Ihmiset eivät tosiasiassa suostu tekemään oikeudenmukaisuutta koskevia päätöksiä puolueettomasti yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joiden arvostukset poikkeavat heidän omistaan.

Etiikan palapeli

 

Päresitaatti on Marjaana Kopperin artikkelista Yritys, yhteisö ja hyvä elämä kirjasta Filosofian näkökulmia yhteisöllisyyteen [Kotkavirta & Laitinen[toim.)]

 

Ongelma:

 

Charles Taylorin mielestä formaalien teorioiden ongelma on, että ne eivät pysty perustelemaan omia lähtökohtiaan, toisin sanoen [ilman käsitystä hyvästä elämästä] ne eivät pysty selittämään, miksi jokin teko pohjimmiltaan on moraalisesti oikea väärä tai miksi henkilöllä olisi moraalinen velvollisuus tehdä tietty teko [Marjaana Kopperi]. 

 

Ihmiset eivät tosiasiassa suostu tekemään oikeudenmukaisuutta koskevia päätöksiä puolueettomasti yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joiden arvostukset poikkeavat heidän omistaan [Juha Sihvola].

 

Moraali ja hyvä elämä

 

Charles Taylorin ja Martha Nussbaumin näkemykset ovat esimerkkejä siitä, miten vaikeaa nykyisessä moniarvoisessa maailmassa on muotoilla hyvään elämään perustuvaa etiikkaa. Taylorin tai Robert Solomonin yhteisöä korostava malli ei kiinnitä riittävästi huomiota toisten ihmisten kohteluun. Nussbaumin malli, sikäli kuin se perustuu ihmisen oman yhteisiin peruskokemuksiin puolestaan irtautuu oman elämän näkökulmasta ja siten hyvän elämän sisällöllisestä määrittelystä.

 

Sen sijaan että pyritään luomaan jokin hyvän elämän määrittelyihin perustuva eettinen malli [antiikin ja etenkin Aristoteleen hyve-etiikka/rr], voitaisiin ajatella, että etiikkaan kuuluu kaksi erillistä osa-aluetta. Näistä toinen koskee ihmisen omaa elämä ja toinen intersubjektiivisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksia. Jürgen Habermas tekee tällaisen jaottelun ja nimittää edellistä hyvän elämän alueeksi ja jälkimmäistä moraalin alueeksi. Hyvää elämää koskevat pohdinnat liittyvät ihmisten oman elämän merkitykseen, tarkoitukseen ja mielekkyyteen. Ne ovat pohdintoja siitä, mikä tuo ihmisen elämään sisällön ja tekee siitä elämisen arvoisen. Ne koskevat ihmisen arvoja ja elämäntapaa. Nämä pohdinnat määrittävät yksilön identiteettiä, sillä ne liittyvät sellaisiin kysymyksiin kuin: kuka minä olen, millainen haluan olla, millaista elämää haluan elää. Hyvää elämää koskevat käsitykset ilmenevät esimerkiksi yksilön ihmissuhteita, perhettä, ammatinvalintaa, uskontoa, poliittisia näkemyksiä tai harrastuksia koskevissa asioissa Nämä hyvää elämää koskevat käsitykset voivat hyvinkin saada sisältönsä erilaisista uskonnollisista, kulttuurisista ja elämänkatsomuksellisista yhteisöistä, kuten Taylor ja Solomon ajattelevat.

 

Etiikan toinen osa-alue sen sijaan koskee ihmisten välistä vuorovaikutusta ja toisiin kohdistuvan toiminnan säätelyä. Tätä on yleensä modernissa etiikassa pidetty varsinaisena moraalin näkökulmana. Moraalin näkökulma edellyttää irtautumista minäkeskeisestä, omaa elämää ja sen päämääriä koskevasta arvioinnista ja pyrkimystä tarkastella asioita sen sijaan puolueettomasta, ‘kenen tahansa’ näkökulmasta. Lähtökohtana voitaisiin mielestäni pitää kaikkien ihmisten intressien, tarpeiden tai hyvän elämän edellytysten tunnustamista ja kartoittamista Näin ymmärrettynä moraali koskisi nimenomaan kaikille yhteisiä hyvän elämän edellytyksiä, kuten esimerkiksi Nussbaum esittää.

