Showing posts with label taloustiede. Show all posts
Showing posts with label taloustiede. Show all posts

August 23, 2014

‘Pääomalla on näkymättömät jalat’

Ennen laulettiin 20 perheestä. Tänään perheitä on 100, mutta yhtä lailla valta kulkee narussa, jossa se ei pääse suuren rahan voimaa puremaan. Keitä ovat Suomen omistajat ja ketkä heistä ovat julkisuudessa tuntemattomia salarikkaita? Kansanedustajana ja europarlamentin jäsenenä lähes neljännesvuosisadan toiminut Esko Seppänen on tässä kirjassa palannut juurilleen. Yleisradion toimittajana hän sai työstään kaksi tiedonjulkistamispalkintoa. Hän toi julkisuuteen suomalaisyhtiöiden salaiset omistustiedot ja poimi käsityönä julkisista veroluetteloista esiin Suomen rikkaat. Tässä kirjassa hän kirjoittaa monen vuosikymmenen kokemuksen ja ajan tuottaman uuden lähdeaineiston perusteella, miten raha ja valta ovat Suomessa olleet uusjaossa ja ettei Suomessa koskaan ole ollut niin rikkaita ihmisiä kuin tänään. Myös yritysten omaisuus on ollut isojaossa. Omistajat ovat ottaneet yrityksiin verottomasti kerätyn omaisuuden omakseen aliverotetuilla osingoilla ja myyntivoitoilla. Seppänen löytää monia Suomen rikkaita, jotka toimivat epäisänmaallisesti viedessään suomalaisella työllä tehdyt yritysten voitot ulkomaisiin veroparatiiseihin pakoon suomalaisen yhteiskunnan jäsenmaksua: kansallisia veroja. Näillä verojäniksillä on nimet. Kirjassa kerrotaan, keitä he ovat. Kukaan muu suomalainen ei olisi pystynyt kirjoittamaan näistä asioista tällaista kirjaa. [Kirjaesittely, Minerva]
*
  Verojen kiertäminen on niin naurettavan helppoa, että pitää oikein ihmetellä, miksi kaikki eivät tee sitä, vaikka lähes kaikki sitä tekevätkin. Kun osingot on otettu holding-yhtiöihin, niistä ei ole mennyt veroa lainkaan. Sellaista veronkiertoa saattaa hieman hillitä vuonna 2014 voimaan tullut uusi laki, jonka mukaan pörssiyhtiöiden osingot ovat verovapaita vain, jos holding-yhtiö omistaa pääyhtiöstä vähintään 10 prosenttia. Muun kuin pörssiyhtiön maksamat osingot ovat holding-yhtiöille edelleen rajoituksitta verovapaita.
                      Osinkojen kierrättämisestä holding-yhtiöiden kautta saajilleen seuraa se, että nämä omistajat puuttuvat kokonaan suurituloisten listoilta ja superrikkaiden joukosta.
                      Suomen vasemmiston anteeksiantamaton poliittinen virhe on ollut se, että se on vallan kahvaan päästyään tasannut palkkatuloja mutta jättänyt pääomatulot vastaavalla tavalla verottamatta.
                      Suomen aineistosta kokoamani kirjan perusteella päädyn samankaltaisiin johtopäätöksiin, joita on tehnyt yleisemmällä tasolla kansainvälisessä keskustelussa tämän päivän kuumin nimi: Thomas Piketty. Minä väitän, että kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana Suomessa on tapahtunut jättiläismäinen kansakunnan rikkauksien isojako pääoman omistajien hyväksi, ja jaan sen Pikettyn arvion, että rikkaaksi ei voi tulla omalla työllä. Pitää omia muiden tekemän työn tuloksia pääoman omistamisen varjolla ja sen aliverotetun tuoton muodossa. [Esko Seppänen Uuden Suomen blogissaan]

*

Nykyiset rikkaat eivät luo vaurautta Suomeen

Seppänen ei ota kantaa siihen, onko väärin, että Suomessa on rikkaita. Sen sijaan hän sanoo, että ne tavat, joilla rikastutaan, ovat usein kyseenalaisia ja ainakin tasa-arvon mukaisten moraalisäännösten mukaan vääryys.
Merkittävä ero entisajan rikkaisiin on nyky-Suomen raharikkailla Seppäsen mukaan se, että ennen vauraat omistajasuvut olivat isänmaallisia ja loivat omistamiensa tuotantolaitosten kautta elintasoa myös työntekijöilleen ja vaurautta koko Suomeen. Nykyajan raharikkaat pelaavat omia kansainvälisiä rahapelejään eivätkä juurikaan sijoita Suomeen.
Kirjansa loppupuolen luvussa Luxemburgin tauti Seppänen kirjoittaa siitä, miten Suomen raharikkaat pelaavat maailmalla veroparatiisipelejään. Luku loppuu ytimekkääseen tekstiin: ”Ja se on ongelma, joka syö Suomea sisältä päin”. [Kansan Uutiset]
*
Seppäsen arvion mukaan viime vuosikymmenien aikana niin raha kuin valtakin ovat olleet Suomessa uusjaossa ja Suomessa ei ole koskaan ollut niin rikkaita ihmisiä kuin nykypäivänä.
Seppäsen tulkinnan mukaan Suomen nykyiset rikkaat ovat ottaneet yrityksiin kerätyn omaisuuden omakseen aliverotetuilla ja osin kokonaan verottomilla osingoilla ja edullisesti verotetuilla myyntivoitoilla.
Suomessa osinkojen verotus on ollut vuodesta 1992 lähtien kansainvälisesti katsoen sikäli erikoinen, että rikkaat ihmiset ovat saaneet osinkotuloihinsa huomattavia kevennyksiä, jos varoja on sijoitettu yhtiön varallisuudeksi. Samoin verokohtelu on ollut edullista omistajayhtiöille, jotka omistavat vähintään 10 prosenttia pörssiyhtiön osakkeista.
Näitä veroetuuksia on kutsuttu eri aikoina eri nimillä, kuten normaalituotoksi tai yrittämisen kannustimiksi. [Helsingin Sanomat].
*
Seppänen erottelee yrittäjät finanssikapitalisteista.
– Yrittäjiä pitää arvostaa. He työllistävät muita. Heille kuuluu kohtuulliset tulot, jos he vastineeksi maksavat kohtuulliset verot. Sitten ovat finanssikapitalistit, jotka ovat mitanneet osingot yrityksistä. Heitä ei voi kutsua yrittäjiksi. He ovat pettäneet isänmaansa viimeisten 20 vuoden aikana.
Seppänen suomii näitä kapitalisteja osinkojen viemisestä ulkomaille holding-yhtiöihin verottajan ulottumattomiin. Heidän toimintansa ei ole moraalisesti oikein ja hyväksyttävää.
– Ennen olivat yritykset rikkaita, nyt niiden omistajat realisoivat yritysten omistukset, Seppänen sanoo ja valittaa, miten investointirahatkin karkaavat maasta. [Kotimaa 24]
*
Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen tyrmää konkaripoliitikko Esko Seppäsen väitteen, jonka mukaan Suomessa ei rikastu työllä.
Entisen kansanedustajan ja europarlamentaarikko Seppäsen kirja Suomen rikkaista ilmestyi tänään. Apunen ja Seppänen keskustelivat aiheesta MTV Uutislivessä.
Apusen mukaan Suomessa voi hyvinkin rikastua työllä, mikäli ihmisellä on hyvä idea.
Seppänen mukaan nykyajan rikkaat Suomessa ovat rikastuneet pääosin pääomatuloilla, myyntivoitoilla ja osingoilla.
– Palkkatyöläiset eivät ole päässeet tälle tasolle, koska he ovat maksaneet veronsa täysimääräisesti toisin kuin nämä aliverotetut osinkotulo- ja myyntivoittojen saajat, arvostelee Seppänen.
Apusen mielestä myyntivoitot ja osinkotulot ovat vain instrumentteja - kaikista tärkein on idea.
– Nykyisessä globaalissa it-taloudessa idean arvo on mittaamaton. Sitä voidaan monistaa ja levittää käytännössä lähes nollakustannuksilla ja ideasta voidaan maksaa valtava korvaus.
Seppänen korostaa, ettei idea ei tuota varallisuutta ilman työntekijöitä.
– Kukaan eri voi rikastua viime kädessä ilman toisen työn omimista. Rikkaat eivät rikastu vain omalla ideallaan, vaan sen seurauksena, että yhteisö tuottaa heille omistamisen perusteella pääomatuloja tai myyntivoittoja. Kukaan ei yksin pysty tekemään työtä niin paljon, että rikastuisi.
Seppänen toteaakin jo kirjansa alussa, että rikkaita ei ole ilman köyhiä.
Apunen puolestaan muistuttaa, ettei köyhyys tulee koskaan katoamaan maailmasta sillä, että rikkaus katoaa.
– Tämän tyyppisessä ajattelussa perusharhana on se, että markkinatalous olisi nollasummapeli: kun Esko rikastuu eurolla, niin se euro on joko minulta tai joltain muulta pois. Markkinatalous on dynaaminen järjestelmä, joka tuottavuuden kautta tuottaa uusia pääomia ja uutta vaurautta. Näin se on aina ollut ja tulee aina olemaan. [MTV Uutiset]
*
Mitä meidän tulee tietää rikkaistamme ja miksi? Suuri osa miljonääreistämme on perinyt rahansa, mutta miten muuten Suomessa voi rikastua? Suomen rikkaimman miehen läpivalaisu. Tässä teemoja, joista toimittaja Juho-Pekka Rantala keskustelee Esko Seppäsen kanssa. Seppänen on juuri julkaissut uuden kirjan Suomen rikkaista ja rikastumisesta – rikkaamme ovat yhä rikkaampia. Onko siis kaikki hyvin?
*
*
*

May 29, 2014

Kenen etuja [etenkin 'stubbilaisesti' sijoitetun] pääoman tuotto lopulta hyödyttää? Kansantalouden vai veroparatiisien?

