‘Pääomalla on näkymättömät jalat’

Ennen laulettiin 20 perheestä. Tänään perheitä on 100, mutta yhtä lailla valta kulkee narussa, jossa se ei pääse suuren rahan voimaa puremaan. Keitä ovat Suomen omistajat ja ketkä heistä ovat julkisuudessa tuntemattomia salarikkaita? Kansanedustajana ja europarlamentin jäsenenä lähes neljännesvuosisadan toiminut Esko Seppänen on tässä kirjassa palannut juurilleen. Yleisradion toimittajana hän sai työstään kaksi tiedonjulkistamispalkintoa. Hän toi julkisuuteen suomalaisyhtiöiden salaiset omistustiedot ja poimi käsityönä julkisista veroluetteloista esiin Suomen rikkaat. Tässä kirjassa hän kirjoittaa monen vuosikymmenen kokemuksen ja ajan tuottaman uuden lähdeaineiston perusteella, miten raha ja valta ovat Suomessa olleet uusjaossa ja ettei Suomessa koskaan ole ollut niin rikkaita ihmisiä kuin tänään. Myös yritysten omaisuus on ollut isojaossa. Omistajat ovat ottaneet yrityksiin verottomasti kerätyn omaisuuden omakseen aliverotetuilla osingoilla ja myyntivoitoilla. Seppänen löytää monia Suomen rikkaita, jotka toimivat epäisänmaallisesti viedessään suomalaisella työllä tehdyt yritysten voitot ulkomaisiin veroparatiiseihin pakoon suomalaisen yhteiskunnan jäsenmaksua: kansallisia veroja. Näillä verojäniksillä on nimet. Kirjassa kerrotaan, keitä he ovat. Kukaan muu suomalainen ei olisi pystynyt kirjoittamaan näistä asioista tällaista kirjaa. [Kirjaesittely, Minerva]

*

  Verojen kiertäminen on niin naurettavan helppoa, että pitää oikein ihmetellä, miksi kaikki eivät tee sitä, vaikka lähes kaikki sitä tekevätkin. Kun osingot on otettu holding-yhtiöihin, niistä ei ole mennyt veroa lainkaan. Sellaista veronkiertoa saattaa hieman hillitä vuonna 2014 voimaan tullut uusi laki, jonka mukaan pörssiyhtiöiden osingot ovat verovapaita vain, jos holding-yhtiö omistaa pääyhtiöstä vähintään 10 prosenttia. Muun kuin pörssiyhtiön maksamat osingot ovat holding-yhtiöille edelleen rajoituksitta verovapaita.
                      Osinkojen kierrättämisestä holding-yhtiöiden kautta saajilleen seuraa se, että nämä omistajat puuttuvat kokonaan suurituloisten listoilta ja superrikkaiden joukosta.
                      Suomen vasemmiston anteeksiantamaton poliittinen virhe on ollut se, että se on vallan kahvaan päästyään tasannut palkkatuloja mutta jättänyt pääomatulot vastaavalla tavalla verottamatta.
                      Suomen aineistosta kokoamani kirjan perusteella päädyn samankaltaisiin johtopäätöksiin, joita on tehnyt yleisemmällä tasolla kansainvälisessä keskustelussa tämän päivän kuumin nimi: Thomas Piketty. Minä väitän, että kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana Suomessa on tapahtunut jättiläismäinen kansakunnan rikkauksien isojako pääoman omistajien hyväksi, ja jaan sen Pikettyn arvion, että rikkaaksi ei voi tulla omalla työllä. Pitää omia muiden tekemän työn tuloksia pääoman omistamisen varjolla ja sen aliverotetun tuoton muodossa. [Esko Seppänen Uuden Suomen blogissaan]

*

Nykyiset rikkaat eivät luo vaurautta Suomeen

Seppänen ei ota kantaa siihen, onko väärin, että Suomessa on rikkaita. Sen sijaan hän sanoo, että ne tavat, joilla rikastutaan, ovat usein kyseenalaisia ja ainakin tasa-arvon mukaisten moraalisäännösten mukaan vääryys.
Merkittävä ero entisajan rikkaisiin on nyky-Suomen raharikkailla Seppäsen mukaan se, että ennen vauraat omistajasuvut olivat isänmaallisia ja loivat omistamiensa tuotantolaitosten kautta elintasoa myös työntekijöilleen ja vaurautta koko Suomeen. Nykyajan raharikkaat pelaavat omia kansainvälisiä rahapelejään eivätkä juurikaan sijoita Suomeen.
Kirjansa loppupuolen luvussa Luxemburgin tauti Seppänen kirjoittaa siitä, miten Suomen raharikkaat pelaavat maailmalla veroparatiisipelejään. Luku loppuu ytimekkääseen tekstiin: ”Ja se on ongelma, joka syö Suomea sisältä päin”. [Kansan Uutiset]

*

Seppäsen arvion mukaan viime vuosikymmenien aikana niin raha kuin valtakin ovat olleet Suomessa uusjaossa ja Suomessa ei ole koskaan ollut niin rikkaita ihmisiä kuin nykypäivänä.
Seppäsen tulkinnan mukaan Suomen nykyiset rikkaat ovat ottaneet yrityksiin kerätyn omaisuuden omakseen aliverotetuilla ja osin kokonaan verottomilla osingoilla ja edullisesti verotetuilla myyntivoitoilla.
Suomessa osinkojen verotus on ollut vuodesta 1992 lähtien kansainvälisesti katsoen sikäli erikoinen, että rikkaat ihmiset ovat saaneet osinkotuloihinsa huomattavia kevennyksiä, jos varoja on sijoitettu yhtiön varallisuudeksi. Samoin verokohtelu on ollut edullista omistajayhtiöille, jotka omistavat vähintään 10 prosenttia pörssiyhtiön osakkeista.
Näitä veroetuuksia on kutsuttu eri aikoina eri nimillä, kuten normaalituotoksi tai yrittämisen kannustimiksi. [Helsingin Sanomat].

*

Seppänen erottelee yrittäjät finanssikapitalisteista.
– Yrittäjiä pitää arvostaa. He työllistävät muita. Heille kuuluu kohtuulliset tulot, jos he vastineeksi maksavat kohtuulliset verot. Sitten ovat finanssikapitalistit, jotka ovat mitanneet osingot yrityksistä. Heitä ei voi kutsua yrittäjiksi. He ovat pettäneet isänmaansa viimeisten 20 vuoden aikana.
Seppänen suomii näitä kapitalisteja osinkojen viemisestä ulkomaille holding-yhtiöihin verottajan ulottumattomiin. Heidän toimintansa ei ole moraalisesti oikein ja hyväksyttävää.
– Ennen olivat yritykset rikkaita, nyt niiden omistajat realisoivat yritysten omistukset, Seppänen sanoo ja valittaa, miten investointirahatkin karkaavat maasta. [Kotimaa 24]

*

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen tyrmää konkaripoliitikko Esko Seppäsen väitteen, jonka mukaan Suomessa ei rikastu työllä.

Entisen kansanedustajan ja europarlamentaarikko Seppäsen kirja Suomen rikkaista ilmestyi tänään. Apunen ja Seppänen keskustelivat aiheesta MTV Uutislivessä.

Apusen mukaan Suomessa voi hyvinkin rikastua työllä, mikäli ihmisellä on hyvä idea.

– Jos idealle löytyy markkinoilla kysyntää, niin silloin syntyy menestyvä yritys. Kyllähän kaikki tämä on ihmisten työn tulosta, sanoo Apunen.

Seppänen mukaan nykyajan rikkaat Suomessa ovat rikastuneet pääosin pääomatuloilla, myyntivoitoilla ja osingoilla.

– Palkkatyöläiset eivät ole päässeet tälle tasolle, koska he ovat maksaneet veronsa täysimääräisesti toisin kuin nämä aliverotetut osinkotulo- ja myyntivoittojen saajat, arvostelee Seppänen.

Apusen mielestä myyntivoitot ja osinkotulot ovat vain instrumentteja - kaikista tärkein on idea.

– Nykyisessä globaalissa it-taloudessa idean arvo on mittaamaton. Sitä voidaan monistaa ja levittää käytännössä lähes nollakustannuksilla ja ideasta voidaan maksaa valtava korvaus.

Seppänen korostaa, ettei idea ei tuota varallisuutta ilman työntekijöitä.

– Kukaan eri voi rikastua viime kädessä ilman toisen työn omimista. Rikkaat eivät rikastu vain omalla ideallaan, vaan sen seurauksena, että yhteisö tuottaa heille omistamisen perusteella pääomatuloja tai myyntivoittoja. Kukaan ei yksin pysty tekemään työtä niin paljon, että rikastuisi.

Seppänen toteaakin jo kirjansa alussa, että rikkaita ei ole ilman köyhiä.

Apunen puolestaan muistuttaa, ettei köyhyys tulee koskaan katoamaan maailmasta sillä, että rikkaus katoaa.

– Tämän tyyppisessä ajattelussa perusharhana on se, että markkinatalous olisi nollasummapeli: kun Esko rikastuu eurolla, niin se euro on joko minulta tai joltain muulta pois. Markkinatalous on dynaaminen järjestelmä, joka tuottavuuden kautta tuottaa uusia pääomia ja uutta vaurautta. Näin se on aina ollut ja tulee aina olemaan. [MTV Uutiset]

*

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2313063

Mitä meidän tulee tietää rikkaistamme ja miksi? Suuri osa miljonääreistämme on perinyt rahansa, mutta miten muuten Suomessa voi rikastua? Suomen rikkaimman miehen läpivalaisu. Tässä teemoja, joista toimittaja Juho-Pekka Rantala keskustelee Esko Seppäsen kanssa. Seppänen on juuri julkaissut uuden kirjan Suomen rikkaista ja rikastumisesta – rikkaamme ovat yhä rikkaampia. Onko siis kaikki hyvin?

*

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2361041

*

http://www.radiorock.fi/#!/post/53f1cad32df13202001d178b

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Sepp%C3%A4nen

http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173950-suomen-rikkaat-20-paivitettya-tietoa

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3216341/esko-seppanen-panee-rikkaat-riviin

http://www.hs.fi/talous/a1408414925471

https://www.google.fi/#q=SUOMEN+RIKKAAT+%3A+KUKA+KUKIN+ON+esko+sepp%C3%A4nen&tbm=nws

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/superrikkaat-listannut-esko-seppanen-suomessa-ei-rikastuta-omalla-tyolla/4254986

http://www.mtv.fi/uutiset/kulttuuri/artikkeli/evan-apunen-tyrmaa-seppasen-vaitteet-eskon-euro-ei-ole-minulta-pois/4259236

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/seppanen-toimitan-materiaalin-suomen-rikkaista-pikettylle/

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=section&layout=blog&id=6&Itemid=27

http://cdon.fi/kirjat/sepp%C3%A4nen,_esko/suomen_rikkaat-27011300

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-1811853

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/05/kenen-etuja-etenkin-stubbilaisesti.html

Rationaalinen psykopaatti

Mainoksia pidetään informaationa, johon sisältyy suosittelu ja suostuttelu. Itse asiassa mainokset pyrkivät manipuloimaan ja tavallaan hypnotisoimaan ihmisiä ostamaan tuotteita. Itse en pidä mainoksia pelkästään suosituksina vaan röyhkeimmillään häpeämättömänä tunkeiluna ihmisten kaikille elämänalueille. 

