Filosofinen Wappu-sekoitus

Kielimafia tekee lisäyksiään, korjauksiaan ja tarkistuksiaan - viimeksi: 10.5 klo: 02.05. (Tarkennuksia semanttiseen antideskriptivismiin - etenkin Zizek).

Motoksi:

1) Varmuus ei ole tietoa vaan itsestään selvyyttä ja uskoa. Tietäminen on 'vain' menetelmä, jonka sivutuotteena toki saattaa olla jopa totuus. - - Mutta tämä 'meta-asiaintilakaan' (totuus) ei seuraa tietämisestä/oikeutuksesta vaan jostain 'ylimäärästä', joka tavallaan yllättäen ilmestyy ja sisältyy premisseistä seuraavaan johtopäätökseen - ikäänkuin se olisi ollut siellä jo alusta lähtien - ensimmäisessä premississä/propositiossa.

Kun sanotaan: ihminen on kuolevainen, siitä seuraa, että Sokrates on kuolevainen. Sillä onhan itsestään selvää, että Sokrates on ihminen. Mitään syllogistista kikkailua ei siis tarvita kuin osoittamaan, että intuitio voidaan todistaa muodollisesti oikeaksi. Silti todistus ei lisää mitään olennaisesti uutta ensimmäiseen premissiin/propositioon. - Sama pätee premissin/proposition epätotuuteen. - - Kaikki on loogisessa päättelyssä selvää jo ensimmäisestä askeleesta lähtien. Loppu on pelkkää saivartelua.

- Huom! En sanonut: tarpeetonta, koska todistaminen on 'julkinen velvoite', jolla pyritään eliminoimaan mielivalta eli/ja määrittelemään subjektiivisten mielipide-erojen prioriteetti suhteessa toisiinsa. - Kyse ei siis kuitenkaan ole mistään tämän 'enemmästä' (eli Tiedosta isolla T:llä).

Näin ollen: koska tieto ei ole proseduurin lopputulos vaan itse asiassa pelkkä oikeutusprosessi/proseduuri itsessään, tietoa ei senkään vuoksi voi olla olemassa jonain väistämättämänä seurauksena premissien jatkumosta (en puhu nyt analyyttisista totuuksista, jotka ovat tautologioita). Kyseessä on pikemminkin 'hyppäys' premisseistä totuuteen (vrt. Kierkegaardin uskon hyppy).

Se, mitä kutsumme tiedoksi on siis lopulta aina joko uskoa, jolla uskova uskoo Jumalaansa (ei niinkään sitä, mitä hän uskoo) ja/tai samanlaista varmuutta, jolla G. E. Moore muka 'tiesi' kätensä olevan olemassa - - eli/tai samaa vakuuttuneisuutta, johon kuka tahansa ihminen perustaa oman henkilökohtaisen makunsa pätevyyden.

- - - Toistan yhä: muodollinen oikeutus ei tuo intuitioon mitään sellaista uutta, mikä ei siihen jo alunperinkin sisältyisi, mikäli se on 'totta' (tai 'epätotta' - riippuen mm. yleisestä mielipiteestä, enemmistöpäätöksistä ja esim. valamiehistä; - lainausmerkit siksi, että tässä näkemyksessä(ni) totuus ja epätotuus eivät ole Tietoa vaan todenkaltainen mielipide; - jokaisella on nimittäin aina perusteltu oikeus sanoa, että on sisimmässään eri mieltä, vaikka oikeuden päätös (todistusproseduuri) osoittaisi hänen olevan väärässä!).

2) Perimmältään usko (Jumalaan) ja nihilismi eivät eroa semanttisesti tai epistemologisesti toisistaan. Uskovalla tosin on Raamattu (Ilmoitus) tukenaan, kun taas nihilisti 'uskoo' ilman Raamattua (ilman Ilmoitusta). Silti kummatkin jakavat - yhteisesti! - tuon saman epävarmuuden, mitä olemiseen ja olemassaoloon tulee, sillä kun Jumala on hiljaa ('useimmiten?'), se hiljaisuus on sitä samaa hiljaisuutta, minkä myös nihilisti 'kuulee'.

I
Onhan nyt lama - onhan?

Kuvan mies on joutunut realiteettien eteen. Hänen säästönsä 'takavarikoitiin' lamantorjuntaan. Onko hän oikeistolainen vai vasemmistolainen? Sama se. Suuryritykset ja pankit vievät lopulta kaiken. Aivan kaiken. Niin kapitalismissa kuin valtiojohtoisemmassa suunnitelmataloudessakin.

Ihmisluonto - siis ahneus - on lopulta aina voimakkaampi talouden ja politiikan kannustin kuin ihmisjärki eli pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Yhteiskunnallisesti ymmärretty 'sensus communis' on pelkkä kulloinkin vallassa olevan eliitin (myös työläisten eliitin) ideologinen savuverho, jolla se naamioi omat itsekkäät intressinsä. Tätä sitten kutsutaan parlamentarismissa demokratiaksi - enemmistöhallituksen valtaa. Ja hyvä kai niin, sillä parempia (lue: oikeudenmukaisesti vapaampia) vaihtoehtoja ei oikein taida löytyä tälle retoriikan ja totuutta välttelevän teeskentelyn syövyttämälle päätösproseduurille.

On sitten miltei täysin asia erikseen, mikäli suostumme avoimesti ja harkitusti rajoittamaan vapauttamme yhteisen hyvän nimissä. Tämä asiain- ja tajunnantila kuitenkin vaatii sellaista ideologisen tietoisuuden astetta, jossa on oivallettu ja sisäistetty se varma totuus, että jos oikeudenmukaisuudella halutaan olevan mitään todellista sisältöä, ei vapaus voi olla vain negatiivista eli vapautta rajoitteista ja pelkkää oikeuksien tavoittelua. On olemassa myös perimmäisiä ja periaatteellisia velvollisuuksia - suorastaan käskyjä.

Evoluutioteorian mukaan heikommat häviävät aina. Kyseessä on evoluutiobiologinen lainalaisuus ellei suorastaan 'imperatiivi'. - - Sopeutuvimmat varmaankin selviävät parhaiten hengissä mutta millä hinnalla? Vastaus: joko alistamalla tai alistumalla. Globaali oikeudenmukaisuus a la Kant sen sijaan on evoluutiolle täysin vieras 'keksintö'. Evoluutiobiologien moraali sen sijaan ei - ajautumatta ristiriitaan muiden oletustensa kanssa - voi olla globaalia. Simpanssien käyttäytymisestä ei nimittäin voi tehdä universaaleja oletuksia moraalista ottamatta riskiä joutua loogis-filosofisen päättelyn ehdoista tietämättömän/ymmärtämättömän typeryksen kirjoihin.

Voimme myös perustellusti kysyä, onko mitään evoluutiota ollut olemassakaan, sillä jos muutoksella ei ole päämäärää, niin miten voisi olla olemassa jotain 'kehitystäkään'. Nimittäin - kehityksellähän on aina suunta ja tavoite - pelkällä muutoksella sen sijaan ei sitä ole. Näin ollen evoluutio/kehitys pitäisi korvata lakonisesti ja tylysti pelkästään sanalla muutos tai prosessi.

