Kommentti teismistä ym.

Tapsa kysyi edellisessä päreessäni: ‘Onko tämä teismiä? Eikö siihen kuulukaan persoonallista Jumalaa?’

.

Aiheellinen kysymys. Tämä on asia, johon oli tarkoitus palata jossain vaiheessa. Sanon tässä kuitenkin sen verran, että mm. aasialaiseen uskonnollisuuteen erikoistuneen Hart’n klassinen platonistisyyppinen kristillisyys ja jumalakäsitys on selvästi lähempänä ‘itämaisia’ uskontoja [hindulaisuus] kuin [Platoninkin kuvaamaa] demiurgia eli ‘tekijäjumalaa’ [käsityöläistä] tai juutalaista ‘käskijäjumalaa, [tahtovaa Persoonaa]’, jotka molemmat ovat perimmältään antropomorfistisia projektioita, eivät niinkään transsendenttista todellisuutta, joka ikään kuin väistämättä on läsnä kaikessa kokemuksessamme ja tietoisuudessamme. - - Kristinuskon tarinassa [kyseessä on siis ‘vain’ yksi (joskin kristitylle tärkein) ‘suuri kertomus’ monista] transsendenttinen [hyvän ja pahan ‘tuolla puolen’ oleva] todellisuus [Jumala] tulee kuitenkin ihmiseksi eli inkarnoituu = personoituu ihmisenä/ihmisessä eli Jeesuksen hahmossa ja juuri tämä Jeesuksen kaksinainen luonne Jumalana/ihmisenä [nimenomaan jumal-ihmisenä (varhaisen kristinuskon käsitys, ortodoksinen kirkko), ei ihmis-jumalana (vrt. reformaation ja liberaaliteologian Jeesus eettisenä ‘yli-ihmisenä’)], on kristillisen teismin perimmäinen lähtökohta [näin olen antanut itseni ymmärtää ja tulkita, joskaan en väitä Hartin näin sanoneen, koska ‘The Experience of God’ kirjan lukeminen on kesken]. - - Toistan: kristillisen teismin perusta on siis Jeesuksessa/Kristuksessa, mutta Hartille transsendentti Jumala itsessään ei ole ‘antropomorfinen/ihmismäinen demiurgi-käskijä-persoona’ vaan olemassaolon, tietoisuuden ja [käsitteellisesti määritellyn hyvän ja pahan ‘tuolla puolen’ olevan] kauneuden/rakkauden perusta. - - Hart edustaa myös antiikin kreikkalaisessa maailmassa tunnettua divine apathy-kantaa, jonka mukaan Jumala ei kärsi ihmiskunnan puolesta [juutalaisuudessa ‘Jumalan kärsimys’ ymmärretään lähes päinvastaisella tavalla]. Tämä on  varsin kiistelty kanta etenkin modernissa reformaation jälkeisessä teologiassa. [Hartiin on syytä palata myöhemmin monestakin syystä].

......

Panteismin koen vielä triviaalimmaksi kuin buddhalaisuuden. Panteismissa palvotaan persoonatonta luontoa [esim. ‘kaukaisia tai läheisiä kiviä’ ;\], mutta pyhyydeksi mielletyn kauneuden kokemus on väistämättä aina ihmisen persoonallisesti kokemaa, ei itse luonnosta jotenkin naturalistisella välittömyydellä seuraavaa ja heijastuvaa [*]. - - Buddhalaisuutta taas pidän perimmältään pelagiolaisena itsepelastuksen projektina, joka on täysin triviaalin karma-arpapelin armoilla [koska triviaali syy-seuraussuhde ei sisällä eettistä tarkoitusta], niin sympaattis-empaattisia säälin/myötätunnon motiiveja kuin buddhalainen haluaakin toteuttaa suhteessaan toisiin ihmisiin [pelastuakseen eli päästäkseen nirvanaan; boddhisatvat tosin ovat merkillisen ‘epälooginen’ ja lähes epäuskottava poikkeus kyseisestä projektista, koska he uskomattoman epäitsekkäästi ‘kieltäytyvät’ lopullisesta [jo 'annetusta'] pelastuksestaan (nirvanasta) toisten ihmisen auttamisen tähden (miksi kaikki buddhalaiset eivät 'toimi' kuin boddhisatvat vaan ovat suin päin menossa nirvanaan, jos vain karma 'sallii'?)].