.

Psykopaatteja on vaikea hypnotisoida ja manipuloida. Olisiko siis psykopaatti perimmäinen mutta lausumaton ja tarkoin varjeltu totuus rationaaliseksi valitsijaksi mystifioidun kuluttajan tyypistä? Kyseessä on järkeään harkitusti käyttävä ihminen, jota ei ole helppoa kusettaa ja hämätä ja joka toimii itse asiassa saman kusetuslogiikan mukaan kuin suurinta mahdollista voittoa tavoittelevaa toimijaa palveleva mainosmarkkinointi?

.

Eikö jo pelkästään tämä paradoksi tai pikemminkin kaksoisstandardi ja tekopyhä valhe kerro siitä, minkälainen motiivi ja moraali sisältyy ei ainoastaan mainosmarkkinointiin vaan ylipäätään kapitalismiin? Sen tarkoitus on aina de facto huijata eikä sitä voi vastustaa kuin tyyppi, joka itse narsistisesti [vasta]manipuloi kanssaihmisiään. 

.

Tällaisesta asenteesta ja asetelmasta löytyy hyvin vähän mitään eettisesti arvostettavaa.
.
PS. Jos ihmiset ihan oikeasti ovat kerta kaikkiaan niin tyhmiä ja halujensa vietävissä, ettei heitä voi olla kusettamatta, ei oletusta rationaalisesti valitsevasta ihmisestä voi silloinkaan tehdä kuin sellainen saalistaja, joka haluaa käyttää ihmisen hölmöyttä hyväkseen rationaalisen valinnan imartelevaan mutta valheelliseen periaatteeseen vetoamalla.

‘I prefer not to’

Sammalkieli kirjoitti edellisen päreeni kommentissa: Väärään osoitteeseen meni kivääri :(.

.

Luuletko, Sammalkieli, että vastaanottaja hakee sen aseen postista? Ei varmasti hae. Vaikka kovasti mieli tekisi, myönnettäköön. Tässä kulkee raja sinun edustamasi ja minun vasemmistolaisuuteni välillä. Sinä, toteuttaaksesi utopiasi, joudut väistämättä turvautumaan väkivaltaan, koska mikään demokratia ei koskaan pysty kontrolloimaan finanssipolitiikkaa oikeudenmukaisesti vaan se ajautuu aina tilanteeseen, jota Thomas Piketty on kirjassaan kuvannut. Väitän, että ainoastaan väkivalta ja terrori puree kapitalismiin. Hinta vain on kova, liian kova – ainakin minulle. Niinpä demokraattinen vasemmistolainen, vaikka olisi äärianarkistinen individualistikin, kuten minä [ joka sanoutuu irti myös Negrin, Deleuzen ja Foucault'n 'anarkismeista'], ajautuu umpikujaan. Hän ei voi valita kapitalismia muttei myöskään väkivaltaa. Hän näkee myös, ettei anarkismin pohjalle voi rakentaa yhteiskuntaa ajautumatta totalitarismiin. Tätä eivät anarko-kommunistit näytä ikinä tajuavan vaan rakentelevat utopioitaan kuin lapset hiekkalinnojaan oppimatta mitään siitä, että nuo linnat ovat ajan myötä sortuneet aina itse luomaansa diktatuuriin, joka [ja tämä on aidosti traagista] ensi-innostuksessa koetaan vapaudeksi, mutta joka myöhemmin muuttuukin vainoharhaisten valtakunnaksi ja vankilaksi. Jos joku nyt sanoo, että minulta puuttuu optimismia ja poliittista motivaatiota, hakekoon sen kiväärin postista. Vastuu aseesta ja sen käytön seurauksista on viimeistään sen jälkeen vain hänen, ei minun. En sotke käsiäni vereen, en edes syyllisten vereen, vaikka on pakko toistamiseen tunnustaa, että usein mieli tekisi. Ehkä olen lopulta kuin onneton Bartleby, joka kuolee omaan hämmentyneeseen neuvottomuuteensa ja toimimattomuuteensa vastaamalla aina kaikkiin käskyihin ja pyyntöihin: ‘I prefer not to’.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/06/vanhan-kommunistin-vanhasta-kotkasta.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Bartleby,_the_Scrivener

Karmasta, kristinuskosta, kommunismista ja vapaudesta

I

Sammalkieli kommentoi edellisessä päreessäni: ‘On siis kaksi persoonaa, inkarnaatio A ja inkarnaatio B, joita yhdistää vain kosminen "karmalaskuri". Kysymys ei yksinkertaisesti ole samasta persoonasta.’

.

1

Karma-loton 'jälleensynnyttämä' ihminen on nimenomaan aivan toinen persoona ja olio kuin mikään aiempi olento. Zizek, joka sekä kritisoi buddhalaisuutta että ottaa sen tietyt piirteet vakavasti, kysyy esim., miksi valaistuneen boddhisatvan pitäisi enää välittää kenestäkään yhtään mitään. Eikö sellainen motiivi ole vähintäänkin outo juuri karman lain [sattuman=välttämättömyyden] kannalta. [Zizekiin palaan kriittisellä mielellä osan II alussa].

.

2

Buddhalainen altruismi palautuu tätäkin ‘reittiä’ pelagiolaiseen itsepyhitykseen, joka ei itse asiassa Jumalaa tai mitään muutakaan ‘kohtaloa’ tarvitse. Jeesus näyttäytyy [myös ‘kalvinistisella’ tavalla] pelagiolaisille eräänlaisena positiivisen ajattelun sankarina – siis pohjimmiltaan konsulttina ja lobbarina – Jumala-Oy:n nimissä. ‘Voittoa’ ja omahyväistä nautintoa tässä maksimoidaan, ei suinkaan mielenrauhaa. En tosin syytä buddhalaisuutta tällaisesta asenteesta, mutta oman navan ympärillä sekin pyörii, kuten tietysti lopulta jokainen ihminen.

.

3 

Tällainen oman egon korostus, olipa sitten kyse minuuden hävittämisestä tai sen korostamisesta, ei tee kenestäkään hyvää ihmistä. Ei Aristoteleen hyve-etiikassakaan, joka sentään korostaa yksilön luonteen hyvien taipumusten kehittämistä, hyvää pidetä minään egoistisena projektina vaan tarkastellaan sitä aina hyvän elämän ja siten yhteisöllisen kokonaisuuden kannalta. Buddhalaiset ja kalvinistit erehtyvät hyvien motiiviensa ja hyvien tekojensa syy-seuraussuhteesta. Jos ihminen on psykologis-moraalisesti peruspaha [ja hän on], se merkitsee, että uskoessaan pystyvänsä muuttamaan suhdettaan minuuteensa, hän valehtelee itselleen motiiviensa viattomuuden. Kristillinen monergismi on tässä asiassa realistisempi kuin mikään muu uskonto tai aate. Jos olemme rehellisiä, emme ryhdy kuvittelemaan kykenevämme hyvään vain omiin motiiveihimme luottaen [jopa erakkomunkin pitää tunnustaa tämä: kiusaukset ovat aina ‘vaanimassa’]. Voimme vain, mikäli mahdollista, yrittää hetkeksi suunnata ajatuksemme pois itsestämme, mutta mikään meditaatio ei meitä sinänsä puhdista. Vain ihme eli armo voi sen tehdä. Miten, milloin, missä, miksi? Sitä minä en tiedä.

.

4 

Karman laki on eräänlainen savuverho, jolla peitetään ihmisen todellinen motiivi – olipa hän sitten käytännön elämässään hyvä ja arvostettu ihminen tai ei. Karma ei  todista lopulta mitään senkään vuoksi, että se on triviaalisuudessaan niin tyhjä kuin vain eksakti totuus voi olla. Kaikki tapahtuu, niin kuin tapahtuu. So what? Yhtä hyvin voisimme ampua kuulan kalloomme ja häipyä siten pohtimasta näitä elämän, maailmankaikkeuden ja sattumanvaraisen olemassaolomme kannalta täysin tyhjänpäiväisiä asioita.

.

5 

Elämän jatkamiseen tarvitaan minun mielestäni toisenlainen asenne ja näin ollen myös toisenlainen kertomus kuin minkä buddhalaisuus tarjoaa – ellei sitten omaksuta taikauskoisia palvontamenoja ja sitoutumista yksittäisten huuhaa-gurujen auktoriteettiin – käytäntö, joka on toki korruptoinut myös kristinuskoa ja ylipäätään kaikkia uskontoja.

.

6 

Kristinusko on kuitenkin syvimmiltään Jeesuksen tarinan pohtimista, omaksumista ja sen ‘läheisyydessä’ elämistä [tietenkin buddhalainen voi sanoa samaa Buddhasta]. Kuten Jeesus, myös hänen tarinaansa ‘uskova’ on viime kädessä yksin ja hylätty – jopa Jumalansa hylkäämä, kuten Job, joka tavallaan nousee moraalisesti Jumalan yläpuolelle vaietessaan ja kieltäytyessään kritisoimasta naivin uhmakasta Jumalaansa. No, toki Jumala tajuaa Jobin moraalisen voiman ja palkitsee hänet lopulta runsain mitoin. Tällaista ei kuitenkaan tapahdu ‘elävässä’ elämässä. Ihminen kuolee ristillä, jokainen omallaan ja osittain myös itse itselleen ‘rakentamalla’. 

.

7

Joko ei-sukulaisiin kohdistuva altruismi perustuu kaikkia koskevaan armoon [sekulaaristi ilmaistuna universaaleihin eli joka ainoaa ihmistä koskeviin ihmisoikeuksiin, jotka oikeutetaan kategorisen imperatiivin ehdottomuudella] tai sitten se on perimältään a] subjektiivinen emootio eli kontingentti tunne [de facto egoismia] ja/tai b] ‘objektiivinen’ intressi [tietyn ihmisryhmän ‘pyyde/vaade’] eli yleensä lain oikeuttamaa hyötylaskelmointia [säädettyjen oikeuksien ja vapauksien puitteissa].

.

8 

Buddhalaisuus perustaa altruisminsa ensisijaisesti kohtaan a], vaikka kätkeekin tämän ‘raadollisen’ motiivin ‘karma-insentiivin’ taakse [joka siis on de facto eräs versio predestinaatiosta].

.

