February 26, 2014

Onnellisuudesta, evoluutioteoriasta, teismistä

On olemassa vain yksi synnynnäinen harhaluulo, ja
se on se, että olemme olemassa ollaksemme onnellisia
[Schopenhauer]
....
Onko onnellisuudelle tai ainakin pyrkimykselle syvään ja ehkä jopa toiveikkaaseen mielenrauhaan sitten uskottavaa vaihtoehtoa? Tuskin. Mutta onko tällainenkin ‘onnellisuus’ lopulta asia, johon pitää vain ja nimenomaan ‘uskoa’, jotta voisi ylipäätään elää? Jos näin on, pitää kysyä, pystyykö tiede, ja tässä tapauksessa etenkin evoluutiobiologia, tarjoamaan eettisesti ja eksistentiaalis-metafyysisesti uskottavimman selityksen pyrkimykselle onneen. Jos ei voi, niin ainoa todellinen vaihtoehto kärsimyksen lopettamiselle ja siten itsemurhan/murhan oikeutukselle on teismi. Sen sijaan evoluutiobiologiasta, kuten ei naturalismista ylipäätään, voi päätellä mihinkään intentionaaliseen tai teleologiseen johtopäätökseen ajautumatta ristiriitaan ja epäkoherenssiin naturalismin omien tieteellis-metodologisten lähtökohtien kanssa. Mikäli näin kuitenkin tehdään, kyseessä on ‘parhaimmillaankin’ maaginen science fiction, kuten esim. Richard Dawkinsin ‘itsekkään geenin’ tapaus osoittaa [varsinkin evoluutiobiologit tekevät jatkuvasti vastaavanlaisia eli tahattomasti(?) ‘käänteis-teleologis-intentionaalisia’ virhepäätelmiä]. Tämä ei ole kritiikki itse evoluutioteorian perushypoteesia vastaan, koska se mitä ilmeisimmin on tosi: ihmisen biologinen [mutta ‘vain’ biologinen] kehitys etenee yksinkertaisemmista orgaanisen elämän muodoista monimutkaisempiin [‘materia’ itsessään on kuitenkin empiirisesti tavoittamaton, kuten nykyfysiikka on osoittanut]. Olemassaolon ‘läsnäoloa’ tietoisuutena/tietoisuutta ja eettisiä imperatiiveja sen sijaan ei voida johtaa pelkästään naturalistisista lähtökohdista em. syistä. - - Onnellinen [ainakin teoreettisesti ajatellen] voikin lopulta olla vain se, joka uskoo Jumalaan/transsendenssiin todellisuuden perustana. Muut harhailevat tarkoituksettoman nautinnon tavoittelun orjuudessa.
*

19 comments:

Kullervo said...

Ei Dawkinsin geenit ja meemit mitään fiktiota ole. Jos ihminen tekee niin kuin ne käskevät, vapautuu aivoista euforiaa tuottavia kemikaaleja, eli onnea. Mekanismi lienee sama kuin RM:n onnellisuutta tuottavien matemaattisten musikaalisten harmonioiden tapauksessa.

Rauno Rasanen said...

‘Ei Dawkinsin geenit ja meemit mitään fiktiota ole.’

Tietenkään geenit eivät ole fiktiota [kuka on väittänyt, että ne ovat?], mutta meemit [kuten kaikki ‘sosiaalipsykologiset’ representaatiot] ovat. Meemi on ‘kulttuurinen’ käsite [ja siten analogian osoittavana metaforana käyttökelpoinen], mutta geenin ja meemin välillä ei ole suoraa [ei empiirisesti eikä loogisesti todennettavaa] kausaalista kytköstä. Kytkös toki on, mutta ei reduktiivis-mekaanista vaikutusta. Joka muuta väittää, tekee päättelyssään sekä fiktiivisen empiirisen yleistyksen [analogiat eivät kuitenkaan ole luonnontieteellisesti verifioituja selityksiä] että loogisesti pätemättömän johtopäätöksen [‘non sequitur’: johtopäätös ei seuraa loogisesti premisseistä/evidenssistä vaan jostain muusta – esim. tiedostamattomasta ‘antropomorfis-projektiivisesta mielikuvituksesta’].
.....
‘Mekanismi lienee sama kuin RM:n onnellisuutta tuottavien matemaattisten musikaalisten harmonioiden tapauksessa.’

