Rationaalinen psykopaatti

Mainoksia pidetään informaationa, johon sisältyy suosittelu ja suostuttelu. Itse asiassa mainokset pyrkivät manipuloimaan ja tavallaan hypnotisoimaan ihmisiä ostamaan tuotteita. Itse en pidä mainoksia pelkästään suosituksina vaan röyhkeimmillään häpeämättömänä tunkeiluna ihmisten kaikille elämänalueille. 

.

Psykopaatteja on vaikea hypnotisoida ja manipuloida. Olisiko siis psykopaatti perimmäinen mutta lausumaton ja tarkoin varjeltu totuus rationaaliseksi valitsijaksi mystifioidun kuluttajan tyypistä? Kyseessä on järkeään harkitusti käyttävä ihminen, jota ei ole helppoa kusettaa ja hämätä ja joka toimii itse asiassa saman kusetuslogiikan mukaan kuin suurinta mahdollista voittoa tavoittelevaa toimijaa palveleva mainosmarkkinointi?

.

Eikö jo pelkästään tämä paradoksi tai pikemminkin kaksoisstandardi ja tekopyhä valhe kerro siitä, minkälainen motiivi ja moraali sisältyy ei ainoastaan mainosmarkkinointiin vaan ylipäätään kapitalismiin? Sen tarkoitus on aina de facto huijata eikä sitä voi vastustaa kuin tyyppi, joka itse narsistisesti [vasta]manipuloi kanssaihmisiään. 

.

Tällaisesta asenteesta ja asetelmasta löytyy hyvin vähän mitään eettisesti arvostettavaa.
.
PS. Jos ihmiset ihan oikeasti ovat kerta kaikkiaan niin tyhmiä ja halujensa vietävissä, ettei heitä voi olla kusettamatta, ei oletusta rationaalisesti valitsevasta ihmisestä voi silloinkaan tehdä kuin sellainen saalistaja, joka haluaa käyttää ihmisen hölmöyttä hyväkseen rationaalisen valinnan imartelevaan mutta valheelliseen periaatteeseen vetoamalla.

Pamppu ja omatunto

Utilitaristin motiivina ei ole toimia oikein vaan välttää kärsimystä ja rangaistusta – lain puitteissa. Mutta jos lain totteleminen perustuu vain rangaistuksen pelkoon, yhteiskunta koostuu pelkistä rikollisista, jotka ovat ikään kuin ehdonalaisessa vapaudessa niin kauan kuin tottelevat poliisia. Lakia he eivät perimmältään voi kunnioittaa, koska se tavalla tai toisella rajoittaa heidän ‘hyötyään’. Miten eri tavalla ajattelikaan Kant, jolle oikea moraalinen toiminta edellyttää aina oikeaa motiivia eli kategorisen imperatiivin sisäistämistä, mikä tarkoittaa, että jokainen sisimmässään pyrkii toimimaan niin, että voisi toivoa käyttäytymisensä olevan kaikkien muidenkin ihmisten hyväksyttävissä. Laki on silloin vain muodollinen julistus joka ilmaisee ihmisten hyvän tahdon normiksi kirjattuna. Kant oli tässä tietysti eräänlainen ‘salateologi’, koska ihmiset eivät pääse käytännön yhteisymmärrykseen arvoista ilman ‘instanssia’, joka ylittää jokaisen ihmisen rajalliset intressit. Tuo instanssi on tietenkin Jumala, jonka Hobbes ‘alensi’ maalliseksi hallitsijaksi eli suvereeniksi ja josta utilitarismi teki tavallisen poliisijohtajan. Utilitaristi ei siis toimi lain puitteissa siksi, että se on oikein vaan a] siksi, että laki estää häntä rajoittamasta liikaa muiden hyvää ja b] siksi, että hän pelkää poliisia, joka valvoo, että lakia noudatetaan. Velvollisuusetiikassa lakia sen sijaan noudatetaan siksi, että ihmiset ovat halunneet sellaisen Lain/Normin, jossa kiteytyy jokaisen ihmisen alunperinkin sisäistämä kategorisen imperatiivin mukainen ‘kultaisen säännön’ ideaali. Kieltämättä velvollisuusetiikka näin tiivistettynä ja yksinkertaistettuna on utooppinen ideaali, mutta silti ja juuri siksi se on arvostettavampi moraaliteoria kuin utilitarismin väistämättä tekopyhyyteen johtava perusmotiivi, joka palautuu lopulta aina samaan moraaliseen ‘perversioon’, jonka mukaan väärin eli pahaa on lupa tehdä, kunhan ei jää kiinni. Laki on silloin ainoastaan pelote eikä voi velvoittaa ketään sisäisesti ja henkilökohtaisesti. Utilitaristilta puuttuu omatunto. Sen on korvannut tekopyhyys ja poliisin pamppu.

Mitä ‘etnosentrinen moduuli’ opettaa meille moraalista?

1

Valkea kirjoitti päreessään ‘Kaunis, älykäs ja luova fasistinainen [edit]’: ‘Koska valkoisilla etuaivolohkojen sisällöllä on taipumus syrjäyttää vaistomaisia moduuleja kuten liian heikko etnosentrinen moduuli, valkoisia on suhteellisen helppo ohjelmoida minkä tahansa näkemyksen kannattajiksi, joko valkoisten puolustajiksi tai valkoisten vastustajiksi; kuitenkin jonkin verran helpompi valkoisten puolustajiksi, koska valkoisillakin on etnosentrisyyttä.’

.

2

Miten tämä tulos on mitattu? Kertoisitko mm., miten koeolosuhteet oli järjestetty, minkälainen oli otos: se ryhmä ja vertaisryhmä[t], joita tutkittiin ja testattiin, minkälaisia kysymyksiä koehenkilöille esitettiin ja millä kriteereillä vastauksia/koetuloksia tulkittiin?

.

3

‘Ennen’ puhuttiin a] enemmän tai vähemmän ‘rationaalisista’ mielipiteistä ja uskomuksista, joilla arvovalintoja perustellaan [varauksin esim. minä; varauksin, koska rationaalisuus ei ole minulle ihmisen luonteen ominaisuus vaan välttämätön ‘käsitteellinen väline’ ymmärtää itseään ja muita] tai b] manipuloitavissa olevista tunteista ja taipumuksista, joita arvot heijastelevat [esim. varauksin sinä; varauksin, koska preferoit jotain paikallisesti pysyvää (arvo)traditiota etkä ‘pelkkiä’ affekteja]. Nyt on sitten yhä suuremmassa määrin  siirrytty todistelemaan samoja asioita neurologisesti. Mutta - what’s the difference, actually? 

. 

4

Kuka lopultakin tarvitsee tätä ‘dataa’ ja miksi? Mihin tarkoitukseen tällaista ‘neurologiseksi sosiaalipsykologiaksi’ luokittelemaani  ‘tietoa’ halutaan käyttää? Nämä ovat kaikkein olennaisimpia kysymyksiä tällaisten ‘kokeitten’ suhteen, ei niinkään se, mitä niillä muka on todistettu. Vai riippuuko sekin ‘heikosta tai vahvasta etnosentrisestä moduulista’? Jne. Toisin sanoen tällainen kehätodistelu [arvot-faktat-arvot-faktat jne.] joko tukee tai kumoaa kulloistakin lähtöhypoteesia, joka ei ole arvoneutraali. Joka muuta väittää, on tiedeuskovainen fundamentalisti, jolla on agenda, jota hän ei joko itse tiedosta tai joka salataan mahdollisesti rahoituksellisista tai poliittisista syistä. Muussa tapauksessa se olisi triviaalia ja siten seurauksiltaan merkityksetöntä. 
.
5
Minulle on kuitenkin päivänselvää, että arvoja ei voi johtaa suoraan jonkun ihmisen tai ihmistyypin [olipa sitten valkoihoinen tai vaikka sininen] neurologisesta statuksesta, koska kielellisten symbolien käyttö [ja siten kieliyhteisö] on ontologisesti eri asia kuin ihmisen hermojärjestelmä. Niinpä esim. kognitiotiede on näennäisestä metodisesta 'kovuudestaan' huolimatta enemmän tai vähemmän fiktiivistä tutkimusta, koska eräs sen perusoletuksista eli 'moduuli' on yhtä konstruktiivinen hypoteesi kuin 'meemi'. Mitään kognitiivisia moduuleja tai 'kulttuurigeneettisiä' meemejä ei ole olemassa kuin tutkimuksellisesti kätevinä fiktioina. Oleellista tässä on [jälleen kerran], ketä nämä fiktiot ja niiden oletetusta vaikutuksesta tehdyt tutkimukset muka hyödyttävät ja miksi. Se instanssi ei ole eikä edes voi olla puolueeton. Tämänkään takia 'psyko- ja sosiaalitieteet' eivät koskaan voi olla 'kovaa' tiedettä [kuten fysiikka] perusteltiinpa niiden tuloksia sitten miten tahansa tarkoilla neurologisilla havainnoilla.

.

6

Todistukset palvelevat aina jotain praktista päämäärää, eikä tähän väitteeseen ole poikkeuksia [eksakti=triviaali tieto ei ole poikkeus, koska siihen ei sisälly ‘semantiikkaa’: H2O=H2O, mutta neuromoduuliin sisältyy, koska se muka sisältää ‘psykososiaalisia alttiuksia/taipumuksia’]. En ymmärräkään, miten voisit tällaisella perustelulogiikalla saada jotain todellista ‘lisäarvoa’ edustamasi tiettyjen moraalitunteiden hierarkiselle ‘kasaantumalle’ eli perinneinstituutiolle. Olisi ehkä älyllisesti rehellisempää sanoa, että minä nyt vain preferoin näitä arvoja ihan vaan siksi, että uskon niihin. Jos ne arvot ovat jollain tavalla kytköksissä joihinkin tunteisiin, se ei vielä tee niistä nimenomaan moraalisia. Moraali ei ole tunne vaan mahdollisimman rationaalisesti päätelty vakaumus. - - Jos tällaista perustelua pidetään pelkkänä [tiettyjen] tunteiden naamioina, voidaan myös moraalinen puhe siirtää sosiaalipsykologian kautta neurologiseksi tutkimuspuheeksi. Mikä siis vain lopultakin uusintaa samaa arvojen ja faktojen kehää, josta edellä oli puhe. Olisi fiksumpaa astua sillä tavalla ulos tuosta kehästä, että tunnustettaisiin avoimesti ihmisen rationaalinen vajavaisuus eikä uskottaisi tieteeseen [siis eksaktina pidettyyn tietoon] kuin fundamentalisti-kreationisti demiurgi-jumalaansa.

.

