*
Caravaggio's painting is the last major Catholic work of art in which Mary is clearly dead. Her feet are swollen, and no cloud of cherubs ferries her heavenward as depicted less than a decade before by Annibale Carracci (see Assumption of the Virgin (Carracci)) for Cerasi Chapel. He does not depict an assumption but her death, arm drooping to the earth. The figure, like that in nearly all Renaissance and Baroque Assumptions, looks much younger than a woman some 50 or more years old; medieval depictions of the death were often more realistic in this respect. Contemporaries accused Caravaggio of modelling a mistress/prostitute as the Virgin.
*
[Kielimafian tarkennuksia 18.1]
*
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin kommentteihin edellisessä päreessäni Ihmisnahkalamppu ja teloituksen estetiikka.
1
IM: 'Caravaggion töitä leimaa ilmiömäinen taituruus, tekninen osaaminen ja aivan uudet taidot, kuten perspektiivi'.
.....
RR: 'Jos sinä olisit ollut konservatiivinen kardinaali, olisit tuominnut Caravaggion jyrkästi'
.....
IM: 'Ei suinkaan. Ruukinmatruuna olisi tuominnut hänet jyrkästi, jos "taideteos" olisi ollut purkillinen ulostetta alttarilla.'
*
Asetat kysymyksesi taiteen arvosta [ja vastaavasti historian mielestä] koko ajan sellaiseen [kapean subjektiiviseen] näkökulmaan, joka vie sinut vain yhteen suuntaan - omaan konservatiiviseen olohuoneeseesi. Samalla yrität objektiivisesti arvottaa hyvän taiteen redusoimalla sen käytettyihin teknisiin hienouksiin - ikäänkuin taideteoksen tekninen toteutus ja sen muotoon liittyvät seikat voisivat riittävästi selittää taideteoksen vaikutusta ja arvoa samassa mielessä kuin mopo on selitettävissä osiensa summana.
Mutta nyt ei ole kysymys pelkästä tekniikasta vaan [kuten itse sanot] nimenomaan 'purkista ulostetta' katolisen kirkon seinällä - toisin sanoen Caravaggion miltei inhorealistisesta naturalismista, joka kerta kaikkiaan soti katolisen kirkon esteettis-teologisia näkemyksiä vastaan.
Esimerkiksi Caravaggion käsinkosketeltavan 'lihallinen' maalaus kuolleesta Neitsyt Mariasta surevine kaljupäisine apostoleineen herätti pahennusta. Neitsyen mallina Caravaggio oli käyttänyt tuntemaansa prostituoitua - [huom. Caravaggion maalaus oli viimeinen merkittävä työ, jossa kuvattiin Neitsyt Maria kuolleena, sillä katolinen kirkko julisti myöhemmin, että Pyhä Neitsyt otettiin elävänä suoraan taivaaseen].
Olennaista kuitenkin on, että sinä IM ainakin epäsuorasti väität vanhoillisen kardinaalin ominaisuudessa hyväksyneesi/-väsi Caravaggion 1600-luvun alun katolis-kristillisestä korrektiudesta jopa kaikkein rankimmin poikkeavat maalaukset.
Käsittämättömän subjektiivinen ja anakronistinen väite.
Sinulta puuttuu kykyä rekonstruoida historiallinen tilanne mielikuvituksessasi etenkin 'epämiellyttävien' ihmisten ja suoranaisten 'vihollistesi' [muslimit, sosialistit, ranskalaiset, postmodernistit ym.] kannalta. Toisin sanoen - yhtä aikaa deterministisestä ja moralistisesta historiankäsityksestäsi johtuen sinun on lähes mahdoton asettua tietyn aikakauden kulloistenkin toimijoiden sen hetkiseen asemaan [toki se on vaikeaa kenelle tahansa] eli yrittää samastua heidän intentioihinsa.
Näin ollen puhut barokki-kardinaalin ominaisuudessakin lähinnä omien intentioittesi ja oman aikakautesi kautta ja puitteissa. Kukaan historioitsija ja taidekriitikko ei tietenkään välty anakronismeilta, mutta ainakin se olisi syytä tiedostaa ja tunnustaa, mitä sinä et kuitenkaan näytä tekevän.
Oivaltaaksesi mitä tarkoitan, kannattaa tutustua vaikka R. G. Collingwoodin historian-metodologisiin pohdintoihin sekä kulttuuri-antropologian ja sosiologian etic- ja emic-näkökulmien eroavuuteen, vaikka en usko, että tulet koskaan tajuamaan, mistä selittämisen ja ymmärtämisen erossa todella on kysymys tai edes hyväksymään, että niiden välillä ylipäätään on kategorista eroa - [ks. ennen postmodernin relativismin vaikutusta kirjoitettu von Wrightin 'Explanation and understanding' [1971], jota Tiede ja edistys 4/2011 käsittelee myös kriittisesti teemanumerossaan].
