April 27, 2006

Sähkökitaransoiton todellinen innovaattori - Jimi Hendrix

Jimi Hendrix on rankattu usein rock-kitaristien ykköseksi kautta aikain. Niin myös tässä listassa: Rolling Stone’s list of 100 Greatest Guitarists of All Time. [2] .

Clapton on neljäs. Sitä en oikeastaan ihmettele, mutta eräitä muita sijoituksia kylläkin - en tosin mainitse nimiä tässä yhteydessä. On tyyppejä liian korkealla tai liian alhaalla listaa. No - makuasioitahan nämä tietysti ovat.

(Vaikuttaa siltä, että suurinta osaa näistä linkeistä ei voi avata ainakaan minun PC:lläni.)

*
Jimi Hendrix - All Along The Watchtower
Jimi Hendrix – Are You Experienced?
Jimi Hendrix Experience – Fire (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix Experience – Foxy Lady (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix Experience – Hey Joe (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix Experience – Hey Joe
Jimi Hendrix Experience – Izabella (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix Experience – Jam Back At The House (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix – Killing Floor (Dir. D.A. Pennebaker)
Jimi Hendrix Experience – Like A Rolling Stone (Live Monterey)
Jimi Hendrix Experience – Lover Man (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix Experience – Message To Love (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix Experience – Purple Haze (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix Experience - Purple Haze
Jimi Hendrix Experience – Red House (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix Experience – Spanish Castle Magic (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix Experience – Star Spangled Banner (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix Experience – The Wind Cries Mary (Live Stockholm 1967)
Jimi Hendrix Experience – Villanove Junction (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix – Voodoo Child (Live At Woodstock)
Jimi Hendrix – Woodstock Improvisation (Live At Woodstock)

6 comments:

Sven Laakso said...

Mielenkiintoisinta tuossa listassa on se, että Steve Vai ei ole siinä. Rehellisyyden nimissä: Vai on keksinyt aika paljon enemmän kitaransoitossa kuin kymmenet nimettömät tyypit tuolla listalla. No kun Zappa vielä puuttui (vaikka Kirka Hammet ei... Metallican James Hedfield on paljon merkittävämpi kitaristi kuin Hammet...) niin tuon voi oikeasti jättää omaan arvoonsa.

Hendrix on minulle melko mielenkiinnoton, täysin vieraaksi jäänyt tekijä, tukkoinen lauluääni tuottaa puistatusta.

Tosin 90 noista sadasta nimestä on täysin ennen kuulumattomia. Kiinnostus tutustua niihin ei voisi olla juuri tämän vähäisempää.

Rauno Rasanen said...

Steve Vai oli tavallaan myös Zappan löytö.

Se, mitä minä olen häntä kuullut ja nähnyt, osoittaa, että mies on maineensa veroinen tiluttaja sen ohella että on jo nuoresta pitäen ollut myös nero transkriboimaan äärimmäisen vaikeita biisejä (etenkin sooloja) korvakuulolta paperille.

Valitettavasti vain Vain oma soitto on useimmiten yhtä persoonatonta kuin teknisesti ja teoreettisesti taitavaakin...minun mielestäni.

Zappan pitäisi ehdottomasti näkyä ko. listalla, mutta hänhän ei ole rock-mies(?), ja tässä listassa rock ratkaisee, joskin ei-taatusti-rock-mies John McLaughlin sijoittuu sentään siedettävästi.

Toisaalta - jos McLaughlin, niin miksi ei myös Zappa?

Hammet on rutiininomaisiin tehovaikutelmiin pyrkivä tiluttelija - ei tee vaikutusta.

Mutta jos et ymmärrä Hendrixin merkitystä, sinulla on totisesti aukko "sähkökitara-sivistyksen" lyhyessä oppimäärässä.

Rohkenen virnuilla näin, varsinkin kun tiedän jotain kitaraharrastuksestasi.

No - ehkäpä Hendrixistä on tullut jo itsestään selvyys ja instituutio, jota ei tarvitsekaan joka paikassa mainostaa.
Jokainen uusi sähkökitaristisukupolvi kuitenkin käy väistämättä läpi oman Hendrix-vaiheensa.

Rauno Rasanen said...