Sitäpaitsi - loogisesti - jos muutoksella on suunta, tavoite ja jopa päämäärä (eli se on siis kehitystä!), niin silloin sen täytyy johdonmukaisesti ajatellen olla myös etukäteen suunniteltua. Näin ollen evoluutiobiologien reduktionismilla ja todennäköisyyslaskelmilla tieteelliseksi naamioituun funktionalismiin sisältyy aina metafyysis-teologis-teleologinen implikaatio. Mikä merkitsee suoraan sanottuna, ilman sofistikoituneita selittelyjä, että Jumala/jumala on olemassa (ettäs tiedätte!).

Filosofisesti voisin jatkaa aiheesta eteenpäin vaikka tämän kirjan puitteissa: Se ei sittenkään pyöri. - - Biologin ja fyysikon on aina syytä kysyä itseltään, mkä on hänen tarkkailupisteensä suhteessa universumiin ja historiaan, ja miten hän sen voi oikeuttaa. - - Mitä siis seuraa siitä, että ihminen arvioi maailmankaikkeutta ja historiaa omasta perspektiivistään - maasta käsin - ihmisenä? Ei välttämättä niin sanottua objektiivisuutta - ks. linkki.

Ensin tulee toki selvittää, voiko edes propositioihin luottaa eli mikä on kielen semanttinen pätevyys. Ja mikäli kielen (propositioitten) referentiaalisuus eli viittavuus ilmiöihin ja objekteihin osoittautuu kyseenalaiseksi, ei tietoteorialla (tai jollain tieteen teorialla) voi tätä 'vajavuutta' enää paljonkaan korjata.

Saatamme - propositioitten/kielen referentiaalisuuden 'vajavuuden' tai (kausaalisesti epäjatkuvan) kompleksisen välittyneisyyden hyväksyessämme - ajautua postmodernin relativismin hengessä antideskriptivismiin, jossa sanat viittaavat olioihin pelkästään sattumanvaraisesti eli ovat 'tyhjiä' - (Itse en hyväksy näin 'mahdotonta' äärikantaa, joka hajottaa lopulta jopa oman subjektiivisen totuusperustansakin eli ei ole edes kommunikoitavissa - vrt. solipsismi).

Päinvastaisessa vaihtoehdossa (deskriptivismi) propositiot olisivat pelkästään lyhenteitä vallitsevista tosiasiakuvauksista, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska se merkitsisi, että Tractatuksen kuvateoria ja Carnapin toteamus: - 'filosofia on vain tieteen kielen looginen syntaksi', pitäisivät paikkansa. No - Wittgenstein hylkäsi kuvateoriansa nopeasti ja viimeistään Quine osoitti, että Carnap oli väärässä.

- - Emme voi nimetä ketään mustasukkaiseksi, ellemme aina jo etukäteen, esiymmärryksessämme, ole tietoisia siitä, mitä pidämme mustasukkaisuutena ja mitä emme. Mustasukkaisuus ei ole kieleen sisältyvä empiirinen 'ominaisuus', mutta ei se myöskään ole pelkkä sattumanvarainen nimitys jollekin sattumanvaraiselle tunteelle ja käytökselle jotain ihmistä kohtaan vaan pikemminkin on niin, että taipumuksille annetaan nimityksiä, jotka säilyvät psykologisesti/kokemuksellisesti - tai ehkä on osuvinta sanoa Lacaniin ja Zizekiin viitaten fantasianomaisesti perimmältään sellaisina, millaisiksi ne oli aikanaan verbaalisesti 'kastettu'. Tämä tarkoittaa, että tuossa nimityksessä säilyy läpi yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten tietty ydin, jota ko. käsite/propositio - esim. mustasukkaisuus/mies on mustasukkainen - ilmentää.

Edellinen esimerkki viittaa erittäin yleisellä tasolla Saul Kripke deskriptivismiin päin kallistuvaan malliin, jonka hän esittää perusteellisimmin kirjassaan Naming and Necessity.

Slavoj Zizek on Kripken 'kasteteoriaan' pohjautuen muokannut oman semantiikan sovellutuksensa hegeliläis-lacanilaisen metodin puitteisiin, jossa korostetaan nimeämisen/nimien kompleksista - sekä historiallista että strukturaalista ('psykoteoreettista') - välittyneisyyttä psykoanalyyttisen fantasia/ideologia-rakenteistumisen teoreettisessa viitekehyksessä. - - Nimet eivät siis ole Zizekille - huolimatta semanttisesta antideskripitivismistä - pelkkiä tyhjiä, sattumanvaraisesti valikoituneita sanoja vailla syvempää kausaalista kytköstä psykososiaaliseen alkuperäänsä, joka voidaan ilmaista edellä mainittujen teoreettisten perustelujen puitteissa.

*
Varmuudesta - jälleen kerran

G. E. Moore nosti kätensä ylös ja sanoi, että tässä on käsi, ja hän tietää sen olevan olemassa, eikä tämä tieto tarvitse oikeutusta. Mutta ei Moore tietämällä tiennyt yhtään mitään. Hänellä toki oli varmuus kätensä olemassaolosta, mutta tietoa se ei ollut. Miksi? Siksi, että hän ei voinut epäillä kätensä olemassaoloa, ja mitä ei voi epäillä, sitä ei voi myöskään todistaa todeksi tai epätodeksi (vrt. Popper ja fallibilismi).

Mooren varmuus ei kuitenkaan ollut uskoa vaan itsestään selvyyttä, koska tuo käsi oli aina ollut osa hänen ruumistaan. Mutta juuri sen vuoksi hän ei myöskään voinut epäillä sitä.

Näin siis puhdas empiirinen havainto on olemassa varmuutena ainoastaan itsestään selvyyden ja siten common sensen introspektiivisista lähtökohdista.

Havaitaan, että paradoksaalista kyllä - common senseen vetoaminen ei Mooren(kaan) tapauksessa periaatteessa eroa loogisesti solipsistin privaatista höpinästä, jonka mukaan hän tietää esimerkiksi, että hänellä on nerokkaita ajatuksia päässään, mutta hänen ei tarvitse todistaa niiden olemassaoloa ;]. Jos muut kuitenkin ovat samaa mieltä hänen kanssaan, niin asia on sillä selvä. Solipsismisyytös kumoutuu silloin pragmaattisesti - mutta ei edelleenkään tiukan loogisesti.

Entä usko Jumalaan? Eikö juuri se ole solipsistista höpinää? Kyseessähän on jonkinlainen kokemuksellis-emotionaalinen varmuus, joka kuitenkin on ikäänkuin ratifioitu spekulaatioilla eli Sanalla (Jumalan Raamatusta löytyvä ilmoitus itsestään). Näin ollen pidän uskoa perimmältään rationaalisena asenteena. Kuitenkin myös uskoon liittyvä ongelma on epistemologisesti lähes samaa loogista muotoa kuin Mooren empiristinen varmuus. Syynä tähän on juuri tuo sama - kuten oman kätensä ei myöskään Jumalan olemassaoloa voi epäillä, koska molemmat ovat olleet aina olemassa - Jumala jopa pitempään kuin oma käteni ;] (Oleellista on tietysti se, että käsi ja Jumala ovat aina olleet osa minua - käsi konkreettisemmin, Jumala abstraktimmin.)

