Showing posts with label sattuma. Show all posts
Showing posts with label sattuma. Show all posts

January 12, 2012

'Olen ateisti Jumalan armosta' - Luis Buñuel ja sattuma
















Kuvan pappi puhuu tällä kertaa totta.
*
Kielimafia tarkensi ja lisäili [luku II, 1] klo: 16.40.

I
Omatunto [joka vastausta saamatta kerta toisensa jälkeen kysyy, miksi Jumala sallii pahuuden] ja Lutherin äärimonergismi [Jumalan ja ihmisen välillä on ääretön, sovittamaton ero] ovat institutionalisoituneen kristillisen teologia-uskon pahimmat viholliset.

Moraalisen omatunnon kriisi [tyhjyys] ja tuota kriisiä ilmentävä Lutherin sadomasokistinen pessimismi ihmisen tahdon suhteen [jopa tahtoessaan Jumalaa ihminen tahtoo vain itseään] voivat tuhota uskon sisältäpäin, kun taas ateismi ja agnostismi sekä Darwinin evoluutiomalli eivät perustattomassa teoreettisuudessaan ja havainnoivassa ulkokohtaisuudessaan välttämättä edes hipaise uskon emotiivis-eksistentiaalista ydintä - [Buñuelin uskon romahduttikin lopullisesti Markiisi de Sade, tuo ateisteista moraalisesti rehellisin].

Paavalin alkuperäistä Kristus-yhteys-uskoa sen sijaan on mahdoton kumota älyllisesti tai muodollisesti, koska siihen itseensä sisältyy kaikkien ideologioiden psykologinen perusparadigma eli 360 asteen 'näkökulma', jossa/jolloin yksilöstä tulee se, mikä/mitä hän on nimenomaan universaalin totuuden kantaja-subjektina eikä jonkin paikalliseen kulttuuriin sidotun myyttis-historiallisen tekstin tulkitsija-lakimiehenä tai ikioman kivikuvan [horoskooppi-universumin] animistis-taikauskoisena palvojana.

Joka kritisoi Paavalia, tekee sen [tietämättään] joko Paavalin universaalin singuraalisuuden lähtökohdista käsin [esim. uskontotieteilijöiden kritiikki kristinuskoa kohtaan] tai sitten arkaaisen apartheid-asenteen lähtökohdista, joita juutalaisuus ja kreikkalaisuus viime kädessä edustivat. Niiden uskonnot oli sidottu kulttuuriin, valtioon ja kulttiin, kun taas Paavalin universaali singulaarisuus ei tuntenut mitään kulttuurirajoja, joskin jo Paavali toki törmäsi seurakunta-organisoinnissaan ongelmiin, jotka 300-luvun vapauttavien tapahtumien 'pakottamina' lopullisesti muuttivat alkuperäiseen kristinuskoon sisältyvän apokalyptis-eskatologisen yhteisöllisyyden yhteiskunnalliseksi valtakoneistoksi ja siten Euroopan keskiajan tehokkaimmaksi poliittiseksi voimaksi.

II
1
Seuraavassa toinen vakavampi sitaatti [osa 2] Luis Bunuelin verrattomasta muistelmakirjasta Viimeinen henkäykseni.

Allekirjoitan lähes kokonaisuudessaan nämä Bunuelin pohdiskelut, jotka muistuttavat etäisesti Albert Camus'n ajatuksia absurdista. Buñuel ei kuitenkaan ole absurdi moralisti samassa mielessä kuin Riivaajien Kirillovia muistuttava Camus vaan pyrkii hyväksymään ja ilmaisemaan todellisuuden kaikessa sattumanvaraisuudessaan, jolloin tapahtumat muuttuvat omituisiksi ja unenomaisiksi [surrealistisiksi].

