Evoluutiota vai sykliä?

1

Anonyymi kirjoitti edellisen päreeni kommentissaan: ‘Kehityssuunta on siis kohti sitä, että kaikki on pohjimmiltaan yhtä’.

. 

En jatka tässä yhteydessä metafyysisen käsitekielipelin puitteissa vaan kysyn: mitä tuo kaikkeuden pohjimmainen ‘ykseys’ merkitsee ja tarkoittaa käytännössä eli miten se sopii paitsi biodiversiteetin ideaan myös ja etenkin arvopluralismiin, jota kohti ‘demokraattinen’ vapauden ja  tasa-arvon markkinatalous muka on matkalla? Suhtaudun skeptisesti moiseen ‘ykseyteen’. Minun mielestäni kapitalismi tekee arvoista ja identiteeteistä [ylipäätään ihmisistä] ikään kuin ‘ykseyttä’ ohentamalla niiden sisällön pelkäksi markkinatavaraksi.

. 

Jo monet antiikin filosofeista [Platon, Aristoteles] ja historioitsijoista [Thukydides, Polybios] osoittivat, että demokraattinen järjestelmä implikoi tyrannian [ks. esim. MacIntyre: ‘Whose justice? Which rationality?’]. Toki meidän parlamentaarinen demokratiamme eroaa proseduuriltaan jossain määrin antiikin suorasta [mutta epätasa-arvoisesta ellei jopa rasistis-elitistisestä] kansanvallasta, mutta sen käytännöllisen järjen perusperiaate on sama.

. 

Demokraatti-poliitikko ei nimittäin vetoa niinkään tiettyyn arvoperusteiseen hyvään, jota vahva rationaalinen argumentaatio tukee vaan pyrkii kätkemään piilevät arvonsa [tai pikemminkin niiden puutteen] retoriseen manipulaatioon, mikä merkitsee viime kädessä, että demokraattisen järjestelmän oikeuttama retoriikka implikoi ennemminkin [sekä aatteettoman, opportunistisen että ‘egoistisen’] voima- kunnia- ja hyötypolitiikan [vrt. demokraatti Perikles] kuin kampanjoi tiettyjen kollektiivisten [yleensä konservatiivisten] perusarvojen puolesta.

. 

Toki Platon asettui vastustamaan niin demokratiaa kuin tyranniaa ja oligarkiaa vedoten rationaalisen hyvän periaatteeseen. Toisin sanoen, jos oikeudenmukaisuutta ylipäätään voi olla olemassa, se täytyy voida ja kyetä perustelemaan rationaalisesti täysin pätevällä ja siten uskottavalla tavalla – ei pelkästään voimaan, hyötyyn ja tietyn ihmisryhmän intresseihin vetoamalla. Onnistuuko tällainen projekti muuten kuin poliittis-totalitaarisesti ja/tai [laki]uskonnollisena käytäntönä. Toisin sanoen romahtaako Platonin valtio käytännössä takaisin vielä rankempaan enemmistö-, voima-, ja hyötypolitiikkaan kuin ne poliittiset strategiat ja proseduurit, joita hän vastusti, on tietenkin kyseenalaista [Platon itse kirjoitti Valtio-dialogin osittain parodiaksi, osittain täysin vakavissaan].

. 

Strategi Perikleen yhtä kenraalia, Thukydidestä, sen sijaan voinee pitää varhaisena hobbes’laisena, jolle voimapolitiikka on oikeudenmukaisuuden viimeinen tae. Platonin Valtio mitä ilmeisimmin on kommentti myös Tukydideen Peloponnesolaisotaa käsittelevään teokseen. Skeptikko Polybios sitten aiempaa havainnollisemmin ja historiallisesti systemaattisemmin osoitti, millainen on poliittisten järjestelmien sykli tai kierto. Polybiokselle ihmiskunnan edistys oli eräänlaista ‘näköharhaa’, joka toistuu eri muodoissaan historian kuluessa.

. 

Polybioksen lähtökohdista menneisyyttä katsellen auringon alla ei ole tapahtunut mitään uutta [ei ainakaan ihmisen perusluonteen suhteen] yli 2500-3000 vuoteen eli koko ihmisen kirjallisesti tunnetun historian aikana. Tätä mieltä olivat myös ‘Saarnaaja’ sekä Sinuhe.

.