 .
’Olennaisen sanoman [Thomas Pikettyn] Capital in the Twenty-First Centurystä voi tiivistää muotoon r > g (pääoman tuotto > talouskasvu). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että menneisyydessä kasaantunut varallisuus kasvaa nopeammin kuin tuotanto ja palkat, mikä ruokkii taloudellista eriarvoisuutta. Sama mekanismi myös muuttaa menestyvät yrittäjät ajan myötä koroillaeläjiksi.
.
Mitä suurempi on pääoman tuoton ja talouskasvun välinen ero, sitä pahemmaksi eriarvoisuus kärjistyy. Kun tarkastellaan yksityisen varallisuuden osuutta kansantulosta pitkillä aikasarjoilla, voidaan nähdä U:n muotoinen kehityskaari. Ensimmäistä maailmansotaa edeltäneellä Belle Époquen aikakaudella yksityinen varallisuus vastasi Euroopan maissa 6-7 vuoden kansantuloa. 1900-luvun alkupuoliskon sodat ja talouskriisit murensivat vanhan järjestyksen ja 1950-1970-luvuilla yksityinen varallisuus vastasi enää 2-3 vuoden kansantuloa. Sen jälkeen tilanne on muuttunut, pääoman valta on alkanut jälleen kasvaa, ja nykyisin yksityinen varallisuus vastaa 5-6 vuoden kansantuloa’ - [sitaatti on Tommi Melenderin ‘Antiaikalainen’ blogista].

.

August 11, 2013

Eikö Suomi osaa elvyttää itseään oikein? Vai eikö ‘oikeisto-Suomi’ halua elvyttää, koska elvyttäminen kuulemma aiheuttaa ’häiriöitä’ vapaan markkinatalouden itseään automaatin lailla säätelevään paretotehokkuuteen uhaten näin pienentää suur[liikepankki]yritysten taivaisiin asti maksimoituja voittomarginaaleja? - - Oletteko muuten huomanneet, miten suuryhtiöt ryhtyivät yhä lisääntyvässä määrin antamaan potkuja työntekijöilleen, kun niille oli ensin myönnetty merkittäviä yhteisöverohelpotuksia? Paretotehokkuutta? Jo vain.


Talouselvytys tarkoittaa pyrkimystä lisätä kansantalouden kysyntää (kulutusta tai investointeja), yleensä taantuman tai laman kääntämiseksi nousuun.
Taloustieteen vallitsevan uusklassisen katsannon mukaan keskeistä on riittävän alhainen rahan korko. Tällöin vähemmänkin tuottavat investoinnit muuttuvat kannattaviksi, kun niihin saa lainarahaa mainittua tuottoa alemmalla korolla. Siten yritysten ja ihmisten kannattaa investoida enemmän. Ks. rahapolitiikka.
Keynesiläiset korostavat finanssipoliittista elvytystä, jossa pienennetään julkisen talouden ylijäämää tai kasvatetaan sen alijäämää, siis esimerkiksi valtio ottaa velkaa. Tämä tehdään yleensä keventämällä verotusta ja/tai lisäämällä julkisia menoja, esimerkiksi julkisia investointeja, julkista kulutusta ja tulonsiirtoja, mm. tukiaisia ja sosiaaliturvaa. Tällaisia tukiaisia voivat olla myös pelastuspaketit kaatumassa oleville yrityksille, esimerkiksi useiden autotehtaiden pelastuspaketit vuosien 2008-2009 finanssikriisissä Yhdysvalloissa.
.

Argumentteja elvytystä vastaan

Kuuluisan taloustieteilijän Joseph Schumpeterin mukaan vain markkinoiden spontaani toipuminen kriisistä on kestävää, kun taas valtion elvytys "lisää vikasäätöön uuden vikasäädön, joka sekin pitää purkaa, mikä uhkaa taloutta uudella kriisillä." Finanssikriisin 2008-2009 syinä olivat liika halpa luotto, liika velkaantuminen ja liiat huonot investoinnit. Elvytys tarkoittaa, että hallitukset yrittävät "parantaa" kriisin "vieläkin halvemmilla luotoilla, suuremmalla velkaantumisella sekä huonojen investointien ja ylituotannon tukemisella ja suojelemisella - asuntosektorilla, autoteollisuudessa ja kaikkialla siltä väliltä"
*
Talouden yllättävä mallimaa
Tommi Uschanov
HS.fi., 11.8
Missä maassa on EU:n alhaisin työttömyys? Harvassa lienevät ne suomalaiset, jotka osaavat ilman Googlea valita 28 vaihtoehdosta oikean.
EU:n tilastolaitoksen Eurostatin mukaan Itävallan työttömyysaste oli kesäkuussa 4,6 prosenttia kausivaihtelusta puhdistettuna. Alle 25-vuotiaiden nuorisotyöttömyys oli 9,3 prosenttia, nuorilla miehillä 8,7. Suomen vastaavat luvut olivat vertailun vuoksi 8,0, 20,7 ja 24,3 prosenttia.
Suomen koko kahden viime vuosikymmenen alin työttömyysaste oli vuonna 2008, juuri ennen finanssikriisin alkua: noin 6 prosenttia. Sekin oli neljänneksen korkeampi kuin Itävallan tämänhetkinen 4,6 prosenttia.
Itävallan ihmettä ei näytä voivan selittää mikään, mitä Suomen julkisessa keskustelussa tarjotaan lääkkeeksi talousvaivoihin.
Devalvoitavissa oleva valuutta? Ei, Itävalta on euromaa.
Tehokkaat työmarkkinat? Ne ovat varsin jäykät, ja ay-liike on vahva hyvin vanhakantaisella tavalla.
Suuret ja kannustavat tuloerot? Tulonjaon epätasaisuutta kuvaava Gini-indeksi on 0,263 (Suomessa 0,268).
Matalat verot? Veroaste oli viime vuonna 43,4 prosenttia (Suomen 43,6 prosenttia). Pienet yksikkötyökustannukset? Viime vuonna yksityisen sektorin työtunti maksoi 30,50 euroa (Suomessa 30,80 euroa).
Työurien pidentäminen? Itävalta on Euroopan musta lammas – vanhuuseläkkeille jäävien keski-ikä on alle 59 vuotta, kun se Suomessa on 63 vuotta.
Työttömyyden epäsuhta on siten aavemainen, lähes yliluonnollinen.
Tärkein selitys Itävallan ihmeelle on se, josta Suomessa on kiellettyä puhua: keynesiläinen suhdannepolitiikka. Täällä siihen viitataan kammoksuen "velkaelvytyksenä".
Itävallassa tehtiin kapitalismin kultaisina vuosina 1960–70-luvulla tietoinen linjapäätös: velkaantumisen voi hyväksyä, kunhan se vähentää työttömyyttä eikä riistäydy täysin käsistä. Liittokanslerina 1970–83 toiminut Bruno Kreisky, Itävallan Kekkonen, sanoi vuonna 1979: "Muutama miljardi velkaa vie yöuniani vähemmän kuin muutama satatuhatta työtöntä."
Koska ei oltu Suomessa, Kreisky voitti vaalit – neljättä kertaa peräkkäin. Ja hänen linjansa on pitänyt.
Työttömyyden ja eläkeiän ohella kolmas tärkeä talousluku, joka erottaa Itävallan Suomesta, onkin valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen. Suomessa se on noin 55 prosenttia, Itävallassa noin 75 prosenttia.
Ei kuitenkaan ole merkkejä siitä, että Itävallan velka olisi talouden kantokyvylle liian suuri. Se ei ole lähelläkään Italian ja Portugalin (noin 125 prosenttia) tai Kreikan (yli 160 prosenttia) lukemia, vaan on alempi kuin jopa velanpelostaan usein kiitellyllä Saksalla (82 prosenttia). Kolmesta suuresta luottoluokittajasta kaksi antaa Itävallalle parhaan arvosanan AAA. Kolmannen arvio on AA+. Ero on kuin kouluarvosanojen 10 ja 10–.
Miksi velkaelvytys sitten ei karkaa käsistä? Koska työttömyys on jo valmiiksi niin vähäistä. Mitä vähemmän työttömiä on, sitä enemmän elvytysrahaa on tietenkin käytettävissä yksittäistä työtöntä kohti.
Velkaelvytyksen salaisuus ei ole velan koossa vaan siinä, että velka, olkoonpa pieni tai suuri, käytetään mahdollisimman elvyttävästi eikä johonkin muuhun tarkoitukseen. Ellei näin ole, isokaan lisävelka ei elvytä. Jos taas on, pienikin elvyttää.
*
http://www.hs.fi/sunnuntai/Talouden+yll%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4+mallimaa/a1376105969278?ref=hs-hitaat-e-4

