‘I prefer not to’

Sammalkieli kirjoitti edellisen päreeni kommentissa: Väärään osoitteeseen meni kivääri :(.

.

Luuletko, Sammalkieli, että vastaanottaja hakee sen aseen postista? Ei varmasti hae. Vaikka kovasti mieli tekisi, myönnettäköön. Tässä kulkee raja sinun edustamasi ja minun vasemmistolaisuuteni välillä. Sinä, toteuttaaksesi utopiasi, joudut väistämättä turvautumaan väkivaltaan, koska mikään demokratia ei koskaan pysty kontrolloimaan finanssipolitiikkaa oikeudenmukaisesti vaan se ajautuu aina tilanteeseen, jota Thomas Piketty on kirjassaan kuvannut. Väitän, että ainoastaan väkivalta ja terrori puree kapitalismiin. Hinta vain on kova, liian kova – ainakin minulle. Niinpä demokraattinen vasemmistolainen, vaikka olisi äärianarkistinen individualistikin, kuten minä [ joka sanoutuu irti myös Negrin, Deleuzen ja Foucault'n 'anarkismeista'], ajautuu umpikujaan. Hän ei voi valita kapitalismia muttei myöskään väkivaltaa. Hän näkee myös, ettei anarkismin pohjalle voi rakentaa yhteiskuntaa ajautumatta totalitarismiin. Tätä eivät anarko-kommunistit näytä ikinä tajuavan vaan rakentelevat utopioitaan kuin lapset hiekkalinnojaan oppimatta mitään siitä, että nuo linnat ovat ajan myötä sortuneet aina itse luomaansa diktatuuriin, joka [ja tämä on aidosti traagista] ensi-innostuksessa koetaan vapaudeksi, mutta joka myöhemmin muuttuukin vainoharhaisten valtakunnaksi ja vankilaksi. Jos joku nyt sanoo, että minulta puuttuu optimismia ja poliittista motivaatiota, hakekoon sen kiväärin postista. Vastuu aseesta ja sen käytön seurauksista on viimeistään sen jälkeen vain hänen, ei minun. En sotke käsiäni vereen, en edes syyllisten vereen, vaikka on pakko toistamiseen tunnustaa, että usein mieli tekisi. Ehkä olen lopulta kuin onneton Bartleby, joka kuolee omaan hämmentyneeseen neuvottomuuteensa ja toimimattomuuteensa vastaamalla aina kaikkiin käskyihin ja pyyntöihin: ‘I prefer not to’.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/06/vanhan-kommunistin-vanhasta-kotkasta.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Bartleby,_the_Scrivener

‘Death of the Liberal Class’ eli miksi liberaali nykyvasemmisto on menettänyt aiemman innovatiivisuutensa, uskottavuutensa ja jopa toimintakykynsä.

1
Chris Hedges tulkitsee poliittisen ilmapiirin muutosta lähinnä USA:n tilanteen kannalta. Sen sijaan Euroopassa vasemmiston lähtökohdat ovat historiallisesti olleet arvoliberaaliuden ohella paljon valtiokeskeisempiä, ideologisesti kontrolloidumpia ja jopa totalitaarisempia kuin USA:ssa, joskin erot ovat viimeisten 20 vuoden aikana pienentyneet selvästi USA:n ‘hyväksi’ ja eniten siellä, missä vasemmisto on päätynyt omaksumaan globaalin finanssikapitalismin jos ei arvoja niin ainakin sen ‘demokraattis-operationaaliset’ pelisäännöt. Kuitenkin - huolimatta ‘vain’ kapitalismin talouspelisääntöjen omaksumisesta myös vasemmiston arvomaailma on samalla muuttunut ideologisesti. Vasemmiston ‘kollektiivi-liberaalit’ yhteisöarvot ovat ohentuneet ja vääristyneet kaupalliseksi identiteetti-prostituutioksi, jota ‘parittaa’ finanssi-globalisaatio, jolle arvot ovat pelkästään rahalla mitattavia riskejä, optioita ja voittoja, jotka legitimoidaan ja turvataan demokraattisen parlamentarismin päätöksillä. - - Parlamentarismi ja demokraattinen proseduuri itsessään ei siis takaa mahdollisimman laaja-alaisen kollektiivisen oikeudenmukaisuuden toteutumista vaan lähinnä erilaiset vapausoikeudet, ‘omistamisoikeuden’ ja yleisen [viime kädessä eliitin] turvallisuuden. 
.
Entä palautuuko vasemmistonkaan arvojen sisältö pelkästään edellä mainittuihin tekijöihin vai merkitsevätkö arvot niiden 'lisäksi’ jotain aivan muuta, jotain, mitä puolueettomin ja neutraaleinkaan päätösproseduuri ei voi mahdollistaa ja ylläpitää jo senkään vuoksi, että arvot ovat [jopa] oletetusta ja mahdollisesta universaalisuudestaan huolimatta aina myös yksilöllisiä ja paikallisia intressejä eivätkä juuri väistämättömän partikulaarisuutensa vuoksi voi koskaan muuttua globaalisti täysin yhteisiksi [ilman pakottavaa voimaa]. 
.
2
Entä onko tässä kuvattu kehitys välttämätöntä ja väistämätöntä: a] prosessi, joka kautta historian toistuu erilaisten levottomuuksien ja kumousten kautta aina uudestaan vai b] jatkuvasti kehittyvän teknologian mahdollistama tie, jonka päätepiste alkaa jo häämöttää kaukaisessa tulevaisuudessa. Onko se Marxin haaveilema joskin uusliberalistisella kvantti-matematiikalla mallinnettu valtioton ‘laizzes-faire-järjestelmä’, jossa täydellinen kuluttajarobotti ja täydellinen tuotantokone elävät vastavuoroisessa ja sopusointuisessa hyötysuhteessa’ eli ovat ikään kuin yhdistyneet yhdeksi ja samaksi input-output-prosessiksi, joka toistaa biologisen elämän ja evoluution perustoimintojen mukaista peruskaavaa ihmisyhteisöjen tasolla? Tässä tilanteessa puhe sosialismista ja kapitalismista tai niiden eroavuuksista ei tietenkään ole enää tarkoituksenmukaista jos kohta tietoisesti edes mahdollista. - - [Tämä ei tietenkään ole referaatti Hedges’n kirjan sisällöstä vaan ensin omaa tulkintaani vasemmistoliberalismin tilasta ja lopuksi puolittain satiirinen kuvaus utooppisesta ‘anarkom-libertarismista’].
.
II
‘The epigraph to the book is from George Orwell:

At any given moment there is an orthodoxy, a body of ideas which it is assumed that all right-thinking people will accept without question. It is not exactly forbidden to say this, that or the other, but it is “not done” to say it, just as in mid-Victorian times it was “not done” to mention trousers in the presence of a lady. Anyone who challenges the prevailing orthodoxy finds himself silenced with surprising effectiveness. A genuinely unfashionable opinion is almost never given a fair hearing, either in the popular press or in the highbrow periodical.’

*
Death of the Liberal Class is a non-fiction book by American author and journalist Chris Hedges published in October 2010 by Nation Books. It falls into the literary genre of the jeremiad, which has a long tradition in the United States. According to Hedges, it is a book that chronicles the destruction of populist and radical movements within society, particularly in the United States.^[1] The destruction of popular movements, particularly within a functioning liberal democracy, has baleful consequences for its polity because, as Hedges explains at some length, these movements are the mechanism by which a democratic society can "open up," thereby maintaining their status as a real and operative "open society," borrowing this latter concept from the work of Karl Popper.
Therefore, Death of the Liberal Class argues that social movements, having up until now provided "all the true correctives to American democracy," have been undercut by those very same liberal institutions that had once, just a few generations ago, provided both tacit and direct support. This role reversal occurred as a consequence of what Hedges sees as the corporate takeover, management, and co-opting of the traditional liberal institutions in the USA, notably the labor unions, press, churches, universities and the Democratic Party. The "liberal class" consists of the people who fill the ranks of these institutions, i.e., union bosses, journalists, clergy, teachers, politicians, as well as the bureaucrats and technocrats who fill the various intermediary and functionary roles.
*
Overview

Falling into the long American tradition of the jeremiad, Death of the Liberal Class makes a number of sustained arguments. As a critique of the so-called "liberal class", its main argument is that a breach has now occurred between the liberal class and the radical social and political movements it once supported or sympathized with. This rupture is a fatal wound from which the liberal class cannot recover because these movements are the repository of new ideas. The "death" of the liberal class naturally follows from, and is the direct consequence, of this dearth of new ideas. Now the situation is such that the "liberal class" is cut-off from the sustained energy and life-blood that new ideas provide. Hedges shows in the book how, in the United States, movements such as the anti-slavery movement, the suffrage and Civil Rights movement were able to have a significant influence on the historical, political, and social landscape of their own time. But furthermore, what had been their initial phase of birth and growth, moves now into an "older" mature phase that continues to resonate to this day. It joins and circulates in the "common" parlance and civil discourse amidst the citizenry.
This central argument is sustained by various secondary arguments and themes in the book. One of these themes is an examination of how it is even possible (in the first place) for popular movements to have real and lasting influence. Death of the Liberal Class argues that such movements must start from the "bottom" of any social structure. It is here at the "bottom" that a populist spirit can take hold and begin to have a grass roots appeal before its dynamic moves on to having mainstream appeal. The role of liberal institutions is to sort out, and finally chooose, from amongst the welter of dynamic social and political forces moving and vying for position within the culture-at-large, which of those movements they, finally, will support. And furthermore, these same liberal institutions will convince the various elites within the society, to lend credence to the various popular causes and allow them to gain institutional access.
Hedges goes to great pains to show that real changes for a society may, or may not, be "vertical": that is, come from the "top" where the Power Elite operate (a concept Hedges borrows from C. Wright Mills and whose ideas he makes ample use of in this book). Rather, healthy change for a society is real and sustainable because the most significant populist and social movements never achieve "formal positions of power".^[1] And this is crucial to any movement having long term viability. A movement has the ability to both sustain itself and have real influence because it avoids bowing to the dictates of what Hedges calls statecraft, which are the formal mechanisms that any state uses to manage power while maintaining the support of the masses.
Instead, popular movements (or any movement for social and political change) embrace what Hedges calls "nonhistorical values", a term he borrows from Dwight Macdonald. According to Macdonald, nonhistorical values include ideas such as truth, justice, and love and it is to these values that real social and political movements must "pay fealty". Instead, a movement's influence erodes when it jettisons these "nonhistoric" values in favor of "historical values." Historical values are defined as a belief that human progress comes through science, technology, and mass production. This is another theme examined by Hedges in the sustained polemic of Death of the Liberal Class, that embracing this kind of belief in human progress has eroded these other nonhistorical values. Finally, the "liberal class" is always faced with a choice, Hedges argues, and that

choice was between serving human beings and serving history, between thinking ethically and thinking strategically.^[3]

By serving history and power, the "liberal class" surrendered their power and moral authority to the state. It's an authority they cannot get back, because when the State holds these powers, it will not give them up without a mass movement making such demands. This restates an overarching theme of Death of the Liberal Class. According to Hedges, capitulation by the "liberal class" has allowed the takeover of "statecraft" by corporations who, now unchecked by an independent intellectual class and the popular movements that gave them viability, wield enormous influence in the legal, legislative, and financial centers of power. This corporate coup d'etat was accomplished in the United States, says Hedges, because corporations have no loyalty to a nation-state, especially those corporations that are multinational.

