Pelko, itseymmärryksen puute, illuusiot

Kirjoitettu kommentiksi Mummon päreeseen Saimaa ja Päijänne.
*
Kielimafia kävi myöhäisessä iltakylässä. Jos jäi typoja, niin se johtuu siitä, että mulla oli kiire tsekkaamaan Pete Q. Yle Teemalta. Järisyttävä esitys - aina ja edelleen! - klo: 23.15
*
Mummo kirjoitti:
Kertokaa nyt joku minullekin, mitä Rauno oikein pelkää.
*
Tapsa kirjoitti:
'Rauno pelkää itseään. Tai ei oikeastaan itseään, vaan sitä ettei ymmärrä itseään.'
*
Tuo osui suoraan sydämeeni. Mutta täysi häränsilmä siitä olisi tullut, jos olisit tarkentaen lisännyt, että minä pelkään ennenkaikkea juuri siksi, että ymmärän (aavistelen), ettei ehkä olekaan mitään ymmärrettävää - ei minussa tai muissa.

Silti. Minulla olisi joka tapauksessa niin paljon puhuttavaa (itsestäni ja muista), udeltavaa muista (sekä itsestäni muilta) ja tunnustettavaa, etten oikein aina tunnu kestävän sitä itsekään.

Haluaisin puhua Mummolle ainakin 100 tuntia! Ja saada Mummolta muutamaaan tarkoin valitsemaani kysymykseen ihan vain tiiviit mutta samalla välittömät kommentit/vastaukset.
*
Jos tässä on lupa hiukan yliampuen dramatisoida (dramatisointejahan minä rakastan), niin sinä olet Tapsa nyt kuin tutkintotuomari Porfiri Petrovits ja minä kuin Rodion Raskolnikov.

Miesten tämäniltainen tapaaminen oli loistava dramaturgisointi Rikoksen ja rangaistuksen ikimuistoisesta kohtauksesta.

Petrovits tietää itse asiassa jo nyt, että Raskolnikov ei pääse häneltä enää pakoon. Tarkemmin - Raskolnikov ei pääse itseään pakoon! - - Porfiri on psykologi jos kuka.

Minä vain en tiedä edes sitä, mikä on varsinainen rikokseni, josta minua syytetään ja josta koen syyllisyyttä!? En todellakaan ymmärrä itseäni. - - Mutta noita syitä ei luultavasti ole vain yhtä.
Tämä alkaa mennä kohta jo Kafkan mielen maailman alueelle sekä eksistentialismin ja teologian suuntaan.

Tsehovista voisi hyvinkin olla apua moisen hämmennyksen tasoittamiseen itsessään.
Tsehov - kirjailija vailla illuusioita - ja silti samalla mies, joka näkee ihmiset juuri iluusioineen kakkineen sellaisena kuin he ovat - raadollisen hölmöinä pikku jaarittelijoina ja unelmiinsa vajoavina haihattelijoina.

Joku seurueen jäsenistä menee epätoivoisen rakkauden puuskassaan? talon taakse ja ampuu itsensä. Sitä sitten vähän aikaa päivitellään suureen ääneen. Että itsemurhiakin! Nykyaikana. Voi tavatonta - - - !

Mutta ei aikaakaan kun taas jo juodaan teetä, puhutaan säästä ja aletaan unelmoida paluusta Moskovaan...

Sellainen on ihminen. Rakastettava, säälittävä ja aina johonkin väärään paikkaan syntynyt pikku hölmö, joka ei koskaan tule ymmärtämään itseään kuin unelmissaan...

Keskiviivan toisella puolen, ajaen yötä vastaan, tulijoiden kaistalla taas

(Kielimafia pohtii jälleen kielikuvieni ja patetiani relevanttiutta iltakahvillaan. Siinähän pohtii. Kello on nyt 18.15.)

Jos suruni olisi rakkautta, yksinäisyyteni iloa, elävää yhteyttä etsivä imitaationi todellisuutta. Jos tietämättömyyden pimeyteen hajoavan tyhjän ja sokean katseeni väsynyt harhailu suurinta uskoa ja ihaninta toivoa. Enkö juuri silloin olisi maailman rikkain ja onnellisin mies: varma, antelias, vailla katkeruutta ja sääliä?

