Showing posts with label kuvataide. Show all posts
Showing posts with label kuvataide. Show all posts
October 13, 2014
October 11, 2014
October 10, 2014
January 17, 2012
Portto Neitsyt Mariana eli esteettinen vaikutelma, jonka merkitystä rumuus ja kauneus tai hyvyys, huonous ja pahuus eivät riitä selittämään eivätkä kuvaamaan
*
Caravaggio's painting is the last major Catholic work of art in which Mary is clearly dead. Her feet are swollen, and no cloud of cherubs ferries her heavenward as depicted less than a decade before by Annibale Carracci (see Assumption of the Virgin (Carracci)) for Cerasi Chapel. He does not depict an assumption but her death, arm drooping to the earth. The figure, like that in nearly all Renaissance and Baroque Assumptions, looks much younger than a woman some 50 or more years old; medieval depictions of the death were often more realistic in this respect. Contemporaries accused Caravaggio of modelling a mistress/prostitute as the Virgin.
*
[Kielimafian tarkennuksia 18.1]
*
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin kommentteihin edellisessä päreessäni Ihmisnahkalamppu ja teloituksen estetiikka.
1
IM: 'Caravaggion töitä leimaa ilmiömäinen taituruus, tekninen osaaminen ja aivan uudet taidot, kuten perspektiivi'.
.....
RR: 'Jos sinä olisit ollut konservatiivinen kardinaali, olisit tuominnut Caravaggion jyrkästi'
.....
IM: 'Ei suinkaan. Ruukinmatruuna olisi tuominnut hänet jyrkästi, jos "taideteos" olisi ollut purkillinen ulostetta alttarilla.'
*
Asetat kysymyksesi taiteen arvosta [ja vastaavasti historian mielestä] koko ajan sellaiseen [kapean subjektiiviseen] näkökulmaan, joka vie sinut vain yhteen suuntaan - omaan konservatiiviseen olohuoneeseesi. Samalla yrität objektiivisesti arvottaa hyvän taiteen redusoimalla sen käytettyihin teknisiin hienouksiin - ikäänkuin taideteoksen tekninen toteutus ja sen muotoon liittyvät seikat voisivat riittävästi selittää taideteoksen vaikutusta ja arvoa samassa mielessä kuin mopo on selitettävissä osiensa summana.
Mutta nyt ei ole kysymys pelkästä tekniikasta vaan [kuten itse sanot] nimenomaan 'purkista ulostetta' katolisen kirkon seinällä - toisin sanoen Caravaggion miltei inhorealistisesta naturalismista, joka kerta kaikkiaan soti katolisen kirkon esteettis-teologisia näkemyksiä vastaan.
Esimerkiksi Caravaggion käsinkosketeltavan 'lihallinen' maalaus kuolleesta Neitsyt Mariasta surevine kaljupäisine apostoleineen herätti pahennusta. Neitsyen mallina Caravaggio oli käyttänyt tuntemaansa prostituoitua - [huom. Caravaggion maalaus oli viimeinen merkittävä työ, jossa kuvattiin Neitsyt Maria kuolleena, sillä katolinen kirkko julisti myöhemmin, että Pyhä Neitsyt otettiin elävänä suoraan taivaaseen].
Olennaista kuitenkin on, että sinä IM ainakin epäsuorasti väität vanhoillisen kardinaalin ominaisuudessa hyväksyneesi/-väsi Caravaggion 1600-luvun alun katolis-kristillisestä korrektiudesta jopa kaikkein rankimmin poikkeavat maalaukset.
Käsittämättömän subjektiivinen ja anakronistinen väite.
Sinulta puuttuu kykyä rekonstruoida historiallinen tilanne mielikuvituksessasi etenkin 'epämiellyttävien' ihmisten ja suoranaisten 'vihollistesi' [muslimit, sosialistit, ranskalaiset, postmodernistit ym.] kannalta. Toisin sanoen - yhtä aikaa deterministisestä ja moralistisesta historiankäsityksestäsi johtuen sinun on lähes mahdoton asettua tietyn aikakauden kulloistenkin toimijoiden sen hetkiseen asemaan [toki se on vaikeaa kenelle tahansa] eli yrittää samastua heidän intentioihinsa.
Näin ollen puhut barokki-kardinaalin ominaisuudessakin lähinnä omien intentioittesi ja oman aikakautesi kautta ja puitteissa. Kukaan historioitsija ja taidekriitikko ei tietenkään välty anakronismeilta, mutta ainakin se olisi syytä tiedostaa ja tunnustaa, mitä sinä et kuitenkaan näytä tekevän.
