Uusi sana Pitkäperjantaiksi

Kun en kyennyt tekemään ihmisistä järkevämpiä, olin mieluummin onnellinen kaukana heistä.
.

Voltaire
.

Tämä mietelause on löydetty Thomas Bernhardin romaanin Hakkuu ensimmäiseltä sivulta.

.

http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Bernhard

http://en.wikipedia.org/wiki/Woodcutters

http://en.wikipedia.org/wiki/Voltaire

http://www.vammalanseurakunta.fi/hartaus2.htm

Broken Down

Staring out at the world across the street
You hate the way your life turned out to be
He's/She's pulling up the driveway and you don't make a sound
Cause you always learned to hold the things you want to say

You're always gonna be afraid
There's only hate
There's only tears
There's only pain
There is no love here
So what will you do?
There's only lies
There's only fear
There's only pain
There is no love here

Broken down like a mirror smashed to pieces
You learned the hard way to shut your mouth and smile
If these walls could talk, they would have so much to say
Cause everytime you fight, the scars are gonna heal
But they're never gonna go away

You're falling
You're screaming
You're stuck in the same old nightmare

He's/She's lying
You're crying
There's nothing left to salvage
Kick the door cause this is over
Get me out of here!

http://www.youtube.com/watch?v=uTgjrZg9eo8
Simple Plan - No Love
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Simple_Plan
http://www.ricottapark.com/ricottapark/civilization/
http://www.foxsaver.com/public/picture/1030231960
http://www.msf.org/msfinternational/invoke.cfm?component=article&objectid=67AC8E1E-3EF1-4B0C-A7D473B4C8B1B2B2&method=full_html

Det är den tyngsta sorg som solen övergår, att man skall älska den man aldrig nånsin får

Kauneus on kärpänen katsojan silmässä (vai miten se nyt meni), kuuluu typerä(n) relativismin ylistys. - Mutta YouTube-linkkini kansanviisun (visa) kuulaus, tyyneys ja rauha yhtä lailla kuin sen surumielisyys ja yksinäisyyskin tekevät poikkeuksen tuohon 'ehdottoman subjektiivisuuden' sääntöön.

Viisun kauneus nimittäin löytyy yhtä aikaa useastakin kohdasta ihmissydäntä ja kaukaisinta tähteä yhdistävää imaginaarista janaa (seuratkaa tekin matematiikan historiaa niin tiedätte) eikä mistään yhdestä, minä-kärpäs-näkökulman muka-objektiivisesta pisteestä.

Jan Johanssonin jazzahtavaa pianotulkintaa voi nimittää cool'iakin cool'immaksi. Siin/tä kuulee aivan selvästi (ainakin minä kuulen), kun vaahteran lehdet, eräänä lokakuun aamuna syksyn ensimmäisen kovan pakkasyön jälkeen, putoavat hiljaa leijuen alas. Merkillisen kiehtova soundi: 3½ viimeistä ääniaaltoa ennen täydellistä hiljaisuutta.
*
http://www.youtube.com/watch?v=LMgitKv-78I
Visa från Utanmyra (O tysta ensamhet)
*
Viisun alkuperäinen teksti:
 
O tysta ensamhet,
var skall jag nöjen finna?
Bland sorg som ingen vet
skall mina dar förrinna.
En börda tung som sten
mig möter vart jag går.
Bland tusen finns knappt en,
som kärlek rätt förstår.

Det är den tyngsta sorg,
som jorden månde bära.
Att man skall mista bort
sin allra hjärtans kära.
Det är den tyngsta sorg
som solen övergår.
Att man skall älska den
man aldrig nånsin får.

Ett rent och ädelt sinn,
en dygd som ensamt blänker,
en mun som talar ett
med allt vad hjärtat tänker.
Jag tror en sådan vän
är mer än mycket rar.
Var skall jag finna den
som dessa dygder har?

Emellan dig och mig
där tändes upp en låga
där tändes upp en eld
som är en daglig plåga.
Hur skall jag dämpa den
vet jag alls ingen rå´,
jag sörjer till min död
om jag aldrig dig kan få

Olof von Dalin
*
http://sv.wikipedia.org/wiki/Visa_fr%C3%A5n_Utanmyra
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jan_Johansson
http://en.wikipedia.org/wiki/Jazz_p%C3%A5_svenska
http://en.wikipedia.org/wiki/Jan_Johansson
http://www.cdandlp.com/artist/0-0-0/1/1/jan-johansson.html
http://www.pxleyes.com/blog/2009/06/100-touching-photos-expressing-loneliness-and-solitude/

Miten määritellä virtuaalinen julkisuus ja yksityisyys?

