'What does it mean to write the law? Is it a matter of copying out its pure and transcendent utterance, or is it, rather, in writing that the law might be said to trace itself? Could writing legislate? And if so, how?'. This is precisely what we do not know, adds Jean-Luc Nancy.
*
[Kielimafian lisäyksiä ja korjauksia alakuva-tekstin PS.-kohtaan - 28.12]
*
Yläkuvat:
Kreon ja Antigone. Valtio vai perhe? Sofokleen Antigone on sukulaisuussuhteen velvoittaman kunniakäsityksen [myös henkilökohtaisen tunteen velvoittaman moraalin] sekä valtiollis-poliittisesti priorisoidun julkisen [virallis-muodollisen] etiikan kuuluisin yhteentörmäys.
Kreon tuomitsee Antigonen kuolemaan [elävältä haudattavaksi], koska Antigone hautasi Kreonin [lopulta väärin perustein] maanpetturiksi tuomitseman ja koirien syötäväksi jättämän veljensä Polyneikeen kunniallisin menoin perhepiirissä. Kreonin mielestä Antigoneen teossa oli kyse jatketusta maanpetoksesta, kun taas Antigone vetoaa epämuodolliseen tapaan - [yksityinen tapa/inhimillisyys ajautuu tässä vastakkain yhteisön muodollisen lain kanssa].
Alakuva:
Kauhistunut Kuningas Oidipus sokaisee itsensä tultuaan tietoiseksi siitä, että on tappanut [hallitsija-]isänsä ja nainut äitinsä [näillä teoilla on (maagis-allegorisesti) oletettu yhteys paikkakunnalle levinneesen ruttoon].
'Oedipus committed his family crimes in error. His father had abandoned him as a baby, but he was brought up safely by a shepherd in the hills. He returned as a young man and killed a stranger at a crossroads near Thebes. Only later did he realise that the stranger was his father. He then entered Thebes and married Queen Jocasta without knowing she was his mother. So the ancient Oedipus was not driven by an Oedipus complex; he made dreadful mistakes in ignorance'.
Englanninkielinen viisastelu todistaa lopulta vain sen itsestäänselvyyden, että hybrinen halu ilman tietoa [normia, mittaa] on alkuperäisempää, syvempää ja vahvempaa kuin tieto muttei välttämättä sitä, onko tiedolla varustettu ihminen halujaan ja omahyväistä ylpeyttään viisaampi. Toisin sanoen tietämätön Oidipus erehtyi [jos tietämättömän (syyntakeettoman) on ylipäätään mahdollista erehtyä] ja teki, mitä amoraalis-arkaainen luonto [contra yhteisöä de jure ylläpitävät ja rakentavat insestisäännöt] hänessä de facto halusi.
On pikemminkin 'fantasia-psykologian' sekä antiikin psykokulttuuri-historian ja tragedia-tutkimuksen eikä suinkaan biologisen evoluutio-antropologian asia pohtia, missä [allegoris-psykologis-teatraalisessa] mielessä Oidipuksen halu perimmältään rakentui suhteessa naiseen, jota hän halusi ja jonka nai [tai hänen aggressionsa suhteessa mieheen, jonka tappoi].
Joka tapauksessa Oidipuksen halu [ja viha] oli amoraalisesti aitoa ja alkuperäistä eikä konstruoituihin insestisääntöihin [luonnon ja yhteisön rajamaastoon] sidottua, mutta hänen itsetuhoinen katumuksensa ja kauhistuksensa nousee tietenkin siitä kulttuurista ja yhteisöstä, johon hänet on kasvatettu ja johon hän haluaa kuulua.
Mitkään säännöt eivät kuitenkaan voi estää ihmisen 'eläimellisen' luonnon voimaa silloin, kun olosuhteet ja sattuma sallivat kohtalokkaan erehdyksen, joka kieltämättä on Oidipuksen oman valinnan tulos, mutta ei hänen intentoimansa syy tehtyyn tekoon - [tragedian-kirjoittajalla on syvästi moraalinen agenda samalla, kun hän vaikuttavalla tavalla pystyy osoittamaan ihmiselle langenneen osan perimmäisen mahdottomuuden moraalin suhteen - ks. PS.].
