Halun fantastiset kohtalot

Luonnonvalinta kokeilee kaikenlaista myös hiirillä.
*
Tämä teksti on saanut 'yllykkeensä' Ironmistressin päreestä Näin naapurissa III. En kuitenkaan ota mitään kantaa siinä kerrottujen tapahtumien suhteen. Toki tuomitsen ne, mutta näkö- ja tulokulmani insestiin on kokonaan toinen kuin Ironmistressillä.

1
Insesti on perimmäinen totuus seksuaalisuudesta ei-moraalisessa mielessä.

Seksuaalifantasiat kääntyvät lopulta aina insestiin, vaikka luonto huonoja mutaatioita välttäkseen 'järjestääkin' asiat sopeutumisen [eli tietyssä ympäristössä tapahtuvan biologisesti optimaalisen lisääntymisen] kannalta niin, etteivät vanhemmat ja lapset koe suoraa genitaalista halua toisiinsa.

Mutta siinä missä eläimet melko nopeasti unohtavat vanhempansa ja vanhemmat jälkeläisensä paritellen keskenään toisilleen täysin tuntemattomina lajikumppaneina, siinä ihmiset mitä merkillisimmin mielikuvin ja tuntein fantisoivat seksuaalisuudesta ja lopulta insestistä - tosin eivät niinkään omien vanhempiensa, sisarustensa tai lastensa kanssa vaan insestistä yleensä [toisten kuvitteellisesta insestistä].

Tarina Oidipuksesta on viittaus insestiin yhtä aikaa kontrolloimattomana ja aina uhkaavana haluna että varoitus sen moraalisesta ja biologisesta luonnottomuudesta ja tuomittavuudesta ihmisyhteisössä.

Eläinten seksuaalisuus on periodioitunut kiima-aikoihin, mutta ihminen elää potentiaalisesti jatkuvaa kiima-aikaa. Eläimetkin näkevät unia, mutteivät koe todellisuutta fantasioiden läpi. Sen sijaan ihmisen mieltämä todellisuus on aina erilaisten [rationaalisten tai irrationaalisten] fantasioiden loputon kudos.

Seksuaalisuus ei suinkaan ala vasta 13-15-vuotiaana vaan jo syntymässä tai itse asiassa jo ennen sitä - siittämisen ja hedelmöityksen hetkenä - tai pikemminkin jo isän ja äidin halussa toisiinsa jne.

Olematta mikään reichilainen orgoni-energia-hörhö, pidän silti itsestään selvänä, että seksuaalisuus vaikuttaa ihmisessä jatkuvasti tunneaffekteina ja fantasioina [unenomaisina sielun liikkeinä]. Näin ollen sukupuolinen seksi ja seksifantasiat eivät ole kuin [suurinta mahdollista] mielihyvää/nautintoa etsivän halu-jäävuoren huippu, sillä kaikki elollinen on jakautumista, kopioitumista eli informaation siirtymistä eteenpäin lisääntymisen muodossa.

Analogisesti suhteessa edelliseen voidaan sanoa, että kvanttifysiikan universumin eli positiivisesti varautuneen tyhjyyden positiivisuus on ainakin orgaanisen elämän tasolla seksuaalisuutta [tai rakkautta kuten ihmisillä on tapana eufemistisesti ylevöittää tuo sokea voima, sen huumaavuus ja sitovuus rakastettuun].

Ei siis mikään ihme, että sukupuoli-seksuaalista vetovoimaa käytetään manipulatiivisesti kaikkialla. Mihin katsojia alentuvan idioottimaisesti kohtelevat, latteat, räikeät ja rivot mainokset lähes aina tavalla tai toisella vetoavat ja mistä typerät iskelmät lähes aina kertovat? Tietenkin seksistä, seksuaalisesta halusta ja tuon halun täyttymyksen lupauksesta.

2
Ihmisen seksuaalisuus on alunperin 'organisoitu/organisoitunut' yhteisölliseksi systeemiksi insestisääntöjen puitteissa. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät insestisäännöt ole pelkästään luonnollisia heijastumia eläinmaailmasta [pentujen vieroitus emosta] vaan myös kulttuurisia - luontoa kulttuurissa ja kulttuuria luonnossa - luonnon ja kulttuurin välistä rajanvetoa.

Insestitabujen kautta säädellään sukulaisuussuhteita [mikä merkitsee yhteisöllistä organisoitumista eli ihmisyhteisön sisäisen arvohierarkian asettumista] estämällä lähisukulaisten pariutuminen aina yksilöiden kuolemaan saakka.

