Kommentti teismistä ym.

Tapsa kysyi edellisessä päreessäni: ‘Onko tämä teismiä? Eikö siihen kuulukaan persoonallista Jumalaa?’

.

Aiheellinen kysymys. Tämä on asia, johon oli tarkoitus palata jossain vaiheessa. Sanon tässä kuitenkin sen verran, että mm. aasialaiseen uskonnollisuuteen erikoistuneen Hart’n klassinen platonistisyyppinen kristillisyys ja jumalakäsitys on selvästi lähempänä ‘itämaisia’ uskontoja [hindulaisuus] kuin [Platoninkin kuvaamaa] demiurgia eli ‘tekijäjumalaa’ [käsityöläistä] tai juutalaista ‘käskijäjumalaa, [tahtovaa Persoonaa]’, jotka molemmat ovat perimmältään antropomorfistisia projektioita, eivät niinkään transsendenttista todellisuutta, joka ikään kuin väistämättä on läsnä kaikessa kokemuksessamme ja tietoisuudessamme. - - Kristinuskon tarinassa [kyseessä on siis ‘vain’ yksi (joskin kristitylle tärkein) ‘suuri kertomus’ monista] transsendenttinen [hyvän ja pahan ‘tuolla puolen’ oleva] todellisuus [Jumala] tulee kuitenkin ihmiseksi eli inkarnoituu = personoituu ihmisenä/ihmisessä eli Jeesuksen hahmossa ja juuri tämä Jeesuksen kaksinainen luonne Jumalana/ihmisenä [nimenomaan jumal-ihmisenä (varhaisen kristinuskon käsitys, ortodoksinen kirkko), ei ihmis-jumalana (vrt. reformaation ja liberaaliteologian Jeesus eettisenä ‘yli-ihmisenä’)], on kristillisen teismin perimmäinen lähtökohta [näin olen antanut itseni ymmärtää ja tulkita, joskaan en väitä Hartin näin sanoneen, koska ‘The Experience of God’ kirjan lukeminen on kesken]. - - Toistan: kristillisen teismin perusta on siis Jeesuksessa/Kristuksessa, mutta Hartille transsendentti Jumala itsessään ei ole ‘antropomorfinen/ihmismäinen demiurgi-käskijä-persoona’ vaan olemassaolon, tietoisuuden ja [käsitteellisesti määritellyn hyvän ja pahan ‘tuolla puolen’ olevan] kauneuden/rakkauden perusta. - - Hart edustaa myös antiikin kreikkalaisessa maailmassa tunnettua divine apathy-kantaa, jonka mukaan Jumala ei kärsi ihmiskunnan puolesta [juutalaisuudessa ‘Jumalan kärsimys’ ymmärretään lähes päinvastaisella tavalla]. Tämä on  varsin kiistelty kanta etenkin modernissa reformaation jälkeisessä teologiassa. [Hartiin on syytä palata myöhemmin monestakin syystä].

......

Panteismin koen vielä triviaalimmaksi kuin buddhalaisuuden. Panteismissa palvotaan persoonatonta luontoa [esim. ‘kaukaisia tai läheisiä kiviä’ ;\], mutta pyhyydeksi mielletyn kauneuden kokemus on väistämättä aina ihmisen persoonallisesti kokemaa, ei itse luonnosta jotenkin naturalistisella välittömyydellä seuraavaa ja heijastuvaa [*]. - - Buddhalaisuutta taas pidän perimmältään pelagiolaisena itsepelastuksen projektina, joka on täysin triviaalin karma-arpapelin armoilla [koska triviaali syy-seuraussuhde ei sisällä eettistä tarkoitusta], niin sympaattis-empaattisia säälin/myötätunnon motiiveja kuin buddhalainen haluaakin toteuttaa suhteessaan toisiin ihmisiin [pelastuakseen eli päästäkseen nirvanaan; boddhisatvat tosin ovat merkillisen ‘epälooginen’ ja lähes epäuskottava poikkeus kyseisestä projektista, koska he uskomattoman epäitsekkäästi ‘kieltäytyvät’ lopullisesta [jo 'annetusta'] pelastuksestaan (nirvanasta) toisten ihmisen auttamisen tähden (miksi kaikki buddhalaiset eivät 'toimi' kuin boddhisatvat vaan ovat suin päin menossa nirvanaan, jos vain karma 'sallii'?)].

.

[*] Naturalismista ei ilman 'piilo-teleologista' oletusta [esim. evoluutioteoria: kelvollisimpien (fittest) luonnollinen valikoituminen on triviaa, jota käytetään eksplisiittisesti funktionaalisena mutta implisiittisesti teleologisena/päämääräisenä selityksenä (käänteinen teleologia)] tai muuta kategorista päättelyvirhettä seuraa mitään transsendentaalista [kuten kauneutta], koska se on eksaktia kausaalista deskriptiota eikä kuvaa todellisuutta itsessään vaan ilmiöitten [metodisidonnaisia] syysuhteita [mittaava metodi ja mitattava todellisuus ovat kategorisesti eri asioita; todennäköisyydet eivät muuta tätä loogista välttämättömyyttä miksikään].

.

PS. Kirjoitin tämän ennen kuin luin Kullervon lähettämän selkeän, selväjärkisen ja ymmärrettävän kommentin [edellisessä päreessä]. Olen hänen kanssaan jotakuinkin samaa mieltä omassa 'teksti-piikkilanka-päreessäni'.

.

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/02/jospa-uskoisin.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Divine_apathy

http://fi.wikipedia.org/wiki/Platonismi

http://en.wikipedia.org/wiki/Platonism#Christianity_and_Platonism

http://kullervon.wordpress.com/2013/11/10/david-bentley-hart-the-experience-of-god/

Kuolema yksilöi ihmisen

Heideggerilla kuolema yksilöi ihmisen itselleen ja ravistelee hänet hänet irti das Manin todellisuudesta. Ihminen on kohti kuolemaa oleva [Zein-zum-Tode].

....

Ironinen kysymys/huomautus 1900-luvun omaperäisimmälle ja ehkä merkittävimmälle filosofille. Merkitsisikö ikuinen elämä yksilöllisyyden kuolemaa eli paradoksaalisesti ‘maailmansielun’ [Atman, terv. Schopenhauerin villakoiralle] muuttumista ‘kollektiiviseksi’ ihmiseksi/ihmisyydeksi teknonaturalistisen kehityksen kautta?! Kyseessä olisi joko eräänlainen ‘nirvana naturalized’ tai zombie-tilaa muistuttava oleminen. Ainakin tämä kehitys [mikäli uskomme kirjaimellisesti] murskaisi lopullisesti myös yksilöruumiin ylösnousemukseen uskovan kristillisen dogmatiikan. 

*

http://files.kotisivukone.com/finevision.kotisivukone.com/tiedostot/kalliokiipeily.pdf

http://files.kotisivukone.com/finevision.kotisivukone.com/tiedostot/vaitos2.pdf

http://www.helsinki.fi/lapinlahti/mika_federley.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger

http://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology

http://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#.27The_One.27_.2F_.27the_They.27

http://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Schopenhauer

http://en.wikipedia.org/wiki/Arthur_Schopenhauer

Episteemistä epistä

Biorobotti tekee näköhavaintoja.
*
Kommentti Sammalkielen kommenttiin edellisessä päreessäni.
*
Minusta tuntuu, että poljen paikallani tyhjää näitä filosofia-asioita jankatessani, mutta menköön nyt vielä kerran. Pitäisi pyrkiä paljon suurempaan tarkkuuteen, mutta en ole enää aikoihin uskonut argumentaation voimaan verrattuna performatiivis-metaforiseen kielenkäyttöön. Mielikuvituksen varassa toimiva fiktio vaatii kuitenkin omanlaisensa inspiraation lähteäkseen liikkeelle. Toki sitä inspiraatiota voisi tietysti auttaa pääsemään liikkeelle eikä vain odotella - - .
*
Sammalkieli kirjoitti: Samalla varmaan myös Tapio Puolimatkan käsitys uskonnosta virheellinen? Puolimatka väittää, että teismi on nimenomaan epistemologisesti perusteltu kanta: Uskonnollisella uskolla voi olla tiedollinen [mutta myös kokemuksellinen] oikeutus.

1
Tiedollinen oikeutus itsessään, SK, on [kuten hyvin tiedät ;\] perin ongelmallinen juttu. Jo Platon oli metafyysisesta idealismistaan huolimatta [tai pikemminkin sen takia] taipuvainen hyväksymään skeptisiä argumentteja.

Augustinus mutatis mutandis sovelsi Platonia kristilliseen teologiaan: ihminen ei pysty todentamaan ideoita eli Jumalaa tiedollisesti, mistä seuraava skeptisismi oli mahdollista 'ylittää' vain uskon avulla. 'Uskon, jotta ymmärtäisin'. Usko on seuraus skeptisestä positiosta.

Aristoteles puolestaan alkoi kehitellä uusia tieteen aloja sekä niihin soveltuvia tieteellisiä metodeja ja argumentaatio-sääntöjä, mutta ei juurikaan arvostanut matematiikkaa tiedonmäärittelyn ideaalina tai edes välineenä. Platonille sen sijaan matematiikka oli jumalallista eikä pelkästään välineellistä. Koko maailmankaikkeus oli hänelle pythagoralaisesti matemaattis-geometrinen 'olio'.

2
Mistä me saamme perimmäisen, ei-jäävin ja ulkopuolisen kriteerin, joka antaa meille oikeuden pitää hyvin perusteltuja uskomuksiamme totena tietona? Emme mistään - emme ainakaan tiedollisesti. Päättelymme sisältää aina enemmän tai vähemmän monimutkaisen kehän. Sen sijaan matematiikassa kehät tai mikään muukaan 'mahdottomuus' ei ole ongelma, mutta matematiikka onkin matematiikkaa - ei tietoa, joka tulee matematiikkaan 'vasta' teorioitten kautta.

Kehän väistämättömyys johtuu itse asiassa jo tietoisuutemme rakenteesta eli kognitiivisen toiminnan mahdollistavien edellytysten/ehtojen asettamista rajoista/rajoituksista ymmärrykselle. Ihmisen tietoisuuden olemassaolo mahdollistuu vain tietynlaista tietoa hahmottavana ymmärryksenä - [vrt. Gestalt psychology].