.

[*] Naturalismista ei ilman 'piilo-teleologista' oletusta [esim. evoluutioteoria: kelvollisimpien (fittest) luonnollinen valikoituminen on triviaa, jota käytetään eksplisiittisesti funktionaalisena mutta implisiittisesti teleologisena/päämääräisenä selityksenä (käänteinen teleologia)] tai muuta kategorista päättelyvirhettä seuraa mitään transsendentaalista [kuten kauneutta], koska se on eksaktia kausaalista deskriptiota eikä kuvaa todellisuutta itsessään vaan ilmiöitten [metodisidonnaisia] syysuhteita [mittaava metodi ja mitattava todellisuus ovat kategorisesti eri asioita; todennäköisyydet eivät muuta tätä loogista välttämättömyyttä miksikään].

.

PS. Kirjoitin tämän ennen kuin luin Kullervon lähettämän selkeän, selväjärkisen ja ymmärrettävän kommentin [edellisessä päreessä]. Olen hänen kanssaan jotakuinkin samaa mieltä omassa 'teksti-piikkilanka-päreessäni'.

.

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/02/jospa-uskoisin.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Divine_apathy

http://fi.wikipedia.org/wiki/Platonismi

http://en.wikipedia.org/wiki/Platonism#Christianity_and_Platonism

http://kullervon.wordpress.com/2013/11/10/david-bentley-hart-the-experience-of-god/

Antirealistin realismia, osa x

Tässä kuvassa etsitään tietoisuutta havainto-empiirisen kokeen avulla. Saa nähdä löytyykö vai pakeneeko tietoisuus tätäkin koejärjestelyä? Ainakin säikähtää.

*

Mimesis sallii ‘objektiivisen todellisuuden’ tulla havaituksi' [Kant]

.

I

Päreen osa I on ‘kantilaistyyppinen’ vastine/vastaus Tomin kommenttiin Ironmistressin päreessä ‘Jos liberaalit ovat älykkäitä, niin miksi he ovat niin typeriä, osa II’. Päreen osa II ottaa Spinozan esimerkiksi tietoisuuden dilemman mystifioivasta ratkaisusta ja osa III vertailee alustavasti Spinozan ja Lutherin tulkintaa stoalaisen katalepsiksen vaikuttavuudesta mielenrauhan ja/tai sielunpelastuksen suhteen.

.

Tomi kirjoitti: ‘Teoria on hyvin pitkälle testattu ja todettu looginen väitejoukko, joka on käytännössä fakta.’

.

Aivan – mutta vain siihen oletettuun ‘pisteeseen’ asti, kun teorian väittämät eivät enää selitä ‘tarpeeksi hyvin’ havaittuja tosiasioita. Toisin sanoen: jos/kun anomalioitten [havainnot, joita teoria ei enää pääosiltaan kumoutumatta pysty selittämään] määrä lisääntyy ‘riittävässä’ määrin, teoria on hylättävä ja mikäli [‘järkevästi’] mahdollista korvattava se kattavammalla ja relevantimmalla teorialla, jossa nuo anomaliat eivät ole niinkään poikkeuksia teorian säännöistä kuin [jopa] teorian korroboroivia/vahvistavia ilmiöitä [jne., ad inf.]

.

Itse asiassa jos/kun [siis milloin?] eli historiallisen evoluutio-ongelman [~ tiedon kasvun ja muuttumisen]väistämättömyys/vallitsevuus verifioi metodisen antirealismin [muutos itsessään ei voi olla realistinen ‘substanssi’ (ellemme tunnusta metafyysistä uskoa, mikä sekin kyllä käy, jos asia tunnustetaan)] vaan ajallis-paikallisesti konstruoitavissa oleva ‘aisti-ilmiö’].