Jospa vielä selventäisit minulle yksityiskohtaisesti sen loogisen ‘kaavan’, jolla geenit tuottavat ‘onnea mekanistisesti’. Minulle kun ei nyt riitä pelkkä induktiivinen päättely [yksinkertaistetusti: heroiinin vaikutus ‘tuottaa’ onnea]. Tsekataan vaikka samalla, miten olet ymmärtänyt ja tulkinnut David Bentley Hartin argumentointia aiheesta.

Huomautan, että onnellisuus ei ainakaan minulle ole vain jotain ohimenevää ja väliaikaista euforiaa vaan suhteellisen pysyvä ‘intentionaalinen’ [eli tietoisen reflektion] olotila, ei pelkästään ‘kemiallis-kausaalisesti’ aiheutettu tuntemus, vaikka se fysiologisena reaktiona on sitäkin [fysiologiset reaktiot eivät kuitenkaan itsessään ole intentionaalisia]. Itse asiassa onnellisuudessa yhdistyvät niin ‘kvalia’ kuin intentiokin, eikä kumpaakaan voi ilman vakavia [itse asiassa ratkaisemattomia] argumentatiivisia ongelmia selittää pelkästään naturalistisista lähtökohdista [olen tässä asiassa täysin samaa mieltä Hartin kanssa].
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kvalia
http://en.wikipedia.org/wiki/Qualia

Kullervo said...

Viittasin jonkinlaiseen yleistettyyn "dawkinsilaiseen" onnellisuuteen - joka siis seuraa mistä se nyt sitten seuraakin, esimerkiksi geenien levittämisestä tai yleisestä lajin edun mukaisesta toiminnasta. Minä en siis todellakaan itse ajattele tuolla tavalla, yritin vain olla vitsikäs. Viittaus musiikkiin oli jossakin RM:n blogissa käymääni keskusteluun, jossa vastustin ajatusta, että olisi olemassa jokin matemaattinen musiikin teoria, jonka perusteella ihminen tulisi onnelliseksi, kunhan vain taajuudet ovat sopivassa suhteessa. Ehdotin siellä mekanismiksi seuraavaa: "Meneekö se jotenkin niin, että kun teorian mukainen musiikki soi, se ikään kuin näppäilee aivoissamme joitakin sopivia kieliä, jotka sitten vapauttavat elimistöön kauneuden kokemuksen tuottavaa kemikaalia?"

En minä oikeasti tiedä mistä onnellisuus johtuu, mutta ei se voi niin päin mennä, että aluksi asetetaan teoria, vaikkapa evoluutio tai musiikkiteoria ja sitten sovitellaan hieman kaavoja.

Tapsa said...

Onnellisuus, nautinto, mielenrauha - mikä ei kuulu joukkoon?

On todellakin vaikea ymmärtää, miten evoluutio kulkisi kohti mielenrauhaa = onnellisuutta. Evoluutiohan on päämäärätön. Minua hämmästyttää jo se, että miten evoluutio on johtanut älyyn, joka tällaisia edes miettii?

Rauno Rasanen said...