7

Kieltäydyn ehdottomasti ‘leimakirveen’ käytöstä näissä asioissa. Jos antaisin itselleni luvan siihen hommaan, päitä alkaisi pudota jatkuvasti eikä loppua näkyisi, koska ihmisyhteisöissä on aina ‘mätäpaiseita’, joiden ‘huono vaikutus’ pitäisi ennakoida ja estää voimakeinoin, sillä valistus ei niihin yleensä tehoa [turha siis syyttää omaa ‘neuromoduulia päidenpudottelemistaipumuksesta’ ;\]. Sitä paitsi ihmisyhteisöistä todella löytyy enemmän tai vähemmän vakiomäärä psykopaatteja [tai vastaavia luonnehäiriöisiä], joskaan en nyt puhu heistä vaan ihan vain tietynlaisen yhteiskuntaihanteen kannalta ‘epätoivottavien moraali/ttomien/tunteitten’ edustajista. Yhteiskunnan uskonnollis-poliittisesta toleranssista riippuen myös minä saattaisin silloin kuulua tällaiseen ryhmään vaikken ‘rikollinen’ missään muussa mielessä olisikaan.

*

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2014/05/kaunis-alykas-ja-luova-uusfasistinainen.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiotiede

http://en.wikipedia.org/wiki/Cognitive_module

http://fi.wikipedia.org/wiki/Meemi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Konstruktiivinen_realismi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_konstruktionismi

‘Hajurako', moraali ja oleminen

“Ylhäisyyden ja distanssin paatos, kuten sanottu hallitsevan ja korkeamman lajin kestävä ja vallitseva yhteis- ja perustunne suhteessa alempaan lajiin, siihen mikä on 'alhaalla' - se on ‘hyvän’ ja pahan alkuperä” [Friedrich Nietzsche, Moraalin alkuperästä, kohta 2].

*

Jos hyväksyn Nietzschen väitteen, olenko silloin konservatiivi? Vai pikemminkin ultra-anarkistinen kyynikko? Jälkimmäinen vaihtoehto ei mielestäni sulje pois edellistä. Etäisyydenotto niihin, joista ei pidä, on kaiken moraalin perusmotiivi. Minä tosin puhun yksilöistä enkä lajista [enkä liittoudu kenenkään kanssa]. Mutta lajin 'puolesta' ei voi puhua kuin yksilö. Niinpä Nietzsche yleistää liikaa [ja puhuu itse asiassa omissa nimissään]. Sitäpaitsi lajeja ei ole olemassakaan, kuten ei rotujakaan. On vain katoavien yksilöiden tajunta. Kaikki muu on olemattomuutta ennen kuin se nousee olemiseen tietoisen yksilön symbolifunktiossa [käsitteellisessä representaatiossa] palatakseen takaisin olemattomuuteen tuon yksilön kuolemassa.

.

http://www.suomisanakirja.fi/hajurako

http://www.helsinki.fi/jarj/law-evil/linkkeja.html

http://en.wikipedia.org/wiki/On_the_Genealogy_of_Morality

Melankoliasta iloon ja takaisin eli onko uskottava moraali mahdollista ilman tiedollista varmuutta?

Otsikko esittää tämän ‘väsähtäneen keskipäiväisen’ pohdinnan viimeisen ja vastaamatta jääneen kysymyksen.

. 

1

Olemassaolo, jolle edes hetkittäinen ilo ei anna voimaa, on elävää kuolemaa. Se on zombie-tila, josta irtipääseminen on ihmisen luovuuden äärimmäisin koettelemus ja vaarallisin lähde. Se on kuilu, jonne ihminen on aina vaarassa pudota lopullisesti ja josta ylösnouseminen on kuin pelastus ikuisesta helvetistä. Jos inhimillisen olemassaolon ja elämän puolesta voidaan julistaa jotain ilosanomaa [evankeliumia], se ilosanoma on erottamaton luovien ja ilon täyttämien hetkien antamasta toivon tunteesta.

.

2

Spinoza ja Nietzsche ovat kyllä oikeassa korostaessaan ilon tunteen ja elämän mielekkyyden kokemuksen riippuvuutta toisistaan, mutta moraalin kanssa aktiivisilla passioilla ja positiivisilla affekteilla ei edelleenkään ole tiedollisesti juuri mitään tekemistä. Moraali, kantilaisen deontologian lähtökohdista ymmärrettynä, ei voi perustua tiettyihin, hyvinkin perusteltuihin, mutta yhtä kaikki satunnaisiin tuntemuksiin ja taipumuksiin, olivatpa ne sitten miten useasti toistuvia tahansa. Moraali on lähtökohdiltaan normatiivista pakkoa, joka asettaa jopa ihmisen kokeman suurimman ilon rationaalisen päättelyn puitteisiin. Ilosta voi päätellä rajattoman vapauden herättämän mielekkyyden tunteen [joka ihastuttavuudessaan voi olla myös kauhistuttava], mutta rajattomasta vapaudesta, jotta se ei johtaisi rikokseen, tuhoon ja kaaokseen, on pääteltävä Normin välttämättömyys. Muussa tapauksessa ilo ja vapaus kääntyvät itseään vastaan kumoten toteutumisensa mahdollisuudet ja edellytykset.

.

3

Kyseessä on ratkeamaton jännite ja ambivalenssi, kaksi vastakkaiseen suuntaan vetävän inhimillisen ajattelun perustavaa ‘voimaa’. Kyseessä ei ole vain liberalismin ja konservatismin välillä vallitsevaa kiistaa ilmentävä jännite vaan sekä liberalistisen että konservatiivisen etiikan sisäinen ambivalenssi [liberalismin lähtökohtana ovat ensisijaisesti normit (oikeuksina), konservatiiveilla arvot (traditioina)]. Tämän jännitteen purkamiseksi ja sovittamiseksi ‘Suuren Normin’ alaisuuteen tarvitaan arvoja, mutta koska arvot ovat yksittäisten traditioitten tuotetta, ne eivät voi apriori eli ensisijaisesti ja ontologisesti olla perustavia ‘Normin’ ehtoja eivätkä siten pysty sovittamaan/ratkaisemaan ikuista jännitettä suunnattomasta [ei suuntaa] ja rajattomasta [ei rajaa] ilosta kumpuavan negatiivisen vapauden ja sitä välttämättä kontrolloimaan asetettavan ‘Normin’ välillä.

.

4

Arvojen  ja normi/e/n välillä vallitsee ratkeamaton jännite, ambivalenssi ja ‘ontologinen dikotomia’, joka on kuitenkin pakko ottaa ‘kontrolliin’, jotta ihminen itse ja yhteisö, jossa hän elää ei ajautuisi kaaokseen [sillä vaikka anarkismi yksilötasolla on vapauden ensisijainen ja luovuttamaton lähtökohta, niin yhteisötasolla anarkismi toteutuu kontrafinaalisella logiikalla johtaen tyranniaan]. Vasta ‘kontrolliin ottamisen jälkeen’ yksittäisten arvojen ja normien väliselle ristiriidalle voidaan antaa pitäviä ja pitempiaikaisesti pysyviä sisältöjä eli arvoja, joiden puitteissa sitä voidaan ilmentää ja toteuttaa.

.

5

Tiedän, että moni väittää asian olevan päinvastoin: arvot määräävät normit, mutta kun arvot kerran pääsevät rönsyämään ja/tai yksipuolisuudessaan dominomaan, mikään ei niitä pidättele tai pysty enää kontrolloimaan. Kiista on kuitenkin syvemmällä tasolla – arvojen  ja pelkästään yksittäisten normien tavoittamattomissa. Se on päätöksenteon aktuaalisen ongelman ytimessä, niin yksilötasolla kuin poliittisesti ja kulttuurisesti.

.

6

Ihmisestä itsestään on tultava oman ilonsa = vapautensa rajoittaja kategorisen imperatiivin ehdottomuudella. Hänestä on tultava autarkinen itsensä suhteen [itseään hallitseva]. Jos hän ei tähän kykene, tarvitaan ‘Suvereeni’, joka tekee tuon ‘ensimmäisen päätöksen’ hänen puolestaan. Mutta eikö ole parempi, että ihminen itse on oman itsensä ‘suvereeni’ eli hallitsija, jota hänen intohimonsa tottelevat kuin, että joku ulkopuolinen ‘tyranni’ [olipa tämä sitten todellinen tai kuviteltu] tekee sen hänen puolestaan ja usein jopa häntä lainkaan kuulematta?

.

7

Entä mistä pysyvä eli muut normit perustava Normi lopulta tulee ja saadaan? Carl Schmitt sanoo sen ytimekkäästi: Aus einem Nichts –‘ ei mistään’. Mitä tämä merkitsee? Lopultakin sitä, että järki kumoaa tällä tavoin itse itsensä ja mahdollisuutensa legitimoida oman päättelynsä tulokset itsestään käsin. Habermas ei tätä perimmäistä ongelmaa pysty ratkaisemaan [jos kohta hän ei sitä tässä (identiteettifilosofisessa) muodossa enää kysykään], koska mikään kollektiivinen päätösproseduuri ei voi olla täysin neutraali, puolueeton ja objektiivinen.

.

8

Kaikki tämä väsynyt päättely toimii ikään kuin yhden kortin varassa ja myös kaatuu sen mukana. Ensinnäkin se uskoo rationaalisen päättelyn sisällölliseen voimaan [tässä mielessä järjellä on uskon ‘luonne’] ja toiseksi se edellyttää jokaiselta ihmiseltä sellaista rationaalisesti autonomisen päättelyn kykyä ja tasoa, jota mitä ilmeisimmin ei kaikilta kerta kaikkiaan vain löydy. Ihminen ei lopultakaan ole rationaalinen olento, joskin jotkut ihmiset ovat ’rationaalisempia’=vaikutusvaltaisempia kuin toiset. Mutta jos näin on, ei moraalikaan ole rationaalinen vaan [foucault’laisesti] strategisen toiminnan [vallankäytön] projekti. Silloin Nietzsche on sittenkin [ja jälleen kerran] oikeassa - myös sen suhteen, ettei hän [toisin kuin Spinoza] sekoita stoalaisittain aktiivisia passioita [iloa] ja rationaalisuutta toisiinsa. Järki on näin kumonnut itse itsensä. Lopussa on nihilismi. Moraali on makuasia.

.

9

Kärjistäen sanottuna David Bentley Hart hyväksyy Nietzschen tiedon oikeutusta ja totuutta (merkitystä)] koskevan nihilismin [modaalilogiikka sen sijaan pätee myös nihilismiin] ja esteettisen elämyksen ‘eksistentiaalisesti perustavan vaikutuksen’, mutta haluaa ‘laulaa Nietzschen suohon’ ja ‘valitsee’ Jumalan. Jos dialektinen argumentaatio ei johda kuin loputtomaan käsitteelliseen saivarteluun, joka lopulta kumoaa jopa oman perustansa, niin voimme, jos vain koemme henkilökohtaisesti mielekkääksi [mikä ei välttämättä implikoi liberalismia vaan myös eri traditioiden ‘henkilökohtaisuutta’], valita ‘hyvällä älyllisellä omalla tunnolla’ evankeliumeissa kerrotun Jeesuksen ja hänen Jumalansa. Nietzsche itse ei vastustaisi [eikä voisikaan vastustaa, vaikka hän kyllä korostaa älyllisen omantunnon merkitystä - omista lähtökohdistaan käsin] tällaista perustelua: hänhän johdonmukaisesti tunnustaa argumentaatiomme loputtoman tulkinnallisuuden, joka ei ole enää tiedollista vaan ‘makuasia’. Nietzsche ei siis kieltänyt kristinuskon mahdollisuutta nyt ja aina, mutta halusi itse sanoutua siitä irti – loppuaikoinaan jopa ‘fundamentalistisella ehdottomuudella’.