Niinpä verrattuna viettiemme ja aggressioittemme voimaan ovat tietomme ja sivistyksemme pelkästään ohut pintakerros, jonka fantasia-maailmamme läpäisee torjutusti ja epäsuorasti, mutta jota primitiiviset affektimme eivät edes tunnista.
PS. Olisiko Oidipus voinut valita toisin siinä tilanteessa, jossa hän teki niinkuin teki? Tietenkin olisi, mutta tässä tapauksessa tuolla valinnan vapaudella ei ole juridista merkitystä, koska Oidipuksen motiivi ei silloinkaan olisi perustunut vaadittavaan [oikeaan] tietoon.
[Obs. Kukaan äiti ei ole vain äiti vaan nainen eikä kukaan isä ei ole vain isä vaan mies; toisaalta kukaan poika tai tyttö ei ole vain joidenkin vanhempien lapsi vaan biologisten halujensa fantasia-maailmassa elävä seksuaalinen olento].
I
1
Saksalainen runoilija Friedrich Hölderlin esitteli kesuuran käsitteen dramaturgisena terminä kirjoittaessaan Sofokleen draamoista vuonna 1804. Kesuura on alun perin musiikin ja runouden mittaopin käsite, jolla tarkoitetaan säkeen sisällä esiintyvää taukoa, tyhjää lyöntiä, vastarytmistä hetkeä ja laajemmassa merkityksessä katkosta, keskeytystä ja murtumaa.
Hölderlinille kesuura oli metafyysinen käsite, jolla hän viittasi tragedian kokonaisrakenteen tasolle. Sofokleen näytelmät organisoituvat sekä muotonsa että sisältönsä puolesta kielen ulkopuolelle jäävän traagisen katastrofin ympärille kuten Kuningas Oidipus-näytelmässä, kun sokean Teiresiaan, jumalien sanasaattajan, viesti Oidipuksen rikoksesta saavuttaa thebalaiset. Tieto suistaa sankarin ja hänen yhteisönsä kriisiin.
Keskeyttämällä draamallisen toiminnan se halkaisee samalla tragedian muodollisesti kahtia. Traagisessa kesuurassa tieto inhimillisestä pahuudesta syrjäyttää ihmisen ja jumalan välisen sidoksen ja tekee hänestä äärellisen. Agamben ja Lacoue-Labarthe ovat esittäneet, että suuret modernit katastrofit voidaan nähdä länsimaisen ihmisen historiallisen tietoisuuden kesuuroina, kieltä pakenevina traumaattisina ja ammottavina traagisina murtumina. Kesuura kuvakiellon ja representaation rajojen kysymyksenä tulee esiin erityisesti Celanin ja Beckettin teoksissa - [Riikka Pelo - ks. linkki].
2
Sofokles oli Hölderlinille traagisen hetken runoilija, yhteiskunnallisen kriisin, murtuman, aukon sekä ajallisen paikoiltaan siirtymän runoilija. Sofokles rinnastuikin Hölderliniin, joka toistuvasti runoili maailmasta, josta jumalat olivat vetäytyneet. Tällaisessa eron tragediassa ihmisen luoma todellisuus murtuu traagisella hetkellä ja todellisuuteen sekä aikaan repeytyy aukko. Olennaista Hölderlinin tragedia-käsitykselle olikin hetki, jolloin jumalallinen ja inhimillinen repeytyvät erilleen, joka oli kesuura eli aukko, katkos, puuttuma, leikkaus, viilto, keskeytys ja myös runosäkeen sisäinen tauko, jota ilman ei ole (tragedian) rytmiä - [Ari Hirvonen - ks. linkki].