Kirjoitin, että listan pääkriteerinä on rock. Ei nyt pelkästään.
Kyllä bluesin taustavaikutus lienee perimmäisin.

Mutta ei Johnny Ramonen totisesti kuulu sijoittua kärkipäähän (16). Siinä on äänestetty pikemminkin yhtyettä kuin kitaristia.

John Fogertysta - listalla 40:s - on 15-20 viime vuoden aikana kehittynyt todella taitava kitaristi ja muusikko.

Fogerty myös itse korostaa, ettei hän vielä CCR-aikana sitä ollut, vaikka biisinteko mieheltä silloin onnistuikin uskomattoman hyvin - paremmin kuin vanhemmiten.

Rauno Rasanen said...

Löytyyhän se Zappa listalta (45:s)!
Jotenkin asia jäi kalvamaan, ja tarkistin, koska muisti viestitti muuta.

Mutta oleellista siis on, että proge- tai jazz-kitaristit ovat ilmeisen aliedustettuina tällä listalla.

Etappisika said...

Tänne on tullut tuhdisti lisää tavaraa vapun tienoilla.

Tuikkaanpa nyt höpinäni vaikka tähän.

Tuota 100 kitaristin listaa en ole ennen nähnyt - se on kyllä kiintoisa. Ja Henkka ykköspallilla - tältä osin asiat ovat siis kunnossa.

Mutta seassa on (tietysti paljon sellaisia joista en ole kuullutkaan) minulle yllättäviä landolanhinkkaajia (Ramone) varsin korkealle rankatttuna, ja sitten tekijämiehiä ylättävän matalilla sijoilla. Silmiin eniten pistävät Johnny Winterin, perusränttätäntän ja r&b-balladien pitkän linjan miehen, ja John McLaughlinin, minusta jazz-rock-fuusiokitaran ehdoton ykkösmies, nolon alhainen sijoitus. Sydäntä tietysti lämmittää Kaukonen, Jorma, ugripohjainen kepittäjä. Ja kyseessä on sähkömiesten lista ilmeisestikin, koskapa akustiselta puolelta ei esim. Paco de Luciaa tai Tomatitoa näy. Mutta lista toiminee hyvin siinä tarkoituksessa johon se kenties on laadittukin: pubien pöydissä ja keikkapaikkojen takahuoneissa tapahtuvan hienosäädön lähtökohtana.

Kiitokset RR:lle Creamin sisäistä kemiaa valaisseista anekdooteista - nuohan voisivat naurattaakin, ja toisaalta ihmetyttää juuri siinä että kuinka kuitenkin soitto meni niin hyvin yhteen kuin meni? Onko siinä samaa kuin kyldyyrimmeissäkin piireissä kuulemma kamarimuusikkoporukan keskinäiset henkilökohtaiset jännitteet kuuluvat soitossa...? No tässä Creamin tapauksessa hommma pelasi niiinpäin ilmesesti että ruutia tuli lisää pienestä skismasta. Tai skottilaisuus selityksenä? Kelttejä vituttavat kaikki muut, eritoten toiset keltit? Olen joskus tuntenut irlantilaisia ja ne tuntuivat ammentavan osan uhostaa juuri tästä.

West, Bruce & Laingilta minulla on niitten yksi vinyyli, Whatever Turns You On. Tarkistin netistä, ne tekivät kaikkiaan kolme levyä vv. 1972-74. Näitä kahta muuta en ole muistaakseni kuullut.

Felix Pappalardi-vainaa - ah, nostalgiaa, muistan nuornamiesnä katsoneeni Creamin Wheels of Firestä (myyty rahapulassa joskus myöhemmin pois) että juuri hän soitti kornettia tuossa niin hienossa kappaleessa Pressed Rat and Warthog.

Rauno Rasanen said...

Paco de Luciaa minäkin kaipasin, mutta kuten sanottu - tämä on rock- ja blues-miesten - ehkä myös joidenkin harvojen progemiesten väsäämä lista.

Pacon musisoiti kolahti meikäläiseen totaalisti -70-luvun lopulla.

Albumit "Friday Night in San Francisco"(1981), "Passion, Grace and Fire" (1983) sekä "The Guitar Trio" (1996) - soittajina Paco de Lucia, Al DiMeola ja John McLaughlin ovat - jos ei sentään akustisen kiransoiton Raamattu - niin kolme osaa siitä.