2

Jos ja kun minuuden [ennen muuta tietoisuutena] kehitystä tapahtuu, niin se tapahtuu [sen jälkeen kun ihminen on tietyn olemassaolotietoisuuden tason ensin kulttuurissaan saavuttanut] perimmältään aina vain yksilössä, yksilön maailmakokemuksessa. Massojen kehitysvaiheet toistavat itseään loputtomiin hieman erilaisin tavoin [etenkin teknologian tasosta riippuen], kunnes tapahtuu jonkinlainen, ei välttämättä nopea vaan eliot’laisittain hieman ‘kitisevä’ loppu/romahdus [ihminen on joka tapauksessa osa biologisten eliöiden evoluutiota].

.

Tosin yksilönkin kehitys on tietoisuuden suhteen aina samankaltaista jokaisessa ihmisessä, mutta koska se on vain yksilökohtaisesti koettavissa, se on myös ainutlaatuista ja siten tavallaan aitoa kehitystä/edistystä. Onko tämä ‘edistys/kehitys’ mahdollista kuvata positiivisesti, on kuitenkin enemmän kuin epäselvää. Pikemminkin voisi sanoa, mitä se ei ole. Tämä on yksi perustavimpia lähtökohtiani: negatiivinen päättely [vrt. apofaattinen l. negatiivinen teologia; deduktiivisen argumentaation negatiivinen käyttö: Sokrateen elenchos].

. 

Käyttääkseni mitä ilmeisintä oxymoronia, toistan silti edelleen kuuluvani Kierkegaardin ‘heimoon’, en Hegelin totaalin ‘maailmanhengen kaikkeuteen’, vaikka mikrokosmoksena olenkin väistämättä osa makrokosmosta. Singulaarinen tietoisuuteni sekä erottaa minut makrokosmoksesta että yhdistää minut siihen. Onko tällainen asiaintila paradoksi [logiikan rajat ylittävä ‘ihme’] vai dialektisen päättelyn seuraus [hegeliläisessä merkityksessä: teesi-antiteesi-synteesi]? Sen pohtiminen jääköön toiseen kertaan. 

.

Lisättäköön kuitenkin, että sanoa tietoisuuden olevan biologisen evoluution tulos, on yhtä selventävää kuin väittää kemiallisen molekyylikaavan, esim. vesi-nimisen kemiallisen yhdisteen H2O olevan johdettavissa suoraan vedystä ja hapesta, ja että tietoisuuden tällä tavoin naturalistisesti kuvattuamme/selitettyämme tulimme kaiken lisäksi ymmärtäneeksi siitä jotain muutakin kuin sen, mikä on itsestään selvää [triviaalia].

.

PS. Muistin juuri, että olen tainnut väittää jossain aiemmassa päreessä ja kommentissa hapen olevan H2O. No, juuri tällaista on tietoisuus. Se tekee enemmän tai vähemmän tahattomia virheitä ja itse asiassa se itsessään on nimenomaan eräänlainen virhe luonnonlakien kausaalisessa ketjussa, anomalia, jota ei voi johtaa suoraan ‘aineellisesta’ perustastaan – ellei sitten tyydy ns. H2O-selitykseen, ikään kuin mikään kemiallinen kaava [tai kaava ylipäätään] selittäisi mitään olennaista tietoisuuden ‘ei-ulottuvaisuudesta’. 

*

http://www.thefreedictionary.com/Elenchos

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/07/tietoisuus-on-pullon-henki.html

Paniikkihäiriön normaaliarvo

Pyysin lääkäriä otattamaan mahdollisen paniikkihäiriöni veriarvokokeen, koska muut veriarvotulokset [ja mittaukset] eivät näyttäneet juurikaan poikkeamisia normaaliarvojen linjasta [tälläkään kertaa]. Oireet tunsin tästä huolimatta hyvin todellisiksi ja hetkittäin lähes ylivoimaisen tuskallisiksi. Haluaisin nimittäin viimeinkin tietää kaksi asiaa. Ovatko ‘PNH-arvolukemani’ normaaliarvojen rajoissa ja ennen kaikkea, miten tuo normaaliasteikko määritellään – verikokeen perusteella. Selkokielellä kärjistäen haluaisin tietää olenko hullu vai en. En saanut vastausta – toistaiseksi, mutta ehkäpä se tulee aikanaan, kunhan teknologia tästä vielä kehittyy – siis ihmisluonteen teknologia.

Päivän paradoksi

Tämä nainen vetoaa tieteellisin ja rationaalisin perustein primitiivisiin haluihisi ja vaistoihisi. Hän mainostaa terveysvaikutteista elintarviketta eli huijaa sinua lain sallimalla tavalla.