3
Sofokleen saksantaja Friedrich Hölderlinin (1770-1843) "kesuuran" käsite sisältää kiintoisan ohjausvihjeen "Antigonea" varten. Tahtojen yhteenottojen kuvat seuraavat Antigonessa tiettyä rytmiä noudattaen toisiaan. Ihmisten tahto ja arvostelukyky yhdistyvät rytmissä. Hölderlinin mukaan Antigonen rytmi ikään kuin potkaisee tyhjää tietyssä pisteessä. Tämä hetki, kesuura, kallistaa esityksen uuteen suuntaan ja luo uuden tasapainon.
[....]
Lattein mahdollinen tulkinta Antigone-näytelmästä kertoisi, että Kreon on paha diktaattori ja Antigone hyvä demokraatti. Jos näin olisi, niin Antigone ei olisi tragedia ollenkaan. Hyvässä tai pahassa, demokratiassa tai diktatuurissa ei olisi mitään ongelmaa. Antigonen ongelmana on, että Sofokleen ateenalaisilla ja meillä myöhempien aikojen moderneilla eurooppalaisilla on Kreon ja Antigone aina keskuudessamme.
Kesuura on Antigonessa" siinä kohdassa, jossa sokea tietäjä [Teiresias] astuu paikalle ja alkaa motkottaa kuninkaalle. Rytmi potkaisee tyhjää ja ajatusten suunta muuttuu. Kreonista tulee kiistanalainen henkilö. Voi olla, että Kreon paljastuu pelkuriksi, kuten Jacques Lacan [1901-1981) väittää. Yhtä hyvin hän voi paljastua demokratian sankariksi. Voidaan ajatella, että Kreon puolustaa oikeusvaltion periaatetta - [Pertti Julkunen - ks. linkki].
4
Saksalainen runoilija Friedrich Hölderlin pohti paljon kesuuran eli (säkeen) rytmissä tapahtuvan katkoksen merkitystä. Sofokleen tragedioita käsittelevissä mietinnöissään hän puhui kesuurasta, joka mahdollistaa ajan kääntymisen, jota hän muistaakseni kutsui isänmaalliseksi käänteeksi. Luulen, että vihdoin vähän tajusin, mitä Hölderlin tuolla ajan kääntymisellä meinasi.
Ehkä hän tarkoitti, että taideteos ei kuulu tähän maailmaan, jossa aika etenee tikittäen eteenpäin ja paikat pysyvät paikoillaan. Taideteoksessa aika ja paikka järjestyvät toisin ja ulkomaailma pitää hetken taukoa. Ehkä Hölderlin tarkoitti, että teos itsessään on jonkin sortin kesuura, ajan rytmissä tapahtuva katkos. Rytmin tauotessa aika käännähtää. Suuntaa on mahdollista tarkistaa, tai ainakin hieman säätää - [ks. linkki].
II
Hölderlinin teatteri
Philippe Lacoue-Labarthe
[....]
[K]un Hölderlin puhuu Antigonen 'tasavaltalaisesta' muodosta, hän lisää: ...'koska Kreonin ja Antigonen, muodollisen ja muodonvastaisen välistä tasapainoa vaalitaan äärimmäisyyksiin. Erityisesti tämä näkyy lopussa, jossa Kreon joutuu palvelijoidensa pahoinpitelemäksi' [juuri tässä on rangaistun tyrannin motiivi, topos]. Siis tasapaino, Gleichgewicht. Mikä nimenomaan on se sana, jota Hölderlin käytti Huomautusten niin sanotusti 'teknisessä' avauksessa, jossa hän selitti kalkyyliksi kutsumansa teoksen, tässä tapauksessa tragedian, lakia tai sääntöä [Gesetz].
Hän sanoi näin:
Se laki, kalkyyli, tapa, vastuunottojärjestelmä, koko ihminen, kehittyy elementin vaikutusvirrassa ja jolla kuvaus, tunne ja järkeily erillisinä seuraantoina mutta aina varman säännön mukaisesti, käyvät ilmi toinen toisensa jälkeen, on tragediassa enemmän tasapainoa kuin puhdasta peräkkäisyyttä.