.

Teoria siis kehittyy [ja informaation määrä kasvaa], mutta todellisuus itsessään on aina se, mikä se on [(1)], mikäli se edes matemaattisen mielikuvituksen äärimmäisissä muodoissaan on laskettavissa oleva totuus [2); muussa tapauksessa olisimme tekemisissä hahmottoman kaaoksen kanssa tai itse asiassa emme edes sen]. Tällöin siihen [tieteelliseen totuuteen] ei kuitenkaan voi suhtautua samanaikaisesti kuin pelkkään kehityksessään etenevään historialliseen konstruktioon [mitä se kuitenkin samalla myös väistämättä on]. Dilemma.

.

Niinpä vain erittäin harvat [jos mitkään] teoriat ovat faktoja=tosiasioita tarkoittamallasi tavalla [‘totuus on testattu ja todettu (? ~ todistettu?) looginen väitejoukko’]. Teorian tasolla kyseiset väittämät tietysti voivat olla totta jopa monissakin eri tapauksissa.

Kantilaisena antirealistina [ks. kuitenkin 3] totean, että mikään teoria ei ole fakta, koska teoria on ihmisen representaatio triviaalista totuudesta, joka ei ‘tarvitse’ representaatiota ollakseen tosi. Totuus teoriana mahdollistuu vain ‘vieraantumisena’/etäisyyden ottona [~ perspektiivisesti] havaittavasta totuudesta metodin ja mittalaitteen avulla.

.

Toisin sanoen – koska ihmisen kognitiivinen havainto tarvitsee ‘mitan’ [kriteerin ~ ‘alkuehdot, koordinaatit’] kyetäkseen arvioimaan/selittämään ‘empiria-totuuden’, silloin totuus, jota ‘mitataan’, ei ole olemassa ilman tuota ‘mittaa’ ja jos onkin, sen olemassaolo on eräänlainen ontologinen ‘indifferenssi’ eli ihmisen ‘mitan’ kannalta ‘tuonpuoleinen’ X. Niinpä kaikki puhe faktan ja teorian identtisyydestä totuutena on pelkkää ihmisen teoreettis-representoivaa puhetta.

.

‘Teoria on fakta, jos maailmaa koskeva väitejoukko on empiirisesti testattu ja loogisesti todistettu.’ - - Testauksesta ja todistuksesta seuraava[?] fakta voi kuitenkin olla tosiasia vain ja vasta silloin, kun sen konstruoimiseen tarvittu representoiva/reflektoiva subjekti on “‘poistettu/poistunut’ tosiasioitten näyttämöltä’” tarpeettomana anomaliana, sillä tosiasian representaatio ei ole tosiasia itsessään [eikä edes semanttisessa merkityksessä] vaan pelkästään tosiasian syntaktinen ‘varjo’ – eräänlainen Platonin vähättelemä mimemis [matematiikka, jota Platon niin rakasti totuuden ‘kielenä’, ei minulle sen sijaan kuolleine ja tyhjine muotoineen ole muuta (vai pitäisikö sanoa: enempää tai vähempää) kuin hiukan eksaktimpaa ‘taidetta’].

*

1] Totuus by definition eli todellisuus teorian ja havainnon isomorfisena vastaavuutena [1i] jopa muutoksessaan on, mitä se on eli totuus tosiasioina an sich [erotuksena totuuteen teoriana ‘de jure’] ei ole ‘riippuvainen’ teoriasta.

.

1i] Vaikka välitön havainto [tai affekti] itsessään ei ole semanttinen ilmiö eli kieli, vertaa tätä oletettua isomorfiaa vaikeuteen [ellei mahdottomuuteen] kääntää tekstejä semanttisesti identtisinä kielestä toiseen [puhumattakaan käännöstekstin esteettisen vaikutelman idiomaattisesta yhtenevyydestä ja relevanssista verrattuna alkukieleen].  