June 27, 2013

ÄO-Päre, osa 2

Sitaatti on yhteiskuntatieteiden tutkimusmetodien professori Pertti Tötön kirjasta ‘Paljonko on paljon? Luvuilla argumentoinnista empiirisessä tutkimuksessa’, luvun ‘Mitä Tatu Vanhasen kertoimet kertovat?’ viimeisen alaotsikon ‘Vaikutukset ja vaikuttaminen’ teksti.
.
‘Miksi jotkut maat ovat niin paljon rikkaampia ja tuottavampia kuin toiset? Tämä on yksi taloustieteen perimmäisiä kysymyksiä’. [Hall&Jones,1997,173]. Lynn ja Vanhanen antoivat perimmäisen vastauksen: jotkut maat ovat muita rikkaampia, koska niillä on on älykkäämpi väestö. Vastaukselle annetut perustelut ovat sekä teoreettisia että empiirisiä, kuten tieteessä on tapana. Edellisiä on perusteellisemmin kehitellyt Richard Lynn kirjassaan Race Differences in Intelligence: An Evolutionary Analysis [2006]. Sen mukaan yksilöiden välisten älykkyyserojen periytyvyydestä seuraa, että myös ryhmien väliset keskiarvoerot älykkyydessä periytyvät. Koska ominaisuudesta on ollut lisääntymisetua pohjoiseen levittäytyneiden kansojen elinolosuhteissa, siitä on kehittynyt ihonvärin haalistumisen kaltainen rodullinen ominaisuus. Ja koska älykäs yksilö on tyhmää kekseliäämpi ja tuottavampi, menestyy myös älykäs kansa tyhmää paremmin.
. 
En ota kantaa teoreettisiin perusteluihin, olen etsinyt vastausta kysymykseen, tukevatko Lynnin ja Vanhasen esittämät, empiiriset perustelut heidän vastaustaan tuohon taloustieteen perimmäiseen kysymykseen. Nuo perustelut ovat yhtä suorasukaisia kuin itse vastauskin. Toiseksi uusimmassa kirjassaan Globaalit ongelmat Tatu Vanhanen [2008, 229] tiivistää ne näin: ‘Päätelmäni on, että mitattiinpa ihmisten elinolojen tai inhimillisen kehityksen vaihtelua millä indeksillä tahansa, kansallinen ÄO selittää siitä suurimman osan’.
. 
Lynnin ja Vanhasen kriitikot ovat argumentoineet, ettei korrelaatio riitä näytöksi kausaalisesta vaikutuksesta. Heidän mukaansa pitäisi vähintäänkin käyttää monimuuttujaista regressioanalyysia, jossa on mukana kilpailevia selittäjiä. Sitä käyttäen osoittautuisi, etteivät ÄO-luvut olekaan kansojen varallisuuden ja hyvinvoinnin vahvin selittäjä [esim. Jäntti, 2007]. Useat sosiologien ja taloustieteilijöiden julkaisemat artikkelit puhuvat kriitikoiden olettamusta vastaan. Talouskasvun selittäjänä ÄO-luvut ovat osoittautuneet sitkeähenkisiksi. Sen paremmin lukutaidon ja koulutuksen kaltaiset inhimillisen pääoman mittarit kuin yhteiskunnan instituutioiden formaalia rationaalisuutta mittaavat muuttujat eivät ole pärjänneet älylle talouskasvun selittäjinä monimuuttujaisessa regressiomallissa.
. 
Edellä olen osoittanut, että tällainen tulos perustuu sopivasti valikoituneeseen aineistoon [ks. myös Töttö & Rita 2007]. Kun analyysiin otetaan kaikki maailman maat, ovat perinteiset inhimillisen pääoman mittarit sekä institutionaaliset muuttujat kiistattomasti älyä suurempia talouskasvun selittäjiä. Tämä näyttäisi puhuvan Lynniä ja Vanhasta vastaan. Mutta niin ei välttämättä ole, sillä heidän hypoteesinsa on luonteeltaan historiallinen, ÄO:n mittaaman ominaisuuden kokonaisvaikutuksia koskeva. Regressioanalyysin tulokset kertovat selittävien muuttujien suorista vaikutuksista selitettävään, mutta kysymys kansojen varallisuuserojen syistä koskee suorista ja epäsuorista vaikutuksista kertyviä kokonaisvaikutuksia. Niiden selvittämiseksi tein rakenneyhtälömallin, jonka tulos osoitti, että ÄO:llä voi talouskasvun selittäjänäkin olla vahvoista epäsuorista vaikutuksista koostuva huomattava kokonaisvaikutus. Jos Lynnin ja Vanhasen tavoin oletamme ÄO:n kausaalisesti perimmäiseksi ja talouskasvun etummaiseksi tekijäksi, on korrelaatiokertoimen käyttö kausaalisen vaikutuksen osoittimena täysin perusteltua. Saturoidussa polkumallissa, jossa on mukana kaikki mahdolliset epäsuorat vaikutukset, on kausaalisesti perimmäisen muuttujan standardoitu kokonaisvaikutus etummaiseen muuttujaan aina yhtä kuin niiden välinen korrelaatiokerroin.
. 
Ovatko Lynnin ja Vanhasen empiiriset perustelut hypoteesilleen sitten lopulta päteviä vai ei? Varsinkin maanosittain tehty tarkastelu kallistaa vaakaa kieltävään suuntaan. Mutta jos ne sattuisivat olemaan päteviä, mitä kauheata siitä seuraisi?
. 
Lynnin ja Vanhasen kriitikot ovat käyttäneet paljon palstatilaa moraalitunteidensa ilmaisemiseen. Tunteiden nostattajana on ollut johtopäätös, joka näyttää seuraavan hypoteesin konkreettisista perusteluista. IQ and Global Inequality-kirjan loppu kuuluu näin: [Lynn ja Vanhanen 2006, 293]: ‘Erot kansojen älykkyydessä ovat väistämättömiä, ja siten myös niiden seuraus: kansojen varallisuuserojen pysyvyys. Tai kuten Johannes asian kaksi tuhatta vuotta sitten ilmaisi: Köyhät teillä on aina keskuudessanne.’ Johtopäätös on kuitenkin perusteeton. Se nojaa puutteelliseen kausaalisuuden analyysiin. Edellä todettiin, että Lynnin ja Vanhasen vastaus kansojen varallisuuserojen syytä koskevaan kysymykseen perustui ÄO:n kokonaisvaikutuksiin. Empiirinen analyysi taas soitti, että tuo kokonaisvaikutus muodostuu pääosin tai yksinomaan epäsuorista vaikutuksista. Ainoastaan siinä tapauksessa, että ÄO:n kokonaisvaikutus muodostuisi pelkästään tai pääosin suorasta vaikutuksesta, voisi johtopäätökselle olla perusteita. Koska äly vaikuttaa muiden tekijöiden kautta, ei fatalismiin ole aihetta.
. 
Yksi kausaalisuutta koskevan teorian aksioomia on niin kutsuttu Markovin ehto [Sloman 2005, 47]. Se sanoo, että jos A on B:n syy ja B on C:n syy, voidaan A:n vaikutus C:hen estää ‘tarttumalla’ B:hen. Kun asia ajatellaan toisin päin ja muistetaan kausaalisuhteiden epäsymmetrisyys, seuraa B:n ravistamisesta’, että A:ssa ei tapahdu mitään, mutta C ‘heiluu’. Vaikka siis A olisikin C:n perimmäinen syy, voidaan C:tä periaatteessa muuttaa koskematta lainkaan A:han. Kansojen varallisuusehtoihin voidaan siis periaatteessa vaikuttaa, vaikka ÄO:n mittaama ominaisuus olisi erojen perimmäinen syy. ÄO ei vaikuta kansojen varallisuuseroihin suoraan vaan väestön paremman lukutaidon, korkeamman koulutustason, rationaalisempien instituutioiden ja muiden välittävien tekijöiden kautta. Jos näihin voidaan vaikuttaa, voidaan varallisuuseroihin vaikuttaa. Lisäksi ovat käytettävissä ÄO:sta riippumattomat tekijät, joiden vaikutuksen Lynn ja Vanhanenkin residuaaleja tarkastellessaan myöntävät. Esimerkiksi Päiväntasaajan Guinea on ollut öljynsä ansiosta vuodesta 1975 maailman ylivoimaisesti nopeimmin kasvava talous, vaikka sen ÄO-luku [59] on maailman alhaisin.
. 
Meidän ei siis tarvitse siirtää lämpimien maiden väestöjä räntäsateeseen odottelemaan, että evoluutio tekisi tehtävänsä.
*

June 20, 2013

Lisää tuloeroja, ei kiitos!