On syytä seisahtua. Tässä kohdin Hölderlin avaa suoraan kysymyksen traagisen Darstellungin, teatterillisuuden ehdoista.
Tässä kuvataan mimesis ton pragmatonin sommittelun [synthesis] tapaa, joka määrittelee kaksi tyylilajia, eepoksen [kertomus] ja tragedian [teatteri]. Kuvaus on muotoiltu kantilaisin termein, ihminen on määritelty siinä 'vastaanotto-' [receptivité] tai kirjaimellisemmin tuntojärjestelmänä [système de sensibilite] [kuvaus, tunne, järkeily] ja traaginen Darstellung on tällaisen 'järjestelmän' praksiksen esitystä, sikäli kuin se on 'elementin vaikutusvirrassa' [mikä Hölderlinillä merkitsee yhtaikaisesti sekä jumalallisuutta että luontoa, välttämättömyytenä ja mahtina].
Tragedia esittää siis erään praksiksen kulun [der Gang] näiden ehtojen vallitsessa: erään tekojen seuraannon tässä 'vaikutusvirrassa'. Ja toisin kuin eepoksessa, jossa kyseinen seuraanto on 'puhdasta peräkkäisyyttä' tai puhdasta ketjuuntumista, tragediassa vallitsee tasapaino.
Tässä kohdin Hölderlin esittelee kuuluisan 'kesuuransa'. On luettava tarkkaavaisesti:
Traaginen transport on näet itse asiassa tyhjä ja kaikkein sitoutumattomin.
Näin siinä kuvien rytmisessä peräkkäisyydessä, jossa transport esittäytyy, tulee välttämättömäksi se, mitä metriikassa kutsutaan kesuuraksi, puhdas sana, rytminvastainen katkos, jotta esitysten raastava vaihtelu olisi huipussaan kohdattavissa siten, että se mikä siitä lähtien ilmenee ei ole enää kuvien vaihtelu vaan itse kuvaus.
Tätä todella keskeistä tekstiä on kommentoitu niin paljon ja, koska se on vähintäinkin arvoituksellinen, niin eri tavoin ja ristiriitaisesti, että sitä on vaikea lukea uudelleen. Yrittäkäämme kuitenkin.
Vähän aikaisemmin Hölderlin oli lähinnä metodologisesta näkökulmastaan erottanut kaksi asiaa: kalkyylin teoksen sommitelun laille - jonka olemme jo tuoneet esiin - sekä 'sisällön', kunkin teoksen 'erityisen sisällön' [suhteessa yleiseen kalkyyliin], joka itsessään on kalkyloimaton. Hän on sanonut hyvin täsmällisesti: 'Lisäksi on huomioitava, koska sisältö eroaa tästä [kun on tarkasteltu sommittelun lain kalkyylia] [...] ja miten asioiden kulku [der Gang] ja kaikki tapauskohtainen, elävä mieli, joka ei ole laskettavissa, sovitetaan kalkyloitavaan lakiin'.
Ei ole epäilystäkään minkä kanssa nyt olemme nyt tekemisissä: kalkyloimaton ja elävä mieli on itse' traaginen transport'; tragedian esittämässä 'toiminnan sommittelussa' se pakottaa hakemaan tasapainoa tai tarkemmin ottaen tasapainottavaa kesuuraa. Se pakottaa tähän, koska se on 'tyhjä'.