Kapitalismin perusristiriita

Tuotantoa ja myyntiä pyritään edistämään vetoamalla manipuloivasti [etenkin mainonnalla] ihmisten irrationaalisesti vaikuttaviin haluihin ja tunteisiin, mutta samalla kapitalismin taloustieteessä kuitenkin oletetaan apriorisesti [alkaen Adam Smith'in ihmisluontokäsityksestä], että ihmisten valinnat [kysyntä] ovat perimmältään rationaalisia [ja rationaalisesti itsekkäitä].

Hmm?!

Miten sellainen systeemi, joka edellä esitettyyn tapaan asettaa jo lähtökohdissaan talouden ja ihmisluonnon välisen kysymyksen näin johdattelevasti, ristiriitaisesti ja väärin voisi koskaan ratkaista sitä muuten kuin valheellisesti ja toisten riistämisen kapitalismin legitiiminä lakina hyväksyen?

PS.
Minäkin olen antanut huijata itseäni jo kymmeniä vuosia uskomalla esim. siihen, että xylitol-hammastahna on hampailleni terveellisempää kuin tavallinen tahna [tutkimustulokset xylitolista ovat ristiriitaisia].

En tule koskaan omalla kohdallani tietämään, onko asia todella näin kuin oletan, mutta juuri tämänkaltaiseen tietämättömyyteen, jonka varaan uskomuksia voi lähes mielin määrin rakennella, perustuu jopa koko kapitalistisen finanssimarkkinoinnin legitiimiys - sanalla sanoen humpuuki-lääkkeen myyyntiin.

Ei siis mikään ihme, jos etenkin varjopankkien [holding-yhtöt, finanssipankit, vipurahastot] spekuloimat talouskuplat väistämättä poksahtelevat, jos ja kun niiden myymä 'stuffi' on perimmältään huuhaata - lyhyesti sanottuna: tyhjää eli ei-mitään!
*
http://www.kampusdata.fi/kirjatuotteet/kirjat/yhteiskuntatieteet/taloustieteet/akerlof-george-a.-ym.-vaiston-varassa-miten-ohmismieli-ohjaa-maailmanlaajuista-kapitalismia.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Terveysvaikutteinen_elintarvike
http://www.actimel.fi/tutkimukset.php

Mitä minä kaipaan?

Kommentti Homo Garrulukselle päreessäni Syystunnelma - yritys itsekritiikiksi.
I
HG kirjoitti
'Vastaamaton rakkaus?? Ketä sinä uneksit, kaipaat sairaasti?'
*
RR vastaa:

Jumalaa!

Kuten Augustinus. En niinkään naista. Jos kohta naistakin.

Tuliko yllätyksenä? Ihan näin julkisesti ja ikäänkuin ensimmäisenä 'siirtona'.

Kirjoitin tuon äskeisen täysin vakavissani ja osittain varoituksena itsestäni, joskin samalla nauraen ääneen yhtä hersyvästi kuin Stephen Fry tai Tarmo Manni Rabelais'ta lukiessaan.

'Ken minua yrittää ymmärtää ja kestää, kadottaa mielenrauhansa/RR.'

Tulet sen vielä huomaamaan - jos ehdit.

II
Mutta kaipaanko 'sairaasti' kuten kirjoitat?

Onko ihmisen ja/tai Jumalan kaipaaminen kommunikaatiokohteena ja -kumppanina sairasta - siinä määrin kuin nämä kaksi voidaan rinnastaa toisiinsa? Eikö kyseessä ole enintään 'heikkous', mikäli ajattelemme asiaa hobbesilaisen, psykologisen egoismin näkökulmasta.

Vai - onko tuo kaipuu nimenomaan eräänlainen eksistentiaalinen tarve, viettymys ja kutsu kohti Toista,Toiseuteen, joka ikäänkuin vapahtaa - armahtaa - minut oman itsekkyyteni kahleista, jotka sitovat ajatteluni ja tunteeni narsistisesti omaan itseeni - omiin kehämäisiin ja hedelmättömiin ajatuskuvioihin, ja joka yksinäisyydessään - ja siten valheellisessa autonomiassaan - on kuin autio saari valtameressä - ilman suuntaa eli suunnattomuuden keskellä elävä, itsensä vääristyneesti korottanut 'utooppinen summum bonum', joka kauhukseen ja tuskakseen tajuaa lopulta tämän perfektionistisuutensa ja kaikkivaltiutensa olevan täydellisyyttä vain yhdessä mielessä ja yhdessä ulottuvuudessa: epätäydellisyydessä - koska sitä ei koskaan voi jakaa kenenkään toisen kanssa - ei edes Tuntemattoman Jumalan (deus absconditus), joka ilmestyy meille vain - ei yksinäisyydessä vaan toisessa ihmisessä.