Mutta varmuus Jumalan olemassaolosta ei ole automaattista itsestäänselvyyttä kuten em. käden olemassaolon varmuus vaan uskoa, joka siis on itsereflektiivinen spekulaatio eli rationaalisen vakuuttuneisuuden tulos. Oman käden olemassaolon rationaalinen todistaminen sitäpaitsi vaikuttaa jo itsessään mieleltään järkkyneen ihmisen pohdiskelulta. Mutta niin vaikuttaa - ainakin minun mielestäni - myös Jumalan olemassaolon todistaminen (esim. Svinburne ja muut evidentialistit; - Ergo: pro Pascal, contra Descartes). Sillä eikö yritys todistaa/oikeuttaa jotain, jonka osa itse on, olekin kaikkein suurinta epäuskoa?!

Tämän vuoksi fideismi tulee aina olemaan uskon perimmäinen ydin. Uskon, jotta ymmärtäisin. Uskon, koska on mahdotonta todistaa näitä perimmäisiä asioita.

Painotan kuitenkin - usko ei fideismissäkään ole itsestäänselvyys kuten oma käteni minulle on. Usko on ja pysyy uskona - mysteerinä. Käsi sen sijaan on jotain triviaalia ja banaalia - jotain jonka olemassaoloon uskominen ei tuo mitään lisää siihen itseensä (vrt. myös Kantin kritiikki ontologista Jumalatodistusta kohtaan), ja jonkakaltainen usko siis vaikuttaisi pikemminkin naurettavalta kuin järkevältä (vaikka looginen järkeily tuntuukin joskus naurettavalta).

Toisin on Jumalan laita. Jumalaan uskova toki saattaa hyvinkin elää jokapäiväistä elämäänsä niin, että Jumala kuuluu siihen itsestään selvänä sisältönä, mutta silti Jumalan olemassaolon itsestäänselvyys syntyy uskosta, kun taas oman käden itsestään selvyys on pelkästään triviaalia varmuutta, johon ei sisälly mitään semanttista 'syvyyttä', mikä taas on Jumalan olemassaoloon uskovan saama 'bonus' uskostaan, mikäli on lupa käyttää tällaista pörssitermiä näistä asioista puhuttaessa...

Hyvää - filosofista - Wappua.

PS.
Muistakaa lopuksi edelleen ja aina, että me emme voi havaita mitään lopullisen objektiivisesti an sich, koska tietoinen havaitseminen on mahdollista vain eron tekemisenä havaittuun. Toisin sanoen se, mikä mahdollistaa tietoisen havainnoinnin samalla estää pääsyn havaitun perimmäiseen 'olemukseen'. Kääntäen: jos havaitsisimme jotain täysin objektiivisesti, emme voisi - eikä sitäpaitsi olisi enää edes 'tarpeen' - tiedostaa sitä. - - Tätä merkitsee minulle ontologinen ero, jota Lacan kutsuu tietoisuuden dialektiikaksi. Tämä on minulle filosofisen ((itse-)reflektoivan: tiedostavan) ajattelun perimmäinen paradoksi. - - Tämän vuoksi zeniläiset koanit eivät voi 'sanoa tai ilmaista' mitään kausaalisesti 'järkevää'; - nehän ovat itsessään ja sellaisenaan 'objektiivisia' ja näin ollen tietoisen/subjektiivisen kokemuksen/havainnon ytimessä. Ja juuri tämän vuoksi ne ovat subjektittomia ja subjektien tavoittamattomissa.

.....

Reduktionismi on todistettavissa vain fenomenologisesti - vaikenemalla. - - Ellet sitten satu olemaan runoilija...

*
II
Älä ota Vappuna liikaa. Muuten käy näin:

http://www.youtube.com/watch?v=cXXm696UbKY

III
Puujalkavitsejä Vapuksi

- Miksi kutsutaan isoa töppäystä Pauligilla?- Juhlamokaksi.

- Miksi Hjallis kutsuu kesäisin Teemu Selänteen mökilleen?- Hän haluaa sinne maailman parhaan laiturin.

- Minkälaisista alaisista yritysjohto pitää?- Johdonmukaisista.

- Miksi suntio lukitsi kirkon ovet?- Seudulla liikkui Raamatun kääntäjä.

- Kuka oli skotlantilaisten esi-isä?- Förskotti.

- Miksi tanssinopettaka otti loparit?- Hän ei kestänyt sitä rumbaa.

- Mistä äänekäs kissa tunnetaan?- Mausta.

- Miksi masokisti nauttii kesälomasta?- Silloin aina sattuu ja tapahtuu.

- Miksi Riverdance syntyi Irlannissa?- Pubeissa on vain yksi vessa.

- Mikä on naimaton diplomaatti?- CD-single.

- Miksi kannibaalit ei ottanut lopareita?- Työnantaja tarjosi lämmintä kättä.

- Miksi näyttelijät menevät niin usein keskenään naimisiin?- He viihtyvät kulissiavioliitoissa.

- Miksi kenguruäidit vihaavat sadepäiviä?- Lapset haluavat silloin leikkiä sisällä.

- Mitä seuraa Nokian ja tampaxin fuusiosta?- Langaton tamppooni.

- Mitä dementiapotilaat laulavat jouluna ?- Koska meillä on joulu?

- Mitä yhteistä on atomipommilla ja Vesivehmaan jenkalla ?- Siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla.

- Miksei spitaalinen päässyt inssistä läpi?- Hänellä jäi jalka kaasulle.

- Mummo ja vaari pelasivat jalkapalloa. Vaari hävisi.

- Etsinnät jatkuvat yhä.- Miksei Meksikolla ole olympiajoukkuetta?- Kaikki juoksu-, hyppy- ja uimataitoiset ovat jo USA:n puolella.

- Miksi naiset panostavat enemmän ulkonäköönsä kuin älyynsä?- Koska miehet ovat pääsääntöisesti tyhmiä muttei sokeita.

- Mistä tunnistaa sokean nudistirannalla?- Velttoudesta.

- Kuinka naisen saa sokeaksi?- Asetetaan hänen eteensä tuulilasi.

- Miksi kuulovammaiset masturboivat vain yhdellä kädellä?- Koska he voihkivat toisella...

- Miksi Pekalla oli jalka paketissa?- Hän kävi salilla pudottamassa painoa.

- Teloittajien työriidassa sopu.- Tästä lähtien vedetään yhtä köyttä.

- Minne Hannes kolehmainen joutui kuoltuaan?- Nurmen alle.
*
http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=se+ei+py%C3%B6ri+sittenk%C3%A4%C3%A4n&btnG=Hae&meta=
Saul Kripke - Wikipedia, the free encyclopedia

http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0&oq=saul+kr&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=saul+kripke

www.voimahali.fi/vh/showthread.php?p=252177
http://iluvsa.blogspot.com/2009/03/r-is-for-recession.html

Tulevia hahmotelmia: 1) Dostojevskin huumori ja 2) Dostojevskin naiset/naiskuva

Täytyy kertoa hieman kirjoitussuunnitelmista.

Pohdin, josko kirjoittaisin - saatuani ensin massiivisen Dostojevskinluku-urakkani: - romaanit, novellit, päiväkirjat, aatteelliset pohdiskelut ym., pari elämäkertaa, kirjallisuustieteellinen katsaus, referaatteja jne. - loppusuoralle, kirjoitan jonkun päreen lukemani herättämistä ajatuksista.

Kaksi varmaa aihetta on jo ilmassa: 1) Dostojevskin huumori ja 2) Dostojevskin naiset. Molempia teemoja olen laiminlyönyt aiemmin - paljon nuorempana Dostojevskia lukiessani, mutta en laiminlyö enää.

