December 20, 2011

Suuri ja mahtava Korean demokraattinen kansantasavalta

Tätä kalaa ei saa ruokkia. - Hmm? - Mutta pohjois-korealaisethan kuolevat nälkään, elleivät saa ruoka-apua, sillä Juche-aatteen toteuttaminen vaatii huomattavasti rankempaa fyysistä ja psyykkistä [itse]kuria kuin tiukinkaan länsimainen karppaamis-hössötys. Kuri saattaa olla niin rankkaa, että kaloreita jucheilijoilla palaa enemmän kuin, mitä Pohjois-Korean maa- tai mikään muukaan talous pystyy tuottamaan. Herää kysymys: onko Juche-aate askeettis-eristäytyneessä ja nationalistisessa ehdottomuudessaan sisäisesti ristiriitainen tai jopa itsetuhoinen projekti?

I
Korean demokraattinen kansantasavalta, epävirallisesti Pohjois-Korea, on valtio Itä-Aasiassa, Korean niemimaan pohjoisosassa. Naapurimaat ovat Etelä-Korea (Korean tasavalta) etelässä ja Venäjä sekä Kiinan kansantasavalta pohjoisessa. Valtio on sosialistinen ja yksi viidestä maasta, joita johtaa kommunistipuolue. Pohjois-Koreaa on maan ulkopuolella luonnehdittu stalinistiseksi diktatuuriksi, mutta virallisesti maa on yhtenäispuoluejärjestelmä, jonka ideologia perustuu jucheaatteeseen.
....
Neuvostoliiton romahdus vuonna 1991 katkaisi "apuvirrat, joiden avulla Pohjois-Korean vanhentunut teollisuus ja alkeellinen maatalous keinohengittivät. Myös Kiinan halu tukea Pohjois-Koreaa oli laimennut. Sitä kiinnosti enemmän tuottava kauppa Etelä-Korean kanssa, jonka se tunnusti vuonna 1992. Kun vuosien 1995–96 tuhotulvia seurasi kuivuus, ruokapula syveni vuonna 1997 nälänhädäksi, jossa menehtyi" 0,5–3,5 miljoonaa ihmistä. Maan bruttokansantuote henkilöä kohti laskettuna pieneni kolmanneksen vuosina 1990-2002. 

2000-luvulla maalla on ollut parempi onni ja talous on hieman kohentunut, mutta ruoka on yhä niukkaa ja säännösteltyä, lapsista ainakin 40 % on pahasti aliravittuja ja kolmannes raskaana olevista naisista kärsii anemiasta. Maan sosialistinen maatalousjärjestelmä ei pysty tuottamaan alkuunkaan riittävästi ruokaa.

II
http://www.youtube.com/watch?v=zmI2yDAyWYI&feature=related
'No Motherland Without You' is a North Korean song dedicated to the Dear Leader Kim Jong-il, who now leads the DPRK. Although not the national anthem, it is seen as the anthem of Songun (military first) politics, created by Kim Jong-il to expand on Juche.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kim_Jong-il
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juche
http://en.wikipedia.org/wiki/North_Korea
http://fi.wikipedia.org/wiki/Korean_demokraattinen_kansantasavalta
http://www.weeklystorybook.com/comic_strip_of_the_daycom/2010/12/cartoons-on-the-world-stage.html

2 comments:

Anonymous said...

1. Pakko sanoa, että ei tule tuota herraa ikävä. Kuoli verrattain nuorena elintasosairauksiin samaan aikaan kun toverit kuolivat nälkään. Riiston aste taitaa muutenkin olla aika korkea Pohjois-Koreassa. Lisätyön arvovastike juodaan johtajan kurkusta alas.

1.1. Mitäpä muuta tämä olisi kuin eräänlaista [pääoman itselisäyksen logiikasta vapautunutta] kapitalismia?

2. Ehkä Pohjois-Korea on kapitalistiselle maailmanjärjestelmälle niin hyvää antikommunistista propagandaa, että paikallisen järjestelmän annetaan jo ihan sen vuoksi olla olemassa. Mitä nyt välillä vähän uhitellaan puolin ja toisin.

[2.1. Minun puolestani Pohjois-Korean tilanteen voisi ratkaista lopullisesti vaikka pienellä sotilasoperaatiolla.]

3. Onhan Pohjois-Korea toisaalta monin tavoin linkittynyt osaksi kapitalistista maailmantaloutta. Pohjois-Korea myy työläisiä esimerkiksi Siperiaan metsähommiin:

http://www.vice.com/en_ca/vice-news/north-korean-labor-camps-part-1

3.1. Eikö siis arkitietoisuus jälleen kerran käännä asiat ainakin jossain määrin ylösalaisin: Pohjois-korealaiset siirtotyöläiset painavat metsätyömailla pitkää päivää, mutta silti ideologinen ajattelu asettaa pohjois-korealaiset kansana elätin asemaan, jotka ovat hengissä yksinomaa kapitalistisen maailman antamien almujen ansiosta.

4. Periferian "kommunistiset regiimit" ovat siis aina jonkinlainen osa kapitalistista järjestelmää. Samalla ne myös ovat alisteisia kapitalistiselle järjestelmälle.

4.1. Kun siis seuraavan kerran tilailet kirjojasi, muista mistä ja miten paperi maailmanmarkkinoille tulee ja miten sen hinta määriytyy.

dudivie said...

onks ne kyynelet epäaitoja
minä ainakaan kaipaa valosaastetta