Oivaltaaksesi mitä tarkoitan, kannattaa tutustua vaikka R. G. Collingwoodin historian-metodologisiin pohdintoihin sekä kulttuuri-antropologian ja sosiologian etic- ja emic-näkökulmien eroavuuteen, vaikka en usko, että tulet koskaan tajuamaan, mistä selittämisen ja ymmärtämisen erossa todella on kysymys tai edes hyväksymään, että niiden välillä ylipäätään on kategorista eroa - [ks. ennen postmodernin relativismin vaikutusta kirjoitettu von Wrightin 'Explanation and understanding' [1971], jota Tiede ja edistys 4/2011 käsittelee myös kriittisesti teemanumerossaan].
2
IM: 'Se kuvaa toisaalta ranskalaisten julmuuksia Espanjassa Napoleonin sotien aikana; ja toisaalta sen symboliikka on valtava.'
Paha Napoleon, ilkeät ja tyhmät ranskalaiset - niinpä tietysti.
Tiedän loukkaavani ainakin kiihkeimpien espanjalais-nationalistien tunteita, mutta on todellakin viime kädessä aivan sama, kenen julmuuksia Goyan maalaus kuvaa. Julmuudet valitettavasti ovat osa ihmislajin ihmisyyttä. Joka toista väittää elää joko idealistis-universaalissa ihmisoikeusunien maailmassa tai suljetussa nationalistista apartheidia demokraattisesti ajavassa territoriossa [vrt. USA:n etelävaltiot 1900-luvulla tai Israel juuri nyt], jonne hyväksytään vain yhteiskunnalliselta nettokontribuutioltaan kohtuullista positiivisempia konservatiivi-ihmisiä.
Maalaus näyttää yksittäisessä historiallisessa tilanteessa ilmenneen saatanallisen julmuuden. Ja vaikka ihan oikeasti oksettaakin sanoa, niin edellisessä päreessä esitelty Ilse Kochin Ihmisnahkalamppu kuvaa tuota julmuutta vielä vaikuttavammin joskin äärimmäisen rivolla tavalla.
Jossain kuitenkin kulkee raadollisen faktan eli kovan pornon tai suoran väkivallan ja esteettisen eli fiktion keinoin kuvatun julmuuden raja. En tiedä varmasti missä, mutta sopikaamme, että Kochin 'näkemys' ei kuulu taiteeksi kutsutun eli fiktiivisesti ilmaistun faktan piiriin, koska se itsessään on myös julmuuden ilmentymä ja tuote.
Mutta olipa kyseessä ilmentymä/tuote tai pelkästään kuvaus niin universaalista julmuudesta niissä molemmissa nyt kuitenkin on kyse, vaikka sinä haluatkin aina etsiä oman patrioottisen nurkkasi, josta käsin voi 'turvallisesti ja 'oikeamielisesti' määritellä hyvän ja pahan. Valitettavasti teet sen samaistalla keskenään huonon ja pahan. Huono on nimittäin esteettinen arvoarvostelma [se mikä on hyvää tai kehnoa], paha sen sijaan moraalinen maksiimi [se mikä on oikein tai väärin].
Tällaisessa asenteessa moralismi yhdistyy epäillyttävällä tavalla teknologisiin perusteluihin. Mielestäni kyseinen asenne on totalitarismi- ja futurismi-kritiikistäsi huolimatta vahvasti sukua 1920- ja -30-luvun nationalistis-fasistiselle konservativismille, jota voi perustellusti pitää kaikenlaisen apartheid-huuhailun ideologisena valepukuna.
*
Minua voidaan tietysti syyttää nihilismistä [ikäänkuin olisin rivo ja perverssi murhamies], mutta minun tapauksessani nihilismi on se, mitä ontologisesta universalismista ja Jumalasta on nietzscheläis-weberiläisen entzauberungin [eli/tai valistuksen] jälkeen enää jäänyt jäljelle [lukuunottamatta ehkä Badioun ongelmallista Tapahtuma-ontologiaa], koska olen menettänyt uskoni universaaliin moraaliin. Jumalaan sen sijaan en ole uskonut koskaan vaan ainoastaan 'puheeseen' Jumalasta.
3
IM: 'Jos taide kuvaa todellisuutta, tällöin ainoaa taidetta on realismi.'
Ja realismiko on yksinomaan esittävää taidetta? Mistä tiedät, että todellisuus on realistinen eli käsitettävästi esitettävissä? Jumalako kertoi? Vai Newton? Kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat nimittäin eri mieltä.
4
IM: 'Tarkoitatko siis, että nykytaide on pelkkää postmodernia kitschiä?'
