‘Death of the Liberal Class’ eli miksi liberaali nykyvasemmisto on menettänyt aiemman innovatiivisuutensa, uskottavuutensa ja jopa toimintakykynsä.

1
Chris Hedges tulkitsee poliittisen ilmapiirin muutosta lähinnä USA:n tilanteen kannalta. Sen sijaan Euroopassa vasemmiston lähtökohdat ovat historiallisesti olleet arvoliberaaliuden ohella paljon valtiokeskeisempiä, ideologisesti kontrolloidumpia ja jopa totalitaarisempia kuin USA:ssa, joskin erot ovat viimeisten 20 vuoden aikana pienentyneet selvästi USA:n ‘hyväksi’ ja eniten siellä, missä vasemmisto on päätynyt omaksumaan globaalin finanssikapitalismin jos ei arvoja niin ainakin sen ‘demokraattis-operationaaliset’ pelisäännöt. Kuitenkin - huolimatta ‘vain’ kapitalismin talouspelisääntöjen omaksumisesta myös vasemmiston arvomaailma on samalla muuttunut ideologisesti. Vasemmiston ‘kollektiivi-liberaalit’ yhteisöarvot ovat ohentuneet ja vääristyneet kaupalliseksi identiteetti-prostituutioksi, jota ‘parittaa’ finanssi-globalisaatio, jolle arvot ovat pelkästään rahalla mitattavia riskejä, optioita ja voittoja, jotka legitimoidaan ja turvataan demokraattisen parlamentarismin päätöksillä. - - Parlamentarismi ja demokraattinen proseduuri itsessään ei siis takaa mahdollisimman laaja-alaisen kollektiivisen oikeudenmukaisuuden toteutumista vaan lähinnä erilaiset vapausoikeudet, ‘omistamisoikeuden’ ja yleisen [viime kädessä eliitin] turvallisuuden. 
.
Entä palautuuko vasemmistonkaan arvojen sisältö pelkästään edellä mainittuihin tekijöihin vai merkitsevätkö arvot niiden 'lisäksi’ jotain aivan muuta, jotain, mitä puolueettomin ja neutraaleinkaan päätösproseduuri ei voi mahdollistaa ja ylläpitää jo senkään vuoksi, että arvot ovat [jopa] oletetusta ja mahdollisesta universaalisuudestaan huolimatta aina myös yksilöllisiä ja paikallisia intressejä eivätkä juuri väistämättömän partikulaarisuutensa vuoksi voi koskaan muuttua globaalisti täysin yhteisiksi [ilman pakottavaa voimaa]. 
.
2
Entä onko tässä kuvattu kehitys välttämätöntä ja väistämätöntä: a] prosessi, joka kautta historian toistuu erilaisten levottomuuksien ja kumousten kautta aina uudestaan vai b] jatkuvasti kehittyvän teknologian mahdollistama tie, jonka päätepiste alkaa jo häämöttää kaukaisessa tulevaisuudessa. Onko se Marxin haaveilema joskin uusliberalistisella kvantti-matematiikalla mallinnettu valtioton ‘laizzes-faire-järjestelmä’, jossa täydellinen kuluttajarobotti ja täydellinen tuotantokone elävät vastavuoroisessa ja sopusointuisessa hyötysuhteessa’ eli ovat ikään kuin yhdistyneet yhdeksi ja samaksi input-output-prosessiksi, joka toistaa biologisen elämän ja evoluution perustoimintojen mukaista peruskaavaa ihmisyhteisöjen tasolla? Tässä tilanteessa puhe sosialismista ja kapitalismista tai niiden eroavuuksista ei tietenkään ole enää tarkoituksenmukaista jos kohta tietoisesti edes mahdollista. - - [Tämä ei tietenkään ole referaatti Hedges’n kirjan sisällöstä vaan ensin omaa tulkintaani vasemmistoliberalismin tilasta ja lopuksi puolittain satiirinen kuvaus utooppisesta ‘anarkom-libertarismista’].
.
II
‘The epigraph to the book is from George Orwell:

At any given moment there is an orthodoxy, a body of ideas which it is assumed that all right-thinking people will accept without question. It is not exactly forbidden to say this, that or the other, but it is “not done” to say it, just as in mid-Victorian times it was “not done” to mention trousers in the presence of a lady. Anyone who challenges the prevailing orthodoxy finds himself silenced with surprising effectiveness. A genuinely unfashionable opinion is almost never given a fair hearing, either in the popular press or in the highbrow periodical.’

*
Death of the Liberal Class is a non-fiction book by American author and journalist Chris Hedges published in October 2010 by Nation Books. It falls into the literary genre of the jeremiad, which has a long tradition in the United States. According to Hedges, it is a book that chronicles the destruction of populist and radical movements within society, particularly in the United States.^[1] The destruction of popular movements, particularly within a functioning liberal democracy, has baleful consequences for its polity because, as Hedges explains at some length, these movements are the mechanism by which a democratic society can "open up," thereby maintaining their status as a real and operative "open society," borrowing this latter concept from the work of Karl Popper.
Therefore, Death of the Liberal Class argues that social movements, having up until now provided "all the true correctives to American democracy," have been undercut by those very same liberal institutions that had once, just a few generations ago, provided both tacit and direct support. This role reversal occurred as a consequence of what Hedges sees as the corporate takeover, management, and co-opting of the traditional liberal institutions in the USA, notably the labor unions, press, churches, universities and the Democratic Party. The "liberal class" consists of the people who fill the ranks of these institutions, i.e., union bosses, journalists, clergy, teachers, politicians, as well as the bureaucrats and technocrats who fill the various intermediary and functionary roles.
*
Overview

Falling into the long American tradition of the jeremiad, Death of the Liberal Class makes a number of sustained arguments. As a critique of the so-called "liberal class", its main argument is that a breach has now occurred between the liberal class and the radical social and political movements it once supported or sympathized with. This rupture is a fatal wound from which the liberal class cannot recover because these movements are the repository of new ideas. The "death" of the liberal class naturally follows from, and is the direct consequence, of this dearth of new ideas. Now the situation is such that the "liberal class" is cut-off from the sustained energy and life-blood that new ideas provide. Hedges shows in the book how, in the United States, movements such as the anti-slavery movement, the suffrage and Civil Rights movement were able to have a significant influence on the historical, political, and social landscape of their own time. But furthermore, what had been their initial phase of birth and growth, moves now into an "older" mature phase that continues to resonate to this day. It joins and circulates in the "common" parlance and civil discourse amidst the citizenry.
This central argument is sustained by various secondary arguments and themes in the book. One of these themes is an examination of how it is even possible (in the first place) for popular movements to have real and lasting influence. Death of the Liberal Class argues that such movements must start from the "bottom" of any social structure. It is here at the "bottom" that a populist spirit can take hold and begin to have a grass roots appeal before its dynamic moves on to having mainstream appeal. The role of liberal institutions is to sort out, and finally chooose, from amongst the welter of dynamic social and political forces moving and vying for position within the culture-at-large, which of those movements they, finally, will support. And furthermore, these same liberal institutions will convince the various elites within the society, to lend credence to the various popular causes and allow them to gain institutional access.
Hedges goes to great pains to show that real changes for a society may, or may not, be "vertical": that is, come from the "top" where the Power Elite operate (a concept Hedges borrows from C. Wright Mills and whose ideas he makes ample use of in this book). Rather, healthy change for a society is real and sustainable because the most significant populist and social movements never achieve "formal positions of power".^[1] And this is crucial to any movement having long term viability. A movement has the ability to both sustain itself and have real influence because it avoids bowing to the dictates of what Hedges calls statecraft, which are the formal mechanisms that any state uses to manage power while maintaining the support of the masses.
Instead, popular movements (or any movement for social and political change) embrace what Hedges calls "nonhistorical values", a term he borrows from Dwight Macdonald. According to Macdonald, nonhistorical values include ideas such as truth, justice, and love and it is to these values that real social and political movements must "pay fealty". Instead, a movement's influence erodes when it jettisons these "nonhistoric" values in favor of "historical values." Historical values are defined as a belief that human progress comes through science, technology, and mass production. This is another theme examined by Hedges in the sustained polemic of Death of the Liberal Class, that embracing this kind of belief in human progress has eroded these other nonhistorical values. Finally, the "liberal class" is always faced with a choice, Hedges argues, and that

choice was between serving human beings and serving history, between thinking ethically and thinking strategically.^[3]

By serving history and power, the "liberal class" surrendered their power and moral authority to the state. It's an authority they cannot get back, because when the State holds these powers, it will not give them up without a mass movement making such demands. This restates an overarching theme of Death of the Liberal Class. According to Hedges, capitulation by the "liberal class" has allowed the takeover of "statecraft" by corporations who, now unchecked by an independent intellectual class and the popular movements that gave them viability, wield enormous influence in the legal, legislative, and financial centers of power. This corporate coup d'etat was accomplished in the United States, says Hedges, because corporations have no loyalty to a nation-state, especially those corporations that are multinational.

Summary

Summarizing this book's trajectory: The liberal class plays a vital role in a democracy, and posits itself as the conscience of the nation. It permits us to define ourselves as a good and noble people. Most importantly, the liberal class offers a safety valve for popular frustrations and discontentment by discrediting those who talk of profound structural change. Once this class loses its role, then democracy breaks down and the liberal class becomes an object of ridicule and hatred. The Death of the Liberal Class examines the failure of the liberal class to confront the rise of the corporate state and the consequences of a bankrupt liberalism, making the liberal class irrelevant to society at large and ultimately the corporate power elite they once served.

*
http://en.wikipedia.org/wiki/Death_of_the_Liberal_Class
http://en.wikipedia.org/wiki/Chris_Hedges

Eutanasia ja hyve-etiikka

Kommentti Ironmistressin päreeseen ‘Armoton armomurha, osa II’.

.

Arvopluralistinen liberalismi ajautuu kapitalismissa jatkuvan kasvun imperatiivin ja utilitaristisen etiikan myötä teknokraattiseen sosiaalidarwinismiin. Kärjistäen sanottuna ihmisen kärsimyksen vähentäminen aktiivisella eutanasialla muuttuu ilman vankkaa eutanasiakriittistä arvoperiaatetta vaivihkaa ja vähitellen markkinatalous-yhteiskunnallisen hyödyn tavoitteluksi, koska silloin säästetään julkisen sektorin menoja. Nimimerkki Miltton Friidman näyttää julkisesti ilmoittautuvan tämän mallin ‘Mengeleksi’ par excellence.

. 

Voidaan tietysti väittää, että universaalit ihmisoikeudet ja universaali käsitys ihmisarvosta demokraattisessa yhteiskunnassa/valtiossa ilman muuta estävät eutanasiaa muuttumasta kieroutuneeksi keinoksi pienentää kestävyysvajetta, mutta tätä optimismia voidaan perustellusti kritisoida. Universaalit oikeudet eivät ole sellaisenaan itsestään pysyviä eivätkä ne toteudu uskottavasti ilman tiettyjä hyveitä, jotka ilmentävät konkreettisesti hyvää elämää tietyn historiallisen perinteen puitteissa, jossa oikeudet sidotaan kiinteästi yhteiskunnallisiin arvoihin, mikä siis edellyttää tiettyjä hyvälle elämälle välttämättömiä [ei pelkästään asenteita vaan] luonteen ominaisuuksia eli hyveitä.

. 

Hyvän elämän käytäntöjä edistäviin hyveisiin sidottuna ihmisoikeudet eivät muutu pelkästään proseduraalisina kompromisseina päätetyiksi abstrakteiksi laeiksi, jotka joko muodollisuudessaan eli sisällöttömyydessään tai sisältöjensä käytännöllis-poliittisissa tulkinnoissa mahdollistavat sen, että ihmisoikeuksien suhteen on mahdollista tehdä byrokratian ‘hiljaisuudessa’ myönnytyksiä vapaan eli lähes kontrolloimattoman aktiivisen eutanasian suuntaan.

. 

Mutta mistä stoalainen universalisti saisi käytännöllis-konkreettista lihaa abstraktien velvollisuuskategorialuittensa päälle? Vai pitäisikö pikemminkin kysyä: miten [individualistisen] velvollisuuseetikon voisi kasvattaa toimivaan hyveellisen elämän käytäntöön eikä pelkästään muodollis-normatiivisen säännön byrokraattis-legalistiseksi noudattajaksi, joka on kuin positivistisoikeudellinen velvollisuusautomaatti, ja jolta näin ollen puuttuu itse/ymmärrys yhteisöllisistä perinteistä kumpuavan praktisen eetoksen legitimoimasta oikeudenmukaisuudesta.