II

1 

Ateisti Zizek pyrkii ‘naturalisoimaan’ buddhalaisuuden ja sekularisoimaan sekä politisoimaan paavalilaisen kristinuskon universalistiset perusideat, alunperin Alain Badioun Paavali-kirjan inspiroimana ja kehittäen oman radikaalin versionsa ‘Jumalan kuoleman teologiasta’. Inkarnaatiolla, ylösnousemuksella ja muilla yliluonnollisilla uskomuksilla ei ole mitään tekemistä Zizekin ateistisen kristillisyyden kanssa [jos kohta ne tuleekin ymmärtää aina ‘puhtaina’ allegorioina ja metaforina].

.

2

Pitäessään kommunistista yhteisöllisyyttä kristillisyyden aidoimpana ilmentymänä tämä ajoittain lähes nerokkaan ‘oloinen’ slovenialainen ideologia-kriitikko kuitenkin ampuu itseään jalkaan. Suuri Toinen [vrt. kreationistien ja deistien antropomorfistinen J/jumala], kuten Zizek tosin avoimesti myöntää, on myös kommunismin ehkä vaarallisin harha. Pahinta mitä kommunismille voi tapahtua [ja on tapahtunut] on, että se toteutuisi. Paha ei muutu hyväksi ihmisen hyvyyteen ja etenkään an-arkismiin uskoen, koska juuri anarko-kommunismin perustavat uskomukset ihmisluonteesta ja sen kehittymisen mahdollisuudesta ovat yksikertaisesti harhaisia [tämä on perimmältään intuitiivinen, ei argumentatiivinen, totuus]. Zizek ei kuitenkaan ole anarkisti kuten Negri ja Deleuze vaan pitää valtiollisten instituutioiden roolia oleellisena kommunismissa. Hänen valtiokeskeisyytensä yhdistyneenä valistususkovaisuuteen näyttäytyy minulle kuitenkin ideologiakriittisyydestään huolimatta pikemminkin eurooppalaisena ‘kulttuuri-kolonialismina’ kuin tienä orjuutuksesta johonkin universaalisti oikeudenmukaiseen vapautukseen. Silti viime kädessä, ja tätä tosiasiaa Zizek ei myöskään suoraan kiellä, vapaus on myös hänelle voluntaristisesti oikeutettu ja saavutettu ideologia [vrt. esim. Trasymakhos, Kallikles, Machiavelli, Nietzsche] eikä jokin abstrakti ideaali-tila, jota kohti voi rationaalisesti joskin vallankumouksen kautta pyrkiä ja joka sitten de facto muka jossain reaalisesti vallitsee.

.

3

Yhtä kaikki, kommunismin [ylipäätään totalitarismin] jäljet pelottavat, eikä Zizek ole sen suhteen mikään pelastava poikkeus/enkeli. Kommunismi tarvitsee diktaattorin, joka sanoo: nyt olette vapaita. Tämä diktatuurin väistämättömyys kommunismin toteuttamisessa voidaan tietysti systemaattisesti kieltää jopa kollektiivisella tasolla kuten kävi natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa, mutta lopputulos on joka tapauksessa jotain aivan muuta kuin kauniit, hyvin muotoillut teoreettiset utopiat. Se on vähintäänkin perversiivistä vapautta: valmiiksi roolitettua ja replikoitua näytelmää vapaudesta ja silti muka aitoa poliittista avoimuutta.

.

4

Sorry, kommunistit, en ole lainkaan samaa mieltä. Näytelmä on näytelmää ja todellisuus jotain, mitä näytelmä pyrkii eri tavoin enemmän ja vähemmän uskottavasti esittämään. Näytelmää ja todellisuutta voi sekoittaa vain näytelmässä ja näytelmänä. Todellisuus itsessään sen sijaan jää aina arvaamattomaksi ja avoimeksi. Tämä on ‘aidon’ vapauden perusehto ja edellytys. Kontingenttia todellisuutta ei voi ilman kontrafinaalisia seurauksia mallintaa välttämättömäksi todellisuudeksi representatiivisen ajattelumme väistämättä rakentaman Prokrusteen vuoteen tavoin. Sellainen yritys johtaa väistämättä [erilaisia polkuja pitkin] totalitarismiin – niin teorian kuin käytännönkin suhteen. Matematiikka ja fysiikka eivät ole triviaalissa eksaktiudessaan mitään poikkeuksia tästä säännöstä. Maailmastamme on tullut juuri niiden ‘ansiosta’ sellainen ‘vapauden pakkopaita’, mikä se nyt on. Mutta ehkä juuri tämä on sitä kuuluisaa ‘evoluutiota’, josta luonnontieteilijät niin vakuuttavan tieteellisen varmuutensa vaikuttamina meille haluavat kertoa ja jonka nimenomaan he haluavat legitimoida, ikään kuin evoluutio ei veisi meitä jo muutenkin väkisin mennessään. Ihmetelkäämme siis evoluution meihin asettamaa ‘selviytymisen’ koodia, joka ajaa meidät lopulta tuhoon, kuten niin monet muutkin lajin ennen meitä. Ihmeellistä, ihanaa!

.

5

Edellä esitetty ironinen lopetus toimikoon samalla kriittisenä huomautuksena myös Nietzschen esteettisen ‘totuuden’ ja David Bentley Hartin Nietzschen estetiikasta vaikutteita saaneen ‘esteettisen’ teologian suuntaan. Niiden uskottavuus on täysin riippuvaista yksilön psykologisesta ‘laadusta ja rakenteesta’. No, eivät Nietzsche ja Hart toki muuta väitäkään. Toisin kuin ‘dogmaattisesti höyrähtäneet’ kosmologit ja ydinfyysikot, joiden mielestä kaikkien ihmisten pitäisi tieteen ‘löytämän’ totuuden vuoksi lumoutua kaukaisista kaasukehistä ja kivistä tai joistain super-hyper-mittauslaitteilla todennetuista hiukkasista, Nietzsche ja Hart palauttavat elämän mahdollisen mielekkyyden kokemuksen sinne, mihin se kuuluukin: jokaisen yksilön omaan ainutlaatuiseen [koska samanlaista yksilöä ei ole] tietoisuuteen ja elämykseen olemassaolosta. Kivet ja hiukkaset eivät tuo tähän kokemukseen mitään oleellista kontribuutiota.

.

6

Ehkei mikään siis muutu koskaan paremmaksi. Siihen tarvittaisiin ihme ja armo, jota voi vain odottaa. Silti pitäisi yrittää, jokainen tavallaan, joskin myös eräistä ‘suurista linjoista’ pitää päästä laajempaan yksimielisyyteen. Mikä sekin näyttää epätodennäköiseltä ilman totaalia pakkoa, jonka seuraukset ovat todennäköisesti aina kontrafinaalisia [hyvät tarkoitukset ja keinot kääntävät toteutuessaan saavutetun päämäärän itseään vastaan] ja johtavat itsetuhoon [vrt. autoimmuunisairaus]. Kommunismi tuhoutui tehottomuuteen eli vääränlaiseen tehokkuuteen [myös ekologisesti], vainoharhaisuuteen, pelkoon, passiivisuuteen ja sensuuriin, jolla yritettiin ylläpitää totalitaarisen demokratian valhetta.

.

7

Kapitalismi puolestaan tekee ihmisistä identiteetti-prostituoituja [esim. profilointi] ja addiktoi heidät lukemattomiin laillisiin ‘huumeisiin’, joita on velvollisuus nauttia [kuluttaa] = medikalisaatio ja psykokulturisoitu kaupallistuminen. Valtio-totalitarismille ja kapitalismille [joka on demokraattisen parlamentarismin legitimoimaa pankkien tyranniaa] ei ole aitoa ja itsenäistä vaihtoehtoa. Konservatiivien paikallisyhteisöllisyyskään ei ole eikä voi olla kuin juuri ja vain  paikallista. Mutta ei se sinänsä huono vaihtoehto ole, jos haluaa ja jos jossain on vielä mahdollista elää hyvin pienissä ympyröissä. Teknologia ja markkinatalous tekevät tämän vaihtoehdon entistä epätodennäköisemmäksi, vaikka aina toki löytyy teknonörttejä, jotka väittävät päinvastaista [ja lähtevät silti kesäksi purjehtimaan kauas pois urbaanista helvetistä].

.

8

Itse ajattelen, että jos vain voisin, muuttaisin täysin yksinäiseen paikkaan ja eläisin siellä ihan hiljaa hissukseen, vieläkin huomaamattomammin kuin nyt. ‘Elä huomaamatta’ onkin yksi epikurolaisten harvoja täysin oikeaan osuneita sloganeja. Sen voisin kuitenkin ‘allekirjoittaa’.

.

9

Onko tämä asenne eskapismia, pakoa todellisuudesta? Resignaatiota, väsynyttä luopumista ympäröivästä maailmasta ja sen loputtomista sotkuista? Jos on, ja sitä se osittain mutta vain osittain, on, niin olkoon. Aikansa kutakin sano pässi, kun jne. Augustinusta vapaasti lainaten sanon minäkin: Ei ole tarvis mennä jonnekin kauas etsimään ja harhailemaan ympäriinsä, ihmisvilinään ja loputtoman hälinän keskelle; Jumala on meidän sydämissämme, tässä ja nyt. Niinpä joskus hieman naureskelenkin Paavalin intoa julistaa Kristuksensa totuutta ympäri maailmaa. Minä en sitä tekisi. Jeesuksen olisi pitänyt säilyä paikallisena ‘salaisuutena’. Tässä kohtaa lienen nimimerkki Valkean kanssa samoilla linjoilla – [??].

*

http://www.opinionspost.com/naturalized-man-zizek-neuroscience-buddhism/

http://www.jcrt.org/archives/11.2/raschke.pdf

http://mikemorrell.org/2012/11/god-in-the-material-world-altizer-and-zizek-in-the-wake-of-the-death-of-god/

http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_J._J._Altizer

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/

Maksuton vinkki peli-innovaattoreille ja mainosmiehille

‘The Wall of Jericho: As the army completed its seventh circuit around the city, the trumpets broke forth in a blast, and the massive walls of solid stone crashed down to the earth.’

.

1

Modernit mainosmiehet ovat peräti alkeellisia verrattuna 1400-luvun paavillisen kirkon pelastus-lobbareihin, joiden mielikuvituksen määrä ja laatu, vaikka olikin raamitettu ja rajattu Raamatun tuoteohjeitten katalogiin, sai mittasuhteet, joiden rinnalla nykyajan angry-birds-nörttien mielikuvitus vaikuttaa auttamattoman kapea-alaiselta.

.

Vaikka siis kapitalistinen tuotanto- myynti- ja ansaintalogiikka on informaatioteknologian vallankumouksen myötä muuttumassa lopullisesti fiktiivisten turhakkeiden varaan rakennetuksi uskomusjärjestelmäksi, eivät teknohärpäke-innovaattorit näytä olevan tietoisia siitä, että katolinen kirkko jo kauan sitten osasi myydä suorastaan fantastisia fantasia-tuotteita ja kaiken lisäksi sellaisin porkkanoin eli tarjouksin, joista ei edes voinut kieltäytyä joutumatta varmasti helvettiin niin että paukahti.