Pyrkiminen on tietoista intentionaalista toimintaa, joten fysikaalis-fysiologinen evoluutio ei pyri mihinkään, sillä lisääntyminen eli informaation kopioitumis-mekanismi on organismin funktionaalinen prosessi, joka toistuu loputtomiin, mutta ei sisällä teleologista tavoitetta. Ihminen sen sijaan pyrkii tulemaan yhä tietoisemmaksi maailmasta ja elämästä pyrkien totuuteen. Se on eräänlainen mysteeri, johon ei ole muuta vastausta kuin juuri mysteeri.
....
On sitten toinen asia, mitä johtopäätelmiä teemme Anaksimandroksen vaikeasti käännettävästä ja tulkittavasta, sangen arvoituksellisesta toteamuksesta, jonka mukaan ‘rajatonta ei voi rajata ilman rangaistusta’, varsinkin jos ymmärrämme ‘rajattoman’ tässä mysteeriksi.

Rauno Rasanen said...

‘Minä en siis todellakaan itse ajattele tuolla tavalla, yritin vain olla vitsikäs.’

Vai että vitsi. OK. En näköjään osaa lukea argumenttisi ‘rivien välejä’. Mutta nyt ymmärrän toki hiukan paremmin, mitä yritit sanoa, vaikken vieläkään täysin oivalla kytkentää Dawkinsin ‘itsekkään geenin’ ja RM-esimerkkisi välillä. Dawkins sekoittaa kategorioita. Geeni ei ole itsekäs [kyseessä on kategorinen virhe ja pleonastinen virhepäätelmä], koska geenit eivät ole intentionaalisia. RM taas käyttää matemaattisia teorioita selittämään likipitäen maagisella tavalla kaikki mahdolliset ja mahdottomat ilmiöt. Hänkään ei tule lopulta ‘oikeuttaneeksi’ kuin omat, tässä tapauksessa mekanistiset projektionsa [looginen non sequitur; etiikka ei ole matematiikkaa eikä vice versa ~ utilitarismi ei ole etiikkaa vaan mittausmetodi].
.....
D. B. Hartin tarkoituksena on osoittaa selkeästi naturalismin argumentatiiviset mokat, ei rakentaa jotain omaa, ikään kuin kilpailevaa teoriaa. Teismi on jonkinlaista minän rajojen rikkoutumista [ek-stasis] uskon kokemuksena/ssa, ei pelkkä teoreettinen tai matemaattinen todistus. Se voi olla myös joko tietyn tradition ‘sisään kasvamista’ tai miksei myös jostain traditiosta ‘pois kasvamista’ [varauksin Luther], syvää ‘emotionaalis-eksistentiaalista’ kääntymystä [esim. Paavali] tai ‘älyllistä myöntymystä’ [RR-???] – tai kaikkia näitä kolmea. Uskonnonfilosofialla ei siis voi falsifioida eikä myöskään verifioida kenenkään henkilökohtaista uskon kokemusta tai ‘valintaa/päätöstä’ uskoa vaan pelkästään perustella uskon deduktiivinen oikeutus tai yrittää osoittaa se tietoteoreettisesti pätemättömäksi. Dawkins [ja liian monet] luonnontieteilijät tosin eivät edes ymmärrä, mistä tällaisessa argumentaatiossa lopulta on kyse vaan esittävät muka pätevinä tosiasioina induktiivisia analogioitaan kuten ‘itsekäs’ geeni.
.....
Mitä tahansa voidaan toki väittää, mutta ei nyt sentään loogisen pätevyyden kustannuksella. Näin naturalismi siis kuitenkin analogis-induktiivisissa yleistyksissään usein tekee [mikä ei tarkoita, etteikö eksakti tieteellinen tutkimus olisi ensiarvoisen tärkeää]. Pitää kuitenkin muistaa, että tiede on ‘vain’ väline, ei päämäärä eli arvo sinänsä. Arvot [~ ‘aksiologinen’ ontologia] syntyvät uskon ja järjen ‘liitosta’, välineet [‘mittarit’] sen sijaan ovat mahdollisimman luotettavia sekä valideja tutkimusmetodeja, joiden pitäisi olla mahdollisimman riippumattomia arvoista ja ontologisista sitoumuksista. Tutkimuksen validiteetti on kuitenkin/tietenkin väistämättä myös ontologinen ongelma, jota tieteellinen metodi itsessään ei pysty ‘ratkaisemaan’, koska ontologiassa/aksiologiassa ei ole kyse mitattavasta ‘suureesta’; sitä paitsi, miten mittari itsessään voisi todistaa oman pätevyytensä mitattavan ilmiön/kohteen suhteen?; niinpä tutkijat ovat aina jollain tavalla ontologisesti sitoutuneita tutkimuksellisesti, myönsivätpä he tämän tai ei. Myös naturalismi tai jopa fysikalismi on ontologinen valinta, ei mikään Tiedejumalan ainoa oikea eli metodisen monismin dogmi; reduktionismi-dogmaatikko Kari Enqvist on yksinkertaisesti ja pahasti väärässä näin väittäessään. Metodit on valittava ongelmien ja kohteen mukaan, tiesi jo Aristoteles.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arvoteoria