. 

Entä mitä nämä hyvän elämän käytäntöjä ilmentävät ja toteuttavat hyveet sitten lopulta ovat ja minkälainen olisi yhteiskunnallisesti se hyvän elämän projekti [elämänmuoto, arvoyhteisö], joka pystyy estämään aktiivisen eutanasian ja jälkiehkäisyabortin kaltaisten moraalinrappeuttajien leviämisen maailmaan? Kas siinä kysymys, johon ei ainakaan tässä kommentissa anneta vastausta. Kysymys jääköön kipeänä leijumaan ilmaan. Mitä kipeämpänä, sitä parempi.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/10/armoton-armomurha-osa-ii.html

http://www.heavy.com/news/2013/01/deaf-twins-going-blind-receive-legal-euthanasia-from-belgian-doctors/

http://imaginarydiocese.org/bishopjohn/2012/02/04/upcoming-friday-forum-euthanasia/

Heidi Hautala ja politiikan modus vivendi

Pelaako Heidi ‘blondia’ vai ‘feministiä’?
.

‘Naiselle on edullisempaa olla kaunis kuin älykäs, sillä hommien mennessä pieleen on aina helpompaa pelata blondikortti kuin feministikortti.’[Ironmistress].

*

Kemppinen kirjoitti blogissaan Hautala:

Ministeri on mitä suurimmassa määrin luottamushenkilö. Tämän asian moraali ja siis eettinen ratkaisu on mielestäni hyvin yksinkertainen. Raittiusseuran kokouksessa tai sen yhteydessä ei juoda peräkamarissa konjakkia. Jos juotaisiin, koko joukon uskottavuus järkkyisi ja vielä perustellusti. Vastaavasti harmaan työvoiman juurijat eivät käytä harmaata työvoimaa. Jos joku siihen hairahtuu, lieventäviä asianhaaroja ei juuri ole. Ainoa mahdollisuus on koota tavaransa ja lähteä, selittämättä ja ovia paiskomatta. – Olen pahoillani. Hautala on mielestäni ollut pätevä poliitikko ja ihmisenä hyvin lahjakas.

*

Mikis kommentoi Kemppisen blogissa: 

Aksel Sandemose nuorempana - kun rahaa piti jostain saada - kiersi Norjaa palkattuna raittiuspuhujana. Ei siinä ongelmaa ollut. Hän piti palopuheensa. Yleisö taputti ja oli haltioissaan ja etc. Mutta Sandemosehan oli alkoholisti, eikä hän esitelmänsä jälkeen voinut alkaa ryypätä siinä samassa kylässä jossa... siis tästähän oli kyse! Ei muusta. Ja Sandemose, joka oli fiksu ihminen, osti aina junalipun ja hotellihuoneen - Raittiusseuran laskuun, aina "toiseksikauempaan kylään", missä esitelmänsä piti.

Mitä minä tällä esimerkillä ajan takaa? Ehkä, en mitään.

*

Kukaan ei ole täydellinen eikä voi olla – paitsi ehkä/juuri tarpeeksi ovela ja varakas ‘valehtelija’, joka on yleensä myös palkannut monta kallista, erikoistunutta ja taitavaa asianajajaa valhettaan ajamaan. Heidi Hautalaahan nimittäin rangaistaan nyt siitä, että hän on avoin ja rehellinen laiminlyöntinsä suhteen, joka tosin on sellainen rike, ettei Hautala minunkaan mielestäni voi jatkaa harmaan talouden työryhmässä. 

.

Mutta Hautalan ministeripallia tuon laatuisen ja määräisen virheen ei pitäisi horjuttaa [sanoipa Kant mitä tahansa]. Joku tolkku sentään. Emme elä Ruotsin Toblerone-mallin mukaan [Mona Sahlin erosi ministerinvirasta käytettyään 30 kruunua verovaroja [valtion luottokortilla] suklaapatukan ja tupakan ostamiseen (joskin maksoi laskun myöhemmin omista rahoistaan)] emmekä luojan kiitos myöskään Venäjän, josta on tullut poliittisesti puolifasistinen ja rasistinen valtio - - [by the way, ihmettelen miksi suomalaiset nationalistit eivät avoimesti ihaile Putinia, koska ei vahva nationalismi voi edes by definition olla demokraattinen (universalistinen) vaan tiettyyn arvohierarkiaan perustuvaa normatiivista yhdenmukaisuutta tavoitteleva (partikularistinen) turvallisuusprojekti].

.

Ilkka Kanervan [jota en kuitenkaan henk. koht. tuomitse; pätevä ja hyvä tyyppi] mieleen ei [muka] sen sijaan edes juolahtanut, että ÖKY-mallin 60v.-synttärit vastaanottaessaan hän ajautuisi väistämättä poliittiseen lojaliteetti-dilemmaan, jossa jo itse lahjan vastaanottaminen on de facto poliittinen vastalahja [automaattinen hyvä veli-myötävaikutus] 2000-luvun alun Suomessa, vaikka de jure-tulkinta jotain muuta käytäntöä vielä ilmentäisikin. Muun muassa tätä on rakenteellinen korruptio, mutta se pitää tietysti oikeusteitse osoittaa ja todistaa sellaiseksi ja Kanervalle sattui tässä eräänlainen ennakkotapauksen rooli [mukaan lukien tietenkin Nuorisosäätiön vaalirahoitussotkut ym.]. 

.

Kun alempien säätyjen/luokkien yhteiskunnalliset arvot muuttuvat nopeammin ja eri suuntaan kuin [valta]yläluokan ja/eli oikeistopoliitikkojen sisäpiirin itseymmärrys ja lojaaliuden laatu, seurauksena on erilaisten arvoymmärrysten ja sosiaalisten intressien välinen konflikti [vrt. 1918]. Nyt asiat sentään yritetään ratkoa oikeussalissa ja poliittisesti rauhanomaisissa puitteissa, mutta periaatteellisesti tässä tapauksessa on aineksia vaikka minkälaiseen pamaukseen [Perussuomen Sisu alkaa ampua ‘täsmäohjuksia’].

.

Hautalan tapaus on siis hieman toisenlainen kuin Kanervan. Hautala tietää ja tunnustaa avoimesti tehneensä väärin. Mutta jos hän olisi voinut huippulakimiehen avustamana todistaa olleensa vain huolimaton [vaikka kyseessä de facto olikin tietoinen laiminlyönti], niin a vot – kyllä siinä perussuomalaisten täsmä-torpedokin tussahtaisi jo alkuunsa. 

.

Oikeusministeri Henrikssonin kanta lienee perusteiltaan sama kuin Kemppisellä, mutta entä sitten? Eihän tässä pelkästään syytetyn perspektiivistä katsoen tullut osoitettua muuta kuin, että jos ihminen on rehellinen ‘väärään’ aikaan, hän saattaa jopa tuhota uransa ja virkansa. Lukekaa vaikka Suomen lakia [‘Suomen etiikkaa’ ei ole vielä julkaistu].

.

Hautalan ei tarvitse eikä pidä erota ministerin virasta, vaikkemme hyväksykään hänen tietoista laiminlyöntiään. Voimme kuitenkin sietää sitä, koska Hautalan hyveet painavat oikeudenmukaisuuden vaa’assa paljon enemmän kuin hänen paheensa [?!; tämän mutta vain tämän v/k/erran olen (jälleen) valmis myöntymään utilitarismin ja seurausetiikan suuntaan]. Olkoon tämän tilan ja tilanteen [Heidi Hautala saa jatkaa ministerinä muttei harmaan talouden työryhmässä] vallitseminen tässä asiassa eräänlainen modus vivendi, joka vähiten horjuttaa asioiden poliittis-oikeudellisesti toimivaa järjestystä ja koko kansan [Perussuomalaisten?] oletettua arvoymmärrystä Suomen kohtuullisen demokraattisessa tasavallassa.

*

PS.

modus (kieliopissa) verbin tapaluokka; (tekemisen tms.) tapa; (musiikissa) moodi; (oikeustieteessä) tarkoitemääräys ¶ Merkityksessä 'tapa' sana esiintyy etenkin latinasta otetuissa sitaattilainoissa, esim. "modus vivendi" [ääntämys klassillisessa latinassa: modus vivéndii] 'tyydyttävä t. siedettävä tilapäisratkaisu, johon eri osapuolet voivat suostua' (sananmukaisesti 'elämisen tapa'), mutta filosofiassa myös merkityksessä 'tapa, jolla jokin (jollakin hetkellä) on, epäitsenäinen, satunnainen ominaisuus', arkistuneesti myös merkityksessä 'elämäntapa, elämäntyyli'. Ilmaisu "modus operandi" tarkoittaa 'toimimisen tapa, toimintatapa'.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/03/paivan-mietelma_16.html

http://kemppinen.blogspot.fi/2013/03/hautala.html

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/remonttimies-islle-hautala-ei-puhu-vielakaan-totta/1307368

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194801727097/artikkeli/mtv3+hautalasta+on+tehty+useampi+kantelu+oikeuskanslerinvirastoon.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Modus_vivendi

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatm.html

http://sv.wikipedia.org/wiki/Tobleroneaff%C3%A4ren

http://en.wikipedia.org/wiki/Mona_Sahlin

http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/heidi-hautalan-ero-t58101.html

Ihmiset eivät tosiasiassa suostu tekemään oikeudenmukaisuutta koskevia päätöksiä puolueettomasti yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joiden arvostukset poikkeavat heidän omistaan.

Etiikan palapeli

 

Päresitaatti on Marjaana Kopperin artikkelista Yritys, yhteisö ja hyvä elämä kirjasta Filosofian näkökulmia yhteisöllisyyteen [Kotkavirta & Laitinen[toim.)]

 

Ongelma:

 

Charles Taylorin mielestä formaalien teorioiden ongelma on, että ne eivät pysty perustelemaan omia lähtökohtiaan, toisin sanoen [ilman käsitystä hyvästä elämästä] ne eivät pysty selittämään, miksi jokin teko pohjimmiltaan on moraalisesti oikea väärä tai miksi henkilöllä olisi moraalinen velvollisuus tehdä tietty teko [Marjaana Kopperi]. 

 

Ihmiset eivät tosiasiassa suostu tekemään oikeudenmukaisuutta koskevia päätöksiä puolueettomasti yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joiden arvostukset poikkeavat heidän omistaan [Juha Sihvola].

 

Moraali ja hyvä elämä

 

Charles Taylorin ja Martha Nussbaumin näkemykset ovat esimerkkejä siitä, miten vaikeaa nykyisessä moniarvoisessa maailmassa on muotoilla hyvään elämään perustuvaa etiikkaa. Taylorin tai Robert Solomonin yhteisöä korostava malli ei kiinnitä riittävästi huomiota toisten ihmisten kohteluun. Nussbaumin malli, sikäli kuin se perustuu ihmisen oman yhteisiin peruskokemuksiin puolestaan irtautuu oman elämän näkökulmasta ja siten hyvän elämän sisällöllisestä määrittelystä.

 

Sen sijaan että pyritään luomaan jokin hyvän elämän määrittelyihin perustuva eettinen malli [antiikin ja etenkin Aristoteleen hyve-etiikka/rr], voitaisiin ajatella, että etiikkaan kuuluu kaksi erillistä osa-aluetta. Näistä toinen koskee ihmisen omaa elämä ja toinen intersubjektiivisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksia. Jürgen Habermas tekee tällaisen jaottelun ja nimittää edellistä hyvän elämän alueeksi ja jälkimmäistä moraalin alueeksi. Hyvää elämää koskevat pohdinnat liittyvät ihmisten oman elämän merkitykseen, tarkoitukseen ja mielekkyyteen. Ne ovat pohdintoja siitä, mikä tuo ihmisen elämään sisällön ja tekee siitä elämisen arvoisen. Ne koskevat ihmisen arvoja ja elämäntapaa. Nämä pohdinnat määrittävät yksilön identiteettiä, sillä ne liittyvät sellaisiin kysymyksiin kuin: kuka minä olen, millainen haluan olla, millaista elämää haluan elää. Hyvää elämää koskevat käsitykset ilmenevät esimerkiksi yksilön ihmissuhteita, perhettä, ammatinvalintaa, uskontoa, poliittisia näkemyksiä tai harrastuksia koskevissa asioissa Nämä hyvää elämää koskevat käsitykset voivat hyvinkin saada sisältönsä erilaisista uskonnollisista, kulttuurisista ja elämänkatsomuksellisista yhteisöistä, kuten Taylor ja Solomon ajattelevat.