Mikään eläinlaji tai eläinyhteisö ei säätele sukulaisuussuhteitaan näin ehdottomasti puhumattakaan siitä, että säätelyä seuraava yhteisöllinen rakenne legitimoitaisiin eettiseksi laiksi. Eläimet toimivat automaattisesti kiima- ja reviiri-vaístojensa eivätkä jumalalliseksi korotetun [fantasioidun] moraalin ja tai politiikan voimasta.

Freud oli tässä asiassa syvällisempi kuin Westermarck, joka empiristinä oletti, että ihmisen seksuaalisuutta voi tutkia ja kuvata deskriptiivisesti pelkästään käyttäytymisen ja yhteisöllisten normi-faktojen lähtökohdista, vaikka seksuaalisuudessa on ihmisen tapauksessa kyse ihmisen mielessä tapahtuvasta pirullisen ovelasta fantasiapelistä.

Lapsi haluaa ätiään siinä missä äiti haluaa lastaan ja tämä on ihmisseksuaalisuuden perimmäinen [insestinen] lähtökohta, josta sukupuolinen seksuaalisuus kehkytyy ja eriytyy myöhemmin ikäänkuin 'toisen kertaluokan' insestiksi haluna rakastettuun toiseen.

Seksuaalisuus on toisen halua, jossa toisen fantisoidaan täyttävän lopullisesti ja täydellisesti itseä kalvava puute, vaikka haluttu toinen on aivan saman puutteen alainen kuin se, joka häntä haluaa.

Mitä muuta rakkaus voi siis olla kuin 'folie a deux' [hulluutta kahden kesken]? Rakastavaiset jakavat samat 'mielenhäiriön' oireet ja etsivät toisistaan pelastusta puutteenalaisuudelleen.

Ja koska seksuaalisuus on täyttymätön halu-fantasia, voi hyvällä syyllä väittää, että seksuaalisen nautinnon ja vaikean riippuvuuden tyydyttämiseen/-ttymiseen väistämättä sisältyvän tuskan välillä on vain käsitteellinen ero.

Niinpä rakkaus on aina tuskaista hehkua ja iloisinta surua. Me emme voi palata takaisin primaari-narsistiseen 'täydellisyyteen', jonka takasi äidin antama turva: - halumme häneen ja hänen halunsa meihin.

3
Myyttinen paratiisista karkotus merkitsi muun muassa insesti-tabun syntyä. Mutta vaikka paratiisin portit on lopullisesti lyöty kiinni takanmme, yhä silti me haikailemme takaisin tuohon 'täydelliseen' aikaan ennen itsetietoisuutta. Juuri tämankaltainen haikailu on insestistä fantasiaa.

Insesti-fantasiat ilmentävät mielestäni osaltaan sitä, että seksuaali- ja kuolemanvietti ovat tietyssä mielessä sama asia. Me haluamme olla olemassa, mutta emme haluaisi elää tietoisina, koska se merkitsee tuskaa ja kärsimystä. Sekä idän rationalistinen meditaatio että lännen tahtova usko pyrkivät tähän autuaaseen ja valaistuneeseen 'olotilaan'. 

Paluu paratiisiin [äidin syliin, kohtuun] on analogista halulle kuolla tälle elämälle ja syntyä/elää uudestaan tuonpuoleisessa jonkinlaisena henkenä ja/tai zombiena. Samaa kaipuuta täydelliseen ja ikuiseen tyydytykseen ilmentää myös seksuaaliseen rakkauteen sisältyvä onnen lupaus ja mitäpä muuta onnea tässä lopulta tarkoitetaan kuin kuoleman kuolemalla voittanutta elämää, joka ei ole tästä elämästä eikä tässä elämässä?

Fantasiatasosta huolimatta kuolemanviettiin ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä sisällyttää mitään yliaistillista tai yliluonnollista [Paratiisi-kertomukset ja Thanatos eivät ole mitään horoskooppi-huuhaata] vaan ymmärtää se eräänlaisena evoluution fantasianomaisena päätepisteenä. 

Pitäisi muistaa antiikista perua olevan sanonta, jonka mukaan jo orgasmi on aina pieni kuolema. Samalla pitäisi muistaa, että toisiinsa fantasiatasolla kytkeytyvät paratiisi, insesti ja kuolemavietti ovat puhetta samasta asiasta - luonnon kiertokulusta kuolemasta elämään ja elämästä kuolemaan - sykli, jonka haluaisimme katkaista fantasioimalla kuoleman täydellisen tyydytyksen [nautinnon, mielihyvän] utopiaksi.