Tony Judt [1948-2010]
.
[...] Tarvitaan uusia lakeja, uusia vaalijärjestelmiä, rajoituksia lobbareille ja politiikan rahoitukselle. Toimeenpanoelimille on annettava lisää [tai vähemmän] valtaa ja on keksittävä keinot tehdä valituista ja valitsemattomista virkamiehistä kiitollisia ja vastuullisia valitsijakunnalleen ja palkanmaksajilleen, eli meille.
. 
Kaikki tämä pitää paikkansa. Mutta moisista muutoksista on paasattu jo vuosikymmenet. Nykyään pitäisi olla jo selvää, että niitä ei ole saatu aikaan tai ne eivät toimi, koska ne on kuvitellut, laatinut ja pannut täytäntöön juuri se ihmisjoukko, joka on vastuussa ongelmatilanteesta. Upton Sinclair teki kuuluisan huomautuksensa jo vuosia sitten: ‘On vaikea saada joku ymmärtämään jotain, kun hänen palkkansa riippuu siitä, että hän ei sitä ymmärrä’. Pitkälti samasta syystä useimpien Euroopan maitten parlamenteilla – joita nyt seurataan tunneskaalalla ikävystymisestä halveksuntaan – ei ole oikein mahdollisuuksia löytää sisältään keinoja nousta jälleen kerran varteenotettaviksi toimijoiksi.
. 
On aloitettava jostain muualta. [....]
*
Sitaatti on kirjasta Tony Judt: ‘Huonosti käy maan’ [s. 163-64]
*

January 6, 2013

VATT-johtaja 'hattivatti'-Vartiainen käsittelee asioita teoreettisella tasolla. Vartiainen ei näin ollen puhu ihmisistä vaan eräänlaisista taloustieteen kehittelemistä muumimaailman olioista - esim. matalapalkka-alojen hattivateista työllisyysasteen nostajina.

Kuvassa matalapalkka-alojen potentiaalia työvoimaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtajan Juhana 'hattivatti'-Vartiaisen teoreettis-virtuaalisessa mallinnuksessa.
*
Hattivatit (ruots. Hattifnattar) ovat Tove Janssonin luomassa muumimaailmassa esiintyviä hahmoja. Ne ovat valkoisia olioita ja muistuttavat ulkonäöltään lähinnä sienen jalkaa tai aavetta, jonka sivussa on pienet kämmenet. Vaikka hattivatit esiintyvät lähes kaikissa muumikirjoissa, niistä tiedetään vain vähän.
Jarno Mela / Lehtikuva
Juhana Vartiainen
Juhana Vartiainen
 
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen täsmentää miksi hän haluaa lisätä matalapalkkatöitä. "Työmarkkinat eivät toimi matalapalkkaisten töiden kohdalla", hän sanoo Helsingin Sanomille.
Työmarkkinat eivät toimi, koska vain peruskoulun käyneet ja keskiasteen koulutuksen saaneet – varsinkin miehet – työllistyvät heikommin kuin korkeasti koulutetut. Palkkataso taas määräytyy koulutuksen mukaan.
"Työllistymiselle on esteitä, koska työllisyysasteet eivät ole korkeampia", Vartiainen sanoo Helsingin Sanomille. Vartiaisen mukaan kaikki kivet on käännettävä, jotta työllisyysaste saadaan nousemaan.
"En tarkoita palkkojen pienentämistä. Tarkoitan sitä, että työehtosopimusten alimpien palkkojen korotusten kanssa pitää olla varovainen, että esimerkiksi maahanmuuttajia ei suljeta työmarkkinoiden ulkopuolelle."
Vartiainen muistuttaa, että Suomen huoltosuhde heikkenee sitä vauhtia, että maa ei pärjää ilman maahanmuuttajia.
Hän huomauttaa, että palkalla pitää tulla toimeen, mutta aina on parempi työllistyä kuin jäädä työttömäksi. Hänen mukaansa nykyinen järjestelmä, jossa työehtosopimukset ohjaavat palkanmuodostusta työmarkkinoilla, on toiminut hyvin.
Vartiainen sanoi Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että työssäkäyntiä tulisi lisätä matalapalkkatöiden avulla silläkin uhalla, että palkkaerot kasvavat.
Vartiainen ei sano millä alalla matalapalkkatöitä pitäisi lisätä tai mikä olisi palkan suuruus. Hän käsittelee asiaa teoreettisella tasolla.
*

December 6, 2012

Ei velkaa velan päälle

Hans-Werner Sinn

Eurooppalaisia puheenvuoroja
Jorma Mattila/Radio 1/ |29.11.2012
.
Münchenin vihainen mies: Jäsenmaiden on oltava euron arvoisia

Kuuntele toistaiseksi

Saksan tunnetuin taloustieteilijä Hans-Werner Sinn haluaa ostaa Kreikan ulos eurosta. Kreikalle on toteuttava Kansainvälisen valuuttarahaston ehdottama velkojen leikkaus. Mutta velkaleikkauksen ehtona on oltava lähtö euroalueesta – sanoo Sinn. Brysselissä vastikään sovitut Kreikan korkojen alennukset ja omien lainojen ostot merkitsevät Sinnin mukaan, että suomalaisetkin säästöt muuttuvat lainoista lahjoiksi.
”Mitä enemmän Kreikkaan rahaa juoksee, sitä enemmän sitä menetetään, se on toki aivan selvää. Kuka uskoo, että raha koskaan maksetaan takaisin.
Tämä näkemys on jo kauan siten ollut aivan naurettava.”

Hans-Werner Sinn, arvostetun müncheniläisen makrotalouden tutkimuslaitoksen IFO:n johtaja on tunnettu selkeistä ja suorista sanoistaan.
Saksan suurin talouden päivälehti Handelsblatt kutsui Sinniä etusivullaan Saksan vaikutusvaltaisimmaksi taloustieteilijäksi.
Sinn on sinnikkäästi kritisoinut sekä Brüsselin kokoustajia, että Berliinin keulamiehiä ja naisia eurokriisin huonosta hoidosta.
Sinniä syytetään usein EU-tai Eurooppa- tai eurovastaisuudesta. Todellisuudessa Sinn puolustaa terveen järjen kritiikillään markkinataloutta – siis taloutena. Ja mikä Euroopassa on mennyt pieleen, ovat talouden ja politiikan puurot ja vellit.
Hans-Werner Sinnin ydinsanoma löytyy vaikka suomalaisesta vanhankansan viisaudesta:
ei velkaa velan päälle.

”Näillä pelastustoimillahan rahoitetaan kriisimaiden ulkomaankaupan vajeita, ja siinä määrin kun ne rahoitetaan ulkopuolisin voimin, voivat nämä vajeet jäädä ihan rauhassa voimaan.
Tämä tarkoittaa, että maiden sisäiset sopeuttamistoimet, ennen kaikkea eräissä euromaissa aivan välttämättömät hintojen alennukset, eivät toteudu.

Ja kannattaa huomata, että näillä mailla on Euroopan keskuspankin neuvostossa enemmistöasema, mitä ne käyttävät hyväkseen. Yhdessä Ranskan kanssa eteläisillä velkamailla on siis 70 prosentin osuus EKP:n neuvoston äänimäärästä. Ne käyttivät tätä mahdollisuuttaan höllentääkseen kansallisten keskuspankkien uudelleenrahoitusmahdollisuuksia, niin että keskuspankit korvasivat pääomamarkkinoiden tehtävän. Ja näin luottoja järjestettiin seteleitä painamalla.
Tämä oli keino pitää näitä maita pinnalla pitkän aikaa. Sitten myöhemmin tulivat käyttöön viralliset pelastusrahastot. Ja yhdessä kaikki vastaavat toimet johtivat siihen, ettei velkamaiden ollutkaan enää tarpeen alentaa niissä tuotettujen tavaroiden hintoja.
Merkittävää alenemista ei ole tapahtunut vieläkään missään näissä maissa.

Aiheesta on erilaisia laskelmia, mutta eräs laskelma tulee investointipankki Goldman Sachsilta, jota ei tässä tapauksessa voi epäillä kotiin päin vetämisestä, koska yhtiö argumentoi omaa etuaan vastaan.
Goldman Sachsin kansantaloustieteen osasto kertoo, että Kreikan hintatason täytyy pudota 30 prosenttia. Portugalin on pudotettava hintojaan 35 prosenttia ja Espanjan hintojen on tultava 20 prosenttia alasuuntaan, jotta maiden kilpailuky palautuu.

Mutta näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Nämä maan eivät suinkaan ole halventunet – päinvastoin, hinnat ovat nousseet nousemistaan.
Tämä on se suuri ongelma. Kilpailukyvyn parantumisen näkökulmasta emme ole nähneet vielä minkäänlaista edistystä.
Vaihtotaseet ovat toki kohentuneet, mutta ulkomaankauppaa on tasapainottanut näiden maiden ajautuminen taantumaan.”

Hans-Werner Sinnin kirjallinen tuotanto seuraa Saksan ja Euroopan uusimman taloushistorian vaiheita. Vuonna 2004 Sinn kirjoitti kansalliseksi hätähuudoksi nousseen teoksen ”Onko Saksa enää pelastettavissa”.
Tuolloin Saksa oli se Euroopan sairas mies – maa joka kovan palka- ja hintakuurin jälkeen nyt yksinään, pohjoisen liittolaisen Suomen tuella tietenkin, kannattelee koko maanosan taloutta.