.

2] Laskettavissa joskaan ei suoraan ymmärrettävissä, koska laskeminen yksinomaan kuvaa havaittujen tapahtumien liikettä [syy-yhteyksinä), kun taas ymmärtäminen pyrkii selittämään kuvatun kausaalisuuden kontekstuaalisen merkityksen ja/tai jopa sen holistisen mielekkyyden (tai ‘mielettömyyden’)]. Konteksti ei kuitenkaan voi olla annettu kuten aistihavainto affektina vaan sekä ennen että jälkeen havaintoa konstruoitu ‘Gestalt’ [hahmo].

.

3] Kant halusi ‘Puhtaan järjen kritiikissään’ välttää sekä metafyysisen idealismin [Kantin vokabulaarilla ‘transsendentaalinen realismi’] että [ks. etenkin 2. painoksen lisäykset] Berkeleyn antirealismin [subjektiivisen idealismin, jollaiseksi Schopenhauer ‘jumaloimansa’ Kantin I Kritiikin yksipuolisesti ja vastoin tämän omaa intuitiota tulkitsi].

. 

II

Spinozan systeemiä voisi pitää ‘empiirisesti’ täydellisenä, jos sen olisi kirjoittanut Spinozan filosofian Substanssi = Jumala eli Luonto [vrt. Raamattu Jumalan Ilmoituksena] eikä ‘subjekti-modus’ Spinoza. Nyt siinä kuitenkin on itse systeemin perusluonteesta by definition johtuen jotain ‘liikaa’ eli Etiikan kirjoittaja itse. Affektit [voimat, kompositiot jne.] eivät nimittäin kirjoittele kirjoja vaan liikkuvat levottomasti ja mihinkään pysähtymättä vailla ‘transsendentaalista’ eli käsitteiden kautta organisoitunutta kiinnekohtaa [itsetietoista minuutta]. Niinpä vain jos Spinoza onnistuu häivyttämään itsensä [representoivan tietoisuuden] systeemistään, uskon hänen ‘kineettis-dynaamisen’ ja subjektittoman rationalisminsa olevan totta.

. 

Tietenkin tämä vaatimus on kategorinen contradictio in adjecto, koska se on mahdollista toteuttaa vain käsitteellisen representaation ‘tuolla puolen’. Niinpä Spinozan filosofista intentioita voi pitää pikemminkin ‘käsite-musiikillisena’ kuin käsite-filosofisena. Representaation purkavaan dilemmaan ole rationaalisia tai empiiris-kokeellisia vaan enintään performatiivisia ‘ratkaisuja’ [ja niitäkin vain ‘väliaikaisesti’].

. 

Minulle on kuitenkin täysin selvää, että jos joku ylipäätään edes yrittää tuollaista subjektin ja tietoisuuden hävitysoperaatiota [kuten Spinoza ja empiristi-naturalistit ylipäätään], hän juuri sillä tavoin tulee osoittaneeksi todeksi sen, minkä yrittää kieltää. Tietoisuus on luonnon anomalia [poikkeus, joka vain ja ainoastaan olemalla poikkeus eli vapauden kausaliteetin ‘alainen’/Kant], vahvistaa deterministisen säännön [luonnon kausaliteetin].

. 

Sama semanttinen umpikuja/dilemma ilmenee Wittgenstein-huomatuksestani, jonka mukaan Wittgensteinin [Tractatuksen lopussa] olisi pitänyt vaietessaan siitä, mistä ei voi puhua, vaieta myös subjektista eli representoivasta ‘performantista’. Siitä hän ei voi puhua edes sen vertaa kuin estetiikasta, etiikasta tai uskonnosta, joista pitää vaieta, koska niistä ei voi puhua [semanttisesti verifioitavalla ja matemaattisesti eksaktilla tieteen kielellä]. - - Toisin sanoen silmä, joka näkee maailman, ei näe itseään – ei edes silloin, kun havaitsija leikkaa sen irti päästään ja ryhtyy sitä selittämään. Empiristin intentoimaan näkemiseen tarvitaan aina jo rationaalista ‘mielikuvitusta’, koska havainto ei voi havaita itseään.