Paavo Kuronen said...

Onnellisuuteen pyrkiminen on naurettavaa. Onnellisuus on seuraus ja sivutuote siitä, kun saa tehdä sitä mitä haluaa ja onnistuu pääsemään tavoitteihinsa.

Zizekhän on puhunut tästä nykyisestä nautinto-superegosta. Ennen himot tukahdutettiin, nykyään nautinto ja onnellisuus ovat velvollisuuksia. Kuka käskee olemaan onnellinen? Jonkinlainen lacanilainen "Iso Toinen". Se on pelkkää illuusiota, meidän ei tarvitse "harhailla tarkoituksettoman nautinnon tavoittelun orjuudessa". Voimme tehdä ihan mitä haluamme ja suhtautua siihen tekemiseemme (nimetä sen) miten haluamme.

Pessimistit tekevät vapaaehtoisesti elämän vankilaksi itselleen. Surullista. Tietenkin voidaan vedota johonkin järkeen ja Totuuteen ja yrittää selittää, miksi elämä oikeasti on jotain merkityksetöntä harhailua tai jotain muuta kamalaa. Optimisti voi kuitenkin kääntää kaikki karut faktat positiivisiksi: "se on vain haaste" jne.

Evoluutio pyrkii siihen, mihin me sanomme, että se pyrkii. Evoluution prosessi on meissä tullut tietoiseksi itsestään ja meidän on otettava tilanne niin sanotusti haltuun. Ensiksi pitäisi päästä eroon näistä yhteiskuntaamme pyörittävistä idiooteista ja psykopaattisista megakorporaatioista.

Rauno Rasanen said...

‘Zizekhän on puhunut tästä nykyisestä nautinto-superegosta.’

Mielenrauhaan pyrkiminen ja nautinto ovat lähes vastakkaisia pyrkimyksiä. Mutta Zizek on kyllä oikeassa, mitä nautinnon imperatiiviin ja Isoon Toiseen tulee. No, D.B Hartin Jumala ei ole ainakaan ‘Toinen’, koska silloin kyseessä olisi polyteistinen demiurgi tai deistinen kelloseppä.
....
‘Ensiksi pitäisi päästä eroon näistä yhteiskuntaamme pyörittävistä idiooteista ja psykopaattisista megakorporaatioista.’

Ja mitenkähän tämä tapahtuu?
.....
‘Optimisti voi kuitenkin kääntää kaikki karut faktat positiivisiksi: "se on vain haaste" jne.’

Mistäs tällaisen optimismin voi pessimistisempi ihminen ‘hankkia’?
.....
‘Evoluutio pyrkii siihen, mihin me sanomme, että se pyrkii.’

Ja mihinkähän se ‘pyrkii’?

Tapsa said...

Eiköhän "itsekäs geeni" ja muut vastaavat ilmaukset ole pelkkiä markkinointitermejä, joilla herätetään ihmisten kiinnostus ja pidetään asia muistissa.

On siinä sen verran ideaakin, että ilmaus kertoo geenin tekevän vain sen mikä geenin on tehtävä. Geeni ei tarvitse meitä, vaan me geeniä.