Mutta miten tämä intuition vastainen ajatus voisi toteutua ilman biokemiallisten tai psyykkis-fantastisten huumausaineitten vaikutusta: - siis ilman haaveita ja illuusioita - ilman kristinuskon Jumalaa, ilman poliittis-ideologista Utopiaa (myös jatkuvan kasvun utopiaa), ilman petollista, latistuvaa tai muuten vain ohimenevää rakkautta toiseen ihmiseen?

Miten voi ihminen rakastaa tyhjyyttä, epävarmuutta ja ikuista paluuta kuin siihen sisältyisi samalla lopullinen pelastus ikuisesta Kadotuksesta?

Kykenisinkö ajattelemaan itseäni kuin Camus Sisyfosta: olla ensimäinen ja viimeinen - samalla maailman kaikkein onnellisin ihminen - vailla uskoa, toivoa ja rakkautta - eksistentiaalisen umpikujan ja mystisen pimeyden pilvessä elävä kuollut, jolle elämä ja todellisuus palaavat ikuisesti, toistuvat loputtomiin - toisin sanoen: ovat yksi ja sama.

Ja vielä enemmän: vain silloin olisin onnellinen, koska muuta kuin Sisyfoksen onnellisuus ei edes voi olla olemassa. Kaikki muu on väliaikaista harhaa.

Tämä merkitsee, ettei tee eroa elämän ja kuoleman välille. On opittava rakastamaan kuolemaa - tilaa, jossa kaikki muutos on loppu, jossa kaikki toistuu samanaikaisesti ja ikuisesti, jossa orgaaninen elämä on pelkkä poikkeus kuoleman eli epäorgaanisen vallitsevuudesta.

Kuten tässä Eppu Normaalin laulussa kaikki, mitä minulle tapahtuisi, on silloin jatkuvaa paluuta alkuun - siihen ykseyden ja erillisyyden yhteiseen hahmottomuuteen, mistä olen alunperin lähtenyt vieraantumaan kohti Principium Individuationis-periaatetta, joka teki minut ihmiseksi - tuoksi todellisuuden harhoista nerokkaimmaksi, traagisimmaksi ja turhimmaksi - Sisyfokseksi - jonka piti ja yhä pitäisi olla onnellinen.

Öistä asfalttitietä mä nuolen
keskiviivan toisella puolen
ajaen yötä vastaan
tulijoiden kaistalla taas

mä tunnen elämän vasta kun
valot tulevat....vastaan

Äiti pääsenkö takaisin syliisi sun
pörröttäisitkö isä taas hiuksia mun
*
http://www.youtube.com/watch?v=t4YAKjoac60
Eppu Normaali: Kun valot tulevat vastaan
*
Öistä asfalttitieltä mä nuolen
keskiviivan toisella puolen
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
tulijoiden kaistalla taas

Musta tie jossa valot kiiltelee
esirippua temppelin viiltelee
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
tulijoiden kaistalla taas

Koskettaa pimeän lasta kun
luopuu ainoastaan
mä tunnen elämän vasta kun
valot tulevat....vastaan

Äiti pääsenkö takaisin syliisi sun
pörröttäisitkö isä taas hiuksia mun

Yöstä yöhön tää näytelmä toistuu
päivä nousee, näyttelijä poistuu
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
tulijoiden kaistalla taas

Koskettaa pimeän lasta kun
luopuu ainoastaan
mä tunnen elämän vasta kun
valot tulevat....vastaan

Äiti pääsenkö takaisin syliisi sun
pörröttäisitkö isä taas hiuksia mun
Äiti pääsenkö takaisin syliisi sun
pörröttäisitkö isä taas hiuksia mun
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Individuation
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/sisyphos-camus-ja-absurdin-lsnolon.html
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Myth_of_Sisyphus
www.automotiveblogger.net/tips-for-night-driving/.

Strange Brew

Kirjoitettu kommentiksi leonooralle merin päreessä halukas subjekti.
*
(Last sections of this text include a very dubious sense of humor. It is not recommended to decent readers.)
*
leonoora kirjoitti:
'Ja mitä tihutöitä jo geenit, kromosomit, hermosolut jne ovat saaneetkaan aikaan kokonaisuutta ajatellen?'