Huomaan lukeneeni silloin aivan liian suuren - nuoruuden - vakavuuden hengessä, enkä ole huomioinut ja osannut nauttia Fedor Mihailovitsin huumorista.

Nyt kun varsinkin Idiootti alkaa olla loppusuoralla, on myös täysin ilmeistä, ettei naiskuvauksia voi sivuuttaa - itse asiassa ei ainoastakaan teoksesta. Ne kuuluvat romaanien ydinaineksiin.

Toisaalta - jos niissä ei tapeta muuten vain - joko nihilismin ja äärimmäisen utilitarismin eli psykologisen egoismin periaatteella/perusteilla, niin sitten tapetaan mustasukkaisuudesta - naisen vuoksi.

Aikoinaan (en nyt muista kuka kuuluisa runoilija sen lohkaisi), että kun lukee kymmenen sivua Saarikoskea, huomaa olevansa juovuksissa.

Minä sanon, että, kun lukee 500 sivua Dostojevskia, kokee itsensä murhaajaksi tai muuten vain hyvin 'perverssiksi' ihmiseksi.

Ivan Karamazov ('jos Jumala on kuollut, kaikki on luvallista'), Raskolnikov ('olen täi, mutta tapoin vielä pahemman täin!') ja Kellariloukon mies (vapaasti referoiden): - 'teen mieluummin tietoisesti väärin kuin suostun pianonkoskettimeksi'; (tämä on positivismia, determinismiä ja mekanistista maailmankuvaa kritisoiva ja siten eksistentialismia ennakoiva traktaatti, joka teki mm. Nietzscheen järisyttävän vaikutuksen).

Edelliset, fiktiiviset hahmot, olivat nuoruuteni sankareita, mutta nyt käynnissä olevan paneutumisen jälkeen noita sankareita tulee olemaan monia muitakin - eikä suinkaan pelkkiä murhaajia ja nihilistejä.

Dostojevskin huumori on joissain kohtaa aivan hulvatonta. Olen nauranut kymmeniä kertoja hänen ironioilleen, kaksimielisyyksilleen, sutkauksilleen ja anekdooteilleen eri henkilöhahmojen kertomina (esim. Idiootin Lebedev on täysin gogolilainen hahmo, samoin saman kirjan höppänä fabulisti, eronnut kenraali Ivolgin tai Karamazovien rouva Hohlakova jne. - ks. PS.).

Tuli mieleeni, että jospa olisin ollut lukemassa Dostojevskia esimerkiksi jollain Helsingin rautatieaseman penkillä kesäaikaan ja hohotellut yksikseni kovaäänisesti, olisi vieressäni istuva mahdollisesti ihmetellyt huomatessaan, ettei lukemani kirja olekaan Arto Paasilinnan kootut vaan Dostojevskin Riivaajat (jonka viimeiset 300 sivua tosin ovat silkkaa 'tappoa', kuolemaa ja ylipäätään murhenäytelmää - alkuperäisestä painoksesta poisjätetty ja sittemmin kirjaan aina lisätty Stavroginin persoonaa syvällisesti valottava loppuliite - [pappismunkki] 'Tihonin luona' - mukaanlukien).

Dostojevskin naiskuvan pohdinta tulee olemaan varsin haastava ja mielenkiintoinen projekti, koska yksikään hänen kuvaamistaan naishahmoista ei mielestäni ole läheltäkään mikään Vuohenkulman emännän eli Seunalan Annan (Jukolan Eeron vaimo) kaltainen madonnahahmo vaan kaikkien kirjojen naisista löytyy jotain hurjaa, hysteeristä, intohimoista, vallanhaluista - jopa miltei demonista (Idiootin Nastasja Filippovna) tai sitten alistuvaa ja äärimmäisen kärsivää kohtaloa ja luonnetta (Rikoksen ja rangaistuksen Sonja).

PS.
Dostojevski on sanonut jotenkin niin, että kaikki me venäläiset kirjailijat tulemme Gogolin viitan alta.

PPS.
Dostojevski rakastaa tai rakastaa ja halveksuu kirjojensa henkilöhahmoja, mutta tunteeton hän ei ole koskaan. Tsehovin temperamentti sen sijaan on aivan toinen. Tsehov tarkastelee kuvaamiaan ihmisiä ulkopuolisena, hieman etäältä ja resignoituneesti, vieraantuneena ja joskus oudon kylmästi joskin toki yleensä tiettyä, 'hiljaista' sympatiaa tuntien.

Mutta yksi, mikä Tsehovilta puuttuu - sitä puuttui myös hänen yksityiselämästään: hän ei ole mikään empaattinen tai kovin intohimoinen ihminen.

Tämä kommentti ei ole kirjallis-esteettinen arvoarvostelma vaan yksinomaan siis viittaus näiden kahden suuren mutta niin kovin erityyppisen neron taiteilijaluonteen persoonallisen temperamentin erilaisuuteen.

Olen joka tapauksessa alkanut viime vuosina kokea myös Tsehovin yhä läheisemmäksi, mutta nyt toisella lukukerralla (tiedän se jo) Dostojevski tulee joka tapauksessa säilyttämään paikkansa sielussani - suurimpana kaikista - ehkei kuitenkaan kirjallisen tyylinsä ja tyylillisteknisen taituruutensa vuoksi vaan - kuten alussa sanoin; siksi, että hän menee jokaisen vähänkin tärkeämmän henkilöhahmonsa (ja heitä on paljon) nahkoihin henkilökohtaisesti, kun taas Tsehov on kuin lääkäri ja tiedemies (jollaiseksi hänet oli oikeasti koulutettukin), joka tarkastelee ihmistä pyrkien aina tavallaan etäisen objektiiviseen arvioon, jossa ei samastuta omin tuntein liikaa kuvattavina oleviin hahmoihin.

Dostojevski on romaanitaiteen Gogol ja Shakespeare, Tsehovin sukulaissieluina pidän Proustia ja Kafkaa.
*
http://www.ruslania.com/language-4/entity-3/context-161/details-895.html

Dekkarikirjailija Dostojevskin 'erehdys'(?)

(Hei - - kuvat ja teksti ei nyt synkkaa yhteen täysin asiallisesti?!)

Ylimmän kuvan kaljupäinen irstas äijä ei ole meikäläinen (vaikka yhdennäköisyyttä kyllä löytyy) vaan ukko-Karamazov. Pöydässä istuvat veljekset Aljosha (ilmeisesti vas.) ja Ivan. Vanhin poika Dmitri ilmestynee piakkoin vetämään ukkoa turpaan. Palvelija Smerdjakov tuijottaa taustalla, oven edessä seisten, ihailemaansa Ivania (ellei kyseessä sitten ole jo itse vihainen Dmitri - tuskin). Pöydän takana istuu? luultavasti vanhempi palvelija Grigori.

Oletan siis (en tiedä), että kuva liittyy kolmannessa kirjassa/luvussa - Hekumoitsijat - kerrottuihin tapahtumiin, jotka alkavat sivulta 174 ja päättyvät sivulla 204, ja joiden aikana Dmitri tunkeutuu taloon pahoinpidellen isäänsä perintöriitojen ja mustasukkaisuuden takia. Isällä ja pojalla sattuu nimittäin olemaan sama ihastuksen kohde: Agrafena Aleksandovna Svetlova! (tunnetaan paremmin lempinimellä Grusenka). Varsinainen murha tapahtuu pari päivää myöhemmin.