2
Jos syntymämme on täysin sattumanvarainen, munasolun ja siittiösolun [miksi juuri se, miljoonien joukosta?] kohtaamisen tulos, niin sattuman rooli häipyy inhimillisten yhteiskuntien muodostuessa, kun sikiö ja sittemmin lapsi ovat näiden lakien alaisia. Sama koskee kaikkia lajeja.

Lait tavat, kehityksen historialliset ja sosiaaliset ehdot, edistys, kaikki mikä vie kehitystä eteenpäin, pönkittää vankkumatonta yhteiskuntajärjestystä, kulttuuria, johon me onneksemme tai epäonneksemme syntymästämme kuulumme; kaikki tämä on jokapäiväistä ja sitkeää taistelua sattumaa vastaan. Sattuma elää herkeämättä, yllättävänä ja yrittää pureutua yhteiskunnalliseen väistämättömyyteen.

Näiden välttämättömien lakien ansiosta saatamme elää yhdessä, mutta en luule, että löydämme niiden joukosta ensisijaisen tärkeitä peruslakeja. Minusta tuntuu itse asiassa, ettei tämän maailman ollut välttämätöntä olla olemassa, ettei meidän välttämättä tarvitsisi elää ja kuolla.

Koska me olemme vain sattuman lapsia, maapallo ja maailmankaikkeus olisivat voineet jatkaa ilman meitä, aina vuosituhansien päähän asti. Tuntuu mahdottomalta kuvitella tyhjää, loputonta, teoreettisesti ottaen hyödytöntä maailmankaikkeutta, jota minkäänlainen älyllisyys ei voisi tutkia, joka olisi olemassa yksin, kuin pysyvä kaaos, kuin järjetön, eloton hylkiö. Ehkäpä meille tuntemattomat toiset maailmankaikkeudet jatkavat tähän tapaan hyödytöntä vaellustaan. Joskus meistä jokainen tuntee itsessään syvän kaaoksen heijastuman.

Jotkut uneksivat loppumattomasta maailmankaikkeudesta, toisten mielestä se taas loppuu tilassa ja ajassa. Kumman valitsisit kahdesta selittämättömästä mysteeristä? Toisaalta käsitys loppumattomasta maailmankaikkeudesta on käsittämätön. Toisaalta taas ajatus loppuun tulleesta maailmankaikkeudesta, jota ei enää jonain päivänä olisi olemassa, heittää minut kauheaan tyhjyyteen, joka sekä kiehtoo että kauhistuttaa. Heilun näiden kahden välillä. En tiedä.

Kuvitelkaamme, ettei sattumaa ole olemassa ja äkkiä käsitettäväksi ja loogiseksi muuttunut maailmanhistoria voitaisiin ratkaista muutamin matemaattisin kaavoin. Siinä tapauksessa pitäisi uskoa Jumalaan, hyväksyä ilman muuta se, että on olemassa aktiivinen, suuri kelloseppä, siis järjestäjä.

Mutta eikö kaikkivoipa Jumala olisi voinut huvikseen luoda sattuman armoille joutuneen maailman? Ei, vastaavat filosofit. Sattuma ei voi olla Jumalan luomus, sillä se on Jumalan negaatio. Nämä kaksi määritelmää ovat ristiriidassa. Toinen sulkee pois toisen.

Minulla ei ole uskoa [olen vakuuttunut siitä, että usko kuten kaikki muutkin asiat syntyvät sattumalta], siksi en näe, miten tästä noidankehästä pääsee ulos. Siksi en yritä tunkeutua siihen.

Itseäni varten tekemät johtopäätökset ovat hyvin yksinkertaiset: on samantekevää uskooko vai eikö usko. Jos minulle todistettaisiin vaikka tällä hetkellä Jumalan häkäisevä olemassaolo, se ei yhtään muuttaisi käyttäytymistäni. En voi uskoa, että Jumala valvoo minua lakkaamatta huolehtien terveydestäni, haluistani, erehdyksistäni. En voi uskoa enkä ainakaan hyväksyä, että hän voisi rangaista minua ikuisuudesta ikuisuuksiin.