Asiat voidaan purkaa seuraavaan tapaan:
1. Se, että tragedia - sanokaamme tästä lähin yksinkertaisuuden vuoksi rakenteena - on tasapainoa eikä peräkkäisyyttä, johtuu siitä, että sillä on puhtaan agonin dialoginen muoto [loogisesta näkökulmasta katsottuna sillä on siis sovituksettoman tai ratkaisemattoman vastakkainasettelun tai ristiriidan muoto]. Kuten Hölderlin sanoo Oidipuksessa: 'kaikki on puhetta, joka kumoutuen [aufheben] asettuu itseään vastaan' - [vrt. Hegelin Aufhebung eli dialektinen synteesi; - Hegel sai idea-vaikutteita ystävältään Hölderliniltä/rr]. Mikä aivan yksikertaisesti tarkoittaa sitä, että tragedia on vailla ratkaisua tai tulosta, ettei se tuota mitään - mitään mieltä, jos niin halutaan.
Tarkastelemassamme kappaleessa Hölderlin puhuu kuvien [Vorstellungen, tässä ne, mitkä asettuvat vastatusten ovat henkilöhahmojen ajatuksia tai näkökulmia] vaihdosta tai tai vaihtelusta, Wechsel], joka kärjistyy ja johtaa äärimmäisyyksiin - aina huippuunsa tai 'summumiinsa' asti.
2. Tässä mielettömässä agonissa on kuitenkin se, mitä tragedia esittää [darstellen], se mikä on sen mieli, tai [elävä] mieli, totuus siitä, miltä se näyttää - se mikä on kalkyloimatonta. Hölderlin kutsuu sitä 'kuvaukseksi', Vorstellungiksi, ja pyrkii aina yhtä transsendentaaliseen tyyliin ymmärtämään sitä mikä mahdollistaa ilmenemisen. Hänen kysmyksensä kuuluu: mikä on Vorstellungin ilmenemisen mahdollisuuden rakenteellinen ehto? Mikä kantilaisin termein on Vorstellungin ilmenemisen a priorinen muoto, mikä dialektisin termein on sen välttämätön väline tai välitys?
3. Traaginen Vorstellung jolle tragedia on Darstellung, traagista itseään siis, on 'transport' - jolla klassisen ranskalaisen tragedian sanastoon kuuluvalla sanalla Hölderlin kääntää kreikan metaforan. Traaginen on innoittunutta transportia, mikä kaiken lisäksi sallii meidän nyt ymmärtää, että kun Hölderlin määritteli aiemmin tragedian 'intellektuaalisen havainnoinnin metaforaksi', hän halusi puhua myös intellektuaalisesta havainnoinnista metaforana, transportina.
Traaginen, tai pikemminkin sen lähtökohta, piilee puhtaassa meta-fyysisessä rajarikoksessa, joka johtaa pelkästään ristiriitaisuuksiin järjen ylittäessä äärellisen kokemuksen rajat - tämä on Puhtaan järjen kritiikissä [Kant] sen 'transsendentaalisen dialektiikan' kaikkein kirkkain opetus. Kysymys on kaiken lisäksi täsmälleen samasta asiasta, jota Hölderlin kehittelee edelleen muutamia sivuja tuonnempana puhuessaan 'Jumalan kategorisesta poiskääntymisestä'.
4. Tragediassa transport on 'tyhjä' - ja juuri siksi se on varsinaisesti traaginen. Traagista ei ole transport vaan sen tyhjyys - Hölderlin sanoi aiemmin: merkki = 0. Tämä tyhjyys ei ole mitään muuta kuin transportin itsensä 'puhdistumista' tai sen 'äärettömän 'yhdistymisen' 'ääretöntä eroamista'. Tämä tyhjyys on katharsiksen paikka, sen kohta. Ja tragedian mieli, Vorstellung, ilmenee itse asiassa juuri tässä eikä enää agonistisuudessa, ristiriitojen loputtomassa törmäyksessä, taistelun määrittelemättömän 'binäärisessä' rytmissä.
Täten syntyy myös traaginen vaikutus: kun Aristoteleen mukaan mimesis tuottaa mathesista: antaa ajateltavaa ja tekee ymmärrettäväksi [Runousoppi 4]. Mikä on sen tehtävä. Tässä kuten kuten muuallakin Hölderlin on täysin uskollinen Aristoteleelle: teatteri on ajattelun harjoittamista.