. 

Niinpä antirealismia ei voi kiertää kuin tekemällä kategorisen virhepäätelmän eli tietoteoreettisen silmänkääntötempun – esim. konstruoimalla ensin ‘totuuden’ käsitteen [ontologinen aksiooma] tiedon oikeuttamisen määritelmälliseksi tueksi ja ‘takuuksi’ havainnon luotettavuutta arvioitaessa. Mutta myös ‘totuus’ on aina jo jotain liikaa ajattelujärjestelmässä, joka yrittää perustaa olemassaolonsa varmuuden pelkän aistihavainnon varaan. Olemme tuomittuja ‘rationaalisuuteen’.

. 

III

Seuraavaksi saatan pohtia Spinozan ja Lutherin kovin erityyppisiä tulkintoja stoalaisen katalepsiksen [selvä ja varma evidenssi] ‘vaikutuksesta’. Sillä eihän pelkkä tieto luonnon laista voi vapauttaa [pikemminkin päinvastoin] meitä kausaalisen determinismin orjuudesta. Tarvitaan armo, joka vaikuttaa varmuuden, jota evidenssi ei voi itsestään käsin antaa. Spinoza uskoo oikean tiedon [tieteen] antavan meille mielenrauhan. Luther sen sijaan mielenrauhaa [vapautusta/pelastusvarmuutta] etsiessään palaa Raamatun teksteihin jumalallisen armon Ilmoituksena. Ehkä meidän olisi pidettävä molempia näkökantoja relevantteina.

. 

Mutta mitä tarkoittavat ‘vapautus, valaistuminen ja armo’? Augustinus antaa meille hienon ja koskettavan vastauksen: ‘Jumala, sinä olet luonut meidät itseäsi varten ja levoton on sydämemme kunnes se löytää levon sinussa.’ Augustinus ei kuitenkaan viittaa mihinkään tieteellisessä tai filosofisessa mielessä varmaan tietoon vaan armon kautta saatuun uskon varmuuteen. Juuri se minulta puuttuu.

.

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/06/jos-liberaalit-ovat-niin-alykkaita-niin_18.html

http://filosofia.fi/node/2422

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mimesis

http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_an_kritiikki.htm

http://en.wikipedia.org/wiki/Corroborating_evidence 

http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Kuhn

http://fi.wikipedia.org/wiki/Thomas_Kuhn

http://en.wikipedia.org/wiki/Philosophy_of_Spinoza

http://www.tutkijaliitto.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=shop.flypage&product_id=163&option=com_virtuemart&Itemid=26

http://en.wikipedia.org/wiki/Katalepsis

http://en.wikipedia.org/wiki/Theology_of_Martin_Luther

http://www.protsv.fi/lfs/verkko/Byckling.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mimesis

Jumala ei ole kuva eikä kaltaisuus [imaginaatio] vaan symbolisen järjestelmän [kielen] mahdoton mahdollisuusehto [reaalinen]

Yläkuva: Fideistin/ateistin 'musta' Jumala on symboli, joka representoi mahdottomuutta [sikäli kuin mahdottomuutta voi representoida]. Loogiselle fideistille Jumala on havainnon ja koetun perimmäinen ehto, joka ei ilmene maailmassa oliona tai ilmiönä. Se voidaan ainoastaan konstituoida maailman mahdollisuusehdoksi kuten tiedostamaton konstituoidaan subjektin mahdollisuusehdoksi.

Keski- ja alakuva: Panteistin Jumala on luonnollinen, havaittu, mitattu ja siten aina positiivisesti määritelty objekti, joka ei representoi mitään vaan ilmenee positiivisena olevana [joka kategorisen virheellisesti samaistetaan olemassaolonsa olemiseksi - ikäänkuin olemassaolo olisi määrällinen ja evolutiivinen suure/määre].