 

Etiikan toinen osa-alue sen sijaan koskee ihmisten välistä vuorovaikutusta ja toisiin kohdistuvan toiminnan säätelyä. Tätä on yleensä modernissa etiikassa pidetty varsinaisena moraalin näkökulmana. Moraalin näkökulma edellyttää irtautumista minäkeskeisestä, omaa elämää ja sen päämääriä koskevasta arvioinnista ja pyrkimystä tarkastella asioita sen sijaan puolueettomasta, ‘kenen tahansa’ näkökulmasta. Lähtökohtana voitaisiin mielestäni pitää kaikkien ihmisten intressien, tarpeiden tai hyvän elämän edellytysten tunnustamista ja kartoittamista Näin ymmärrettynä moraali koskisi nimenomaan kaikille yhteisiä hyvän elämän edellytyksiä, kuten esimerkiksi Nussbaum esittää.

Voidaan ajatella, että kyseessä on kaksi etiikan osa-aluetta, jotka edustavat erilaisia näkökulmia ihmisen elämään. Ne eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään [eivätkö?!/rr], eikä niiden välillä tarvitse tehdä valintaa, mutta niiden välinen ero on kuitenkin syytä pitää selvänä.

[.....]

 

Kopperin artikkelin lähdeviite nro. 27

 

Charles Taylor jopa myöntää, että hyvää elämää ja varsinaista moraalia koskevien käsitysten erottamiselle on perustellut syynsä. Hän viittaa erityisesti Jürgen Habermasin ajattelutapaan ja toteaa, että Habermas pitää tätä erottelua tarpeellisena, koska vain näin moraali voidaan nähdä erilaisista kulttuurisidonnaisista tulkinnoista erillisenä. Hyvän elämän etiikka kun on aina enemmän tai vähemmän sidoksissa erilaisten kulttuurien, yhteisöjen ja ryhmien arvoihin ja elämäntapoihin. 

 

Taylor erottaa toisistaan formaalin ja substantiaalisen etiikan. Substantiaalinen etiikka tarkoittaa ajattelutapaa, jossa moraaliperiaatteiden perustana on määritelty käsitys hyvästä elämästä. Antiikin ja keskiajan eettiset teoriat olivat Taylorin mielestä tyypillisesti tällaisia. Moderneissa etiikan teorioissa sen sijaan ei haluta määritellä ‘hyvää’ vaan keskitytään tekojen arviointiin. Taylorin mielestä tämä tekee niistä formaaleja ja proseduraalisia: niissä pyritään löytämään menetelmä moraalisen oikean ja väärän määrittelemiseksi, olipa tuo menetelmä sitten hyödyn maksimointi tai kategorinen imperatiivi. Taylorin mielestä formaalien teorioiden ongelma on, että ne eivät pysty perustelemaan omia lähtökohtiaan, toisin sanoen [ilman käsitystä hyvästä elämästä] ne eivät pysty selittämään, miksi jokin teko pohjimmiltaan on moraalisesti oikea ja väärä tai miksi henkilöllä olisi moraalinen velvollisuus tehdä tietty teko.

*

RR:n kommentti

 

Paradoksaalista kyllä, mutta proseduraalis-formaaliselta etiikalta puuttuu juuri se hyveellinen tahtotila ja siten moraalinen uskottavuus, jonka Habermas nimenomaan haluaisi intersubjektiivis-praktiselle järjelle [kommunikatiiviselle toiminnalle] taata yksityisen [hyvä elämä ja sen arvot yksityisasioina] ja julkisen sfäärin [hallinto-instituutioiden teknokraattis-ei-moraaliset arvot] irtaannuttua toisistaan uskonpuhdistuksen, valistuksen ja teknokapitalismin aiheuttaman sekularisoitumisen myötä [kirkko hoitaa yksittäiset sielut, valtio/hallitsija kansan ja kansalaiset]. - - Toisin sanoen kaikille [tietyn valtion/yhteiskunnan jäsenille] yhteistä ja kaikkia yhdistävää kulttuurin muotoa ei voi olla ilman yhtenevää käsitystä hyvästä elämästä eli ilman yhteisiä [vahvoja] arvoja, ylipäätään ilman koherenttia ymmärrystä kulttuurin kokonaistilasta. - - Modernissa maailmassa kulttuuristen arvoymmärryshorisonttien konvergoituminen lienee kuitenkin jo lähes mahdotonta [proseduuri sen sijaan ei sisällytä itseensä varsinaista arvoymmärrystä vaan on pelkkä (joskin kaikkia ihmisiä koskeva) päätöksen teon menetelmä kohti kompromissia]. - - Vahvojen arvojen [yhtenäiskulttuurien traditiot/uskonnot] aika on ohi [enää ainoastaan islam ja eräät äärikonservatiivit vastustavat modernia maailmaa tosissaan], joten operoimme vain heikoilla arvoilla [formaali, proseduraalinen, välineellinen mutta kaikkia koskeva globaali ‘ihmisyysetiikka’]. - - Vaikuttaa jotenkin paradoksaaliselta ellei peräti kontrafinaaliselta [koska Habermas oli alunperin kriittisen teorian kasvatti], mutta [myös] habermasilaisen proseduralismin päämääränä näyttää väistämättä olevan mahdollisimman tehokas, teknisesti virheettömällä tavalla toimiva kapitalistinen kulutusyhteiskunta [vrt. utilitaristinen maksimaalisen hyödyn tavoittelu], jossa ihmisistä on tullut pelkkiä tehokkuusautomaatteja sekä taloussubjekteja. Tällaista on siis 'puolueeton' ja 'menetelmällisesti' kaikkia koskeva 'hyvä elämä' teknokapitalismissa. Seksi- ja päihderiippuvaisen kulutusnautinto-biokoneen elämä. Tähän kun lisätään vielä osapäivä-buddhalaisuus niin a vot - kapitalistinen ihmistyppi on silloin edennyt kulttuurievoluutiossaan 'aidon' pseudohyveen darwinistiseksi sankariksi. Halpa hedonismi rules.

*

Yksilö vai yhteisö?

http://vimeo.com/11288771

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyv%C3%A4_el%C3%A4m%C3%A4

http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2012_04_01_archive.html

Kulttuurinen viive ja kapitalistiset arvot

Esiin tunkevat aatokset sameat
Valhetta vatvovat karkeat sanat
Paksu lompakko
Helppo on lempeä pyytää
Kerjääjää
Alla silmien himerrys hyytää

[Tuomari Nurmio: Valo yössä]

1
Kehotan lukemaan sosiaalipsykologian ja sosiologian emeritusprofessori Antti Eskolan kulttuurista viivettä käsittelevästä puheesta etenkin sen viimeisen luvun [4], joka hätkähdyttävällä tavalla kiteyttää omaakin pohdintaani ja kritiikkiäni niitä vain rahalla [ja rahan prostituoimilla teoilla eli korruptiolla ja muilla doping-saavutuksilla] mitattavia arvoja kohtaan, joita plutokraattisesti meritosentrinen sivilisaatio [yhteiskuntamuoto, jossa ansioitten peruskriteerinä pidetään omistavalle eliitille tuotettua hyötyä] epäjumalanaan palvoo.

Antti Eskolan teksti on yhteiskunta-humanistin omantunnon puhetta, jonkalaista ei Kokoomuksen Kimmo Sasin tai Ben Zyskowitsin kaltaisten raha-fasistien suusta kuule. Ehkä he eivät edes ymmärrä, mistä Eskola puhuu - ehkä he todellakin ajattelevat, että koko ihmiskunta ja globaali todellisuus on yhtä kuin heidän perheensä, sukunsa ja klaaninsa [etnisyys kapeasti käsitettynä], mikä ajattelutapa rahavaltaan yhdistyneenä on aina toiminut plutokraattisen fasismin ja sen toteutuakseen tarvitseman rasismin perimmäisenä lähtökohtana.

2
IV Bruno Sarlin -seminaari
Huoltaja-säätiö, 24.10.08

KULTTUURINEN VIIVÄSTYMÄ YHTEISKUNNALLISESSA MUUTOKSESSA – LAAHAAKO SOSIAALINEN ULOTTUVUUS AINA JÄLJESSÄ?

Antti Eskola
*
http://www.huoltaja-saatio.fi/mp/db/file_library/x/IMG/31772/file/IVBrunoSarlin-seminaari08.EskolaAntti24.10..pdf

3
http://www.youtube.com/watch?v=SMwZsFKIXa8
The Beatles - Can't Buy Me Love (Live)
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Eskola
http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_lag
http://www.sociologyguide.com/basic-concepts/Cultural-Lag.php
http://www.filmofilia.com/2009/08/28/michael-moores-capitalism-a-love-story-poster

Ilta-Päreen viihdepalsta paljastaa: 'Tiede sen tietää - jälleen kerran.'

Yläkuva:  'Liberals and Conservatives have different brains or least different-sized parts, say scientists'. - - Oletko liberaali vai konservatiivi? Aivotutkijat kertovat sinulle ehkä jo lähiaikoina kumpaa aivomuotoa edustat. Älä siis turhaan pohdi tai jopa muuta omaksumiasi asenteita. Aivosi ovat jo määränneet, mitä arvoja kannatat, joten voit jättää niiden pohtimisen ikiomalle 'aivo-insinöörillesi'. - Alakuva: Mutta miten 'ihmeessä' Tiedemies selittää Churchill-ilmiön, jossa aivot muuttuvat iän myötä niin paljon, että nuori-aivoisesta liberaalista tuleekin ajan mittaan vanha-aivoinen konservatiivi? Onko kyseessä rappeutumis-prosessi [dementia] vai aivojen holistinen integraatio [viisaus]?
*
http://www.newser.com/story/108643/liberals-conservatives-have-different-brains.html

http://depravedbrain.com/sir-winston-churchill-liberal-quote/
http://vasarahammer.blogspot.com/2011/04/heraamisia.html [+ kommenttiketju]

Rasismi ei ole [edes] arvo-argumentti vaan [virhe]päättelyksi sofistikoitunut persoonallisuuden rakenteen defenssi

In the picture a man says to the black male that he does not fit in. This is a modern illustration, so slavery doesn't exist, but racism still occurs.
*
Kirjoitan tässä jatko-osan RIP IT OUT!-päreen kommenttiini, jonka olen siirtänyt alkuluvuksi I pohjustamaan jälkimmäistä osaa II.

I
Rasismi ei ole selittelyn vaan selkeän valinnan asia, joten lisäkommentointi aiheesta saattaa olla melko hyödytöntä. Sitäpaitsi olen kantani selvittänyt aiemmin jo moneen kertaan.

Halla-aho [kuten minäkin] on valintansa tehnyt [siinä määrin kuin totuuden ja totuuden vastaisuuden välillä voi tietoisesti valita].

Tuon valinnan mukaan ihmiset ovat ontologisesti [kategorisesti, periaatteellisesti, aksiologisesti, eksistentiaalisesti jne.] eriarvoisia ominaisuuksiensa erojen perusteella.

Non sequitur - eivät ole. Kyseessä on rasistinen virhepäätelmä.

Ihmiset ovat aksiologisesti samanarvoisia ja ominaisuuksien erilaisuus siten pelkästään luonnollista diversiteettiä, josta ei voi johtaa aksiologista erilaisuutta kuin nimenomaan tekemällä rasistinen virhepäätelmä [vrt. naturalistinen virhepäätelmä, jonka mukaan hyvää ei voi johtaa luonnollisista ominaisuuksista - ei myöskään pahaa tai ylipäätään arvoja].

Tämä vaikuttaa keinotekoiselta määritelmäerolta, mutta siihen sisältyy koko rasismin ja antirasismin välillä vallitseva antagonismi, joka ei argumenteilla ratkea, koska kyseessä on arvovalinta, minkä seikan Halla-ahokin selkeästi on myöntänyt.

[Kyseessä on kuitenkin samalla syvempi 'häiriö' eli rasistiseen arvovalintaan sisältyvä/johtava väärinkäsitys rasistin loogisessa ajattelussa - virhe, johon antirasisti ei lankea].

Keskustelu ei siis etene näistä lähtokohdista ja ehdoista käsin. Voimme vain polemisoida ja toimia. Practically - poliittinen taistelu ja tahdonilmaus korvaavat muodollis-loogisen väittelyn.