.

Se, joka nyt ateistina etsii Nietzscheltä luottamusta tieteeseen ikään kuin kristinuskon korvaajana tulee kuitenkin pettymään karvaasti. Tiede oli Nietzschelle lopulta sekin vallankäyttöä [ei pelkkä vallan väline vaan nimenomaan vallan ‘luomus’/vrt. Foucault] siinä, missä kaikki muukin tässä maailmassa ja elämässä: itse asiassa tiede on Nietzschelle uusi myyttisen ja siten ‘totalitaarisen’ vallan ilmentymä.

.

Vallan muuttumisesta myös Nietzschellä ja Foucault’lla ajattelun transsendentaaliseksi perustaksi voidaan kyllä väitellä loputtomiin, mutta emme silti [tai pikemminkin tuon loputtomuuden vuoksi] pääse mitenkään ulos vallan ja tiedon yhteen kietoutumisesta ja siten päättelymme kehämäisyydestä, mikä tosiasia pätee tietenkin myös Nietzscheen ja Foucault’hon itseensä. Nietzsche tosin kommentoisi meidän, hänen tiedollisen oikeutuksen tulkinnallisuudesta esittämäänsä, kritiikkiämme, jonka mukaan myös hänen oma tulkintansa on relativistisesti kehäinen: ‘aina vain parempi’ (= kaikki on ‘vain’ tulkintaa)].

.

10

Tämä teksti alkoi yrityksestä välttää melankolian ajautumista masennuksen kuiluun, yrityksestä kokea iloa, joka nostaa ihmisen edes hetkeksi melankolian ‘yläpuolelle’, ellei peräti melankolian ‘tuolle puolen’. Siihen se myös palaa, vain ilon suomaa toivoa odottaen ja etsien: vailla järkeä, vailla moraalia, vailla rajoituksia - kohti taivasta ja ikuisuutta, kohti ‘olemattomuuden harmoniaa’, joka on perimmäisen ‘kaipauksemme’ todellinen kohde ja Jumala [jos joku sellaista termiä haluaa käyttää].

.

http://en.wikipedia.org/wiki/Carl_Schmitt

http://fi.wikipedia.org/wiki/Modaalilogiikka

http://en.wikipedia.org/wiki/David_Bentley_Hart

http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche

http://fi.wikipedia.org/wiki/Deontologia

http://en.wikipedia.org/wiki/Deontological_ethics

Antirealistin realismia 2

Moraali ei ole tunne eikä affekti vaan mahdollisimman yleisesti hyväksyttävien ja paheksuttavien asioiden reflektoivaa kategorisointia – siis ajatuksen eikä conatuksen työtä. Spinoza ja Nietzsche eivät näin ollen puhu moraalista lainkaan vaan omista haluistaan ja ’hallusinaatioistaan’, joista voi toki seurata epäsuoraa joskin yleensä vääristävää ja irrelevanttia vaikutusta moraaliseen arviointiin, mutta jotka itsessään [deterministisen kausaation alaisena materiana/energiana] ovat moraalin [eli vapauden kausaliteetista seuraavien arviointien/ajattelun] suhteen yh/t/ä mykkiä ja tyhjiä kuin aivomassa, josta etsimme ajatusta.

.

Moraali kielellis-kulttuurisena koodauksena [erotuksena signaalien käyttöön ja vaistonvaraiseen ‘tietoon’] ei ole mikään ihmislihassa ‘kompostoitunut’ tai sen ‘käymisreaktiona’ syntynyt kemiallinen yhdiste ['moraali-affekti'], joka ei irtoa kausaalisesta perustastaan vaan ilmentää sitä vain kompleksisemmalla tavalla. Sen sijaan ajattelu representatiivisena reflektiona, josta pätevät moraaliarvioinnitkin nousevat, on irronnut materiaalisesta perustastaan ontologisesti epävarmaksi [ei-ajalliseksi ja ei-paikalliseksi] holistisen indeterminismin symboliseksi topologiaksi. 

.

'Pätevän järjen' perusta rakentuu siis paradoksaalisesti 'epävarman ontologian' eikä suinkaan ehdottoman luonnon kausaliteetin varaan, jossa itseään introspektiivisesti tarkastelevan ajattelun [maailmankaikkeuden 'silmän'] mahdollisuuskin on pelkkä imaginaaris-affektiivis-animistinen fantasia eikä mikään holistisesti 'kehkeytyneen' ontologisen eron ilmaiseva dialektisesti välttämätön 'actus purus'.

.

Spinozan etiikka on rationalisoitua vitalistista mystiikkaa [panteismia eli animismia], josta Nietzsche poisti rationaalisuuden ja panteismin päätyen de facto egot/e/ismiin. Pätevä moraalifilosofinen päättely hylkää tällaiset ‘energeettisyys-hörhöilyt’ ja perustaa moraalin itse asetettua velvollisuutta korostavaan autonomiseen [erotuksena negatiiviseen vapauteen] järkeen [kategoriseen imperatiiviin].

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Conatus

http://en.wikipedia.org/wiki/Egotism

http://fi.wikipedia.org/wiki/Topologia_%28matematiikka%29

http://en.wikipedia.org/wiki/Actus_purus

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kategorinen_imperatiivi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oikeudenmukaisuusteoria

http://en.wikipedia.org/wiki/Veil_of_ignorance

http://en.wikipedia.org/wiki/Kantian_ethics

http://faculty.fordham.edu/tampio/Tampio%20-%20Rawls%20and%20the%20Kantian%20Ethos.pdf