Mitä minä hänelle olen? En mitään, hippu tomua. Käyntini maan päällä on niin nopea, ettei siitä jää mitään jälkeä. Olen kurja kuolevainen, minulla ei ole merkitystä ajassa eikä tilassa. Jumala ei huolehdi meistä. Jos hän on olemassa, se on sama kuin häntä ei olisi olemassa.

Keksin kauan sitten lauseen: 'Olen ateisti Jumalan armosta'. Lause on vain näennäisesti ristiriitainen.

Sattuman kanssa käy käsi kädessä mysteeri. Ainakin minun ateismini johtaa ilman muuta selittämättömän hyväksyntään. Koko maailmankaikkeutemme on mysteeri.

En usko jumalaiseen järjestykseen, sillä sellaisen olemassaolo olisi mielestäni vielä mystisempää kuin mysteeri sinänsä ja siksi elän eräänlaisessa hämärässä. Hyväksyn sen. Ei mikään selitys, yksinkertaisinkaan, riitä kaikkeen. Olen valinnut kahdesta mysteeristä omani, sillä se suo minulle ainakin moraalisen vapauden.

Minulta kysytään: entä tiede sitten? Eikö se omalla sarallaan yritä ratkaista ympärillemme kietoutunutta mysteeriä?

 Ehkä. Mutta tiede ei kiinnosta minua. Minusta se on pöyhkeilevää, analysoivaa ja pinnallista. Se ei välitä unista, sattumasta, naurusta, tunteista, vastakohtaisuuksista, yleensäkään asioista, jotka minulle ovat tärkeitä. Eräs henkilö sanoo Linnunradassa: 'Viha tiedettä kohtaan ja teknologian halveksunta johdattavat minut vielä joskus järjettömään uskoon.' Tuskin. Minun kohdallani se on mahdotonta. Olen valinnut oman mysteerini ja minun tulee kunnioittaa sitä.

Ihmisillä on kummallinen vimma ymmärtää, supistaa, keskinkertaistaa asioita. Minua on vainottu koko ikäni tylsillä kysymyksillä kuten: Miksi niin? Miksi näin? Voisimme olla melko onnellisia, lähes viattomuuden tilassa, jos pystyisimme jättämään kohtalomme sattuman haltuun ja hyväksyisimme kiltisti elämämme mysteerín - [kursivointi RR].

Luis Buñuel: Viimeinen henkäykseni - [s. 214-216]
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Luis_Bu%C3%B1uel
http://en.wikipedia.org/wiki/Albert_Camus#Summary_of_absurdism
http://fi.wikipedia.org/wiki/Markiisi_de_Sade
http://en.wikipedia.org/wiki/Marquis_de_Sade
http://freepathways.wordpress.com/2009/10/10/lestadiolainen-ateisti/

December 27, 2010

Roolipelit paljastavat kapitalistisen etiikan irvokkuuden

Kuvassa hieman jo rupsahtanut mutta edelleenkin oikukas rouva Fortuna - tuo roolipelaajien epäjumala - Dürerin näkemänä.

[Kielimafia teki PS.-lisäyksen klo: 20.30]

Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin päreeseen Päivän mietelmä.
*
Jos elämä olisi roolipeli, niin minä haluaisin olla Jumala [pelinjohtaja, joka hallitsee myös sattumaa] ja lopettaisin sen pelin siihen paikkaan vihonviimeisenä typeryytenä eli täysin pinnallisen ja itsekkään psykologian ilmentymänä.

Siihen loppuisi myös Nopan eli Sattuman idolisointi - jolla [mikäli vain mahdollista] taikauskoisen tekopyhästi oikeutetaan omat itsekkäät valinnat - ja alkaisi järkevä sydämen etiikan aika - niin sanottu 'suunnitelmallinen hyvään elämään pyrkivä hyveellisyys'.