Politiikasta huolimatta mitään kunnon kompromissia [edut ja haitat tasapainottavaa intressi-pakettia] tästä ei voi syntyä, koska rasistinen ja ei-rasistinen valinta ovat kumpikin em. perustavan rationaalis-kategorisen päättelyehdon alaisia, mikä ylipäätään tekee järkevän ajattelun mahdolliseksi.

Mutta [vielä kerran] kuten edellä totesin: Halla-aho [sekä Ironmistress ja konservatiivi-nationalistit ylipäätään] tekevät virhepäätelmän johtaessaan ihmisten välisen arvoerilaisuuden ihmisten välisten ominaisuuksien eroista [mihin unohtuikaan taas kuuluisa Humen laki?].

II
1
Jos nyt joku kritisoi päättelyäni sanomalla, että hän arvioi esim. maahanmuuttajia heidän tekojensa ja tekemättä jättämisiensä eikä ihonvärin tai muiden luonnollisten ominaisuuksin perusteella, mikä olisi rasisimia, haluan esittää vastakritiikin.

Ensinnäkin pitää kysyä, miten rasistille on mahdollista erottaa maahamuuttajien teot ja heidän ominaisuutensa kategorisesti toisistaan. Väitän, että rasistinen [muka seuraus-eettinen] logiikka päättelee [sitä itse tajuamatta] teoista suoraan ominaisuuksiin, jotka toimivat syinä tekoihin. Tekoja, joiden pitäisi olla yksittäisiä ja suhteessa lakiin, käytetäänkin ominaisuuksien tavoin.

Kun musta mies varastaa, häneltä yhtäkkiä löytyykin myös ominaisuus eli taipumus varastamiseen. Tietenkin rasisti kieltää päättelevänsä juuri näin, mutta koska hän kannattaa aksiologisesti eriarvoisuutta, hän tekee väistämättä näin. Rasistille nyt vain on mahdotonta tehdä loogista erottelua teon ja sen aiheuttavan eli eriarvoisuutta ilmentävän ominaisuuden välillä, sillä muussa tapauksessa eriarvoisuus-periaate raukeaisi lakiin suhteutettavien yksittäisten tekojen oikeudelliseksi arvioinniksi.

Seuraus-eettinen rasisti siis päättelee kuin [pseudo]velvollisuus-eetikko - sillä erotuksella, että hän rakentaa eriarvoisuus-väitteensä muka empiiristen faktojen varaan [mikä siis on arvoväitteenä kategorinen virhe], kun taas deontologi lähtee abstraktista periaatteesta eli samaa lajia olevien samanarvoisuudesta, mikä väite on kantilaisittain transsendentaalinen postulaatti, jossa yhteisistä lajiominaisuuksista seuraa moraalisen tietoisuuden lakina yhteinen velvollisuus kunnioittaa saman lajin edustajia samanarvoisina.

Tämä ehdoton maksiimi ei kuitenkaan seuraa suoraan empiirisistä faktoista vaan on rationaalinen päätös, joka ylittää nämä faktat, sillä eihän empiria ikinä ole päättänyt arvokysymysten suhteen yhtään mitään - sen tekee aina ihminen joko autonomisen järjen intuitioineen ja kategorioineen tai pelkästään omien intressiensä ja psykologisen egoisminsa sanelemine vaatimuksineen.

Seuraus-eettinen päättely vetoaa aina empiirisiin [intressi-]faktoihin, olivatpa ne tekoja tai ominaisuuksia tai kuten yleensä: ominaisuuksiksi arvotettuja tekoja.

Jos ja kun deontologi liikkuu epistemologis-ontologisessa kehässä [jonka hän ymmärtää ja myöntää kehäksi joskin väistämättömäksi ja hyväksi sellaiseksi], koska hän tietää, ettei voi perustella samanarvoisuutta mistään lopullisen objektiivisesta evidenssi-kriteeristä käsin, niin rasisti sen sijaan vetoaa havaittaviin ja mitattaviin eroihin - [deontologi korostaa enemmän ihmisten kulttuuris-kielellis-antropologista samankaltaisuutta kuin yksittäisiä, satunnaisia mutta sellaisenaan luonnollisia eroja],

Rasistin logiikka erotuksena kategoriseen lähtökohtaan on empiiristä yleistystä yksittäisistä ominaisuuksista ja ominaisuuksia heijastavista teoista. - Voidaan helposti havaita, että näin kontingentti ja rasistin strategisiin intresseihin sekoittunut hyöty- ja seuraamus-logiikka on pelkästään päättelijänsä omaa ressentimenttiä ja hybristä, jonka hän haluaa salonkikelpoistaa eli oikeuttaa vetoamalla tässä tapauksessa maahanmuuttajien sopeutumattomuuteen, rikollisuuteen, työttömyyteen, kielitaidottumuuteen jne.

Tämän tekojatkumon toisesta ääripäästä löytyy tietenkin tyhmyys-ominaisuus eli perimmältään somalien ja romanien sopeutumattomuus on heidän geneettis-kognitiivista vajavuuttaan verrattuna valkoihoiseen nationalistiin, joka selvittää länsimaiset ÄO-testit hiukan paremmin kuin heikommat länsimaiselle sivistykselle ominaiset valmiudet omaava maahanmuuttaja [huom. - 'länsimaiset' valmiudet eivät ole sama asia 'länsimaiset' geenit ;\].

Mitäpä tuohon on lisäämistä. Kyseessä on näennäisen vakuuttava mutta loogisesti virheellinen päättelyketju. - Non sequitur eli siitä ei seuraa, että eri rotujen aksiologis-ontologinen eriarvoisuus olisi oikeutettua ja legitimoitua minkäänlaisten testien perusteella. Tietenkin luonnolliset ja kulttuuriset erot vaikuttavat ihmisten valmiuksien laatuun ja määrään, mutta tällainen eroavuus [toistan tätä yhä uudelleen] ei ole kategorista [ehdotonta] vaan kontingenttia [ei-välttämätöntä, sattumanvaraista].

Seurausetiikassa teon [tai velvollisuuden] arvon määrää teon seuraus, vaikka siinäkin ratkaiseva päätös teosta palautuu aina tekijän taipumuksiin, pätevyyteen ja tahtoon. Seurauseetikko ei tietenkään per definitionem ole rasisti, mutta heti kun hän lähtee yleisellä tasolla operoimaan ja perustelemaan poliittisia valintoja nimenomaan eriarvoisuudella hyöty- ja seuraamus-lähtökohdista käsin, hän muuttuu sellaiseksi. Ja sitä rasimia ei käsitemäärittelyillä tai lakipykälillä muuksi muuteta. Se piilee erittäin syvällä ihmisen psyykkisessä rakenteessa ja vaikuttaa kaikkeen, mitä hän toisista ihmisistä ja yhteiskunnasta ajattelee. Tämän vuoksi argumentointi rasistin kanssa on turhaa. Häntä voi vain halveksia.

2
Sen, joka ryhtyy operoimaan Humen lakia tiukasti soveltaen kaikkea moraalifilosofista arvokeskustelua, pitäisi ehdottomasti muistaa, että tuo laki kumoaa myös kaikki hänen omat näkökulmansa arvokysymyksiin - siten myös hänen rasisminsa argumentatiiviset perustelut [tätä ei Ironmistress nähdäkseni ole täysin ymmärtänyt].

Humen laki on hyvä renki mutta huono ja yksisilmäinen isäntä. Koska tuo laki toteuttaa perimmäisen skeptisismin logiikkaa, sitä pitää osata käyttää harkitusti, jotta siitä olisi todellista hyötyä arvo-kritiikkinä. Totaali skeptisismi nimittäin [ainakin kantilaisten transsendentalistien mukaan] päätyy itsensä kumoavaan performatiiviseen ristiriitaan, mikä merkitsee, että pysyäkseen johdonmukaisesti skeptikkona [ja Humen lain soveltajana] ihmisen pitäisi olla totaalisti osallistumatta kommunikaatioon eli vaiettava jotakuinkin kaikesta siitä, minkä väittää tietävänsä ei-tiedoksi.

Sillä heti kun skeptikko osallistuu kielelliseen kommunikaatioon [diskurssiin] hänen skeptisisminsä perusta kumoutuu, koska tällöin hän lähtee pelaamaan yhteistä kielipeliä, joka sisältää tietyt kommunikatiivisen toiminnan ehdot, joiden ulkopuolelta käsin on [skeptikkona] mahdoton edes väittää epäilevänsä mitään. Toisin sanoen - jos osallistut kielelliseen kommunikaatioon, et voi edustaa kaiken kattavaa johdonmukaista skeptisismiä - rajattua epäilyä kylläkin [ks. PS.].

Absoluuttinen vaikeneminen on tietysti reductio ad absurdum, mutta sen avulla voidaan kirjaimellisesti osoittaa myös humelaisen skeptikon dilemma. Skeptikko ei [kuten edellä jo viitattiin] voi tietää edes sitä, että tietää jonkin tiedoksi väitetyn olevan ei-tietoa. Sillä jos hän näin pystyy perustellusti väittämään, hän ei voi samanaikaisesti olla skeptikko eikä käyttää Humen lakia johdonmukaisesti loppuun asti [ks. PPS.].

Skeptikko voi esittää enintään sellaisia arvoväittämiä, jotka ovat avoimesti tai peitellysti intressi-sidonnaisia [strategisia] - toisin sanoen psykologista egoismia, joka on naamioitunut normi- ja arvo-argumentteihin. Siten ne ovat myös vain askeleen päässä rasismista.

Näihin habermasilaisen kommunikaation transsendentaali-loogisiin ehtoihin suhteutettuna jopa esim. Foucaultia voi pitää viittä vaille rasistina, sillä vaikka Foucalt korostaa [antimarxilaisesti] vastarinnan ja historiallisen muutoksen merkitystä, häneltä puuttuu.se oikeutus-proseduuri, jolla hän voisi tuon vastarinnan [arvon] legitimoida. Näin ollen homojen puolesta mielenosoituksissa marssinut professorimme olisi koska tahansa - ilman loogista ristiriitaa - voinut marssia vaikka rasismin puolesta - [Foucault'n positivistinen nominalismi ja/eli subjektiton valta-strukturalismi on lopultakin yhtä kuin nihlismi - siitä ovat koko lailla yhtä mieltä niin Zizek, Milbank kuin D. B. Hart].

PS.
Oltiinpa etenkin Habermasin edustamasta kantilaisen transsendentalismin revisiosta mitä mieltä tahansa, niin ei voida kieltää, etteikö siihen sisältyisi kosolti järkeä - olkoonkin, että habermasilainen desisionismi näyttäytyy ainakin minulle yhtä aikaa sekä keskustelun muodollisiin ehtoin dogmaattisesti sitoutuneena [skeptisismin transsendentalistinen vastakohta] myös varsin idealistiselta ja aidon väittelyn poissulkevana konsensus-idealismina.

PPS.
Tähän kohtaan on syytä lisätä, että Humen lain tiukimpaan [mutta loogisesti koherenttiin] tulkintaan sisältyyy myös Humen todistus kausaliteetin illusorisuudesta [näemme vain useinkin odotettavissa olevia liikkeitä, emme syy-yhteyksiä], mikä merkitsee, että kaikki syyn ja vaikutuksen yhteydet [ei siis ainoastaan tosiasioitten ja arvojen välinen yhteys] ovat pelkkiä tapojen, tottumusten ja tutkimusten tajuntaamme iskostamia ennakko-odotuksia.

Liikkuva biljardipallo on tähän mennessä aina saanut toisen pallon liikkeeseen siihen osuessaan, aurinko on tähän mennessä aina noussut aamulla laskettuaan illalla. Maailmankuvamme rakentuu siis kauttaaltaan mahdollisimman suurten todennäköisyyksien varaan [todennäköisyyksistä on tullut välitöntä common sense-tietoa], mutta [toisin kuin Kant tai Hegel ajattelivat] mitään kausaliteettia ei tietoisuuteen sisältyvänä ymmärryksen muotona tai absoluuttisena dialektisena käsitteenä ole olemassakaan [kausaliteetti ei ole ymmärrykseemme sisältyvä kyky/muoto vaan luotettava common sense-tottumus; - mutta näin ollen Humen täytynee kieltää myös luonnonlait, joskaan siihen en nyt puutu].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/05/rip-it-out.html
http://huckleberryfinnsatiremap.blogspot.com/

Oikeus edustaa velvollisuuden tahtoa. Velvollisuus on päätös, joka ei seuraa kausaalisesti sille annetuista perusteluista. Päätös tulee ei-mistään. Siis: oikeus on ei-mihinkään perustuvalle päätökselle dramatisoitu kulissi.