Mutta muutenhan tällainen puhe muistuttaa faabelia.

Kullervo said...

"Mutta nyt ymmärrän toki hiukan paremmin, mitä yritit sanoa, vaikken vieläkään täysin oivalla kytkentää Dawkinsin ‘itsekkään geenin’ ja RM-esimerkkisi välillä."

Eipä siinä oikeastaan ollut muuta kytkentää, kuin tämä kemiallinen näkökulma. Itsekäs geeni tuottaa onnea kaiketi jonkinlaisen kemiallisen palkinnon avulla, aivan kuten sopivassa suhteessa soivat taajudet. Tämähän on helposti laajennettavissa naturalistiseen tulkintaan moraalista, joka ei siis ole objektiivista, vaan "itsekkään geenin" säätelemää "fiilistä".


"No, D.B Hartin Jumala ei ole ainakaan ‘Toinen’"

Pikemminkin "Iso Toinen" on Jumalan vastustaja nykyaikana: http://www.firstthings.com/article/2007/12/christ-and-nothing

Kullervo said...

Evoluutiosta tulee mieleen sellainen ajatus, että teistisen käsityksen mukaan evoluutiolla täytyy olla tarkoitus. Oma teistinen tulkintani menee jotakuinkin niin, että evoluutio niin kosmologisella -kuin biologisellakin tasolla on Jumalan teknologiaa, jonka avulla Hän muodostaa oman kuvansa. Tarkoituksena on tietenkin "maan täyttäminen", eli tulkintani mukaan koko maailmankaikkeuden älyllistäminen. Kun tämä luomistyö, eli siis evoluutio, on saanyt päätöksensä, Jumalan kuva itsestään on valmis.

Tämän tulkinnan mukaan Jumala ei siis ole kaikkitietävä, vaan maailmankaikkeus on jonkinlainen jumallainen oppimisprosessi, jonka avulla Hän tulee itsestään täydellisen tietoiseksi. Siksi myös ihmisen rooli rationaalisena ja itsetietoisena olentona on tässä suunnitelmassa todella oleellinen. Tämä on siis suunnitelma, mutta voiko se kenties mennä myös pieleen? Ehkä olemme vain jonkinlainen jumalallinen numeerinen koe, tai iteraatio. Ehkä Jumala on äärettömän itserakas ja haluaa nähdä itsensä uudestaan ja uudestaan, aina hieman eri tavoin. Tai ehkä Jumala on hukannut itsensä. No, tämä minun teologiani on vielä kovin keskeneräistä, mutta tämmöisiä mietin koiria kusettaessa.

Rauno Rasanen said...

Hyvää ‘teologiaa’ ja selkeää tekstiä, Kullervo. En kuitenkaan usko jumalalliseen suunnitelmaan [ID], koska silloin oletamme jälleen Jumalan olevan ihmisen kaltainen. Ei voi olla, sillä jos on, niin sellaista Jumalaa ei taatusti ole olemassa kuin ‘epäjumalana’. Paradoksi tai pikemminkin mysteeri piilee siinä, että Jumala on olemassaolona läsnä tietoisuudessamme ja sen vuoksi myös ‘persoonana’ [teismi], mutta hänestä itsestään, olemuksellisesti [substanssina], emme voi tietää mitään, koska hän olemassaolon perustana ei ole sen erillinen osa. Myöskään Hartin ‘Bliss’ ei ole Jumalan olemus vaan kokemus hänen äärettömyytensä vaikuttavuudesta [‘energiasta’], joka perustuu nimenomaan tietoisuuteen olemassaolosta/olemassaoloon tietoisuutena. Tämä päättely on kehäistä, mutta muuta loogista vaihtoehtoa ei ole, mikäli ylipäätään haluamme puhua transsendenssista ilman projektiivista argumentointia.

Kullervo said...

Jokin syy luomiselle täytyy löytyä, mutta mainitsemistasi syistä se kai yleensä kuitataan "tutkimattomana".