Voidaan ajatella, että kyseessä on kaksi etiikan osa-aluetta, jotka edustavat erilaisia näkökulmia ihmisen elämään. Ne eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään [eivätkö?!/rr], eikä niiden välillä tarvitse tehdä valintaa, mutta niiden välinen ero on kuitenkin syytä pitää selvänä.

[.....]

 

Kopperin artikkelin lähdeviite nro. 27

 

Charles Taylor jopa myöntää, että hyvää elämää ja varsinaista moraalia koskevien käsitysten erottamiselle on perustellut syynsä. Hän viittaa erityisesti Jürgen Habermasin ajattelutapaan ja toteaa, että Habermas pitää tätä erottelua tarpeellisena, koska vain näin moraali voidaan nähdä erilaisista kulttuurisidonnaisista tulkinnoista erillisenä. Hyvän elämän etiikka kun on aina enemmän tai vähemmän sidoksissa erilaisten kulttuurien, yhteisöjen ja ryhmien arvoihin ja elämäntapoihin. 

 

Taylor erottaa toisistaan formaalin ja substantiaalisen etiikan. Substantiaalinen etiikka tarkoittaa ajattelutapaa, jossa moraaliperiaatteiden perustana on määritelty käsitys hyvästä elämästä. Antiikin ja keskiajan eettiset teoriat olivat Taylorin mielestä tyypillisesti tällaisia. Moderneissa etiikan teorioissa sen sijaan ei haluta määritellä ‘hyvää’ vaan keskitytään tekojen arviointiin. Taylorin mielestä tämä tekee niistä formaaleja ja proseduraalisia: niissä pyritään löytämään menetelmä moraalisen oikean ja väärän määrittelemiseksi, olipa tuo menetelmä sitten hyödyn maksimointi tai kategorinen imperatiivi. Taylorin mielestä formaalien teorioiden ongelma on, että ne eivät pysty perustelemaan omia lähtökohtiaan, toisin sanoen [ilman käsitystä hyvästä elämästä] ne eivät pysty selittämään, miksi jokin teko pohjimmiltaan on moraalisesti oikea ja väärä tai miksi henkilöllä olisi moraalinen velvollisuus tehdä tietty teko.

*

RR:n kommentti

 

Paradoksaalista kyllä, mutta proseduraalis-formaaliselta etiikalta puuttuu juuri se hyveellinen tahtotila ja siten moraalinen uskottavuus, jonka Habermas nimenomaan haluaisi intersubjektiivis-praktiselle järjelle [kommunikatiiviselle toiminnalle] taata yksityisen [hyvä elämä ja sen arvot yksityisasioina] ja julkisen sfäärin [hallinto-instituutioiden teknokraattis-ei-moraaliset arvot] irtaannuttua toisistaan uskonpuhdistuksen, valistuksen ja teknokapitalismin aiheuttaman sekularisoitumisen myötä [kirkko hoitaa yksittäiset sielut, valtio/hallitsija kansan ja kansalaiset]. - - Toisin sanoen kaikille [tietyn valtion/yhteiskunnan jäsenille] yhteistä ja kaikkia yhdistävää kulttuurin muotoa ei voi olla ilman yhtenevää käsitystä hyvästä elämästä eli ilman yhteisiä [vahvoja] arvoja, ylipäätään ilman koherenttia ymmärrystä kulttuurin kokonaistilasta. - - Modernissa maailmassa kulttuuristen arvoymmärryshorisonttien konvergoituminen lienee kuitenkin jo lähes mahdotonta [proseduuri sen sijaan ei sisällytä itseensä varsinaista arvoymmärrystä vaan on pelkkä (joskin kaikkia ihmisiä koskeva) päätöksen teon menetelmä kohti kompromissia]. - - Vahvojen arvojen [yhtenäiskulttuurien traditiot/uskonnot] aika on ohi [enää ainoastaan islam ja eräät äärikonservatiivit vastustavat modernia maailmaa tosissaan], joten operoimme vain heikoilla arvoilla [formaali, proseduraalinen, välineellinen mutta kaikkia koskeva globaali ‘ihmisyysetiikka’]. - - Vaikuttaa jotenkin paradoksaaliselta ellei peräti kontrafinaaliselta [koska Habermas oli alunperin kriittisen teorian kasvatti], mutta [myös] habermasilaisen proseduralismin päämääränä näyttää väistämättä olevan mahdollisimman tehokas, teknisesti virheettömällä tavalla toimiva kapitalistinen kulutusyhteiskunta [vrt. utilitaristinen maksimaalisen hyödyn tavoittelu], jossa ihmisistä on tullut pelkkiä tehokkuusautomaatteja sekä taloussubjekteja. Tällaista on siis 'puolueeton' ja 'menetelmällisesti' kaikkia koskeva 'hyvä elämä' teknokapitalismissa. Seksi- ja päihderiippuvaisen kulutusnautinto-biokoneen elämä. Tähän kun lisätään vielä osapäivä-buddhalaisuus niin a vot - kapitalistinen ihmistyppi on silloin edennyt kulttuurievoluutiossaan 'aidon' pseudohyveen darwinistiseksi sankariksi. Halpa hedonismi rules.