Summary

Summarizing this book's trajectory: The liberal class plays a vital role in a democracy, and posits itself as the conscience of the nation. It permits us to define ourselves as a good and noble people. Most importantly, the liberal class offers a safety valve for popular frustrations and discontentment by discrediting those who talk of profound structural change. Once this class loses its role, then democracy breaks down and the liberal class becomes an object of ridicule and hatred. The Death of the Liberal Class examines the failure of the liberal class to confront the rise of the corporate state and the consequences of a bankrupt liberalism, making the liberal class irrelevant to society at large and ultimately the corporate power elite they once served.

*
http://en.wikipedia.org/wiki/Death_of_the_Liberal_Class
http://en.wikipedia.org/wiki/Chris_Hedges

Politiikkapäreessä [v]ihaillaan ensin sarastusta ja ennustetaan lopuksi tuleva sota.

Constitution of the Athenians, 4th century BC.

*

Onko liberaalisten parlamentaaristen demokratioidemme edustuksellisen valtaeliitin perimmäinen pyrkimys varjella kansaa siltä itseltään, jotta valtaeliitti voisi samalla varjella itseään kansalta?

.

1

Ongelmallinen demokratia: Demokratian kriisistä kohti orgaanista demokratiaa [osat I ja II, Rami Leskinen]

.

http://sarastuslehti.com/2013/09/13/ongelmallinen-demokratia-osa-i-antiikin-alkulahteelta-liberalismin-harhapoluille/

http://sarastuslehti.com/2013/11/06/ongelmallinen-demokratia-osa-ii-demokratian-kriisista-kohti-orgaanista-demokratiaa

.
2

Tämä on parasta poliittisen filosofian analyysia, mitä Sarastuksen eli Suomen konservatiivi-älykköjen verkkolehdessä toistaiseksi on julkaistu [etenkin osa II].

.

Mitä Leskisen referoimaan Alain de Benoist’n esittämään poliittisen liberalismin ja edustuksellisen demokratian kritiikkiin tulee, pidän sitä monilta osiltaan [en siis kaikilta] kohdallisena ja pätevänä.

.

Samalla Benoist’in liberaalin demokratian tilalle tarjoama melko hatara joskin perusteiltaan hahmotettavissa oleva orgaanisen demokratian malli näyttäytyy minulle kuitenkin utopiana, joka tulee väistämättä päätymään ulkoryhmiin kohdistuvaan rasismiin ja fasismiin, koska se ei ole toteutettavissa kuin väestöltään erittäin pienissä yksiköissä, joiden jäsenillä ei ole keskenään perustavia erimielisyyksiä kannattamistaan vahvoista arvoista ja maailmankatsomuksiaan koskevista uskomuksista, mutta jotka tästä seuraten eivät myöskään voi sallia arvoistaan ja uskomuksistaan selvästi eroavien ihmisten saada vaikutusvaltaa yhteisössään.

.

Näin vahvan yhtenäisyyden vaatimuksen toteutumiseksi ja ylläpitämiseksi tarvittavat sanktiot eli sananvapauden poliittisesti legitimoitu kontrolli [suora kansanäänestys ei ratkaise tätä dilemmaa, koska siinä kansan pitäisi kyetä asettumaan jopa perusarvojaan vastaan, mikä hajottaisi koko järjestelmän koheesion], sensuuri, kansalaisoikeuksien rajoittaminen ja viimein jopa yhteisöstä karkotus, ovat minun ‘semanttisen’ ymmärrykseni mukaan kaikkea muuta kuin demokraattiseksi luokiteltavan poliittisen järjestelmän tunnusmerkkejä.

.

Liian vahvassa orgaanisen demokratian mallissa [johtuen itse mallin toteutumisen mahdollistavista ehdoista/kriteereistä] ei siis ole kyse demokratiasta lainkaan vaan totalitaaris-uskonnollisesta yksimielisyydestä, jossa asioista ei tarvitse [tai pikemminkin: ei voi] äänestää lainkaan, sillä jo erimielisyys itsessään ilmentäisi epäluuloa ja kritiikkiä itse yhteisön perusarvomaailmaa kohtaan, joka kuitenkin koko yhteisön olemassaolon ehto, perusta ja tarkoitus.

.

Benoist tosin pystyy vakuuttavasti osoittamaan, miten liberalistis-edustuksellinen parlamentarismi on nihiloinut [tyhjentänyt sisällöllisestä merkityksestään] sekä sananvapauden että äänioikeuden pelkästään muodollisiksi oikeuksiksi, jotka muistuttavat pikemminkin tyhjänpäiväistä ja vaikutukseltaan joko kuoliaaksi vaiettua [tai lopulta vaiennettua] satiiria ja näennäisen tärkeillä asioilla mässäilevää viihdettä kuin toimivat kansan tahdon [*] uskottavana ilmaisuna ja siirtämisenä/siirtymisenä valtasuhteiden uudelleen järjestämiseksi tarvittavan, poliittisen legitimaation omaavan, hallituksen muodostamisen määrällisenä sekä laadullisena kriteerinä.

.

[*] Tätä oletettua ‘kansan tahtoa’ manipuloidaan taitavasti puolue- ja vaalipoliittisilla järjestelyillä sekä poliittisen valta- että finanssi-eliitin hallinnoimassa mediassa.

.

3

Mitä sitten sekä konservatismin kanssa flirttailevan Benoist’in että anarko-marxistien vahvasti ihannoimaan antiikin Kreikan suoran demokratian malliin tulee, pitää asian selventämiseksi muistaa seuraava historiallinen tosiasia [tai ainakin sellaisena yleisesti pidetty], joka paljastaa molempien utopioiden todellisen luonteen.

.

‘Ateenan demokratia oli ‘välitön’ sikäli, että kaikki noin 40 000 mieskansalaista saattoivat periaatteessa ottaa osaa päätöksentekoon. Kansankokouksen valamiehistön vähimmäismääräksi oli kuitenkin asetettu 6000 kansalaista, joista kansantuomioistuimeen valittiin kerralla tavallisesti 501. Kun tähän lasketaan mukaa vapaat ei-kansalaiset [naiset, lapset, ei-kreikkalaiset], saadaan vapaiden ateenalaisten määräksi noin 200 000. Kun tähän lisätään orjat, lähestytään puolta miljoonaa. Ateenan demokratia oli siis loppujen lopuksi melko aristokraattinen hallintojärjestelmä: noin kymmenesosa koko väestöstä saattoi periaatteessa edustaa itse itseään, ja muilla ei ollut mitään sanan sijaa.’ [Riku Juti: Tiedon filosofia, antiikista nykyaikaan [s. 46, alaviite].

.

Jos tätä mallia siis pidetään suoran, välittömän demokratian  paradigmana, puhutaan pikemminkin harvainvallasta kuin siitä järjestelmästä, jonka olemme Ranskan vallankumouksen alulle paneman poliittisen kehityksen myötä demokratiaksi käsittäneet ja säätäneet.

.

En yhtään ihmettele, että konservatiivit kokevat kyseisen mallin houkuttelevaksi, koska se de facto perustuu käytännössä ilmiselvään rasismiin - tosin ‘luonnolliseen’ ja siten hyväksyttyyn rasismiin. Rasismihan merkitsee aina ihmisten välisten ‘luonnollisten’ statussuhteitten ‘luonnollista’ hierarkiaa, jolla legitimoidaan yhteisöllisen organisaation toiminnallinen perusta.

.

Mitään statussuhteiden hierarkiaa [Platonin Valtion-mallin mukaista sotilasleiriä tai teknokraattis-meritokraattista valtaeliittiä] ei kuitenkaan ole olemassa ‘luonnollisesti’ eli ikuisesti/jumalallisesti annettuna yhteisöllisenä rakenteena, vaan se muodostetaan aina hegemonisen vallan ja sanelun pohjalta, eikä hegemonia koskaan ole luonnollista siinä mielessä, että se toteuttaisi kaikkia ihmisiä koskevan oikeudenmukaisuuden kriteerit. Tämä normatiivinen fakta pätee myös siihen tilanteeseen ja niihin edellytyksiin, jotka mahdollistivat antiikin Ateenan vapaitten kansalaisten suoraan/välittömään päätöksentekoon pyrkineen ja melko nopeasti omaan mahdottomuuteensa [manipulaatioon ja korruptioon] kaatuneen demokratia-kokeilun [Sveitsin suora demokratia perustuu aivan toisenlaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja äänestysteknologiaan kuin Ateenan malli].

.

Miksi anarko-kommunistit sitten suosivat tätä mallia? Heidänhän pitäisi ihmisarvon suhteen ainakin periaatteessa olla liberaaleja universalisteja, joille miten tahansa perusteltu sisä- ja ulkoryhmien välinen fundamentaalinen erottelu on porvarillisen luokkavallan pystyttämä hegemoninen muuri, jonka ainut tarkoitus on legitimoida hallitsevan luokan arvo- sekä ansaintalogiikka ja sen seurauksena syntyneet privilegiot. Mitään ‘luonnollisia arvo- ja statushierarkioita’ ei siten myöskään ole olemassa kuin enemmän tai vähemmän rasistisia motiiveja implikoivina ennakkoluuloina.