Kielimafia teki viimeisiä muutoksiaan 23.4 klo: 12.05.

Versio A

Tässä esimerkki 'visapäästä', joka ei ole joko lukenut kunnolla Karamazoveja tai sitten hän haluaisi kirjoittaa sen uudelleen rikoksen osalta - ellei hän sitten peräti ole ollut yhteydessä Dostojevskin henkiruumiiseen ja keskustellut tämän kanssa kirjailijan intentioista!

(Tunnustan kuitenkin heti perään, että Pasasen kommentti on mainio ja päätin pohtia väitettään varsinkin, kun tarkoitukseni oli maaliskuun lopulla lukea Riivaajien jälkeen Karamazovien veljekset uudestaan - 35 vuoden! tauon jälkeen. Nyt se on tehty. - - Idiootti on paraikaa luvun alla ja Meriltä lahjaksi ('tietokilpailupalkinnoksi') saatu uusin painos (2008) Rikoksesta ja rangaistuksesta odottaa vuoroaan).

Anonyymi sanoi...

Luin tässä taannoin kirjan, siinä oli murhakuvaus, joka on siitä lähtien kaihertanut mieltäni. Myöhemmin sain kuulla että oli kyse kesken jääneestä kirjasta ja se kai osittain selittää asian.

Niin, siis… miksi Smerdjakov pyyhki paperinpainimen puhtaaksi ja laittoi sen paikoilleen? Hänhän halusi osoittaa että murhaaja, siis Mitja oli toiminut harkitsemattomasti, kuin äkkipikaisuuksissaan, jättäen rahojen päällyspaperin todisteeksi itseään vastaan. Miksi ei myös paperinpaininta, murha-asetta? Verinen paperinpainin surmatun vieressä olisi tehostanut vaikutelmaa: tässä uhri, tuossa ase, tuolla revitty käärinpaperi, murhan motivaatio. Näin lavastus olisi ollut täydellinen. Sillä eihän Smerdjakov tiennyt mitään survimesta; ja jollakin Mitjan täytyy surmata isänsä. Miksei siis tuo paperinpainin, jolla hänet on jo surmattu? Sehän olisi ollut täysin loogista.

Kyseessä on siis kirjailijan tekemä virhe. Erehdys. Hänen on ensin täytynyt miettiä kuinka Mitjan syyllisyys todistetaan ja vasta sen jälkeen kuinka surma varsinaisesti tapahtuu. Hän keksii survimen todistajineen Mitjan syyllisyyden vahvistamiseksi, mutta myös siksi, että jollakin hänen on lyötävä Grigoria. Ja häntä Mitjan on lyötävä sen vuoksi että saadaan aikaan veri, joka lopullisesti sinetöi Mitjan syyllisyyden. Ja kun on survin, ei tarvita paperinpaininta verisenä todisteeksi, sillä sehän olisi vääjäämättömästi osoittanut että Mitja on syytön. Sen vuoksi Smerdjakov toimii vastoin logiikkaa ja kuvaus Fedor Pavlovitsin surmasta ontuu.

Ilkka Pasanen

(Kemppisen blogista maaliskuun lopulta - https://www.blogger.com/comment.g?blogID=17011369&postID=1554409836015713132)
*
Minusta vaikuttaa siltä, että Ilkka Pasaselle Dostojevskin ainut virhe tai erehdys piilee loppujen lopuksi pelkästään siinä, ettei hän ole kertonut meille avoimesti, tiesikö Smerdjakov survimesta vai ei (hymiö).

Pasanen näyttää nimittäin tietävän kirjailijan 'virheestä' jotain, mitä me emme voi päätellä tekstistä edes epäsuorasti; toisin sanoen sen tietämiseen lukijalla pitäisi olla vallan erityinen intuitio! Toisin sanoen - Pasanen tietää 'liikaa'...

Mutta mikä hämmästyttävintä Pasanen näyttäisi jopa väittävän, että Dostojevski ei ole itsekään huomannut, ettei Smerdjakov tiennyt mitään survimesta. Tämä on ennenkuulumaton paljastus ja mullistanee täysin Karamazov-tulkinnat (haha).

Entä mitä faktoja meillä on survimesta Pasasen tekstikohtaan liittyen?

Karamazovien veljesten sivulla 561 (Karisto, 6. painos, 1997) lukee euraavasti:

'Mitjan kädessä oli vaskinen survin ja sen hän paiskasi koneellisesti nurmikolle. Survin putosi parin askeleen päähän Grigorista, mutta ei nurmikolle vaan polulle kaikkein näkyvimpään paikkaan.'

Sivulla 889 Smerdjakov kertoo:

'- Oli, oli, juoksi pois! Dmitri Fedorovits oli siis ollut. - Hän tappoi Grigorin! - Missä? kuiskasin hänelle [ukko-Karamazoville/rr]. - Tuolla, nurkassa, hän osoitti ja puhui myös kuiskaamalla. - Odottakaa, sanoin. menin nurkkaan etsimään ja seinän luona törmäsin Grigori vasiljevitsiin, hän makasi maassa, verissään, tiedottomana. Siis Dmitri Fedorovits oli todellakin käynyt, välähti mielessäni ja samassa minä päätin lopettaa jutun äkkiä jne...'

Tämän verran tiedämme tarkkaan siitä, oliko Smerdjakovilla mahdollisuus tietää survimesta vai ei. Mutta Pasaselle tämä ei riitä. Hän näemmä haluaisi, että kirjailija olisi ilmaissut eksplisiittisesti, että Smerdjakov ei havainnut tai että hän nimenomaan havaitsi survimen, ja kun näin ei tehdä, Pasanen päättelee survimen olevan pelkkä jälkeenpäin väsätty lavastus, jolla Mitjan syyllisyys saadaan kätevimmin todistettua.

Mutta Smerdjakov joko näki survimen tai sitten hän vain yksinkertaisen kylmäverisesti ja oikein päätteli tietäen rikostutkijoidenkin päättelevän, että Mitja on joka tapauksessa lyönyt Grigoria jollain 'tylpällä' esineellä kuten sanonta kuuluu, ja että tuolla samalla esineellä hän myös tuli tappaneeksi isänsä. Sen vuoksi vaskinen paperinpainin on tietenkin syytä puhdistaa ja asettaa entiselle paikalleen.

Mutta huom! - Tämä ei kuitenkaan olisi ollut välttämätöntä, sillä vaikka paperinpainin olisi jäänyt ukko-Karamazovin vierelle kuten Smerdjakovin avaama rahakirjekuorikin, niin se ei olisi todistanut Mitjaa syyttömäksi vaan tehnyt todistamisen pelkästään monimutkaisemmaksi - toki siten hieman epäuskottavammaksi.

Olisi vain todettu, että Mitjalla oli survin, mutta hän tappoi paperinpainikkeella. Vastaus siihen, miksi hän teki näin jäisi hämärän peittoon, mutta niin jää moni muukin asia tässä rikoksessa. Etenkin se, että Smerdjakov muka kykeni näyttelemään kaatumatautikohtausta niinkin pitkään täysin uskottavasti ilman, että hänet ja hänen aidot kohtauksensa hyvin tunteneet ja kokeneet palvelija Grigori, tämän vaimo ja ukko-Karamazov eivät epäilleet mitään.
*
Survimen suhteen löytyy kyllä eräs epäselvyys. Mitjan puolustusasianajaja Fetjukovits toteaa edellä mainitun kirjan sivulla 1033 loppupuheenvuorossaan:

'Enkä ole unohtanut edes sitä [survin/rr] tielle enkä hajamielisyydessäni ja hämmennyksissäni pudottanut sitä: ei, me [Mitja/rr] nimenomaan viskasimme pois aseemme, sillä se on löydetty noin viidentoista askeleen (bold/rr) päästä siitä paikasta, missä Grigori oli tuupertunut maahan.'