*

Yksilö vai yhteisö?

http://vimeo.com/11288771

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyv%C3%A4_el%C3%A4m%C3%A4

http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2012_04_01_archive.html

Biologiaa ja retoriikkaa

Kirjoitettu kommentiksi mika sipuran päreen Ihminen on pohjimmiltaan ihminen (26.11) kommentteihin.
*
Esko Heimonen kirjoitti mm.

Tämä (Mika Sipuran) kirjoitus selvensi mukavasti käsityksiäsi geenivalinta vs. ryhmävalinta -keskustelussa. "Darwin-sodissahan" nämä "valinnan yksiköt" asetettiin jopa vastakkain. Gould kaiketi käsitti "ryhmällä" melko poissulkevasti kokonaisen lajin, ja vähätteli adaptaatiota sillä varjolla, että pitkällä juoksulla biodiversiteetin kehityksen suunnan ratkaisevat sukupuutot. Paleontologina kun hänen mielestään evoluution tärkeimpiä kysymyksiä ovat esim. se miksi dinosaurukset katosivat ja nisäkkäät lähtivät kukoistukseen. Huomionkipeään tyyliin Gould alkoi tällöin alleviivata "sattumaa" ratkaisivimpana evoluution mekanismina (gradualismi ei osaa ennustaa sukupuuttoja). Dawkins taas alleviivasi edelleen perinteistä darvinistista mekanismia, ja oli sitä mieltä että mielenkiintoisin kysymys evoluutiossa ovat sopeutumat. Siitäkös tyhjänpäiväinen sota syntyi.
*
Rauno Räsänen kirjoitti

'Genotyyppien on saavutettava evoluutivisesti stabiili suhde geenivalinnan kautta ennenkuin yhteistyöstä tulee aidosti vakaa strategia.' (Esko Heimonen)

Annas yksi käytännön esimerkki tästä 'saavutuksesta', niin maallikkokin ymmärtää, mistä on kysymys - etenkin altruismin soveltuvuudessa/'käyttökelpoisuudessa' ryhmävalintaan nähden.
*
Esko Heimonen kirjoitti

Maallikko olen muuten minäkin.

En itse asiassa korostanut ryhmävalintaa altruismin perustana vaan juuri päinvastoin.

Mitä tulee evolutiivisesti stabiileihin strategioihin -- lienet lukenut Dawkinsin esikoisen (Geenin itsekkyys)? Peliteorian mukaisten mallien pohjalta pidetään sinänsä ymmärrettävänä, miksei reviireistä tapella aina verissä päin, miksi klaanin tai populaation sisäisistä "sopimuksista" pääsääntöisesti pidetään kiinni ja miksi urokset eivät aina lennä kukasta kukkaan. Syyksi riittää geenin itsekkyys, eikä solidaarisuutta ryhmää kohtaan tarvita. Itse asiassa, mikäli lempeys palautuisi pelkkään solidaarisuuteen (ryhmävalintaan), se olisi altis opportunismille
*
RR

'En itse asiassa korostanut ryhmävalintaa altruismin perustana vaan juuri päinvastoin.'

No - minun lausemuotoilustani voi päätellä kumminpäin haluaa (kyseessä oli tiedollisesti epävarman retorikon kikka ;)

Mutta geenin itsekkyys siis 'määrää' ikäänkuin 'sisäisen' kausaation?! voimasta, että kaikki lauman urokset eivät yritä paritella lauman (ei kai tässä tapauksessa nyt ryhmästä voida puhua) kaikkien naaraiden kanssa, kun urosten välinen hierarkia on tappeluksien kautta selvitetty ja Alfauros rulettaa - ja näin tapahtuu juuri siksi, että tämä 'haaremimalli' toimii parhaiten lauman eloonjäännin ja lisääntymisen kannalta.