Oikeudet perustuvat yhtä hataralle pohjalle kuin tämän miehen tasapainottelu [päätös ottaa riski]. Näin ollen oikeuksien pysyvyys ja uskottavuus riippuu täysin akrobaatin taidokkuudesta [eli päätöksen tekijän tahdon ja taidon vakuuttavuudesta sekä uskottavuudesta, jotka legitimoivat hänen päätöksensä velvollisuudeksi].
*
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin kommenttiin päreessäni Sikiöitä ja ihmisiä.

1
Minulla ei ole esittämääsi listaan mitään yksityiskohtaista kommentoitavaa. Etenkin kohdan 3 [sikiön 'ihmiseksi tulemisen mahdollisia hetkiä' pohdittaessa] fakta-vaihtoehdoista valittu kanta seuraa pääsääntöisesti aina joko paljon suuremmasta asenteesta elämään tai [kuten jo eri vaihtoehtojen mahdollisuudesta voi päätellä] pelkistä kompromissi-ratkaisuista.

Tärkeimmät eettisiin valintoihin perustuvat lait kehkeytyvätkin virkamies-valmistelusta huolimatta ajopuun tavoin poliittisina enemmistö-päätöksinä.

Perimmäinen kysymys tässä on tietysti uskonnollis-poliittis-eettinen. Uskommeko elämän pyhyyteen vai emme. Jos emme, niin mitään oikeuksia ei ole olemassakaan. Ihmisen keksintöä siis koko ongelma ja ihmisen mukana se myös katoaa.

2
No - asia ei ole ihan näin yksioikoinen, mutta en silti halua osallistua geeni-saivarteluihin enkä lähes naurettaviin juridisiin viilailuihin, koska niissä ei juuri koskaan kysytä päätösteoreettisesti perimmäisiä kysymyksiä. Toisaalta - jos kysyttäisiin niin saattaisi jäädä päätökset tekemättä ;\]

Naturalistin positio suhteessa aborttiin ja/tai eutanasiaan on [ainakin ironisesti verrattuna] vähän samankaltainen kuin diplomaattien asenteet Kööpenhaminan päästö-konferessissa.

Jokainen osapuoli tiesi, että ongelma voi ratketa positiivisesti vain massiivisella rakenteellisella muutoksella ja kaikkien yhteisellä päätöksellä - globaalisti.

Joku valopää oli kuitenkin jo ehtinyt keksiä arvottaa päästökaupan hyödyt ja haitat rahassa. Lopputuloksena tästä finanssi-oivalluksesta oli se, että nyt käymme kauppaa [eli teemme voittoa] jopa sillä paskalla, jonka määrää meidän nimenomaan piti vähentää.

Taidammekin siis päinvastoin tarvita lisää tuota paskaa, jotta maailmatalouden kasvu [kestävä kehitys ;/] voidaan entistä varmemmin taata.

Yhtä vähän todellista merkitystä kuin tuolla finanssi-paskan eli päästöoikeuksien myynnillä on sen pohtimisella, milloin sikiön voi vielä abortoida ja milloin sitä voi pitää ihmisenä, jota ei enää saa murhata [sama ongelma meillä on tietenkin eutanasian suhteen].

Me vain siirrämme perimmäistä dilemmaa hiukan etäämmälle yrittäessämme oikeuttaa ja siten hyväksyä jonkin tietyn [inhimillisen ja hyödyllisen] kriteerin, josta käsin määritämme sikiön tai puolikuolleen dementin oikeuden elää.

Mitään absoluuttista kriteeriä ei kuitenkaan ole, joten kaikki kriteerit ovat näin ollen loogisesti yhtä hyviä. Ja kun absoluuttinen kriteeri puuttuu, voidaan sanoa, että joko me kaikki olemme abortin ja eutanasian hyväksyessämme murhaajia tai sitten kukaan ei ole.

Aborttia ja eutanasiaa koskevat lait ovat siis pelkkiä teatterikulisseja, jotka pyrkivät antamaan vaikutelman, että me muka voimme legitiimisti johtaa ja oikeuttaa biologisista tosiasioista perimmäisiä arvoja tai normeja.

3
No - [hehheh] - asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksioikoinen, sillä minäkään en hyväksy aborttia kuin erittäin tiukoista syistä, joten minulta voidaan kyllä tivata, että mihin se Räsäsen ehdottomuus oikein perustuu.

Siitä yritin kirjoittaa 'Ei uskoa, ei toivoa, silti toimia'-päreessäni. Ajauduin umpikujaan, jonka jo etukäteen tiesin itseäni odottavan.

Mutta arvaapa mitä - siinä umpikujassa minua odotti myös valtava väentungos. Tosin monikaan ei tiennyt, minkä vuoksi oli sinne dead endiin päätynyt ja oli niitäkin, jotka eivät tajunneet edes umpikujaan päätyneensä, vaikka kiersivätkin älyllistä kehää kuin häntäänsä jahtaava kissa.

Minä tiesin, vaikkei tuo tietoisuus minua niin kovin paljon ainakaan pitemmän päälle lohduttanut [;\]
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/04/sikioita-ja-ihmisia.html
http://www.blogger.com/profile/06980947020126620086
http://ascannerdorky.wordpress.com/2007/07/18/10/

Siperia opettaa ilman tietoteoreettista oikeuttamista tai ontologisia kategorisointeja

Tähänkö on tultu? Raha toimii [tavalla tai toisella] hyvyyden, totuuden ja kauneuden kriteerinä. Ilmeisesti jopa hoitotarpeen kiireellisyyden asteen priorisointikin tullaan yhä enenevässä määrin mittaamanaan rahassa.
*
Kirjoittu kommentiksi Ironmistressin päreen Rasismia vai jäsenten väliset kommenttiin minun kommentistani jne. - Päretän tämän keskeneräisen tekstin, koska pidän sitä tärkeänä ainakin itselleni.

1
Ironmistress kirjoitti:
'Kaikki näkemykset eivät tasan varmasti ole yhtä arvokkaita/RR.'

Ja millähän perusteella?
Jos väität, että "kaikki näkemykset eivät ole yhtä arvokkaita", sinun on määriteltävä käyttämäsi arvojärjestelmä ja -hierarkia; onko kyse absoluuttisista, subjektiivisista vai objektiivisista arvoista.

2
Toisin sanoen RM - kuten kirjoitin viimeisessä kappaleessa - 'millä kriteereillä se tehdään' - siis erottelu [ja samalla hierarkia] ei-moraalisten ja moraalisten sekä toistensa kanssa ristiriidassa olevien moraalisten [ja/tai esteettisten] arvojen välillä.

Mistä minä otan sen kriteerin, jolla mitata ja perustella eri arvojen keskinäisiä eroja [toistan: kyse on arvohierarkian legitimoinnista]?

Sanoisin näin. Ei ole olemassa mitään lopullisesti pätevää - internalistista tai eksternalistista kriteeriä [ks. tietoteoria-linkki].

Päätös eli priorisointi nyt vain yksinkertaisesti on jossain vaiheessa pakko tehdä - vatut siitä olivatpa arvot sitten määritelty teoreettisesti [ontologisesti] miten tahansa. Käytännön tilanteessa on yks hailee, pidänkö arvoja sujektiivisina, objektiivisina vai absoluttisina.

Lopputuloksen sanelevat useimmiten täysin pragmaattinen tarve eli/sekä raha ja valta. - Huomaan esittäväni mutatis mutandis hiukan samantyyppisen käytännön mallin kuin sinä RM siinä triage-esimerkissäsi.

Sanoisin pikemminkin, että tässä tulee korostaa priorisoivan päätösprosessin luonnetta - ei niinkään arvojen hypoteettista statusta, vaikka toki esim. sairaaloissa kiireellisimmät tapaukset pyritäänkin tietysti aina hoitamaan ensimmäisinä.

Toisin sanoen po. tapaukset ovat ikäänkuin moraalisesti arvokkaampia, mutta tämän tosiasian tunnistamiseksi emme tarvitse välttämättä [vaikkei sen selvittämisestä haittaakaan ole - päinvastoin] mitään tietoteoreettisia perusteluja tai ontologista hierarkiaa, koska Siperia [raaka todellisuus] kyllä opettaa.

Priorisointipäätökset ovat aina poliittisia ja performatiivisia - jopa kilpailevien luonnontieteellisten teorioiden arvioinnissa! - siinä mielessä kuin esim. tiedeyhteisön eli korkeimman asiantuntija-auktoriteetin ratifioinnit todella ihan oikeasti ovat [tiede]poliittisia perlokuutioita/performaatioita - siis puheakteja eli/tai sanoin/kirjoituksin aikaansaatuja tekoja.

Esimerkiksi näin - hyvin pelkistetysti ilmaistuna: Julistamme XX-määräisen tilastollisen todennäköisyyden asteen perusteella [XX-määrä legitimoitiin päteväksi kriteeriksi luultavasti äänestyksellä] tietyn teorian se ja se tällä julistuksella nyt tiedoksi ja totuudeksi. Teoriaa se ja se tulee tämän päätöksen jälkeen pitää vallitsevassa tieteen käsityksessä [esim.] luonnonlakina. Amen.

3
Olen kehitellyt pärettä po. teemasta, joka palautuu jo Aristoteleen konseptualismista alkaneeseen ongelmaan yleis- ja yksityiskäsitteiden välillä ja päätynyt jos ei nyt sentään luopumaan [se olisi typerää] niin ainakin melko radikaalisti irrottautumaan tietoteoreettisista saivarteluista.

Minulle tietoteoria on tavallaan kuollut [ei tosin vielä haudattu ja tuskin haudataankaan]. Sen korvaa John Austinin puheaktiteoria.

Totuudesta älkää kysykö mitään. Yhtä hyvin voisitte kysyä, uskonko Jumalaan. Vastaan kuin Zizek - yhtä aikaa sekä ironisesti että vakavissani: - 'hyvänä kristittynä ja tietysti ateistina ajattelen' - - jne.

[Tämä kommentti jää keskeneräiseksi]
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietoteoria
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arvoteoria
http://fi.wikipedia.org/wiki/Konseptualismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Performative_utterance
http://plato.stanford.edu/entries/speech-acts/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedeyhteis%C3%B6
http://takkirauta.blogspot.com/2010/11/rasismia-vai-jasentenvaliset.html
http://opinnot.internetix.fi/fi/materiaalit/te/te1/2_terveys/2.1terveys_kasitteena?C:D=1466011&m:selres=1466011

Strange Brew

Kirjoitettu kommentiksi leonooralle merin päreessä halukas subjekti.
*
(Last sections of this text include a very dubious sense of humor. It is not recommended to decent readers.)
*
leonoora kirjoitti:
'Ja mitä tihutöitä jo geenit, kromosomit, hermosolut jne ovat saaneetkaan aikaan kokonaisuutta ajatellen?'

RR:
Voidaan tosiaan perustellusti kysyä, miksi evoluution piti/pitää nähdä niin paljon vaivaa luodessaan ihmisen.

Näin homma toimii 'kaksineuvoisuuden' periaatteella:

"Meioosi on sukusolujen tumanjakautuminen, jossa syntyy neljä haploidista sukusolua toisin kuin mitoosissa, jossa syntyy kaksi diploidista solua. Meioosissa on kaksi perättäistä tumanjakautumista, mutta DNA replikoituu eli kahdentuu vain kerran. Ensimmäistä jakoa kutsutaan vähennysjakautumiseksi (M1) ja toista puoliintumisjakautumiseksi (M2).

Meioosin biologinen funktio on ylläpitää geneettistä variaatiota, toisin sanoen meioosi sekoittaa geenejä johtaen hieman vanhemmista poikkeavaan jälkikasvuun.

Geneettinen variaatio on keskeistä evoluution ja luonnonvalinnan kannalta. Haploidiset sukusolut tuotetaan meioosilla, jotka yhdistyessään munasolun hedelmöittymisessä luovat taas diploidisen genomin. Geenit voivat siis uudelleenjärjestäytyä meioosin aikana monella eri tavalla, minkä seurauksena syntyy monenlaisia sukusoluja.