3
Tapio Puolimatkan suurelta epistemologi-gurultaan Alvin Plantingalta omaksuma näkemys teismin episteemisestä perusteltavuudesta on kyllä järkevä siinä mielessä, ettei [a-teistinen] naturalismi voi perustaa itseään yhtään mihinkään. Se vain havainnoi, laskee ja mittaa, mutta sillä ei ole muuta perustaa kuin havainto. Jo pelkkä havainnointi johtaa päättelyn regressioon, koska havainto ei voi olla oma perustansa vaan vaatii teoreettisen kontekstin, johon se voi ankkuroitua.

Teoreettisella kontekstilla puolestaan pitää viime kädessä olla absoluuttinen eli kumoamaton perusta {alkuehto], jotta maailma ylipäätään voisi olla olemassa hahmotettavissa ja käsitettävissä olevana kokonaisuutena. Tässä piilee tieteen ja tiedon paradoksi. Jos Perusta on kumoamaton, se ei ole tieteellisesti pätevä vaan uskon asia. Jos taas mitään perimmäistä perustaa [alkuehtoja] ei ole kuin teoreettisena konstruktiona, tieto relativoituu - olkoonkin, että todennäköisyyden aste voidaan arvioida.

Reduktiivinen naturalismi rakentuu konstruoiduille joskin varmoina pidetyille alkuehdoille ja niiden perustalta päätellyille havainto-teoreettisille koordinaateille, joista uusiin havaintoihin soveltamalla saadaan lisää koordinaatistoa. Mutta kaikki tämä on viime kädessä pelkkää todennäköisyyksien maailmaa, joka ei koskaan päädy/pääty Totuuteen, koska Totuus [kokonaisuutena, oliona sinänsä] lankeaa tieteen ulkopuolelle a] kognitiivisena mahdottomuutena ja tästä johtuen b] metafyysisenä hypoteesina [uskona]

Edellä mainituista syistä johtuen naturalismista seuraa myös moraalinen nihilismi - juuri se sama, jota haukutaan [postmoderniksi] konstruktivismiksi ja jota sofistikoituneemmat, kantilaisuuteen kallellaan olevat analyyttiset ulitiltaristi-pragmaatikot poliittista korrektiutta tavoitellen kutsuvat näkemysten refleksiiviseksi tasapainoksi tai oikeudenmukaiseksi kompromissiksi [Rawls, Habermas].

4
Plantingan 'warrant' eli uskon oikeuttava varma 'takuu' on kuitenkin episteemisestä 'välttämättömyydestään' huolimatta yhtä fiktiivistä [eli varta vasten loogisesti konstruoitua] sorttia kuin mikä tahansa muu metakriteeri, joka voisi oikeuttaa uskon Jumalaan tai vastaavaan moraalis-kosmiseen perustaan.

Plantingan ideana on kuitenkin osoittaa argumentatiivisesti, että teistillä [toisin kuin naturalistilla] on kuin onkin tiedollisesti perusteltu syy uskoa Jumalaan, joka toimii kaiken havaintotietoisuutemme perustana. Muussa tapauksessa harhailisimme kaaoksessa emmekä ymmärtäisi itse asiassa elämästä ja maailmasta viime kädessä muuta kuin omat projektiomme, mikä merkitsee, että Nietzsche ja postmodernistit olisivat oikeassa: teemme vain tulkintoja tulkinnoista.

Plantinga on argumentatiivisesti varsin taitava episteeminen kalvinisti-fideisti, mutta hänen päättelynsä on lopultakin yhtä [vähän tai paljon] vakuuttavaa kuin Pascalin matemaattis-peliteoreettinen malli uskon 'kannattavuudesta', mikä sekin toimii [Pascalin] fideistisen uskon puolustuksena.

Siten Pascalin riskianalyysi uskosta ja Plantingan epistemologiset todistelut ovat lopulta yhtä tyhjän kanssa. Jos et jo alunperin usko Jumalaan, ei sinulla myöskään ole mitään pakottavaa syytä uskoa sen enempää Pascalin kuin Platingan 'pelastavaan' todistukseenkaan. He eivät voi vakuuttaa ateistia tiedollisesti, vaikka he voivatkin esittää perustellusti, ettei naturalismi ole koherentti maailmankatsomus vaan pysyy kasassa vain olettaessaan materialismin metafyysiseksi perustakseen - mitä väitettä ei voi johtaa yksittäisistä havainnoista ja kokeista.

Vielä vähemmän on olemassa jotain materialistista moraalia, joka ei olisi pelkkää määrittelijänsä egoistista ennakkoluuloa - esim. utilitaristinen sosiaalidarwinismi.

5
Itse olen Heinimäen [ja Nevanlinnan] kanssa samoilla linjoilla, mitä tulee uskon perustelemiseen. Kyseessä on apofaatisen teologian tie. Toisin sanoen me emme voi tietää Jumalasta [olemuksena, Totuutena] yhtään mitään ['jumalallisia' energioita pystymme kyllä havainnoimaan ja mittailemaan], mutta/ja juuri tässä tietämättömyydessä on Jumalan 'olemus' ja meidän [mahdollinen] 'uskomme'. Ei yhtään enempää eikä vähempää.

Tiede-ateisti tekee tuosta tietämättömyydestä tiede-fundamentalistisen johtopäätöksen ja alkaa suhtautua luonnontieteeseen siten, että vain sen antama tieto on maailmankaikkeuden ontologinen perusta eikä pelkästään tieteellisen turkimusmetodin väliaikainen tulos.

Johtopäätös menee vielä pitemmälle. Se väittää, että matematiikka on todellisuuden/Totuuden ainoa kieli - ikäänkuin ihmiset todella olisivat pelkkiä matemaattisia koneita - ikäänkuin myös moraali olisi koneisiin ohjelmoitua koodistoa, jonka voi konstruoida, dekonstruoida ja rekonstruoida - loputtomiin.

Kuten sanottu tällainen maailmankatsomus {ontologinen naturalismi = moraalinen nihilismi] ei perimmältään eroa postmodernista nihilismistä eikä edes sofistikoituneista kompromisseista kuin ehkä joidenkin käyttämiensä termien osalta.

6
Mutta niin kauan kuin minussa henki pihisee, vastustan näitä koneihmisen epäjumalakseen rakentaneita kultaisen vasikan palvojia. Eikä haittaa vaikka minut tieteellisen 'mentaalihygienian' nimissä julistettaisiin mielisairaaksi tai vaikka koko muu maailma kääntyisi minua vastaan.

Ja jos tällaista asennetta sitten sanotaan vaikka fundamentalismiksi, niin okei - minä olen fundamentalisti - sen yhden ainoan totuuden puolesta, jota itsessäni - subjektina, minänä, Rauno Räsänenä - tulen lyhyen elämäni aikana kantaneeksi täällä murheen laaksossa.

Päreitäni tunteva lukija toki tietää ja ymmärtää, että olen yksilöllistä [mutta en mielivaltaista vaan universaalia] hyvettä julistava kyynikko-Diogenes - en jollain jumalallisella ilosanomalla varustettu kiertue-apostoli - olkoonkin, että tein erään puhuja-Paavalin kanssa sinunkaupat - hänellä kun oli mielestäni ollut peräti mielenkiintoisia hallusinaatioita.

PS.
Ai mitäkö totuutta 'kannan itsenäni'? Se selviää itsellenikin vasta viimeisellä tuomiolla. Tapaamme kaikki siellä sitten joskus - ajan ja ulottuvuuksien tuolla puolen.

PPS.
Nietzsche kirjoitti puoli vuotta ennen henkistä romahtamistaan, ettei hän ole ihminen vaan dynamiittia. Minä saattaisin sanoa [jo paljon ennen sekoamistani], etten ole kone vaan itsetajuinen ja itsepäinen nahkapussi - sellaisenaan toki myös altis - jos ei räjähtämään niin ainakin rähjäämään - [oletteko koskaan nähneet ainuttakaan rähjäävää konetta? Ette ole - - -.].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/09/mielestani-teet-perustavaa-laatua.html#comments
http://www.wisdom.fi/infinite/index.php?page=page9.3
http://en.wikipedia.org/wiki/Gestalt_psychology
http://en.wikipedia.org/wiki/Alvin_Plantinga
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tapio_Puolimatka
http://www.tapiopuolimatka.net/13 - [Tapio Puolimatkan suomentama Alvin Plantingan klassikko-artikkeli]
http://www.tapiopuolimatka.net/57
http://en.wikipedia.org/wiki/Pascal%27s_Wager
http://www.philosophy.dept.shef.ac.uk/hangseng/readinggroups/folkpsych.php

Zur Genealogie der Moral

Kuvassa Darwin ja uusdarwinistit: Stephen Jay Gould, Richard Dawkins ja Francis Crick.

(Kielimafian yövuoro täydensi moraaliani klo: 01.25.)

Kommentti Tapsa P:lle Iineksen päreessä Moraalin synty.
*
Tapsa P kirjoitti:
Kristinusko taisi olla Iinukalla vain esimerkkinä, sillä onhan 500 vuotta vanhempi buddhalaisuuskin paljon moraalisempaa.

Hehheh. Siis mitä? Tässä meillä mies, joka tietää, mikä on moraalista, moraalisempaa ja veikkaanpa, että hän tietää vielä, mikä on kaikkein moraalisinta. Mutta buddhalaisethan ovat vaatimatonta väkeä. Kaipa sellaiset ovat samalla myös kaikkein moraalisimpia ihmisiä.

En voi filosofiaa harrastaneena todeta kateellisena muuta kuin ohhoh - olisipa minulla tuo varmuus.
*
Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että moraalin genealogia juontuu viime kädessä biologiasta, mutta ehdottomasti eri mieltä siitä, että moraali inhimillisenä eli yksinomaan ihmiselle ominaisena projektina juontuisi suoraan evoluutiosta tai geeneistä.

Kyseessä on huomattavasti välittyneempi prosessi, ja joka muuta - naturalistina - väittää, tekee kategorisen virhepäätelmän eli puhuu asiasta, josta hän - naturalistina - on velvoittanut itsensä pysymään vaiti - - vrt. Wittgensteinin perusteltu tiukkuus eli vaikeneminen Tractatuksessa koskien etiikkaa, estetiikkaa ja uskontoa.

Miten yhdistää moraalin rationaaliset perustelut niiden evolutionaariseen perustaan ei onnistu jollain kaikkitietävällä, muka sosiaalidarwinistis-geneettisellä reduktionismilla, koska reduktionismi ei selitä inhimillisistä - siis ihmisen kielellisistä merkityksenannoista vielä juuri mitään.

Ja huom! - jos se selittäisi, niin kyse ei olisi moraalista vaan puhtaasti biologisista, lajityypillisistä ominaisuuksista eli vaistonvaraisista reaktioista.