Seuraava Sinnin kirja käsitteli kasinokapitalismia ja tämän syksyn uutuus niin sanotujen Target lainojen luomaa salakavalaa ansaa, jotka kymmenillä miljardeilla muhii myös Suomen Pankin taseissa.
Sinnin uusimmassa kirjassa eräs hänen lempiajatuksekseen nousee myös devalvaatio.
Oman valuutan ulkoisen arvon alentaminen oli suomalaisenkin talouspolitiikan kulmakiviä aina euroaikaan asti. Sinnin talouskalupakissa devalvaatio on edelleen hyvässä terässä.
Vaikka euron oloissa ei devalvaatio kuitenkaan enää tule kysymykseen.

”Niin juuri, tämä onkin se ongelma. Ja kun ei voi avoimella devalvaatiolla muuttaa valuutan arvoa toisiin valuuttoihin nähden, niin täytyy tehdä jotain vastaavaa, millä saadaan hinnat putoamaan. Sillä on täsmälleen sama vaikutus.
Tämä on juuri mitä Saksassa on euroaikana tapahtunut. Saksa oli euroon liittyessään kriisissä. Saksassa ei enää investoitu, Saksan nettoinvestointitaso oli tuolloin OECD-maiden alhaisin. Talouden kasvuvauhti oli koko Euroopan alhaisin.
Saksa muuttui vuoden 1995 Madridin huippukokouksen vuodesta aina Lehman kriisiin 2008
tasan 22 prosenttia halvemmaksi muihin euromaihin verrattuna.

Ja tämä oli se mikä pelasti Saksan. Tämä elvytti työmarkkinat. Ja nyt on tilanne se, että samankaltainen devalvaatio odottaa jokaista maata, joka on nyt kriisissä. Ne ovat nimittäin juuri siitä syystä ajautuneet kriisiin, koska euron käyttöönoton vuoksi niihin virtasi liikaa pääomaa. Kreikan kaltaiset maat saivat halpoja luottoja alhaisilla koroilla. Koska investoijat luulivat, että nyt kaikki on varmaa ja turvallista. Ja tämä johti Kreikassa siihen, että valtion työntekijöiden palkkoja korotettiin luottorahoituksella. Saman luoton varassa palkattiin lisää ihmisiä julkisiin virkoihin. Portugalissa oli ihan sama juttu. Sitten Espanjassa ja Irlannissa rakennussektori käytti tilaisuutta hyväkseen. Rakennuttajat olivat ottaneet pankeista lainaa ja rakensivat.
Kaikissa näissä maissa syntyi ulkomaiseen lainoitukseen perustuva uskomaton talouskasvu.
Mutta talous ei kasvanut vain reaalisesti vaan se kasvoi inflatorisesti.”

Mutta miten devalvaatio voi nyt auttaa koko maanosan ulos kriisistä?
”Vallitsevassa kriisissä ovat palkat ja hinnat nousseet pitkälle yli tasapainotilan. Velkamaat ovat muuttuneet yli 30 prosenttia kilpailijoitaan kalliimmiksi.
Ja tässä on ongelman ydin - niiden palkat ja hinnat ovat nousseet taivaisiin ja niiden on vaan yksinkertaisesti palattava tosiasioiden maankamaralle takaisin.

Tietysti voidaan ajatella, että vaikkapa Saksa ja Suomi inflatoituisivat, eli nostaisivat omia hintojaan ja kustannustasoaan, parantaakseen näiden muiden maiden kilpailukykyä. Mutta, kuinka paljon meidän täytyisi nostaa hintojamme?
Saattaaksemme Kreikan jälleen kilpailukykyiseen tilaan meidän täytyisi nostaa omia hintojamme todennäköisesti noin 60 prosenttia! Ei sellaista voi yksinkertaisesti tapahtua. Sitä eivät saksalaiset ainakaan koskaan hyväksyisi. Eivätkä suomalaisetkaan liioin. Siispä: kreikkalaisten täytyy vaan alentaa hintojaan. Mutta, käytännössä hinnat liikkuvat vain yhteen- nimittäin yläsuuntaan. Kun hintoja yrittää alentaa, niin aina esiintyy tavattoman voimakasta vastarintaa. Kreikka täytyisi ajaa säästöohjelmilla massiiviseen työttömyyteen. Mikä osittain on jo tapahtunutkin. Tilanne koituu Kreikan kansalaisille aivan sietämättömäksi – mutta siitä huolimatta eivät hinnat laske.
Tässä on juuri ongelman ydin. Yksittäistä maata voi kurittaa vaikka kuinka paljon, aina sietämättömyyteen asti, ajaa maan vaikka kansalaissodan partaalle, ja siitä huolimatta eivät hinnat vaan laske.

Tätä Kreikan ongelmaa ei yksinkertaisesti pysty ratkaisemaan euroalueen sisällä. Sinä on kaksi asiaintilaa, jotka ovat aivan jättimäisen kaukana toisistaan: se mikä kreikkalaisten ihmisten kannalta on siedettävää ja toisaalta mikä on objektiivisesti välttämätöntä kilpailukyvyn kannalta.
Ratkaisumahdollisuudet euroalueen sisällä ovat tasan nollassa. Sellaista mahdollisuutta ei ylipäätään ole olemassa.

Kreikan ainoa mahdollisuus saavuttaa jonkinlainen kilpailukykyisyyden tilanne on erota eurosta.
Ja uskon, että tämä mahdollisuus täytyy avata, mutta ei niin että ensimmäisenä julistetaan, että maailmanloppu seuraa siitä, kun joku maa eroaa eurosta tai että heti seuraa tartunta- tai dominoefekti.
On ilman muuta parasta suunnitella järjestäytynyt ja suunnitelmallinen eroprosessi valuutta-alueesta, mihin liittyy valtioyhteisön tarjoama, asiaan kuuluva apu kyseiselle maalle ja sen pankeille.

Ainoa mahdollisuus on saattaa maa sellaiseen tilaan, että se ylipäätään pystyy maksamaan edes jotakin takaisin, on ero eurosta ja devalvaatio.
Tämä ajatus perustuu siihen, että kyseessä on velkojien ja muiden maiden veronmaksajien kokonaisetu. Velkojat itse laskevat hieman toisin. Luotottajat ajattelevat, että Kreikan säilyminen euroalueessa on eräänlainen tae siitä, että vielä jonain päivänä meidän vaatimuksiimme vastataan ja Kreikka maksaa velkansa. Ja jos Kreikka eroaa, niin kuka tietää vieläkö pelastusrahat enää sen jälkeen juoksevat. Ja siitä syystä luotottajat haluavat tietenkin, että Kreikka pysyy eurossa.
Jokainen vuosi kun Kreikka kestää euron sisällä on tae siitä, että siihen asti lankeavat valtionvelat hoidetaan.

Me olemme nyt prosessissa, missä maailman sijoittajien velkapaperit – sijaitsevat ne sitten vaikka amerikkalaisissa eläkesäätiöissä tai eurooppalaisissa pankeissa, niin nämä velkapaperit vähitellen siirretään Euroopan pysyvän vakausmekanismin EVM:n taakse ryhmittyneen valtioyhteisön maksettavaksi.
Tämä tarkoittaa, että Euroopan terveiden maiden veronmaksajista tulee, mukaan lukien suomalaiset veronmaksajat, heistä tulee kriisimaiden velkojia jotka joutuvat ottamaan vastuulleen nämä velkamaiden roskalainat. Ja tämä on minun nähdäkseni koko nyt Euroopassa nähtävän harjoituksen ydin ja tarkoitus.
Sijoittajat eivät halua kantaa eteläisen Euroopan maiden tappioita, joille he huolehtivat nyt tällaisen liitäntärahoituksen. Tämä käytännössä suojaa sijoittajat heidän omilta tappioiltaan. Sijoittajat itse haluavat siis nyt ottaa pitkät ja häipyä.

Mitä kauemmin me odotamme sitä askelta kun viimein leikkaamme velat, mikä saamalla siis merkitsee Kreikan konkurssia, sitä kalliimmaksi tämä käy vakausvaltioiden yhteisölle.
Sillä joka vuosi yhä suurempi osuus näiden maiden veloista ja niitä vastaavista valtiolainoista, siirtyy yksityisten osakkeenomistajien ja sijoittajien salkuista Euroopan vakausmekanismiin.

Niitä siirretään Euroopan keskuspankkiin, joka myös ostaa näitä valtiopapereita. Ja kun kukaan ei enää pysty vastaamaan niistä, niin alaskirjaustappiot kaatuvat terveiden maiden - mm. Suomen ja Saksan - veronmaksajien niskaan. Näiden ylijäämämaiden veronmaksajien täytyy siis viime kädessä vastata myös EKP:n tappioista ja menetyksistä sekä vakausmekanismin menetyksistä.”
Kansainvälinen valuuttarahasto on toistuvasti vaatinut Kreikan velkojen leikkausta, siis saatavien anteeksiantoa. Onko siis todellakin niin, että Brysselissä solmitut pelastuspaketit eivät toimi?
”Kansainvälinen valuuttarahasto on sillä tavalla oikeassa, että muiden muuttujien pysyessä samoina, tulee velallisille halvemmaksi kun velkojen leikkaus tapahtuu aikaisemmin kuin myöhemmin.
Mutta Saksan hallitus sanoo tietenkin, että me emme halua velkojen leikkausta, koska emme halua alas kirjata menetettyjä velkoja tämän hallituksen aikana. Haluamme, että seuraava hallitus saa lainojen menetykset kontolleen.