Luottamuspula

 
Vihaatko sinä meitä Jeesus?
.
Jani Kaaro kirjoittaa Hesarin kolumnissaan:
.
Jos spartalaisia tai Aasian tiikeriäitejä ei lasketa lukuun, en tiedä toista kulttuuria, joka rajoittaisi ja säätelisi lasten vapautta yhtä paljon kuin omamme. Tulkitsit sitä miten päin vain, tämä vapauden puute palautuu aina tavalla tai toisella luottamuksen puutteeseen. Joko emme luota maailmaan; että se olisi hyvä lapsillemme.Tai sitten emme luota lapsiin; näemme heissä enemmän toteutumattomia pelkoja kuin toteutuvia mahdollisuuksia.- - Luottamuksen puute on periytyvää. Ihmisellä, johon ei ole luotettu lapsena, on pitkä tie oppia itse luottamaan ihmisiin. Kun luottamuksen puute siirtyy sukupolvelta toiselle, saamme aikaan tällaisen sääntöilijöiden maan. - - Jos siinä maassa opettajien ja oppilaiden väillä joskus räjähtää, siellä asuva kansa huutaa aina tiukempia sääntöjä ja kovempia rangaistuksia, kun oikeasti pitäisi kysyä, miten voisimme luoda molemminpuolista luottamusta.
.
1
Paitsi, että olen samaa mieltä Jani Kaaron kanssa, joka kirjoittaa taas erinomaista kolumnistiikkaa, olen eri mieltä hänen kanssaan. Samaa mieltä siinä, että noinhan asioiden pitäisi olla. Emme tarvitse lakia, koska laki itsessään on siirtynyt ihmisten sydämeen omantunnon ja luottamuksen äänenä. Uskallamme silloin ottaa riskejä toisten suhteen ilman riskivakuutuksia. Aito luottamus vallitsee, emmekä tarvitse pikkutarkkaa normistoa säätelemään ihmissuhteitamme ja kanssakäymisiämme, koska juuri nuo normit toimivat vääränlaisen autoritaarisuuden lähteenä. 
.
Epävarmassa ja sietämättömäksi muuttuvassa tilanteessa normeihin [säännöt, lait jne.] on liiankin helppo vedota, ja Kaaron mukaan ne samalla pitävät yllä ja jopa lisäävät sitä epäluottamuksen ilmapiiriä, joka ihmisten välillä pahimmillaan vallitsee. Normit ovat Kaarolle siis eräänlainen epäluottamuksen noidankehä eivätkä mikään turva aidon konfliktitilanteen hallitsemiseksi tai ennen kaikkea sen ennakolta ehkäisemiseksi. Kaaro väittänee päinvastoin, että normit itsessään tuottavat epäluottamusta ja konflikteja.
.
Kaaro on ilmeisesti kasvatus- ja yhteiskunta-anarkisti. Ehkä hän on myös jonkinlainen Jeesus-fani - tekisi mieli sanoa jeesustelija, ellei puhuisi perimältään täyttä asiaa. Minä vain en usko hänen utopiaansa. Hän on kuin ikihyveellinen Justine de Saden groteskissa ‘irstailuromaanissa’ eli jaksaa aina uskoa ihmisen hyvyyteen, vaikka miten kidutettaisiin. Marttyyri jos mikä - marttyyri joka roviolla palaessaan huutaa meille: te ette tuhoa ainoastaan minua vaan myös itsenne, vapautenne ja sielunne. Jumala antakoon teille anteeksi, sillä te ette näköjään tiedä, mitä te teette. Minä tiedän [tämän viimeisen lauseen hän todennäköisesti jättää sanomatta, jottei vaikuttaisi omahyväiseltä].
.
Toistan koko ajan: Kaaro on oikeassa, mitä tulee siihen, miten asioiden pitäisi olla. Mutta minä en usko häntä. En usko, että ihminen on sisimmältään niin hyvä ja ja niin hyväntahtoinen, että hän voisi kasvaa ja elää tässä maailmassa ilman selkeitä normeja tai jopa ilman minkäänlaista valtiokoneistoa, olkoonkin, että valtio on vallan, lain ja siten myös sorron institutionaalinen keskittymä. 
.
Minä uskon esimerkiksi John Rawlsin kantilais-liberaaliseen oikeudenmukaisuusajatteluun enemmän kuin mihinkään libertaristiseen vapausvouhotukseen, vaikka siis myönnän, että normit saattavat epäsuorasti ruokkia epäluottamuksen syntymistä ja epärelevanttia [ei-tarkoituksenmukaista] auktoriteettiin vetoamista. Mutta niin ruokkii pelkkä hyväntahtoisen naiivi ja sopimukseton luottamuskin tiettyjä mätämunia käyttämään luottamustamme hyväkseen ja tilaisuuden tullen pettämään sen. Eivätkä nämä ihmiset muuta tapojaan anteeksiantamuksemme ja hyvän tahtomme vaikutuksesta. He ovat siis pahoja.
.
Kaaro elää anarkistista utopiaa. Jopa siinä määrin, että joskus epäilen, josko hän on kokenut niin kovia lapsuudessaan ja nuoruudessaan, että hänen on aivan pakko kääntää kostonhalunsa mahdollista hyväksikäyttäjäänsä [kiusaajaansa, sortajaansa] kohtaan naiviksi luottamukseksi ja hyväntahtoisuudeksi kaikkia ihmisiä kohtaan, jottei pakahtuisi sieluaan kalvavaan vihaan.
.
On - jos ei täysin motiiviltaan [institutionaalisen [yleisen vai eliitin?] tahdon ilmauksena] niin ainakin intentioltaan [toiminnallis-tavoitteellisesti] - kaksi eri asiaa ymmärtää normit pakkona, jolla ihmisiä kontrolloidaan tai jopa uhataan sekä ohjeistuksena, joka antaa heille ymmärryksen siitä, missä kulkee hyvän ja sallitun käytöksen raja eli mikä on oikean käytöksen ‘moraalinen mitta’. 
.
Etenkin lasten ja nuorten ihmisten ei välttämättä ole aina helppoa tajuta, että se, mitä he sattuvat milläkin hetkellä haluamaan, ei ole mahdollista, sopivaa eikä sallittua. Normeja ja arvoja, joita lapsille ja nuorille tällöin opetetaan tai pitäisi opettaa, kutsutaan [mikäli Kaaro ei sitä jostain syystä satu tietämään] kasvatukseksi tai kasvatuksen enemmän tai vähemmän itseisarvoisiksi apuvälineiksi.
.
Jos Kaaro nyt kokee, että esim. Rawlsin lähtökohdiltaan kantilainen oikeudenmukaisuusteoria sisältää pakkoa, joka ruokkii ihmisten autoritaarisia luonteenpiirteitä ja että valtiolle ei pitäisi antaa edes sitä institutionaalista roolia, joka sille Rawlsin eroperiaatteen vaikutuksesta ihmisten ominaisuuksien suhteen väistämättä tulee, hän ajautuu libertarismiin, jossa valtiolla ei ole muuta roolia kuin toimia poliisina. Mutta Kaaro ilmeisesti menee vielä pitemmälle: hän kai pitää jopa poliisia tarpeettomana. Normit, lait, säännöt ja siis poliisikin aiheuttavat ihmisissä reaktion, joka ruokkii epäluottamusta kanssaihmisiä kohtaan. 
.
Joko Jani Kaaro on paranoidi tai sitten hän ei ole kerta kaikkiaan ymmärtänyt ihmisluontoa ja normien välttämätöntä merkitystä ihmisyhteisön koheesion kannalta, mikäli hän nyt sellaista kuin ryhmän integraatio juurikaan noteeraa, koska vapaat, hyväntahtoiset ja toisiaan kohtaan luottamusta tuntevat ihmiset eivät kuulemma halua sääntöjä synnynnäisen[?] keskinäisluottamuksensa kierouttamiseksi ja vääristämiseksi.
.
2
Jeesus Nasaretilainen oli vapaa mutta silti [yleensä] hyväntahtoinen ihminen ja saatamme herkästi olettaa, että hänen hyväntahtoisuutensa kumpusi juuri hänen vapaudestaan juutalaisen lain orjuudesta ja uskosta Jumalan armoon [rakkauteen]. Mutta mitä Jeesus sai palkakseen siitä, että luotti ihmisiin, heidän vapauteensa ja hyvyyteensä? Häpeällisen kuoleman ristillä.
.
Johtuen syystä tai pikemminkin ehkä insentiivistä, jota en tajua (se onkin uskon asia), tämän teloituksen tuli olla todiste siitä, että ihmisellä on [imitatio christi] mahdollisuus hyvyyteen ja luottamukseen Kristuksen (Jumalan] kuoltua hänen syntiensä puolesta ja näin lunastettua hänen syntinsä. Tosin tällä tavoin jäimme ikuisiksi ajoiksi Jumalan velkaorjiksi, mutta onhan paljon miellyttävämpää olla velkaa ‘reilun armokaupan’ Jumalalle kuin shorttaaja-paholaiselle[?]
.
Rohkenen de Saden Justinen ja jopa Jeesuksen lopunajallisen opin [paholaisen maailma on tuhoutumassa ja vain hyvät eli uskovat pelastuvat] esimerkkiin viitaten väittää, että Jani Kaaro ja hänen kaltaisensa anarkismiin rakastuneet hippiluonteet elävät samaa unta kuin nämä naivin hyvyyden marttyyrit ja väitänpä vielä lisää: he saattavat syvällä sisimmässään jopa hekumoida sillä, että heidät vielä joku päivä [uudelleen?] ristiinnaulitaan, raiskataan tai muuten vain häpäistään, mutta silti he eivät halua kostaa eivätkä he edelleenkään pidä tarpeellisena, että yhteiskunnassa olisi joitain sääntöjä, jotka ohjaisivat ihmisten käyttäytymistä ja tapoja – ei suinkaan – he eivät edelleenkään tarvitse mitään normeja/sääntöjä turmelemaan ihmisten hyvä tahtoa eli tekemään ihmisistä autoritaarisia.
.
Kysyn yhä uudelleen [minulla on tässä mielessäni eräs tietty ihminen (Jani Kaaro-fani), jonka nimeä en tietenkään paljasta], onko se olettamani viha, jota nämä muka auktoriteeteista vapaat ja toisiinsa luottavat ihmiset eivät tunnusta sisimmässään kytevän ja kalvavan, todellakin niin kauhea, että se täytyy yrittää totaalisti torjua tietoisuudesta, jottei se väistämättä ajaisi heitä itsetuhoon/-murhaan [kuten Jeesuksen kohdalla itse asiassa kävi]? 
.
Mitä näin fataalin trauman totaali-kielto heistä lopulta todistaa? Millaisia ihmisiä heistä onkaan tullut? Eikö heidän naiivi uskonsa anarkistiseen vapauteen alakin näyttäytyä perin oudossa valossa? Jospa kaiken [muka] tukahduttavan sääntö-normatiivisuuden ja siitä seuraavan kontrollin, kurin ja järjestyksen nihiloinnin [tuhoamisen] taustalla piilekin salainen toive tuhota näin saavutetun vapaan kaaoksen mukana koko ihmiskunta?! Sillä eikö tämä ‘vapaus’ kumpuakin äärimmäisestä vihasta elämää kohtaan?
.
Etenkin Nietzsche on kriittisesti kysynyt tätä asiaa kohdistaen kysymyksensä Paavaliin ja kirkkoisiin mutta ulottamatta sitä kuitenkaan itse Jeesukseen, jota hän piti aidosti vapaana joskin merkillisen ellei epäuskottavan pehmeänä tyyppinä [mitä Jeesus ei kuitenkaan mielestäni ollut].
.
Jani Kaaron ja Jeesuksen anarkistinen uni, kuten sanoin, on hyvin ylevää ja kunnioitettavaa laatua. Itsekin haluaisin sen olevan totta. Mutta Dostojevskin suurinkvisiittori opettaa meille, kuten hän ‘opetti’ myöhäiskeskiajan Jeesukselle, realismia, mitä tulee ihmisten kykyyn omaksua, elää ja kestää tämän saarnaamaa vapauden ja lähimmäisenrakkauden oppia. Ihmiset tarvitsevat ensin ihmeen, salaisuuden ja auktoriteetin [myös leipää]. Niitä he uskovat ja vasta niiden jälkeen heille voidaan kertoa kauniita tarinoita pyyteettömästä hyvyydestä, joka vallitsee jossain paratiisimaisessa tuonpuoleisuuden olotilassa, mutta johon me voimme jo täällä paholaisen valtakunnassa hankkia option treenamalla taivasolotilaa varten eli rakastamalla lähimmäisiämme ilman ehtoja [imitatio christi]. 
.
3
Minun mielestäni ihmiset voivat parhaiten luottaa toisiinsa siellä, missä he ovat sisäistäneet yhteiset normit, jotka säätelevät heidän affektejaan ja käyttäytymistään. Tällaiset normit ovat välttämättömiä [joskaan eivät tietysti aivan riittäviä] keskinäisen kanssakäymisen kannalta – eivät suinkaan jotain autoritaarisen mielivallan ilmentymää, koska ne ovat ihmisten itse itselleen asettamia [vrt. Kantin kategorinen imperatiivi, josta uusin syvällinen versio on Rawlsin ‘tietämättömyyden verho’].
.
Jani Kaaron yliherkkyys sääntö- ja normikulttuuriamme kohtaan on kyllä osittain vankastikin perusteltua, mutta mielestäni hän ei näe tilannetta tarpeeksi selkeästi ja oikeassa perspektiivissä vaan palauttaa ongelman pelkästään yksilötasolle ikään kuin makrotason muutokset voisivat aina alkaa vain mikrotason valinnoista. Entä jos makrotaso onkin jo niin pitkälle biopolitisoitunut mikrotasoon [yksilöitten uskomuksiin ja alitajuntaan], että yrityksemme irtautua normeista ja säännöistä voi tapahtua enää vain omaksumalla [tiedostamattomasti] kokonaan toisenlainen säännöstö, joka viruksen tavoin pitääkin meitä entistä tiukemmin otteessaan? [tällaista normien semanttista transformaatiota voisi kutsua topologiseksi dialektiikaksi; vrt. Möbiuksen nauha].
.
Annan esimerkkinä suhtautumisen terveyteen ja omaan kehoon. Mitä onkaan viime vuosina normitettu ja sääntöistetty enemmän kuin ihmiskehoa ja psykofyysistä hyvinvointia? Foucault on osunut aivan naulan kantaan: meitä normitetaan jatkuvasti ja yhä lisääntyvässä määrin mutta ei moraalisilla vaan normalisoivilla standardeilla. Tämä on nykykapitalismin henki: ihmisruumiista ja –psyykestä on tullut pääomaa, jota pyritään lisäämään, jotta jatkuva kasvu toteutuisi [ja jotta pystyisimme kustantamaan julkiset palvelumme, jotka ovat reilun kapitalistin ‘suurin’ menoerä ja ‘huoli’ - ?].
.
Kaaro siis lienee ymmärtänyt väärin, mistä ‘normikenkä’ todella puristaa. Kyse ei ole niinkään tapoihin liittyvistä eettisistä ohjeistuksista, joiden tarkoitus on turvata ja vahvistaa yhteisöllistä integraatiota [identiteettien välinen konsensus tai ainakin siedettävä modus vivendi] kuin erilaisia vaihdon mekanismeja edistävistä kontrollien ja itsekontrollien muodoista, joiden insentiivinä on [ikuinen] kilpailu yhteisöllisestä statuksesta [identiteettien välinen hierarkia]. 
.
Medikalisaatio on yksi tärkeimpiä tällaisen standardisäännöstö-manipulaation ilmentymiä. Ihminen on muuttumassa/muuttunut moraalisesta arvoyhteisö-subjektista esteettiseksi taloussubjektiksi. Toivottavasti ‘luottamusmiehemme’ kiinnittää enenevässä määrin huomiotaan tähän biopoliittiseen aspektiin, josta Carl Schmittiltä, Walter Benjaminita ja Michel Foucault’a vaikutteita saanut poliittisen juridiikan filosofi Giorgio Agamben on tehnyt omat [erittäin] pessimistiset johtopäätöksensä [Agambenista lisää myöhemmin]. 
.
Meiltä puuttuu luottamusta toisiimme, mutta se ei johdu niinkään moraalinormeista kuin eettisen itseymmärryksemme estetisoitumisesta alati muuttuviksi brändeiksi ja trendeiksi, joista on tullut normaaliutemme eli yhteisöllisen arvostuksemme ja hyväksyttävyytemme – selkokielellä sanoen: suosiomme ja [kaupallisen] menestyksemme takeita. 
.
Kun olemme pelkkiä kauppatavaroita [‘fetissejä’] toisillemme, lienee aivan samantekevää, arvostammeko toisiamme ihmisinä. Sillä tarvitseeko silloin, kun pitää toista ihmistä pelkkänä keinona/välineenä oman nautinnon saavuttamiseen [mikä on itse asiassa kaiken perversion alkulähtökohta], kokea myös syvää luottamusta häneen? Tuskin, koska vain sellaiseen, jota pitää päämääränä itsessään, voi luottaa. Silloin voi luottaa myös itseensä.
*
http://www.hs.fi/tiede/S%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6ilij%C3%B6iden+maassa+tarjoilija+mittaa+ginin+viinamitassa/a1368408424824?ref=hs-hitaat-a-1
http://uskosiihen.blogspot.fi/

