignelaisen, yksilöllistä epäilyä, valintaa ja maltillista suvaitsevuutta korostavan kulturistisen ja filosofisen skeptisismin sekä relativismin ja uskonsotien fanaattisen fundamentalismin välille.
Toistan edelleen, että Hamlet on mielestäni ensimmäinen - mikäli ei oteta sopivin muutoksin lukuun joitain fideistikristittyjä kuten Pascal - individualistis-eksistentialistinen hahmo eurooppalaisen kirjallisuuden ja jopa koko eurooppalaisen kulttuurin historiassa. Myös ja juuri tästä syystä hän ajautuu äärimmäiseen sisäiseen konfliktiin aiemman, traditionaalisen ja autoritatiivista järkeä painottavan kollektiivisen eetoksen kanssa, joka elää erilaisesta kunniakäsitteestä kuin hän ja edellä esitettyyn viitaten delegoi hänelle tehtäviä ja rooleja, joita hänen tietyn säädyn edustajana tulisi noudattaa.
Yhdistämällä Shakespearen tuotantoa vaikuttavasti hänen pääteltyyn (koska Shakespearen elämästä tiedetään niin kovin vähän vuosisatojen tutkimuksista huolimatta) arkitodellisuuteensa ja oletettavasti tuntemiinsa ihmisiin, kirjallisuustieteilijä sekä aate- kulttuuri- ja sosiaalihistorioitsija
Stephen Greenblatt osoittaa häikäisevää kerronnallis-tyylillistä mestaruutta best seller-teoksessaan
Will in the World: How Shakespeare Became Shakespeare (suomeksi:
Shakespeare). - - Palkitussa kirjassaan
Hamlet in Purgatory Greenblatt esittää Hamletin yhä elävän myöhäiskeskiajan ja renessanssin maailman fantasian tasolla eräänlaisessa mielen kiirastulessa (Hamletin isän haamuhan sanoo palaavansa Purgatorioon aamunkoitteessa).
III
To a nunnery, go. - huutaa Hamlet Ofelialle. 'Älä rupea synnyttämään lisää syntisiä tähän maailmaan' (Huom. nunnery merkitsi tuohon aikaan nunnalan ohella myös porttolaa).
*
'O what a noble mind is here o'erthrown...O, woe is me, t' have seen what I have seen, see what I seen', itkee Ofelia Hamletin poistuttua pitäen tämän käytöstä ja puheita hulluutena: - 'Mikä jalo mieli onkaan tuossa pirstaleina'.
http://www.youtube.com/watch?v=EvNFjc5YE88&feature=related Hamlet and Ophelia - Left outside aloneLöysin toistaiseksi (toki tämä kohtaus löytyy alkuperäisenä ensimmäisen Hamlet-päreeni
On aatos vallassamme, päätös ei toisen linkin lopusta) 'vain' saksankielisen jälkiäänityksen tästä kohtauksesta (heti videon alussa), mutta sehän sopii hyvin sinulle Iines - onhan sisaresi naimisissa saksalaisen kanssa.
- Yksinpuhelun jälkeisessä kuvassa näemme Ofelian isän - Poloniuksen - vaatimassa tätä etääntymään Hamletista. Mies, jota Ofelia suutelee ennen Hamletin kohtaamista, on hänen veljensä Laertes.
Oh, what a noble mind is here o'erthrown!—
The courtier's, soldier's, scholar's, eye, tongue, sword,
Th' expectancy and rose of the fair state,
The glass of fashion and the mould of form,
Th' observed of all observers, quite, quite down!
And I, of ladies most deject and wretched,
That sucked the honey of his music vows,
Now see that noble and most sovereign reason
Like sweet bells jangled, out of tune and harsh;
That unmatched form and feature of blown youth
Blasted with ecstasy. Oh, woe is me,
T' have seen what I have seen, see what I see!
...............
...............
'I loved Ofelia. Forty thousand brothers could not, with all their quantity of love, make up my sum.'Tämä ei ole vähäistä rakkautta, mitä Hamlet - liian myöhään ja osittain itse syyllisenä tilanteeseen - tunnustaa Ofelian haudalla.
*
Kas siinä m/s/inulle 'melkein enemmän kuin tarpeeksi' miehen ja naisen välisen suhteen tuskaa.*http://nfs.sparknotes.com/hamlet/page_146.html 