Se on kuitenkin epärehellinen motiivi, sillä samojen olosuhteiden vallitessa menetykset eivät suinkaan vähene, ne lisääntyvät kaiken aikaa. Minä sanon korostetusti – samojen olosuhteiden vallitessa. Tietenkin, jos nyt toteutetaan osittainen velkojen leikkaus, niin Kreikalle tulee hyvin houkuttelevaksi jäädä euroalueeseen mukaan vastaisten velkaleikkausten toivossa.
Minä sitoisin velkojen leikkauksen ehdolliseksi Kreikan eroamiseen euroalueesta.
Ihan selkeästi. Tämä on kaikille osapuolille paras tie. Erityisesti myös kreikkalaisille. Eroaminen olisi eräänlainen velkaleikkauksen lisuke tai kylkiäinen.
Kreikan erotessa eurosta, maalle annetaan uusi tie euroalueen ulkopuolella.
Mutta en haluaisi olla velkaleikkausten suhteen liian suuripiirteinen – muuten kaikki kriisimaat tottuvat niihin ja lähtevät siitä oletuksesta, että veloista pääsee aina leikkauksilla eroon. Ja siksi: velkojen leikkaus täytyy sitoa kyseisen maan eroon eurosta.”

Marraskuun lopun kokouksessaan EU:n valtiovarainministerit yhdessä IMF:n kanssa päättivät
laskevansa euromaiden Kreikalle antamien kahdenvälisten lainojen korkomarginaalia 1,5 prosentista 0,5 prosenttiin, eli pudottaa lainan korkoa kolmannekseen entisestä.
Onko keino hyvin perusteltu ja tehokas?

”Jos leikkaan korkoja on se tietenkin sama juttu kuin leikkaisin saataviani. Vakuutus matemaattisesti kyse on samasta asiasta. Ehkä kirjanpitäjät ovat onnellisempia korkojen leikkauksesta.
Silloin ei tarvitse kirjata velkaleikkauksia poistoiksi kansalliseen kirjanpitoon.
Se on kuitenkin ihan sama juttu kauniimman värisenä. Taloustieteellisesti kyse on täsmälleen samasta asiasta.

Velkojat siis joka tapauksessa menettävät saatavansa. Tämä on erityisen ongelmallista niille maille, jotka ovat säästäneet ja joissa on korkea säästämisen aste ja säästöt on sijoitettu ulkomaille. Tällaisia maita ovat tyypillisesti juuri Suomi ja Saksa. Ihmiset ovat nimittäin rakentaneet eläketurvansa erilaisten säästömuotojen varaan. Ja nyt sanookin Euroopan keskuspankki ja eurooppalainen valtioyhteisö, että mepäs pudotamme korot lähes nollaan!
Tiedättekös – kun joku säästää 30 vuoden ajan normaalilla korkotasolla eikä yhtäkkiä saakaan korkoa, on tilanne sama kuin hänen elintasonsa 30 vuoden säästämisen jälkeen puolitettaisiin. Kyse on korkoa korolle laskien aivan suunnattomasta efektistä, mitä monikaan ei tule vaan huomanneeksi. Korkojen alentamisessa ei todellakaan ole kyse mistään pikku jutusta.”
Kreikalle tarjotaan myös mahdollisuutta ostaa omia lainojaan takaisin niiden nimellisarvoa alemmalla hinnalla. Tämä käytännössä leikkaisi velkaa. Vaikuttaako keino tehokkaalta?
”Se tarkoittaa oikeastaan samaa kuin velkaleikkaus. Se on vain velkaleikkaus ilman torjuntaefektiä. Nyt täytyy vain vastata kysymyksen: millä ostetaan lainoja takaisin? Mistä se raha tulee? Eli jälleen tarvitaan uusia lisäluottoja valtioyhteisöltä. Ja se raha katoaa jälleen yksin tein. Minä siis sitoisin kaikki nämä toimenpiteet Kreikan eroon. Muuten tässä ei ole mitään järkeä.”
Onko meillä Euroopassa poliittinen vai taloudellinen ongelma?
”Meillä on poliittinen ongelma, missä on laiminlyöty pääomamarkkinat.
EKP tarjoaa luottoja Etelä-Eurooppaan sellaisilla ehdoilla millä vapailta markkinoilta kukaan ei suostuisi sinne rahaa toimittamaan. EKP myy polkuhintaan vastapainettua rahaa pankkien välisille lainamarkkinoille.
Yksikään suomalainen tai hollantilainen pankki tai saksalainen pankki ei olisi valmis sellaisilla mitättömillä vakuuksilla, kuin mitä Mario Draghi tätä tekee, tarjoamaan luottoja kolmeksi vuodeksi Etelä-Eurooppaan.
EKP antaa luottoja 0,75 prosentilla ja luopuu riittävistä vakuuksista ja suojauksista.
Jotkut sanovat, että tämä johtuu siitä, että markkinat eivät toimi.
Silloin minä sanon, että ei, aivan päinvastoin, markkinat toimivat hyvin.

Sitten voi tietenkin sanoa, että tämä on kriisipolitiikkaa, että markkinoita täytyy vain aika ajoin vähän korjailla. Olen kyllä valmis hyväksymään korjaustoimet. Sanoisin, että syksyllä 2008 korjaukset olivat tilapäisesti hyvinkin perusteltua. Mutta ei voi pysyvästi ajaa kriisivaihteella.
Sama kuin sydänsairaalle voi kohtauksen tullessa antaa nitrotabletin.
Se menee saman tien vereen ja sydämen pysähtyminen vältetään. Mutta jatkuvasti ja pitkää aikaa ei voi sydänpotilaalle syöttää nitroa - potilas kuolee.”

.
Jorma Mattila
*
http://yle.fi/radio1/asia/puheenvuoroja/taloustieteilija_hans-werner_sinn_38507.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Hans-Werner_Sinn

December 2, 2012

Onko taloustiede ideologiaa?

Uusliberalistien 'self-made-pareto-optimi-suodatin'.
*
'Pareto-tehokkuus ei ole yksinään riittävä kriteeri oikeudenmukaisen resurssien jaon tekemiseen. Esimerkiksi yhteiskunta, jossa diktaattori omistaa kaiken omaisuuden on Pareto-tehokas, koska kenenkään asemaa ei voida parantaa huonontamatta diktaattorin asemaa. Aina on siis olemassa useita Pareto-tehokkaita resurssijakoja eikä niitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen ilman lisäoletuksia.  Hyvinvointitaloustiede tutkii vaihtoehtoisia lisäoletuksia'/wikipedia.
.
1
Luvun 2 linkistä löytyy erinomaisen tiivis keskustelu otsikon aiheesta. Jälleen huomataan, että uusliberalistit ovat rahateknokraatteja, joille esimerkiksi pareto-optimaalisuus on allokaatiota [resurssien jakamista] koskeva yksinomaan pelitekninen periaate, joka ei implikoi itseensä mitään oikeudenmukaisuusteoriaa. Heikki Patomäki on eri mieltä. Erimielisyys asiasta on tse asiassa niin syvä, että oikeastaan jo se itsessään paljastaa pareto-optimaalisuuden ilmentävän tiettyä [uusliberalistista] ideologiaa eikä pelkkää allokaation matemaattis-teknistä intressiä. 
.
Kaiken kaikkiaan Heikki Patomäen näkemykset ja asiantuntemus maailman makrotaloudesta ja etenkin EU:n kriisistä ovat niin perusteellisia, että Niku Määttäsen kaltainen ETLAn taloustiede-laskukone jää lopulta toistamaan yhtä ja samaa löysän rahan mantraansa, joka ei siis ole muka ideologista vaan tiukasti talousmatematiikkaan perustuvaa tieteellistä päättelyä. Ikään kuin tiede toimisi ideologioitten ulkopuolella – jossain hermeettisessä objektiivisuudessa, jota voidaan tulkita vain matemaattisesti. Mutta juuri tällainen asenne kätkee mitä röyhkeimmän ideologisen ihmiskäsityksen. 
.
Uusliberalismi on sekä teknis-teoreettista että moraali-psykologista asennerajoittuneisuutta, joka ilmenee [ellei joku sitä vielä ymmärtänyt] mm. siinä että uusliberalistin mielestä talousmatemaattinen peliteoria [vrt. pareto-optimaalisuus allokaatioperiaatteena] on sovellettavissa suoraan elävään elämään taloustieteen lainalaisuutena muka ilman, että siihen sisältyisi ideologista ennakko-oletusta resurssienjaon oikeudenmukaisuuden luonteesta. 
.
Olkoon ETLAn Niku Määttänen esimerkki laissez faire-kapitalismin teoreettisesta likinäköisyydestä [kätketystä ideologisuudesta] ja Yle TV 2:n syrjäytymisillan Henri Heikkinen [mm. Saul Schubakin ohella] eräänlainen ideaalityyppi Kokoomusnuorten luonnepatologisesta narsismista. Näitä ihmisiä pitää tietysti ainakin yrittää kuunnella, mutta heitä ei pidä koskaan uskoa.
*
Luvun 3 luento perustuu lähtökohdissaan Patomäen keväällä ilmestyneeseen kirjaan Eurokriisin anatomia: Mitä globalisaation jälkeen? Luento on mahtava tietopaketti niille, jotka etsivät uutta yleiskatsausta Euroopan ja maailman talouspoliittiseen tilanteeseen.
.
2
Onko taloustiede ideologiaa? Taloustieteen ideologiasta ja eurokriisin ideologisuudesta ja ratkaisuvaihtoehdoista väittelevät maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki Helsingin yliopistosta ja tutkija Niku Määttänen ETLAsta. Sakari Sirkkanen toimittajana.
.
3
Heikki Patomäen luento "Eurokriisin anatomia" 5.3.2012 Mannerheim-salissa.
*