Siellä, missä kaikkea voidaan ostaa ja myydä, moraali ei maksa mitään, koska se on täysin arvotonta.

Lobbaajille on perimmältään aivan sama, ovatko vallassa konservatiivit vai republikaanit, mutta demokratian he haluavat ja pystyvät pitämään ylimmän päätöksenteon ulkopuolella samaan tapaan kuin alakuvan Kongressi-rakennusta ympäröivässä vallihaudassa uivat krokotiilit tekevät selvää jälkeä vallihautaa ylittämään lähtevistä äänestäjistä ja heidän mielipiteistään.

.

I

Ironmistressin rukous hänen päreessään Rakentava ehdotus:

.

Talous meidän, joka olet markkinavoimissa.
Pyhitetty olkoon sinun rahasi.
Tulkoon sinun plutokratiasi.
Tapahtukoon sinun trendisi niin nousu- kuin laskukausillakin.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen voittomme.
Anna meille meidän osinkomme ja pääomatulomme niinkuin mekin annamme nakkirahat niille, jotka meille työtä tekevät.
Äläkä saata meitä turskalle, vaan päästä meidät veloista.
Sillä sinun on plutokratia, vipuvoima ja mammona
Iankaikkisesti, aamen.

.

Tästä markkinavoimiin satiirisesti suhtautuvasta parodiasta huolimatta en pidä Ironmistressin kapitalismi-kritiikkiä pohjimmiltaan kovinkaan radikaalina eli juuriin asti menevänä.

.

II

1

Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin ja Tiedemiehen kommenttiosioihin Ironmistressin päreessä Globaali kouluammuskelu.

.

Ironmistress kommentoi anonyymiä: 'Miksi medikalisaatio on sinulle sellainen mörkö?' - - Tiedemies kirjoitti anonyymille: Medikalisaatio ei ole mitään moraalikatoa aiheuttanut’.

.

Anonyymin kommentti oli kuitenkin täysin aiheellinen, joskin se pitää ymmärtää laajemmassa kontekstissa. Ironmistress ei näköjään tajua, mikä on olennaisinta kapitalismi-kritiikissä, vaikka hän niin kärkkäästi sekä polemisoi, moralisoi että käyttää numero-ruutia sen pommittamiseen. Tiedemies puolestaan on niin atomistinen ja occamilainen pragmaatikko, ettei hän kykene muodostamaan yleiskäsityksiä [jotka tuomitsee retoriikkana] lainkaan – erittäin teräviä joskin triviaaleja mikroanalyysejä kylläkin.

.

Ironmistress ei yksinkertaisesti vain oivalla, että medikalisaatio on kapitalistisen tuotteistamisen nerokas väline [eikä pelkästään väline], jolla ihmiset koukutetaan pakkomielteisen kuluttamisen kautta älyllis-moraalisen epärehellisyyteen ja tyhjänpäiväisyyteen. 
.
[Pörssikurssien muutoksilla spekuloiva uusliberalisti ja matematiikkaan seonnut fyysikko kieltävät molemmat ihmisiä kysymästä, mikä on todella tärkeää tässä elämässä - ja miksi? Tällaiset kysymykset ovat kuulemma mielettömiä - heidän teknis-teknokraattisessa kontekstissaan.]
.
Medikalisaation tarjoamat ‘helpotukset’ ovat kapitalismin kieroimpia insentiivejä, koska ihmisten on niin vaikea turhamaisuudessaan, heikkoudessaan ja hedonismissaan vastustaa oman kehonsa toiminnan ja psykologisten ominaisuuksiensa ‘parantamista’. Hinta, jonka he tästä ‘itsestään huolehtimisesta’ maksavat, on kuitenkin perimmäisen itsemääräämisen [autonomian, autenttisuuden, autarkian] menetys. 

.

Ihmisestä muokkautuu medikalisaation myötä yhä suuremmassa määrin tuotteistettu cyborg, mitä kehitystä ei teknologian determinoimassa maailmassa voi tietenkään estää, mutta jos hänestä samalla uhkaa tulla yhä robottimaisempi kapitalistisen ohjauksen orja, olemme totisesti matkalla kohti Uljasta uutta maailmaa [Huxley].

.

Foucault’n, joka näitä imago- ja identiteettitekniikan prosesseja nerokkaasti ennakoi, olisi pitänyt paljon vahvemmin ja kriittisemmin korostaa, että kapitalismissa tuotteistaminen ulottuu aivan kaikkeen – myös moraaliin. Jäljelle ei jää yksilön aidosti omaa vastuuta eikä edes omaa valintaa vaan pelkästään [näennäisesti] oma halu taloussubjektina, joka siis tarjonnan ja kysynnän pelissä väistämättä tuotteistuu ja toisaalta kapitalistin [tai pikemminkin kapitalistisen ‘hengen’] omaksumilla/kaappaamilla innovaatioilla ja raaka-aineilla tuotteistetaan ad. inf. niin kauan kuin ihmiset ovat valmiita maksimoimaan nautintonsa kuluttamalla ‘elämystuotteita’. 

.

Ironmistressille medikalisaatio eli kapitalismin sisäiseen dynamiikkaan kuuluva ilmiö tai megatrendi näyttääkin sen sijaan olevan täysin ongelmaton ellei peräti vain positiivinen asia. Ilmeisesti hän ei ole katsonut esim. elokuvaa Kasvot kuvaruudussa [Network], joka kertoo, miten kapitalismi media-totuuden tasolla oikeasti toimii, tai sitten hän ei todellakaan vain oivalla, miksi kaiken tuotteistaminen [kaikki on myytävänä], tuotesuunnittelun manipulaatio [tuotteiden käyttöiän eli kierron minimointi; vrt. muoti ja viihde], manageroiminen [joka treenaa ihmistä yhä tehokkaammaksi kilpailijaksi], kaiken medikalisaatio [joka pyrkii tekemään ihmisestä yhä tehokkaamman biokoneen] ja kaiken lobbaaminen [rahalla ja vastaavilla eduilla lahjominen] ovat ihmisen autonomian kannalta vaarallisia kehityssuuntia. 

.

Autonomiaa [ja tervettä itsekunnioitusta erotuksena positiivisen ajattelun kauppaamaan hedonistiseen narsismiin] voi pitää kaiken eettisen ajattelun [sen, mikä tekee ihmisestä ihmisen] perustana. Autonomia [jota ei pidä samaistaa johonkin erityisälykkyyteen] ei ole teknis-välineellinen informaatio-koodi [geeni] vaan ihmisen persoonallinen valmius ennakkoluulottomaan ja riippumattomaan mielipiteeseen. Jos autonomiaa ei pidetä itseisarvona tai se korvautuu [kuten kapitalismissa käy] vaihtoarvoilla, silloin moraalista puhuminen tosiaan muuttuu Tiedemiehen pilkkaamaksi retoriikaksi, jolla on pelkkä illusorinen luonne. Näin siis ultratieteellinen ja uusliberalistinen asenne suhtautuvat moraaliin lähes samoin kuin käsitteellisen ajattelun kannalta tieteellisen naiviuden ja aidon typeryyden rajamailla harhaileva Richard Dawkins kristinuskoon.

.

2

Jos esim. media, politiikka, tunteet, terveys, ideologiat, etiikka jne. muuttuvat ostettavissa oleviksi kauppatavaroiksi siinä missä mikä tahansa välttämätön hyödyke kuten ruoka, asunto ja vaatteet, silloin demokraattisen päätöksenteon periaatteet menettävät nopeasti käytännön uskottavuutensa. 

.

USAssa tämä kehitys on luultavasti saavuttamassa jonkinlaisen saturaatiopisteen, koska siellä ainakaan sisäpoliittinen päätöksenteko ei onnistu etenemään enää edes muodollisesti. Suurin syy tähän jumittuneeseen asiantilaan ovat juuri edellä mainitut kapitalismin ‘etäispesäkkeet’ – varsinkin rahalahjonta [lobbaus]. 

.

USA jakautuu yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti kolmeen tai neljään osaan: arvokonservatiivi-punaniskoihin eli orjayhteiskunnan geopoliittisiin ja henkisiin perillisiin [esim. Texas], arvoliberaaleihin ökyrikkaisiin [1-2% väestöstä, joka omistaa yli 80% finanssi-tuotannosta] sekä elintasostaan yhä tiukemmin kamppailevaan maltillisen arvoliberaaliin keskiluokkaan ja sitä köyhempään alaluokkaan. Alimpana hierarkiassa on se mustan väestön rikollisuuteen ajautunut ja lakirasismin avulla tehokkaasti diskriminoitu osa, jolle on melko yhdentekevää, kokeeko se olevansa liberaalien vai konservatiivien puolella – kumpikaan ei paranna sen kurjuutta. 

.