Panteistinen ateisti pitää J/jumalanaan koko luontoa ja/tai koko maailmankaikkeutta sekä sen rakennetta [esim. Fibonaccin numerosarjasta syntyvää muodollista rakennetta/strukturaalista mallia, jota monet luonnon ilmentymät (esim. simpukka) näyttäisivät aktuaalistuessaan ikäänkuin imitoivan].

Looginen fideisti/ateisti sen sijaan ymmärtää Jumalan olevan ei-mitään eli olioitten, ilmiöitten ja rakenteitten mahdollisuusehto - se, mikä tekee maailman olioitten ja ilmiöitten olemassaolon/olemisen mahdolliseksi, mutta joka/mikä ei itse voi tällaisen maailman mahdollisuusehtona olla sen mahdollinen olio.

1
Tämä päre on kommentti nimimerkki Valkean kommenttiin päreessäni 'Äärellisyys ei ole asia, joka estää meitä ratkaisemasta mysteeriä, vaan se on mysteeri itse'.
*
Toistetaan ja tarkennetaan - vielä kerran. Sinä olet panteisti [et ainakaan näytä ymmärtäneen perimmäistä pointtiani]. Minä sen sijaan olen fideisti/ateisti.

Ihmisellä ei voi olla mitään positiivista tietoa Jumalasta, koska Jumala on tietämisemme mahdollisuuden perimmäinen ehto eikä siis voi kuulua havaittavana eli positiivisesti siihen maailmaan, jonka ehto se on.

Tässä merkityksessä ja mielessä Jumala on mahdoton [Jean-Luc Marion, Tuomas Nevanlinna].

Samassa mielessä eli analogisesti tietoisuus ei ole jotain, joka voidaan tietää vaan jotain, joka tietää. Samassa mielessä silmä, joka näkee maailman, ei voi nähdä itseään.

Minä puhun Jumalasta olemisena eli olemassaolon perustana, sinä sen sijaan pidät J/jumalaa olevana oliona tai rakenteena, eivätkä nämä kaksi ontologista kategoriaa palaudu kausaalisesti toisiinsa, koska ensimainittu on transsendentaalinen kategoria ja jälkimmäinen empiiris-historiallis-määrällisen kehityksen summa. - - Ikäänkuin olemassaolon perusta löytyisi materiaalisesta evoluutiosta - ikäänkuin olemassaolo/oleminen  kehittyisi asteittain fysiikan ja evoluution lakien eli luonnonvalinnan vaikutuksen materiaalisena 'sopeutumana' siinä missä kaikki muutkin materiaaliset oliot - [jos en ole teisti en ole myöskään uskonnollinen panenteisti].

Oleminen [a fortiori: olemassaoleva oleminen eli Jumala] on olevan perimmäinen syy, jota ei voi johtaa mistään - muutenhan se ei olisi syy vaan seuraus jostain itseään ontologisesti perustavammasta.

Tällainen perusta tai ehto ajattelun mahdollisuudelle on episteemistä muttei ontologista antirealismia. Jos et ymmärtänyt tai olet eri mieltä, voidaan lopettaa tähän, koska emme puhu samasta asiasta eikä intuitiivisia käsityksiämme järjenkäytön tavasta ja mahdollisuusehdoista voi mitenkään sovittaa yhteen.

Sinä elät imaginaarisessa maailmassa, sillä se, joka luulee kykenevänsä kuvaamaan Jumalaa 'oikein', on langennut imaginaarisen interpellaation ansaan fantisoimalla, että Jumala olisi jotain hänen itsensä kaltaista, koska täydellistä toiseutta [reaalinen] on mahdoton kuvitella ilman samaistumista/identifikaatiota [ikäänkuin omana kuvana] tai tietää muuten kuin symbolisena fiktiona [Jumala Sanana ja Lakina].