November 10, 2012

Seepralla on raitansa

Saul Seepra, Lapsilisien myöntämis- ja käytönvalvontavirastosta, päivää.
*
Kommentti Ironmistressin päreeseen Päivän mietelmä.
.
Saul Schubakin sosiaalieettisen sanoman perimmäinen intentio implikoituu koko hänen kysymyksenasetteluunsa, eikä siis ole suurtakaan merkitystä,vaikka hän vaihtaisi ‘heikon aineksen’ esimerkiksi peritystä syrjäytyneisyydestä kärsiviin. 
.
Selvästikin Schubak näkee yhteiskunnan sosiobiologisesti eriarvoisten ihmisten joukkona ja on vihjaamassa, että joiltain ihmisiltä voidaan riistää perustavia ihmisoikeuksia näiden tuleville sukupoville seuraavan psykososiaalisesti pahanlaatuisen huonompi-arvoisuuden perusteella [olipa tuo huonompiarvoisuus sitten geneettisesti determinoitua tai tahallaan itse aiheutettua, mikäli tällainen erottelu ylipäätään on validia]. 
.
Tällaisen puheen jälkeen Schubakilla ei kuitenkaan ole enää kunniallista tai ainakaan mitään helppoa paluuta uskottavaksi demokraattisten arvojen kannattajaksi, jos hän niitä ylipäätään kannattaa. Ja tämän vuoksi kai ‘virallinen’ Kokoomus sanoutuu irti hänestä tai ainakin hänen ‘ihmis- ja sosiaalipolitiikastaan’. Kokoomuspuolue kun haluaa yhä [?] olla koko kansan demokraattinen ja positiivinen mielikuva-yrittäjä-puolue eikä mikään kasvoton casinopeluri- ja yt-neuvottelu-automaatti. 
.
Kokoomuksen mukaan vastakkainasettelun aika on ohi. Eikö Schubak sitä vielä tiennyt? No – en tiennyt minäkään saati sitten uskonut tätä väitettä. Niinpä Saul on minun mielestäni tällä hetkellä ideologisesti rehellisempi kokoomuslainen kuin Kokoomuksen virallisen ohjelman puolustajat. Tämä kykypuolueen sisäisen [arvo- ja uusliberalistinen sosiaalidarwinismi] ja ulkoisen [konservatiivis-maltillinen talousliberalismi] linjan syvä mutta mediaretoriikalla mystifioitu ja peitelty ristiriita on kuitenkin häpeäksi niin Schubakille itselleen kuin ‘viralliselle’ Kokoomukselle. Kokoomus-seepralla on raitansa, vaikka se toista väittäisi. Tällä kertaa nuo tummimmat raidat ovat Saul Schubakin näköisiä.
*

October 25, 2012

Höpötystä

Robin Hood palvelee nykyään köyhien sijasta Aarresaarten asukkeja.
.
TiedeM-Fakta: Työttömyyden ja inflaation välillä ei vallitse minkäänlaista korrelaatiota. 
. 
Puoli-fiktiivinen kommentti Tiedemiehelle ja Ironmistressille jälkimmäisen päreessä Rautainen palkkalaki.
.
Oletko Tiedemies oikeasti jotain mieltä siitä, mitä talouspoliittisia valintoja tulisi tehdä? Siis poliittisia. Nyt ei pelkkä kaava-matematiikan labyrinttiin kätkeytyminen riitä eikä auta. Nyt pitää tunnustaa ‘väriä’. Kyseessä on linjavalinta. Pelkkä labyrintti ei kiinnosta. Minotauros esiin! Mikä on sinun Minotauroksesi?
.
Vastaan puolestasi. Et ole mitään mieltä tai sitten olet kaikkea matemaattisesti koherenttia mieltä. Tarkoittaa tässä myös sitä, että sinulla on Ironmistressin sanoin vakava ajatus- ja asennevirhe tekstissäsi. Kun pitäisi tehdä talouspolitiikkaa, niin sinä teet talousmatematiikkaa. Olet ‘piilolibertaristien’ ajopuu-asiantuntija eivätkä asiantuntijat koskaan ole mitään mieltä mistään. Ne vain tekevät laskutoimituksia. Poliitikkojen on sen sijaan pystyttävä tekemään päätöksiä – rohkeita, tyhmiä, aatteellisia, keynes’läisiä tai hayek’laisia. Sinusta ei kuitenkaan ole tekemään mitään näistä. Olet kone, tekninen systeemi tai järjestelmä, et ihminen. Juuri sinun kaltaisesi korvataan uusimmalla kvanttiälyllä, joka de facto pelaa finanssi-casinoa jonkun kuulapää-meklarin orjana jossain digiavaruudessa ja –tilassa. Joku muu tekee kuitenkin poliittiset käskytyspäätökset, jos sellaisia nyt ainakaan USAssa on edes mahdollista tehdä ilman juutalaisten rahalobbareitten hyväksyntää. - - Sen verran raotan sanaista ruumisarkkuani vielä, että Ironmistress tosiaan on oikeassa. Laskelma-asetelmasi – siis se, miten vertailet samaan vaikutuskategoriaan kuuluvia asioita keskenään ikään kuin niillä ei olisi yhteiskunnallisen merkittävyytensä kannalta mitään tekemistä toistensa kanssa [työttömyys/inflaatio], osoittavat vakavan ajatus- ja asennevirheen makrolähtökohdissasi. Sen nimi on: minulla ei ole asenteita, minulla on vain faktoja [epämääräisine tilastoineen ja tarkoitushakuisesti tulkittuine korrelaatioineen]. - - Juuri tällainen tyyppi ostetaan isolla rahalla Goldman&Sachsille, kun tosi paikka tulee. Kuka häntä sen jälkeen uskoo tämänkään vertaa kuin nyt? Enintään kvanttitietokoneittensa ääressä pelailevat juppilibertaristit sisäpiiriystävineen Wall Streetin Informaation-häivyttämiskeskuksessa [IHKUssa; - juuri sinne palkataan myös hänet, jonka pyhin ‘aate’ kaltaistensa asiantuntijoiden lailla on kuin onkin ollut informaation lisääminen; tehkää tästä johdannaispäätelmä sen suhteen, mitä digitaalisessa finanssisysteemissä TODELLA tapahtuu]. Koko finanssijohdannaistalous on ollut askel legitimoidun eli näkymättömän rakenteellisen eli hyväksytyn korruption aikaan, käytäntöihin ja ihmistyyppiin, jota ei voi enää saattaa edesvastuuseen laillisista [kuka jumalauta nämä lait legitimoi! kansa vai? osoittakaa minulle se kansa!] eikä edes laittomista harhautuksistaan ja näyttää siltä, että Tiedemiehestä se on saanut uuden moottoripään innovoimaan lisädynamiikkaa saatanallisen finanssipelimyllyn saattamiseksi lain ulottumattomiin digitaalisen ajan limittäisissä mutta tuntemattomissa ulottuvuuksissa. Se ‘ulottumattomuus’ on kuin oravanpesä Aleksis Kiven runossa: sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan. Se ‘ulottumattomuus’ on talouselämän tosipelureiden ikioma Aarresaari, joita on 20 viimeksi kuluneen vuoden aikana putkahtanut maailmaan kuin myrkkysieniä [raha]saastelaskeuman aikaan. Sinnepä johtaa Tiedemiehenkin tie. Siellä eivät rosvoparoneista höpöttävät höpsöilijät häiritse puhtaan taloustieteen mantralla kvantti-oriaan hoputtavaa Robin Hoodiamme, jonka Goldman&Sachs osti isolla rahalla auttamaan koulutettua keskiluokkaa. - - Siis mitä? Hehheh. Tällä tarinallahan on onnellinen loppu. Mutta niin on liberalistisella taloustieteelläkin. Yhdellä ehdolla. Jotta tällaiseen iltasatuun voisi uskoa, pitää nukahtaa ennen kuin se päättyy, mutta kas – juuri senhän vuoksi iltasatuja luetaan, ettei kuulija enää ymmärrä kuulemaansa, koska vaipuu tiedottomuuden tilaan ennen loppuratkaisua. Se siitä informaation lisäyksestä. Lopputavoite on Aarresaarilla joka tapauksessa informaation hävittäminen informaatiota ja sen nopeutta lisäämällä. Tällä tavoin Goldman&Sachs nylki jopa omiaan vähän ennen 2008 talousromahdusta. Aarresaarelaisten mielestä, joita Tiedemies nykyään edustaa, kyseessä oli kuitenkin pelkkä tekninen temppu, joka ei rikkonut mitään bisnes-lakeja. - - Entisestä Sherwoodin metsien oikeudentajuisesta Robin Hoodista näyttää totisesti kasvaneen Goldman& Sachsin tehokas talous-informaatio-agentti, jolle rahan liikkeen ja sen omistajan välillä ei ole taloustieteellisesti niin merkittävää kytköstä, että se ansaitsisi tulla huomioiduksi vakavasti otettavassa taloustieteessä. Höpöttäkööt höpöttäjät sitten mitä tahansa. - - Ja hehän höpöttävät niin kovasti, että Aarresaarien edustat täytyy lopulta miinoittaa. Miksi? Eikö talo(u)uslibertarismi toiminutkaan täydellisesti? Vai ovatko ihmiset vain k-ä-s-i-t-t-ä-m-ä-t-t-ö-m-ä-n epäkiitollisia siitä, kun saivat duunia edes nälkäpalkalla pohjavesiä saastuttavan mammutti-lääketehtaan varjosta jossain Intian ei-missään? - - No – eipäs höpötetä. Pysytään taloustieteen tosiasioissa. Vai mitä Tiede-Robin?
*