Niinpä meidän pitäisi lukea perenniaalista filosofiaa, sillä perimmältään juuri [antiikin] filosofia on elämäntapa, jossa opetellaan valmistaumista kuolemaan tai lakonisemmin - filosofia on kirjaimellisesti kuolemaan opettelemista. Ei enempää eikä vähempää.
*
http://takkirauta.blogspot.com/2011/11/nain-naapurissa-osa-iii.html
http://www.all4humor.com/picture/funny-animal-pictures/mice-mating.html
http://www.netn.fi/kirjat/pierre-hadot-mita-antiikin-filosofia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Philosophia_perennis

Seiväshyppyä ja arvofilosofiaa

Kommentti merille Kalevi Hotasen päreessä Olemassaolon ulottuvuus.
*
meri kirjoitti
'tästä ei taida päästä edes aassinsilloitse tai arvokajakilla tai käsitemelonnalla kysymykseesi saakka….'
I
Vertauskuvallista psykologisointia

Oletko meri kokeillut koskaan seiväshyppyä? Seipäällä riman yli. Kun olet pääsyt riman päälle, sinun on pakko irrottaa ote seipäästä. Vain tällä tavoin pystyt ylittämään riman eli pääset tavoitteeseesi.

Tärkeintä on kuitenkin se, ettei seiväs, joka mahdollistaa päämääräsi saavuttamisen voi koskaan seurata perässäsi, koska se pudottasi riman, jolloin päämääräsi jäisi saavuttamatta.

Näin on usein myös ihmissuhteissa. On pakko päästää irti, jotta voisi itse edetä. Traagista ehkä mutta vaihtoehtoja ei ole.

Johtopäätös: mitä ilmeisimmin olet joutunut kokeilemaan seiväshyppyä.

II
Kommenttiisi liittyvästä arvojen ja arvokantajien ongelmasta sen verran, että jos arvoja on ihan oikeasti olemassa, niin pitää tietysti kysyä, mitä ne todella ovat.

Implikoiko arvonkantaja, jollain tavalla arvon? Onko esimerkiksi elämä yhtä aikaa sekä ei-moraalinen arvonkantaja että moraalinen arvo?

Ilmeisesti et ajatellut näin vaan oletat arvot jollain tapaa annetuiksi (miten?) ja päättelet, että arvot sitten ohjaisivat meitä kohti 'oikeita' ihanteita.

Tosin heti perään kysyt johdonmukaisesti, onko mahdollista erottaa toisistaan oikeat ja väärät ihanteet (jotka siis ovat ikäänkuin arvojen korollaareja, seurannaisia).

Jos ei voida erottaa, niin koko keskustelu arvoista romahtaa. Mutta jos voidaan, niin tämä edellyttää jonkinlaista hyve-eettistä ratkaisua.

Arvot ovat kytköksissä perustaviin hyveisiin (ja paheisiin, joita tulee välttää), jolloin hyveet implikoivat oikeita ihanteita (siis itse asiassa arvoja).

Hyveet ovat ihmisen luonteen ominaisuuksia, joita voi kehittää ja jalostaa harjoittamalla niitä eli kasvattamalla ja sivistämällä itseään (Paideian periaate).

Tästä päädytään kahteen suuntaan:

1) Aristoteelinen näkemys: hyveet ovat ihmisen luonteenpiirteinä subjektiivisia=egoistisia - joskin samalla yhteisön kontrollissa ja palveluksessa tai 2) universaaleja: vapaus, veljeys, tasa-arvo ja kristilliset hyveet: usko, toivo, rakkaus, jotka ovat universaalien hyveiden uskonnollinen perusta.

Kumman suunnan sinä meri valitset?
*
Ensimmäisenä esittämäni kysymys siitä, implikoiko arvonkantaja jollain tapaa arvon tulee ratkaistua kummassakin tapauksessa, vaikkakin ensimmäisessä on edelleen vaarana ajautua a) subjektivismiin ja relativismiin, toisessa taas joko b') fundamentalismiin tai b'') sisällyksettömien ja teknis-proseduraalisten sopimuskäytäntöjen suohon.

Näin ollen vakaumukselliselle arvo-objektivistille jäisi ainoaksi vaihtoehdoksi vain fundamentalismi - ehdoton maailmakatsomuksellinen ideologia.

Tiedän: Habermas ei tätä väitettä purematta niele, ei liioin Foucault - eri syistä vain, mutta pelastaudun heidän proteesiensa hakkurilta vetoamalla siihen, että kyseessä oli ajatuskoe...