Herää siis kysymys verrattuna sivun 561 sitaattiin: miten on mahdollista, että Mitja kertojan mukaan pudotti survimen alunperin kahden askeleen päähän hänet yllättäneestä palvelija Grigorista, jos se kerran tutkijoiden toimesta löydettiin vasta 15 askeleen päästä?

Oliko Grigori raahautunut etäämmälle Dmitrin iskun jälkeen (tuskin)? Vai oliko survin jostain käsittämättömästä syystä peräti 'itse' liikkunut 13 askelta sen jälkeen, kun Mitja sen oli heittänyt maahan? Eikö kirjailija mahdollisesti ole itsekään huomannut, että tällaisia merkillisyyksiä tapahtui hänen teoksessaan, koska hän ei kerro meille mitään tästäkään asiasta?
Leikki leikkinä mutta kieltämättä tuota 13:sta askeleen siirtymää en itsekään ymmärrä, joskin sen vaikutus itse Smerdjakov-survin-problematiikkaan ei kaikesta huolimatta ole oleellinen, vaikka saatamme ajatella, että kahden askeleen päästä Smerdjakov varmaankin havaitsi survimen, mutta 15 askeleen etäisyydeltä se on jo paljon epätodennäköisempää.

Pasasen päättelyä voidaan kuitenkin yhä edelleen horjuttaa pelkästään toteamalla, että koska Smerdjakov näki verissään makaavaa Grigoria lyödyn - ja ilmeisesti jollain - kuten sanonta kuuluu - tylpällä esineellä, hän päätti jo senkin vuoksi, että nyt hänen tilaisuutensa on tullut, koska kaikki epäilyt kääntyvät ilman muuta Mitjaan, sillä oletettavasti Grigori ei kuole.

Grigorin todistusta pidettäisiin ensiarvoisen tärkeänä, joten Smerdjakov ei turhaan ollut huolestunut hänen eloonjäämisestään.

Joka tapauksessa - näin Smerdjakov kertoo Ivanille sivulla 889 (välitön jatko aiempaan sitaattiin):

'Siis Dmitri Fedorovits oli tosiaankin käynyt, välähti mielessäni ja samassa minä päätin lopettaa jutun äkkiä, koska Grigori Vasiljevits ei voinut nähdä mitään, kun makasi tajuttomana, vaikka olisikin vielä elossa.'

Smerdjakov ottaa riskin ja päättää tappaa ukon huolimatta siitä, että Grigorin vaimo saattaa herätä - 'himo sai minussa kokonaan vallan, henki tuskin kulki' ...(emt. s. 889).

Näin ollen Smerdjakov on minun mielestäni ollut koko ajan tarkoin selvillä siitä, että Mitjan voi lavastaa syylliseksi juuri sillä tavalla kuin tapahtui - ja ilman, että tuon Ivanin nihilismiä perverssisti ihailevan ja apinoivan ressentimenttisen lakeijan olisi tarvinnut tietää mitään survimen olemassaolosta.
*
Samanaikainen versio B samasta aiheesta eli kirje H:lle.

Hei

Kirjoittelen tässä pikku hiljaa pärekommenttia erään Ilkka Pasasen väitteeseen (Kemppisen blogissa kolme viikkoa sitten) siitä, että Dostojevski keksi jälkeenpäin Mitjan survimen, josta Smerdjakov ei muka voinut tietää mitään. Ja kuitenkin juuri tämän vuoksi Smerdjakov (vaikkei siis voinut tietää survimesta!) pani paperipainikkeen siististi takaisin kalautettuaan sillä ukko-Karamazovin kuoliaaksi.

Miksi? Eikö paperipainikkeen jättäminen uhrin viereen samaan tapaan kuin Smerdjakov lavastaen Mitjaa syylliseksi jätti tyhjän rahakirjekuorenkin olisi ollut vakuuttava näyttö murha-aseesta?

Pasanen väittää, että Dostojevski pohti ensin, miten Mitjan syyllisyys voidaan todistaa, ja keksi vasta sitten survimen, ja että jos paperipainin olisi ollut lattialla, Mitjan syyllisyys olisi kyseenalaistunut heti, koska hänhän käytti aseenaan survinta, josta siis (vielä kerran toistettuna) Smerdjakov ei tiennyt mitään, mutta toimi ikäänkuin olisi tiennyt.

Hyvä kommentti mutta ei mitenkään sataprosenttisen pätevä. Aion osoittaa vastaväitteeni perustelut eräiden sitaattien ja oman päättelyni kautta.

Sitäpaitsi minua hieman huvittaa ironisesti se, että Pasanen ikäänkuin haluaisi välttämättä tietää, tiesikö Smerdjakov survimesta vai ei, ja että koska kirjailija ei sitä paljasta (rikosromaanissa - häh), Dostojevski ei ole Pasasen mukaan ollut itsekään tietoinen (!?), että Smerdjakov toimi epäloogisesti siihen nähden, mitä pystyi tietämään murha-aseesta.

Näin yksioikoiseen syytteeseen tämän rikoksen logiikka ei kuitenkaan kaadu. Smerdjakoville nimittäin riitti aivan hyvin syyksi paperipainimen asettamiselle entiselle paikalleen jo se, että Mitja oli kalauttanut verissään makaavan Grigorin puolikuoliaaksi mitä ilmeisimmin jollain 'tylpällä' ja raskaalla esineellä, kuten sanonta kuuluu olettaen, että rikostutkijat päättelevät Mitjan tappaneen myös isänsä tuolla samalla esineellä.

Todistaminen olisi tietysti tullut tässä tapauksessa - mikäli murha-asetta ei löydettäisi - monimutkaisemmaksi, mutta lopputulos olisi ollut sama: Mitja on syyllinen. Näin lienee Smerdjakov minun mielestäni ajatellut. Olihan hän muutenkin suunnitellut kaiken äärimmäisen tarkasti etukäteen.

Toistan vielä Pasasen väitteeseen viitaten: 'Smerdjakov ei tiennyt survimesta' -, että ei kai Dostojevski hitto soikoon kaikkea voi kertoa etukäteen. Mikä rikosromaani se sellainen enää olisi - - - vaikka loppujen lopuksihan ukon murha ja oikeudenkäynti on Karamazoveissa 'vain' suuri kehyskertomus, jonka ytimestä löytyy aatteellinen ja moraalinen pohdiskelu sekä sanoma.

Kyseessä kun ei ole mikään Agatha Christien shakkipelinomainen dekkari, jossa ollaan kiinnostuttu vain murhan teknisestä todistamisesta, ei mistään psykologisista, moraalisista ja/tai yhteiskunnallisista tekijöistä sen taustalla.

Survimen suhteen voidaan kyllä esittää yksi kommentti, joka antaa hetkellisesti aiheen kritisoida Dostojevskin mahdollista epätarkkuutta murhan teknisen todistamisen suhteen, mutta joka ei edelleenkään horjuta itse Smerdjakovin toiminnan logiikan uskottavuutta (ks. versio A, sitaatti puolustusasianajaja Fetjukovitsilta).