USAn rikoslaki syrjii mustia rikoksentekijöitä samoihin rikoksiin syyllistyneisiin valkoisiin verrattuna [etenkin huumeitten hallussapidosta saadut kaksi ensimmäistä vankilatuomiota, jotka korottavat monessa osavaltiossa kolmannen vastaavasta hallussapidosta annetun vankilatuomion pituuden jopa 15-20 vuoteen]. 

.

Mikä pöyristyttävintä koko USAn juridinen systeemi ja amerikkalaisen oikeusjärjestelmän/oikeustajun yhtä aikaa sekä pragmaattinen busines-luonne että arvofundamentalistinen mentaliteetti kytkeytyvät ei oikeudenmukaisuuden periaatteen vaan finansialisaation ja lobbausten käytäntöihin toteuttaen siis rahavallan agendaa. USA ei ole demokratia vaan rakenteellisen [sekä taloudellisen, eettisen että poliittisen] korruption rappeuttama aikapommi: uusi Rooman valtakunta ennen lopullisen hajoamisprosessin alkua.

.

3

Olen ainakin osittain pitänyt Ironmistressin kapitalismi-kritiikkiä rakennefunktionaalisesti [kapitalismin monopolisoitumis-dynamiikan kannalta] osuvana, mutta en koskaan loppuun asti syvällisenä. Hänen medikalisaatio-sammakkonsa nyt viimeistään osoittaa, ettei hän ole kapitalismi-kriitikko ehkä lainkaan vaan about perussuomalainen kaksinaismoralisti, jonka ajattelun peruslogiikka on yhtä selkeällä pohjalla kuin kenen tahansa hysteerisyyteen asti mielensä rauhan menettäneen perheenäidin. 

.

Ironmistress ei kritiikissään pysty tunnistamaan ja tunnustamaan omaa perimmäistä ristiriitaansa arvojen ja faktojen yhteensovittamisyrityksissä vaan [kun ei enää muuta yhteenvetoa keksi] latistaa kaava- ja referaatti-harjoituksiin pohjautuvan polemiikkinsa lopulta sananlasku-banaaliuksiin [esim. ‘joka kuuseen kurkottaa, se käpyjä näkee’], jotka pikemminkin tuudittavat omahyväiseen itsetyytyväisyyteen kuin katarttisesti puhdistavat ja lohduttavat umpikujaan ajautunutta mieltä.

.....

Insinöörin tieto-ymmärryksellä voi ja pitääkin saada kone toimimaan, mutta jos samaa ymmärrystä tehokkuusvaatimuksineen, jotka vähät välittävät eettisistä periaatteista, sovelletaan täysin johdonmukaisesti ihmiseen, tuloksena on etukäteen sijoitetulla korttirahalla eläville cyborgisoituville nautiskelijoille rakennettu markkinataloudellinen Hyper-Giga-Market [minun kielenkäytössäni Ostoskeskitysleiri]. 

.

Sitäpaitsi Tomi oli aivan oikeassa: Ironmistress on itse enemmän islamilaisen fanaatikon kaltainen kuin hän ikinä pystyy edes aavistamaan. Tai ainakin juutalainen. Hän on kuin pieni yltiö-nationalistinen blogi-ydinase-tukikohta keskellä vihollismielisten internet-kansojen brutaaleja ali-ihmispopulaatioita.

.....

Ja todellakin – ettei vain jäisi mitään hampaankoloon - me olemme kaikki syyllisiä kaikkeen [eli emme mihinkään]. Mutta kun tämä sanotaan tietyllä äänellä ja paatoksella, tietyistä asiayhteyksistä irrallaan ja argumentin sisäisestä johdonmukaisuudesta piittaamatta, se paljastaa, ettei sanoja itse taatusti laske itseään tuohon ‘kaikkien’ luokkaan. Ja vaikka laskisikin, niin eiväthän kaikki voi tietenkään olla juridisesti syyllisiä [eksistentiaalis-filosofis-uskonnollis-antropologinen syyllisyys on ihan toinen juttu]. Olisi fiksumpaa lähteä tästä ‘tunnustuksesta’ kuin kätkeä oma ‘terveysvaikutteinen kevytrasisminsa’ banaaliuksien mitäänsanomattomiin latteuksiin, varsinkin jos vain pari riviä aikaisemmin on julistanut sodan ‘syyllisille’.

.

III

Tässä karmea esimerkki siitä, miten pankkitoimintaa on lain puitteissa mahdollista käyttää juridisena ‘lyömäaseena’. Voit pelata finanssi-casinoa ei ainoastaan ihmisten veloilla vaan myös oikeuden arvovallalla eli mitätöidä jopa korkeimman oikeuden päätöksiä pelkkään busines-logiikkaan vetoamalla. Oikeudenmukaisuus on tässä tarinassa yhtä kuin busines-etiikka eli ei etiikkaa lainkaan vaan pelkkää keinottelua tai selkokielellä sanottuna häpeämätöntä epäoikeudenmukaisuutta, kostoa, pahuutta.

.

http://areena.yle.fi/tv/1739615

Kavaltajan kosto. Tarina siitä, miten rikoksesta tuomittu vältti korvaukset ostamalla uhrinsa vanhan velan. Velallisesta tuli velkoja laillisesti ja viranomaisten siunauksella.

.

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/ajankohtaisohjelmien-aiheita/mot-kavaltajan-kosto

.

IV

Jatkuva kasvu on illuusio, jota kapitalismi pyrkii pitämään yllä kaikin mahdollisin keinoin, koska muussa tapauksessa markkina toimisivat huomattavasti hitaammin ja tehottomammin, mikä merkitsee, etteivät ahneimmat kapitalistit koe silloin saavansa tarpeeksi voittoa tuotteittensa myynnistä. Poliittinen oikeisto on etenkin syksyllä 2008 lauenneen talouskriisin ja virallisesti keväällä 2010 alkaneen eurokriisin yhteydessä [PS.] alkanut yhä äänekkäämmin väittää, ettemme pysty rahoittamaan julkista sektoria ilman jatkuvaa kasvua. Mutta tämä on jos ei sentään uusliberalistis-teknokraattinen valhe niin silti hyvin kapea-alainen osatotuus, koska julkisen sektorin palvelut voidaan rahoittaa jättiyritysvoittojen kohtuullisemmalla distribuutiolla, kun taas kapitalismin pyhä lehmä eli voittojen yksipuolisen kasautumisen periaate ei voi toimia kuin jatkuvan kasvun illuusiolla, joka johtaa sosiaaliseen eriarvoistumiseen eli plutokraattiseen oligarkiaan, jossa rikkaimmat 3%:a rikastuvat yhä enemmän ja nopeammin ja jossa loput 97%:a ajautuvat yhä lisääntyvään työn orjuuteen elintasonsa ylläpitämiseksi tai suoranaiseen köyhyyteen. Jatkuvan kasvun vaatimuksella oikeisto pyrkiikin nykyään oikeuttamaan omien intressiensä ajamisen. Se pitää koko ajan julkisen sektorin leikkausten uhkaa eli hyvinvointivaltion alasajon miekkaa keskiluokan ja köyhyysrajalla elävien niskassa, mikäli nämä eivät suostu saavutettujen etujensa leikkauksiin, varsinkin työurien pidentämiseen ja ties mihin vyönkiristyskuureihin, jotta ‘kasvu’ eli jättifirmojen jättivoitot saataisiin ‘elvytettyä’ yhä suurempiin lukemiin.

.

PS.

USAsta Eurooppaan siirtyneessä kriisissä megapankkien pelivelat eli katteettomien biljoona-luottojen likviditeetin totaali romahdus maksatettiin veronmaksajien rahoista joko a) suoraan [USAn keskuspankista) tai b) muuntamalla ne finanssikaupan shorteilla ym. ja korruptoituneitten poliitikkojen päätöksillä valtioiden omiksi ja siten muka pelkästään julkisen sektorin veloiksi [mikä temppu oli eurokriisin suurin syy].

.

V

Eräs kapitalistisen voiton varmistamiskeino on tuotteitten suunnittelu lyhytikäisiksi tekemällä niiden korjaamisesta joko mahdotonta tai epärealistisen kallista [‘tuotekehittelyn hallinta’ on eräs naamio tälle käytännölle]. Jos ihmisiä ei saada heti ostamaan uusinta tuotemallia, niin heidät voi pakottaa siihen edellä kuvatun ‘tuotekehittelyn hallinnan’ avulla.

.

http://vimeo.com/29485653

Hehkulamppuhuijaus. Tavarat voisivat kestää moninkertaisesti sen ajan mitä ne nyt kestävät. 1920-luvulla syntyi kartelli, joka päätti kuinka pitkään lamppu saa toimia. Näin lisättiin kysyntää ja käytäntö levisi muihin tuotteisiin.

.

VI

Eräs räikeimpiä medikalisaation muotoja on 30 viime vuoden aikana uusliberalismin vanavedessä laajasti yleistynyt lääketeollisuuden lobbaus lääketutkimuksessa. Jos tupakkateollisuus kärsi lopulta pitkän viivytystaistelun jälkeen tappion yrittäessään pimittää tupakan terveyshaittoja, niin lääketutkimuksessa ja ylipäätään lääketeollisuudessa ovat tieteen ja markkinavoimien intressit sekoittuneet pahemman kerran lääkefirmojen medikalisaatio- eli tuotteistamistavoitteiden takia, jossa ihmiselämästä ollaan diagnosoimassa loputon mutta lääkittävissä oleva oireyhtymien ketju. 

.

http://areena.yle.fi/tv/1203780

Lääkkeitä terveille. Lääketeollisuus sanelee, mikä on sairaus ja miten sitä hoidetaan, väittää dokumentti. Lääkeyritykset ovat moninkertaistaneet tulonsa hyvin suunnitellulla markkinoinnilla ja keksimällä uusia sairauksia.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/12/globaali-kouluammuskelu.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/12/rakentava-ehdotus.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Network_%28film%29

http://www.imdb.com/title/tt0074958/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvot_kuvaruudussa

http://www.leffatykki.com/elokuva/kasvot-kuvaruudussa

http://en.wikipedia.org/wiki/Medicalization

http://fi.wikipedia.org/wiki/Medikalisaatio

http://yle.fi/vintti/yle.fi/akuutti/arkisto2005/181005_d.htm

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Medikalisaatio+megatrendeist%C3%A4+sairain/HS990825SI1KU04n0l

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lobbaus

http://fi.wikipedia.org/wiki/Uljas_uusi_maailma

http://www.amazon.co.uk/Deviance-Medicalization-Sickness-P-Conrad/dp/0877229996

http://www.amazon.com/Medicalization-Society-Transformation-Conditions-Treatable/dp/080188585X

http://www.rcrwireless.com/austin/20110701/components/ibm-spends-1-2m-oracle-shells-out-1-1m-on-1q-lobbying/

http://emergent-culture.com/lobbying-pays-how-would-you-like-to-make-a-258449-return-on-your-investment/

http://flowtv.org/2012/10/direct-to-consumer-advertising/

http://ckim4.blogspot.fi/2011/02/analysis-5-medicalizing-deviance.html

http://trueslant.com/allisonkilkenny/2009/07/06/banning-lobbying-could-save-american-democracy/

‘Heikkojen ja epäonnistuneitten tulee käydä perikatoon: meidän ihmisrakkautemme ensimmäinen käsky’

I'm Going Slightly Mad

*

Päreen luku 1 on sitaatti Ann Heberleinin kirjasta Pieni kirja pahuudesta.