Paavo Kuronen said...

Miten vallanpitäjä-psykopaateista päästään eroon?

Tarvitaan globaali kansannousu. Kriisitietoisuuden on levittävä, ihmisten omantunnon ääni on saatava heräämään. Tarvitaan luonnollisesti myös uusia filosofisia ja poliittisia ajatuksia jotka herättävät ja voimaannuttavat ihmiset toimimaan. Tarvitaan uusi ideologia, uusi tulkinta historiasta, uutta entistä voimakkaampaa ja terävämpää kritiikkiä nykyistä järjestelmää kohtaan. Sitten tarvitaan vielä konkreettisia ja abstrakteja utopioita, tarvitaan visio ihmiskunnan tulevaisuudesta. Näitä pitäisi saada filosofit miettimään keskenään sovussa. Ensin pitäisi päästä yksimielisyyteen siitä, että jonkinlainen vallankumous pitää tehdä.

Vallankumouksellinen vaihtoehtomedia pitää saada nousemaan, radikaalit voimat on saatava yhdistettyä, jne.

Eihän tässä pysty koko prosessia selittämään, mutta lisää aiheeseen liittyviä ajatuksia löytyy osoitteesta vainehdotus.blogspot.com

Mistä pessimisti voi hankkia optimismin?

Kysehän on vapaasta valinnasta ja tahdosta. Jos pessimisti haluaa muuttua optimistiksi, niin täytyy vain pikkuhiljaa alkaa muuttaa ajatusmaailmaa siihen suuntaan. Ihminen voi tietoisesti ottaa sellaisen asenteen, että yrittää kääntää asiat parhain päin. Vanhat pinttyneet pessimistiset ajatuskuviot ja niiden lähteenä toimivat sentimentit eivät tietenkään poistu hetkessä, vaan asian eteen pitää tehdä töitä.

Ylipäätään ihminen voi pitkällä tähtäimellä muuttaa käytännössä koko persoonansa ja ajatusmaailmasa, jos tahtoa vain riittää.

Mihin evoluutio pyrkii?

Eli oikeastaan, mihin ihmiset pyrkivät ohjaamaan evoluutiota? Eläimiä ja kasveja muokataan geneettisesti palvelemaan Monsanton kaltaisten yritysten voitontavoittelua. Ihmisiä muokataan propagandan (mainokset, massamedia) avulla tottelevaisiksi kuluttajiksi, palvelemaan mielisairasta järjestelmää. Kiinassa mietitään jo kuulemma ihmisten geneettistä muokkaamista kansantasavallan täydellisiksi palvelijoiksi.

Hallitseva eliitti puolestaan pyrkii saavuttamaan kuolemattomuuden ja jumaluuden teknologisen singulariteetin avulla. Googlen tekoäly-osaston johtajaksi vähän aikaa sitten palkattu Ray Kurzweil uskoo vakaasti elävänsä ikuisesti, kun hänen tajuntansa ladataan kovalevylle ja se yhdistyy superälykkään tekoälyn kanssa.

Tästä päästäänkin Kullervon teologiseen teoriaan. Teknologisessa singulariteetissa Jumala herää eloon. Supertekoäly kehittää itsestään kaikkivoivan ja kaikkitietävän. Se leviää universumin joka kolkkaan, tullen kaikkeudeksi. Mutta mitä se tekee saavutettuaan kaikkivoipuuden? Se luo uuden maailman, johon se kadottaa itsensä vain löytääkseen itsensä uudestaan samankaltaisen prosessin/seikkailun kautta, jollaisessa me elämme.

Mielenkiintoista on kuitenkin, millainen tuo singulariteetti tulee olemaan luonteeltaan. Jos kehityskulku jatkuu nykyisenä ja singulariteetti syntyy tästä psykopaattien hallitsemasta tieteellisestä kontrolliverkosta, siitä voi tulla jonkinlainen sadistinen demiurgi, joka luo vain maailmoja täynnä loputonta kärsimystä.