Tämä oli myös Nietzschen ehkä syvin ja häntä ehkä sietämättömimmin kalvava psykologinen ongelma: oman luovuuden ja nerouden henkinen ja sosiaalinen yksinäisyys, olkoonkin, että hänen viikottainen postinsa kulloiseenkin majapaikkaansa saattoi ylittää ajoittain jopa kymmenen kirjettä.

Mutta kirjeenvaihtokaan ei poistanut Nietzschen sisäistä vieraantumista arkisesta elämästä ja ihmiskontakteista.

Nietzsche oli tietoisen mustasukkainen Jeesukselle, jolla oli 12 opetuslasta ja lisäksi monia muita seuraajia sekä Sokrateelle, joka oman verbaalisen röyhkeytensä ja ylivertaisen dialektisen retoriikkansa avulla hurmasi ateenalaisia nuorukaisia kiinnittymään itseensä kuin kärpäsiä kärpäspaperiin.

Maalaustaiteesta otettuun esimerkkiin viitaten - etenkin myös Nietzschen rakastamien Caspar David Friedrichin niin sykähdyttävästi kuvaamien lumihuippuisten vuorten yksinäisyyden vuoksi Nietzsche on minulle eräs kaikkein traagisimpia - ja rakkaimpia - hahmoja koko filosofian ja ajattelun historiassa.

Hänen kärsimyksensä takia minä häntä rakastan. Ja sama pätee Jeesukseen. Miksei toki myös Sokrateen kuolemaa ironisesti uhmaavaan asenteeseen.

III
Erästä - aivan edellisten rinnalle nousevaa 'kaipuuni' kohdetta en voi vielä olla mainitsematta.

Koen erittäin läheiseksi Diogenes Sinopelaisen, jonka mielestä Ateenan henkinen ilmapiiri oli sivistyksellisesti niin 'pimeä' - siis teennäinen ja perimmältään typeriin yhteisöllisiin arvostuksiin ja kuppikuntiin sitoutunut, että kerrotaan hänen kulkeneen päiväsaikaan kuin mielipuoli valaistun lampun kanssa pitkin Ateenan katuja ihmistä - siis todellista hyvettä ja viisautta - etsien.

Diogeneen esimerkki olkoon vastaus sinun kysymykseesi: Mistä minä oikein unelmoin, ketä minä kaipaan 'sairaasti'.

Vielä kerran sanottuna: Minä kaipaan sekä Ihmistä että Jumalaa!

PS.
He [Diogenes} used to stroll about in full daylight with a lamp; when asked what he was doing, he would answer, "I am just looking for a human being."[20] Diogenes looked for a human being but reputedly found nothing but rascals and scoundrels.

http://en.wikipedia.org/wiki/Diogenes_of_Sinope
http://fi.wikipedia.org/wiki/Diogenes_Sinopelainen

Fasistista menoa

Yläkuva: Uncle Sam pakottaa sinut vapaaseen markkinatalouteen
Alempi kuva: Räsänen ja JarMom yhteisellä kiertueella

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Junamatkan kuvaus".

Invisible handjob sanoi:

Jarmom kirjoitti: Edellisen paperilakon aikaan oli selvillä paperimiesten sahaavan omaa oksaansa röyhkeästi. Siinä oli se unohdettu vastuu. Yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Kannattaa soittaa rikospoliisi paikalle, jos yritystä aiotaan muuhun toimintaan käyttää.

Ja kappaletta myöhemmin:Työntekijöiden vastuullisuuteen ei ole luottamista. Tämähän huomattiin viimeksi Kemijärvellä. Ajatellaan vaan itseään, vaikka työtä oli tarjottu vuosikymmeniksi. Missä kiitos?

Hieman onnahti logiikka tässä. Mistä pitää kiittää, jos yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa? Tarjotut työpaikat ovat ainoastaan keino tavoitteen saavuttamiseen ja keinosta luovutaan heti, kun se ei kelpaa.