.

1

[.....]

Friedrich Nietzschen mukaan ihmiskunnassa kamppailevat jatkuvasti toisaalta pimeät, kaoottiset, primitiiviset, irrationaaliset voimat, ja toisaalta pyrkimykset hallita niitä. Hän kutsuu näitä kilpailevia voimia dionyysisiksi ja apollonisiksi. Kummatkin voimat ovat läsnä ja havaittavissa ihmiselämässä, mutta dionyysiset voimat ovat voimakkaampia kuin apollonisten voimien yritykset hillitä niitä. Nietzsche liittää pimeät, primitiiviset, tuhoisat voimat luontoon ja niiden hillitsemispyrkimykset ihmiskulttuuriin ja sivilisaatioon.

.

Nietzsche ei suinkaan tuomitse dionyysisiä voimia, kuten voisi kuvitella, vaan päinvastoin. Hän nimittäin pitää niitä luovuuden alkulähteinä. Ihminen on osa luontoa, joten dionyysiset voimat hallitsevat meitäkin, Nietzsche pohtii. Terveellisintä on ymmärtää ja tunnustaa tämä seikka. Vasta silloin ihminen voi elää vapaata ja ja täysin ilon täyttämää elämää. Se tosiasia, että dionyysiset voimat torjutaan mutta apollonisia voimia ylistetään, selittää Nietzschen mukaan kulttuurimme sairastumisen ja sen, miksi järkemme ja moraalimme on pelkkä vitsi. Vain ani harvat suuret, luovat yksilöt [kuten Nietzsche itse, kuvittelisin] näkevät tämä petoksen läpi. Ratkaisu on arvioida moraaliset kannanottomme uudestaan, luopua harhaanjohtavasta rationaalisuudesta ja vapauttaa ne luovat alkukantaiset voimat, joilla on valta tehdä meidät onnellisiksi. Se ei Nietzscheä huoleta, että samalla kun pimeät, tuhoavat ja primitiiviset voimat toivotetaan tervetulleeksi, vapautuu myös julmuutta.

.

Nietzsche torjuu platonistisen ja aristoteelisen ajatuksen järjestä hyvän ihmiselämän edellytyksenä. Platonin ja Aristoteleen tavoin myös hänestä olemassaolo on kaksijakoista – luonto ja kulttuuri, pimeä ja valo – ja hän uskoo vakaasti siihen, että ihmiselämää leimaavat vastakohdat ja keskenään kamppailevat voimat, mutta siihen yhteneväisyydet jäävät. Platonin ja Aristoteleen päämäärä on kulttuurin kesyttämä luonto ja järjen voitto vieteistä, kun taas Nietzsche panee vietit järjen edelle ja torjuu valistusfilosofian pakkomielteen rationaalisuudesta.

.

Joseph Conradin romaanin [Pimeyden sydän], jossa Kurtz muuttuu sivistyneestä ja moraalisesta länsimaalaisesta julmaksi ja primitiiviseksi hirmuhallitsijaksi, voidaan ajatella kuvaavan ajoittain Nietzschen ajatusta siitä, miten ihminen käy kamppailua hänessä kilpailevien voimien, niin sisäisten kuin ulkoisten kanssa. Pimeyden sydäntä on luettu etupäässä voimakkaana kolonialismin kritiikkinä, mutta se tarjoaa myös mielenkiintoisia näkemyksiä ihmisluonnosta. Conrad kuvaa tehokkaasti, millainen valta dionyysisillä voimilla on itseään sivistyneenä pitämään mieheen. Niihin verrattuna sekä moraali, että järki jäävät kirkkaasti toiseksi. Aiempi moraalisten arvojen hylkääminen ja luovien, alkukantaisten voimien armoille heittäytyminen, kuten Nietzsche sitä nimittää, vaikuttaa tapahtuvan järkyttävän helposti. Ja niin Kurtz tosiaan tekee – hän on verrattoman luova keksimään rituaaleja, ja hänen intonsa kääntää aiemmat arvonsa päälaelleen on suorastaan ihailtavaa [jos ajattelee kuten Nietzsche].

.

Toinen kuuluisa romaanihenkilö, joka estoitta seuraa vaistojaan ja käyttää muita ihmisiä häikäilemättä hyväkseen halujaan tyydyttäessään, on Juliette, markiisi de Saden romaanin Histoire de Juliette, ou les Prosperites du vice kuvankaunis sankaritar. Mikään ei estä Juliettea ja hänen kumppaneitaan heidän yksilöhedonistisella matkallaan kohti seksuaalisia nautintoja. Lukuisat naiset ja miehet heittävät henkensä tässä lähes viisisataasivuisessa romaanissa, joka pursuaa seksuaalisia julmuuksia ja makaabereja orgioita. Viekas Juliette luo itselleen nimeä ja kokoaa omaisuuden järjestämällä tilaisuuksia, joissa kaikki on sallittua. Maurice Blanchot kirjoittaa teoksessaan Lautreamont et Sade ihailevasti, ettei kukaan voita Sadea vapaudessa ja hillittömyydessä. De Saden kuvaus ihmisistä, jotka asettuvat vallitsevan moraalikäsityksen ulkopuolelle – esimerkiksi sen, että murhaaminen on väärin – nähdään toisin sanoen ylistävänä mestariteoksena ja eräänlaisena libertaristisena manifestina. Romaanin ruotsinnoksen jälkisanoissa Edenborg ja Johansson painottavat Julietten feministisiä piirteitä, kuten monet muutkin heitä ennen: ‘[de Sade] antaa romaanihahmojensa kääntyä usein naisten puoleen ja houkutella näitä antautumaan himolle seksuaaliselle nautinnolle’. Vallitsevista sukupuolirooleista irrottautuminen ja naisten oikeuksien puolustaminen ovat tässä yhteydessä siis elähtäneen, sadistisen ja äärimmäisen seksuaalisuuden synonyymeja.

.

Julmuuden ja seksuaalisen nautinnon suhde on toistuva teema kaunokirjallisuudessa. Juliette on tärkeimpiä teoksia siinä kulttuurisesti hyväksytyssä väkivaltapornossa, joka tunnetaan nimellä posh porn. Käsitettä ei tietenkään käytetty de Saden aikaan. Ilmaisu viittaa sivistyneenä pidettyyn pornografisen kirjallisuuden genreen, jonka tekijät ovat usein naisia. Väkivalta ja julmuudet eivät ole kovinkaan harvinaisia aineksia posh porn-genressä. Toinen esimerkki on Helen Walshin romaani Lutka. Millie O’Reilly on Julietten tavoin kaunis, seksikäs, älykäs ja rakastettu. Millien seksuaalinen nautinto kytkeytyy tiiviisti kipuun – hänen omaansa ja muiden – ja romaanissa hänet sekä raiskataan että hän raiskaa itse. ‘Julmuus on ihmisen suurin ja raskain pahe’, kirjoitti Judith N. Shaklar, ja se vaikuttaa olevan peruslähtökohta muun muassa de Sadella ja Walshilla. Selvästikin julmuus ja piittaamattomuus kutkuttavat mieliä.

.

Moraalin alkuperästä –teoksen alkusanoissa Nietzsche kyseenalaistaa hyvän moraalin paremmuuden pahaan verrattuna. Olemme pitäneet itsestäänselvyytenä sitä, että hyvä on parempi kuin paha, Nietzsche kirjoittaa, – ajatelkaa, jos asia olisikin päinvastoin ja paha pitäisi arvottaa korkeammalle kuin kuin hyvä. Hän ei selosta asiaa kovin tarkkaan, joten jäämme edelleen epätietoisiksi sen suhteen, miten hän arvioi pahaa ja hyvä. Se toki käy selväksi, että Nietzsche suhtautuu ilmeisen epäluuloisesti ‘orjamoraaliin’, kuten hän asian ilmaisee. Orjamoraalin alkuperä on selvästi kristillisessä etiikassa, joka arvostaa kuuliaisuutta ja lojaaliutta [samoja ominaisuuksia, joista Milgramin tutkimuksen koehenkilöt antoivat näytteen...] ja jossa ihmisiä ja heidän tekojaan arvioidaan keskeisesti hyvän ja pahan käsitteillä. Juuri tällaisen moraalin – orjamoraalin – Kurtz vei mukanaan Afrikkaan, mutta hylkäsi myöhemmin. 

.

Nietzsche ei ensisijaisesti pyri kyseenalaistamaan pahaa moraalisena käsitteenä. Kuten kirjan nimikin vihjaa, hän suhtautuu skeptisesti koko moraalin käsitteeseen ylipäätään. Nietzsche torjuu termin paha, koska se on hänen mielestään ‘huono’ käsite; se demonisoi ‘vihollisen’ ja johtaa siten vain vihaan. Hänen mielestään viha ja kostonhimo ovat heikkouden merkkejä. Vahva ihminen ei anna muiden tekojen vaikuttaa itseensä eikä tuhlaa aikaansa vihaamiseen ja koston hautomiseen. Vihantäyteinen ja kostonhimoinen ihminen paljastaa vain oman heikkoutensa ja alemmuutensa. Viha on nimittäin Nietzschen mielestä vain ilmaisu omasta voimattomuudesta ja kyvyttömyyden pelosta, ja sillä on taipumus ottaa ihminen kokonaan valtaansa.

.

‘Pysy kovana!’ Nietzsche kehottaa lukijaa kirjassa Näin puhui Zarathustra ja tarkoittaa kovuudella, ettei muiden ihmisten pahojen tekojen sen enempää kuin heidän kärsimystenkään pitäisi antaa vaikuttaa itseensä. Luovan ihmisen täytyy olla kova, ja vain ihmisistä jaloimmat kykenevät täydelliseen kovuuteen. Muiden surkuttelu ja heikkojen sääliminen on epäinhimillistä. Nietzscheläinen miehekäs kovuus hylkää myötätunnon ja kannattaa sortoa sekä muiden ihmisten hallintaa. Hän ylistää niitä, jotka kestävät muiden kärsimystä, ja pitää heikkoutta ja heikkoja kohtaan tunnettua myötätuntoa kontraproduktiivisena. ‘Heikkojen ja epäonnistuneitten tulee käydä perikatoon: meidän ihmisrakkautemme ensimmäinen käsky’, Nietzsche kirjoittaa Antikristuksessa.

.