2
IM: 'Se kuvaa toisaalta ranskalaisten julmuuksia Espanjassa Napoleonin sotien aikana; ja toisaalta sen symboliikka on valtava.'
Paha Napoleon, ilkeät ja tyhmät ranskalaiset - niinpä tietysti.
Tiedän loukkaavani ainakin kiihkeimpien espanjalais-nationalistien tunteita, mutta on todellakin viime kädessä aivan sama, kenen julmuuksia Goyan maalaus kuvaa. Julmuudet valitettavasti ovat osa ihmislajin ihmisyyttä. Joka toista väittää elää joko idealistis-universaalissa ihmisoikeusunien maailmassa tai suljetussa nationalistista apartheidia demokraattisesti ajavassa territoriossa [vrt. USA:n etelävaltiot 1900-luvulla tai Israel juuri nyt], jonne hyväksytään vain yhteiskunnalliselta nettokontribuutioltaan kohtuullista positiivisempia konservatiivi-ihmisiä.
Maalaus näyttää yksittäisessä historiallisessa tilanteessa ilmenneen saatanallisen julmuuden. Ja vaikka ihan oikeasti oksettaakin sanoa, niin edellisessä päreessä esitelty Ilse Kochin Ihmisnahkalamppu kuvaa tuota julmuutta vielä vaikuttavammin joskin äärimmäisen rivolla tavalla.
Jossain kuitenkin kulkee raadollisen faktan eli kovan pornon tai suoran väkivallan ja esteettisen eli fiktion keinoin kuvatun julmuuden raja. En tiedä varmasti missä, mutta sopikaamme, että Kochin 'näkemys' ei kuulu taiteeksi kutsutun eli fiktiivisesti ilmaistun faktan piiriin, koska se itsessään on myös julmuuden ilmentymä ja tuote.
Mutta olipa kyseessä ilmentymä/tuote tai pelkästään kuvaus niin universaalista julmuudesta niissä molemmissa nyt kuitenkin on kyse, vaikka sinä haluatkin aina etsiä oman patrioottisen nurkkasi, josta käsin voi 'turvallisesti ja 'oikeamielisesti' määritellä hyvän ja pahan. Valitettavasti teet sen samaistalla keskenään huonon ja pahan. Huono on nimittäin esteettinen arvoarvostelma [se mikä on hyvää tai kehnoa], paha sen sijaan moraalinen maksiimi [se mikä on oikein tai väärin].
Tällaisessa asenteessa moralismi yhdistyy epäillyttävällä tavalla teknologisiin perusteluihin. Mielestäni kyseinen asenne on totalitarismi- ja futurismi-kritiikistäsi huolimatta vahvasti sukua 1920- ja -30-luvun nationalistis-fasistiselle konservativismille, jota voi perustellusti pitää kaikenlaisen apartheid-huuhailun ideologisena valepukuna.
*
Minua voidaan tietysti syyttää nihilismistä [ikäänkuin olisin rivo ja perverssi murhamies], mutta minun tapauksessani nihilismi on se, mitä ontologisesta universalismista ja Jumalasta on nietzscheläis-weberiläisen entzauberungin [eli/tai valistuksen] jälkeen enää jäänyt jäljelle [lukuunottamatta ehkä Badioun ongelmallista Tapahtuma-ontologiaa], koska olen menettänyt uskoni universaaliin moraaliin. Jumalaan sen sijaan en ole uskonut koskaan vaan ainoastaan 'puheeseen' Jumalasta.
3
IM: 'Jos taide kuvaa todellisuutta, tällöin ainoaa taidetta on realismi.'
Ja realismiko on yksinomaan esittävää taidetta? Mistä tiedät, että todellisuus on realistinen eli käsitettävästi esitettävissä? Jumalako kertoi? Vai Newton? Kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat nimittäin eri mieltä.
4
IM: 'Tarkoitatko siis, että nykytaide on pelkkää postmodernia kitschiä?'
Jotakuinkin. Kitschiä ja campia nimenomaan. Nykytaide on ontologisen nihilismimme eli sosiaalisen konstruktivismimme omakuva ja nihilismissä/konstruktivismissa syvyys ja pinta ovat erottamattomia. Mutta kyllä sieltä aina ne suurimmat lyövät jossain vaiheessa läpi [kun taas populaareimmat nykypellet monesti unohdetaan - ei toki kaikkia].
Tosin syvyyden ja pinnan voi sanoa ikäänkuin naivisti [vrt. Schiller: 'Naivista ja sentimentaalisesta runoudesta'] olleen yhtä antiikin Kreikan kulttuurissa [jonka taidetta arvostamme suuresti], joskaan se kulttuuri ei ollut nihilistinen ainakaan samassa mielessä kuin moderni länsimainen sivilisaatio, vaikka päätyikin polyteismissaan 'liian' monien jumalien ´synkretismistä 'tuntemattoman jumalan' tyhjyyteen.