RR:
Voidaan tosiaan perustellusti kysyä, miksi evoluution piti/pitää nähdä niin paljon vaivaa luodessaan ihmisen.

Näin homma toimii 'kaksineuvoisuuden' periaatteella:

"Meioosi on sukusolujen tumanjakautuminen, jossa syntyy neljä haploidista sukusolua toisin kuin mitoosissa, jossa syntyy kaksi diploidista solua. Meioosissa on kaksi perättäistä tumanjakautumista, mutta DNA replikoituu eli kahdentuu vain kerran. Ensimmäistä jakoa kutsutaan vähennysjakautumiseksi (M1) ja toista puoliintumisjakautumiseksi (M2).

Meioosin biologinen funktio on ylläpitää geneettistä variaatiota, toisin sanoen meioosi sekoittaa geenejä johtaen hieman vanhemmista poikkeavaan jälkikasvuun.

Geneettinen variaatio on keskeistä evoluution ja luonnonvalinnan kannalta. Haploidiset sukusolut tuotetaan meioosilla, jotka yhdistyessään munasolun hedelmöittymisessä luovat taas diploidisen genomin. Geenit voivat siis uudelleenjärjestäytyä meioosin aikana monella eri tavalla, minkä seurauksena syntyy monenlaisia sukusoluja.

Näin hedelmöityksessä syntyy ainutlaatuisia yksilöitä, poikkeuksen tehden samasta hedelmöittyneestä munasolusta kehittyneet identtiset kaksoset."
*
Tämä kaikki tarkoittaa kuitenkin samalla myös sitä, että ikuinen elämä on kyseisen prosessin vallitsessa biologinen mahdottomuus. Ainutlaatuisuutemme ja huippusopeutuvuutemme ostetaan ikuisen elämän ja yksineuvoisuuden kustannuksella.

leonoora kirjoitti:
'Ihmettelen vaan, miksei ihminen kehittynyt yksineuvoiseksi, se olisi niin paljon helpompaa mielenterveydelle kuin monelle muullekin päänvaivalle.'
...
'En tiedä haluaisinko kuitenkaan elää sellaisissa olosuhteissa, jossa lajimme vapautuu täydellisesti estoistaan, etsii ja toteuttaa seksuaalisia halujaan missä ja milloin vain, kenen kanssa tahansa. Busseissa, penkeillä, katukäyävillä, puistoissa, teattereissa jne. Sitäkö me haluamme?'

RR:
Vapautuminen oli jo tapahtunut - kauan kauan sitten antiikin polyteismissa. Kunnes Mooses sai Jumalalta kymmenen käskyä ja Paavali 'keksi' hiukan myöhemmin tämän saman Jumalan sekä hänen Poikansa ja Pyhän Hengen avustuksella kristinuskon.

Mielikuvitus/fantasia oli tuon polyteistisen vapautumisen nimi ja fantasian monoteistinen synnillistäminen sen kielto.
(Kristinusko juotti erokselle myrkkyä, ja se muuttui paheeksi/Nietzsche).

Patriarkaalisen ja paternalistisen monoteismin muuttuessa uudestaan polyteistiseksi androgyniaksi fantasia niinkuin kaikki muutkin kontrafaktuaaliset mahdollisuudet ihmisen elämässä ovat saamassa toimivan teknologis-stimulanttisen vastineen - tässä tapauksessa pornoteollisuudessa.

leonoora:
'Sitäkö me haluamme?'

RR:
Sitä (hymiö) + ?

leonoora:
'Ja mikä olisi siitä seuraava kehitysvaihe?'

RR:
Antiikin kyynikko harjoittamassa itsensä- ja tai muiden saastustusta - ei ainoastaan pornosaitteja tuijotellessaan vaan ihan julkisesti vaikka kirjamessuilla esimerkiksi Sofie Oksasen tai Anna-Bitch-Leena Härkösen uusimpia 'ähinöitä' lukiessaan (hyi- hyi- hyymiö).

("Vaikka maailman tuulet meitä tuuvittaa, niin vapaus se viimeinkin voittaa!" Hiski Salomaa.)

Lisää sirkushuveja, lisää vapautta, lisää oikeuksia, lisää näennäistä tasa-arvoa, lisää leipää. Muuta me emme tarvitse.