Kurtzista tulee kova mies, jota muiden kärsimys ja tuska eivät liikuta ja joka keskittyy luomaan oman maailman itsensä ympärille. Kurtzin hahmo on kuin nietzscheläisen ihanneihmisen ruumiillistuma, yli-ihminen, jolla on oikeus elää omien sääntöjensä mukaisesti – aivan kuten Raskolnikov ja Juliette tekevät [vrt. myös Don Juan/rr]. Raskolnikov ei tosin ole viehtynyt julmuudesta kuten Kurtz, mutta hänkin pitää itseään ‘poikkeuksellisena’ ihmisenä, jolla on erityislaatuisia näkemyksiä. Sen vuoksi hänellä on mielestään sekä kykyä että oikeus luoda omat sääntönsä. Oman, itseä varten luodun moraalin mukaan eläminen ei kuitenkaan tuo onnea. Raskolnikov murtuu hitaasti mutta varmasti, ja tunnontuskat musertavat hänen ennen niin järkkymättömän itseluottamuksensa. Kurtzkaan ei ole onnellinen, vaikka hän toteuttaa vallanhaluaan kaikin keinoin, sallii dionyysisten voimien pulputa sisältään ja antautuu niiden valtaan. ‘Kauhu! Kauhu! Kauhu!’ hän pihisee viimeisiksi sanoikseen kuolinvuoteellaan.

[.....]

.

Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta [s. 60-66]

.

2

Nietzschen kaksi luontoa: pehmeä ja kova, joista pehmeys oli todellinen ja kovuus vähitellen omaksuttu kirjallinen ‘kulissi’, joka toimi historian ja ihmisen julmuuden peilinä. Lopulta nerokas peili-kulissi murtui ja vei koko ihmisen mukanaan.

.

Kurtziin ja Raskolnikoviin verrattuna Nietzschen ‘oma psyykkinen romahdus’ [joka oli vain ajan kysymys] oli jos ei dramaattisempi niin ainakin konkreettisempi ja todellisempi. Se tapahtui Torinon kadulla Nietzschen nähtyä tammikuun alussa 1889 majatalonsa lähellä ajomiehen alkavan säälimättömästi ruoskia itsepäistä hevostaan, joka ei totellut isäntänsä käskyä vetää kuormaa. Nietzsche oli yhtäkkiä heittäytynyt hevosen kaulaan ja yrittänyt siten estää ruoskimisen.Tämän kohtauksen jälkeen Nietzsche vaipui ensin syvään apatiaan tai depressioon, mutta toivuttuaan hiukan hän alkoi lähetellä asuinpaikastaan osittain mielipuolisia kirjeitä ystävilleen [myös Italian kuninkaalle]. 

.

Nietzschen paras ystävä, Baselin yliopiston kirkkohistorian ja teologian professori Frans Overbeck haki hänet Torinosta Baseliin saatuaan ensin kirjeen, jota luuli aluksi Fritzin pilailuksi, mutta kun Nietzschen etäisempi professori-tuttava Baselista, tunnettu historioitsija Jacob Burkhardt, tuli näyttämään Overbeckille Nietzscheltä itse saamiaan merkillisiä kirjelappuja, tilanteen vakavuus lopulta selveni hänelle. Burckhardt kehotti Overbeckia hakemaan talvet Pohjois-Italiassa viettävän ystävänsä heti takaisin Sveitsiin tai Saksaan, koska tämä vaikutti olevan mieleltään aivan sekaisin ja hänen joutumisensa Italian silloisen mielisairaalajärjestelmän ‘hoidettavaksi’ olisi ollut paitsi kammottava vaihtoehto myös melkein peruuttamaton tilanne edistyneempään saksalaiseen psykiatriaan verrattuna. 

.

Overbeck ehti perille hieman ennen kuin Nietzschen majatalon isäntä [joka oli vienyt oudon kohtauksen saaneen ja täysin murtuneen filosofin kadulta takaisin kotiin] oli ilmoittamassa paikallisille viranomaisille lähes puhumattomasta, omituisesti käyttäytyvästä, huoneeseensa sulkeutuneesta ja kirjeitä lähettelevästä asukistaan. Overbeck löysi hyvin sekavassa mielentilassa olleen Nietzschen istumassa sohvalla ja selailemassa Wagnerista kirjoittamiaan tekstiluonnoksia Nietzsche contra Wagner'iin. Nietzsche tunnisti Overbeckin ja ilmeisesti jotenkin tajusi, mistä on kysymys. Molemmat itkivät. Vanha mutta vaiettu kauhukuva oli sittenkin toteutunut. 

*

http://sv.wikipedia.org/wiki/Ann_Heberlein

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ann_Heberlein

http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche

http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pimeyden_syd%C3%A4n

http://en.wikipedia.org/wiki/Heart_of_Darkness

http://en.wikipedia.org/wiki/Juliette_%28novel%29

http://fi.wikipedia.org/wiki/Markiisi_de_Sade

http://en.wikipedia.org/wiki/Marquis_de_Sade

http://en.wikipedia.org/wiki/Milgram_experiment

http://fi.wikipedia.org/wiki/Milgramin_tottelevaisuuskoe

http://en.wikipedia.org/wiki/Apollonian_and_Dionysian

http://www.dartmouth.edu/~fnchron/1889.html

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Turin_Horse

http://briansibleysblog.blogspot.fi/2008/10/have-i-god-news-for-you.html

Kasvot larppaajan peilissä

Demoni Lilith ja Black Sabbath: Evil Woman

*

Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin päreeseen Uusi vitsaus hautausmailla.

1

Minun mielestäni live-rooli-pelaajat eli larppaajat ajautuvat ennemmin tai myöhemmin palvomaan Saatanaa, koska he aina taistelevat peleissään jotain Pahaa vastaan absoluuttisesta joko-tai-asetelmasta käsin. Heidän elämänsä on pelkkää metsästystä ja vihollisen uhkaan valmistautumista. Itse asiassa heistä itsestään tulee tällä tavoin  uuden uljaan Saatanan edustajia.

2

Larppaus on manikealainen visio eli ikuinen taistelu hyvän ja pahan välillä. Myös larppaajien isähahmon J. R. R. Tolkienin maailmassa vallitsee sama hyvisten ja pahisten perusantagonismi. Mutta onko Saatana joku ihminen tai ihmisen kaltainen olio, joka tahtoo pahaa vai onko se meissä tahtova ‘tahto’ itsessään?

Tolstoille [joka oli schopenhauerinsa lukenut] seksuaalisuus oli [uskonnottoman rationalismin ohella] suurin Saatana. Dostojevskillakin rakastuminen ja seksuaalisuus sekoittavat miehen pään täysin [esim. Dmitri Karamazov, joka tosin muutenkin on affektiensa vietävissä], mutta itse Saatanan apokalypsi koetaan Dostojevskin mukaan ennen kaikkea eurooppalaisen [universaalin] liberalistis-ateistisen valistuksen arvonihilisminä eli positivistisen rationalismin moraalia ja kansallista identiteettiä rapauttavina vaikutuksina.

Monista vastakohta-asetteluistaan [esim. herra- ja orjamoraali] huolimatta Nietzschen todellisuus ei kuitenkaan ollut dualistinen vaan täynnä suurempia ja pienempiä paholaisia. Tosin sekaan mahtuu myös merkillisiä pyhimyksiä. Entä kuka sitten on ‘aito’ paholainen ja kuka ‘puhdas’ enkeli-pyhimys, siitä on nietzscheläisittäin ajatellen vaikea saada selvää. Emmehän voi tietää sitäkään, rakastammeko jotain ihmistä ikuisesti vai tuleeko hänestä jossain vaiheessa elämämme suurin pettymys, uhka ja jopa vihollinen. 

En väitä, etteikö todellista pahuutta olisi olemassa pahoina tekoina [murha, kidutus, petos], mutta väitän, että meidän on ajoittain lähes mahdoton erottaa omaa perspektiivistä ja dispositionaalista asennettamme pahuuteen siitä, mitä me pahoina tekoina erityisesti ja pahuutena yleensä pidämme – toisten tekeminä. Näin siis pahuus on aina jo valmiina meissä itsessämme ikään kuin odottamassa, että me sen tuomitsemme – jossain toisessa ihmisessä tai aatteessa. 

Mutta mitä kärkkäämmin ja systemaattisemmin me pahat ihmiset ja pahuuden tuomitsemme, sitä pahempia, itsekkäämpiä ja välinpitämättömämpiä meistä omassa oikeamielisyydessämme tulee. Tällainen noidankehä on yhtä kuin moraalin romahdus farisealaiseksi tekopyhyydeksi ja juuri tämän Jeesus [ja Buddha] niin syvästi tajusi. Tämän vuoksi myös Camus’n Putoamisen entinen tuomari Jean-Babtiste Clamence päätyi piinakoppiinsa tekemään katumusrippiä tuntemattomille Amsterdamin kulkijoille. Kun tuomitsemme muita, tuomitsemme väistämättä myös itsemme.

3

Päättelyni ajautuu jälleen paradoksiin, joskin paradoksit sisältävät yhtä aikaa sekä umpikujan että ulospääsyn. Tällä kertaa kyseessä lienee lähes mahdoton kehä, jota ei voi purkaa. Slavoj Zizekiltä saamme kuitenkin esimerkin, josta päättelemme, että ratkaisuja voisi olla jopa kaksi tai ainakin '1½'. Vastustaessaan liberaalia moraalia Zizek mielestäni kiteyttää em. paradoksin anekdoottiin, jonka mukaan voisimme [ellemme ole arvokonservatiiveja] tietyllä hyvin luterilaistyyppisellä tai pikemminkin kalvinistisella ehdolla tehdä mitä tahansa' hyvällä omallatunnolla'. Se onnistuu, jos pystymme tuntemaan syyllisyyttä aivan kaikesta, mitä teemme.

4

Palatakseni siihen mistä aloitin, sanottakoon vielä, että toisin kuin väität, Ironmistress. sinä et ole mikään buddhalainen säälimoralisti [elleivät sitten sääli ja ressentimentti ole saman asian eri puolia] vaan kaunainen [juutalainen] perheenäiti, joka ei ainoastaan henkeen ja vereen halua naarastiikerin tavoin puolustaa omaa perhettään, klaaniaan ja elinreviiriään vaan myös kostaa sekä niille, jotka ovat rikkoneet sinua ja sinun fantasioitasi vastaan että niille, jotka mahdollisesti tulevat sinua ja sinun fantasioitasi vastaan rikkomaan. Katso peiliin. Etkö näe, miten itse naisdemoineista suurin, Lilith, siellä hymyilee ja nyökkäilee sinulle hyväksyvästi.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/07/uusi-vitsaus-hautausmailla.html

 http://fi.wikipedia.org/wiki/J._R._R._Tolkien

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Fall_%28Albert_Camus_novel%29

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lilith