Jos agon, kuvien vaihtelu, ajatellaan sen omassa rytmisyydessä, runollisen rytmin kalkyylille ominaisten sääntöjen eli metriikan mukaisesti, niin traagisen transportin tyhjyys vastaa rakenteellisesti kesuuraa, 'rytminvastaista katkosta', josta tästä lähtien järjestyy kokonaisuuden rytmi [ja vastaavasti sen mieli] ja kaiken merkitsevän rytmi: säkeen tai koko tragedian - sen lauseen, joka teos on. Kesuura on ilmenemisen ja traagisen esittämisen [Darstellung] mahdollisuuden ehto. Tällainen on teatteriillisuuden laki tai, haluttaessa, sen periaate.
Pitäydyn tähän. Mutta ennen kuin luovutan puheenvuoron, en malta olla lainaamatta vielä muutamia rivejä, joilla Höderlin kuvaa kesuuran - olematonta, ajan ulkopuolista - hetkeä. Siitä lähtien kun ensi kerran luin nämä rivit, tarkalleen 30 vuotta sitten [Lacoue-Labarthen seminaaripuhe on vuodelta 1995/rr], olen ajatellut, että tässä on teatterin opetus:
Molemmissa näytelmissä Teiresiaan puheet muodostavat kesuuran.
Tuo näkijä astuu kohtalon kulkuun ja valvoo luonnonvoimaa, joka tempoo ihmisen traagisesti elinpiiristään, sisäisen elämänsä keskipisteestä, ja raastaa hänet toiseen maailmaan, kuolleiden eksentriseen piiriin.
*
Sitaatti on Philippe Lacoue-Labarthen seminaaripuheesta Hölderlinin teatteri [1995] kirjasta Friedrich Hölderlin: Huomautuksia Sofokleen kääntämisestä - toimittanut, suomentanut ja johdannon kirjoittanut Esa Kirkkopelto - Loki-kirjat, 2001 [s. 178-183].
*
http://www.lokikirjat.fi/holdhuom.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_H%C3%B6lderlin
http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_H%C3%B6lderlin
http://en.wikipedia.org/wiki/Philippe_Lacoue-Labarthe
http://www.filosofia.fi/node/4180
http://en.wikipedia.org/wiki/Jean-Luc_Nancy
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean-Luc_Nancy
http://en.wikipedia.org/wiki/Oedipus#Sophocles.27_Oedipus_the_King
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oidipus
http://en.wikipedia.org/wiki/Tiresias
http://en.wikipedia.org/wiki/Sophocles
http://en.wikipedia.org/wiki/Antigone
http://en.wikipedia.org/wiki/Antigone_(Sophocles)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antigone
http://fi.wikipedia.org/wiki/Polyneikes
http://en.wikipedia.org/wiki/Caesura
http://www.thefreedictionary.com/caesura
http://www.etymonline.com/index.php?l=c&p=2&allowed_in_frame=0
http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/kulttuuri/teatteriatanssi/1402-zeus-salamoi-sayseasti
http://www.teos.fi/fi/blogit/index.php?sub=3&blog=10¬e=103
https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/opiskelu/nykykulttuuri/arkisto/tapahtumat/kertomus08/abstraktit/pelo
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/2985/oikeuden.pdf?sequence=3
http://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#Ereignis
http://www.netn.fi/196/netn_196_kirja4.html
http://www.filosofia.fi/node/2404
http://fi.wikipedia.org/wiki/Esa_Kirkkopelto
http://www2.teak.fi/teak/Teak107/7.html
http://www.dailymail.co.uk/home/moslive/article-1381208/Oedipus-Helen-Troy-Ten-greatest-classical-myths.html
http://vivian-folkenflik.org/core-course-syll-honors.htm
http://piratesandrevolutionaries.blogspot.com/2010/08/rhythm-of-your-different-self-friedrich.html
1 comment:
tyhmä tais se ydin olla. älä auringossa istuneelta odota
Post a Comment