Ihmisen elämän tulee eettisimmillään olla nimenomaan kaikkien roolien dekonstruointia valheellisina ja teennäisinä ['ei tässä ole miestä eikä naista, ei juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata', kuten Saulus Tarsolainen sanoi].

Mitä enemmän on roolipelejä ['jumalia'], sitä enemmän on moraalittomuutta, koska moraali ei ole minkään roolin ominaisuus kuten ei pahuuskaan [esim.natsismi metaroolina].

Moraalinen ihminen [yhtä lailla kuin natsit] on tosissaan. Tämä on samalla todellisen moraalin kantilainen paradoksi: todellinen hyvyys ja radikaali pahuus kumpuavat samasta juuresta, mutta eivät tietenkään ole sama asia [kuten eivät ole armahtaminen ja teloittaminenkaan].

Meidän tuleekin elämämme aikana yrittää intensiivisesti ymmärtää, valitsemmeko hyvyyden vai pahuuden silloin, kun omaksumme jonkun ihmis- ja todellisuuskäsityksen, jonka perustalle hyveellinen etiikka voi rakentua.

Esimerkiksi evoluutiopsykologinen sosiaalidarwinismi ei ole sellainen ihmiskäsitys, koska siellä hyveet on korvattu nihilistisellä valinnan vapaudella ja tahdolla: kyse ei tällöin ole moraalista vaan egoistisen manipulaation ja siten väkivallan erilaisista muodoista, jotka mahdollinen onnekas sattuma varmentaa ja muka oikeuttaa.

Sokean itsekkyyden legitimoimana epäonnekas sattuma puolestaan sekin oikeuttaa entistä suurempaan strategisen voiman käyttöön. Mitään sattumaa ei siis tavallaan ole olemassakaan. On vain tapahtumia, joita on osattava hyödyntää sumeilematta omaksi edukseen - olivatpa ne sitten mitä tahansa [siten machiavellistit ovat kerrassaan esimerkillisiä roolipelaajia].

Roolipelit sopivatkin sosiaalidarwinistin 'sosiaalistamis-kalustooon' erinomaisesti, koska roolipelaajan ei tarvitse koskaan sitoutua rooliinsa koko elämällään.

Tässä mielessä rooli ei ole edes leikkiä [joka on lapselle maailman vakavin asia] vaan pelkkää peliä, jossa voidaan voittaa tai hävitä - jossa voidaan menestyä enemmän tai vähemmän vakuuttavasti.

Roolipelaajat ovatkin kuin kuluttaja-kapitalisteja, jotka voivat ostaa, vaihtaa ja myydä minkä moraalin tahansa. Roolipelaaja on utilitaristisen moraalifilosofian kannattaja, joka antaa itselleen luvan huijata, kunhan vain tekee sen tarpeeksi vakuuttavasti ja muodollisesti sovitun lain puitteissa.

Luottamuksesta [siten totuudellisuudesta ja uskottavuudesta] puhuminen tällaisessa seurassa on tietenkin irvokkuuksista suurin - varsinkin, koska juuri luottamukselle nämä tyhjyyttään kumisevat itsekkäät pellet sanovat roolien [laajemmin: kielipelien, diskurssien] välisen yhteistyön rakentavansa.

Roolipelaajien 'etiikkaa' [lue: pelleilyn kaapuun naamioitunutta itsekkyyttä] tulee vastustaa ennen muuta kantilaisen eli rationaalisen autonomian [= moraalisen integriteetin] ja kristillisen metanoian [= katumuksen ja mielenmuutoksen moraalin] nimissä. Aina.

Ei pidä uskoa sattumaan vaan [jos pystyy] Jumalaan ja itseensä Jumalan/Hyveen vartiomiehenä.