.

En ole keksinyt muuta vastausta tähän anarkistien antiikin suoran/välittömän mutta oligarkkisen demokratian hypetykseen kuin, että ‘pseudototuudestaan’ huumautuneina he ilmeisesti onnistuvat tosiasioista täysin piittaamatta valehtelemaan itselleen ja tovereilleen niin merkillisen taitavasti [itse asiassa konservatiivit ovat heitä rehellisempiä, koska toimivat johdonmukaisesti piilorasististen arvojensa pohjalta], että kääntävät vaikka mustan valkoiseksi, kunhan vain pääsevät itsetarkoituksellisesti muuttamaan maailmaa eli barrikadeille mesoamaan ja jopa pommeja heittelemään. Teorian suhteen anarkistit kuitenkin elävät turvallisesti ‘älyllisessä [ikään kuin mystisessä] pimeydessä’, jota tosin [päinvastoin kuin uskonnollis-mystisessä kokemuksessa] kirkkainkaan jumalallinen valo ei pysty läpäisemään silloin, kun he tuohon dogmaattiseen pimeyteensä kaikkein ‘akuuteimman totuuskiimansa’ vallassa uskovat. - - Jos heidän pimeytensä olisi valoa, itse aurinkokin kalpenisi sen rinnalla.

.

4

Väitän, että 1] siinä missä anarko-kommunistit ovat kyvyttömiä tiedostamaan ja ymmärtämään omaa ‘perverssiä kaipuutaan’ totalitarismiin, siinä 2] konservatiivit eivät suin surminkaan halua tunnustaa, että heidän [de re/de dicto] ‘luonnollisiin statuksiin’ perustuva yhteiskunnan ‘luonnollinen hierarkisointinsa’ ei [de facto] ole lopultakaan muuta kuin tietyn yksittäisen sisäryhmän hegemoniaa ulkoryhmiin nähden: sisäryhmän, jonka jäsenet kuuluvat samaan uskonlahkoon, samaan kansaan tai ainakin samaan heimoon, joilla on sama kieli ja jotka ylipäätään jakavat samantyyppiset arvotraditiot ja kulttuuriset tavat.

.

Jokainen, joka vähänkin tuntee 1900-luvun eurooppalaista historiaa, oivaltaa heti, että juuri ne yhteiskunnat, jotka perustivat yhteiskunnallisen hallinnan tällaisten aatteellis-asenteellisten lähtökohtien varaan, olivat taipuvaisimpia ajautumaan de facto rasismiin [Italia, Espanja, Saksa]. Mikä ei tarkoita, etteikö myös anarko-totalitaristinen valtio olisi viime kädessä rasistinen, koska koko sen olemassaolo perustuu pakotettuun yksimielisyyteen [universalismi kun ei voi toteutua ilman maailmanhallitusta eli jonkin asteen totaalia pakkoa], joka/mikä johtaa aina vainoharhaiseen hallinto-alamaisjärjestelmään. Totalitarismissa itse asiassa kaikki ihmiset vainoavat toisiaan ja tätä sitten kutsutaan todelliseksi vapaudeksi ja demokratiaksi[?!]

.

Konservatiivinen ‘rasismi’ on siinä mielessä ‘luonnollisempaa’ kuin pakotettu liberaali universaalisuus [joka ikään kuin universalismin ‘perversiona’ ilmenee totalitaarisena kontrollina etenkin teknologisen kehityksen myötä], että se ainakin alunperin on elämänmuodoltaan ja etnisyydeltään määrätyn/rajatun väestöryhmän aidosti vapaaehtoinen yhteenliittymä.

.

Aidosta vapaaehtoisuudesta huolimatta tai oikeastaan juuri sen takia konservatiivien oletus siitä, että arvoiltaan ja elämänmuodoltaan toisistaan poikkeavat sisäryhmät voisivat elää rauhanomaista rinnakkaiseloa on sekä psykologisesti, poliittisesti että historiallisesti kehno ja jopa paikkansapitämätön utopia. Israelin valtio ja ylipäätään juutalais-islamilaisten kulttuurien [ainakin hourupäisimmät] perilliset käyköön esimerkkinä tästä mahdottomuudesta. Mistä muusta ‘Länsirannalla’ on kiistelty kuin juuri kahden tai useamman sisäryhmän mahdollisuudesta/mahdottomuudesta elää keskenään rauhanomaisesti - jo yli 2500 vuotta!

. 

Kahden tai useamman konservatiivisen yhteisön välillä vallitseva rauhanomainen ‘pluralismi’ on lähes yhtä mahdoton utopia kuin Lev Trotskin haikailema kommunistinen maailmanvallankumous. Konservatiivisten yhteisöjen välinen kommunikaatio/suhde on kuitenkin huomattavasti toimivampi ja rauhallisempi perustuslailtaan liberaalin emovaltion sisällä [esim. USAssa] kuin yksittäisten konservatiivisten valtioiden/kansojen/yhteisöjen välillä [esim. Lähi-Itä]. Muun muassa tämä tosiasia tekee nimimerkki Valkean uskonnollisen pienyhteisöhypetyksen jokseenkin ongelmalliseksi.

.

Miten mikään vakaumuksellinen ryhmä voi modernissa maailmassa eristäytyä kulttuurisesti omiin oloihinsa ja turvata samalla yhteisönsä jäsenten toimeentulon sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ilman, että kyseisen sisäryhmien jäsenet saisivat, väistämättömässä kontaktissa ulkoryhmien tapojen ja organisaatioiden/instituutioiden kanssa, vaikutteita, jotka ‘maallistavat’ ja vieraannuttavat heitä omasta sisäryhmästään? Vasta ja vain taivaassa kun voi ymmärtääkseni elää pelkästään eettisesti sekä hengellisesti ‘pelastettujen ja puhtaitten’ ihmisten kanssa.

.

Trotski oli jopa Marxia utooppisempi juutalaisen millenialismin ja messianismin perinteen sekoittama [kommunistivallankumouksellisten ehkä lahjakkain] höyrypää. Ernst Bloch ateistisessa ‘Toivon teologiassaan’ on  sentään fenomenologisesti paljon kiinnostavampi millenialisti kun vallankumoukselliset etno-sukulaisensa Marx ja Trotski.

.

Eurooppalaisen fasismin, rasismin ja totalitarismin siemenet ovat joka tapauksessa jo alunperinkin muhineet Lähi-idässä ja nimenomaan seemiläisen Aabrahamin kiveksissä. Muhammedia sen sijaan pidän juutalaisuuden kehnona jäljittelijänä, jonka ratkaisu paimentolaisheimojen koheesion ja integraation ylläpitämiseksi/säilyttämiseksi oli ratkaisevasti primitiivisempi ja ‘vaarallisempi’ [ekspansiivinen lakiuskonnollisuus] kuin Aabrahamin ja hänen verisukulaistensa ‘lokaali etnoversio’, josta sittemmin siis muodostui etno- ja uskontotyyppisen rasismin paradigmaattinen esikuva [Jumala on valinnut pelastettavaksi ja/eli tehnyt liiton vain Israelin kansan – ei muiden – kanssa: näin syntyi rasismi vanhatestamentillisen Jumalan tahdosta].

.

5

Aleksanteri Suuren sotien jälkeen antiikin välimerellisen maailman kulttuurinen turbulenssi [hellenismi] alkoi horjuttaa alueen vanhojen yhtenäiskulttuurien arvomaailmaa ja elämänmuotoja. Kreikan klassisella kaudella luodut yhteiskunnallis-filosofiset systeemit [Platon, Aristoteles] joutuivat uusien tulkintojen ja sovellutusten kohteeksi väestön liikkuessa Rooman imperiumin samanaikaisesti laajetessa Välimeren alueella yhä lisääntyvässä määrin.

.

Näin sekä kulttuuris-sivistyksellinen muutos että sen ajan tunnetun maailman sisällä tapahtuvan liikkuvuuden lisäys saivat aikaan kulttuurien sisäisen moniarvoistumisen eli aikansa globalisaatio-pluralisaatio-ilmiön, jonka/minkä eräänä seurauksena Kreikassa syntyi ensin kosmopoliittis-stoalainen [elämän]filosofia ja sittemmin Israelissa lakiuskonnollista yhteisöetiikka radikaalisti uudistava Jeesus Nasaretilainen sekä Kristus-uskoon kääntynyt fariseus-Paavali, joka muokkasi Jeesuksen opetuksista mm. stoalaisen universalismin kosmopoliittisista periaatteista vaikutteita ottaneen uuden uskonnon.

.

Ihmiskunnan aatteellinen historia on antiikin ajan tapahtumien jälkeen ollut yhtä ja samaa universalistis-nihilistisen kehityksen eli kristinuskon, valistuksen, liberaalin demokratian ja sosialismin hajoamiseen päätyvää kriisiä, jonka lopussa odottaa liberaali-universalistien ja konservatiivi-lokalistien välillä käytävä, tällä kertaa informaatioteknologinen, sota.

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_de_Benoist

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alain_de_Benoist

http://sarastuslehti.com/

http://en.wikipedia.org/wiki/Athenian_democracy

Kansalaistottelemattomuus on välttämätön osa poliittista kansanvaltaa

Gandhi during the Salt March, March 1930.

. 

Kommentti Finnsanitylle hänen päreessään ‘Kuinka Hautalan erottaminen on tulkittava’.

.

1 

Vaikka tietyin myönnytyksin sanoudunkin, Finnsanity, irti poliittisesta anarkismistasi ja ‘psykopato-politiikastasi’ [joka toimii hyvin samantyyppisen poleemisen logiikan mukaan kuin Ironmistressin ja Valkean piilorasismi], niin kritiikistä huolimatta kohta 3 osuu listassasi tällä kertaa täysin kohdalleen [myös muut kohdat ovat tietyin varauksin osuvia].

. 