Näin hedelmöityksessä syntyy ainutlaatuisia yksilöitä, poikkeuksen tehden samasta hedelmöittyneestä munasolusta kehittyneet identtiset kaksoset."
*
Tämä kaikki tarkoittaa kuitenkin samalla myös sitä, että ikuinen elämä on kyseisen prosessin vallitsessa biologinen mahdottomuus. Ainutlaatuisuutemme ja huippusopeutuvuutemme ostetaan ikuisen elämän ja yksineuvoisuuden kustannuksella.

leonoora kirjoitti:
'Ihmettelen vaan, miksei ihminen kehittynyt yksineuvoiseksi, se olisi niin paljon helpompaa mielenterveydelle kuin monelle muullekin päänvaivalle.'
...
'En tiedä haluaisinko kuitenkaan elää sellaisissa olosuhteissa, jossa lajimme vapautuu täydellisesti estoistaan, etsii ja toteuttaa seksuaalisia halujaan missä ja milloin vain, kenen kanssa tahansa. Busseissa, penkeillä, katukäyävillä, puistoissa, teattereissa jne. Sitäkö me haluamme?'

RR:
Vapautuminen oli jo tapahtunut - kauan kauan sitten antiikin polyteismissa. Kunnes Mooses sai Jumalalta kymmenen käskyä ja Paavali 'keksi' hiukan myöhemmin tämän saman Jumalan sekä hänen Poikansa ja Pyhän Hengen avustuksella kristinuskon.

Mielikuvitus/fantasia oli tuon polyteistisen vapautumisen nimi ja fantasian monoteistinen synnillistäminen sen kielto.
(Kristinusko juotti erokselle myrkkyä, ja se muuttui paheeksi/Nietzsche).

Patriarkaalisen ja paternalistisen monoteismin muuttuessa uudestaan polyteistiseksi androgyniaksi fantasia niinkuin kaikki muutkin kontrafaktuaaliset mahdollisuudet ihmisen elämässä ovat saamassa toimivan teknologis-stimulanttisen vastineen - tässä tapauksessa pornoteollisuudessa.

leonoora:
'Sitäkö me haluamme?'

RR:
Sitä (hymiö) + ?

leonoora:
'Ja mikä olisi siitä seuraava kehitysvaihe?'

RR:
Antiikin kyynikko harjoittamassa itsensä- ja tai muiden saastustusta - ei ainoastaan pornosaitteja tuijotellessaan vaan ihan julkisesti vaikka kirjamessuilla esimerkiksi Sofie Oksasen tai Anna-Bitch-Leena Härkösen uusimpia 'ähinöitä' lukiessaan (hyi- hyi- hyymiö).

("Vaikka maailman tuulet meitä tuuvittaa, niin vapaus se viimeinkin voittaa!" Hiski Salomaa.)

Lisää sirkushuveja, lisää vapautta, lisää oikeuksia, lisää näennäistä tasa-arvoa, lisää leipää. Muuta me emme tarvitse.

Ihme, usko, velvollisuudet, yhteiset arvot, sosiaalinen omatunto sekä jaettu auktoriteetti ovat jo lopullisesti passee. Ne aiheuttavat ahdistusta meissä, jotka koemme kuolemanvietin, nihilistisen elämään kohdistuvan inhon läheisemmäksi kuin syvän elämänilon, onnellisuuden ja yhdessäolon kaipauksen rakkaimpien ja läheisimpien ihmisten kanssa - elämänilon, joka vastustaa kuolemaa enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Meioosi

Seiväshyppyä ja arvofilosofiaa

Kommentti merille Kalevi Hotasen päreessä Olemassaolon ulottuvuus.
*
meri kirjoitti
'tästä ei taida päästä edes aassinsilloitse tai arvokajakilla tai käsitemelonnalla kysymykseesi saakka….'
I
Vertauskuvallista psykologisointia

Oletko meri kokeillut koskaan seiväshyppyä? Seipäällä riman yli. Kun olet pääsyt riman päälle, sinun on pakko irrottaa ote seipäästä. Vain tällä tavoin pystyt ylittämään riman eli pääset tavoitteeseesi.

Tärkeintä on kuitenkin se, ettei seiväs, joka mahdollistaa päämääräsi saavuttamisen voi koskaan seurata perässäsi, koska se pudottasi riman, jolloin päämääräsi jäisi saavuttamatta.

Näin on usein myös ihmissuhteissa. On pakko päästää irti, jotta voisi itse edetä. Traagista ehkä mutta vaihtoehtoja ei ole.

Johtopäätös: mitä ilmeisimmin olet joutunut kokeilemaan seiväshyppyä.

II
Kommenttiisi liittyvästä arvojen ja arvokantajien ongelmasta sen verran, että jos arvoja on ihan oikeasti olemassa, niin pitää tietysti kysyä, mitä ne todella ovat.

Implikoiko arvonkantaja, jollain tavalla arvon? Onko esimerkiksi elämä yhtä aikaa sekä ei-moraalinen arvonkantaja että moraalinen arvo?

Ilmeisesti et ajatellut näin vaan oletat arvot jollain tapaa annetuiksi (miten?) ja päättelet, että arvot sitten ohjaisivat meitä kohti 'oikeita' ihanteita.

Tosin heti perään kysyt johdonmukaisesti, onko mahdollista erottaa toisistaan oikeat ja väärät ihanteet (jotka siis ovat ikäänkuin arvojen korollaareja, seurannaisia).

Jos ei voida erottaa, niin koko keskustelu arvoista romahtaa. Mutta jos voidaan, niin tämä edellyttää jonkinlaista hyve-eettistä ratkaisua.

Arvot ovat kytköksissä perustaviin hyveisiin (ja paheisiin, joita tulee välttää), jolloin hyveet implikoivat oikeita ihanteita (siis itse asiassa arvoja).

Hyveet ovat ihmisen luonteen ominaisuuksia, joita voi kehittää ja jalostaa harjoittamalla niitä eli kasvattamalla ja sivistämällä itseään (Paideian periaate).

Tästä päädytään kahteen suuntaan:

1) Aristoteelinen näkemys: hyveet ovat ihmisen luonteenpiirteinä subjektiivisia=egoistisia - joskin samalla yhteisön kontrollissa ja palveluksessa tai 2) universaaleja: vapaus, veljeys, tasa-arvo ja kristilliset hyveet: usko, toivo, rakkaus, jotka ovat universaalien hyveiden uskonnollinen perusta.

Kumman suunnan sinä meri valitset?
*
Ensimmäisenä esittämäni kysymys siitä, implikoiko arvonkantaja jollain tapaa arvon tulee ratkaistua kummassakin tapauksessa, vaikkakin ensimmäisessä on edelleen vaarana ajautua a) subjektivismiin ja relativismiin, toisessa taas joko b') fundamentalismiin tai b'') sisällyksettömien ja teknis-proseduraalisten sopimuskäytäntöjen suohon.

Näin ollen vakaumukselliselle arvo-objektivistille jäisi ainoaksi vaihtoehdoksi vain fundamentalismi - ehdoton maailmakatsomuksellinen ideologia.

Tiedän: Habermas ei tätä väitettä purematta niele, ei liioin Foucault - eri syistä vain, mutta pelastaudun heidän proteesiensa hakkurilta vetoamalla siihen, että kyseessä oli ajatuskoe...

Viimeinen (toivottavasti) kommentti takkiraudalle

Kirjoittettu takkiraudan kommenttiin päreessäni "Tieteen metaperspektiivi ja ajattelun 'parallaksiset' näkökulmat".
(Tässä on lähinnä 'valikoituja paloja'. En haaskaa enää aikaani vastaamalla kaikkiin matruunan faktasofismeihin. Ne eivät muuta antagonistista asetelmaa välillämme miksikään.)

Ironmistress said...
'Luonnontieteissä on objektiivisuuden vaatimus, emmekä voi luoda maailmankuvaamme toiveiden tai halujemme varaan - emme voi nähdä maailmaa sellaisena kuin haluaisimme sen olevan, vaan meidän tulee nähdä se sellaisena kuin se on.'

Ja sinä näet sen niinkuin se on. Muut ovat väärässä. Onneksi olkoon. Tuomas Nevanlinnaa vapaasti siteeraten: luonnontieteilijät ovat aikakautemme todellisia fundamentalisteja.

Yksi tämän fundamentalismin (metodisen ja ontologisen monismin/materialismin/reduktionismin) mahdollistavia perustavia sekaannuksia on, että siinä sekoitetaan karkeasti keskenään ja toisiinsa mm. käsitteet totuus ja objektiivisuus, tieto ja informaatio, tietoisuus ja aivot, selittäminen ja kuvaaminen (deskriptio), ymmärtäminen ja selittäminen, merkitys ja muoto (semantiikka ja syntaksi), olemus ja ilmiö, substanssi ja yksilöolio/subjekti jne. jne.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
*
'Tuo Catch-22 ei ole kehäpäätelmä, vaan noidankehä, ja sellaisia esiintyy reaalimaailmassa runsaasti.'

Noidankehä mikä noidankehä - et sinä pääse pakoon sitä tosiasiaa, että pyörit kehää argumentaatiosi kanssa (en tietysti minäkään).
*
'Mikä on kerran osoitettu empiirisesti ja matemaattisesti oikeaksi, sitä on mahdotonta enää osoittaa vääräksi. Sitä voi enää vain täsmentää.'

Hyvä on - mitataan sitten ihmisen sydämen tuskan ja autuuden kvantiteetti ja määritetään hänet niiden perusteella. Vain eläintä tai konetta kohdellaan tuolla tavoin...

Käsityksesi todellisuudesta on metaforisesti sanottuna 'autistinen': aavemaisen tyhjä ja reifikoitunut. Siitä on 'henki' paennut...
Ja tätä väitettä minun ei tarvitse todistaa. Minun ei tarvitse todistaa tai kumota yhtään mitään - ei ainakaan sinun takiasi!
*
'Ei, vaan arvot pohjautuvat memetiikkaan, funktionaalisuuteen. Ne ovat kulttuurievoluution objektiivinen, eivät subjektiivinen, tuote.'

Okei - perusarvot saattavat hyvinkin olla ns. gut-reactions, joskaan se ei ole minun pointtini tässä keskustelussa.
Olen kiinnostunut pikemminkin siitä, mihin ihmiset todella uskovat (mitä heidän fantasiansa kätkee), kun he väittävät uskovansa johonkin tai tietävänsä jotain ehdottomasti: olivatpa sitten kyseessä kvarkit, kvantit, geenit, jumalat, arvot, merkitykset tai muut vastaavat 'omituisuudet'.

Islamin täytyy olla sinulle todella hirviömäinen poikkeus säännöstä(si), koska se sotii avoimen fundamentalistista näkemystäsi vastaan olemalla avoimen fundamentalistinen uskonto - mutta ei sinun mieleisesi.

Miten tällainen asetelma ylipäätään voi olla mahdollinen memeettis-deterministis-funktionalististen tautologioittesi perusteella?

Miksi nuo surkeat muslimit ovat menneet mokaamaan fakki-idioottimaisen luonnontieteilijän yksinkertaisen selkeästi toimivan maailmankuvan? Hävetköön! Tai pikemminkin: Hävitköön! Tieteellisen edistyksen, länsimaisen demokratian ja sen oikeassa olevan hegemonian nimissä! Amen.
*
'Perustele. Kerrro, miksi näin olisi ja miksi humanistiset tieteet - joissa ei käytetä tieteellistä metodia, vaan jotka perustuvat lähinnä auktoriteetin sanalle - tämän kertoisivat.'

Minä en väitä, että mikään tiede ylipäätään voisi kertoa meille totuuden merkityksistä - enkä väitä, että sen voisi tehdä uskonto tai edes filosofia.

Väitän vain, että luonnontieteen perusontologia on oikea maailman suhteen mutta ihmisen kannalta se toimii yksipuolisesti ja rajoitetusti.

Tämä ontologinen antagonismi/'dualismi' on ihmisen tietoisuuteen ja olemassaoloon liittyvä 'perushalkeama' tai trauma, jota ei voi enää korjata mitenkään (ulkoinen ja sisäinen ovat eronneet lopullisesti toisistaan/Heidegger/ - paitsi ehkä unissa).
Sen voi vain ymmärtää ja kestää, tai siihen voi yrittää samastua kuin oireeseen, jota ei voi muuttaa miksikään.

Käsitykseni siitä, mitä rationaalisuus merkitsee, eroaa edellisestä johtuen radikaalisti sinun käsityksestäsi, jossa rationaalisuus ymmärretään jonain annettuna, ikäänkuin deduktiivis-hierarkisena jatkumona ja funktionaalisena tarkoituksenmukaisuutena.

