Kokemuksen pimeässä yössä kuuntelemme sanoja, joita ei koskaan lausuttu

K-mafia pohti Winquistin 'pimeyden teologiaa' ja teki jälleen uusia ehdotuksia - viimeksi 15.8.
*
Käsittääkseni Charles Winquist edustaa teologisen ajattelun ja uskon kannalta melko lailla erilaista intuitioita kuin aiemmassa päreessäni siteerattu 'post-konservatiivi', raamatullisen draaman ('inspiraatio'-)teologi Kevin Vanhoozer, vaikka molemmat kielen ja narratiivisuuden ensijaisuutta merkityksen ontologian/epistemologian suhteen painottavatkin erotuksena klassiseen kognitiivis-propositionaaliseen tapaan oikeuttaa (myös) teologisia totuuksia.

Winquistin kielikuvien mukaan epistemologia ei kuitenkaan voi enää olla teologiassa kuin 'pimeyden' näkemistä ja ikäänkuin tuon 'näyn oikeuttamista'. - - Jumalan läsnäolo ilmenee Jumalan poissaolona, joka/mikä on yhtä kuin pimeys...
*
"Todellisuus kohdataan kielessä vain sen täydellisen poissaolon kautta. Teologia voi Winquistin mukaan olla siten ainoastaan 'pimeyden tietoteoriaa' (epistemology of darkness).

'Me valitsemme tieten tahtoen sen, että menemme kokemuksemme yöhön, jotta voisimme olla lausumattomien sanojen kuulijoita.'

Kieli ei voi Winquistin mukaan päästä koskaan itsensä taakse. Se säilyy 'vangittuna' yleiseen koodiin ja yleiseen sanakirjaan. Siksi teologian lauseet ovat pelkkiä kielen sisäisiä lauseita"
*
Winquist ei kuitenkaan hylkää teologiaa, vaikka se suljettuna diskurssina kertoo tarinaa, joka verifioituu vain oman kertomuksensa ja traditionsa sisällä eli ei muka viittaa todellisuuteen tai puhu todellisuudesta. - Winqvist tosin ratkaisee teologisen kehäpäättelyn ongelman melko rajulla tavalla - hyväksymällä ja suorastaan korostamalla (perimmäisenä uskonkokemuksena!) sitä, mikä saattaisi saada naturalistin jopa vastustamaan uskontoa.
*
'Teologia on merkittävää vain, kun se on radikaalia teologiaa, siis vain, kun se rikkoo omaa käsitystään transsendenttisesta. Suurin mahdollinen sanojen väärinkäyttö (katakreesi) teologisessa ajattelussa on Jumalan kuolema, historian loppu. Se merkitsee laskeutumista helvettiin ja ikuista kuolemaa. Altizerin ja toisten radikaalien [etenkin Jumalan kuoleman/rr] teologien tunnetuksi tekemät suuret troopit merkitsevät sitoutumista teologisen ajattelun merkityksellisyyteen.'
*
Ajateltuani tällaista ratkaisua (yli 35 vuotta!), mieleen nousee vääjäämättä Jeesus huutamassa ristiltään: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!

Nyt on syytä heti muistaa, että Jumalan kuolema ristillä oman poikansa kautta/hahmossa [(syntiemme sovitus ei olisi muuten ollut mahdollista(?)] ja uskonnon sekularisaatio (suhteessa aikansa juutalaiseen kulttiin) löytyvät siis jo alunperinkin Uuden testamentin ytimestä.

Edellisestä seuraa, että ellemme ota huomioon kristinuskon kertomukseen sisältyvää(?) ja Paavalin ensimmäisenä tulkitsemaa, intuitiivista perussanomaa, meidän on vähintäinkin turhauttavaa lähteä spekuloimaan kristillisen teologian naturalistis-epistemologisesta oikeutuksesta (teologia totuusväittäminä, joilla on historiallis-naturalistinen referenssi).

Mikäli tuo teologia kuitenkin halutaan oikeuttaa luonnontieteellisen maailmankuvan ja propositionaalis-rationaalisen argumentaation/tieto-opin puitteissa, päädymme joko sekulaariin ateismiin, fundamentalismiin (äärimmäinen vastareaktio ateismille ja nihilistiselle teologialle) tai Winquistin tavoin destruktion/dekonstruktion (Heidegger, Derrida) kautta nihilismiin kuten muutkin Jumalan kuoleman ja postmodernin teologian edustajat.

Mikään näistä kolmesta vaihtoehdosta ei miellytä - ainakaan minua (olen nihilisti vastoin tahtoani, sillä nihilismi on loogisen ajattelun cul-de-sac) . - - Therefore - ehkä meidän todellakin tulisi pyrkiä oikeuttamaan Raamatun sanoma lähinnä draamana ja puheaktiteorian avulla kuten Vanhoozer tekee pystyäksemme elämään ja kokemaan (ei siis vain oikeuttamaan; - jopa 'ilmaista' on retoriikaltaan liian suppea termi tässä) inspiroituneella tavalla Ilmoitukseen sisältyvä pysyvä sanoma ihmisen ja olemisen/iäisyyden suhteen merkityksestä/rr.
*
Käyttämäni Winquist-sitaatit ovat kirjasta: Kielen vallankumous. Kielellinen käänne ja teologian postmodernismit (Timo Eskola), s. 170, 171.

Mainittu kirja on 'takkuinen', sekava ja toistoja täynnä - aivan kuten käsittelemänsä aihekin ;].

Eikä Winquistkään vaikuta kovin johdonmukaiselta (minkä hän kyllä perustelee katakreesillaan), koska pitää yhä edelleen kiinni teologisesta ajattelusta, vaikka on menettänyt kaikki loogiset mahdollisuudet ilmaista jumala-kokemusta muuten kuin tyhjyytenä ja hiljaisuutena (em. pimeys) - ellei sitten Jumala tosiaankin ole nimenomaan tyhjyyttä, hiljaisuutta ja pimeyttä.

Kuvatunlaista teologiaa voisi pitää uskovan nihilismin huipentumana - ja sellaisenaan ko. ajattelutavan edustajan teoreettisena itsekidutuksena! - - Luulisi tällaisen 'uskon teorian' toki aiheuttavan myös kokemuksellista, psyykkistä, kipua.

Entä jos uskaliaasti nimitämme em. teologisen asenteen postmoderniksi versioksi ristin teologiasta?! Sillä 'pimeästä Jumalasta' kiinni pitäminen jos mikä vaikuttaisi sisältävän aimo annoksen sadomasokismia.

Winquistin sitkeyttä elää pimeän jumalakokemuksensa kanssa täytyy kuitenkin myös arvostaa: - hän alkaa nimittäin saavuttaa metaforis-tyylillisesti liki nietzscheläisiä sfäärejä nihilistisen teoriansa kuvaamisessa.
*
http://night-fate.deviantart.com/art/The-Wandering-Darkness-68299409