Mitä sosiaalidarwinismiin tulee, niin kyseessä on ilman muuta rodunjalostukseen verrattava rasistinen oppi. Ja muuta oppia en suoraan evoluutiosta johdettuna oikeastaan löydä - jos siis jätämme huomiotta tuon edellä mainitun, lajityypillisen triviaalikäyttäytymisen.
*
Katsoin eilen harvinaisen videopätkän, jossa maakotka hyökkäsi poronvasan kimppuun ja tappoi sen, koska nuori emä ei kyennyt suojelemaan vasaa. - - Kyseisestä videopätkästä löytyy ihan tarpeeksi evoluutiosta johdettua 'moraalia' (huomaa lainausmerkit).

Eikä ole väliä, oliko tuo vasa buddhalainen vai ei. Kotka tappaa sen anyway - kuten kiinalainen tiibettiläisen munkin.

Olenkin jo pitkään ihmetellyt ja ihmettelen yhä jälleen - Tapsan kommentin jälkeen, miten on mahdollista, että buddhalainen hyväntahtoisuus ja rauhanomaisuus sekä biologisesta evoluutiosta eli itsekkäästä geenistä (myös altruismi on itsekästä eli oman lajin säilyttämiseen pyrkivä reaktio eläinmaailmassa) johdettu sosiaalidarwinismi kulkevat monesti kuin käsi kädessä, mutta kaipa se sittenkin on mahdollista. - - Ovathan osapäiväbuddhalaiset tosi hyviä kapitalisteja. He eivät vastusta olosuhteita niinkuin kaikenkarvaiset vasemmistointellektuellit, joiden syvimpänä haaveena on perustaa totalitaarinen valtio ja nostaa valtaan diktaattori (ihan totta - - haha - nyt melkein naurattaa joskin karvaan itseironisella tavalla).

*
Moraalisessa merkityksenannossa (kuten kielellisessä symbolisaatiossa ylipäätään) ihminen seisoo ikäänkuin toisella jalallaan biologian ulkopuolella ja toinen jalka biologian sisällä.

Verenkierto jalasta toiseen ja takaisin ei aina synkkaa - ovathan välissä kaiken lisäksi sukupuolielimet - nuo moraalin synnyttäjät ja samalla sen pahimmat viholliset.

Mutta jatkan myöhemmin ja lähden nyt k...lle.
*
On the Genealogy of Morality (Nietzsche)
http://www.princeton.edu/~howarth/402/syllabus.html
BBC - Earth News - Eagles filmed hunting reindeer

Varis raakkuu kirjallisuuskritiikkiä

Kirjoitettu kommentiksi Iineksen päreeseen Oikukas tuuli jos luki jonkin sivun.

(Kielimafian viimeisin tarkennus Mukan teemoihin ja tyyliin klo: 19.10.)

*
Timo K. Mukka kuoli hiukan samaan tapaan kuin'Syntisen laulun' ihmisetkin: osaksi muiden rääkkäämänä ja uhkaamana, osittain oman yliherkkyyden ja itsetuhoisuuden kautta.

Mukan maailma on minulle lähinnä himon alastonta tuskaa ja euforiaa sekä inhorealistista kurjuutta. - - Hätkähdyttävää, raadollista ja illuusiot riisuvaa.

Mukan käsitys rakkaudesta on kuitenkin (jopa!) minulle liian 'likainen' ja ahdistava - olkoonkin, että rakkaus toki aina ilmenee sekoituksena vastustamatonta huumausta keskellä verta ja suolenpätkiä.

Joka tapauksessa positiivisen idealismin lähes täydellinen poissaolo (varsinkin Syntisessä laulussa), ihmissuhteitten miltei ennalta määrätty epätoivoisuus ja sosiaalinen kieroutuneisuus, vähäisenkin optimistisen ilon palauttaminen tai pikemminkin 'tyhjentäminen' luonnon moraalittomaan ja veriseen kiertokulkuun, menee Mukalla joskus niin pitkälle, että hänen äärimmäinen naturalisminsa - 'henkistettynäkin' - lopulta syö tekstin kirjallista vakuuttavuutta/kestävyyttä, vaikka tarkoitus on varmasti ollut päinvastainen.

Kirjallinen ilmaisu nimittäin vaatii ja tarvitsee aina tietyn fiktionaalisen etäännyttämisprosessin tuekseen, jotta siitä 'tulisi' (hyvää) kirjallisuutta.

Pelkkä illuusioton kuvaus, vaikka se yhä säilyisi pateettisena, on vaarassa muuttua joko (sosiaali-)pornoksi tai neutraaliksi dokumentiksi, jolloin se väistämättä menettää runollista ja/tai eeppistä vakuuttavuuttaan.

Mukka kirjoitti omaa sairaskertomustaan, mutta koska hän ihan oikeasti oli lahjakas (verrattuna esim. Hans Seloon), hän kykeni tekemään raportoinneistaan ja 'epikriiseistään' kirjallisuutta.

Entä voidaanko tämän nuorena kuolleen Lapin miehen ahdistuneen ja euforisen 'sairasproosan' sanoa sisältyvän suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin? Hiukan epäilen.
*
http://www.fixgalleria.net/release.php?id=3904

'What begins in the work of Caravaggio is, quite simply, modern painting' (Paul Valery's secretary)

Viimeisin kielimafian kanssa tehty vääntö: - aamu, 4.8.

*

Katsokaa näitä kuvia kaikkein tarkimmalla ja suurimmalla (myös sielullisesti) 'optiikalla' (wikipedian kautta). Ne ovat järkyttäviä - - ja ihania. [myös] Ne todistavat,- mikäli uskaltaudun käyttämään räsäs-heideggerilaista ilmaisua - että vain taide voi toimia (kuin nainen) Totuuden esiintuojana - ei Totuuden isänä (irstaana pukkina) tai huorana (pilluteatterina) vaan Totuuden Synnyttäjänä (esteettisen 'ilmitulo(n)a') - ikääkuin se olisi suoritus ('coming'- hah)

*

The difference between tenebrism and chiaroscuro is perhaps best expressed by Rudolf Wittkower:

"With Caravaggio light isolates; it creates neither space nor atmosphere. Darkness in his pictures is something negative; darkness is where light is not, and it is for this reason that light strikes upon his figures and objects as upon solid, impenetrable forms, and does not dissolve them, as happens in the work of Titian, Tintoretto and Rembrandt."[1]

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Caravaggio
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Michelangelo_Caravaggio_069.jpg

Kaksi klassikkoa ihmisen anatomiasta osa 2

This summary is not available. Please click here to view the post.

Kaksi klassikkoa ihmisen anatomiasta osa 1

The Origin of the World. (L'Origine du monde; - ks. Courbet-wikipedia.) Oil painting by Gustave Courbet (1866). Paris: Musée d'Orsay - http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=1h&oq=&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=the+origin+of+the+world

Linkkilisäys klo: 16.20.
*
Tämä on kaikkein luonnollisinta taidetta. Jo luolamaalarit sen tiesivät ja tunsivat kymmeniä tuhansia vuosia sitten.
*****
Seuraava laulu sopii klassikkotaulujemme taustalle kuin camp-estetiikka leirintäalueelle.

http://www.youtube.com/watch?v=uxrrhNnnmlk
KAIKEN TAKANA ON NAINEN - Matti ja Teppo
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Vulva

Ajattelun ja ajattelujärjestelmien ristiriitaisuudesta

Kirjoitettu kommentiksi Iineksen päreeseen Ihmisen luokittelusta.
Viimeisin kielimafian muutos tuli englannin kielen kuvaukseen 28.1.
*
I
Tämä aihe on niin laaja, niin vaikea ja ajoittain jopa niin mahdoton, että se melkein kaatuu päälleni.

Minulla on kyllä tästä teemasta sanottavaa ja paljonkin (olen siitä myös kirjoittanut blogeissani), mutta se vaatii ainakin viiden päreen verran pohdintaa, eikä sittenkään päästä tyydyttävään lopputulokseen - koska sellaista tässä asiassa ei ole!

Joka tapauksessa - filosofin näkökulmasta naturalismi on tämän ajan peruseetos. Humanismi lienee kärsinyt - pitkälti myös omaa 'hienoperseisyyttään' - henkisen vararikon.

Osittain myös tämän kehityksen seurauksena meille ilmestyy noitaTakkiraudan tapaisia, naturalismissaan lappusilmäisiä 'kybog-sanakirjoja', jotka tietokoneet aikanaan tulevat täysin korvaamaan.

Luokittelut joka tapauksessa säilyvät. Koko ajatus makrotason rauhanomaisesta rinnakkainelosta maailmakatsomusten välillä on perimmältään tekopyhää toiveajattelua.

Myös mikrotasolla antagonismi erilaisten mielipiteitten, käsitysten ja havaintojen välillä - jopa yhden ja saman ihmisen ajatusmaailmassa - on tosiasia, jota ei voi väistää (näin esim. Nietzsche ja Freud).

Rauhanomaisen rinnakkaiselon kannattajat ehkä luulevat, että myös ihmisen tietoisuudessa voisi vallita yksimielisyys siitä, mikä on tosi tai epätosi käsitys asioista ja asiaintiloista. Tämä aristoteelinen perusaksioona tekee ajattelusta - varsinkin semantiikasta - kuitenkin torson.

Nietzsche piti tällaista käsitystä ihmisen kognitiosta ja psyykestä miltei typeränä - ja aivan perustellusti - sanokoon tekoälyn tutkijat mitä tahansa. Ihminen ei ole tekoäly.

Kaksiarvologiikka ja/eli kolmannen poissuljetun laki on perustavaa laatua oleva malliesimerkki siitä, miten tämä formaalilooginen perusaksiooma (joka on toki välttämätön johdonmukaisen päättelyn kannalta) typistää ihmisen ajattelun moninaisuutta ja syvyyttä (Prokrusteen vuode) yrittäessään saattaa sen järjestykseen, saada siihen koherenssia ja pitää sen puoliväkisin korrespondenssissa empiirisen todellisuuden kanssa.

II
Myös - ja väittäisinpä jopa (Matti Sintosta kompaten) HY:n käytännöllisen filosofian laitoksen professorin, Timo Airaksisen tapaan, että etenkin akateemisessa maailmassa riidat eri ajattelujärjestelmien ja perusnäkemysten välillä tulevat aina olemaan - ainakin täysin vastakkaisten vakaumusten suhteen - syviä ja joskus miltei traumaattisia. Henkilökemiatkin sakkaavat ajoittain niitten takia.