.

Nykyajan sosiaalidarwinistinen kapitalismi myy vain maallista mukavuutta ja statusta [status on kuitenkin stoalaisittain ajattelevalle täysin yhdentekevää eli ISMO (‘ihan sama mulle oikeesti’; tuo pissisten lahja suomenkielelle] eikä näin ollen pysty vakuuttamaan ja vaikuttamaan lainkaan samalla teholla kuin kirkon muinainen ‘ane-insentiivi’, jonka suosio siis perustui yhtä paljon kiristykseen eli helvetillä uhkaamiseen kuin ‘pelastuskaupallisen option’ luontaiseen houkuttavuuteen. Mutta koska kateus ja ahneus ovat paholaisen hallitseman maallisen maailmamme tärkeimpiä alkuperäisiä tuotantovoimia [joilla katolinen kirkkokin itse asiassa pelon ja vihan ohella manipuloi aneitten myyntiään], on kapitalismillakin vielä mahdollisuus saavuttaa fiktio-teollisuuden vallankumouksen myötä niin valtavat markkinat, että jopa fantasiateollisuutta monopolisoinut ‘Pyhä Henki inc.’ saattaa joutua antamaan erittäin vakavan tulosvaroituksen ja ajautua YT-neuvotteluihin itse perus-brändinsä Jumalan palkkiovaatimuksista [ainakin ‘summum bonumksia’ on pakko vähentää].

.

2

Luvun kolme sitaatin haluan omistaa kaikille markkinatori-maailmamme eli kapitalistisen talouskasvun [siis itse asiassa julkisen sektorin, lisäisi J. Käteinen] turvaamisen takaaville, näille yhä uudenlaisia turhake-vempaimia eli riippuvuutta aiheuttavia ja luovaa ajattelua surkastuttavia pelejä kehittäville nörtti-friikeille seuraavin [väärinkäsityksen uhallakin] perimmältään innostaviksi tarkoitetuin sanoin:

.

Pelastakaa maailma ajattelun köyhyydeltä ja ihminen oman sielunsa mitätöinniltä! Keksikää ja myykää mieluummin Hoorebin Tuulta ja Jerikon Huutoa kuin jotain älyllisesti ja sivistyksellisesti täysin latteaa ja ala-arvoista teknoaivohuumetta, joka in the long run vaikuttaa ihmisen luovaan kykyyn samalla tavalla kuin liima imppaajan aivosoluihin tekemällä käyttäjästään loppuiäkseen '+, - ja 0, 1-idiootin!’

. 

3

‘Ajan myötä aneoppi kehittyi myös siten, että aneita oli mahdollista ostaa itsensä lisäksi myös muille, kuten kuolleille sukulaisille, joiden epäili olevan kiirastulessa. Lisäksi oli mahdollista hankkia ns. täydet aneet, mikä takasi vapauden kaikista hyvitysteoista. Aneiden hankkiminen suoritettiin alun perin vierailemalla pyhäinjäännösten luona, käymällä pyhiinvaelluksella tai ristiretkellä. Lopulta aneita voitiin hankkia rahalla.

.

Esimerkiksi Wittenbergin pyhäinjäännöskokoelmiin kuului yhteensä 19000 esinettä, joita ihailemalla sielu sai vapautuksen jopa 127 799 vuodesta kiirastulessa. Tunnetuimpia pyhäinjäännöksiä olivat pala Mooseksen palavasta pensaasta, Neitsyt Marian hiustuppo sekä maitoa Neitsyt Marian rinnasta. Wittenbergin kaupunki sai huomattavia tuloja pyhiinvaeltajavirrasta, joka saapui ihailemaan pyhäinjäännöskokoelmia kiirastulesta vapautumisen toivossa.

.

Kaiken keskellä kirkon kontrolli oli päässyt pettämään pahan kerran ja myöhäiskeskiajan reliikkikokoelmat saivat myös varsin mielikuvituksellisia täydennyksiä. Rankimmasta päästä olivat kaksi Pyhän Hengen höyhentä ja muna, palanen lippua [varustettuna itse Perkeleen partakarvoilla], joilla Kristus oli julistanut helvetin voitetuksi, puolikas arkkienkeli Gabrielin siipeä, Jerikon muurit murtanut huuto [ääni?/rr] [Joos.6:20] ja puolisen kiloa tuulta, joka oli puhaltanut Elian päälle Hoorebin vuorella [1.Kun. 19:11].’

.

Sitaatti kirjasta Olli-Pekka Vaino: Luther [s.33-34]

*

http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510319185

http://www.koivuniemi.com/raamattu/?viite=jos+6%3A20

http://www.ellenwhite.info/books/ellen-g-white-book-patriarchs-and-prophets-pp-45.htm

Eutanasia ja hyve-etiikka

Kommentti Ironmistressin päreeseen ‘Armoton armomurha, osa II’.

.

Arvopluralistinen liberalismi ajautuu kapitalismissa jatkuvan kasvun imperatiivin ja utilitaristisen etiikan myötä teknokraattiseen sosiaalidarwinismiin. Kärjistäen sanottuna ihmisen kärsimyksen vähentäminen aktiivisella eutanasialla muuttuu ilman vankkaa eutanasiakriittistä arvoperiaatetta vaivihkaa ja vähitellen markkinatalous-yhteiskunnallisen hyödyn tavoitteluksi, koska silloin säästetään julkisen sektorin menoja. Nimimerkki Miltton Friidman näyttää julkisesti ilmoittautuvan tämän mallin ‘Mengeleksi’ par excellence.

. 

Voidaan tietysti väittää, että universaalit ihmisoikeudet ja universaali käsitys ihmisarvosta demokraattisessa yhteiskunnassa/valtiossa ilman muuta estävät eutanasiaa muuttumasta kieroutuneeksi keinoksi pienentää kestävyysvajetta, mutta tätä optimismia voidaan perustellusti kritisoida. Universaalit oikeudet eivät ole sellaisenaan itsestään pysyviä eivätkä ne toteudu uskottavasti ilman tiettyjä hyveitä, jotka ilmentävät konkreettisesti hyvää elämää tietyn historiallisen perinteen puitteissa, jossa oikeudet sidotaan kiinteästi yhteiskunnallisiin arvoihin, mikä siis edellyttää tiettyjä hyvälle elämälle välttämättömiä [ei pelkästään asenteita vaan] luonteen ominaisuuksia eli hyveitä.

. 

Hyvän elämän käytäntöjä edistäviin hyveisiin sidottuna ihmisoikeudet eivät muutu pelkästään proseduraalisina kompromisseina päätetyiksi abstrakteiksi laeiksi, jotka joko muodollisuudessaan eli sisällöttömyydessään tai sisältöjensä käytännöllis-poliittisissa tulkinnoissa mahdollistavat sen, että ihmisoikeuksien suhteen on mahdollista tehdä byrokratian ‘hiljaisuudessa’ myönnytyksiä vapaan eli lähes kontrolloimattoman aktiivisen eutanasian suuntaan.

. 

Mutta mistä stoalainen universalisti saisi käytännöllis-konkreettista lihaa abstraktien velvollisuuskategorialuittensa päälle? Vai pitäisikö pikemminkin kysyä: miten [individualistisen] velvollisuuseetikon voisi kasvattaa toimivaan hyveellisen elämän käytäntöön eikä pelkästään muodollis-normatiivisen säännön byrokraattis-legalistiseksi noudattajaksi, joka on kuin positivistisoikeudellinen velvollisuusautomaatti, ja jolta näin ollen puuttuu itse/ymmärrys yhteisöllisistä perinteistä kumpuavan praktisen eetoksen legitimoimasta oikeudenmukaisuudesta.

. 

Entä mitä nämä hyvän elämän käytäntöjä ilmentävät ja toteuttavat hyveet sitten lopulta ovat ja minkälainen olisi yhteiskunnallisesti se hyvän elämän projekti [elämänmuoto, arvoyhteisö], joka pystyy estämään aktiivisen eutanasian ja jälkiehkäisyabortin kaltaisten moraalinrappeuttajien leviämisen maailmaan? Kas siinä kysymys, johon ei ainakaan tässä kommentissa anneta vastausta. Kysymys jääköön kipeänä leijumaan ilmaan. Mitä kipeämpänä, sitä parempi.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/10/armoton-armomurha-osa-ii.html

http://www.heavy.com/news/2013/01/deaf-twins-going-blind-receive-legal-euthanasia-from-belgian-doctors/

http://imaginarydiocese.org/bishopjohn/2012/02/04/upcoming-friday-forum-euthanasia/

Eikö Suomi osaa elvyttää itseään oikein? Vai eikö ‘oikeisto-Suomi’ halua elvyttää, koska elvyttäminen kuulemma aiheuttaa ’häiriöitä’ vapaan markkinatalouden itseään automaatin lailla säätelevään paretotehokkuuteen uhaten näin pienentää suur[liikepankki]yritysten taivaisiin asti maksimoituja voittomarginaaleja? - - Oletteko muuten huomanneet, miten suuryhtiöt ryhtyivät yhä lisääntyvässä määrin antamaan potkuja työntekijöilleen, kun niille oli ensin myönnetty merkittäviä yhteisöverohelpotuksia? Paretotehokkuutta? Jo vain.

Talouselvytys tarkoittaa pyrkimystä lisätä kansantalouden kysyntää (kulutusta tai investointeja), yleensä taantuman tai laman kääntämiseksi nousuun.
Taloustieteen vallitsevan uusklassisen katsannon mukaan keskeistä on riittävän alhainen rahan korko. Tällöin vähemmänkin tuottavat investoinnit muuttuvat kannattaviksi, kun niihin saa lainarahaa mainittua tuottoa alemmalla korolla. Siten yritysten ja ihmisten kannattaa investoida enemmän. Ks. rahapolitiikka.
Keynesiläiset korostavat finanssipoliittista elvytystä, jossa pienennetään julkisen talouden ylijäämää tai kasvatetaan sen alijäämää, siis esimerkiksi valtio ottaa velkaa. Tämä tehdään yleensä keventämällä verotusta ja/tai lisäämällä julkisia menoja, esimerkiksi julkisia investointeja, julkista kulutusta ja tulonsiirtoja, mm. tukiaisia ja sosiaaliturvaa. Tällaisia tukiaisia voivat olla myös pelastuspaketit kaatumassa oleville yrityksille, esimerkiksi useiden autotehtaiden pelastuspaketit vuosien 2008-2009 finanssikriisissä Yhdysvalloissa.
.