Niinpä imaginaarinen usko jos mikä on antropomorfismia ja projektiota, koska se tekee Jumalasta oman kuvansa [jumalanpilkkaa siis!].

Symbolinen [fiktiivinen] usko, jota fideismi tai ateismi [uskon kielto] edustavat sen sijaan tunnustaa tiedon [ja siten myös uskon] mahdollisuuden rajat eikä suostu puhumaan [tai ainakin varoo puhumasta] sellaisesta, josta ei mitään voi tietää.

Toki jokainen saa kuvitella niin paljon kuin haluaa, mutta silti uskon ja imaginaation sekoittaminen keskenään on aina sukua animismille ja ylipäätään polyteismille.

Valitan - mutta en voi uskoa niinkuin panteisti ja polyteisti ja nimenomaan sen vuoksi, että haluan uskoa [tai epäuskoa] enkä haaveilla itseidenttisyydestä [joka on harhaa] ja siten kuvitella jonkin käsittämättömän olion [ikäänkuin Jumala olisi olio] kaltaisekseni.

2
Tiedon looginen mahdottomuus Jumalan suhteen voi siis johtaa yhtä hyvin fideismiin kuin ateismiinkin, mutta ei panteismiin ja polyteismiin. Huomautan, ettei tämä päättely ole agnostismia, koska kaikki todennäköiset evidenssit Jumalan olemassaolon puolesta tai sitä vastaan ovat [jopa tieteellistä] imaginaatiota, joka legitimoidaan aina uskona [symbolisen rekisterin] Suureen Toiseen - olipa tuo toinen sitten Jumala [kosmis-moraalisena auktoriteettina] tai Tiede [tieteen 'objektiivisena' asiantuntija-auktoriteettina].

Sanoudun irti tällaisesta uskosta/epäuskosta ja perustelen oman fideismini/ateismini deduktiivisesti negatiivisella [apofatisella] teologialla.

Mystiikka voi olla hyväksyttävää vain apofatisista lähtökohdista. Lukekaa esim. Greorios Nyssalaisen analyysia mystisestä kokemuksesta eli Mooseksesta Siinain vuorella. Lopussa on on aina pimeys, joka muuttuu valoksi - jos on muuttuakseen - - .

Mitään positiivista evidenssiä Jumalasta meille ei kuitenkaan voi olla olemassa. Emme siis myöskään voi tietämällä tietää, oliko Mooses Jumalan kohdatessaan a] mielenhäiriössä, b] keksikö hän tarinan Jumalan kohtaamisesta ja tämän käskyt omasta päästään [siis valehteli Jumalasta puhuessaan] vai c] puhuiko hän niin sanotusti totta/rr.

Onhan tuossa jo kolme vaihtoehtoa - niinkuin pluralistisina aikoina kai olla pitääkin. Nyt eikun suvaitsevaisuutta kehiin ;\].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/08/aarellisyys-ei-ole-asia-joka-estaa.html
http://www.cla.purdue.edu/english/theory/psychoanalysis/lacanstructure.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Lacan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fundamentaaliontologia
http://en.wikipedia.org/wiki/Pantheism
http://en.wikipedia.org/wiki/Fideism
http://en.wikipedia.org/wiki/Jean-Luc_Marion
http://en.wikipedia.org/wiki/Panentheism
http://en.wikipedia.org/wiki/Apophatic_theology#In_the_Christian_tradition
http://looneytunes09.wordpress.com/2011/07/29/part-ii-back-in-time-brings-blackness/
http://www.shaeqkhan.com/2010/03/20/the-fibonacci-obsession/
http://en.wikipedia.org/wiki/Fibonacci_number
http://mathforum.org/mathimages/index.php/Fibonacci_Numbers
http://taicarmen.wordpress.com/2011/03/08/the-connectivity-of-form-finding-meaning-in-the-golden-mean/
http://www.tiede.fi/keskustelut/biologia-ja-ymparisto-f9/pyha-geometria-fibonacci-ja-phi-t36007-15.html