Vaikka tietysti on heti muistettava (mikä olikin Airaksisen varsinainen pointti), että noihin riitoihin kytkeytyy myös kilpailu- ja valtaintressejä - ei aina mutta säännöllisin väliajoin - ainakin silloin, kun kilpaillaan professorinviroista.

Tämä eri filosofisten näkemysten perusantagonismi kävi hyvin selväksi esimerkiksi biologian filosofiasta kirjan toimittaneen, Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian laitoksen tieteenfilosofian luennoitsijan, dosentti (-98) Matti Sintosen kommentista kysymykseeni eri filosofisten näkemysten suhteista toisiinsa - esim. Wittgensteinin antirealismi ja Popperin väite filosofian sidoksesta luonnontieteeseen ja tieteeseen ylipäätään - siis tietynlainen, naturalistinen realismi.

Ne kiistat ovat äärimmäisen pahoja akateemisen maailmankin sisällä aina ja edelleen. Hyvä että edes kunnon keskusteluyhteys saadaan aikaan. Richard Dawkins esimerkiksi väisteli vuosikausia Alister McGrathin toivetta käydä julkista debattia Dawkinsin kanssa ateismin ja luonnontieteen suhteesta toisiinsa.

Toisaalta minä voin kyllä hyvin ymmärtää Dawkinsia tässä asiassa: miksi jaaritella ihmisten kanssa, joiden näkemyksiä ei voi sietää eikä muuttaa miksikään (hymiö).

Mutta onhan Dawkins kuitenkin tehnyt todella valtavan paljon hyvää työtä popularisoidessaan evoluutiobiologiaa. Kunnioitan häntä tämän takia paljon, vaikka yhä pidänkin hänen ateismi-kritiikkiään melko alkeellisena.

III
Itse olin aikoinaan huono matematiikassa ja inhosin koko ainetta syvästi. Mutta sitten tapahtui jotain outoa.

Kun suoritin viimein -90-luvun lopulla lukioni loppuun tehdessäni samalla yliopistollisia arvosanoja täyttä häkää, sain kuitenkin melko helposti - lainkaan kotilaskuja tekemättä! - kahdeksikkoja matikan kokeista.

Ja numerot vain paranivat loppua kohden, joten halutessani perehtyä asiaan olisin kai saanut kiitettäviä.

Olin kuitenkin laiska - taas kerran - enkä jaksanut pohtia asiaa, joka ei 'suostunut' selviämään minulle 'tarpeeksi' nopeasti.

Ja vaikka aloinkin silkasta mielenkiinnosta pohtia matematiikkaa metatasolla filosofisesti, ei se minua käytännössä kiinnostanut edelleenkään. Tämä lienee ollut varsinainen pääsyy siihen, etten jaksanut pohtia niitä kotilaskuja.

Kuitenkin matematiikan ja muiden luonnontieteellisten aineitten helppo omaksuminen yllätti ja ihmetytti minua niin suuresti, että puhuin asiasta myös matematiikan opettajalleni sekä eläkkeelle siirtyvälle rehtorille, joka oli biologi.

Kotkan lyseon ilta-/aikuislukio on luonnontieteen reaalia painottava. Jouduin -97-98 suorittamaan kaikki pakolliset kemian, maantiedon, fysiikan ja biologian kurssit myös lukion ensimmäiseltä, jonka olin -70-luvun alussa jo suorittanut (kielilinjalla tietenkin).

Fysiikan kokeesta sain jopa 9½. Biologian pakollinen kakkoskurssi DNA-ketjuineen oli tunnetusti ehkä lukion vaikein, A-englannin ohella, mutta kiitettävä tuli siitäkin - helpommin kuin englannista!

Paras sarja Kotkan aikuislukiossa - aiemman päivälukion arvosanat mukaanlukien - oli kuitenkin 8 historian kurssia, joista kaikista tuli kiitettävä - viimeisestä 10.

Kielistä paras oli - yllätys yllätys - ruotsi, vaikka sanavarastoni siitä englantiin verrattuna on varsinkin nykyään suppeahko. Yo-kokeen ruotsin rakennetestissä mulla oli vain 1 virhe.

Mutta se oli silloin. Nyt on ruotsi jäänyt lingua francan eli englannin - tuon idiomeista koostuvan kiertoilmaisukielen! - jalkoihin.
*
Päivälukion toinen jäi aikoinaan kaksi kertaa kesken keväällä - - Räsänen lähti hullujen huoneelle, kunnes palasi viimein bloggaamaan - vai sanoisinko pikemminkin 'päreilemään', sillä enhän minä mikään informoiva ja keskusteleva tyyppi ole - minä vedän showta!

Filosofia, taide ja erityistieteet

Kirjoitettu kommentiksi merille (myös petrille) päreeseen beetles and spiders.
(Kielimafia kävi iltakahvilla klo: 20.00)
*
meri kirjoitti:
'tähän tietysti rauno sanoo, että biologia ei voi olla filosofiaa, mutta kyllä se on.'

Biologia on biologiaa. Filosofiaksi se muuttuu 'metaphor-morfologyn' kautta. Toisin sanoen (biologisille) käsitteille annetaan jokin toinen merkitys kuin, mikä niillä biologisen kontekstin puitteissa pitäisi olla.

Biologia on eksakti erityistiede. Filosofia fiktiivis-käsitteellistä 'pallottelua'.

Tai - sitten kaikki kirjoittaminen on - jos ei filosofiaa niin ainakin fiktiivistä leikittelyä sanojen merkityksillä, joita niillä ei alunperin ollut eikä edes myöhemmin tule olemaan (koppakuoriainen ja Luojan 'mentaliteetti'?!).

Filosofia on projekti, joka pyrkii jatkuvasti hävittämään omat kysymyksenasettelunsa kielellisinä tai wittgensteinilaisittain syväkieliopillisina 'harhoina'. Filosofia on itsensä tuhoamista.
(Wittgenstein ja Heidegger käyttävät molemmat filosofisesta asenteestaan käsitettä destruktio, josta tuli osaltaan dekonstruktion lähtökohta).

Se, mitä jää jäljelle, on sitten - tai sen kai pitäisi olla - erityistiedettä an sich.

Älä siis anna koppakuoriaisellesi muita merkityksiä, kuin mitä sillä todella on, mikä haluat olla biologi. Muussa tapauksessa kirjoitat pikemminkin kyseenalaista fiktiivistä tarinaa koppakuoriaisen kehityksestä kuin kuvaat sen elämää siten, kuin se todella tapahtuu.

Mutta pystytkö siihen? Mistä sinä saat kyvyn kirjoittaa asioista niinkuin ne todella tapahtuvat? Et mistään. Jatka siis retkeilyäsi 'metaphor-morfologyn' Narniassa, ja voit fantisoida olevasi yhtä aikaa sekä biologi että filosofi.
*
Sama toisin sanoen: Filosofian ja erityistieteiden 'puurot ja vellit' (kontekstit) on helppo sekoittaa varsinkin taiteen nimissä.

Tosin myönnän kyllä entistä avoimemmin, että taiteilija on ainut ihminen, jolle minä moisen 'sekaannuksen' suon, koskapa juuri tuo luova sekaannus/sekoitus (fakta/metafora, kirjaimellinen/vertauskuvallinen) on hänen luovuutensa perimmäinen ehto ja edellytys.

Juuri tämä on - tällä kertaa näillä sanoilla sanottuna - se viime aikojen suurin myönnytykseni estetiikan ja ennenkaikkea taiteen tekemisen suuntaan, mitä filosofiseen asenteeseeni tulee.

(Tiedät kyllä, mistä sain alkuperäisen idean tähän synteesiyritykseeni, jota olen pyrkinyt pikku hiljaa epämääräisesti kehittelemään).
*
Lopuksi tähän kontekstiin enemmän tai vähemmän sopiva sitaatti Nietzscheltä:

'Elämän pitäisi herättää luottamusta': Näin asetettu tehtävä on valtava. Sen ratkaisemiseksi on oltava luonnostaan valehtelija, on oltava ennenkaikkea taiteilija.'

Omin sanoin aiempaan kontekstiin viitaten:

Ollakseen filosofi, biologin on pystyttävä valehtemaan uskottavasti - jopa itselleen. Sillä se, mitä filosofiasta lopulta jää jäljelle on taide - eli se, mistä filosofia aluperin sai alkunsa/rr.

Entä kuka silloin puhuu: biologi, filosofi vai taiteilija - vai kaikki kolme?

Miten vain: filosofia on sulautumassa erityistieteeksi ja/tai katoamassa taiteen loputtomaan ei-mihinkään. Mitään itsenäistä asemaa sillä ei kuitenkaan enää ole. Annetaan siis tässä asiassa periksi mm. Marxille, Nietzschelle, Freudille, Wittgensteinille, Heideggerille - ja Richard Rortylle.

Ranskalaiset poststrukturalistit 'tappoivat' filosofian lopullisesti. Analyyttiset naturalistit (Dennet, Churchlandit jne.) sekä osaltaan myös filosofian politiikkaan redusoineet: esim. transsendentaalikko Habermas tai kantilainen deontologi-analyytikko/utilitaristinen talousteoreetikko Rawls) teke(i)vät samaa omilla tahoillaan.

Filosofia erityistyy ja erikoistuu erikoistumistaan, kunnes se muuttuu osaksi tieteen metodologiaa: tieteen kielen loogista syntaksia (Carnap) tai ekspressiivisesti vastakkaisessa suunnassa esteettistä performaatiota.

Siten filosofiasta on viimein tullut joko taidetta (fiktiota) tai erityistieteiden palvelija - ei itsenäinen, ikuisten kysymysten kysyjä. Filosofia alkuperäisenä projektina on näin ollen kuollut - ja me olemme sen tappaneet!
*
No - minun puolestani voimme kyllä aivan hyvin kirjoittaa biologian ja teologian aineksista tehtyä 'sekametelisoppaa' ja kutsua sitä vaikka filosofiaksi.

Mutta älkää pakottako minua syömään tätä soppaa muuna kuin taide-keittiön aikaansaannoksena. Silloin se saattaa maistua varsin hyvältäkin. Valitettavasti vain tällä reseptillä saa aikaan sekä huonoa filosofiaa että huonoa biologiaa.

Freud, reduktionismi ja tieteiden välinen valtataistelu

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen kommenttiin tämän päreessä "Freudista lukiessa".
*
Eihän tuo Augustinuksen konkupiskenssikäsitys mulle mikään vieras ollutkaan. Ja olen kyllä samoilla linjoilla kanssasi mitä tulee Augustinus-Freud-debattiin seksuaalisuudesta.