Ja mikä vastuu työntekijöille sitten yht'äkkiä kuuluisi tässä etiikassa. Jos yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa omistajille, niin työntekijän ainoa tehtävä on yrittää lypsää firmasta niin paljon hilloa irti kun vain ikinä pystyy. Tässä paperimiehet ovat onnistuneet ihailtavasti.

Aika hassu vaatimus, että yritykset vain saisivat pelata viidakon laeilla ja muiden tulisi huolehtia jälkien siivoamisesta.

*

Invisible handjob on minun näkökulmastani oikeassa.

Mutta.

Kemppisen blogissakin on oma(t) 'kotifasistinsa'. Jos minä muka olen se toinen, niin sitä toistakaan - jarmom - ei ole vaikea arvata. Edustamme tosin eri - ikäänkuin kilpailevia - 'fasismeja'. Se on sitä vapaata kilpailua parhaimmillaan..;/

Oikeudenmukaisuusteorioita ja arvokeskustelua tähän kilpailuun ei pidä sekoittaa.
Vain kateus, valehtelu, huijaus, naamiointi, kusetus jne. ovat tämän kilpailun perimmäisiä 'sääntöjä' - sikäli kuin valehtelu voi olla sääntö...ja miksei voisi, kun se sellaiseksi juridisesti naamioidaan...

*

Jarmomin mukaan elämme ilmeisesti liian epävapaassa ja arvopainotteisessa markkinataloudessa.
Okei - pelataan peli loppuun ja hankitaan 'tuliaseet'. Käydään 1918 sota uusiksi ihan reilusti ja silmästä silmään eikä pakenemalla legitimoidun kusetuksen suojiin.

Minun moraalini kyllä antaa periksi sellaisen 'rehellisyyden' mutta ei tätä Helvetin Pyhän Pörssin suojiin piiloutumista aina, kun suuryrityksen saldo näyttää 'eräitten' (keitä nämä ikäänkuin 'kasvottomat' eräät ovat?!) 'kvartaalisesti' mitattuna liian pientä voittoa suhteessa tuotanto- ja sijoitusriskeihin.

*

Mutta jos on eräänlainen lainalaisuus, että kapitalismi väistämättä - enemmän tai vähemmän säännöllisesti - ajaa itse itsensä lamakausiin kuumentamalla talouden aika ajoin liiallisesti (jolloin katteetomat sijoituskuplat puhkeavat), niin kai sille nyt on olemassa maltillisia osavaihtoehtojakin keynesiläiseen tapaan.

Entä mitä perimmäistä hyötyä silloin on monetaristisesta talouspolitiikasta, jossa koroilla spekulointi tulee yleensä aina liian myöhään, koska 'liian varhain' käytettynä se merkitsee jälleen kerran vapaan kaupan rajoittamista eli kasvun jarruttamista ja taannuttamista - ja siten elintason laskua(?)
Tässä on jotain hyvin hyvin kipeää - sekä loogisesti että psykologisesti.

Joko on niin, että 1) auto (talous) ei enää tottele ohjaustamme - ei ole totellut aikoihin, koska ratti on sökö - tai 2) että ajamamme auto (perimmältään itse ihminen talouspolitiikasta riippumatta) on jo alunperin rakennettu väärin.

Joku sanoo nyt, että kulutus ja tuotanto, kysyntä ja tarjonta ovat liian monimutkaisella tavalla sidoksissa toisiinsa varsinkin, kun ihmisen kulutusmotiiveista ei kunnolla ota pirukaan selvää (mikä ei oikeastaan pidä paikkaansa, koska kauppa manipuloi (kulutus-)tarpeita), niin ok - nostan kädet ylös ja joudun toteamaan, että emme voi siis tietää edes sitä, johtuuko ohjausvirhe ajon aikana tulleesta yksittäisestä viasta vai siitä, että kulkuvälineemme (me itse) on jo alunperin täysi paska.

*

Jos jälkimmäinen oletus (2) ihmisen motiivien raadollisuudesta ja lyhytnäköisyydestä pitää paikkansa, niin sekä jarmomin että myös minun 'fasismini' osoittautuvat lähinnä psykologiseksi egoismiksi, jonka johdonmukaista noudattamista kutsutaan joskus rikollisuudeksi, joskus menestykseksi, joskus jopa sankaruudeksi.

Kenen joukoissa seisot, sen lippua kannat. Mutta minulla on aivan oma lippu, koska muodostan itse oman joukkoni. Näin lienee asiat jarmomillakin, ja jos hän muuta väittää - valehtelee!

