Demoni Lilith ja Black Sabbath: Evil Woman
*
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin
päreeseen Uusi vitsaus hautausmailla.
1
Minun mielestäni live-rooli-pelaajat eli larppaajat
ajautuvat ennemmin tai myöhemmin palvomaan Saatanaa, koska he aina taistelevat
peleissään jotain Pahaa vastaan absoluuttisesta joko-tai-asetelmasta käsin.
Heidän elämänsä on pelkkää metsästystä ja vihollisen uhkaan valmistautumista. Itse asiassa
heistä itsestään tulee tällä tavoin uuden uljaan Saatanan edustajia.
2
Larppaus on manikealainen visio eli ikuinen taistelu
hyvän ja pahan välillä. Myös larppaajien isähahmon J. R. R. Tolkienin maailmassa
vallitsee sama hyvisten ja pahisten perusantagonismi. Mutta onko Saatana joku
ihminen tai ihmisen kaltainen olio, joka tahtoo pahaa vai onko se meissä
tahtova ‘tahto’ itsessään?
Tolstoille [joka oli schopenhauerinsa lukenut]
seksuaalisuus oli [uskonnottoman rationalismin ohella] suurin Saatana.
Dostojevskillakin rakastuminen ja seksuaalisuus sekoittavat miehen pään täysin
[esim. Dmitri Karamazov, joka tosin muutenkin on affektiensa vietävissä], mutta
itse Saatanan apokalypsi koetaan Dostojevskin mukaan ennen kaikkea
eurooppalaisen [universaalin] liberalistis-ateistisen valistuksen
arvonihilisminä eli positivistisen rationalismin moraalia ja kansallista
identiteettiä rapauttavina vaikutuksina.
Monista vastakohta-asetteluistaan [esim. herra- ja
orjamoraali] huolimatta Nietzschen todellisuus ei kuitenkaan ollut dualistinen
vaan täynnä suurempia ja pienempiä paholaisia. Tosin sekaan mahtuu myös
merkillisiä pyhimyksiä. Entä kuka sitten on ‘aito’ paholainen ja kuka ‘puhdas’
enkeli-pyhimys, siitä on nietzscheläisittäin ajatellen vaikea saada selvää.
Emmehän voi tietää sitäkään, rakastammeko jotain ihmistä ikuisesti vai tuleeko
hänestä jossain vaiheessa elämämme suurin pettymys, uhka ja jopa vihollinen.
En väitä, etteikö todellista pahuutta olisi olemassa
pahoina tekoina [murha, kidutus, petos], mutta väitän, että meidän on
ajoittain lähes mahdoton erottaa omaa perspektiivistä ja dispositionaalista
asennettamme pahuuteen siitä, mitä me pahoina tekoina erityisesti ja pahuutena
yleensä pidämme – toisten tekeminä. Näin siis pahuus on aina jo valmiina meissä
itsessämme ikään kuin odottamassa, että me sen tuomitsemme – jossain toisessa
ihmisessä tai aatteessa.
Mutta mitä kärkkäämmin ja systemaattisemmin me pahat
ihmiset ja pahuuden tuomitsemme, sitä pahempia, itsekkäämpiä ja
välinpitämättömämpiä meistä omassa oikeamielisyydessämme tulee. Tällainen
noidankehä on yhtä kuin moraalin romahdus farisealaiseksi tekopyhyydeksi ja
juuri tämän Jeesus [ja Buddha] niin syvästi tajusi.
Tämän vuoksi myös Camus’n Putoamisen entinen tuomari Jean-Babtiste Clamence päätyi
piinakoppiinsa tekemään katumusrippiä tuntemattomille Amsterdamin kulkijoille.
Kun tuomitsemme muita, tuomitsemme väistämättä myös itsemme.
3
Päättelyni ajautuu jälleen paradoksiin, joskin
paradoksit sisältävät yhtä aikaa sekä umpikujan että ulospääsyn. Tällä
kertaa kyseessä lienee lähes mahdoton kehä, jota ei voi purkaa. Slavoj
Zizekiltä saamme kuitenkin esimerkin, josta päättelemme, että ratkaisuja voisi olla jopa kaksi tai ainakin '1½'. Vastustaessaan liberaalia moraalia
Zizek mielestäni kiteyttää em. paradoksin anekdoottiin, jonka mukaan voisimme
[ellemme ole arvokonservatiiveja] tietyllä hyvin luterilaistyyppisellä tai
pikemminkin kalvinistisella ehdolla tehdä mitä tahansa' hyvällä omallatunnolla'.
Se onnistuu, jos pystymme tuntemaan syyllisyyttä aivan kaikesta, mitä
teemme.
4
Palatakseni siihen mistä aloitin, sanottakoon vielä,
että toisin kuin väität, Ironmistress. sinä et ole mikään buddhalainen
säälimoralisti [elleivät sitten sääli ja ressentimentti ole saman asian eri
puolia] vaan kaunainen [juutalainen] perheenäiti, joka ei ainoastaan henkeen ja
vereen halua naarastiikerin tavoin puolustaa omaa perhettään, klaaniaan ja
elinreviiriään vaan myös kostaa sekä niille, jotka ovat rikkoneet sinua ja sinun fantasioitasi vastaan
että niille, jotka mahdollisesti tulevat sinua ja sinun fantasioitasi vastaan rikkomaan. Katso peiliin.
Etkö näe, miten itse naisdemoineista suurin, Lilith, siellä hymyilee ja
nyökkäilee sinulle hyväksyvästi.
*
