February 25, 2005

John Fogerty ilta - Radio Suomi, ma, 28.2.2005, klo. 20.04

Josper Knutas ja Teppo Nättilä

Hei!

Pyytäisin saada kuulla kappaleen "Someday never comes" CCR:n seitsemänneltä eli viimeiseltä albumilta - Mardi Gras (1972), jonka tarkoitus Johnin ajatuksissa oli hajottaa bändi lopullisesti, koska hän ei uskonut enää sen tulevaisuuteen - ainakaan, mikäli bändidemokratia sävellysten suhteen toteutettaisiin. Ja näin kävikin.

Tästä biisistä siteeraan erästä lainausta Hank Bordowitzin CCR -historiasta Bad Moon Rising. Historiikki on alaotsikoltaan "unauthorized", koskapa John ei lähtenyt tähän projektiin mukaan, mikä ei silti merkitse, etteivätkö hänen asiansa olisi "very very well documented" kuten Bordowitz itse sanoo.
Faktat ovat faktoja, vaikka eräät fanaattisimmat fanit eivät olekaan pitäneet H.B:n tavasta tuoda esiin eräitä Johnin vähemmän mairittelevia luonteenpiirteitä. No - minusta Bordowitz kirjoitti hienon ja ammattitaitoa osoittavan teoksen, eikä se ole hetkauttanut omaa arvostustani John Fogertyyn nähden tippaakaan. Tämän mielipiteeni mailasin myös Bordowitzille, joka siihen yllättäen kohteliaasti jopa vastasi.

Kieltämättä olen surullinen tapahtumien kulusta ja etenkin Johnin vakavista erimielisyyksistä bändin muiden jäsenten kanssa.
Huomautettakoon, että minulle CCR oli alunperin bändi ja perhe, jota johti John - se ei siis ollut Johnin sooloprojekti, vaikka hänen lahjakkuutensa koko sukseen mahdollistikin.

Mutta kuvitelkaapa itse mielessänne Johnin tilanne - huijatuksi tulleena, orjasopimuksen kahlehtimana artistina - 70/-80 luvun vaihteessa, jolloin hän lopulta päätyi myymään Fantasylle kaikki! jäljellä olevat taiteelliset oikeutensa omiin biiseihinsä päästäkseen vapaaksi Fantasy-pomo Saul Zaentzin orjuudesta. "I was getting such a low rate that giving up artist royalties was not that big a deal to me (eikö todellakaan ?!/RR). It was like cutting off your leg to save the rest of the body. I traded my past for my future (p.182)."

Näin ollen myös tästä syystä hänen intressinsä CCR-materiaaliin(sa) olivat lopulta aivan toiset kuin bändin muilla jäsenillä.

Toiveestani puheen ollen - siteeraan erästä edellä mainitussa kirjassa kahdesti esitettyä lainausta rock-guru Greil Marcukselta: "Greil Marcus in CREEM agreed (of the highlight of the album):I found myself in the midst of a song so overwhelming, so true and unflinching I started to cry and would have called John Fogerty to thank him if his number was listed. I played and played it again and again and finally quit when I realized that the song was stronger than I was...(p.3,138)."

Seuraavassa myös CCR-rytmiryhmän - Doug Cliffordin ja Stu Cookin - mietteitä mainitun kappaleen syntyhistoriaan liittyvistä asioista. " John had left home," Doug expanded. "He left his family and his little boy (John palasi kuitenkin takaisin parin vuoden päästä!/RR). His father left him when he was child and had a divorce. John felt very guilty about it, and very bad. It was a deep, deep, deep song. It was the most personal song John ever did. I think it´s a beautiful song. It`s a song that really didn`t get it`s just reward, since the album was so strange."
"I´ve always felt "Someday never comes" was John`s finest song, Stu says. It brought tears to my eyes, as well (p.136)."