Kokoomus vetoaa aina ja kaikessa lain noudattamisen kirjaimellis-muodolliseen proseduuriin, koska se mitä suurimmalla todennäköisyydellä palvelee viime kädessä kapitalismin ja oikeistoeliitin etuja johtuen pääomalle annetuista perustuslaillisista ja poliittista privilegioista. Silti työväki ei ole saanut milloinkaan mitään oikeuksia tai etuja ilmaiseksi, ikään kuin jonkin ikiliikkujamaisen autonomis-byrokraattisen lainsäädännön ‘oikeudenmukaisesta armosta’, vaan ne oikeudet on alunperin taisteltu aina kansalaistottelemattomuuden enemmän tai vähemmän ‘laittomia’ keinoja käyttäen.

. 

Kokoomus [ja Kalle ‘höyrypää’ Isokallio] edustavat tässä asiassa niin taantumuksellista näkemystä kuin olla saattaa. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus saavutetaan Kokoomuksen mielestä silloin, kun pääoman intressit sekoittuvat juridisen käytännön perimmäiseen proseduuriin. Näin ollen työväki vain pettää itseään, mikäli se kuvittelee saavansa poliittisia oikeuksiaan läpiajettua uskomalla ne vain ja ainoastaan edustuksellisen demokratian ja parlamentaarisen lainsäädännön varaan.

.

Juridinen oikeus on oikeistolle pyhä lehmä, eräänlainen byrokraattis-legalistinen deus ex machina, joka objektiivisena totuutena ilmestyy lainsäätäjälle tämän pohtiessa ratkaisujaan esim. valtion omistusohjauskiistaan, jossa ministeriltä on nyt Hautalan tapauksen jälkeen viety lopullisesti poliittinen arvovalta pääoman suhteen. Demokratiaa? Sitäpä juuri. Pääomaparlamentarismia. Eläköön kansanvalta.

.

2

Juridiikasta on tullut valtaa pitävien tehokkain ase kaikkialla, myös oikeassa sodankäynnissä [esim. kiista kemiallisten aseitten käytöstä Syyriassa on jätetty juristien käsiin]. Sitoutumaton diskurssi-nominalisti, vähemmistö-aktivisti [esteettis-eettinen hedonisti] Michel Foucault oivalsi ja ennusti tämän kytköksen yhä lisääntyvän hegemonian jo lähes 50 vuotta sitten. Mahatma Gandhi [jo yli 80 vuotta sitten] sen sijaan ei tyytynyt vain kuvailemaan tuon kytköksen luonnetta vaan halusi myös murskata sen sikäli kuin edustuksellinen juridiikka estää kansanvallan toteutumisen. Slavoz Zizekille Gandhi onkin modernin maailmanhistorian ehkä suurin ‘terroristi’, koska hän voitti itsensä brittiläisen imperiumin kansalaistottelemattomuudella. Suunsoittaja-legalisti Kalle Isokalliolle Gandhi lienee kuitenkin lainrikkojista suurimpia. Samaan kansalaistottelemattomien ryhmään voidaan lukea tietenkin myös Jeesus ja Sokrates. Heidät tosin saatiin hengiltä lakiin vedoten.

*

http://finnsanity.blogspot.fi/2013/10/kuinka-hautalan-erottaminen-on.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_Foucault

http://filosofia.fi/node/5351

http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=206

http://en.wikipedia.org/wiki/Civil_disobedience

http://en.wikipedia.org/wiki/Satyagraha

http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek

http://en.wikipedia.org/wiki/Mahatma_Gandhi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Legalismi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Deus_ex_machina

Teeskentelijöitä ja fanaatikkoja

Päre sisältää Erasmus Fallkullalaisen kommentin Ironmistressin päreessä Päivän mietelmä [osa I] ja RR:n kommentin Fallkullalaisen kommenttia koskien [osa II].

.

I

Ironmistress kirjoitti päreessään Päivän mietelmä: Finanssineron ja talousrikollisen välinen ero on veteen piirretty viiva.

.

Erasmus Fallkullalainen Helsingistä kirjoitti: ‘Ei veteen voi piirtää viivoja. Siinä voi vain uida tai sukellella. Tai kalastella. Tai purjehtia. Tai - - no - mutta viivoja siihen ei piirrellä - - hmm - no - tai miksei voi, mutta eihän ne näy ainakaan havainnoivalle silmälle kuin eräänlaisena näköharhana. Pitää siis olla niin sanottu metaforinen silmä, että näkisi sen viivan. Metaforinen ilmaisu ei kuitenkaan ole matemaattis-fysikaalisessa mielessä eksaktia vaan hämärää ja epämääräistä. Kumma että niin valurautainen tiedenainen kuin sinä suostut sellaista edes hetkellisesti käyttämään. Mutta toisaalta – onhan nuo älykkyysosamäärätodistelutkin se verran hämärää olkiukko-päättelyä [ikään kuin ÄO olisi jokin kontekstista riippumaton absoluuttis-objektiivis-ehdoton luonnonilmiö siinä missä fysiikan lait tai Jumalan käskyt], etten taida tässä ihmetellä tämän enempää. Olkoon sitten älykkyysosamääräkin hämärään ja upottavaan veteen piirretty viiva: valkoisen suomalaisen ja mustan somalin toisistaan erottamiseksi konstruoitu. Se katoaa kaikkialta muualta kuin viivan vetäjän tajunnasta yhtä nopeasti kuin on piirrettykin ja siksi se täytyy vetää jatkuvasti yhä uudestaan, jotta sen erottavuus näkyisi edes katoavana kuvajaisena. Toisin oli ennen. ‘Neekereiltä puuttuu jotain ja se jokin on älyllisen uteliaisuuden impulssi’. Näin on lausunut [muistinvarainen lainaus] Thomas Jefferson, joka oli demokraattisen parlamentarismin perustajaisä ja orjuuden vankkumaton kannattaja, kartanoherra ja yhteensä 700:n orjan omistaja. Hän ei piirrellyt tilastollis-tieteellis-uskonnollisia kuvajaisia veteen vaan oli avoimesti ja reilusti rasisti. Sellaista ihmistä minä saatan jopa kunnioittaa, koska hän pelaa avoimin kortein toisin kuin nykyrasistit.
.

II

.

1

Näyttää Erasmus Fallkullalainen reagoivan ÄO-määrittelijöitä ja  -määrittelyjä kritisoidessaan mutatis mutandis hiukan samaan tapaan kuin Martin Luther Erasmus Rotterdamilaisen skeptiseen argumentti-päättelyyn tahdon vapauden suhteen.

. 

Tosin ÄO-spekulantit eivät ole suinkaan skeptikkoja vaan muka tieteellisiä ‘vakaumuksessaan’, jonka perimmäinen intentio on tehdä Afrikasta tummaihoisten ihmisten reservaatti, josta nämä eivät enää saa enää poistua kontaminoimaan alhaista älykkyysosamääräänsä valkoisten älykköjen geeneihin. - - Hehheh - - mutta nauru seis! – näin he todella ajattelevat – jos ei aivan ääneen, niin rivien välistä luettavalla tavalla tämä käy hyvin selväksi ja mikäli he muuta väittävät, he ovat teeskentelijöitä samaan tapaan kuin Lutherin tulkitsema Erasmus kristinuskossaan.

.

2 

Luther ei lähde pelaamaan Erasmuksen skeptistä argumentti-peliä [tahdon vapauden puolesta tai sitä vastaan voidaan esittää yhtä (epä)päteviä argumentteja], koska tietää, että siinä pelissä kukaan ei voi ‘voittaa’ vaan väittää mutkat suoriksi oikoen, että Erasmus teeskentelee kristittyä jo sen vuoksi, ettei skeptisestä argumentista myöskään voi loogisesti seurata ‘uskoa’ tahdon vapauden myöntämisen kautta, kuten Erasmus kuitenkin näyttäisi olettavan.

. 

Tahdon vapaus ilmenee Erasmuksen mukaan analogisena ihmisen oman olemassaolon kanssa, jonka kieltäminen on absurdia [vrt. Descartes about 100 vuotta myöhemmin]. Näin siis skeptisen päättelyn lopussa sittenkin odottaisi vakuuttuneisuus tahdon vapaudesta, jonka Jumala on meille antanut sitä hyvin käyttääksemme.
.
Erasmuksen päättely on kuitenkin perimmältään skeptisen logiikan mukaista: tahdon vapaus on tosi 'todennäköisesti', ikään kun pragmaattisena välttämättömyytenä tai itsestään selvyytenä, mutta/siten myös alunperin Jumalan armon lahjoittamana 'kykynä'. 
.
Erasmuksen humanistisesta ihmiskeskeisyydestä seuraa kuitenkin kristinuskon alkuperäisen sanoman suhteen [joka jo evankeliumien ensimmäisistä tulkinnoista (Paavali contra Jaakob) lähtien johtaa uskon ja tekojen ristiriitaan] opillisia ongelmia, joiden sofistikoituneet rationaaliset ja useinkin pelagiolaisuuteen päätyvään humanismiin perustuvat ratkaisut Luther kaikkein provosoivimillaan kuittaa herjaamalla järkeä 'Babylonian portoksi' [~ huoraksi, joka sofistis-argumentatiiviseen houkuttavuuteensa vedoten viettelee vilpittömän Jumala-uskon älyllis-individualistisen hybriksen nautintoihin/rr]'. 
.
[Käsittelen tätä paitsi kristinuskon soteriologisen ytimen kahtiajakoisuutta koskevaa myös koko inhimillisen ajattelun varmuuden mahdollisuutta/mahdottomuutta fundamentaalisti ilmentävää ongelmaa myöhemmässä vaiheessa].

. 

Erasmus ei silti alunperin halunnut niinkään muuttaa Lutherin kantaa tahdon vapauden suhteen kuin hiukan lieventää sen jyrkkyyttä ja nimenomaan asiasta rauhallisesti keskustellen. Samalla hänen pyrkimyksenään oli jopa puolustaa Lutheria ja ajaa hänen asiaansa, sillä vaikka Erasmus[kin] oli kriittinen Rooman kirkkoa kohtaan, hän halusi sovitella Lutherin ja Rooman välillä, koska Lutherin kirkkopoliittinen asema ja jopa hänen henkensä oli vuoden 1520 paikkeilla uhattuna. Tämän projektin Luther Erasmuksen hämmästykseksi ja mielipahaksi kuitenkin torjui. Luther ei lopulta halunnut edes keskustella vaan provosoi ellei peräti hyökännyt Erasmusta vastaan.