Minulle järki sen sijaan on jotain parallaksista (peruuttamattomasti näkökulmasidonnaista), inversiivistä (nurinkääntävää) ja kiasmaattista (lopun ja alun erottamattomuutta, jatkumojen ja katkosten yhteenkietoutumista).
*
Asenteeni on - kuten lienet varmasti huomannut - puhtaasti negatiivinen - sekä reflektion että motivaation tasolla: vähän niinkuin Panulla suhteessa feministeihin. Pidä siis hyvänäsi.

Mitä kommenttisi eräisiin muihin 'faktoihin' (muunlaisia käsityksiähän sinulla ei olekaan ;/) tulee, niin ne eivät muuta varsinaista asetelmaa välillämme miksikään. Se on jo alunperin ollut antagonistinen ja tulee sellaisena pysymään.

Toivon, että keskustelu loppuu tähän. Sitä on nyt käyty sekä sinun että minun blogissani useita kertoja, eikä asetelma ole muuttunut miksikään - pikemminkin jyrkentynyt.

Minulla ei ole mitään lisättävää sinun narsistiseen oikeassaolemiseesi - paitsi oma 'oikeassaolemiseni'. Ja piste.

Rationaalinen valinta, nihilismi ja rasismi

Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan päreen "Suomenmaassa on jotain mätää" kommentteihin.
*
Huomautus ja itsekriittinen arviointi 12.3.
Kirjoitettu teksti on keskeneräistä ja itseään toistavaa verbaalista tyhjäkäyntiä, väsähtänyttä ja jatkuvasti 'metsään suistumassa' olevaa virkeakrobatiaa, jossa tietyt äärimielipiteet yritetään säälittävän epämääräisesti viedä vieläkin äärimmäisempään positioon...
Mutta silti - silti nuo kärjistykset tulevat toimimaan jonkin mahdollisesti tulevaisuudessa esitettävän nihilismi-synteesini eräinä protoluonnoksina ja esilähtökohtina.
*
Jukka said...
Rusanen syyttää siis Takkirautaa rasistiksi koska Takkirauta uskoo uusklassiseen taloustieteeseen.Vaikka en itse ole rationaalisen valinan teorian mustavalkea kannattaja enkä vastustaja ihmettelen miten ihmistä voi tuo perusteella kutsua rasistiksi.
Jos rasismi nyt on ainakin jonkun mielestä rikos, niin tuohan on kunnianloukkaus.
*
RR

Täällä on joku Rusanen.
Esittelisitkö Jukka hänet minullekin...vai hankitko mielummin uudet silmälasit?
Uutta päätä en toki vaadi (toistaiseksi) vaihdettavaksi.

*
Rasismilla ei ole vain yhtä aatteellista alkuperää, ei se myöskään rajaudu pelkästään yhteen rasismi-määritelmään kuten takkirauta ajattelee.

Laissez-faire-talous indoktrinoivine/manipuloivine rationaalisen valinnan periaatteineen johtaa ennenpitkää rasistisiin käytäntöihin, kulttuurirelativismiin ja yleiseen arvonihilismiin - uskottiinpa sitten tuonpuoleiseen tai tämänpuoleiseen pelastukseen/onneen/arvoihin, koska molemmat implikoivat nihilismin suhteessa sekä 'paikalliseen' (joka on tietysti jo itsessään ristiriitainen periaate) että universaaliin ihmisarvo- ja ihmisoikeusidealismiin - tosin eri syistä ja erilaisen praksiksen seuraantoina.

Ja lisättäköön vielä, että KAIKKI taloustieteelliset teoriamme johtavat rasismiin (minun prosessuaalisen rasismi-määritelmäni mukaan) - sekä vapaa kilpailuttaminen että sosialistinen suunnitelmatalous, joka on esimerkiksi aikamme Kiinassa ideologinen versio monopolikapitalismista.
(Samantyyppistä mallia käytettiin esim. Bismarckin Preussin teollistumisen aikana. Lähinnä juutalaisten tuhoamis-infrastruktuurin kehittämiseen tähdännyt natsi-Saksan irrationalistis-barbaaris-rotuhygieeninen valtiojohtoisuus on myös esimerkki ei-vapaasta markkinataloudesta.)

Huom! - liberaalien talousteorioiden rasismia ennakoiva oikeutus ei aluperin ole niissä itsessään eli teoreettisissa lähtökohdissa ja perusteluissa (esim. Lockella ihmisen omistusoikeus 'no-man's land-valtauksiinsa' työnsä tuloksiksi tulkittuina(?!) oli muka luonnollinen oikeus), mutta ne johtavat väistämättä ennenpitkää diskriminoimaan muita kilpailijoita - joko juuri Locken luonnonoikeus-lakiin verhoutuneen rasismin periaatteella: esim. alueiden riisto alkuasukkailta kuten intiaaneilta tai suurfirmojen häkäilemättömien toimenpiteiden - jos ei suoranaisina tuloksina niin lopulta ainakin seurauksina.

Tässä kirjoituksessa ei vedota nimenomaan rasisimin kapeaan määritelmään vaan sen yksipuolisen kvartaalitaloudellisen voitonmaksimointistrategian seurauksena syntyvien käytäntöjen/seurausten aiheuttamana suhtautumisena työntekijöihin yrityksen pelkkinä 'koneen osina ja välineinä' eikä - kuten olisi luontevaa ja inhimillistä - kehitettävänä/kehittyvänä prudentiaalisena resurssipotentiaalina.

Tällainen reifikaatio ei ole rasismin suppean määritelmän mukaista, ja se hyväksytään yleisesti vapaan markkinatalouden ajoittain väistämättömäksi 'sivuvaikutukseksi', jotta yritys ei menisi konkurssiin - selkokielellä: kykenisi tuottamaan yhä lisääntyviä voittoja halvempien tuotantokustennusten maissa.

Saas nähdä - näin ajatuskokeen ominaisuudessa, jos/kun halpa työvoima joskus loppuu maapallolta (mitä hiukan epäilen), niin mistä yritykset siinä tilanteessa saavat tarpeeksi koulutettua mutta kuitenkin tarpeeksi halpaa työvoimaa.

Trendihän tässä on suuryritysten jatkuva kasvu, jotka lisääntyvien voittojen saavuttamiseksi pitävät väistämättä suuren osan maailman ihmisistä tietyn tulorajan alapuolella, jotta ne itse voisivat taata osakkailleen maksimaaliset voitot.

Niin - ei tämä uusliberaalien mielestä todellakaan mitään rasismia ole vaan markkinoitten luonnollista toimintaa, jossa ihmistyövoiman on sopeuduttava talouden ja tekniikan lainalaisuuksien ja innovaatioiden kulkuun.

Olen eri mieltä, vaikkei minulla olekaan tarjota parempia ratkaisuja, koska näen sekä maailmassaolemisemme aatteellis-uskonnollisen että taloudellis-välineellistä rationaalisuutta ilmentävän praksiksen sekä kumpuavan (uskonnot) nihilismistä että päätyvän (valheellisen arvo-objektivistinen välinerationaalisuus) nihilismiin.

Maailmanhistoria on paitsi kertomus nihilismin eri muotojen genealogiasta myös näiden nihilististen muotojen modifioitumisesta - selkokielellä: naamioitumisesta - puhtaaksi, monetaristiseksi taloustieteeksi esim. Ayn Randin sekä Robert Nozickin ajattelutavoissa, jolloin ne prosessoituvat arvonihilismiksi (välineellinen järki) ja siten rasisminkaltaisiksi alistamis- ja epätasa-arvokäytänteiksi.

*
Yksilöidessäni edellä varsin abstraktein vedoin määriteltyä näkemystäni totean oman pointtini tässä pohdiskelussa olevan lopulta se, että uskonnollisessa nihilismissä mitätöidään tämänpuoleinen maailma tuonpuoleisen kustannuksella - tai kuten juutalaisessa ('poliittis-materialistisessa') siionistis-millennialistisen (joka on tuhatvuotisen valtakunnan/yhteiskunnan) 'onnen aika' korostetaan: Jumalan valitsema Messias voittaa sortajat ja kostaa näitten pahat teot, kun taas Israelin kansa voi elää noudattaen oikeutetusti? Jumalan 'lupaamaa' etnistä diktatuuria 'alamaiskansoihinsa?' nähden.

(Millenianismi/kiliasmi on apocalyptis- eskatologinen- siis lopun aikojen tulevaisuusvisio tai -utopia, joka painottaa positiivista tulevaisuusnäkymää. Se esiintyy monissa uskonnoissa - etenkin juutalaiskristillisyydessä mutta myös filosofisesti ja kirjallisesti ilmaistuissa aatteissa (esim Thomas More: Utopia), myös marxismissa ja natsismissa; vrt. Ernst Bloch: The Principle of Hope.)

Tällaista, varsin ylimielistä politiikkaahan Israel on USA:n avustuksella harjoittanut itse asiassa jo kymmeniä vuosia suhteessa palestiinalaisiin sekä muihin ympäröiviin muslimi- arabivaltioihin - ja varsin menestyksekkäästi.
.......

Uskontojen nihilistisyyden tunnusmerkkejä:

1) Buddhalaisuus pyrkii pääsemään eroon tahdosta, haluista ja tietoisuudesta eli kärsimyksen syistä kohti täydellisen 'intressitöntä ja perspektiivitöntä' Olemista: Nirvanaa, ikuista Olemattomuutta ja siten liikkumatonta Rauhaa, jossa ihminen ei enää ole Karman lain 'kierrätyksen' kahleissa.

2) Ortodoksi-juutalaisuus odottaa Jumalan lähettämän, kostavan Messiaan lopullista voittoa Israelin ja Jumalan välillä tehdyn Liiton vastustajista ja ko. sortajien saamaa julmaa tuomiota.
Reaalipolittinen juutalaisuus elää tuota messiaanista voittoa käytännössä (kuten edellä todettiin) jo nyt maan päällä: siionismi ja Israelin lähi-idän politiikka.

Erona millenianismiin nenvain on, ettei mitään pysyvää rauhan tilaa (vielä - eikä kai koskaan, sillä juutalaisten ja palestiinalaisten välinen kostonkierre eli viha on niin kovin syvää) voi ihmisten toimesta vallita.
Joka tapauksessa Israel on ikäänkuin ottanut tehtäväkseen huolehtia itse poliittisesti alunperin Jumalalle kuuluvan koston ja tuomion 'toimeenpanosta' palestiinalaisten suhteen.

3) Kristillinen usko preferoi tuonpuoleista tämänpuoleisen pelastuksen ja onnen kustannuksella. Maallistuminen ja sääty-yhteiskuntien muutuminen luokka- ja massayhteiskunniksi on modifioinut etenkin kristillisestä etiikasta johdetut: tasa-arvon, vapauden, veljeyden ja ihmisoikeuksien ideaalit universaaliksi politiikaksi, joiden nimiin myös kaikki ne suurliikemiehet, jotka haluavat antaa itsestään medioissa eettisesti kunnioitettavan ihmisen julkisivun, tekopyhästi vannovat.

4) Varsinkin radikaalit (aivopestyt? miespuoliset nuoret) muslimit odottavat neitsyt-paratiisiaan opillisesti sekavassa kunnian ja kunnianloukkauksen sekä koston-teologiassaan, jossa sinänsä yksiselitteisen sekä ehdottoman monoteistisen (toisin kuin kristinusko) ja lakiuskonnollisen teologisen opin hämäävän monimuotoisiin traditioihin ja käytäntöihin ovat poliittisia ja teokraattisia intressejä yhdistämään pyrkivät juutalais- USA- ja ylipäätään länsimielisiä diskriminoivat ääriainekset koettaneet iskostaa ääri-islamilaishenkistä identiteettiä välittämättä siitä, että Islamin integroituminen länsimaihin ja etenkin Euroopan unioniin on sen tulevaisuuden - aivan samoin kuin EU:nkin - kaikkein tärkeimpiä kohtalonkysmyksiä.

Turkki EU:n jäseneksi? Kyllä - mutta ei missään tapauksessa ihan mihin hintaan tahansa!

*
Uskonnot ovat kaikki yleensä ja pääperiaatteiltaan nihilistisiä, ja kun tämä uskontojen nihilistisyys osoitetaan, jää jäljelle monetaristinen taloustiede, jota ylivoimaisesti suurin osa nykyisistä poliittisista vallanpitäjistä on sitoutunut tukemaan, koska ainakin aluksi se saa aikaan sellaista taloudellista liikkuvuutta ja yritteliäisyyden kavua, johon äärisosialismi ja liian tiukka suunnitelmatalous eivät kykene.