Jotakuinkin. Kitschiä ja campia nimenomaan. Nykytaide on ontologisen nihilismimme eli sosiaalisen konstruktivismimme omakuva ja nihilismissä/konstruktivismissa syvyys ja pinta ovat erottamattomia. Mutta kyllä sieltä aina ne suurimmat lyövät jossain vaiheessa läpi [kun taas populaareimmat nykypellet monesti unohdetaan - ei toki kaikkia].
Tosin syvyyden ja pinnan voi sanoa ikäänkuin naivisti [vrt. Schiller: 'Naivista ja sentimentaalisesta runoudesta'] olleen yhtä antiikin Kreikan kulttuurissa [jonka taidetta arvostamme suuresti], joskaan se kulttuuri ei ollut nihilistinen ainakaan samassa mielessä kuin moderni länsimainen sivilisaatio, vaikka päätyikin polyteismissaan 'liian' monien jumalien ´synkretismistä 'tuntemattoman jumalan' tyhjyyteen.
Analogisesti samassa mielessä länsimainen rahatalous elää futuurikauppojen muodossa [päästö- ja lukemattomat muut 'futuuriyksiköt'] eräänlaista polyteismin lopun alun kautta. Pää tulee yhä nopeammin vetävän käteen - tyhjä jää. Tarvitaan uusi perusvahva 'monoteistinen valuutta', mutta kuka siihen enää uskoisi ja luottaisi? Pitäisikö ryhtyä palvomaan keisaria Jumalana kuten Roomassa viimein tapahtui ennen lopullista romahdusta - [Jumalan maanpäälliseksi sijaiseksi keisarin 'lobbasi' areiolainen kirkkoisä Eusebios - kristitty teologi!].
5
Moraali on aina keinotekoinen pakkopaita, joka määrittelee taiteelle sen sisällölliset rajat, mutta josta taide samalla pyrkii ilmaisussaan irtautumaan, koska totuudella ei ole sisällöllisiä eikä ilmaisullisia rajoja.
'Me emme voi puhua Jumalasta [Totuudesta], mutta meidän täytyy ja tämä on meidän suurin ahdistuksemme. Sen rinnalla kaikki muu on lastenleikkiä.', kirjoiitti Karl Barth - [vrt. Tractatuksen vaikeneva Wittgenstein tai Heideggerin keskiajan saksalaisilta mystikoilta [Mestari Eckhard] omaksuma Gelassenheit eli Silleenjättäminen, jossa annamme Jumalan olla (jätämme hänet olemiseen/sa), koska emme voi häntä tietoisesti/rationaalisesti saavuttaa, vaan/koska teemme hänestä aina oman kuvamme].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/01/ihmisnahkalamppu-ja-teloituksen.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Death_of_the_Virgin_(Caravaggio)
http://en.wikipedia.org/wiki/Caravaggio
http://en.wikipedia.org/wiki/R._G._Collingwood
http://fi.wikipedia.org/wiki/Emic
http://en.wikipedia.org/wiki/Emic_and_etic
June 21, 2011
Ydinkysymykseni tähtiyönä. Olenko oikealla planeetalla?
1
Vilho Lammen esittämään otsikkoni kysymykseen viitaten väitän, että on asioita, jotka vain taiteilija voi ymmärtää ja aavistaa. On kysymyksiä, joita vain taiteilija voi kysyä. Sellaisia, joita on mahdoton ratkaista matemaattisilla koordinaateilla ja kosmologisilla kaavoilla. Ei siksi, etteikö luonnontieteilijä osaisi laskea vaan siksi, että taiteilija [ja oikea filosofi sekä teologi] kysyvät eri kysymyksen kuin fyysikko ja biologi - jopa silloin, kun kummatkin osapuolet esittävät sen aivan samoilla sanoilla.
Avaruus planeettoineen on idiootti. Se ei kysy mitään eikä tajua mitään - itsestään tai itsensä ulkopuolisesta. Vain ihminen tajuaa - ja ihmisistäkin ehkä vain taiteilija. Luonnontieteilijä kuten kapitalisti ja hänen ylipappinsa eli chicagolainen talousteoreetikko sen sijaan laskevat ja mittaavat loputtomiin - nuo säälittävän uteliaat ja ahneet työmuurahaiset, jotka luulevat, että todellisuus on heidän ulkopuolellaan - eräänlaisena resurssina [joka ei lopu mutta jonka voi laskea].