Freudille psykoanalyysin tieteellistämisestä, mikä itse asiassa merkitsi samaa kuin sen legitimointi tiedeyhteisöissä ja auktorointi terapiamuotona, taisi tulla pakkomielle, joka jakoi hänen ajatteluaan kahteen suuntaan.

Freudin tieteenfilosofinen ihanne oli joka tapauksessa varsin positivistinen ja reduktionistinen.
Joskus on puoli-ironisesti esitetty analogia, jonka mukaan Freudille seksuaalivietillä varustettu ihminen on kuin höyrykone, joka toimii 'paineen' voimasta - höyry siis ymmärrettynä libidoksi.

Mutta toisaalta Freud modifioi Platonilta omaksumaansa kolmitaso-mallia (järki-tahto-halu) elämänsä aikana pariinkin kertaan. Muistaakseni tunnetaan ekonominen, topologinen ja strukturalistinen malli.

Vaikka reduktionistinen perusasetelma (torjuttu libido neuroosien alkuperänä) ei niissä muutu, niin Freudin oli ymmärtääkseni pakko antaa enemmän tilaa pluralistisemmille symbolisille tulkinnoille - pelkän seksuaalisymboliikan korostuksen sijaan.

Silti kuten sanoin Freud ei koskaan luopunut alkuperäisestä 'höyrykoneasetelmastaan', joka popularisoitui, ja joka säilytti kanonisen asemansa myös 'puhtaassa' psykoanalyysissa, vaikka psykoanalyysi diskurssina ja terapiamuotona kehittyikin ajan mittaan painottamaan enemmän esim. ihmissuhteiden yleistä dynamiikkaa sekuaalisuuden sijaan (Klein, Lacan, Eriksson, Kohut, Kernberg, Bion jne.).

Minua on jotenkin hämmentänyt paitsi Freudin libido-reduktionismi ja repressioteorian dogmaattinen luonne myös eri psykoanalyyttisten koulukuntien synty.

Psykoanalyysi hajosi (tai itse asiassa Freud hajotti sen dogmaattisen asenteensa vuoksi) 'ideologisesti' heti alkuvaiheessaan eri suuntauksiin, mikä kertoo mielestäni jo itsessään sen yksinkertaisen tosiasian, että p-analyysi ei ole ainakaan luonnontiedettä vaan jokin aivan muu diskurssin muoto.

Näen kuitenkin Freudin reduktionismin olevan samassa linjassa kuin naturalistinen reduktionismi yleensä: ihminen ja maailma pyritään selittämään palauttamalla kaikki muuttujat tietyn yhteisen nimittäjän alle, eikä muita kategorisia (filosofisesti: ontologisia) selitystasoja suvaita.

Tällainen näkemys voi hyvinkin päteä luonnon tutkimiseen, mutta ihmisen tutkimisen suhteen se on paitsi väärä myös turmiollinen - esiintyipä se sitten freudilaisessa tai bio-fysikalistisessa muodossaan.

Jos yrität ymmärtää ihmisen emootioita ja käyttäytymistä pelkästään ottamalla esim. verinäytteitä, toimit itse asiassa kuin rasisti tai natsi-mengele: yrität etsiä selitystä sieltä, mihin olet sen aina jo valmiiksi (tietäen tai tiedostamatta) projisoinut omassa tieteenteoriassasi ja filosofisessa antropologiassasi (= ns. 'paha kehä').

Ikäänkuin soluarvot yhtäkkiä muuttuisivat suoraan tunteiksi, teoiksi ja sanoiksi - ilman mitään teoreettisesti ja kommunikatiivisesti välittävän kategorisen tason läsnä- ja olemassaoloa.

Voidaan vain kysyä: mikä on se 'gnosis' ('salainen tieto'), joka paljastaa reduktionistille välittömästi ja suoraan - kuin sisälmykset shamaanille - että tutkittavan ihmisen emotionaaliset kärsimykset johtuvat torjutusta seksuaalisuudesta tai hänen veriarvojensa 'konstellaatioista' (vrt. tähdistä ennustaminen ;)
Ovatko he jumalia - nuo reduktionistit? Tai ainakin jumalien 'sanansaattajia'...

Tätä kritiikkiä vasten joku Janne Kivivuori on ymmärtänyt sinänsä mainiossa *Pahassa tiedossaan' reduktionismi-kritiikin hieman pieleen - etten sanoisi.
Tuo kritiikki nimittäin on sekä tieteellisesti että filosofisesti täysin oikeutettua ainakin ihmistieteen lähtökohdista.

Tietysti voimme foucaultlaisittain todeta lakonisesti, että luonnontieteiden ja ihmistieteiden, humanismin ja naturalismin välinen skisma on 'pelkkää' valtataistelua tieteen ja siten yhteiskunnallisen ja poliittisen vallan herruudesta.

Foucault itse lienee - eikä varmaankaan ilman ironiaa - ymmärtänyt, että mitä enemmän tietyt luonnontieteilijät ryhtyvät vastustamaan tällaista tieteen relativointia, yhteiskunnallistamista ja historiallistamista, sitä selvemmin ja painokkaammin he tulevat todistaneeksi sen väitteen, että kyse on juuri yhteiskuntapoliittisesta valtataistelusta..;)

Kyse ei kuitenkaan ole tieteen metodisten tutkimusperiaatteitten kyseenalaistamisesta vaan siitä, miten ja kuka tieteen tuloksia lopulta tukitsee kulttuurisessa ja poliittisessa kontekstissa.

Kivivuori väittäisi melko varmasti minun syyllistyvän salaliittofantasioihin, jos sanon, että tässä ajassa reduktionistiselle tieteelle ja sen suoralle johdannaiselle: teknokulutuskulttuurille on annettu poliittiseen valtaan rinnastettava auktoriteetti, joka pitäisi paljastaa ja purkaa, mutta vähät minä Kivivuoresta.

Eihän minun tarvitse muuta kuin kirota päivittäin postiluukustani tipahtelevia mainoksia tajutakseni, ettei tässä maailmassa ainakaan humanistisella sivistyksellä ole tulevaisuutta.

MOT

Kehä I:stä Kehä III:elle - teismin ja naturalismin tuloksetonta kädenvääntöä

Kirjoitettu kommentiksi Mika Sipuran päreeseen Taru Herrasta I: Jumalharha (6.1). (Tarkennus ja lisäys klo: 03:00)
*
Kirjoitin, etten ota kantaa Plantingaan. En ole tietoteoreetikko (enkä pätevä arvioimaan häntä yksityiskohtaisemmin), mutta tietoteoria sen sijaan on juuri Plantingan argumentatiivinen perusviitekehys.

Sitäpaitsi olen käsitellyt ainakin ylimalkaisesti hänen perusväittämäänsä blogissani: naturalismi ei pysty perustelemaan ihmisen tiedollisten kykyjen ja siten myös havainnon ja tiedon perimmäistä luotettavuutta.

Vaihtoehdot ovat silloin joko avoin skeptisismi tai silkka kehäpäättely. Tilastolliset 'totuudet' menevät mielestäni kuitenkin induktiivisten yleistysten piikkiin. Ovatko ne luotettavaa tietoa vai hypoteettista idealismia (tai kumpaakin!), riippuu tutkijan tieteenteoreettisesta vakaumuksesta...

Plantingan mukaan teismi pystyy paremmin toimimaan havaintotietomme luotettavana perustana, mutta tämä edellyttää sitä, että meillä todellakin on aito, synnynnäinen, reflektiivinen peruskokemus Jumalasta, joka vertautuu Mooren väitteeseen, että tiedämme kätemme (perimmältään siis ulkomaailman) olevan varmasti olemassa.

Jotta ulkomaailman ja havaintojen voisi ajatella olevan mahdollisia hahmottaa tutkimuksellisen teorian puitteissa, pitää havaintojen määrälle olettaa/asettaa jonkinlainen 'loppupiste', mikä on havainnoista itsestään käsin mahdotonta muuten kuin hetkellisesti - tutkimuksen struktuurin puitteissa.

Ymmärtääkseni Plantingan mukaan lopullisen loppupisteen havaintojen äärettömyydelle voi antaa ja taata vain Jumala, joka on luonut maailman - mikä ajatus vertautuu Big Bangiin, jolla on alkuperäinen, ei-ajallinen aiheuttaja. Silti Plantinga ei ole deisti.

Plantinga näkee vaivaa ja osoittaa tiukkaa argumentatiivista pätevyyttä todistaessaan tämän väitteensä epistemologisen paikkansapitävyyden, mutta yhtä kaikki - ei se minuakaan saati sitten monia muita vakuuta edes haastavana tietoteoreettisena saavutuksena, vaikken kielläkään P:n päättelyn tiettyä älyllistä vetoavuutta.

Sitten kun siirrytään perustelemaan Jumalaa ja naturalistista metodia pelkästään empiirisinä pidettyjen faktojen puitteissa, väittely saa luonteen, jossa Plantingan pitäisi osoittaa joitain tieteellisiä tosiasioita paitsi Jumala-kokemuksen ehdoista ja mahdollisuudesta myös ja etenkin aiheesta: Jumala versus naturalistinen oletus todellisuuden luonteesta ja sen tutkimisesta.

Tällöin hänen pitäisi yrittää vakuuttaa luonnontieteilijä empiirisillä faktoilla, jotta samanaikaisesti kykenisi soveltamaan tuota varsin pätevän oloista tietoteoreettista argumentaatiotaan näihin tosiasiaväitteisiin - ja siihen hän ei välttämättä kykene.

Toisaalta luonnontieteilijä ei ymmärrä, miksi hänen itsensä pitäisi suostua pelaamaan samaa argumentaatiopeliä kuin Plantinga, koska hän on yleensä jo vakuuttunut tosiasiaineistonsa perimmäisestä luotettavuudesta.

Tällä tavoin keskustelu/väittely kohdistuvat lopulta toistensa ohi, eikä mitään positiivisia kompromissituloksiakaan ole edes mahdollista saavuttaa. Rintamalinja junnaa paikallaan, koska molemmat osapuolet ovat jo joko Jumala-oletuksen puolesta tai sitä vastaan.

Tällainen jämähtäminen omiin perusteluihin merkitsee, että perustellaan oma vakaumus lopulta omalla vakaumuksella, joka piti todistaa riippumatta omasta vakaumuksesta.

Vielä kerran: molemmissa diskursseissa on siten kyse kehäpäättelystä: omiin tieteellisiin ja filosofisiin tai uskonnollisiin auktoriteetteihin vetoamisesta, vaikka juuri ne piti todistaa oikeiksi - niistä itsestään riippumatta.