Ei tää kyllä päde tietyihin apinapopulaatioihin, joissa jotkut gigolot vetää aina salaa välistä, jos vain naaras suostuu - eikä siinä ole tietenkään kyse naaraan alruismista - eihän?

*
Olen lukenut melko kattavasti Frans de Waalin Hyväluontoinen : oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja muissa eläimissä.
Se on hyvä kirja, muttei siitä vielä saanut tolkkua, miten Waalin tuloksilla voisi pätevästi ja uskottavasti selittää oikean ja väärän periaatteiden kehitystä ja eroa ihmisellä, hyvän olemusta tai vapauden ja tasa-arvon välistä jännitettä ihmispopulaatioitten kulttuurisesti differentoituneessa maailmassa.
Eikä Waal sitä kyllä itsekään väittänyt selvittänensä vaan, että paljon on vielä tutkittavaa, jotta asia selkenisi.

Kiintoisa kytkentä naturalistiseen lähtökohtaan eettisten perusarvojen selittämiseksi löytyy filosofi Charles Taylorilta.
Hän käyttää termiä gut-reactions, joista ns. perimmäiset hyveet ihmisryhmässä alunperin saavat alkunsa. Kyse on siis liki viskeraalisista ('sisäelimiin liittyvistä') tuntemuksista, joiden pohjalta erotellaan hyvä ja paha, oikea ja väärä, niin että se palvelisi ryhmän säilymistä ja koherenssia.
Kyse on tietenkin ensisijaisesti eloonjäämisen turvaamisesta ja siihen liittyen perustarpeitten tyydyttämisestä ryhmässä.

Tämä varsin altruistiselta vaikuttava lähtökohta on iskostunut ihmisen tajuntaan tuhansien vuosien evoluution aikana.

*
En ole tottunut operoimaan näillä käsitteillä. Tuon mainitsemasi Dawkinsin Geenin itsekkyyden samoin kuin Sokean kellosepän olen käynyt melko kursoorisesti läpi, joten liikun todellakin aika harmaalla alueella, mitä tulee omaan tietomäärääni ja ymmärryskykyyni biologiasta.

Ylipäätään tunnen näitä asioita vähän esim. sinuun tai Mikaan verrattuna, mutta ne kiinnostavat minua, koska haluan saada tokkua siihen, miten biologiassa päätellään ja mitä. Tämä intressi tosin on filosofista laatua.

*
Gradualismin ja sattumateorian konfliktiin olen tutustunut Dawkinsin kirjojen ja eräitten referaattien kautta. Se saattaa todellakin olla paljon melua asetelmasta, jonka ei viime kädessä tarvitse olla jompaa kumpaa vaihtoehtoa poissulkeva.

Sattuma voidaan selittää asteittaisuudessa tapahtuneeksi hyppäykseksi, mutta ennenkaikkea sen vuoksi, että meiltä puuttuu toistaiseksi tarpeeksi evidenssiä esimerkiksi dinosaurusten sukupuuton syistä.

Tämä kanta on varsin optimistinen tiedon kasvun suhteen, ja siinä painotetaan, että tiedon aukkoja ei tule täyttää mystifioimalla tapahtunutta.
Evoluutiossa tapahtuneet 'hyppäykset' voivat helposti näyttää selittämättömyydessään sattumilta, jotka puolestaan saattavat toimia esim. älykkään suunnittelun kannattajille omien näkemysten perusteluna.

Mutta Dawkinsillehan tällainen päättely on ilmeisen virheellistä, koska se ei perustu tieteelliseen tutkimukseen vaan pelkkiin ideologisiin hypoteeseihin.

Vaikka Gould puolusti sattumateoriaa, niin ei hän ymmärtääkseni tinkinyt tuumaakaan evoluution geneettisestä perustasta.
Dawkinsin mukaan tämä kiista oli tosiaan näennäinen, ja aiheutti lopulta melko keinotekoisia väärinkäsityksiä.

Kuten kirjoitit: 'Siitäkös tyhjänpäiväinen sota syntyi'
*
PS. Maallikko olen muuten minäkin. Sitä en kyllä ihan heti usko..;)