. 

Luther ei halua ymmärtää ja hyväksyä Erasmuksen positiivisia motiiveja hänen suhteensa vaan kokee, että Erasmus haluaa vain pakottaa hänet skeptisellä pelillään argumentatiiviseen umpikujaan. Luther hylkää skeptisen lähestymistavan ja ylipäätään koko argumentaatiopelin eikä lähde esittämään tarkasti muotoiltua loogista vasta-argumenttia tahdon vapauden kumoamiseksi vaan ottaa käyttöönsä raskaan sarjan polemiikin, jossa syytää Erasmusta teeskentelijäksi [näin ajateltiin ajoittain jopa Vatikaanissa], joka ei paljasta todellista kantaansa ja vain näyttelee kristittyä, mikä Lutherin antipelagiolaisella asenteella kärjistettynä tarkoittaa, että Erasmus ajaa Saatanan asiaa.

. 

Luther osaa asettaa sanansa sekä ilkeästi että kantaansa osuvasti ilmaisten: ‘Erasmus is slippery as an eel. Only Christ could grap him’ [PPS.]. 'Erasmus on liukas kuin ankerias. Vain Kristus voisi tarttua häneen' [ ~ ja/eli oivaltaa, mitä hän todella tarkoittaa].

. 

3 

Soveltaakseni Erasmuksen ja Lutherin tapausta älykkyysosamäärä-spekulantteihin [etenkin Ironmistress ja Valkea] ja Erasmus Fallkullaiseen [siis itseeni], niin asetelma on seuraavanlainen [esitin sen itse asiassa jo ensimmäisessä luvussa].

. 

Älykkyysosamäärällä ihmisiä arvottavat konservatiivit kieltävät ehdottomasti olevansa rasisteja, mutta Lutherin tavoin minä en usko heidän olevan rehellisiä tässä asiassa; he vain näyttelevät olevansa arvokonservatiivisia demokraatteja ja siten jopa patrioottisia humanisteja, vaikka heidän todistusketjutustensa sisäisestä intentiosta vääjäämättä seuraa jonkin asteinen heikommalla älykkyysosamäärällä ‘varustettujen’ ihmisten karsinointi omiin reservaatteihinsa ‘tartuttamasta tautiaan’ älykkyysosamäärältään, moraaliltaan ja uskonnoltaan ‘korkeampiin’ ihmisryhmiin ja/eli kansanryhmiin ~ kansoihin. Korkea älykkyysosamäärä ei toki vielä takaa ‘viisautta’, kuten Ironmistress osaa päätellä, mutta se takaa silti oikeuden ylemmyyteen [mitä Ironmistress ei julkisesti sano ääneen] – sekä moraaliseen että uskonnolliseen ylemmyyteen.

. 

Taustalla siis piilee nimenomaan erittäin vahva maahanmuuttokriittinen lähtökohta, jonka perusta löytyy minun mielestäni vähintään yhtä paljon näiden kriitikkojen henkilökohtaisesta persoonallisuuden dynamiikasta [paikallisiin yhtenäisyys- eli perinnearvoihin fiksoituneista ennakkoluuloista ja muukalaisvihamielisyydestä] kuin tietyistä sinänsä todellisista ongelmista maahanmuuttajien integroitumisen suhteen.

.

Mitä muuta tämä kuitenkaan lopulta on kuin piilevää rasismia, joka juontuu jo paitsi pakkomielteisestä ÄO:lla todistamisen tarpeesta myös ja etenkin ÄO:n käyttämisestä yleisenä kriteerinä poliittisten päätösten systemaattiseksi ohjaamiseksi – ei ainoastaan älykkyysosamäärältään heikompien maahanmuuttajien torjumiseksi vaan ylipäätään koko yhteiskunnan hierarkisoimiseksi tiukkapipoisten nationalisti-arvokonservatiivien hysteeris-paranoidisen moraalikontrollin alaisuuteen.

. 

PS.

Älkää nyt älykkyysosamäärä-konservatiivit polttako päreitänne minun suhteeni, ettekä te minut tuntien enää poltakaan, koska olen teidän mielestänne ‘toivoton’ tapaus. Aion joka tapauksessa/kuitenkin ottaa seuraavaksi käsittelyyn punaviher-liberaalien arvopluralistisen ihmisoikeus-hössötyksen, josta on tullut tälle narsistiselle urbo-ryhmälle [urbaanit boheemit] konservatiiveihin kohdistuva ideologinen lyömäase vailla vertaa.

.

Itse en sellaista asetta käytä – tietenkään, koska minulla kyseessä olevasta asiasta sekä ‘korkeampi, syvempi että konkreettisempi’ käsitys kuin johonkin mielikuvituksellisen abstraktiin ihmisyyteen tai ihmisoikeuksiin vetoaminen. Kas kun eivät vetoa maailmakaikkeuteen. Sitä laajemmaksi ei enää voi universaalien oikeuksien alaa ja perustaa vetää. Mutta kuka pystyy samaistumaan edes eurooppalaisuuteen, ihmiskunnasta ja herra jumala maailmankaikkeudesta nyt puhumattakaan?!

. 

Myös urbot osoittautuvat tiukan paikan tullen teeskentelijöiksi eli he jopa halveksivat yksityisissä kannanotoissaan ghettoutumiseen aivan liian helposti ajautuvia muslimi-maahanmuuttajia, jotka eivät sitten millään ilveellä ota integroituakseen uuteen maahansa, joka sentään tarjoaa heille yllin kyllin oikeuksia, vapauksia ja hunajaa verrattuna heidän entisiin rosvojoukkojen kaappaamiin kotimaihinsa, joissa sisällissota on pikemminkin poliittinen status quo kuin väliaikainen poikkeustila.

. 

PPS.

Näin ‘meidän’ kesken sanottuna, juuri tämä on se kritiikki, jonka itse haluan esittää myös Erasmuksen kristillisyydestä päävaikutteensa ottanutta arminiolaisuutta kannattavalle Montaigne-Kemppiselle, joka on skeptisen mutta kristinuskoon päin kallellaan olevan humanismin kirkkain [?] edustajamme ainakin täällä Blogistanissa [Kemppinen is slippery as an eel. Only Christ could grab him]. 

*

[to be continued]

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Arminiolaisuus

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/06/paivan-mietelma.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/06/lukutaito-ao-ja-abstrakti-ajattelu.html

http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510391372

http://www.amazon.com/Theological-Origins-Modernity-Michael-Gillespie/dp/0226293467

http://www.logos.com/product/17698/erasmus-and-luther-their-attitude-to-toleration

Kemppisestä misantropiaan ja historian loppuun – demokraattisesti.

1

Kemppinen is back ja hänen paluupäreessään kuvaamaan diagnostiikkaan assosioiden voin kertoa, että Meilahden sairaalan kardiologan osastolla on niin tuhdit ruoka-annokset, että laihduin siellä käydessäni about 4 kiloa vajaassa vuorokaudessa [eilen/tänään]. Eivätkä ne löytäneet edes tukoksia sydämen varjoainekuvauksissa, vaikka piuhaa rannevaltimosta sydämeen tungettiinkin. No – vajaatoiminta silti jatkuu [loppuun asti], vaikka materiaalinen elopainoni putoaa jatkuvasti [jo yli 30kg]. Mutta henkinen painoarvoni – se tietysti nousee aina tähtiin saakka. Ei mitään rajaa.

.

2

‘Misantropian historiaa’ lukiessa hieman huvittaa Jussi K. Niemelän taivastelut Schopenhauerin ja Nietzschen elitismistä ja neronpalvonnasta. Totuus on kuitenkin, ettei massa ole koskaan saanut aikaan muuta kuin sen, minkä se on a] manipuloitunut johtajiensa vaikutuksen alaisuudessa tekemään jai b] saanut läpihuudettua muodollisesti demokraattisissa äänestyksissä kyltymätöntä mukavuudenhaluaan tyydyttääkseen. Kuten esim. jo hiipuvan hyvinvointivaltion.

.

Niemelää voisi muistuttaa vaikka nuoren Sibeliuksen muistikirjaansa kirjoittamasta toteamuksesta: ‘Paina nyt kalloosi – ego – että sinä olet nero.’ Nykyään tuota samaa toistetaan loputtomiin esim. Idolseissa hiukan eri versiona: ‘painakaa nyt kalloihinne – tulevat tähdet – että te olette suosittuja julkkiksia.’ 

.

Paitsi jo synnynnäisen lahjakkuuden substanssin asteessa ero näiden kahden ‘itsekohotuksen’ subjektin välillä piilee siinä, että Sibelius tavoitteli ensisijaisesti luovan työnsä huippulaatua, tulevat tähdenlennot [massa] sen sijaan tuottajan suunnitteleman julkisuuden tuottamaa kaupallista menestystä [ei väliä sillä, minkälainen syltty menee kaupaksi]. Itse kuuntelen joka tapauksessa yhä suuremmassa määrin mieluummin Sibeliusta kuin pirtsakkaa mutta mitäänsanomatonta laulajapoika-tyttöä.

.

Ai niin – Sibeliushan oli salanatsi. Eivätkä natsit tai heidän hengenheimolaisensa ole koskaan syvällisiä ihmisiä vaan pelkkiä barbaareja. Kuten Heidegger, Carl Schmitt, Ernst Jünger, Wilhelm Fürtwängler, Richard Strauss ja niin monet muut.

.

Olet siis oikeassa Jussi K. Kuten aina. Minulta voit kuitenkin sanoa massalle [Nietzschen ‘viimeisille ihmisille’, ent./nyk. ‘porvareille’] sellaisia terveisiä, ettei se ikinä ryhtyisi harrastamaan todella syvää taidetta, koska se kertakäyttö- ja viihde-status-sibeliuksillaan vain pilaa ja latistaa kaiken, mihin kapitalistisen isäntänsä ohjaamana tarttuukin. 

.