Mutta edellä ja eräissä aiemmissa jutuissani on osoitettu (tai ainakin todettu - enhän ole mikään asiantuntija tässäkään diskurssissa), että markkinakapitalismin tien päässä näyttäisi odottavan yhteiskunta, joka ei lopulta tarvitse ammattitaidotonta kurjalistoa edes sellaisiin hommiin, joista maksetaan sellaista palkkaa, jolla olisi mahdollista tulla toimeen ilman vähintäin yhtä, pikemminkin kahta ja kolmea lisätyötä.

Toisaalta - tämä usein reippaasti köyhyysrajan alapuolella elävä kurjalisto on kyllä visusti tarpeen tuollaisessakin yhteiskunnassa, koska juuri se tekee ne työt, joita muut eivät tee - juuri liian huonon palkan takia.

Ideaalitilanne vapaassa markkinataloudessa kuitenkin on, että nuo ihmiset kritiikittä tyytyisivät asemaansa eivätkä vaatisi lisää palkaa eivätkä myöskään verotuloista jaettavaa tukea.

Tällainen 'köyhtymistrendi' kumuloituu - on jo nyt kumuloitunut esimerkiksi USA:n keskiluokan piirissä yhä ankarammaksi taisteluksi ylläpitää aiemmin saavutettu elintaso. Se ei onnistu ilman yhä useampia lisätöitä.

Vapaa markkinatalous siis supistaa koko ajan, jatkuvasti, taloudellisten lainalaisuuksien eli 'näkymättömän käden kaikille siunaantuvan hyödyn' toteutuessa niiden - nyt jo ehkä 50:n molemmin puolin olevien ihmisten määrää, jotka ihan oikeasti ja aidosti ainakin alunperin ovat hyötyneet hyvästä ammatti- ja/tai yliopistokoulutuksesta sekä ahkerasta työnteosta.

Toisin sanoen: kurjalistoon, köyhyysrajan alapuolelle ajatuvien sekä yhä lisää pätkä- ja silpputöitä tekemään joutuvien (jotta eivät luisuisi köyhyysrajalle) tekevien määrä siis lisääntyy, mutta pääoman, osakkeitten suuromistajien ja suursijoittajien tulot sen sijaan kasvavat samalla, kun heidän lukumääränsä jatkuvasti pienenee: - pääoma siis kasaantuu yhä pienemmän ryhmän haltuun.

Joka muuta väittää, sille kokoomuspuolueeseen liittyminen on 'luonnollinen valinta'. Paradoksaalista vain, että vuosi vuodelta on yhä vaikeampi löytää kokoomuspuolueeseen jäseniä, jotka eivät olisi pakotettuja turvautumaan sosiaaliturvan apuun toimeentulotukiasioissa - ja juuri Kokoomuksen omasta makrotalouslinjasta johtuen (!)

Klassinen talousteoria oletuksineen näkymättömän käden kaikkia hyödyttävästä prosessista - rationaalinen valinta eräänä perusoletuksenaan - on samalla 'legitimoitu' (kuka legitimoi?: tietysti näkymätön käsi, jota emme siis näe) prosessi, jonka päätepisteessä on yhä antaammalle ajettu keskiluokka, jonka on yhä vaikeampi pitää yllä saavuttamaansa elintasoa samalla työpanoksella kuin esim. 15 vuotta sitten, vaikka luulisi että työkokemus nostaa vuosien mittaan myös palkkaa hieman.

Sosiaaliturvan alasajo sinetöi tämän kehityksen, joka siis - vielä kerran - on Kokoomuksen oma talous- ja arvopoliittinen noidankehä, ja joka ajaa lopulta jopa omat kannattajat köyhyysmarginaaliin.

Ja jos/kun ihmistä kohdellaan edellä kuvaamallani tavalla, jossa hieman oioin mutkia, jotta näkisimme ilman kaiken maailman nippeliteoria- ja/tai formaali-peliteoria-spesialistien konteksteista irrallisia yhtälöitä, mihin vapaan markkinatalouden sekä sen myyttisen uskonnon: jatkuvan kasvun ideologia todella on johtamassa, voitaneen varmaankin jo hieman paremmin ymmärtää, mihin viittasin, kun sanon, että esimerkiksi juuri (popperilais-) hayekilais-friedmanilainen taloustieteen koulukunta ei suinkaan vastusta orjuutta viimekätisenä antiutopianaan yhtään sen paremmin kuin Platonin valtio, natsisimi tai kommunismikaan.

Päinvastoin: se on ajamassa maailman ihmiset kaikkein tehokkaimman ja tuottavimman orjuuden muotoon, jossa ihmisiltä otetaan ' viimeisetkin löysät pois'.

Silti nämä ihmiset ovat 1) yhä (päinvastoin kuin totalitarismissa) täysin vapaita ajattelemaan ja sanomaan, mitä haluavat, 2) he saavat pitää yksityisyytensä ja omat moraaliset mielipiteensä ja arvovalintansa - olivatpa ne moraalisia tai kuten yleensä ei-moraalisia (esim. auto). Pääasia, että he eivät aseta kyseenalaiseksi vapaan markkinatalouden jatkuvan kasvun myyttiä.
.......

Siis: 1) Uskonot ovat nihilistisiä, koska tuonpuoleinen on niiden mukaan jotain perimmäisempää kuin kärsimystä aiheuttava tämänpuoleinen maailma ihmisen persoonallisine haluine ja tietoisuuksineen.

2) Jatkuvan kasvun myytin 'puimakone': vapaa markkinatalous ei tarvitse enää uskonnollisia myyttejä tai uskon dogmeja: se perustuu kulutukseen ja tuotantoon, kysyntään ja tarjontaan - siis rationaaliseen valintaan.

Sen lähtökohdat ja perusperiaatteet kunnioittavat ja suosivat yksilön vapautta, eikä se ole enää kiinnostunut muista arvoista. Jumala on kuollut, joten kaikki on siis mahdollista, koska ihmisten vapaus on siten (muka) täydellistä.
Pyrkimyksenä ihmisillä on elintason elinikäinen nostaminen, mikä takaa maallisten mukavuuksien ja korkean elintason kautta turvatun elämän ja siten (muka) onnen.

Elämä on mahdollista kestää eksistentiaalisessa merkityksessä kysymättä lainkaan olemassaolon mieltä ja elämän tarkoitusta. Tärkeintä on kulutuksesta, matkoista ja mukavuuksista saatu mielihyvän ja onnellisuuden tunne, jota vielä alati kehittyvä teknologia myös lääketieteen ja sairaanhoidon alalla turvaa.

Nihilismi on siis mahdollista paitsi kestää myös ylittää - kunhan vain osaat nauttia elämästäsi tulojasi oikein käyttämällä, mikä onnistuu ne oikein sijoittamalla.
Kukaan ei sano, etteikö tällaisessa yhteiskunnassa olisi ilo elää. Siellä ei kukaan yhteiskuntakoneistoon 'sopeutunut' kärsi rasismista.

Mutta tilanne muuttuu - on jo muuttunut jonkin aikaa myös korkeimman elintason länsimaissa. Kurjaliston eli lähes tarpeettoman, huonosti tai vain yhteen ammattiin koulutetun rupusakin määrä lisääntyy, köyhyysrajan yläpuolella on yhä vaikeampi pysytellä ilman jatkuvia yli- lisä- pätkä- ja silpputöitä.

Yhtäkkiä koko elämästä nauttiminen onnistuukin vain tekemällä entistä enemmän töitä, jotta olisi varaa elää saavutetun elintason mukaisesti - varsinkin, jos on perheellinen ja on tullut lapsia elätettäviksi ja huollettaviksi.

Yhtäkkiä koko tuo vapaan yrittämisen ja työnteon elinkautisen opiskelun ja 'nousun kupla' saattaa puhjeta - tai se puhkeaa hitaammin, mutta ilman, että ihminen voisi tehdä asialle yhtään mitään. Hän voi vain huomata ajautuneensa marginaaliin, jolloin on pakko turvautua toimeentulotukeen, kirpputoreihin, kaupan viimeisen päivän tuotteisiin - lopulta hänen on pakko lähteä jopa jonottamaan leipäjonoon.

Mitään tietä tästä syöksykierteestä poispääsemiseksi ei ole. Jos ihminen aikoo kyetä elintasonsa ylläpitämiseen, hänellä ei ole enää vapaa-aikaa eli mahdollisuutta nauttia elämästään vaan hänet on ajettu kuilun partaalle.

Vain itsemurha tai lopullinen periksiantaminen eli viimeisistäkin yhteisöllisistäkin velvoitteista luopuminen - siis ajatuminen ikäänkuin yhteiskunnan ulkopuolelle - mahdollistaa hänelle sen vapaa-ajan, mistä hän alunperin haaveili opiskellessaan ammattiin ja pestautuessaan mielestään hyvään työhön.

Mutta markkinkapitalismin syvimmiltään äärimmäisen nihilistinen ja rasistinen - ihmisestä täysin piittaamaton teknokratian ja välineellisen järjen kaikkialle tunkeva luonne, kohtelee häntä kuin esinettä - ihoonväriin katsomatta.

Kapitalismi on siis tasa-arvoista rasismissaan: jokainen meistä joutuu sen myllyyn ja tulee jauhetuksi sen osiksi, ja se mikä jää jäljelle tuosta taloudellis-henkis-sosiaalisesta raiskausprosessista, on enää pelkkä tyhjiin imetty puunrunko, josta elinvoima on viety siihen rajaan asti kuin järjestelmä vain voi sen ihmisestä irti saada.

Ja kun runko ei enää tuota eikä jaksa tuottaa niin paljon kuin suurfirmat ovat tulevassa kvartaalikauden voitonkahminnassaan suunnitelleet, he ulkoistavat tällaisen jäsenen - hänestähän oli tullut aivan liian kallis huonon tehokkuutensa takia.

Lopputulos on kuin natsien keskitysleiriltä. Mieluusti kapitalismi myös tuhoaisi lopullisesti ne, joista sille ei enää ole kuin marginaalista hyötyä ja hankkisi tilalle halpatyövoimaa Romaniasta, mutta koska uusliberaalissa demokratiassa keskitysleirit ovat (vielä) kiellettyjä (harmi - tyhjiin kalutusta työläisestä voisi nimittäin tehdä hyvää saippuaa!), suuryritys muuttaa kimpsunsa ja kampsunsa halpatyövoiman maahan, jossa se ensin nostaa työläisten elintasoa hävitäkseen viimein sieltäkin esim. Intiaan, jossa työläisten kehitysmaapalkat mahdollistavat lisää voittoja.

Näin tämä huijauksen, nihilismin ja mitä ilmeisimmän rasismin kaava toimii. Voisin visioida toki paljon lisääkin - esimerkiksi tilanteen, jossa alkaa markkinakapitalismin pudotuspelivaihe - vaihe, jolloin suuret firmat alkavat kaataa toisiaan, ja jolloin ei enää olla kaukana maailmasotaa muistuttavasta tilanteesta.

Mutta siitä hiukan myöhemmin. Kunhan olemme matkanneet taas vähän lähemmäs ekologisia myllerryksiä ja kauppasotien uhkaa. Sitä ennen miljoonat ihmiset on kuitenkin potkaistu - anteeksi ulkoistettu tarpeettomina.

En siis ole kutsunut tällaista käytäntöä kapitalismin käytännölliseksi rasismiksi, koska se kohdistuu tasa-arvoisesti kaikkiin ihmisiin ihonväriin katsomatta.

Yrittäisin pysyä 'tosiasioissa' ja siten nimittää edellä kuvattua prosessia teknokraattien hyväksymillä eufemistisilla konsulttitermeillä, mutta tämä on osoittautunut minulle ylivoimaiseksi tehtäväksi, koska minua ei - huolimatta (hehheh) vasemmistolaisesta työläisperhetaustastani - ole kasvatettu siihen ajattelutapaan, että harhaanjohtavien ja jopa valheellisten termien, valheellisten määritelmien ja valheellisten teorioiden käyttö olisi eettisesti hyväksyttävää - ei edes Kokoomuksen politiikassa - vaikka ymmärrettävämpää se toki zazilais-schyszzkhowitsilaisessa kusetuksen vokabulaarissa on kuin siellä, missä äitini tai mummoni piti joskus parsia lasten villasukatkin viiteen kertaan, ennekuin oli varaa kutoa uudet...

http://www.newadvent.org/cathen/05528b.htm (Hyvä uskonto-oppihistoriallinen kooste eskatologian tyypeistä; painottuu kuitenkin katoliseen viitekehykseen)