Ai niin - niinhän sen 'pitikin' olla...

adbusters.org/the_magazine/content/view/147.
www.why-war.com/encyclopedia/concepts/Fascism/.

Tuntematon Ihmisluonto puhuu

Kirjoitettu kommentiksi Sipuran ja Kafkaesquen kommentteihin päreessäni "Rakkaus raatelee(?)".
(Lisäyksiä ja tarkennuksia on tehty ja tehdään - klo:18:25)
*
Sipura sanoi...
RR: "Onko minusta tulossa kaikkein höyrähtäneimmän luokan idealisti, joka haluaa kieltää ihmisluonnon realiteetit?"

Pääsit vihdoin ihmisluonnon äärelle. Kyllä se sieltä tulee kun vähän potkii.

*
RR

Mitään ihmisluontoa ei ole olemassakaan, ja vaikka olisi, niin me emme siitä mitään tietäisi.

*
On vain informaatiota, fragmentteja sekä induktiivisia yleistyksiä=todennäköisyyksiä, mutta tämä ei ole tietoa.
Tieto on aina enemmän tai vähemmän konstruoitua - se ei seuraa kausaalisesti kaavalla: kontrolloitu eli samalla jo manipuloitu (sic) havainto + selitys = tieto. Havainnot ovat aina teoriapitoisia.

Lisäys

Havainnon ja teorian välillä on kategorinen katkos, mutta paradoksaalisesti me ymmärrämme tuon katkoksen vasta sitten, kun meillä on käytössämme havaintoa kuvaava - siis havainnon ja ajattelun yhdistävä käsite.
Havainto on toki olemassa ilman sitä ilmaisevaa käsitettä, mutta silloin sen olemassaolo on vailla merkitystä!

Kuten tiedetään kyseessä on kantilainen perusoletus, joka ei tietenkään tarkoita, että havaintoa ilmaisevan käsitteen/merkin ja havaitun välinen suhde olisi mitään muuta kuin arbitraarinen - sattumanvarainen.
(Muista Ferdinand Saussuren lingvistiset periaatteet).

Merkitys ei tietenkään ole irrallaan siitä käytännöstä, 'jota se noudattaa'. Nyt on kuitenkin muistutettava, että käytäntö myöhemmän wittgensteinin mukaan säännön seuraamisena ei ole sama asia kuin esim. Wienin piirin 'tieteellisten filosofien' ja Tractatuksen (nuoren Wittgensteinin) ajatus siitä, että käsitteen merkitys on yhtä kuin sen looginen verifikaatioprosessi.

Merkityksestä tuli W:n kielipeliteorian myötä 'myrkkyä' sekä osittain kantilaisille että etenkin naturalisteille. Mutta Wittgenstein on oikeammassa kuin naturalistit ja kantilaiset...

Merkitykset ovat kehittyviä, historiallisia ja relatiivisia, eikä niitä voi kiinnittää mihinkään metafyysiseen tai naturalistiseen viitekehykseen lopullisesti.

Kiintoisaa on tietenkin pohtia, mitä merkitys itsessään voi merkitä - niin naturalistille kuin transsendentaalifilosofian (Kantin) perilliselle. On selvää, että ei ainakaan ihan samoja asioita.

(Toivon, että kommentoit tätä lihavoitua tekstiä Mika Sipura.)

*
Edellisestä seuraa myös, että kun itse käytän käsitettä ihmisluonto ikäänkuin objektiivisessa mielessä, käytän sitä aina väärin!
Ei voi mitään (Kts PS.)

Kyse ei ole edes tiedollisen kompetenssin vähyydestä tai tyhmyydestämme kuten Feynman sanoisi (asia jota Kemppinen näyttää säännöllisin väliajoin hehkuttavan) vaan siitä, että me olemme itse kielen kautta luoneet tämän ihmisen maailman, ihmisen todellisuuden ja ihmisluonnon sen mukana.

Sanalla sanoen: me olemme valehdelleet helvetin hyvin, koska jotkut valheistamme toimivat mainiosti tässä maailmassa.

(On aivan sama valitseeko totuuden tai valheen maailmassa, josta puuttuu tiedollinen perusta - Jumala, Metafysiikka tai Intuitio - pääasia että valinta toimii käytännössä.
Epätoden ja toden kanssa sillä ei kuitenkaan in the long run ole välttämättä tekemistä.

Se, minkä nyt koemme hyödylliseksi (hyödyllinen selitys on tiedemiehen 'tosi'), saattaa 100 vuoden päästä osoittautua ekologisesti - siis olemassaolomme kannalta - vääräksi valinnaksi.