Jussi K. haluaa [Sibbeä soveltaaksemme] kuitenkin painokkaasti sanoa itselleen ja itsensä kaltaisille: ‘Paina nyt kalloosi – ateisti – että sinä olet nerokas tavis’. Mutta tässä piilee syvä psykologinen ja älyllinen ristiriita. Massa ei koskaan voi olla nerokasta [ei edes antiikin klassisen kauden Ateenassa]. Vain yksilö voi. Eivätkä tavikset ole yksilöitä vaan massatyypin klooneja. 

.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että Jussi K.:n logiikalla todella lahjakkaat ja itsenäiset ihmiset ovat väistämättä jonkinlaisia fasisti-narsisteja [muistakaamme tässä yhteydessä myös/jopa Einstein], koska he, pelkästään kyetäkseen hahmottamaan omaa ainutlaatuista näkemystään, joutuvat jossain määrin [mutta ratkaisevalla tavalla] irrottautumaan massasta oman tiensä kulkijoiksi. – ?! - Mutta voiko itseään lahjakkaana pitävä ihminen [kuten Jussi K.?] enää sen selvemmin ajautua jotakuinkin typerään ja hedelmättömään ristiriitaan itsensä kanssa kuin tekemällä itsestään demokraattisen ‘tyypin’ ja pitää tuota tunnustusta lahjakkuuden takeena. 

.

Hehheh. Älä unta näe. Tavis. Sinun ‘nerokkuutesi’ on pikemminkin markkinavoimien masinoima mainostemppu, jota demokraattinen massakulttuuri hypettää kuin jotain substantiaalisesti sinusta itsestäsi lähtevää ja siinä mielessä jotain alunperin vain sinulle kuuluvaa. Kapitalistinen liberaali-demokratia näyttää siis ‘demokratisoineen’ paitsi lahjakkuuden myös sen, mistä lahjakkuus ammentaa sisältönsä. Historian loppu on tässä mielessä täyttä totta.

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2013/05/arvoisa-yleiso.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_K._Niemel%C3%A4

http://www.savukeidas.com/misantropia

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisviha

http://www.latvus.com/Fukuyama.html

http://herragaga.blogspot.fi/2011/04/viimeinen-ihminen.html

http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Voittamaton+videonauhuri+Francis+Fukuyama+leikkii+ajatuksella+ett%C3%A4+kapitalismi+liberalismi+ja+demokratia+ovat+ihmiskunnan+historian+p%C3%A4%C3%A4m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4/a1353050623133

http://turmiojaperikato.blogspot.fi/2012/03/arkisto-alexandre-kojeve-ja-historian.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Misanthropy

Olipa kerran pedagoginen auktoriteetti 2

Vasarahammer said...

’Itseäni ihmetyttää, miksi opettaja erotettiin ja miksi häntä ei otettu takaisin, kun erottaminen havaittiin virheelliseksi.
Selityksiä on kaksi:
- viranomaiset eivät Suomessa yleensä myönnä tehneensä virheitä vaan pyrkivät peittelemään niitä.
- häirikkölapsen vanhemmilla on jonkinlaista arvovaltaa.
Tässä vaiheessa on mahdotonta varmasti päätellä, kummasta on kyse vai onko molemmista.
Jos nettihuhut pitävät paikkansa ja äiti on järjestössä toimiva ihmisoikeusaktiivi, silloin äidillä on kyky järjestää ikävyyksiä viranomaisille. Opettajan erottaminen on tällöin byrokraateille se pienimmän riesan tie.
Tästä syystä valtakunnansyyttäjä otti jutun itselleen, jotta varmistetaan, että viranomaiset ovat tutkineet asian tarkoin. On mahdollista, että erotettu opettaja saa erittäin lievän rangaistuksen, jotta voidaan todeta, että erottaminen oli asianmukainen toimenpide eikä rehtori ole tehnyt virhettä erottaessaan opettajan.
Jos nettihuhut pitävät paikkansa ja oppilas on syntyisin monikulttuurisesta parisuhteesta, se tekee tapauksesta entistä sensitiivisemmän.
Asian ympärillä on ollut paljon julkisuutta ja ihmisten sympatiat ovat niin selkeästi erotetun opettajan puolella, että viranomaiset eivät parhaimmassakaan tapauksessa selviä ilman tahraa kilpeensä’

*

Vasarahammerin Ironmistressin päreessä ‘Alppilan koulusokora’ esittämä tilannearvio vaikuttaa erittäin todennäköiseltä. Kukkahattutätien kulttuurissakin pelataan valtapeliä, joka on vähintään yhtä likaista kuin öykkärisetien mafiamaailmassa. Naiset vain ovat nykyään oikeudellisesti paremmassa asemassa kuin miehet, mitä kiristämisen tulee. On paradoksaalista, että tasa-arvoisen liberaalissa keskustelun ja tunnustamisen kukkahattukulttuurissa ihmisten välisten ongelmien ratkomiseen tarvitaan entistä enemmän lakimiehiä ja ylipäätään juridista päätöskoneistoa. Patriarkaattisessa yhteisössä miehet sentään edes yrittivät säilyttää päättävän auktoriteettinsa perheen ja yhteisön asioissa, mutta meidän liberaali feminiininen modernisaatiomme on korottanut miehen tilalle anonyymin [ehkä peräti androgyynin] Suuren Juristin, jonka päätökset eivät kuitenkaan siirry sellaisenaan käytäntöön, koska oikeuslaitokselta puuttuu uskonnollinen legitiimiys eli sellainen vallankäytön pätevyys ja oikeutus, jonka yhteisön jäsenet ovat sisäistäneet elämäänsä ja toimintaansa kuin hyveen ja omantunnon äänen.

.

Pelkän muodollisen lain varassa toimiminen itse asiassa hajottaa yhteisön koheesiota viedessään etenkin miehiltä mahdollisuuden toteuttaa omaa 'luontaista' maskuliinista auktoriteettiaan. Jos miehen sanaan ei uskota ja jos miestä pidetään pelkkänä kukkahattutäti-kulttuurin marionettina, joka ei voi etukäteen harkitusti arvioida, ovatko hänen toimensa ja päätöksensä hyväksyttyjä saati oikeutettuja, seurauksena on juuri tällainen sekasotku, jossa joku kaikki-oikeudet-saanut-ressentimenttinen-feminiini pääsee kiristämään koko systeemiä jopa siihen pisteeseen asti, että asioiden luontevat ratkaisut epäonnistuvat viimeistään silloin, kun päätöksentekijältä ja toimijalta viedään mahdollisuus työnsä asialliseen harjoittamiseen poistamalla häneltä viimeisetkin ammatti-identiteetin uskottavuuden kannalta välttämättömät auktoriteetti-oikeudet. Alppilan koulun tapaus olkoon malliesimerkki tällaisesta kaksoissidoksesta, johon ajaudutaan aina, kun päätöksille ja keskustelulle ei kyetä, osata eikä edes haluta panna pistettä välittömässä tilanteessa vaan siirretään vastuuta koko ajan itseltä pois muiden kontolle ja viime kädessä Suuren Juristin anonyymiin hallintaan, johon kukaan ei kuitenkaan sisimmässään usko, koska Suurella Juristilla ei ole jumalallista legitiimiyttä.

.

Modernin projekti lässähtää eettisesti kuin pannukakku tällaisiin riitoihin, jotka liberaaleissa kulttuureissa lisääntyvät loputtomiin. Asia on juuri niin kuin Nietzsche arvio. Jos jokaisella ihmisellä on [kuten liberaalissa demokratiassa pitäisi olla] mahdollisuus jatkuvasti vaatia kaikkia mahdollisia [ja mahdottomia] oikeuksiaan, ajaudutaan oikeuden käsitteen rationaalisten perusteiden uskottavuuden romahtamiseen. Oikeusvaatimukset voivat toki yhä silloinkin olla tehokkaita, mutta niiden käytännöllinen legitiimiys heikentyy [jo sen vuoksi, ettei niitä kyetä turvaamaan] aina sitä mukaa, kun niitä myönnetään eli lisätään. Oikeudet eivät yhteisön integraation kannalta ole mikään ehtymätön luonnonvara, sillä niiden ‘tuhlauksen’ vuoksi liberaali-demokratiasta ajan mittaan kehkeytyy niin pahasti ristiriitaisten oikeuksien sekoittama ‘libertaria’, että mikä tahansa oikeuksiaan ajava väestönosa tai jopa yksilö voi saada aikaiseksi Alppilan koulun tapauksen kaltaisia oikeusprosesseja, jotka paljastavat, miten heikoissa kantimissa liberaalin demokratia sisäinen koherenssi, integraatio ja koheesio todella on.

.

Joku voisi tietenkin nyt sanoa sovinistis-fasistis-tyyppistä kritiikkiäni vastaan, että emme me ymmärrä täysin [osittain kyllä] vielä sitäkään, miksi mehiläinen osaa lentää ja mikä saa sen kymmenien tuhansien muiden mehiläisten kanssa ylläpitämään äärimmäisen monimutkaiselta vaikuttavaa mehiläisyhteisöä. Mutta niinpä se vain lentää ja niinpä vain mehiläisyhteisö pysyy kasassa. Tähän voi vain todeta, että se, mikä on mehiläiselle ja Jumalalle mahdollista, ei onnistu ihmiseltä, joka ei toimi enää tiedostamattoman vaiston varassa, mutta joka silti [tai juuri sen vuoksi] yhä edelleen on erittäin epätäydellinen olio, jonka toimintaa ohjaa ja säätelee parhaiten [mikä ei ole sama asia kuin tasa-arvoisimmin, joka on käsitteellinen abstraktio] intuitiivisesti luontainen [= reflektoitu eli tietoisesti harkittu] taipumus ratkaista ongelmat oman henkilökohtaisen auktoriteetin antamalla päätösvalmiudella. Mikäli ihmisellä ei tällaista auktoriteettia ole tai se häneltä jopa laillisesti evätään, elämme yhteisössä, joka toimii anonyymin auktoriteetin [Suuri Juristi] varassa, ja joka tällä tavoin suorastaan lietsoo ihmisten houkutusta asettua lain suoman turvaetäisyyden kautta toisiaan vastaan mitä kaunaisimmista ja halveksittavimmista syistä.