Argumentteja elvytystä vastaan

Kuuluisan taloustieteilijän Joseph Schumpeterin mukaan vain markkinoiden spontaani toipuminen kriisistä on kestävää, kun taas valtion elvytys "lisää vikasäätöön uuden vikasäädön, joka sekin pitää purkaa, mikä uhkaa taloutta uudella kriisillä." Finanssikriisin 2008-2009 syinä olivat liika halpa luotto, liika velkaantuminen ja liiat huonot investoinnit. Elvytys tarkoittaa, että hallitukset yrittävät "parantaa" kriisin "vieläkin halvemmilla luotoilla, suuremmalla velkaantumisella sekä huonojen investointien ja ylituotannon tukemisella ja suojelemisella - asuntosektorilla, autoteollisuudessa ja kaikkialla siltä väliltä"
*
Talouden yllättävä mallimaa
Tommi Uschanov
HS.fi., 11.8
Missä maassa on EU:n alhaisin työttömyys? Harvassa lienevät ne suomalaiset, jotka osaavat ilman Googlea valita 28 vaihtoehdosta oikean.
EU:n tilastolaitoksen Eurostatin mukaan Itävallan työttömyysaste oli kesäkuussa 4,6 prosenttia kausivaihtelusta puhdistettuna. Alle 25-vuotiaiden nuorisotyöttömyys oli 9,3 prosenttia, nuorilla miehillä 8,7. Suomen vastaavat luvut olivat vertailun vuoksi 8,0, 20,7 ja 24,3 prosenttia.
Suomen koko kahden viime vuosikymmenen alin työttömyysaste oli vuonna 2008, juuri ennen finanssikriisin alkua: noin 6 prosenttia. Sekin oli neljänneksen korkeampi kuin Itävallan tämänhetkinen 4,6 prosenttia.
Itävallan ihmettä ei näytä voivan selittää mikään, mitä Suomen julkisessa keskustelussa tarjotaan lääkkeeksi talousvaivoihin.
Devalvoitavissa oleva valuutta? Ei, Itävalta on euromaa.
Tehokkaat työmarkkinat? Ne ovat varsin jäykät, ja ay-liike on vahva hyvin vanhakantaisella tavalla.
Suuret ja kannustavat tuloerot? Tulonjaon epätasaisuutta kuvaava Gini-indeksi on 0,263 (Suomessa 0,268).
Matalat verot? Veroaste oli viime vuonna 43,4 prosenttia (Suomen 43,6 prosenttia). Pienet yksikkötyökustannukset? Viime vuonna yksityisen sektorin työtunti maksoi 30,50 euroa (Suomessa 30,80 euroa).
Työurien pidentäminen? Itävalta on Euroopan musta lammas – vanhuuseläkkeille jäävien keski-ikä on alle 59 vuotta, kun se Suomessa on 63 vuotta.
Työttömyyden epäsuhta on siten aavemainen, lähes yliluonnollinen.
Tärkein selitys Itävallan ihmeelle on se, josta Suomessa on kiellettyä puhua: keynesiläinen suhdannepolitiikka. Täällä siihen viitataan kammoksuen "velkaelvytyksenä".
Itävallassa tehtiin kapitalismin kultaisina vuosina 1960–70-luvulla tietoinen linjapäätös: velkaantumisen voi hyväksyä, kunhan se vähentää työttömyyttä eikä riistäydy täysin käsistä. Liittokanslerina 1970–83 toiminut Bruno Kreisky, Itävallan Kekkonen, sanoi vuonna 1979: "Muutama miljardi velkaa vie yöuniani vähemmän kuin muutama satatuhatta työtöntä."
Koska ei oltu Suomessa, Kreisky voitti vaalit – neljättä kertaa peräkkäin. Ja hänen linjansa on pitänyt.
Työttömyyden ja eläkeiän ohella kolmas tärkeä talousluku, joka erottaa Itävallan Suomesta, onkin valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen. Suomessa se on noin 55 prosenttia, Itävallassa noin 75 prosenttia.
Ei kuitenkaan ole merkkejä siitä, että Itävallan velka olisi talouden kantokyvylle liian suuri. Se ei ole lähelläkään Italian ja Portugalin (noin 125 prosenttia) tai Kreikan (yli 160 prosenttia) lukemia, vaan on alempi kuin jopa velanpelostaan usein kiitellyllä Saksalla (82 prosenttia). Kolmesta suuresta luottoluokittajasta kaksi antaa Itävallalle parhaan arvosanan AAA. Kolmannen arvio on AA+. Ero on kuin kouluarvosanojen 10 ja 10–.
Miksi velkaelvytys sitten ei karkaa käsistä? Koska työttömyys on jo valmiiksi niin vähäistä. Mitä vähemmän työttömiä on, sitä enemmän elvytysrahaa on tietenkin käytettävissä yksittäistä työtöntä kohti.
Velkaelvytyksen salaisuus ei ole velan koossa vaan siinä, että velka, olkoonpa pieni tai suuri, käytetään mahdollisimman elvyttävästi eikä johonkin muuhun tarkoitukseen. Ellei näin ole, isokaan lisävelka ei elvytä. Jos taas on, pienikin elvyttää.
*
http://www.hs.fi/sunnuntai/Talouden+yll%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4+mallimaa/a1376105969278?ref=hs-hitaat-e-4

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pareto-tehokkuus

http://en.wikipedia.org/wiki/Pareto_efficiency

http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_suomen_ei_pitaisi_luulla_olevansa_euroopan_taloudesta_erillaan/6745878

http://fi.wikipedia.org/wiki/Talouselvytys

http://harhala.blogspot.fi/2012/12/onko-pareto-tehokkuus.html

http://users.jyu.fi/~jhaka/ties592/TIES592-monitavoite-lahestymistavat.pdf

http://verkkokauppa.duodecim.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=6237

Arkipäivän suurkapitalismia. Jos et voi 'patentoida voittojasi' loputtomiin, voit lahjoa tai kiristää kilpailijoitasi - viis siitä, mitä se maksaa tuotteesta riippuvaiselle kuluttajalle [suurkapitalistille jopa ihmishenki on halpa ellei mitätön hinta patenttioikeuden suomien voittojen varmistamiseksi].

Mahdollisimman suureen liikevoittoon tähtäävä mahdollisimman vapaa markkinatalous on väistämättä, oman sisäisen logiikkansa pakosta, ahneuden ja sosiaalisen välinpitämättömyyden taloutta, jossa pätevät mafian lait: lahjonta, kiristys ja petos; lopputulos voidaan havaita etenkin lääketeollisuuden toiminnassa, jossa kaupallisen liikevoiton ja terveydenhuollon intressit ajautuvat kerta toisensa jälkeen paitsi eettisesti lopulta myös kansantaloudellisesti kestämättömään ristiriitaan [vrt. USAn yhtä aikaa kallis, tehoton ja epäoikeudenmukainen tervedenhuoltojärjestelmä]. 
*

Köyhien lääkkeet päätyivät roskakoriin
.
HS.fi. pääkirjoitus, 21.7 
.
Eurooppa on yhä rikas muttei niin rikas, että täälläkään olisi varaa heittää roskakoriin lääkkeitä. Näin kuitenkin tapahtuu.
Isot lääkeyhtiöt tuhoavat täysin käyttökelpoisia lääke-eriä, jotta markkinahinnat eivät laskisi. Samalla lääkeyhtiöt maksavat toisille yhtiöille, etteivät nämä toisi markkinoille kilpailevia tuotteita. Ketkä kärsivät? Kuluttajat ja veronmaksajat – ja etenkin sairaat ja köyhät.
Juhannuksen alla EU-komissio määräsi tanskalaiselle Lundbeck-lääkeyhtiölle 94 miljoonan euron sakot. Lundbeck oli sopinut kymmenisen vuotta sitten useiden rinnakkaislääkeyhtiöiden kanssa siitä, että nämä lykkäävät omien tuotteidensa tuomista markkinoille.
Kyse oli sitalopraamista eli aivojen serotoniinitasoa nostavasta masennuslääkkeestä. Lundbeckin menestyslääkkeen patenttisuoja oli ajan mittaan heikentynyt. Tuotepatentti oli ehtinyt jo raueta, ja suojaa antoivat enää vain sitä heikommat valmistusmenetelmäpatentit. Muut yhtiöt haistoivat markkinaraon ja olivat jo aloittaneet halpojen rinnakkaislääkkeiden tuotannon.
Komission mukaan Lundbeck otti silloin yhteyttä rinnakkaislääkeyhtiöihin ja maksoi niille lääkkeiden myynnin lykkäämisestä tai lopettamisesta. Valmiit rinnakkaislääke-erät Lundbeck osti ja tuhosi.
Komissio päätti kesäkuussa sakottaa myös rinnakkaislääkkeiden valmistajia. Ne saivat yhteensä runsaan 52 miljoonan euron sakot. EU:n kilpailukomissaarin Joaquín Almunian mukaan sopimukset olivat EU:n kilpailusääntöjen vastaisia sekä vahingoittivat potilaita ja rahaongelmien kanssa painiskelevia kansallisia sosiaalijärjestelmiä.
Lääkefirmojen voitot perustuvat pitkälti patenteilla suojattuihin menestystuotteisiin. Kun patentin suoja-aika kuluu umpeen, markkinoille alkaa tulla rinnakkaislääkkeitä, joiden laatu ja teho ovat samat kuin alkuperäislääkkeen.
Uuden menestyslääkkeen kehittäminen on kallista ja hidasta. Eurooppalaiset lääkeyhtiöt käyttävät tuotekehitykseen lähes 30 miljardia euroa vuodessa. Menestystuotteita ei synny aina edes suurella rahalla, ja riskit hukkainvestoinneista kantaa yhtiö.
Yhtiöt suojelevat menestyslääkkeitään kaikin keinoin. EU-komissio alkoi ihmetellä viitisen vuotta sitten, miksi patenttien raukeaminen ei aina johtanut rinnakkaislääkkeiden nopeaan vyöryyn markkinoille. Virkamiehet rupesivat selvittämään asiaa, ja syy selvisi: isot lääkeyhtiöt lahjovat kilpailijat ulos markkinoilta.
Lundbeck-tapauksen lisäksi komissio on tutkinut kahta vastaavaa vyyhtiä. Toisessa ranskalaisyhtiön uskotaan estäneen perindopriilin eli verenpainelääkkeensä halpaversioiden pääsyn markkinoille. Toinen keskittyy Hollantiin ja koskee fentanyyliä, opioidiryhmään kuuluvaa kipulääkettä. Muitakin tapauksia voi löytyä.
Lundbeck-yhtiö kiisti kesäkuussa komission syytteet ja ilmoitti valittavansa sakoista. Lundbeckin mukaan sopimusten laillisuus on varmistettu kansallisilta ja EU:n asiantuntijoilta. EU-maiden kirjava patenttilainsäädäntö onkin antanut mahdollisuuden tulkita sääntöjä eri tavoin eri maissa.
Kilpailukomissaarin päätös sakottaa Lundbeckiä ja rinnakkaislääkeyhtiöitä on kuitenkin päänavaus, joka ei jää tähän. Lääkeyhtiöitä huolestuttaa nyt, miten EU-virkamiesten päätökset syövät kalliin tuotekehitystyön voittoja.
Tavallisille EU-kansalaisille ja alijäämäongelmista kärsiville kansantalouksille komission tiukka linja on sen sijaan tervetullut. Myös Yhdysvalloissa korkein oikeus otti kesäkuussa kielteisen kannan vastaaviin lääkeyhtiöiden sopimuksiin.
Rinnakkaislääkkeet ovat keskimäärin 40 prosenttia halvempia kuin merkkilääkkeet. Kun Lundbeckin masennuslääkkeen korvanneet rinnakkaislääkkeet pääsivät Britanniassa viimein markkinoille, lääkkeen hinnat laskivat jopa 90 prosenttia.
*
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/K%C3%B6yhien+l%C3%A4%C3%A4kkeet+p%C3%A4%C3%A4tyiv%C3%A4t+roskakoriin/a1374292951812?ref=hs-hitaat-e-2#

Ole rationaalinen. Valitse kuten itse haluat. Meidän tuotteemme. Valitse Imodium. Valitse nautinto. Järkevästi.