Toistan tässäkin kohtaa yhä sitä, ettei lukijalle voi, pidä eikä tarvitse kertoa kaikkea, mitä kirjan fiktiivisessä todellisuudessa tapahtuu, koska silloin kertomuksesta tulisi lähinnä dokumentti.
.....
rr

The Brothers Karamazov - Wikipedia, the free encyclopedia

com/image/dostoevsky/applesauche/farel_dostoevsky.jpg

http://www.sparknotes.com/lit/brothersk/terms/char_6.html

http://cruciality.wordpress.com/category/fyodor-dostoevsky/

http://chicagolandtheaterreviews.com/13.html

musicweb.uk.net/film/2004/Jan04/brothers_karamazov.html

Suomen filosofian virallinen huru-ukko

Kuvassa kaksi huru-ukkoa ja Platon Tulitikkuja lainaamassa.
*

Dialogi (joka ei ole kuvan tarinasta).

Minä: Hyvä rouva - minun täytyy tunnustaa, että te olette minulle kuin korkeimman idean aistimellinen ilmentymä.

Rouva: Ja minä sanon teille Räsänen, että te olette Suomen filosofian virallinen huru-ukko!

Minä: Hyvä rouva - te tunnette minut! Minä kiitän teitä. Saanen kuitenkin tarkentaa, että itse asiassa filosofia on minulle pakopaikka - käsitteiden ja abstraktioiden piilopirtti, jonne voin vetäytyä, kun teidän kaltaisenne 'aistimellinen idea' uhkaa mieltäni liiaksi. Sillä kuten Sanassakin sanotaan: - on hirmuista joutua elävän Nais - ee - Jumalan käsiin.

Rouva: ? - Hullu te olette!

Minä: Mutta juuri teidän takianne hullu - te tarkkakatseinen pihkasilmäni ja kuiskaileva kaarnakorvani. - - - Hmm. - - - Entä jos en tällä kertaa pakenisikaan filosofiaan. Tulkaapas hieman lähemmäs minua rouvaseni...

Rouva: Poliisi, poliisi, apua! Mielipuolinen filosofi- huru-ukko yrittää raiskata minut!

Minä: Liian myöhäistä huutaa. Täällä ei ole muita kuin me kaksi...

Rouva (miettii hetken aikaa): Eikö? - - - Ihanaa!- - - Te olette hurmaava ihminen herra huru-ukko. Älkää tosiaankaan paetko sinne filosofiaanne aivan kokonaan. Minä haluan ihan oikeasti olla teidän ikioma aistimellinen ideanne.

Tämän - kuvitteellisen - tapahtuman jälkeen Räsäsestä tuli entinen filosofi (teksti luetaan Rosvo-Roopen sävelellä).

Koska en vihaa...

Koska en vihaa - koska en vihaa - koska en vihaa - koska en vihaa - koska en vihaa - koska en vihaa - koska en vihaa....

Niin mitä?

En vihaa. - - -

Oliko muuta?

Rakastin - - - joskus ennen - kauan sitten...

Etkö sitten enää rakasta?

Kyllä - mutta sitä ei voi sanoa ääneen.

Miksi?

Koska hän nauraisi minulle. Ja sitä minä en kestä. Pilkkaa.

Olisiko se pilkkaa? Pitäisikö sinun kysyä häneltä?

Painaa päänsä alas yhtä aikaa alistuneesti ja uhmakkaasti - sanoen:

Hän ei rakasta minua enää - hän rakastaa toista - on rakastanut jo alusta pitäen. Minä olin vain hänen houkkansa.

Sinä erehdyt, ja luulosi ajaa sinut itsetuhoon. Hän rakastaa sinua. Minä tiedän sen.

Sinäkö tiedät? Tuo sitten hänet tänne!

Minä tuon. Lupaan sen.
*
Jäämme odottamaan tämän 'lapsellisen' näytelmän loppua. Mutta totisesti: 'Hän' aikoo tuoda 'prinsessan' onnettoman 'prinssin' luo...

Rakkaus

Koskaan en sinua rakastanut. Nyt rakastan. Miksi? En tiedä. Kysyin sitä tuulelta, joka vei ajatukseni kauas pois. Se tietää. Se tiesi aina kaiken muunkin. Odotin siltä vastausta.

Viimein kuulin.

Et sinä tarvitse vastausta. Mitä sinä sillä tekisit - tyhmä filosofi. Rakasta - ja ole hiljaa. Sillä sinua rakastetaan...Eikö se ole enemmän kuin sinä koskaan - milloinkaan voit typerien älyllisten seikkailujesi tuloksena toivoa?

Olin vaiti. Myönsin.

Runo Sinulle

Minä rakastan sinua niin kuin tuttua rantaa, lämmintä hiekkaa ja ensimmäistä laulavaa lintua oksalla. Minä rakastan sinua niinkuin kaikkea, mikä ei ole kuollutta, kaikkea, mikä pyrkii elämään välittämättä minun kaltaiseni nihilistin kyynisestä inhosta, joka aina käpristyy omaan toivottomuuteensa kykenemättä nousemaan sieltä muuten kuin kirjoittamalla tällaisia - hieman idioottimaisia mutta yhtä kaikki rehellisyydestä kumpuavia proosallisia runokyhäelmiä, joiden perimmäinen tarkoitus on kumartua sinun jalkojesi juureen ja ynistä: jos et pillua anna, niin anna edes ruokaa!

RR

CCR - Susie Q - live at The Fillmore East 1968

Viimeinkin. Saas nähdä kuinka kauan tämä saa olla You Tubessa, ennenkuin se sensuroidaan 'omistajan' taholta. Mutta yksi on totta: kyseessä on fantastinen - yli kymmenen minuutin live-esitys (ja silti loppu jää kuulematta)!
*
http://www.youtube.com/watch?v=Tn5AJWMoFIQ (Susie Q - CCR-live)
Occasions at the Fillmore East. I may have been at this particular concert but I'm not sure. I do remember thinking at the time that they were flawlessly recreating everything they did in the studio and adding layers to it on stage.Their supertight credible live performance coupled with the Joshua Light Show was truly a transendental experience.
Enjoy it in stereo when viewed in the high quality option. You just might be trippin',naturally of course,by the 6 minute mark.
*
http://www.balkanrock.com/index.php/Biografije-strane/Creedence-Clearwater-Revival.html

Kaarle Ervastin antikvariaatti lopetti toimintansa - loppuunmyynti 7.4 -

Radio Suomen päiväkontaktilähetyksessä oli tänään haastateltavana antikvariaatin pitäjä Seppo Hiltunen. Toinen legendaarinen helsinkiläinen antikvaari Kaarle Ervasti ei ollut paikalla (kolmas, Hiltusen kanssa radiossa haastateltu - Olli Aromaa (?) - on myös jo lopettanut ja siirtynyt nettikauppiaaksi). Ervastin liikkeessä pidettiin paraikaa loppuunmyyntiä. Hän lopettaa toimintansa Kallion Torkkelinkadun myymälässään ja siirtyy eläkkeelle. Näin on yksi todella legendaarinen antikvariaatti poistumassa lopullisesti Helsingin seudulta.