Analogisesti samassa mielessä länsimainen rahatalous elää futuurikauppojen muodossa [päästö- ja lukemattomat muut 'futuuriyksiköt'] eräänlaista polyteismin lopun alun kautta. Pää tulee yhä nopeammin vetävän käteen - tyhjä jää. Tarvitaan uusi perusvahva 'monoteistinen valuutta', mutta kuka siihen enää uskoisi ja luottaisi? Pitäisikö ryhtyä palvomaan keisaria Jumalana kuten Roomassa viimein tapahtui ennen lopullista romahdusta - [Jumalan maanpäälliseksi sijaiseksi keisarin 'lobbasi' areiolainen kirkkoisä Eusebios - kristitty teologi!].
5
Moraali on aina keinotekoinen pakkopaita, joka määrittelee taiteelle sen sisällölliset rajat, mutta josta taide samalla pyrkii ilmaisussaan irtautumaan, koska totuudella ei ole sisällöllisiä eikä ilmaisullisia rajoja.
'Me emme voi puhua Jumalasta [Totuudesta], mutta meidän täytyy ja tämä on meidän suurin ahdistuksemme. Sen rinnalla kaikki muu on lastenleikkiä.', kirjoiitti Karl Barth - [vrt. Tractatuksen vaikeneva Wittgenstein tai Heideggerin keskiajan saksalaisilta mystikoilta [Mestari Eckhard] omaksuma Gelassenheit eli Silleenjättäminen, jossa annamme Jumalan olla (jätämme hänet olemiseen/sa), koska emme voi häntä tietoisesti/rationaalisesti saavuttaa, vaan/koska teemme hänestä aina oman kuvamme].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/01/ihmisnahkalamppu-ja-teloituksen.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Death_of_the_Virgin_(Caravaggio)
http://en.wikipedia.org/wiki/Caravaggio
http://en.wikipedia.org/wiki/R._G._Collingwood
http://fi.wikipedia.org/wiki/Emic
http://en.wikipedia.org/wiki/Emic_and_etic
3 comments:
enusko etta ihmislounnosta loytyy vastauksia. tai loytyy raamattuihin Uskoville kylla ehka joo sielta ihmislounnosta se vastaus
Kaikki ranttaliksi paneminen ei ole taidetta, eikä taide ole pelkkää ranttaliksi panemista.
Caravaggion tekee taiteeksi jo pelkästään tekninen taituruus. Samaa ei voi sanoa nykytaiteesta, joka on ikävystyttävää, banaalia, triviaalia, teknisesti kehnoa ja lähinnä kitschiä. Mutta jos haluat nähdä äärimmäisen teknisesti taitavaa rumuuden ja pahuuden kuvausta - jota tosin ei pidetä taiteena - niin silmäilepä sellaista julkaisua kuin White Dwarf.
Siellä missä materia ja merkitys yhdistyvät vähäisimmässäkään määrin, siellä voidaan puhua myös esteettisestä elämyksestä, joka on yhtä aikaa sekä ainutlaatuinen että objektiivinen. Niinpä tämänkaltaisen elämys-tietoisuuden selittäminen jää aina vajavaiseksi yritykseksi kuvata aktuaalinen ymmärrys 'itse teossa'.
Edelliseen liittyen kysymys siitä, mikä on taidetta ja mikä ei, on mielestäni kulttuurien ja kielen luoma keinotekoinen ongelma, jonka traditio lopulta aina ratkaisee. Jotkut fiktiiviset tuotteet muistetaan, jotkut unohdetaan, ja se siitä.
Taideteoksessa on kuitenkin viime kädessä kyse [metaforisesti että faktisesti] totuuden paljastumisesta/avautumisesta, mutta tämänkaltaltainen 'aletheia' ei ole sidottu mihinkään yksittäiseen tekniikkaan tai teknologiaan.
Luolamaalauksen alkuhärkä on vähintäin yhtä totuudellinen taideteos kuin Sibelius-monumentti.
Rivoudet ja julmuudet ovat sitten asia erikseen, vaikka ne tekisivätkin ties minkälaisen vaikutuksen.
Francis Coppola toisti 'Ilmestyskirja. Nyt.' ensi-illan yhteydessä vanhan fraasin, jonka mukaan sota [shokeeraavassa kauheudessaan] on kaunista.
Myönnän fraasin totuuden, mutta lisään samalla, ettei kauneus kuitenkaan ei ole sotaa. Sodan [kauheassa vaikuttavuudessaan] ja kauneuden suhde on näin ollen epäsymmetrinen, mikä tarkoittaa, ettemme voi pitää itse sotaa taideteoksena [elokuvaa sodasta kylläkin].
Post a Comment