Plantinga perustelee uskollaan Jumalakokemukseensa, joka siis on riippuvaista hänen psykologisesta kokemiskyvystään! tai -alttiudestaan, Jumalan riippumattomaksi tekijäksi, josta käsin havainto ja tieto ovat perusteltavissa luotettavasti.

Mutta jos ja kun näin on, niin kuka voi vakuuttua siitä, että Plantingan päättely sittenkään on muuta kuin hyvin 'naamioitu'=rationalisoitu yritys todistaa oma Jumalausko yleiseksi välttämättömyydeksi, koska hän ei mielestäni pysty täyttämään loogisesti pätevän argumentin perustavinta ehtoa eli pitämään erossa toista premissiä (P:n oma kokemus Jumalasta) ja johtopäätöstä (Jumala premisseistä välttämättä seuraavana MUTTA niihin sisältymättömänä).

Ensimmäinen premissi koskee edellä esitettyä havainnon ja tiedon luotettavuudelta vaadittavaa varmuutta, joka siis ei Plantingan mukaan täyty naturalismin metodologisen monismin periaatteella (ääretön ja loppumaton reduktionismi) vaan oletuksella teistisestä Luojasta.
*
1) Teismi pystyy takaamaan tiedollisten kykyjemme luotettavuuden, mihin naturalismi ei pysty (Plantingan esittämä argumentaatioketju)

2) Ihmisellä on luontainen, reflektiivinen=tiedollinen kyky Jumalan olemassaolon kokemiseen (Plantingan oma kokemus ja vakaumus)

3) Siis: Jumala on olemassa

*
Kiitti - nyt mulle riitti... Tarjoilija - saisinko tuplanihilismin jäillä!

Ovatko kognitiiviset kykymme luotettavia?

Kommentti amartonille edellisessä päreessäni "Biologiaa ja retoriikkaa".
*
Julkaisen tämän päreenä sen vuoksi, että sain siihen/siinä tällä kertaa melko vaivattomasti kiteytettyä yhden olennaisimmista kritiikeistäni, joita olen 'naivia' naturalismia vastaan jatkuvasti esittänyt - hylkäämättä kuitenkaan naturalismia tiedon hankinnan metodina.
*
amarton sanoi...
mitä uskot rauno biologian antavan filosofiallesi?
*
Filosofiseen saivarteluun taipuvainen ei voi ohittaa biologiaa, koska filosofi(kin;) tarvitsee empiiristä tukea tai falsifioijaa ajatuksilleen ja argumenteilleen.

Filosofia ei siis ole pelkkää muodollista päättelyä vailla empiiristä sisältöä, vaikka historiallis-etymologis-genealoginen lähestymistapa kykeneekin avaamaan myös luonnontieteellisten käsitteiden merkitysrakenteita - paljon paremmin kuin itse luonnontieteilijöiden 'oma' tieto tai itseymmärrys.

Biologi ei voi ohittaa filosofiaa sen vuoksi, että biologit liikkuvat argumentatiivisesti ja käsitteellisesti niin spesifillä alueella, että heille tulee jatkuvasti muistuttaa niistä ajattelun ja argumentaation ehdoista, joiden vallitsessa heidänkin teorioitaan on ylipäätään mahdollista käyttää.

Tämän transsendentaaliargumentti-oletukseen viittaavan ehdon olemassaolon monet biologit kuitenkin kieltävät ja väittävät, että biologia (kuten fysiikka) tulevat toimeen 'omillaan' - oman kokeellisen menetelmänsä ja metodinsa puitteissa.

Eivät tule - ainakaan silloin, kun ryhdytään kysymään havaintokyvyn ja siten havainnon luotettavuuden perustelua ja tekemään induktiivisia yleistyksiä, jotta voitaisiin dedusoida esimerkiksi moraaliin liittyviä väittämiä.

Sitäpaitsi joku Stephen Gouldin 'sattuma-teorian' sekä dawkinsilais-darwnilaisen adaptionismin ja gradualismin ehkä näennäinen kiista ainakin biologian metodioletusten kannalta osoittaa kuitenkin, että myös biologian tieteenteoriaan voi sisältyä ja syntyä aksiomaattisiksi (itse darwinsilaisen teorian perustaan) muodostuvia 'halkeamia', jotka uhkaavat murtaa sen perimmäisiä oletuksia evoluutiosta.

Ja näin on siis perimmältään siksi, etteivät biologit kuten eivät ketkään muutkaan tieteenharjoittajat pysty todistamaan havainnon luotettavuutta havainnosta itsestään käsin.

Gould ja Dawkins tekivät erilaisen tulkinnan siitä, miten tulee suhtautua tosiasiaan, että meiltä puuttuu dokumentteja esimerkiksi dinosaurusten sukupuuttoon kuolemisen syistä, ajankohdasta ja nopeudesta.
Dawkins väitti osittain uskottavasti, että kyse on vain tietojemme puutteellisuudesta, mutta Gouldin sattumateoria - ilmeisesti vastoin Gouldin omia intentioita - implikoi myös mahdollisuuden (ja tästä Dawkins on harmissaan), jonka mukaan on perusteltua väittää, että havaintotietomme ei yksinkertaisesti riitä selittämään ja ymmärtämään tapahtunutta.

Evoluution kehitys jää arvoitukseksi tai mysteeriksi, jolle löytyy uskottavin selitys vain älykkään suunnitelijan suunnitelmassa.

Ottamatta kantaa älykkään suunnittelijan olemassaolon mahdollisuuteen väitän kuitenkin edelleen transsendentaaliargumentaation hengessä, että alkaessamme kysyä tietämisen mahdollisuuden ehtoja, emme kuitenkaan kerta kaikkiaan voi välttyä ottamasta kantaa siihen, miksi uskomme, että havaintomme ovat luotettavia.
Jos ja kun sen teemme, olemme väistämättä päätyneet maailmankatsomuksellisten ongelmien ääreen - vaikkemme transsendentaaliargumenttia noteeraisikaan. Ja tällaisia ongelmia ei ratkaista tieteen menetelmillä eikä tilastoilla.

(Kierkegaard tosin ehti jo aikanaan sarkastisesti ehdottamaan, että äänestäisimme totuudesta...ja niinhän me olemme länsimaissa ja niiden mallia soveltavissa demokratioissa tehneetkin. Menestyksekkäästi..(?)

Yksinkertaista mutta niin helvetin vaikeaa tajuta tai myöntää etenkin reduktionistien taholta!

PS. Eipä muuten Darwinkaan ollut aina kovin optimistinen oman havaintotietokykynsä luotettavuuden suhteen.
Tarkoitan siis luotettavuudella nyt sitä kykyä, mikä tekee havainnon sellaisenaan meille luotettavaksi, en itse kokeellisesti saavutettua tietoa ja sen soveltuvuutta aiempiin ja vallitseviin, tiedon analysoituihin (teoreettisiin) kasautumiin.

Tilastotkaan eivät pelasta meitä tältä kognitiivisiin kykyihimme liittyvältä funfamentaaliselta ongelmalta, koska ne joka tapauksessa perustuvat aina jo oletukseen havaintokyvyn luotettavuudesta.
Tilastolliseen kausaliteettiin luottaminen on siten enintään matemaattisesti sofistikoitua jälkiviisastelua; - ehkä itsessään varsin pätevää ja uskottavaakin, mutta ei koskaan perimmäisesti pätevää (validia).

PPS. Alvin Plantingan mukaan naturalismi ei voi taata tai todistaa kognitiivisten kykyjemme ja siten havaintotietomme luotettavuutta, mutta teismi pystyy, koska se ei ajaudu tämän kysymyksen suhteen täydelliseen skeptisismiin, noidankehään (circulus vitiosus) ja siten ateismiin tai nihilismiin (joka on luku sinänsä).

Mutta on sitten jo toinen juttu, mitä Plantinga tarkoittaa Jumalalla, jonka olemassaolon ja johon uskomisen kautta tietomme olisi erityisellä tavalla taattua (warranted), varmaa ja luotettavaa.
Joka tapauksessa plantingalaisen teismin korollaari on usko evoluution älylliseen suunnitelmaan, jonka takana on Suunnittelija: Jumala.

Uskon, jotta ymmärtäisin. Toisin sanoen kyseessä on ymmärrykseen pyrkivä usko. Siinä sitä haastetta naturalisteille ja (meille ;) nihilisteille.

Nihilistin muotokuva

Gc kirjoitti mm.

'Itse toki kannatan luonnonsuojelua ja muutakin ei-nihilististä toimintaa.'

*
RR

Mutta tästähän kuvailemassani nihilismisssä tai sen vastaisuudessa ei ole kysymys.

Korostan, että 'edustamani' nihilismi on lähinnä metodologista ja/eli tietoteoreettista laatua.

Siitä ei välttämättä seuraa arvofilosofisesti yhtään mitään eikä se itsessään seuraa mistään muusta kuin päättelijän omasta älyllisestä vakuuttuneisuudesta, jonka mukaan evoluutiolla ei ole päämäämäärää, ja että sen ainoa tarkoitus on DNA:n kopioituminen eli lisääntyminen.

Ja tämä 'tarkoitus' taas ei merkitse ihmisen kannalta rationaalisesti - normatiivisesti, moraalisesti - yhtään mitään!

Kyseessä oleva episteeminen (ei siis 'ideologinen' ja/tai metafyysinen) nihilismi tarkoittaa myös sitä, että nihilisti voi periaatteessa olla kuin kuka tahansa: vaikka luonnonsuojelija, piittaamaton roskakulttuurissa eläjä, itsemurhapommitusten suunnittelija tai jopa toteuttaja.

Mutta yksi on olennaista: hän ei usko lopullisesti minkäänlaiseen reduktionismiin - olipa se naturalistista tai supranaturalistista.

Arvot eivät palaudu geeneihin eivätkä Jumalaan - eikä niitä myöskään voi niistä johtaa.
Arvojen ja Luonnon/Jumalan välillä on ikuisuuden ja äärettömän syvyyden kaltainen katkos.

*
Teologit oivaltanevat, että tämä väite merkitsee todellisuuden/olemassaolon Mysteerin tunnustamista ja jättää siten oven auki eräänlaiselle mystiikalle.
Mutta kun sanon 'jättää oven auki' - en missään tapauksessa väitä/vaadi, että siitä ovesta tulisi astua 'sisään'.
Sen valinnan/'riskin' jätän kullekin ihmiselle itselleen...

*
Nihilisti ei suinkaan kieltäydy jääräpäisesti uskomasta kokeellisen havainnon ja järjen viimeisimpiin tuloksiin - ei myöskään välttämättä Jumalaan.