PS.
Moraalisesta onnesta voidaan kyllä perustellusti spekuloida, mutta näiden pohdintojen ongelmaksi jää aina se, voidaanko ihmistä pitää vastuullisena valinnoistaan, joihin hän ei itse ole voinut vaikuttaa, mikä tietysti tarkoittaa, etteivät ne itse asiassa olleet valintoja lainkaan vaan pelkästään huonoa tai hyvää onnea.

On varmasti totta, että ihmisten elämä olisi ollut toisenlaista, mikäli he olisivat syntyneet toisenlaiseen ympäristöön ja/tai päätyneetkin siihen toiseen kahdesta hyvin erityyppisestä vaihtoehdosta, jonka oli mahdollisuus toteutua. Tässä vain ei oteta huomioon sitä, että jouduttiinpa mihin tahansa tilanteeseen, ihminen ei menetä autonomiaansa koskaan totaalisti. Hän ei ole pelkkä robotti tai marionetti, mikäli pidämme häntä vähänkään moraalisesti vastuullisena.

Mikäli tuo autonomisuus ikäänkuin mitätöityisi moraalisen onnen [tai onnettomuuden seurauksena], menettäisi jopa oikeudenkäyttö legitimaationsa ja kaiken - niin pahan kuin hyvän - tulisi antaa tapahtua yhtä sattumanvaraisesti kuin se reaalimaailmassa näyttäisi tapahtuvan. - Näin absurdi ratkaisu johtaa kuitenkin anarkiaan ja kaaokseen, joten moraalisen onnen hyväksyminen eettisenä ohjelmana vaikuttaisi loppuun asti vietynä lähinnä mielipuoliselta projektilta.
*
http://takkirauta.blogspot.com/2010/12/paivan-mietelma_27.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fortuna
http://en.wikipedia.org/wiki/Fortuna
http://fi.wikipedia.org/wiki/Moraalinen_onni

September 7, 2010

A Subject To Truth

Ei ole sattumia - on vain välttämättömiä sattumia [kuten subjekti]/rr.
I
Kommentteja edellisen päreeni kommentteihin [uusi lyhyempi luonnostelma].

[Kielimafian tarkennus - viimeksi klo: 21.40]
1
Tapani,

nuorena olin stalinisti-tuttavieni mielestä joko revari tai jopa demari eli oikeistolainen. Sen sijaan nykyään saan helposti anarko-vasemmistoleiman otsaani. Ajat ovat siis muuttuneet jyrkästi oikeistolaisemmiksi. Mutta kiitos vain kaikille poliittisille kriitikoilleni - tasapuolisesti [you can't catch me anyway].

Mitä Tapani sinuun tulee, niin olet mielestäni esimerkillinen porvari-pintaliitäjä sekä moralisti-herrasmies, jonka ajattelu liikkuu käytännöllisten itsestään selvyyksien turvallisella maankamaralla.

Taidat jopa luulla, että syy-yhteys on jotain metafyysisesti annettua ja luonnossa itsessään olevaa, eikä sinua näin ollen lohduta, että modernille fysiikalle [erotuksena newtonilaiseen kolmen ulottuvuuden mekaniikkaan] kausaliteetti on pelkästään sopimuksenvarainen [konstruktiivinen] täsmäliima eikä mikään todellisuutta koossapitävä universaali rakennussementti-/betoni.

Todellisuuden tapahtuminen [tuleminen] on kuin lapsi-jumala heittämässä noppaa leikeissään [Herakleitos, Nietzsche, Deleuze]. Ei siinä leikissä paljon syy-yhteyksiä mietitä tai lasketa. Juuri tästä myös karman laissa on kysymys: sännöllisestä sattumasta, josta päätellään matematiikalla mahdollinen välttämättömyys [luonnonlait].