.

Tämä mainos paljastaa tahallisessa ja etenkin tahattomassa koomisuudessaan pelin, jota tuotemainostajat pelaavat. Olennaista ei ole niinkään se, mitkä ovat pelin säännöt, kuin että ihminen ylipäätään ryhtyy pelaamaan, sillä peli ei tee riippuvaiseksi ainoastaan tuotteista, joita se mainostaan vaan itsestään eli tavasta suhtautua kuluttamiseen nautinnon imperatiivin ehdoilla.

.

Tässä tapauksessa ripuli uhkaa pilata miehen mahdollisuudet saavuttaa ‘tupla-nautintoa’. Hahhah. Ja me tollot [niin miehet kuin naisetkin] tietysti kyseisen mainoksen nähtyämme ja sille naurettuamme muistamme apteekissa kyseisen ‘vaaran’ ja ostamme Imodiumia – ihan vaan pahimman varalta. Mainos on tällöin saanut kuluttajassa aikaan mainossuunnittelijan siihen intentoiman vaikutuksen. Ostan Imodiumia, koska mainos on nostanut mieleeni häpeän tunteen, jonka ripuliriskin toteutuminen aiheuttaa.

.

Valintani ei pohjimmiltaan edes voi olla rationaalinen vaan affektiivis-emotionaalinen, kuten ei riskien mahdollisimman harkittu ennakointi ylipäätään [sillä eihän esim. taloustieteellinen kvanttimatematiikka muuten (rationaalisuusperiaatteen muka toteutuessa) olisi 2008 johtanut globaaliin finanssi-katastrofiin, ellei laskennallisia alkuehtoja sekä muuttujia olisi koodattu irrationaalisten ja/tai tahallisen ahneuden legitimoimien hypoteesien pohjalta].

.

Mainoksen piilevä [julkilausumaton] tarkoitus on nimenomaan pyrkiä sekoittamaan ero järkevän harkinnan ja emotionaalisen pitämisen välillä samalla kuitenkin vakuuttaen, että päätöksemme on rationaalisen ihmisen järkevän päättelyn tulosta.

.

Raja mainostamisen [kauppaa edistämään tarkoitetun] intention [suostuttelu indoktrinaationa, jossa emotionaalinen mystifioidaan rationaaliseksi] ja petoksen/huijauksen [informaation epärehellisyys eli tässä ostopäätökseen vaikuttavien viimekätisten perustelujen psykologinen manipulointi ja vääristely] välillä on veteen piirretty. Ihmiskäsitystämme ja eettistä itseymmärrystämme ilmentävä intuitio siitä, mitä merkitsee ja vaatii olla rehellinen ihminen viime kädessä legitimoi [tai tuomitsee] tällaisen toiminnan.

.

Myös kaupankäynti on näin ollen ideologista toimintaa jos mikä. Uusliberalistiset talousteoreetikot puhuvat taloustieteen objektiivisen tieteellistä luonnetta ja matemaattista ennustettavuutta painottaessaan yksinkertaisesti jos ei ihan paskaa niin enemmän tai vähemmän tietoista valhetta.

.

2

Kommentti Kolehmaisen kommenttiin edellisessä päreessäni.

.

Kolehmainen kirjoitti: Ps.- - Piti vielä sanomani, että päreesi alaotsikossa on paha virhe. Mainos ei todellakaan kannata aina. Vain osa mainoksista lisää myyntiä, parantaa imagoa, mitä siltä nyt milloinkin halutaan. Suuri osa, ehkä suurin osa mainontaan pannuista euroista ei tuota mitään maksajalle.

*

En minä puhu yksittäisistä mainoksista enkä edes jostain osasta mainoksia [en arvioi kvantitatiivista hyötyä suhteessa yksittäisiin sijoituksiin] vaan mainostamisen perusintentiosta, jota olen edellä analysoinut. Ja se intentio pitemmän päälle tuottaa aina voittoa. Sillä miksi mainoksia muuten tungettaisiin joka helvetin paikkaan?

.

Mainokset edustavat kapitalismin ideologiaa puhtaimmillaan ja likaisimmillaan – niin hyvässä [joka palautuu aina kulutusnautinnoksi] kuin pahassa, joka on ihmisen kohtelemista välineellisesti ja/eli haluihinsa addiktoituneena hölmönä, joka on kaikkea muuta kuin, mitä markkinatalous kysynnän ja tarjonnan ‘lakiin’ vedoten olettaa eli rationaalinen valitsija. Kapitalismin [markkinatalous-liberalismin] suurin kusetus onkin siinä, että se pitää ihmistä lähtökohtaisesti rationaalisena valitsijana, mutta kohtelee häntä kuin irrationaalista päihde-addiktia ja juuri mainokset ovat tämän kusetuksen sofistikoituneinta ideologiaa.

.

1970-luvulla sain väistellä Kotkassa stalinisti-tuttujeni fanaattista kommunismi-mainontaa [klisheemäistä fanatismia]. Nykyään yritän epätoivoisesti ja siinä enää onnistumatta väistellä kapitalismin ideologista mainospaskaa, joka tunkee itsensä lisääntyvässä määrin myös ihmisten yksityiseen tilaan.

.

Entä mitä kertookaan ‘myöhäiskapitalistisesta’ [biopoliittisesta] kontrolli-kulttuuristamme se, että samaan aikaan, kun tupakointi [irrationaalinen ja haitallinen kuten niin monet muut nautinnot] on onnistuttu kieltämään muualla kuin Kainuun korvessa [ehkä jo sielläkin], ihmisiä irrationaalisina halujensa orjina pitävät mainokset sen sijaan saavat saastuttaa mieliämme yhä vapaammin meidän kykenemättä vastustamaan mielikuvapaskan leviämistä.

.

Tämä asiaintila kuvastaa laissez faire-liberalismin poliittis-eettistä ongelmaa laajemminkin. Kyseessä on peruuttamattomasti ristiriitaisten intressien, etujen, arvojen, normien, oikeuksien ja velvollisuuksien sekasotku, joka tekee yhteiskunnasta lopulta niin vaikeasti hallittavan byrokratiaverkoston, että plutokraattisen konsulttidemokratian [rahaeliitin] on oikeastaan helppoa pitää perimmäistä valtaa käsissään tavalla, jota ei pystytä kontrolloimaan ja/eli joka on näkyvyydessään yhtä aikaa näkymätöntä eli luonnollista.

.

Relativismiin ja sen sisäisiin ristiriitaisuuksiin väistämättä ajautuva uusliberalistis-pluralistinen arvoetiikka medikalisoi terveysarvot, joita on enää mahdoton erottaa kaupallisista arvoista ja pitää itsestään selvänä, että myytäviä tuotteita/palveluja täytyy vapaassa markkinataloudessa saada myös mainostaa vapaasti.

.

Markkinointiviestinnän ammattilaisten perustehtävä on luoda informaatiota, joka psykologisin keinoin [tieteellisillä kriteereillä testatuin] ja esteettisiin [fantasianomaisiin] mielihyvän tunteisiin vetoamalla pyrkii mystifioimaan yksilön ostopäätökseen vaikuttavien objektiivisten syiden/perustelujen [~ rationaalisen valinnan] luonnetta tavalla, joka saa ostaja-kuluttajan pitämään [mainostajan herättämiä ja vahvistamia] positiivisia halu-motiivejaan [‘tunteitaan’] suhteessa kaupattavaan tuotteeseen rationaalisina ostoperusteina. Itse asiassa mainos-mystifikaation perimmäinen tarkoitus on minimoida ostajan/valitsijan kyky/mahdollisuus tehdä harkinnanvaraista erottelua järkeen ja tunteeseen vetoavien valintojen välillä.

.

Toistan. Kaupallinen liberalismi siis kusettaa meitä jo teoreettisissa perusteissaan. Se pitää yksilöitä rationaalisina valitsijoina, mutta kohtelee heitä kuin typeriä halujensa orjia. Jos tämä ei ole ideologista vallankäyttöä niin mikä sitten?

.

Mainonnan intentio manipuloida ihmisen valinnan perusteiden sekä autonomista [rationaalista] että individualistista [emotionaalista] harkinnanvaraisuutta muistuttaa indoktrinaatioon perustuvaa kasvatusta, jossa yksilön halutaan kritiikittömästi mutta illuusion omaan päätökseen säilyttäen omaksuvan juuri tietynlaiset arvot ja normit vailla todellista valinnan mahdollisuutta.

.

3

En ota kantaa siihen, voivatko ihmisten päätökset perimmältään olla rationaalisia [tuskin]. Totean vain yhä uudestaan, että liberaalis-kapitalistinen etiikka [mainosideologia] näyttäisi tekevän perustavan oletuksen ihmisten rationaalisuudesta mitä tekopyhimpään motiiviin perustuen, joka omaksuu ja mahdollistaa edellä esitetyn ideologisen kusetuksen toimintamallikseen.

.

Ei ole mikään ihme, että Immanuel Kant, joka myös oletti ihmisen olevan rationaalinen toimija [mutta vain autonomisen ehdon täyttyessä eli vapauden [ei siis luonnon-] kausaliteetista lähtien erotuksena moraalitunneteorioiden psykologiseen sattumanvaraisuuteen/naturalismiin ja totaali-uskonnolliseen auktoriteettiuskoon] asetti kategorisen imperatiivin tällaista vääristä motiiveista lähtevää sinänsä välttämätöntä toimintaa vastaan, joka siis tekee toisesta ihmisestä pelkän [kaupan tai uskon] välineen eikä päämäärää itsessään.

.

Kantin rationaaliseen valistususkoon [valitusoptimismin vastaisesti] oli kuitenkin jo hiipinyt järjen sisäinen perustavan antinomian käärme [deterministisen luonnon kausaliteetin ja reflektoivan rationaalisen vapauden välinen ristiriita; Kant ei siis Spinozan tavoin usko vapauden ja determinismin parallelismiin tai jopa täysin absurdiin oletukseen niiden identtisyydestä], jonka hän oli dogmaattista metafysiikkaa sekä psykologista tekopyhyyttä ja naiiviutta vastustaessaan sinne tietoisesti joutunut ‘itse päästämään’.