Naturalistinen pragmatismi yrittää vakavissaan edustaa tätä filosofista kantaa - ikäänkuin kukaan voisi pitää sitä enää muuna kuin luonnontieteen ja taloustieteen melko tarpeettomana 'apulaisena'.
Tiede itse on muuttunut omaksi filosofiakseen.

*
Perimmältään ihminen jotain 'liikaa' - kuin syöpä, joka tuhoaa kaiken minne se meneekin.
Ja jos sitä minulta kysytään niin tässä on ihan tarpeeksi vastausta siihen, mikä on ihmisluonto.

Me olemme kaikki itsekkään geenimme vietävinä, koemme varsin aidon tuntuista onnea 'kopioitumisesta' eli lapsistamme, mutta kaikki tämä on varsin vähäistä mielihyvää verrattuna siihen mielipahaan - tuhoon, jonka olemme saaneet aikaan tässä teknologian 'kivettämässä' maailmassa, puhumattakaan siitä, että vielä joskus tulee hetki, jolloin tämä pieni planeetta tuhoutuu lopullisesti.

Sitä ennen me olemme kuitenkin kuolleet sukupuuttoon oman toimintamme seurauksena.

Ihmisluonto on nerokas ja paha, sillä vaikka miten haluaisimme korottaa itsemme ihmisluonnon ja Luonnon puolustajiksi ja tuntijoiksi, samalla korotamme itsemme myös Luonnon yläpuolelle, - ja se on pahinta laatua oleva hybris.

Anaksagoraan a-peiron (ei- rajaa) eli 'rajaton' ei ole rajattavissa, ja rajauksesta seuraa kosto.

Lopulta Luonto siis ikäänkuin 'kostaa' meidän nerokkaan mutta yksipuolisen toimintamme (todellisuuden rajaamisen) muuttamalla elinolosuhteemme mahdottomiksi.

*
Tähän dilemmaan en näe ratkaisua. Monet, naturalistiset tiedemiehet kyllä näkevät, mutta he ovat usein kuin pikku lapsia tutkimuksineen, tuloksineen, ennusteineen, toiveineen ja uskomuksineen.

Katselin Prima-sarjan Aika-dokumentin ensimmäistä osaa, jossa pohdittiin viimein, josko ihmisen ikää voisi pidentää ties miten paljon.
Sitten tehtiin 'mielipidetutkimusta' ja kyseltiin, miten pitkään ihmiset haluaisivat elää esim. yli 80 ikävuoden - jos haluaisivat.
Vastaajien joukossa oli myös monia ohjelmassa esiintyneitä tutkijoita.

Viimein tuo japanilaissyntyinen sympaattiselta vaikuttanut tiedemies vastasi itse kysymykseen haluaisiko hän elää vaikka 200 vuotiaaksi, ja vastaus oli naivin ykskantaan: miksi en haluaisi?

Jos nyt katsojat luulevat, että myös tuo kommentti perustui tieteelliseen asenteeseen, niin sotku on valmis.

*
Tieteellä ja tieteenteolla on tietyt ehtonsa, joista luopuminen johtaa joko skientismiin, joka on uskonto tai sellaisen auktoriteetin ottoon, joka ei tieteelle kuulu (esim. Richard Dawkinsin alkeellinen ateismivouhotus).

Halullamme elää ikuisesti - toive joka sisältää biologisen jatkuvuuden ja itsesäilytyksen tarpeen ohella erittäin vahvan moraalisen ja ehkä metafyysisen/uskonnollisen asenteen - on tekemistä tieteen kanssa vain siinä mielessä, että tiede voi mahdollistaa meille yhä pitemmän eliniän.
Tiede on siis väline, jolla biologista ja psykologista olemassaoloamme pyritään parantamaan.

Mutta tuo tarve itsessään ei ole naturalisoitavissa täydellisesti, koska se artikuloituu kielellisesti ja kulttuurisesti niin monin tavoin, että sen 100%n redusointi joihinkin biologisiin lainalaisuuksiin sekoittaa pahan kerran toisiinsa muuttuvat kielelliskulttuuriset ja pysyvät naturalistiset syy-seuraussuhteet.