Taiteilija kuitenkin 'tietää', että todellisuus ja totuus ei ole mikään ulkoinen resurssi vaan tuntevan, ilmaisevan ja kokevan ihmisen sisimmässä sijaitseva 'lokero', johon maailmojen Jumala [mikä hän sitten lieneekään - jos mikään] niin halutessaan asettaa armon, joka alkaa näkyä ihmisessä hyvinä ajatuksina ja tekoina. Ei tarvitse matkustaa kuuhun ymmärtääkseen olemassaoloa - pitää matkustaa paljon kauemmas, jos vain uskaltaa - omaan sisimpään...
2
http://www.youtube.com/watch?v=dipFMJckZOM
Vincent (Starry Starry Night) Don McLean
*
http://vilholampi.ouka.fi/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vilho_Lampi
http://www.flickr.com/photos/kraftgenie/sets/72157625204295386/detail/
February 9, 2011
Moternia sen olla pitää - ja Kukkenheimista
*
All children are artists. The problem is how to remain an artist once we grow up [Picasso]
*
Otsikon satiirisuus johtaa hieman harhaan Kandinskyn [mutta ei Guggenheimin taide-, viihde-, ja macdonalds-keskuksen] suhteen. Olen nimittäin jostain kumman syystä alkanut viime vuosina pitää yhä useammista modernisteista - myös Paul Kleen, Joan Miron ja Wassily Kandinskyn taiteesta. Syytä en tiedä. Jokin niissä vain koskettaa ja kiehtoo minua - vanhaa taide-konservatiivia. Alan kai vähitellen dementoitua...
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wassily_Kandinsky
http://fi.wikipedia.org/wiki/Guggenheim-museo
http://marialaterza.blogspot.com/2010/10/wassily-kandinsky.html
http://www.thedailyriff.com/articles/how-creative-are-you-346.php
http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/kandinsky/
November 1, 2009
July 25, 2008
Perhonen ja Virtahepo
Kielimafiosot kävivät naureskelemassa typerille typoille 26.7
Maailmassa on monenlaisia tarinoita, ja tästä löytyy kaksi kuvaa erään tarinan päähenkilöistä - kahdesta ystävästäni - Diego Riverasta ja Frida Kahlosta.
En kerro heistä mitään sen enempää, ennenkuin kielimafian ystäväni: oikolukija sekä sisällön- ja tyylintarkastaja ovat konsultoineet minua asiassa.
Sitä ennen tämän tarinan saa jokainen etsiä ja/tai arvata itse. Mutta voin vannoa, että kyseessä on aivan uskomaton story.
Palaan asiaan (interrupted).
II
Klo: 22.10
Kielimafian sadismiin taipuvaiset virkahenkilöt suhtautuivat hiukan nyrpeästi tarkoitusperiini ja sanoivat, että kirjoitapa itse ensin. Ennemmin ei tule mitään neuvoja. Niinpä päätin hiukan tuohtuneena vetää koko jutun niin sanotusti hihasta. Milloinkaan aikaisemmin en ole tehnyt niin (uskokaa tai älkää), mutta nyt - omaan varaani jätettynä - on pakko improvisoida eli ottaa se riski, että joutuu puhumaan ajoittain pelkkää sepitettä - siis valetta. Tunnen syyllisyyttä jo heti aloittaessani.
*
Olen miettinyt ankaraa ja lähes ylivoimaista ongelmaa: miksi ihmeessä nämä kaksi 'turbulenttia' taiteilijaa tunsivat niin suurta vetoa toisiinsa? Perhonen ja Virtahepo. Huippulahjakas, oikukas ja biseksuaali lady sekä narsistinen, öykkärimäinen ja seksisovistinen nero. Onko kyseessä taas jokin klassinen joskin klisheemäinen miehet ovat sikoja, mutta naiset rakastavat sikoja-'syndrooma'?
Entä päteeko Riveraan mutatis mutandis eräs elokuvan King Kong loppurepliikeistä, hirviömäisen jättiläisgorillan ajauduttua lentokoneitten konekivääritulen uhriksi vain sen vuoksi, että se ihastuu kauniiseen nuoreen naiseen, eikä onnistu enää löytämään oikeaa pakoreittiä pois pilvenpiirtäjien keskeltä?
Oh no, it wasn't the aeroplanes. It was (the) beauty that killed the beast.
*
Kummallisia ovat halujen kohtalot - ellei peräti tuntemattomia. Mutta mikä veti näitä kahta sekä päälle päin (parin 'epäsuhtaisen' fysiologian merkityksessä) että persoonallisuuteen katsoen ei-symmetristä (molempien temperamentti oli omalla tavallaan räiskyvä sekä vaativa) ihmistä toisiinsa magneetin tavoin? Jopa niin paljon, että jo kerran erottuaan he silti aikanaan yhä uudestaan päätyivät avioliittoon.