Päinvastoin - ja kuitenkin: hän on nihilisti juuri niiden vuoksi - niin luonnontieteiden kuin Jumala-uskon perustelujen ja tulosten vuoksi!
Hänen mielestään maailma, joka palautuu ja siten 'tyhjenee' johonkin perimmäiseen alkuperään kadottaa rationaalisen merkityksensä, olipa sitten kyseessä Jumala, aaltohiukkanen tai geeni.

Kahdesta asiasta hän silti ainakin sisimmässään on varma: - kaikkiin sellaisiin johtopäätöksiin ja vakuutteluihin, jotka ylittävät argumentatiivisen päättelyn ehdot eli tekevät oletuksia, jotka voidaan osoittaa virhepäätelmiksi (esim. kehäpäätelmät), voi suhtautua oikeutetusti epäillen ja jopa ylenkatseella.

Tosin nihilisti tietää, ettei hän itsekään ole vapaa kehäpäättelystä - kukaan ei ole. Tämä rationaaliseen päättelyyn itseensä sisältyvä paradoksi vain pitää tiedostaa ja pitää tarkoin mielessä.
(Kts. lopputoteamus)

Toinen seikka on nihilistin omaan kokemukseen perustuva, hänen episteemistä nihilismiään tukeva 'tuntemus' siitä, että maailma itsessään on tyhjä merkityksistä, ja että juuri luonnontiede ja Jumalan loputon vaikeneminen ovat tämän osoittaneet (kuten edellä totesin).

Niinpä - jos luonnontieteilijä (tai teologi) yrittää puhua maailmasta ikäänkuin se olisi arvokas ja merkityksellinen, hän puhuu ristiriitaisesti, argumentoi väärin - sanalla sanoen puhu 'läpiä päähänsä'!

*
Tietoni Wilsonin teoksesta Konsilienssi perustuvat kirjareferaatteihin ja sähköpostikeskusteluihin henkilön kanssa, joka kirjan on lukenut.

Mutta en tarvitse kovin paljon informaatiota oivaltaakseni Wilsonin kvasiuskonnollisen asennoitumisen ja siten sen ristiriidan itse luonnontieteen kanssa - olkoonkin, että mies on evoluutiobiologian huippunimiä.

Enhän nimittäin kritisoi hänen evoluutiobiologisia tutkimuksiaan - 'vain' hänen arvofilofisia päätelmiään - vaikkeivät ne aina näyttäisikään olevan erotettavissa toisistaan. Sitä pahempi Wilsonille.

*
Olemisesta ei seuraa pitämistä, toesi David Hume.
Itse kommentoin, että pitäminen seuraa tahtomisesta, mutta tämä ei tietenkään ole loogisesti pitävä väite.
Joka tapauksessa on praktisesti järkevää väittää näin.

Voisi esittää kysymyksen: miksi Wilson lähes mystifioi Luonnon arvon ja elämän kunnioituksen?
Vastaus: hän kokee ja tahtoo niin sisimmässään.
Mutta ryhtyä väittämään, että tämä vakaumus olisi argumentatiivisesti pätevä ja perusteltu on itsensä ja muiden huijaamista.

*
Kysytte nyt, enkö sitten minä edellä myös vedonnut omiin kokemuksiini ja siten myös tahtomalla tahdo nihilismiä.

Vastaan tähän kysymykseen kuten Nietzsche Hyvän ja pahan tuolla puolen kirjassaan kritiikkiin, joka hänen äärirelativismiaan vastaan tullaan esittämään, eli että eikö siis hänenkin esittämänsä tulkinta ole VAIN tulkinta - ei mikään Totuus?

Olkoon niin - aina vain parempi!

Tuntematon Ihmisluonto puhuu

Kirjoitettu kommentiksi Sipuran ja Kafkaesquen kommentteihin päreessäni "Rakkaus raatelee(?)".
(Lisäyksiä ja tarkennuksia on tehty ja tehdään - klo:18:25)
*
Sipura sanoi...
RR: "Onko minusta tulossa kaikkein höyrähtäneimmän luokan idealisti, joka haluaa kieltää ihmisluonnon realiteetit?"

Pääsit vihdoin ihmisluonnon äärelle. Kyllä se sieltä tulee kun vähän potkii.

*
RR

Mitään ihmisluontoa ei ole olemassakaan, ja vaikka olisi, niin me emme siitä mitään tietäisi.

*
On vain informaatiota, fragmentteja sekä induktiivisia yleistyksiä=todennäköisyyksiä, mutta tämä ei ole tietoa.
Tieto on aina enemmän tai vähemmän konstruoitua - se ei seuraa kausaalisesti kaavalla: kontrolloitu eli samalla jo manipuloitu (sic) havainto + selitys = tieto. Havainnot ovat aina teoriapitoisia.

Lisäys

Havainnon ja teorian välillä on kategorinen katkos, mutta paradoksaalisesti me ymmärrämme tuon katkoksen vasta sitten, kun meillä on käytössämme havaintoa kuvaava - siis havainnon ja ajattelun yhdistävä käsite.
Havainto on toki olemassa ilman sitä ilmaisevaa käsitettä, mutta silloin sen olemassaolo on vailla merkitystä!

Kuten tiedetään kyseessä on kantilainen perusoletus, joka ei tietenkään tarkoita, että havaintoa ilmaisevan käsitteen/merkin ja havaitun välinen suhde olisi mitään muuta kuin arbitraarinen - sattumanvarainen.
(Muista Ferdinand Saussuren lingvistiset periaatteet).

Merkitys ei tietenkään ole irrallaan siitä käytännöstä, 'jota se noudattaa'. Nyt on kuitenkin muistutettava, että käytäntö myöhemmän wittgensteinin mukaan säännön seuraamisena ei ole sama asia kuin esim. Wienin piirin 'tieteellisten filosofien' ja Tractatuksen (nuoren Wittgensteinin) ajatus siitä, että käsitteen merkitys on yhtä kuin sen looginen verifikaatioprosessi.

Merkityksestä tuli W:n kielipeliteorian myötä 'myrkkyä' sekä osittain kantilaisille että etenkin naturalisteille. Mutta Wittgenstein on oikeammassa kuin naturalistit ja kantilaiset...

Merkitykset ovat kehittyviä, historiallisia ja relatiivisia, eikä niitä voi kiinnittää mihinkään metafyysiseen tai naturalistiseen viitekehykseen lopullisesti.

Kiintoisaa on tietenkin pohtia, mitä merkitys itsessään voi merkitä - niin naturalistille kuin transsendentaalifilosofian (Kantin) perilliselle. On selvää, että ei ainakaan ihan samoja asioita.

(Toivon, että kommentoit tätä lihavoitua tekstiä Mika Sipura.)

*
Edellisestä seuraa myös, että kun itse käytän käsitettä ihmisluonto ikäänkuin objektiivisessa mielessä, käytän sitä aina väärin!
Ei voi mitään (Kts PS.)

Kyse ei ole edes tiedollisen kompetenssin vähyydestä tai tyhmyydestämme kuten Feynman sanoisi (asia jota Kemppinen näyttää säännöllisin väliajoin hehkuttavan) vaan siitä, että me olemme itse kielen kautta luoneet tämän ihmisen maailman, ihmisen todellisuuden ja ihmisluonnon sen mukana.

Sanalla sanoen: me olemme valehdelleet helvetin hyvin, koska jotkut valheistamme toimivat mainiosti tässä maailmassa.

(On aivan sama valitseeko totuuden tai valheen maailmassa, josta puuttuu tiedollinen perusta - Jumala, Metafysiikka tai Intuitio - pääasia että valinta toimii käytännössä.
Epätoden ja toden kanssa sillä ei kuitenkaan in the long run ole välttämättä tekemistä.

Se, minkä nyt koemme hyödylliseksi (hyödyllinen selitys on tiedemiehen 'tosi'), saattaa 100 vuoden päästä osoittautua ekologisesti - siis olemassaolomme kannalta - vääräksi valinnaksi.

Naturalistinen pragmatismi yrittää vakavissaan edustaa tätä filosofista kantaa - ikäänkuin kukaan voisi pitää sitä enää muuna kuin luonnontieteen ja taloustieteen melko tarpeettomana 'apulaisena'.
Tiede itse on muuttunut omaksi filosofiakseen.

*
Perimmältään ihminen jotain 'liikaa' - kuin syöpä, joka tuhoaa kaiken minne se meneekin.
Ja jos sitä minulta kysytään niin tässä on ihan tarpeeksi vastausta siihen, mikä on ihmisluonto.

Me olemme kaikki itsekkään geenimme vietävinä, koemme varsin aidon tuntuista onnea 'kopioitumisesta' eli lapsistamme, mutta kaikki tämä on varsin vähäistä mielihyvää verrattuna siihen mielipahaan - tuhoon, jonka olemme saaneet aikaan tässä teknologian 'kivettämässä' maailmassa, puhumattakaan siitä, että vielä joskus tulee hetki, jolloin tämä pieni planeetta tuhoutuu lopullisesti.

Sitä ennen me olemme kuitenkin kuolleet sukupuuttoon oman toimintamme seurauksena.

Ihmisluonto on nerokas ja paha, sillä vaikka miten haluaisimme korottaa itsemme ihmisluonnon ja Luonnon puolustajiksi ja tuntijoiksi, samalla korotamme itsemme myös Luonnon yläpuolelle, - ja se on pahinta laatua oleva hybris.

Anaksagoraan a-peiron (ei- rajaa) eli 'rajaton' ei ole rajattavissa, ja rajauksesta seuraa kosto.

Lopulta Luonto siis ikäänkuin 'kostaa' meidän nerokkaan mutta yksipuolisen toimintamme (todellisuuden rajaamisen) muuttamalla elinolosuhteemme mahdottomiksi.

*
Tähän dilemmaan en näe ratkaisua. Monet, naturalistiset tiedemiehet kyllä näkevät, mutta he ovat usein kuin pikku lapsia tutkimuksineen, tuloksineen, ennusteineen, toiveineen ja uskomuksineen.

Katselin Prima-sarjan Aika-dokumentin ensimmäistä osaa, jossa pohdittiin viimein, josko ihmisen ikää voisi pidentää ties miten paljon.
Sitten tehtiin 'mielipidetutkimusta' ja kyseltiin, miten pitkään ihmiset haluaisivat elää esim. yli 80 ikävuoden - jos haluaisivat.
Vastaajien joukossa oli myös monia ohjelmassa esiintyneitä tutkijoita.