*

Kun sanon, etten pidä juristeista, sanon itse asiassa, etten pidä liberaalista kapitalismista, jossa ihmiset pelaavat toisiaan vastaan eräänlaista uhkapeliä suurella rahalla lobattujen juristien toimiessa pelicasinon vetäjinä. Pitää myös [ja tämä on tärkeää] huomauttaa, että demokraattisen oikeusliberalismin mahdollistama ja vahvistama kaunaisuusreaktio ilmenee Suomessa sekä dogmaattis-konservatiivisten perussuomalaisten että dogmaattis-idealististen punaviher-liberaalien näennäisesti vastakkaisena mielipide-erona suhteessa yhteisöllisiin arvoihin ja normeihin. Tässä tilanteessa on hankala erottaa syytä ja seurausta toisistaan, koska urbaani punaviher-narsismi on äärimmillään aivan yhtä autoritaarista kuin persukonservatiivien karvahattu-nationalismi. Joka tapauksessa tämä hajaannus näyttää olevan reaktiota liberaalin yhteiskunnan kriisiin koskien sisäryhmän ja ulkoryhmän muodostumista ja niiden välistä suhdetta. Punaviher-liberaaleilla tuo hajaannus ilmentää heidän [väistämätöntä] sisäistä ristiriitaisuuttaan paitsi liberaalien arvojen [pluralismi, monikulttuurisuus, universalismi] ja humanitaaristen motiivien [hyväntahtoisuus, altruismi-egoismi-, pyyteellisyys-pyyteettömyys-dilemma] välillä myös näiden molempien lähtökohtien itsensä semanttista ja psykologista epäkoherenssia. Persukonservatiiveilla sen sijaan on kyse radikaalista vetäytymisestä sisäryhmäajatteluun, jossa on mahdollista löytää yksimielisyys ja yhdenmukaisuus tietyistä perusarvoista ja normeista, jotka kuitenkin/tietenkin samalla torjuvat ja sulkevat sisäryhmän ulkopuolelle ne, jotka arvojensa pluralismilla väistämättä pyrkivät hajottamaan ja kyseenalaistamaan tätä konservatiivisen sisäryhmämoraalin laajempaa toimivuutta ja uskottavuutta.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/04/alppilan-koulusokora.html

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/04/1734023/kasvatuskonkari-torkykaytoksen-taustalla-kotien-ongelmat

http://www.f1-forum.fi/vb/showthread.php?p=2120888

http://www.kaleva.fi/jari/2013-04-09#a

Kun valtaa siirtyy vastuusta riisutuille konsulteille ja liikesalaisuuksien suojaamille yrityksille, edustuksellisesta demokratiasta tulee pelkkä holding-yhtiöitten pelikenttä.

Hanna Kuusela ja Matti Ylönen

*

Konsulttidemokratia: Kuinka valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton

. 

Suomen on vallannut konsulttidemokratia. Julkinen valta ulkoistaa yhä useampia tehtäviään ja tyhjenee samalla itse ajattelusta. Tuloksena on läpinäkyvyyden alasajo, tehoton hallinto ja virkamiesten hiljaisen tiedon rapautuminen. Kun valtaa siirtyy vastuusta riisutuille konsulteille ja liikesalaisuuksien suojaamille yrityksille, demokratia on uhattuna.
Peli ei kuitenkaan ole menetetty. Konsulttidemokratian tilalle tarvitaan rohkea valtio, joka uskaltaa tarttua Suomen kohtaamiin tulevaisuuden haasteisiin. Tämä teos on paitsi analyysi tilanteesta myös toimintasuunnitelma tulevaan.
Konsulttidemokratia on ensimmäinen kattava tutkimus ulkopuolisten asiantuntijoiden ja yritysten voittokulusta suomalaisessa hallinnossa. Se luotaa suomalaisen julkishallinnon kehitystä mittavan aineiston avulla. Konsulttidemokratia on välttämätön teos kaikille, jotka haluavat tietää, mitä Suomelle ja suomalaiselle demokratialle kuuluu.
”Samaan aikaan kun kansalaiset ovat toivoneet politiikan paluuta, hallinto on elänyt omaa elämäänsä ja siirtänyt vastuuta yhä enemmän konsulttiyhtiöille.”
.
Hanna Kuusela, PhD, on Suomen Akatemian tutkijatohtori, kriitikko ja tietokirjailija.
Matti Ylönen, YTM, on tietokirjailija, tutkija ja toimittaja Helsingistä 
*
Puheet ja teot: Konsulttidemokratia on älden hyvä bisnes 

Konsultteja pyörii joka virastossa ja hallintohimmelissä riesaksi asti niin, että niihin kompastuu. Miksi konsulenttidemokratiaa siedetään ja siitä vielä maksetaan? Onko se muuta kuin päättäjien ja virkamiesten laiskuutta ja vastuun pakoilua? Puheet ja teot-ohjelmassa ruoditaan vallan ja vastuun haihtumista pois demokraattisesta valvonnasta. Aiheen äärellä ovat konsulttidemokratiaa tutkineet ja siitä kirjan kirjoittaneet Suomen Akatemian tutkijatohtori Hanna Kuusela ja tietokirjailija, toimittaja Matti Ylönen sekä vastuunpakoilusta närkästynyt Leena Mattila.

*
http://areena.yle.fi/radio/1819783

Konsulttidemokratia. Julkinen valta tilaa yhä enemmän töitä ulkopuolisilta konsulteilta. Eivätkö virkamiehet osaa niitä itse tehdä? Mihin tämä kehityskulku meidät johtaa? Keskustelemassa tietokirjailija Matti Ylönen ja konsultti Petri Uusikylä. Juontajana Heikki Peltonen - [n.30 minuuttia].
*
http://www.gaudeamus.fi/kuusela-konsulttidemokratia/
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/8-kotimaa-paauutinen/117949-onko-konsulttien-tyo-todella-pelkkaa-rahan-haaskausta
https://www.facebook.com/pages/Konsulttidemokratia-Miten-valtiosta-tehd%C3%A4%C3%A4n-tyhm%C3%A4-ja-tehoton/430103867077913

http://en.wikipedia.org/wiki/Holding_company

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2969811/itsensa-tyhmentanyt-nykyvaltio-sulkeutuu-konsulttien-kalliiseen-syleilyyn

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Byrokratia+voittaa+konsulttivallan+ja+korruption/a1364783877688

Onko media demokratian sietämätön juorukello vai vallan valpas vahtikoira?

‘sanomalehden kuuluu olla vallan vahtikoira eli kriittinen julkisen vallan tarkkailija ja raportoija’

*

http://www.hs.fi/fingerpori/

http://urbaanisanakirja.com/word/vallan-vahtikoira/

Arvokkaita tosiasioita ja kulttuurimediapaskaa

‘Raivotautinen islam tulee taas. Lyökäämme siltä lopullisesti pää poikki älyllämme, teknologiallamme ja uskonnollamme’ [Reinhold Reiniläinen vuonna 2013].

 

1

Ironmistress kirjoitti edellisen päreeni kommentissa: ‘Tosiasioista ei edelleenkään voi muodostaa arvolauseita, tämä kaikille rasisteille tiedoksi.’

 

Ai että tämänkö takia emme voi olla rasisteja? Sen vuoksi että jokin looginen sääntö aina säännöllisin ajoin muisteltuna ja mantran tavoin hoettuna jotenkin itsessään lähes automaattisesti estää sen? Ja jos ei estä, niin silloin ihminen on todella ja oikeasti rasisti?

 

Höpöhöpö. Me teemme tosiasioista yleistyksiä arvojen suuntaan ja arvoiksi koko ajan lähes kaikessa puheessamme ja jopa tieteellisissä väittämissämme. Myös älykkyysosamäärästä. Mielestämme korkea älykkyysosamäärä tekee ihmisestä paitsi toiminnallisesti taitavamman ja kyvykkäämmän [empiirinen tosiasia] myös eettisessä arvoasteikossa paremman [normatiivinen arvo]. Juuri sinä itse, Ironmistress, käytät ÄO:ta tässä merkityksessä ja todistelet tällä tavoin [contra Humen laki] vertailemalla keskenään yhteiskuntia, joiden väestöllä on muka faktisesti erilainen ÄO ja myös erilainen uskonto. 

 

Tämän kaltainen vertailu on sitä samaa 1800-luvun imperialistis-kolonialistista sosiaali-darwinismia, jossa älykkyysosamäärältään korkea ja ‘oikeaa’ uskontoa edustava valkoinen ‘mies/nainen’ haluaa ottaa vallan älykkyydeltään tyhmemmistä roduista, joilla on uskonto, joka estää laajan tieteellis-yhteiskunnallisen kehityksen näissä maissa. Niinpä minun katsannossani myös kaikki lähetystyö sisältää edelleen kolonialistisen rasismin intention, sanoipa vaikka itse arkkipiispa tai Paavi mitä tahansa. Kukapa nyt omaa firmaansa haukkuisi ja likaisi. Ei ole olemassa pyyteetöntä avustustoimintaa, kuten ei ole ilmaisia lounaitakaan. 

 

Niinpä se, että tiedostaa kyseenalaistettavissa olevan Humen lain [sillä etenkin ihmistieteissä tosiasioiden ja arvojen erottelu on ellei kehämäistä niin ainakin erittäin vaikeaa/vrt. ongelmat ilmiöiden välisten korrelaatioiden arvioinnissa sekä syyn ja seurauksen erottamisessa toisistaan], ei ‘puhdista’ ketään rasismiin päin kallellaan olevasta mentaliteetista. 

 

Ei riitä, että hokee Ironmistressin lailla ‘tosiasioista ei voi edelleenkään muodostaa arvolauseita’, mikäli sanojan koko intellektuaalinen mentaliteetti itsessään toimii kuitenkin jatkuvasti sellaisen asenteen ja ideologian motivoimana, joka nimenomaan sekoittaa empiirisen tosiasian ja normatiivisen arvon keskenään [sanojan sitä itse tajuamatta]. 

 

Ironmistressin [oletetusti tiedostamaton] intentio puheessaan on seuraavanlainen. ‘Tosiasioista ei voi muodostaa arvolauseita, mutta koska olen tosiasiallisesti parempi, olen myös normatiivisesti parempi eli oikeutettu ohjaamaan ja hallitsemaan näitä tyhmempiä primitiivisen uskonnon edustajia, jotka elävät vailla hyvinvointia, demokratiaa ja naisten vapautta.’ 