Silloin kun kaikki on kosmologisesti välttämätöntä sattumaa, myös käsityksemme kausaliteetista joudutaan rakentamaan aina uudestaan, sillä alkuehdot eivät pysy ehdottomasti samoina [vaikka ne voidaankin aina laskea] massakeskusten muuttuessa ulottuvuuksiensa suhteen esim. hajotettaessa ainetta kaikkein pienimpiin olomuotoihinsa (hiukkaskiihdyttimet].

Miksei siis kaikki voisi olla yhtä hyvin etukäteen määrättyä [predestinaatio}, koska emme pysty todistamaan, että aika olisi liikkeessä/matkalla lähtien [alkuräjähdys-]pisteestä A kohti hypoteettista pistettä/pistehajontaa [multiversum] B1, B2, B3 jne., ja että ihminen sijoittuu vaikka jonnekin A:n ja B:n väliin.

Ehkä huomaat, että tällainen ajan liikkeestä laskettu usko evoluutioteoriaan implikoi samalla uskon jonkinlaiseen jumalaan - ei välttämättä kristilliseen mutta sellaiseen, joka toimii tuon kaihoamasi kausaliteetin takuumiehenä.

Jo Descartes tätä pohti (etenkin: Jumala fysikaalis-biologisen ja mentaalis-kognitiivisen intentionaalis-kausaalisena yhdistäjänä], muttei päässyt tolkulliseen ratkaisuun.

Descartes'n filosofiaa dualismista monismiksi muokannut Spinoza sen sijaan ratkaisi attribuuttien eron parallellismilla [eli trivialisoi tuon eron ja samalla myös Jumalan: luonto ja tietoisuus ovatkin panteistille yhtä ja samaa (deus sive natura), joka redusoituu matemaattisiin mallintamis-kaavoihin].

PS.
Ymmärrän syy-yhteyden ontologisesti [ei-representoitavissa olevana liikkeenä, jossa todellisuus konstituoituu] - en niinkään teknisenä käsitteenä tai lakina [konstruoituna/representoituna sääntönä, jolla todellisuus konstituoidaan].

2
Ironmistress,

minustako olisi ollut insinööriksi? Älä unta näe. Vaikka -90-luvun lopulla osoittautuikin, että myös luonnontieteelliset aineet ja matematiikka menevät kaaliini vähintäin yhtä kohtuullisesti kuin kielet, filosofia, teologia ja historia - itse asiassa ehkä paremminkin.

Minun maailmankatsomukseni eroaa kuitenkin insinööristä yhtä paljon kuin fyysikon maailmankuva romantiikan ajan runoilijasta [esim. Keats]. - Mutta kuten olette varmasti havainneet, minä en ole mikään hienoperse-humanisti ja/tai vihreä vasemmisto-idealisti [annan tehtävän: yrittäkää keksiä, mitä maailmankuvaa minä oikein edustan].

3
Anti-Platon,

mitä etääntymiseeni Nietzschestä tulee, niin [jos otan oikein kriittisen linjan] hämmästelen, miten vähän olen loppujen lopuksi saanut irti mitään rationaalisesti pysyvää hänen filosofiastaan - jostain älyllisestä kiinnekohdasta nyt puhumattakaan. Kiinnekohtaa ei yksinkertaisesti ole.

[Tämä kiinnekohdan puuttumisen tosiasia tietysti osaltaan kuvaa osuvasti nietzscheläistä valta-ontologiaa, joka todella on eron, identiteetin ja toistumisen [Deleuze] sekä sopivin varauksin differancen eli eron ja lykkäyksen [Derrida] käsitteiden kautta ymmärrettävissä].

Pahimmillaan Nietzsche on esteettinen sekopää, joka yrittää imitoida fyysikoita: runoilija leikkimässä fyysikkoa.- Tällainen kombinaatio johtaa pahimmillaan pikemminkin hämärään terminologiaan ja vakaviin teoreettisiin epäselvyyksiin kuin rationaalis-dialektisesti tiukkaan käsitteelliseen analyysiin/synteesiin.