.

Markkinatalous-utilitaristit ja moraalitunneteoreetikot sen sijaan hyödyn/kaupan pseudotieteellistä logiikkaa oikeuttaakseen olivat ihmisen rationaalisten tunteiden oletuksellaan itse asiassa tekopyhästi mystifioineet tosiasian, jonka mukaan ihmisen ei liberaalissa kapitalismissa [sen optimaalisen toimivuuden kannalta] pidäkään pystyä mahdollisimman järjelliseen johdonmukaisuuteen, koska kapitalismia pyörittää nimenomaan kulutusvalintojen [nautinnon halun] irrationaali kiihottaminen ja manipuloitavuus – ei tieteellinen eksaktius sekä oikeudenmukaisuus rehellisyytenä ja reiluutena.

.

Kapitalismi perustuu näin ollen aina jonkinlaiseen petokseen.

.

Siihen[kään], onko meillä mahdollisuutta ja perustavaa kykyä astua menestyksekkäästi tämän petoksen ulkopuolelle [mutta jos ei ole, niin miten vastarinta ylipäätään voisi olla mahdollista?], en ota kantaa, koska kyseessä ei ole ainoastaan petos vaan myös universaalisti omaksuttu kollektiivinen itsepetos, joka perustuu lopulta ‘metafyysisesti’ järjen itsensä antinomisen luonteen kieltämiseen ja/tai sen naiviin ratkaisuyritykseen.

.

Järjen antinomioista kumpuavaa [itse]petosta ei ole mahdollista paljastaa ja ratkaista pelkästään yksittäisiä juridisia sääntöjä tarkentamalla ja juridista kontrollia tiukentamalla senkään vuoksi, että kyse on koko juridiseen systeemiin liittyvästä [itse]petoksesta, jota tuo systeemi itse on kykenemätön reflektoimaan ja muuttamaan omista aksiomeistaan käsin.

.

Kategorinen imperatiivi [vrt. Rawlsin ‘tietämättömyyden verho’] on erinomaisen heuristinen [mutta liian abstrakti] yritys hahmottaa sellainen käsitys järjenkäytöstä, joka pystyy minimoimaan petoksen/itsepetoksen, johon utilitaristis-seurauseettis-liberalistinen ihmiskäsitys perustuu.

.

Giorgio Agamben on pohtinut tätä asiaa syvällisesti eikä hänen arvionsa modernin [sopimusteoreetikoista alkaneen] oikeuskäsityksen perustavan muutoksen todellisesta/aidosta mahdollisuudesta ole optimistinen. Suvereeniin [edustukselliseen valtaan ja hallintaan] pohjaava sopimusteoreettinen oikeuskäsitys synnyttää lopulta laillisen laittomuuden ‘normaali-tilan’, jota on mahdoton vastustaa itse juridiseen systeemiin ja/tai sen legitimoimaan demokraattiseen proseduuriin vetoamalla.

.

Itse nimitän poleemisesti kärjistäen kapitalistista järjestelmää sellaisena kuin se Wall Streetiltä ja London Citistä lähtien säätelee maailmaa ja ihmisten elämää Agambenin kuvaamaksi ‘poikkeustilaksi’. Agambenin oma painotus sen sijaan on enemmän ja syvällisemmin poliittisessa juridiikassa [Schmitt, Benjamin, Arendt, Foucault] kuin pelkän talousjärjestelmän kritiikissä.

.

Tähän aiheeseen palaan myöhemmin.

*

[*] T. M. Scanlonin oikeudenmukaisuuteen pyrkivää ‘hylkäämisperustelu-relativismia’ vahvoin varauksin ehkä lukuun ottamatta.

.

PS. Konfliktin välttämisen/ratkaisemisen ~ lahjan ~ lahjomisen ~ vaihdon problematiikka olisi seuraava askel kaupankäynnin perustavaa ‘metafysiikkaa’ syvällisemmin pohdittaessa.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/05/mainos-kannattaa-aina.html

http://www.rsvlts.com/2012/07/19/35-brilliant-advertisements/

Mainos kannattaa aina

 Irwin Goodman - Raha ratkaisee

 .

http://www.youtube.com/watch?v=HbxjbOqjqnQ

http://fifi.voima.fi/blogit/Vastamainokset/5?page=3

http://i-kuvat.blogspot.fi/2013/05/maa-ja-meri.html [ks. myös kommenttipalsta]