October 15, 2012

Tosiasiallinen ystävä

Onko tämä hyvää vai huonoa taloustiedettä?
.
Kommentti Tiedemiehen kommenttiin Ironmistressin päreessä Vaahtokarkkidilemma.
. 
Tiedemies kirjoitti: ‘Käytännössä markkinat eivät toimi täydellisesti, koska MBA-opinnoissa on huonoa taloustiedettä.’
.
Kiitos vain jälleen asiallisesta informaatiosta, Tiedemies. Toki tarvitsen myös ns. faktoja jos ei muuten niin ad hoc taustatueksi, jottei polemiikkiani voisi liian helposti leimata pelkäksi salaliittoteorisoinniksi. Mutta että huono taloustiede? Täydelliset markkinat [joka on utopia siinä missä kommunismikin]? Miksei MBA-opinnoissa sitten opeteta hyvää taloustiedettä? Kenen etu on huonon taloustieteen viljeleminen johtamisen perustutkintotasolla? Tai miksi en kysyisi vielä suoremmin ja samalla yleisemmin? Väitätkö, että hyvän taloustieteen opettaminen, mitä ihmettä se sitten onkaan, voisi estää kapitalismia ajautumasta niihin kupruihin, mihin se näyttää väistämättä ellei peräti rakenteellisen ristiriitaisuutensa vuoksi ajautuvan? Entä väitätkö edelleen, että rahamarkkinoitten vapauttaminen [esim. Glass-Steagall Act’in lopullinen purku 1999] oli ytimeltään järkevä päätös ei ainoastaan lokaalin markkina-dynamiikan vaan myös globaalin maailmatalouden kannalta, mikä ei tarkoita vain 2008 veroparatiiseihin kuin Liisan ihmemaahan kadonneita biljoonia vaan myös keskiluokan ja ‘alemman’ väen asuntosijoitusten arvon kadonneita miljardeja. 
.
Miksi emme saa oppiaksemme ‘hyvää' ja oikeaa’ taloustiedettä? Tällainen puutoshan on skandaalimaista, jos kerran paremmalla opetuksella voidaan estää talouskriisitilanne, josta ei ole rahallista hyötyä muille kuin Goldman&Sachille [ellei juuri tämä sitten ole hyvän taloustieteen tarkoitus?] tai ylipäätään lukumäärältään yhä kasvavien Aarresaarten finanssi-zombieille [ihmisille, joita ei ole, joiden toimista ei mitään tiedetä, mutta joilla silti on kasvavilla tileillään biljoonia dollareita verotonta tuloa 'tyhjästä']. 
.
Voit tietenkin tosiasioihin pohjautuen väittää, että finanssi-zombiet ovat saaneet voittonsa legitimoidun finanssipelin puitteissa ja prosessissa. Mutta näin väittäessäsi sekoitat keskenään objektiiviseksi tulkitun [vaikka kyse on talous-ideologis-tieteellisestä valinnasta] empirian [maksimaalisen voiton tavoittelu (muka) ei-moraalisena arvo-tosiasiana] ja normatiivisuuden käsityksenä oikeudenmukaisuudesta [riskien oton rationaalisen oikeutuksen ja moraalisen oikeudenmukaisuuden yhteiskuntapoliittinen arviointi]. Tällainen deskriptiivisen ja normatiivisen semantiikan sekoittaminen ei ole sallittua empiirisiin tosiasioihin vetoavalle. Oikeudenmukaisuuden edustajan tilanne on toinen, koska normatiivisuus ei ole objektiivisesti havaittava luonnon ominaisuus. 
.
Vaikka tietyt lait [esim. laki hallintarekisterin avaamisesta] tekevät mahdolliseksi tosiasian, joka nopeuttaa markkinadynamiikkaa, niin siitä ei kausaalisesti seuraa, että markkinadynamiikan nopeutuminen edistäisi myös yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta rahamarkkinoilla. Oikeudenmukaisuus ei ole empiirinen vaan normatiivinen tosiasia, joka perustuu demokraattisiin päätöksiin eikä kilpailuttamiseen. Markkinadynamiikan vapauttamista ja nopeuttamista voidaan pitää empiirisesti [systeemisesti] hyvänä asiana, mutta se ei ole välttämättä lainkaan oikeudenmukaista tai edes toimivaa rakenteellisesti [esim. koko julkisen sektorin yksityistäminen]. 
.
Tässä kohtaa pitää tajuta, ettei matemaattinen ja/tai loogis-atomistinen kausaalianalyysi eksplikoi kokonaisuuden tilaa kuin deskriptiivisesti. Kokonaisuuden aitoon ymmärtämiseen tarvitaan ‘riittävä peruste’, joten kausaalinen selitys ei riitä, koska se ei vastaa kysymykseen kokonaisuudesta vaan ainoastaan kuvailee syy-seuraus-ketjua [Leibniz]. Tarvitaan normatiivinen käsitys oikeasta mitasta eli oikeudenmukaisuudesta [Aristoteles]. Ongelmana on, ettei oikeudenmukaisuusvajetta voi osoittaa sitoutumalla talousliberalistisen argumentaation atomistiseen saivarteluun, joka pohjautuu tiettyihin filosofis-antropologisiin perusaksioomiin omistusoikeudesta ja markkinoitten vapaudesta. Niinpä nuo aksioomat pitää jo lähtökohtaisesti kyseenalaistaa [tämä on maailmankatsomuksellinen eli ideologis-normatiivisiin tosiasioihin perustuva valinta] ja vasta sitten suostua pitkin hampain keskusteluun laissez faire-monetaristin kanssa. 
.
Jan Vapaavuori siis etsiköön asiallista ystävää, mutta minusta hän ei sellaista [ruiskukukan väristä porvarikaveria] tule saamaan, koska se merkitsisi hänen asettamiensa aksioomien ja ehtojen hyväksymistä keskustelun perustaksi. Ei käy, vaikka haukuttaisiin tosiasioista piittaamattomaksi. Kokoomuslaisten ja varsinkin aarresaarelaisten tosiasiat ovat aina hiukan erilaisia kuin ‘alemman’ väen tosiasiat. Miksiköhän? Kysyn aiempaan ihmettelyyni viitaten: olenko saanut huonoa oppia taloustieteessä? Jos olen, niin jo pelkästään tästä seuraten [koska saamaani oppia julistetaan totena] taloustieteen kaanon sisältää erityyppisiä strategisia tosiasioita, mikä tekee tosiasia-käsitteen käytöstä peräti omituista ainakin/myös tässä yhteydessä. 
.
Älkää siis kysykö minulta, miksi suhtaudun käsitteeseen tosiasia enemmän tai vähemmän ironisesti. Mikä paradoksaalisinta – siellä missä kaikkein voimallisimmin vedotaan tosiasioihin, siellä ideologiset sitoumukset näyttävät saaneet uskonvarmuuteen rinnastettavan näkymättömän legitimaation, jota ei voida milloinkaan epäillä, koska sen antaa tiede – moderni uskontomme. Edes uskonnolliset ajattelijat eivät voi kuin haaveilla moisesta varmuudesta. Mutta heidän aikansa alkaa olla ohi, sillä nykyään fyysikko [Kari Enqvist] todistaa jo Jumalankin olemattomaksi matemaattisella triviallaan. Ikään kuin Jumala tai Jumalan olemattomuus olisi kaikkein eksakteimmin representoitavissa matemaattisella symboliikalla. Voi pyhä yksinkertaisuus mitä typeryyttä suureen oppineisuuteen voikaan kätkeytyä!
*