Viimein tuo japanilaissyntyinen sympaattiselta vaikuttanut tiedemies vastasi itse kysymykseen haluaisiko hän elää vaikka 200 vuotiaaksi, ja vastaus oli naivin ykskantaan: miksi en haluaisi?

Jos nyt katsojat luulevat, että myös tuo kommentti perustui tieteelliseen asenteeseen, niin sotku on valmis.

*
Tieteellä ja tieteenteolla on tietyt ehtonsa, joista luopuminen johtaa joko skientismiin, joka on uskonto tai sellaisen auktoriteetin ottoon, joka ei tieteelle kuulu (esim. Richard Dawkinsin alkeellinen ateismivouhotus).

Halullamme elää ikuisesti - toive joka sisältää biologisen jatkuvuuden ja itsesäilytyksen tarpeen ohella erittäin vahvan moraalisen ja ehkä metafyysisen/uskonnollisen asenteen - on tekemistä tieteen kanssa vain siinä mielessä, että tiede voi mahdollistaa meille yhä pitemmän eliniän.
Tiede on siis väline, jolla biologista ja psykologista olemassaoloamme pyritään parantamaan.

Mutta tuo tarve itsessään ei ole naturalisoitavissa täydellisesti, koska se artikuloituu kielellisesti ja kulttuurisesti niin monin tavoin, että sen 100%n redusointi joihinkin biologisiin lainalaisuuksiin sekoittaa pahan kerran toisiinsa muuttuvat kielelliskulttuuriset ja pysyvät naturalistiset syy-seuraussuhteet.

Toki luonnontieteet yrittävät selvittää juuri sitä, mitkä ovat näitä alkuperäisiä ja pysyviä (sikäli kuin ihmisluonto on jotain pysyvää) biofysikaalisia syy-seurauksia ja lainalaisuuksia, mitkä taas kulttuurin mukanaan tuomia - muutoksen tilassa olevia säännönmukaisuuksia, mutta toistan yhä vielä, että (myös) tiede - olkoonkin että perustuu kokeelliseen havainnointiin ja tutkimukseen - tekee tuon erottelun kulttuurista ja tietystä kontekstista - ei jostain ihmeen objektiivis- jumalallisesta Arkhimedeen pisteestä käsin.

Tiede on osa ihmisen kulttuuria mutta ei mikään arvojen perusta: - se on väline hyötyyn ja mielihyvään, ei itse hyödyn ja mielihyvän legitimoija - valtuuttaja.

*
Toisin sanoin.

Ikuisen elämän tarve on pyrkimys, joka punnitaan vain yksilöllisesti, vaikka suurin osa ihmisistä tietysti haluaisi elää niin pitkään kuin mahdollista, jos pysyisi terveenä.

Mutta minun pointtini on tässä jälleen se, että kun tuollaiset auktoroidut luonnontieteilijät pannaan tekemään tiedeohjelmaa, niin pitäisi samalla tehdä erittäin selväksi, missä kohtaa mennään mielipiteen ja spekuloinnin puolelle.

Nyt katsojalle saattoi jäädä vaikutelma, että ohjelmaa juontavan tiedemiehen myöntävä vastaus perustui tieteseen!

Tällä tavoin naturalistinen asenne hivuttautuu 'väärän' auktoritetin voimalla moraalikysymysten ratkaisijan rooliin - rooliin, mihin se ei tieteen periaatteiden mukaan kuulu eikä voi kuulua.

Tiede - etenkään luonnontiede (korostan tätä luonnontieteen suuren 'voittokulun' takia) - ei voi määritellä tai auktoroida moraalilakeja tai arvoja - ne ovat aina politiikan, yhteisön, kulttuurin ja/tai yksittäisen ihmismielen tuotteita, ja jos joku vetoaa luonnontieteeseen sosiaalidarwinismin tai rousseaulaisen 'luontomystiikan' puolesta, hän ei puhu nimenomaan objektiivisena tiedemiehenä, jolle havainnot ovat ikäänkuin valmiita ja välittömästi annettuja (koejärjestely/tutkimusdesign on aina keinotekoinen konstruktio) vaan tietyn kulttuurisen kontekstin ja ihmismielen/ihmiskielen edustajana.

*
Epäasiallinen lopetus.

Kirjoitin varsin schopenhauerilaisessa hengessä. Näin on ihmisvihaajan hyvä aloittaa aamunsa. Vihaamalla oikein saatanallisesti kaikkea.

Nietzsche - tuo terävistä itsensä tuntijoista teräväpäisin (eikä kuitenkaan välttämättä aina rehellisin!) kirjoitti mainiosti, että Schopenhauer ei olisi voinut edes elää ilman naisia ja Hegeliä, joita hän niin kovin rakasti vihata.
Kas tässä se on paljastettu - minunkin 'ihmisluontoni'. Minäkin rakastan 'vihata' joitain asioita. Se virkistää...

*
Loppuun 'kevennys'. Ainoa mitä voimme tehdä enää on joko rukoilla tai kuten Heidegger kirjoitti - laulaa.
'Sua kohti Herrani..!' Titanic uppoaa!

*
PS. Järveläiselle ja filosofeille myönnän avoimesti, että tiedostan kyllä ensimmäiseen virkkeeseen sisältyvien loogisten implikaatioitten määrän ja vaikeuden.

Siten tiedostan myös, että tehdessäni jyrkän eron tieteen ja moraalin välille, tavallaan rikon tuon perusväittämäni logiikkaa vastaan.
Mistä minä voin tietää, mihin tieteen ja moraalin välinen raja tulee vetää, jos en kerran tiedä, mitä (ihmis-) Luonto on?

Mutta jos ryhtyisin kirjoittamaan pitäen jatkuvasti ja tiukasti mielessäni, että tekstin tulee täyttää täysin pitävästi ja pätevästi loogisen konsistenssin vaatimus, en voisi kirjoittaa mitään persoonallista vaan pelkästään noita logiikan häkkyröitä, jotka eivät kerro muuta kuin sen, miten toimii maailma, jonka oletetaan olevan identtinen ja ristiriidaton.

Se maailma ei kuitenkaan ole 'Maailma' vaan loogikkojen konstruktio!

(Vaikka tätäkään en voi tietää ;)

Kävin Kemppisellä

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Seitsemäs sinetti".

*
Oletko anti-rasisti itse neekeri?

*
Mitä Sipuraan ja naturalisteihin tulee:

He laskevat tieteellisesti sydämen tuskan ja autuuden kvantiteetin, mutta eivät tajua että tulivat samalla selittäneeksi pois sen mitä tutkivat.

On asioita, joiden selittäminen merkitsee niiden kadottamista. Ei siinä mielessä, että kyse olisi toden ja/tai epätoden osoittamisesta vaan siitä, että selittäminen - kun se viedään tarpeeksi pitkälle - lopulta kumoaa oman perustansa eli kielen.

Kieli on väline, jolla tehdään erilaisia 'innovaatioita'. Mutta kun itse välineeseen kohdistetaan jatkuva kriittinen katse, sen konstruktiivinen luonne havaitaan ja se katoaa, koska se ei pysty puolustautumaan 'itse itseänsä kohtaan' asettuvaa kritiikkiä vastaan.

Kieli on siten kuin käärme, joka syödessään häntänsä syö itse itsensä. Tietenkään käärme ei voi syödä itseään lopullisesti, mutta vertaus merkitsee sitä, että kielen validiteetti kyllä katoaa lopullisesti, ja sen myötä 'toden maailman' oletus.

(Muistakaamme tässä kohtaa Nietzschen 'Miten tosi maailma muuttui taruksi' ja hänen subjektin käsitteeseen kohdistamansa kritiikki, Saussure: merkityn ja merkitsijän välinen arbitraarisuus, Derridan dekonstruktio sekä Baudrillardin Nietzscheltä modifioima 'simulacrum'.)

Tämä tilanne voidaan tietysti vielä hyväksyä' eräänlaisena negatiivisen päättelyn versiona, mutta etenkin reduktionististen naturalistien väite siitä, että tutkimisen ja selittämisen jälkeen jäljelle jäävä maailma on 'tosi', ei ole muuta kuin karkea kategoriavirhe, johon vain naturalisti voi langeta.

Lopputulos on nihilistinen, ei positivistinen. Rehellisyys kumoaa itse itsensä. 'Mitään ei ollutkaan' - ellen sitten kykene 'samaistumaan' hiukkasiin ja aaltoliikkeisiin - ellen siis ole eräänlainen shamaani..;)

Mutta juuri tämän taikauskonhan naturalisti halusi tieteellisyydellään kumota! Siten hän kumosi lopulta itse itsensä...tervetuloa Paradoxlandiaan!

*
Me olemme 'pimeydestä' syntyneet ja 'pimeyteen' me palaamme. Kaikki sillä välillä on pelkkää ihmisaivojen mahdollistaman välineen eli kielen tuotosta. Etenkin 'Totuus'.

*
Kutsua mystikkojen tavoin pimeyttä Jumalaksi - se sopii minulle oikein hyvin.

*
Voidaan perustellusti sanoa, että ihmeitä ei ole olemassa siinä merkityksessä, että mitään voisi tapahtua luonnonlakien vastaisesti, mutta mysteeri on eri asia kuin ihme.

Ensinnäkään mysteeri ei ole arvoitus, koska arvoituksella on aina ratkaisunsa. Mysteeri sen sijaan pitää sisällään lopullisen tietämättömyyden, joka johtuu - juuri niin - kysymisestä itsestään eli jälleen kerran kielestä.

Mysteeri ei ole ihme, koska se ei sodi luonnonlakeja vastaan. Kun nimitämme esimerkiksi olemassaoloa mysteeriksi, toteamme ainoastaan sen tosiasian, ettemme tiedä ja - vielä kerran, koska tämä on olennaista - sen, että itse kysymisemme on jo harhauttauttanut meidät olettamaan jotain, jota emme voi kysyä ilman, että teemme siitä 'kuvan'.

Mutta olemassaolossa ei ole kuvia eikä olemassaolo ole kuva. Jos näin olisi, kaikki olisi ollut selvää jo ajat sitten. Nyt - eikä koskaan - mikään ei ole selvää - niin kauan kuin kieli 'pitää meitä vallassaan'.

*
Onko vaihtoehtoa? On - pitää kieltäytyä ajattelemasta - ja se vasta rankkaa ajatustyötä vaatiikin!

*
Kysyn lopuksi: mistä olemme saaneet käsitteen ajatella? Kuka sen meille antoi? Pahantahtoinen demiurgiko? Toiselta nimeltään evoluutio..?