*
Ervastin antikvariaatti lopettaa

Klassikoksi ja legandaksi voi varmaan sanoa paikkaa, joka mekin, melkein pennut, tiedettiin Jyväskylässä asti jo 1980-luvulla. “Ervastin antikvariaatti” tunnettiin jo siellä silloin, ja siitä voi päätellä, että paikan maine ei ole ihan pieni koko eteläisessä Suomessa.

Nyt, vuonna 2009, Kaarle Ervastin isännöimä antikvariaatti Torkkelinkadulla kuitenkin lopettaa toimintansa +/- ensi viikon jälkeen. Luopuminen toiminnasta ei ole ihan vapaaehtoista vaan pikemminkin kohtalon sanelemaa. Kovasti usuttaisin niitä, jotka vielä aikovat pistäytyä, hoitamaan pistäytymisensä, kiitoksensa ja heiheinsä kuntoon heti joutessaan.
*
kantapoyta.wordpress.com/2009/03/15/ervastin-antikvariaatti-lopettaa/
*
http://welovehelsinki.blogspot.com/2008/09/lukijoiden-heimoa.html

http://www.helsinki.fi/~jerola/onil1601_ihKirja.html

http://www.metrolive.fi/kirjat/artikkeli/uutuuskirja-on-pian-divarissa/1412/

http://ylex.yle.fi/tekstit/lype/ervastin-antikvariaatti

Palmusunnuntain pulmatilanne

Kielimafia korjaili tekstiä klo: 14.30.

*

Avasin äsken oveni kahdelle noidalle. Odotin heitä.

Kahtena aiempana vuotena en ollut päästänyt heitä ronkkimaan yksityisyyttäni, mutta nyt muistin nähdessäni parvekkeelta, kun kolme heistä hiippaili puolen päivän aikaan talojen väliä pukuineen, virpavitsoineen ja koreineen.

Ajattelin: Hitto - nyt mä olen ystävllinen ja annan viiden euron setelin niille pöhköpäille.

Ja kas - ei mennyt kuin vajaa kymmenen minuuttia, niin kaksi noitaa olikin jo ovellani. Noin kymmenvuotiaita tai vähän alle kai molemmat. Toinen oli ruskeatukkainen, aran tuntuinen, pulleahko mutta nätti - Justine-tyyppi - mikäli on hyvän maun mukaista käyttää markiisi de Sadelta kupattua hahmo-analogiaa tässä.

Toinen sen sijaan oli laiha ja ilkeän oloinen pikku blondi - ei ruma mutta luonnettansa kuvaava ilme käyköön tässä todisteesta myös hänen persoonallisuutensa rumuudesta.

Kuuntelin lyhyet rituaalit: hmmm sulle hmmmm mulle ja annoin viiden euron setelin ilkiölle. Läksiäiksiksi sanoin, että älkää ryypätkö niitä (yhteisiä) rahoja.

Hyveellinen ja arka Justine, jonka virpavitsa oli paljon hienompi kuin ilkiön, vilkaisi minuun hämmentyneenä, kun ilkiö puolestaan siirsi häneen pirullisen ja voitonriemuisen katseensa.

Suljin oven. - - Mutta jo parin kolmen sekunnin jälkeen muistin ja oivalsin: tämä Palmusunnuntain perinne on ikäänkuin kaikkien huorien yhteinen kilpailuprojketi, jossa lähdetään liikkeelle porukalla mutta otetaan voitot yksityisesti, yksilöllisen attraktiivisuuden toimiessa viime kädessä maksukriteerinä.

Julmaa.

Omassa päivitystä tarvitsevassa ymmärryksessäni ajattelin että pikku noidat toimivat kollektiivina ja jakavat saadut rahat keskenään tasan. Väärin. Kyse on kapitalistisesta yritteliäisyydesta - ja SATTUMASTA, joka määrää ihmisten rahanluovutuksen motiivit. Irrationaalista puuhaa siis kuluttajan sekä myyjän intressien kannalta.

Miksi hitossa ne sitten lähtevät kahteen, kolmeen pekkaan liikkeelle? Traditioko määrää? Mutta traditio, joka toimii kapitalistisen logiikan puitteissa, tuhoaa koko tradition alkuperäisen idean. Vai?
*
Näen elävästi taas kerran edessäni sen toisen tytön, jolle en antanut mitään, ilmeen, ja tuskainen ahdistus nousee mieleeni. Hämmennys. Sen toisen tytön katsahtaessa ivallisen ilkeästi häneen. Hänen virpovitsansa oli joka tapauksessa surkeampi kuin tällä 'Justinella'.

Nyt häpeän itsekin aina välillä. Toisaalta syytän tietämättömyyttäni, toisaalta sitä, että olisin voinut vielä korjata tilanteen, mutta se viiden euron seteli on viimeinen kukkarossani sillä hetkellä ollut raha.

Aiheutinko nyt tasa-arvoon liittyvän oikeudellisen kiistan vai toiminko täysin oikein (joskin väärin motiivein, koska raha olisi ilman muuta pitänyt anta 'Justinelle' - - - pidin hänestä enemmän ja hänen virpovitsansa oli hienompi - sen tekemiseen oli nähty vaivaa. Ilkimyksen vitsa taas on puolet siitä, minka Justine oli aikaan saanut tai ainakin minulle antanut.
*
Siis. Justine. Pyydän anteeksi. Olet minun suosikkini - ei se ilkeästi katseva blondi vieressäsi, vaikka hänelle tuon viiden euron stetelin annoinkin.

Tämän halusin sanoa ja pyytää anteeksi tyhmyyttäni, vaikka kapitalismissa ei saakaan anteeksi tehtyjä mokiaan. Paras huora voittaa - ei kuitenkaan - taas kerran - tässä tapauksessa. Sinun olisi pitänyt saada se viisi euroa, vaikka ilman muuta intentioni oli, että te jaatte tuon vaatimattoman summan puoliksi keskenänne. Ilmeisesti erehdyin.

Noidat toimivat ryhmissä, mutta jakavat persettään yksilöllisesti, ja siksi heille pitää myös maksaa VAIN yksilöllisen mieltymyksen mukaan.

Kauhea mutta realistinen traditio jos ajatellaan kysynnän ja tarjonnan lakeja.
*
Tämän kokemuksen jälkeen teen näitten pikku noitien suhteen kahdella tavalla: 1) en avaa heille oveani tai 2) annan heille kullekin euron ja käsken painua hornan tuuttiin kauppaamaan itseään!

Fallkullassa, Palmusunnuntaina, 5.4. 2009

*
www.karjalainen.fi/Karjalainen//Uutiset_maakunta/1364110.jpg

You - Pretty Woman - I hate you!

Jos miehellä on miehen luonto, hän vihaa naista. Aivan kuten nainen, jolla on naisen luonto, vihaa miestä (perimmältään kyse ei kuitenkaan ole sukupuolierosta vaan kahden eri ihmisen 'ontologisesta olemuserosta'). Ja sittenkin - juuri tämän saman vihamielisyyden (joka siis on lopulta rakkauden torjuntaa primitiivisen itsesäilytyksen motiiveilla) - nimenomaan juuri tämän - vuoksi he (mies ja nainen, kaksi ihmistä ylipäätään) myös rakastavat - 'hakevat' - toisiaan. - - - - Eikö evoluutio olekin ihmeellinen asia!
*
http://www.youtube.com/watch?v=NMmj7dWmiyA

(Roy Orbison - Pretty Woman ja pätkä samannimisestä elokuvasta)

http://www.hereverycentcounts.com/2008/12/hecc-approved-self-improvement-hippie.html