Ja mitä tunnustikaan R.E.M. yhtyeen Michael Stipe viime vuoden lokakuussa Vote for Change kiertueella kappaleesta Dejavu (all over again). "I heard a good story about how Michael Stipe had expressed to Fogerty that he had been moved to tears the first time he heard Fogerty play the song on an earlier date. The next night, he found lyrics to the song, with a personal note from Fogerty, in his dressing room (Blogcritics.org)."

John Fogerty siis osaa yhä tehdä loistavia rock-lauluja/- balladeja. Ei enää samalla vauhdilla kuin kauan sitten CCR:ssä, mutta osaa kuitenkin. Ja nämä laulut elävät ja tulevat elämään edelleen - aivan kuten Beatlesienkin biisit. Niistä on tullut osa populaarimusiikin eetosta - ei ainoastaan sen historiaa.

Terv. Rauno Räsänen

Josperille: Olen syntyjään "Kotkan poikii ilman siipii." Nuorempi veljeni Jari on vaikuttanut ja vaikuttaa sellaisissa bändeissä kuin Ypö-Viis ja Avo Heyskanen. Jari asuu edelleen Kotkassa - minä vaihteeksi Helsingissä. Kummallakin on liput Fogertyn tulevalle Helsingin keikalle (2. 3) kuten oli myös kesällä -97.

2 comments:

Anonymous said...

Ansiokas Creedence-kirjoitus, ei siinä mitään.

Hank Bordowitzin kiistellystä CCR-kirjasta vielä. Pikemminkin on ajateltava niin päin, että Bordowitz itse on fanaatikko, koska hän ei ole pyrkinyt löytämään kultaista keskitietä vaan ottaa kirjassaan kantaa John Fogertya vastaan fanaattisuutta hipovalla yksipuolisuudella.

Bordowitz on taitava lähteiden valikoija ja manipuloija. Hän on penkonut tuhansia sivuja lähteitä ja valinnut niistä kirjaansa juuri ja vain ne, jotka tukevat hänen ennakolta valitsemaansa kielteistä käsitystä John Fogertysta.

Lähteiden valikointi saavuttaa huippunsa Bordowitzin kuvauksessa Rock And Roll Hall Of Fame -gaalasta 1993, jossa CCR ei soittanut yhdessä. Bordowitz on keksinyt tarinan lähinnä omasta päästään, sillä tapahtumasta julkaistut lehtiraportit kuvaavat episodia hieman toisella tavalla.

Bordowitzin teos on tyypillinen helpon rahan toivossa kyhätty opus, jossa asialliseen rock-journalismiin sekoitetaan ns. keltaisen lehdistön aineistoa.
Tällaisia rock-teoksia on julkaistu maailman sivun.
Bordowitz kertoo monella sivulla epäoleellista tietoa bändin taloussotkuista, naisseikkailuista
ja muista yksityisasioista, ja itse musiikki tahtoo ajoittain jäädä taka-alalle.

Jos haluaa lukea hieman tasapainoisempaa Creedence-historiaa, suositan Craig Wernerin opusta Up Around The Bend. Saksan
kielen taitoiset voivat yrittää metsästää hollantilaisen Peter Koersin fanipohjalta kirjoittamaa Creedence-historiaa Rocking All Over The World.

Lukuisat Suomessa ja maailmalla julkaistut asialliset lehtiartikkelit täydentävät Creedence-kuvaa.

http://www.classicrock-globalradio.blogspot.com/

Rauno Rasanen said...

Tunnen CCR:n ja Fogertyn tapauksen mielestäni varsin hyvin, joskaan en ole (vielä(kään)) lukenut tuota Graig Wernerin haastatteluteosta.

Mitä tulee Rock And Roll Hall of Fame-jupakkaan, Bordowitz väittää siteeraavansa suureksi osaksi Tom Fogertyn pojan Jeffin kertomusta tapahtuneesta.

Alunperin otin kertomuksen todesta ja tulin hyvin surulliseksi, mutta jos Bordowitz ja/tai Jeff liioittelevat tai puhuvat jopa omiaan, niin piru heidät periköön!