Luottamuspula

 
Vihaatko sinä meitä Jeesus?
.
Jani Kaaro kirjoittaa Hesarin kolumnissaan:
.
Jos spartalaisia tai Aasian tiikeriäitejä ei lasketa lukuun, en tiedä toista kulttuuria, joka rajoittaisi ja säätelisi lasten vapautta yhtä paljon kuin omamme. Tulkitsit sitä miten päin vain, tämä vapauden puute palautuu aina tavalla tai toisella luottamuksen puutteeseen. Joko emme luota maailmaan; että se olisi hyvä lapsillemme.Tai sitten emme luota lapsiin; näemme heissä enemmän toteutumattomia pelkoja kuin toteutuvia mahdollisuuksia.- - Luottamuksen puute on periytyvää. Ihmisellä, johon ei ole luotettu lapsena, on pitkä tie oppia itse luottamaan ihmisiin. Kun luottamuksen puute siirtyy sukupolvelta toiselle, saamme aikaan tällaisen sääntöilijöiden maan. - - Jos siinä maassa opettajien ja oppilaiden väillä joskus räjähtää, siellä asuva kansa huutaa aina tiukempia sääntöjä ja kovempia rangaistuksia, kun oikeasti pitäisi kysyä, miten voisimme luoda molemminpuolista luottamusta.
.
1
Paitsi, että olen samaa mieltä Jani Kaaron kanssa, joka kirjoittaa taas erinomaista kolumnistiikkaa, olen eri mieltä hänen kanssaan. Samaa mieltä siinä, että noinhan asioiden pitäisi olla. Emme tarvitse lakia, koska laki itsessään on siirtynyt ihmisten sydämeen omantunnon ja luottamuksen äänenä. Uskallamme silloin ottaa riskejä toisten suhteen ilman riskivakuutuksia. Aito luottamus vallitsee, emmekä tarvitse pikkutarkkaa normistoa säätelemään ihmissuhteitamme ja kanssakäymisiämme, koska juuri nuo normit toimivat vääränlaisen autoritaarisuuden lähteenä. 
.
Epävarmassa ja sietämättömäksi muuttuvassa tilanteessa normeihin [säännöt, lait jne.] on liiankin helppo vedota, ja Kaaron mukaan ne samalla pitävät yllä ja jopa lisäävät sitä epäluottamuksen ilmapiiriä, joka ihmisten välillä pahimmillaan vallitsee. Normit ovat Kaarolle siis eräänlainen epäluottamuksen noidankehä eivätkä mikään turva aidon konfliktitilanteen hallitsemiseksi tai ennen kaikkea sen ennakolta ehkäisemiseksi. Kaaro väittänee päinvastoin, että normit itsessään tuottavat epäluottamusta ja konflikteja.
.
Kaaro on ilmeisesti kasvatus- ja yhteiskunta-anarkisti. Ehkä hän on myös jonkinlainen Jeesus-fani - tekisi mieli sanoa jeesustelija, ellei puhuisi perimältään täyttä asiaa. Minä vain en usko hänen utopiaansa. Hän on kuin ikihyveellinen Justine de Saden groteskissa ‘irstailuromaanissa’ eli jaksaa aina uskoa ihmisen hyvyyteen, vaikka miten kidutettaisiin. Marttyyri jos mikä - marttyyri joka roviolla palaessaan huutaa meille: te ette tuhoa ainoastaan minua vaan myös itsenne, vapautenne ja sielunne. Jumala antakoon teille anteeksi, sillä te ette näköjään tiedä, mitä te teette. Minä tiedän [tämän viimeisen lauseen hän todennäköisesti jättää sanomatta, jottei vaikuttaisi omahyväiseltä].
.
Toistan koko ajan: Kaaro on oikeassa, mitä tulee siihen, miten asioiden pitäisi olla. Mutta minä en usko häntä. En usko, että ihminen on sisimmältään niin hyvä ja ja niin hyväntahtoinen, että hän voisi kasvaa ja elää tässä maailmassa ilman selkeitä normeja tai jopa ilman minkäänlaista valtiokoneistoa, olkoonkin, että valtio on vallan, lain ja siten myös sorron institutionaalinen keskittymä. 
.
Minä uskon esimerkiksi John Rawlsin kantilais-liberaaliseen oikeudenmukaisuusajatteluun enemmän kuin mihinkään libertaristiseen vapausvouhotukseen, vaikka siis myönnän, että normit saattavat epäsuorasti ruokkia epäluottamuksen syntymistä ja epärelevanttia [ei-tarkoituksenmukaista] auktoriteettiin vetoamista. Mutta niin ruokkii pelkkä hyväntahtoisen naiivi ja sopimukseton luottamuskin tiettyjä mätämunia käyttämään luottamustamme hyväkseen ja tilaisuuden tullen pettämään sen. Eivätkä nämä ihmiset muuta tapojaan anteeksiantamuksemme ja hyvän tahtomme vaikutuksesta. He ovat siis pahoja.
.
Kaaro elää anarkistista utopiaa. Jopa siinä määrin, että joskus epäilen, josko hän on kokenut niin kovia lapsuudessaan ja nuoruudessaan, että hänen on aivan pakko kääntää kostonhalunsa mahdollista hyväksikäyttäjäänsä [kiusaajaansa, sortajaansa] kohtaan naiviksi luottamukseksi ja hyväntahtoisuudeksi kaikkia ihmisiä kohtaan, jottei pakahtuisi sieluaan kalvavaan vihaan.
.
On - jos ei täysin motiiviltaan [institutionaalisen [yleisen vai eliitin?] tahdon ilmauksena] niin ainakin intentioltaan [toiminnallis-tavoitteellisesti] - kaksi eri asiaa ymmärtää normit pakkona, jolla ihmisiä kontrolloidaan tai jopa uhataan sekä ohjeistuksena, joka antaa heille ymmärryksen siitä, missä kulkee hyvän ja sallitun käytöksen raja eli mikä on oikean käytöksen ‘moraalinen mitta’. 
.
Etenkin lasten ja nuorten ihmisten ei välttämättä ole aina helppoa tajuta, että se, mitä he sattuvat milläkin hetkellä haluamaan, ei ole mahdollista, sopivaa eikä sallittua. Normeja ja arvoja, joita lapsille ja nuorille tällöin opetetaan tai pitäisi opettaa, kutsutaan [mikäli Kaaro ei sitä jostain syystä satu tietämään] kasvatukseksi tai kasvatuksen enemmän tai vähemmän itseisarvoisiksi apuvälineiksi.
.
Jos Kaaro nyt kokee, että esim. Rawlsin lähtökohdiltaan kantilainen oikeudenmukaisuusteoria sisältää pakkoa, joka ruokkii ihmisten autoritaarisia luonteenpiirteitä ja että valtiolle ei pitäisi antaa edes sitä institutionaalista roolia, joka sille Rawlsin eroperiaatteen vaikutuksesta ihmisten ominaisuuksien suhteen väistämättä tulee, hän ajautuu libertarismiin, jossa valtiolla ei ole muuta roolia kuin toimia poliisina. Mutta Kaaro ilmeisesti menee vielä pitemmälle: hän kai pitää jopa poliisia tarpeettomana. Normit, lait, säännöt ja siis poliisikin aiheuttavat ihmisissä reaktion, joka ruokkii epäluottamusta kanssaihmisiä kohtaan. 
.
Joko Jani Kaaro on paranoidi tai sitten hän ei ole kerta kaikkiaan ymmärtänyt ihmisluontoa ja normien välttämätöntä merkitystä ihmisyhteisön koheesion kannalta, mikäli hän nyt sellaista kuin ryhmän integraatio juurikaan noteeraa, koska vapaat, hyväntahtoiset ja toisiaan kohtaan luottamusta tuntevat ihmiset eivät kuulemma halua sääntöjä synnynnäisen[?] keskinäisluottamuksensa kierouttamiseksi ja vääristämiseksi.
.
2
Jeesus Nasaretilainen oli vapaa mutta silti [yleensä] hyväntahtoinen ihminen ja saatamme herkästi olettaa, että hänen hyväntahtoisuutensa kumpusi juuri hänen vapaudestaan juutalaisen lain orjuudesta ja uskosta Jumalan armoon [rakkauteen]. Mutta mitä Jeesus sai palkakseen siitä, että luotti ihmisiin, heidän vapauteensa ja hyvyyteensä? Häpeällisen kuoleman ristillä.
.
Johtuen syystä tai pikemminkin ehkä insentiivistä, jota en tajua (se onkin uskon asia), tämän teloituksen tuli olla todiste siitä, että ihmisellä on [imitatio christi] mahdollisuus hyvyyteen ja luottamukseen Kristuksen (Jumalan] kuoltua hänen syntiensä puolesta ja näin lunastettua hänen syntinsä. Tosin tällä tavoin jäimme ikuisiksi ajoiksi Jumalan velkaorjiksi, mutta onhan paljon miellyttävämpää olla velkaa ‘reilun armokaupan’ Jumalalle kuin shorttaaja-paholaiselle[?]
.
Rohkenen de Saden Justinen ja jopa Jeesuksen lopunajallisen opin [paholaisen maailma on tuhoutumassa ja vain hyvät eli uskovat pelastuvat] esimerkkiin viitaten väittää, että Jani Kaaro ja hänen kaltaisensa anarkismiin rakastuneet hippiluonteet elävät samaa unta kuin nämä naivin hyvyyden marttyyrit ja väitänpä vielä lisää: he saattavat syvällä sisimmässään jopa hekumoida sillä, että heidät vielä joku päivä [uudelleen?] ristiinnaulitaan, raiskataan tai muuten vain häpäistään, mutta silti he eivät halua kostaa eivätkä he edelleenkään pidä tarpeellisena, että yhteiskunnassa olisi joitain sääntöjä, jotka ohjaisivat ihmisten käyttäytymistä ja tapoja – ei suinkaan – he eivät edelleenkään tarvitse mitään normeja/sääntöjä turmelemaan ihmisten hyvä tahtoa eli tekemään ihmisistä autoritaarisia.
.
Kysyn yhä uudelleen [minulla on tässä mielessäni eräs tietty ihminen (Jani Kaaro-fani), jonka nimeä en tietenkään paljasta], onko se olettamani viha, jota nämä muka auktoriteeteista vapaat ja toisiinsa luottavat ihmiset eivät tunnusta sisimmässään kytevän ja kalvavan, todellakin niin kauhea, että se täytyy yrittää totaalisti torjua tietoisuudesta, jottei se väistämättä ajaisi heitä itsetuhoon/-murhaan [kuten Jeesuksen kohdalla itse asiassa kävi]? 
.
Mitä näin fataalin trauman totaali-kielto heistä lopulta todistaa? Millaisia ihmisiä heistä onkaan tullut? Eikö heidän naiivi uskonsa anarkistiseen vapauteen alakin näyttäytyä perin oudossa valossa? Jospa kaiken [muka] tukahduttavan sääntö-normatiivisuuden ja siitä seuraavan kontrollin, kurin ja järjestyksen nihiloinnin [tuhoamisen] taustalla piilekin salainen toive tuhota näin saavutetun vapaan kaaoksen mukana koko ihmiskunta?! Sillä eikö tämä ‘vapaus’ kumpuakin äärimmäisestä vihasta elämää kohtaan?
.
Etenkin Nietzsche on kriittisesti kysynyt tätä asiaa kohdistaen kysymyksensä Paavaliin ja kirkkoisiin mutta ulottamatta sitä kuitenkaan itse Jeesukseen, jota hän piti aidosti vapaana joskin merkillisen ellei epäuskottavan pehmeänä tyyppinä [mitä Jeesus ei kuitenkaan mielestäni ollut].
.
Jani Kaaron ja Jeesuksen anarkistinen uni, kuten sanoin, on hyvin ylevää ja kunnioitettavaa laatua. Itsekin haluaisin sen olevan totta. Mutta Dostojevskin suurinkvisiittori opettaa meille, kuten hän ‘opetti’ myöhäiskeskiajan Jeesukselle, realismia, mitä tulee ihmisten kykyyn omaksua, elää ja kestää tämän saarnaamaa vapauden ja lähimmäisenrakkauden oppia. Ihmiset tarvitsevat ensin ihmeen, salaisuuden ja auktoriteetin [myös leipää]. Niitä he uskovat ja vasta niiden jälkeen heille voidaan kertoa kauniita tarinoita pyyteettömästä hyvyydestä, joka vallitsee jossain paratiisimaisessa tuonpuoleisuuden olotilassa, mutta johon me voimme jo täällä paholaisen valtakunnassa hankkia option treenamalla taivasolotilaa varten eli rakastamalla lähimmäisiämme ilman ehtoja [imitatio christi]. 
.
3
Minun mielestäni ihmiset voivat parhaiten luottaa toisiinsa siellä, missä he ovat sisäistäneet yhteiset normit, jotka säätelevät heidän affektejaan ja käyttäytymistään. Tällaiset normit ovat välttämättömiä [joskaan eivät tietysti aivan riittäviä] keskinäisen kanssakäymisen kannalta – eivät suinkaan jotain autoritaarisen mielivallan ilmentymää, koska ne ovat ihmisten itse itselleen asettamia [vrt. Kantin kategorinen imperatiivi, josta uusin syvällinen versio on Rawlsin ‘tietämättömyyden verho’].
.
Jani Kaaron yliherkkyys sääntö- ja normikulttuuriamme kohtaan on kyllä osittain vankastikin perusteltua, mutta mielestäni hän ei näe tilannetta tarpeeksi selkeästi ja oikeassa perspektiivissä vaan palauttaa ongelman pelkästään yksilötasolle ikään kuin makrotason muutokset voisivat aina alkaa vain mikrotason valinnoista. Entä jos makrotaso onkin jo niin pitkälle biopolitisoitunut mikrotasoon [yksilöitten uskomuksiin ja alitajuntaan], että yrityksemme irtautua normeista ja säännöistä voi tapahtua enää vain omaksumalla [tiedostamattomasti] kokonaan toisenlainen säännöstö, joka viruksen tavoin pitääkin meitä entistä tiukemmin otteessaan? [tällaista normien semanttista transformaatiota voisi kutsua topologiseksi dialektiikaksi; vrt. Möbiuksen nauha].
.
Annan esimerkkinä suhtautumisen terveyteen ja omaan kehoon. Mitä onkaan viime vuosina normitettu ja sääntöistetty enemmän kuin ihmiskehoa ja psykofyysistä hyvinvointia? Foucault on osunut aivan naulan kantaan: meitä normitetaan jatkuvasti ja yhä lisääntyvässä määrin mutta ei moraalisilla vaan normalisoivilla standardeilla. Tämä on nykykapitalismin henki: ihmisruumiista ja –psyykestä on tullut pääomaa, jota pyritään lisäämään, jotta jatkuva kasvu toteutuisi [ja jotta pystyisimme kustantamaan julkiset palvelumme, jotka ovat reilun kapitalistin ‘suurin’ menoerä ja ‘huoli’ - ?].
.
Kaaro siis lienee ymmärtänyt väärin, mistä ‘normikenkä’ todella puristaa. Kyse ei ole niinkään tapoihin liittyvistä eettisistä ohjeistuksista, joiden tarkoitus on turvata ja vahvistaa yhteisöllistä integraatiota [identiteettien välinen konsensus tai ainakin siedettävä modus vivendi] kuin erilaisia vaihdon mekanismeja edistävistä kontrollien ja itsekontrollien muodoista, joiden insentiivinä on [ikuinen] kilpailu yhteisöllisestä statuksesta [identiteettien välinen hierarkia]. 
.
Medikalisaatio on yksi tärkeimpiä tällaisen standardisäännöstö-manipulaation ilmentymiä. Ihminen on muuttumassa/muuttunut moraalisesta arvoyhteisö-subjektista esteettiseksi taloussubjektiksi. Toivottavasti ‘luottamusmiehemme’ kiinnittää enenevässä määrin huomiotaan tähän biopoliittiseen aspektiin, josta Carl Schmittiltä, Walter Benjaminita ja Michel Foucault’a vaikutteita saanut poliittisen juridiikan filosofi Giorgio Agamben on tehnyt omat [erittäin] pessimistiset johtopäätöksensä [Agambenista lisää myöhemmin]. 
.
Meiltä puuttuu luottamusta toisiimme, mutta se ei johdu niinkään moraalinormeista kuin eettisen itseymmärryksemme estetisoitumisesta alati muuttuviksi brändeiksi ja trendeiksi, joista on tullut normaaliutemme eli yhteisöllisen arvostuksemme ja hyväksyttävyytemme – selkokielellä sanoen: suosiomme ja [kaupallisen] menestyksemme takeita. 
.
Kun olemme pelkkiä kauppatavaroita [‘fetissejä’] toisillemme, lienee aivan samantekevää, arvostammeko toisiamme ihmisinä. Sillä tarvitseeko silloin, kun pitää toista ihmistä pelkkänä keinona/välineenä oman nautinnon saavuttamiseen [mikä on itse asiassa kaiken perversion alkulähtökohta], kokea myös syvää luottamusta häneen? Tuskin, koska vain sellaiseen, jota pitää päämääränä itsessään, voi luottaa. Silloin voi luottaa myös itseensä.
*
http://www.hs.fi/tiede/S%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6ilij%C3%B6iden+maassa+tarjoilija+mittaa+ginin+viinamitassa/a1368408424824?ref=hs-hitaat-a-1
http://uskosiihen.blogspot.fi/