Jos jonkinlainen hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden vallankumous tapahtuu, voi teknologisen singulariteetin tulos olla hyväntahtoinen Jumala, joka luo käsittämättömiä paratiiseja tietoisten olentojen koettavaksi.

Lopulta Jumala (tai paha demiurgi) kuitenkin kyllästyy kaikkivoipuuteensa ja haluaa antaa vastapuolelle mahdollisuutta, luoden maailmoja joissa on olemassa hyvyyden ja pahuuden välinen taistelu. Tämä uskomaton leikki sitten jatkuu loputtomuuteen ikuisuudessa, toistuen uudestaan ja uudestaan.

Ei sillä, että itse välttämättä uskoisin tuohon kertomukseen, mutta se on tuollainen hauska ajatus, myytti. Eihän filosofia muuta ole kuin kehittynyt versio leirinuotioilla kerrotuista tarinoista.

Rauno Rasanen said...

Pitäiskö noi sun jutut ottaa vakavasti, Kuronen?

Paavo Kuronen said...

Mitään ei kannata ottaa liian vakavasti.

Kullervo said...

Minä en oikein enää usko tähän Kurzweilin singulariteettiin. Onkohan olemassa yhtäkään vakavasti otettavaa puheenvuoroa keinotekoisen yli-inhmillisen älyn puolesta?

Sen sijaan, että rakentaisimme Jumalan, tapamme vain ihmisen. Tämähän on Spenglerin/McLuhanin/Postmanin analyysin lopputulos. Sinänsä tämä on päivänselvä jatkumo. Siinä missä humanismi oli jonkinlainen kirkon kellarista vapaaksi päästetty äpärälapsi, joka tappoi Jumalan, on tämä digitaalinen humanismi samalla tapaa faustinen vaihtokauppa: nyt tapamme ihmisen ulkoistamalla sen "pilveen". No kai ihmisen puuttumisen voi sitten tulkita Jumalaksi - sama lopputulos suhteellisesti ottaen.

Rauno Rasanen said...

Jotakuinkin noin menee myös minun ajatuskulkuni, Kullervo.
....
Sopisi muuten Kurosenkin lukea Pauli Pylkön ‘Ajatus ja kädet’ sekä David Bentley Hartin ‘The Experience of God’, jotta tuo ‘kommunistinen’ tekno[kapitalismi]vouhotus saisi todella vakavasti otettavaa älyllistä vastapainoa. Suosittelen myös Juhani Sarsilan esseekokoelmaa ‘Melancholica’, ihan vaan yhteiskunnallisen ja aatteellisen realiteettitajun ‘kohentamiseksi’.
....
Jaa, mutta Kuronenhan on ilmeisesti lukenut Pylkön kirjan. Ainakin hän sanoi varanneensa sen kirjastosta.

Anonymous said...

Ennen ns." Big Bang:iä" kenties Jumala mahdollisesti oli pelkkää energiaa eli henkeä. Jumala oli täysin tietoinen olemassa-olostaan ja maailmankaikkeudessa vallitsi täydellinen rauha .Maailmankaikkeus oli yksin pingis-pallon kokoinen ja me kaikki jo kuolleet, elävät ja tulevat oliot olimme yhtä ja läsnä--vallitsi täydellinen harmonia.
Sitten äkisti järjestelmässä
tapatui
oikosulun-kaltainen virhe,
maailmankaikkeus räjähti ja se
rupesi laajenemaan yhä kiihtyvällä vauhdillaan. Osa energiasta muuttui materiaksi syntyi alkuaineet kemiallisin sidoksin---tuli materian tuntu,
Syntyi avaruus tähtijärjestelmineen.
Vielä nytkin meissä ilmenevä kaipuu Jumalan yhteyteen ja kokonisuuden harmoniaan juontaa juurensa syvältä-- alkuhämärästä, jostameillä täällä on vain kalpea aavistus ja ikuinen kaipuu.