Kohdistan Nietzscheen samankaltaisen kritiikin kuin Deleuzeen, joka on yrittänyt systematisoida ja yhdistää Nietzschen vallantahdon Spinozan subjektittomaan monistiseen systeemiin.

Myös Foucault'n Deleuzen filosofiaa jossain määrin komppaava nietzscheläisyys jää kärjistäen sanottuna mystiseksi sulauttaessaan subjektin kaikkialta tulevan vallan ja tiedon yhteenkietoutumisen prosessiksi [tiedontahto ja vallantahto ovat valtadiskurssin toisistaan erottamattomia dispositiiveja - ikäänkuin paradigmaattisia struktuureja tai historiallisia a-prioreja eli episteemejä].

Subjekti jää Foucault'lla passiiviseksi imagoksi [identiteettitekniikat], joka muuttuu paradoksaalisesti  kapitalistisen biovaltakoneiston ideaaliksi, mikä tarkoittaa itsekontrolliksi ja esteettiseksi velvoitteeksi muuttunutta 'persoonallista' kulutusnautintoa [persoonallinen on tässä Orwellin double-talkia - sota on rauhaa, vapaus on orjuutta jne.].

Foucault epäonnistuu tai on pelkästään toivottoman skeptinen suhteessa ihmisen vapautumiseen siitä intellektuaalisen ja poliittisen alaikäisyyden tilasta [josta aikuistumiseen Valistus Kantin mukaan pyrki], johon hän kapitalistisessa myllyssä ajautuu.

Biovalta pastoraalisena valtana moderneissa markkina-demokraattissa [= oxymoron?, kontradiktio?] länsimaissa merkitsee suvereenin toimeenpaneman kurivallan yhä synkronisempaa [yhteiskuntahierarkian kaikilla tasoilla tapahtuvaa] modifioitumista normalisaatioksi eli kulutusnautinnollisen statuksen velvoitteeksi, minkä valta-vaateen ihminen lopulta itse toimeenpanee mainos- ja viihdemaailmaan sopeutuessaan ja sen osaksi reifikoituessaan.

[Nietzschen 'luoda tyyliä luonteeseensa, suuri ja harvinainen taide' on biovalta-normaalistamisessa muuttunut kauhistuttavaksi irvikuvakseen esteettisestä ihmisestä, sillä mitä onkaan pelkästään kaupallisuuden ehdoilla toteutettujen talent- ja idols-kisojen tai reality-teeveiden taso verrattuna Goetheen, Schilleriin tai Nietzscheen itseensä - se on kuvottavan säälittävää idiotiaa, jos minulta kysytään!].

Nietzschen vahvuus ja heikkous on siinä, että häntä voidaan lukea/tulkita niin monella eri tavalla. - Esimerkiksi edellisen päreeni kommentissa mainitsemani 'ikuisen paluun' ajatus näyttäisi todellakin olevan nietzscheläisen affirmaation välttämätön [dialektinen] vastapooli, joka estää vallantahdon ja yli-ihmisen idean ajautumisen pelkkään psykologiseen egoismiin ja fasismiin [ikuisesta paluusta luultavasti lisää päremuodossa].

Olen tosin jo pitempään ajatellut ikuisesta paluusta tällä tavoin, mutta nyt sain siihen dialektisesti uuden otteen [ikuinen paluu eksistentiaalisena imperatiivina kohtaa siinä Lutherin ristin teologian!].

II
Subjekti ontologisen tyhjyyden rakenteellisena välttämättömyytenä

Vain sen, joka ymmärtää ja myöntää subjektin rakenteellisen olemisen välttämättömyyden tietoisuuden inkorporoimana [asettamana] vapautena, on mahdollista osoittaa subjektin perimmäinen ontologinen tyhjyys.