Ihme, usko, velvollisuudet, yhteiset arvot, sosiaalinen omatunto sekä jaettu auktoriteetti ovat jo lopullisesti passee. Ne aiheuttavat ahdistusta meissä, jotka koemme kuolemanvietin, nihilistisen elämään kohdistuvan inhon läheisemmäksi kuin syvän elämänilon, onnellisuuden ja yhdessäolon kaipauksen rakkaimpien ja läheisimpien ihmisten kanssa - elämänilon, joka vastustaa kuolemaa enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Meioosi

Rauhattoman rukous

Minä tääl' olen vieras, vieras vaan
olen ollut alusta saakka
ovat minulle outoja laaksot maan
ja outo on elämän taakka
minä kuljin ja katsoin ja kummastuin
joka puuta ja joka kukkaa
minä kuljin kumpuja itkusuin
ja itkin ihmisrukkaa

Me soudamme haahta haurasta,
jonk ympärillä aallot ne pauhaa
me kuljemme suurta korpea
ja emme löydä rauhaa
tiet riidellen ristivät toisiaan
ja ystävä toista jo pettää
mikä riemu se koskaan päällä maan,
on päättynyt kyynelettä

Mikä laps se on matkalle lähtenyt,
joka kulkenut täällä ei harhaan
mikä hyvä se on koskaan hyötynyt,
joka kuollut ei liian varhaan
kun ystävän sa parhaan kohtasit,
jo aika on hyvästi heittää
ketä hellimmin tänään sa rakastit,
sen huomenna hauta jo peittää

Kilvan kulkisin kumartamaan,
sua turhan tietoni aatteet
kuka kullat tois, mikä mirhamit,
mikä päärlyt ja purppuravaatteet
mun henkeni tietäjät harmaapäät,
erämaita ne etsien käypi
mut taivas on tumma ja tähdetön
ja yö yhä hämärtäypi

Minä lapsena vanhaksi vanhenin,
en nuor ole koskaan ollut
toki kerran keväästä haaveilin,
mut haavehet nuo oli hullut
Olen väsynyt lauluni valheeseen,
Herra tee minut lapseksi jälleen!
Minä tahdon soittoni särkyneen
viedä suurelle virittäjälleen.

Eino Leino

Kun olet poissa

Sielu huutaa tyhjyyttään kutsuakseen luokseen sitä luovuttamatonta osaa itsestään, josta se kauan sitten on väkivaltaisesti irronnut leijumaan avaruuden äärettömyyteen, kylmää valoaan tuikkivien tähtien ja välinpitämättömien planeettojen keskelle:

Sister, mother
And spirit of the river, spirit of the sea,
Suffer me not to be separated
And let my cry come unto Thee

Älä salli minua erotettavan
Ja anna minun huutoni saavuttaa Sinut
*
http://www.youtube.com/watch?v=xs0zsBzJ-hU&feature=related
Eppu Normaali - Kun olet poissa

Kun olet poissa ja makaan yksin veren kohinaa kuunnellen
Samaa vanhaa kappaletta sen tempoa muunnellen
Ajatukseni kuin perhoset hullut lamppua loistavaa kiertelevät
kun yö on tullut rataa itsensä toistavaa

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?

Kun olet poissa
Näen kasvojasi noissa mieleni soissa
Lätäköissä joissa kuu heijastuu
Saisi aurinko nousta
Tai sitten tahtoisin nukahtaa
Yö taivuttaa jousta, se katkeaa, jos en unta saa

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?

Kun olet poissa..

Yön on hiljaa ja antaa minun kuunnella itseänsä
Ajatusteni huonossa seurassa mykkiä vitsejänsä
Miksi minulle sinäkin olet vain heijastus peloistani?
Joku kanssani sinut jakaa enkä selviä veloistani

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?

Kun olet poissa
Näen kasvojasi noissa mieleni soissa
Lätäköissä joissa kuu heijastuu
Saisi aurinko nousta
Tai sitten tahtoisin nukahtaa
Yö taivuttaa jousta, se katkeaa, jos en unta saa

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen

Kun olet poissa...
Kun olet poissa...
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/l-salli-minua-erotettavan-ja-anna-minun.html#comments