 

Tämä ei vielä ole rasismia, mutta tästä kaikki rasismi kuitenkin alkaa: ylemmyydentunteesta, joka perustuu vakuuttuneisuuteen omasta korkeammasta älykkyydestä, korkeammasta sivistystasosta ja oikeasta uskonnosta. Huomataan, että juuri tieteellisesti ja juridisesti kaikkein sivistynein ja poliittisesti kaikkein demokraattis-liberaalein ihminen saattaakin olla samalla Jean-Babtiste Clamencen [Camus: Putoaminen] tavoin oikeamielisyydessään kaikkein omahyväisin ja itsetyytyväisin olento, joka kaiken lisäksi vaatii ihmisten käyttäytyvän kuten hän haluaa, uskovan samoihin uskomuksiin, kuin mihin hän uskoo ja kouluttautuvan kirjaimellisesti saman didaktisen kaanonin mukaan kuin hän itsekin.

 

Kuvattua asennetta ja vaatimuksia ei yleensä kutsuta rasismiksi, vaikka ne tiukasti tulkiten täyttävät rasismin perimmäisen tunnusmerkin: toisten ihmisten yksipuolisen [ei vaihtoehtoa käännytettävän/integroitavan/assimiloitavan omalle/aiemmalle identiteetille] käännyttämisen valtakulttuurin arvojen ja normien mukaisen elämän ja tradition piiriin siinä määrin, että aiempi oma symbolinen identiteetti kuihtuu ja häviää.

 

Tällaista on hienostunein ja oikeutetuin rasismi tänäkin päivänä. Perussuomalaiset konservatiivit ovat sen vannoutuneimpia kannattajia Suomessa [mieluiten Persut eivät tietenkään päästäisi Suomeen ainuttakaan islam-mutakuonoa]. Ironmistress yksittäisenä bloggarina, tosiasioista-ei-voi- johtaa-arvoja-mantrastaan huolimatta tai juuri sen takia [kuten edellä on osoitettu], edustaa perussuomalaistyyppistä mentaliteettia, jota hän ryydittää ‘uskonnollisella teknokolonialismillaan’ ja tulee siten luokitelluksi protorasistiksi par exellence.

 

Nyt voidaan tietysti kysyä, eivätkö edellisen todistelun perusteella lopulta kaikki ihmiset ja kansat ole jollain tavoin rasistisia tai sitten kukaan tai ketkään eivät ole? 

 

En ole tässä halunnut enkä voinut osoittaa, että jotkut ovat tai eivät ole rasismiin päin kallellaan [lopulta kaikki ovat – jokainen ‘vuorollaan’]. Olen vain halunnut tarkentaa sitä, miten helposti me menemme niin sanottujen tosiasioitten taakse piiloon oikeuttaaksemme omat valtapyrkimyksemme, joiden motiivina mitä ilmeisimmin on tulkita esittämämme tosiasiat myös normatiivisesti, arvoina, mikä [muka] oikeuttaa meidän väliintulomme ja kolonialistiset käännyttämiskäytäntömme ilman, että näkisimme tuossa ‘silmänkääntötempussa’ mitään loogista tai psykologista ongelmaa.

 

Ongelma on tosiasioiden ja arvojen käytön kehämäisyys. Toisin sanoen tulkitsemme omat traditionaaliset arvomme välittömästi tosiasioiksi, jotka ovat pysyviä, oikeita ja ikuisia, vaikka kyseessä ovat tietyn kulttuurialueen sisällä syntyneet uskomukset ja tavat. Relativismia tai ei [itse en ole relativisti ‘perusmoraalin’ suhteen], mutta tämä ongelma pitää ensin tiedostaa kunnolla eikä vain aatehistoriallisella ylioptimismilla doupattuna kehiteltävä kulttuuri-sosiologisen kuvittelun ja jälkiviisauden varassa jotain sarjakuvamaista ihannemaailmaa, josta kaikki ‘huono ja paha’ aines on teknologian ja luterilaisuuden avulla saatu eliminoitua, jotta voitaisiin ‘aloittaa kulttuurillisen paradigman muutos.’

 

Kun oikein tarkkaan kuuntelen, niin viimeiseen lauseeseen kaiku vastaa ensimmäisen kerran jostain 1960-70-luvulta [näenkö samalla punaisen lipun?], sitten toistamiseen erittäin voimakkaasti ja selvästi jostain 1930-luvulta asti [näenkö nyt hakaristin?]: ‘pitää aloittaa kulttuurillisen paradigman muutos’, ‘pitää aloittaa kulttuurisen paradigman muutos’, ‘pitää al - -‘ [sitten ei kuulu muuta kuin kohinaa, rätinää ja pauketta, sillä aina ennen kuin jotain muutosta ollaan aloittamassa, jotain vanhaa täytyy ensin lopettaa tai ainakin sensuroida].

 

2

Olen osittain samaa mieltä, kuin mitä kuulemani kaiku viestii, mutta kun avaan TV 2:n tai jonkun mainoskanavan [yök!], uskoni korkeatasoisen kulttuurisen muutoksen mahdollisuuteen katoaa lähes tykkänään. Tästä halveksunnan, säälin ja resignaation tunteitten aiheuttamasta pahoinvoinnista saan kiittää liberalismia, demokratiaa, modernisaatiota, globalisaatiota, vapaata kaupankäyntiä, kulttuurien sekoittumista, taiteen tason madaltumista typeräksi viihteeksi ja sekoiluksi, maahanmuuttoa kulttuureihin, joihin muuttaja ei kykene integroitumaan, Schengen-sopimusta, lisääntyvää lentokoneilla matkustelua ympäri maailmaa, ylipäätään monikulttuurisen diversiteetin jatkuvaa lisääntymistä eli traditioon perustuvan yhtenäiskulttuurin yhtaikaista pirstaloitumista ja finansiaalista kaavamaistumista yhdenmukaistavaksi mainosroskakulttuuriksi, jonka perusostohoukuttimina toimivat tietenkin porno ja väkivalta ja jonka ainoa tehtävä on myydä yhä enemmän, jotta jatkuva kasvu eli kestävä kehitys tuottaisivat enemmän voittoa kapitalistille ja pitäisivät julkisen sektorin palvelut nimellisesti mahdollisina, mikäli kapitalisti suostuu maksamaan edes muutaman promillen veroistaan valtiolle ennen kuin siirtää voittonsa veroparatiiseihin.

 

En siis ole mikään kulttuuriliberaali, vaikka poliittisen ontologian lähtökohtani ja perustani onkin liberalistinen: kaikki ihmiset ovat samanarvoisia – ilman mitään rajoituksia. Mutta tämän tunnustuksen jälkeen joudunkin sitten vaikeuksiin, koska inhoan syvästi kapitalistista liberalismia, joka oikeutetaan valtiosääntöjuristien [juristien yleensä] juonimilla demokraattisen representaation/edustuksen positivistis-institutionaalisilla tulkinnoilla [kansalla on äänioikeuden lisäksi erittäin vähän vaikutusmahdollisuuksia parlamentin toimintaan] ja jossa kaupankäynnin häikäilemätön vapaus ja rajaton yksityinen omistusoikeus hyväksytään ihmisten ja kansojen kommunikatiivisen toiminnan perustaksi [esimerkkinä järjestelmän korruptiosta ja suoranaisesta rikollisuudesta on esim. verosuunnitteluksi nimitetty laillistetun veronkierron mahdollisuus ja veroilla keinottelu; lisää esimerkkejä löytyy kymmenittäin]. 

 

Elintasomme ja vaurautemme on varmaankin merkittävästi johdettavissa vapaan kaupan tuottamasta työstä ja veroista, mutta samalla vapaa kauppa monipuolistaessaan tuotevalikoimiamme yksipuolistaa arvomaailmaamme, sillä kapitalismi on darwinistinen prosessi, jossa yksittäinen megayritys evoluution lainalaisuutta noudattaen pyrkii ikään kuin yhtenä populaationa lisääntymään määrättömästi ja siten valtaamaan markkinat kokonaan. Lopputulos on markkinoitten romahtaminen. Mutta mitä tapahtuu oligarkisessa kapitalismissa, jossa vain 2-3 yritystä kilpailevat keskenään? Siellä kulttuuri muuttuu pelkäksi taloudeksi ja kansalaissubjektit pelkiksi taloussubjekteiksi. Tuloksena on rahan ja täysin turhamaisen status-kilpailun mädättämä kilpailusivilisaatio eli pelien ja trivian Idiot-Landia. Uskonnot kuolevat tai muuttuvat nekin pelkiksi viihde- eli/ja kauppakeskuksiksi.

 

Kuka haluaa tällaista kulttuuria? Kuka sitä arvostaa? Monikulttuuriset, kestävän kapitalistisen kehityksen [oxymoron] liberaalitko? - - Minusta ette saa kannattajaa. Taidan äänestää Perussuomalaisia, vaikka yhä edelleen ja loppuun asti olen siis sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat mihinkään ominaisuuksiin katsomatta samanarvoisia. Toiset ovat toki vittumaisempia ja halveksittavampia kuin toiset, eri syistä vain. Täytyy siis yrittää kestää tuo Persujen patologinen mamu-resistenssi. - - Hehheh. Ei taida onnistua. En malta olla vittuilematta sangen pahasti eräille Persujen kaikkein hölmöimmille tai ‘hienostuneimmille’ kansanedustajille. Saattaisivat Juho Eerolan ja Jussi Halla-ahon kaltaiset ‘herkkähipiäiset ja siistit pojat’ vetää herneen nenään - - - . Ei – en aio heittää lokaa niskaanne neidit. - - Ainakaan tänään - - -.

 

3

Nonniin. Nyt keitän kahvit ja leikkaan kohtuullisen palan täytepitkosta, vaikkei se sokeriarvoille hyvää teekään. Mutta eihän tätä kroppaa voi pelastaa enää muu kuin ylösnousemus. Se olkoon tavoitteeni.

*

http://pameladeanne.blogspot.fi/2010/12/islam-is-about-conqueringnot-peace.html