Lacan ja etenkin Zizek ovat oikeassa tietoisuuden ontologian suhteen korostaessaan 'heikkoa' kartesiolais-kantilais-hegeliläistä, transendentaalis-dialektista subjektia - erotuksena esim. buddhalaisten suhteelliseen (mitä se ikinä sitten merkitseekään) 'harha-subjektiin'.

Spinozan moodi, Nietzschen temperamenttis-perspektivistinen yksilö, Deleuzen nomadi, Foucault'n imago ja Derridan differance ovat eräänlaisia suhteellisen subjektin sukulaismääritelmiä.

Kyseinen subjektin uudelleen asettaminen on ehkä suurin filosofisessa ajattelussani tapahtunut siirtymä/muutos viime aikoina ja siten myös merkittävin minua Nietzschestä etäännyttävä rationaalis-filosofisen position uudelleensuuntaaminen.

Kaikki positiiviset yritykset meditoida, kokea ja havainnoida [tai mitata] subjektin ei-oleminen [tyhjyys] ovat väärinkäsityksiä eli tietoisuuden mahdollisuuksien obskuranttia sekä loogisesti virheellistä yliarviointia ja metafyysisia oletuksia, jotka kieltäessään päinvastoin implikoivat juuri sen subjektin, jonka ne kieltävät säilyttäen siis edelleen idealistisen näkemyksen subjektista.

Käsitys subjektista pelkkänä harhana ja/tai suhteellisena identiteettinä sopii kapitalistiseen 'kaikki-yhdeksi-ja-samaksi-tekevän-kulutusnautinto-myllyn ontologiaksi erinomaisesti. Tärkeintä on, että subjekti pystyy muuntautumaan näennäisen aktiivisesti millaiseksi tahansa, jolloin se ei pysty vastustamaan sulautumistaan viihdekulttuuriin vaan päinvastoin haluaa sitä.

Pitää oivaltaa, että markkina-demokraattisten mainostotuuksien [= tupla-oxymoron?, tupla-kontradiktio?] modernismissa myös vähemmistöjen protesti joutuu perustelemaan itsensä tällaisesta [ontologisesti heikosta mutta strukturaalisesti vahvasta] subjekti-käsityksestä käsin, mikäli aikoo lunastaa itselleen autenttisuuden nimen, sillä mitäpä voi merkitä mikään identiteetti kulttuurissa, joka kaupan vapauden nimissä johtaa nimenomaan kaikkien identiteettien tuhoamiseen itsenäisinä eli itseään määräävinä 'persoonina'.

Yksittäisten identiteettien katoaminen on kapitalismin voittokulun edellytys ja seuraus. Jäljelle jää vain biovallan subjekti eli oman itsensä normalisaatioon pyrkivä minä. - Tämä kehityskulku on sitäkin irvokkaapaa, koska kapitalismi perustuu julkisesti/virallisesti nimenomaan yksilölliselle, rationaaliselle valinnalle, jossa autonomiset ihmiset tekevät itsenäisiä valintoja omaa identiteettiään toteuttaen/performoiden.

[Orwellin 1984 tulee toteutumaan lopullisesti mutta ei kommunistisen totalitarismin vaan kapitalistisen normalisaation käytännöissä].
*
http://www.amazon.com/Badiou-Subject-Truth-Peter-Hallward/dp/0816634610
http://www.bungie.net/Forums/posts.aspx?postID=37562464&postRepeater1-p=2#37564811
http://takkirauta.blogspot.com/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kausaliteetti
http://en.wikipedia.org/wiki/Causality
http://www.tieteessatapahtuu.fi/007/martikainen.htm
http://www.kohttp//geckolab.lclark.edu/Dissertation/Fig.1.1_Causality_Model.gif
http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=4842.0
http://rajapinta.tut.fi/blogit/kirjoitukset/Mahdottoman%2520toimen%2520%25E4%25E4relt%25E4/Rehellinen_matematiikka
http://blog.iqmatrix.com/mind-map/universal-law-cause-effect-mind-map