Kyseessä ei voi olla pelkkä seksi, sillä Rivera oli uskoton porsastelija, joka kävi vieraissa yhtä härskisti kuin taskuvaras Kauppatorin vilinässä, ja koska Kahlo 'käytti' puolestaan sekä miehiä että naisia.
Naisista Rivera ei ollut Kahlolle mustasukkainen, miehistä kylläkin. Jotkut ovat tulkinneet tämän asenteen miehisen sovinismin ehkä kaikkein kieroutuneimmaksi ilmentymäksi, joka implikoisi oletuksen, jonka mukaan naisen kokonaisvaltaisempi, pehmeämpi ja vastaanottavampi seksuaalisuus ja siten tietysti itse nainen olisi jotain ikäänkuin alempiarvoisempaa ja vähäteltävämpää kuin miehinen, penetroiva kukkoilu ja dominanssi.
Jostain syystä en aioi antaa definitiivistä ratkaisua tuohon ongelmaan, mutta olen puolisovinistisena kaappifeministinä kyllä valmis myöntämään, että tässä asiassa miessukukunta saa kyllä mennä itseensä.
Ovatko miehet ottaneet suoraa mallia metsojen soidinmenoista? Toisin sanoen - koska koppelot suojavärinsä vuoksi lähes näkymättöminä ja ikäänkuin vain passiivisina odottelevat ihmeurostaan, niitä ei muka voisi pitää samalla tavalla arvokkaana sukupuolena kuin kiimastaan seonnutta afla-ukkometsoa, jolla ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole muuta virkaa kuin juuri kukkoilu - penetroiva dominanssi vailla sen erityisempää lisääntymisfunktiota. Uros/Koiras ei synnytä.
Mutta palaan itse asiaan (toivottavasti). Jos ja kun Kahlo sekä Rivera tunsivat toisiaan kohtaan vetoa, joka saattoi heidät kerta toisensa jälkeen, riidoista huolimatta yhteen, niin mikä ja mitä tuo vetovoima oikein oli - miten se voidaan ymmärtää - selittämisestä nyt puhumattakaan?
En edes aio yrittää mitään tieteellistä todistusmallia, koska jos esimerkiksi väittäisin, että Kahlon biseksuaalisuus herätti Riverassa entistä suurempaa eroottista ja seksuaalista kiintymystä tätä kohtaan, ajatuisin tieteen kannalta täysin mahdottomiin dilemmoihin kyseisen väitteen empiirisen todistamisen kannalta.
Mutta - näin aion kuitenkin väittää. Ja lisään väitteeseeni korollaarin, jonka varaan se lopulta perimmältään rakentuu.
Riveran syvä kiintymys biseksuaaliin Kahloon oli hänen 'oireensa' eli latentin mutta ei kuitenkaan manifestin homoseksuaalisuuden ilmentymä.
Toisin sanoen: 'vyöryävän' maskuliinisen, eksessiivisen ja tämänkin vuoksi skandaalimaisella tavalla 'yliheteroseksuaalin' Diego Riveran persoonallisuus löysi Frida Kahlossa samanhenkisen toverin, joka ikäänkuin uskalsi tehdä sen, mistä Rivera kykeni ehkä näkemään vain unta: omakohtaisen homoseksuaalin suhteen.
Itse asiassa (muistakaa: tämä ei ole tieteellistä vaan intuitiivis-psykologista päättelyä) Riveran öykkärimäisen sovinistinen heteromiehisyys kätki niin monille taiteilijoille ominaisen taipumuksen biseksuaalisuuteen, koska taide ei olemukseltaan ole sukupuolitettua, vaikka esimerkiksi taidekritiikki sitä olisikin.
Niinpä väitteet siitä, että sekä Kahlo että Rivera olisivat tunteneet vetoa toisiinsa, koska he tunnistivat toisissaan suuren lahjakkuuden, on oikeassa suunnassa, mutta jää pahasti puolitiehen.
Kyseessä on kahden lahjakkaan narsistin yhteinen kokemus toistensa syvästä persoonallisesta - ja siten myös panseksuaalisesta - samankaltaisuudesta.
Toki myös tällaisessa tilanteessa vastakohdat täydentävät toisiaan seksuaalisesti, joskin kaikkein olennaisinta on juuri tuo mainittu yhteisen, taiteellisen narsismin ja sen oivaltamisen herättämä tunne henkisestä sekä psykofyysisestä sukulaisuudesta, joka - seksuaalisten erojen kiihottamana - vääjäämättä kiinnitti nämä kaksi Näkijää toisiinsa.
*
Subscribe to:
Posts (Atom)