Toki luonnontieteet yrittävät selvittää juuri sitä, mitkä ovat näitä alkuperäisiä ja pysyviä (sikäli kuin ihmisluonto on jotain pysyvää) biofysikaalisia syy-seurauksia ja lainalaisuuksia, mitkä taas kulttuurin mukanaan tuomia - muutoksen tilassa olevia säännönmukaisuuksia, mutta toistan yhä vielä, että (myös) tiede - olkoonkin että perustuu kokeelliseen havainnointiin ja tutkimukseen - tekee tuon erottelun kulttuurista ja tietystä kontekstista - ei jostain ihmeen objektiivis- jumalallisesta Arkhimedeen pisteestä käsin.

Tiede on osa ihmisen kulttuuria mutta ei mikään arvojen perusta: - se on väline hyötyyn ja mielihyvään, ei itse hyödyn ja mielihyvän legitimoija - valtuuttaja.

*
Toisin sanoin.

Ikuisen elämän tarve on pyrkimys, joka punnitaan vain yksilöllisesti, vaikka suurin osa ihmisistä tietysti haluaisi elää niin pitkään kuin mahdollista, jos pysyisi terveenä.

Mutta minun pointtini on tässä jälleen se, että kun tuollaiset auktoroidut luonnontieteilijät pannaan tekemään tiedeohjelmaa, niin pitäisi samalla tehdä erittäin selväksi, missä kohtaa mennään mielipiteen ja spekuloinnin puolelle.

Nyt katsojalle saattoi jäädä vaikutelma, että ohjelmaa juontavan tiedemiehen myöntävä vastaus perustui tieteseen!

Tällä tavoin naturalistinen asenne hivuttautuu 'väärän' auktoritetin voimalla moraalikysymysten ratkaisijan rooliin - rooliin, mihin se ei tieteen periaatteiden mukaan kuulu eikä voi kuulua.

Tiede - etenkään luonnontiede (korostan tätä luonnontieteen suuren 'voittokulun' takia) - ei voi määritellä tai auktoroida moraalilakeja tai arvoja - ne ovat aina politiikan, yhteisön, kulttuurin ja/tai yksittäisen ihmismielen tuotteita, ja jos joku vetoaa luonnontieteeseen sosiaalidarwinismin tai rousseaulaisen 'luontomystiikan' puolesta, hän ei puhu nimenomaan objektiivisena tiedemiehenä, jolle havainnot ovat ikäänkuin valmiita ja välittömästi annettuja (koejärjestely/tutkimusdesign on aina keinotekoinen konstruktio) vaan tietyn kulttuurisen kontekstin ja ihmismielen/ihmiskielen edustajana.

*
Epäasiallinen lopetus.

Kirjoitin varsin schopenhauerilaisessa hengessä. Näin on ihmisvihaajan hyvä aloittaa aamunsa. Vihaamalla oikein saatanallisesti kaikkea.

Nietzsche - tuo terävistä itsensä tuntijoista teräväpäisin (eikä kuitenkaan välttämättä aina rehellisin!) kirjoitti mainiosti, että Schopenhauer ei olisi voinut edes elää ilman naisia ja Hegeliä, joita hän niin kovin rakasti vihata.
Kas tässä se on paljastettu - minunkin 'ihmisluontoni'. Minäkin rakastan 'vihata' joitain asioita. Se virkistää...

*
Loppuun 'kevennys'. Ainoa mitä voimme tehdä enää on joko rukoilla tai kuten Heidegger kirjoitti - laulaa.
'Sua kohti Herrani..!' Titanic uppoaa!

*
PS. Järveläiselle ja filosofeille myönnän avoimesti, että tiedostan kyllä ensimmäiseen virkkeeseen sisältyvien loogisten implikaatioitten määrän ja vaikeuden.

Siten tiedostan myös, että tehdessäni jyrkän eron tieteen ja moraalin välille, tavallaan rikon tuon perusväittämäni logiikkaa vastaan.
Mistä minä voin tietää, mihin tieteen ja moraalin välinen raja tulee vetää, jos en kerran tiedä, mitä (ihmis-) Luonto on?

Mutta jos ryhtyisin kirjoittamaan pitäen jatkuvasti ja tiukasti mielessäni, että tekstin tulee täyttää täysin pitävästi ja pätevästi loogisen konsistenssin vaatimus, en voisi kirjoittaa mitään persoonallista vaan pelkästään noita logiikan häkkyröitä, jotka eivät kerro muuta kuin sen, miten toimii maailma, jonka oletetaan olevan identtinen ja ristiriidaton.

Se maailma ei kuitenkaan ole 'Maailma' vaan loogikkojen konstruktio!

(Vaikka tätäkään en voi tietää ;)