Anonyymi 'olio' näyttöpäätteellään.
*
Kommentti Tapanin kommenttiin edellisessä päreessäni "Anteeksi, mutta saisinko herjata teitä tyylikkäästi?" (ei mahtunut kommenttilootaan, joten päretän sen).
*
Tapani kirjoitti:
'95 % tekstistä on ehtaa hazardia, vain Halmeen osuudet vaihdoin suoraan Iineksen blogista nappaamiini herjoihin. Nehän ovat julkista kamaa. Omaa luovaa panosta siinä oli mukana ehkä 0,5 %'

Luuletko tosiaan, että voit jotenkin muuttaa argumenttini pointtia matemaattisten laskutoimitusten avulla?

Itse pääasia ei noista luvuista valitettavasti muutu miksikään, koska teit joka tapauksessa tekstiisi muutoksia (oli niitä sitten 0,5, 1, 3 tai X prosenttia), joilla ei ole samanlaista totuuspohjaa kuin Hazardin Halme-kirjoituksessaan käyttämillä, kieltämättä erittäin kärjistetyillä faktoilla.

Se julkisuus - Iineksen blogitekstit - johon sinä nyt vetoat, ei siis ole, Iineksen persoonaa kokonaisuutena ajatellen, yhtä läpinäkyvää, monesta eri perspektiivistä nähtyä ja tunnustettua kuin Halmeen julkisuus. Pikemmin luokittelisin sen enemmän yksityisyydeksi kuin julkisuudeksi, vaikka blogitekstit täällä netissä kakkien nähtävillä ovatkin.

Mutta.

On sitten oma ongelmansa, miten tähän yksityisyys-julkisuus-asiaan vaikuttaa se, ettei Iines kirjoita omalla nimellään eli on osittain anonyymi.

Tämä seikka mutkistaa tilannetta siinä mielessä, että jos pidämme Iinestä anonyyminä, parodiasi ei loukkaa todellista persoonaa vaan 'nimetöntä/tuntematonta' oliota (eräänlaista virtuaalimaailmassa kirjoittavaa fiktiota).

Jos sen sijaan ajattelemme, että Iines 'puolianonyyymina' on jo persoona tai ainakin melkein, niin silloin tekstisi loukkaa häntä nimenomaan faktuaalisena, olemassaolevana henkilönä.
Näin siis minun oikeustajuni mukaan, joka ei ole suinkaan 'virallinen' totuus.

Voidaan tietysti jatkaa sen pohtimista, missä määrin blogijulkisuus on (tai muka ei ole) enemmän yksityistä kuin mediajulkisuus, ja miten anonyymeihin (myös erilaisiin anonymiteetin muotoihin) ylipäätään pitäisi eettis-juridisesti suhtautua.

Oli nyt miten vain - et silti vakuuta minua perusteluillasi.

Parodiasi on kielellinen artefakta, keinotekoinen konstruktio, jonka Iines-sitaatit mielivät saada tulla tunnustetuiksi informatiivisesti samanarvoisina kuin Halme-tekstin faktat.

Ja nimenomaan tuo vaatimus sekä väite ei ole oikeutettu, koska se perustuu väärään tulkintaan saatavilla olleen/käytetyn informaation julkisuus- ja totuusarvosta. Tästä seuraa, että parodiasi ei toimi siten kuin väität sen toimivan.

Mutta (lisää paradokseja muutenkin jo sekavaan soppaan).

Siitä seuraa kuitenkin samalla myös, että sinut voidaan tuomita ainoastaan oman intentiosi (ei siis pelkkien lainausten) perusteella, koska halusit osoittaa Iinekselle, että häntä voi muka loukata informaatio- ja julkisuusarvoltaan 'heikolla' evidenssillä/näytöllä.

(Ja jos vielä ajattelemme Iineksen anonyymiksi, niin hänen loukkaamisensa ihan oikeasti, persoonana, on silloin teoreettisesti suorastaan mahdotonta, joskin käytännössä, psykologisesti, asia on tietysti aivan toinen, kuten kaikki hyvin tiedämme.)

Vain (kaksois-)intentiosi oli 'paha' (halusit saada loukkaamalla aikaan hyvän seurauksen). Tämä ei kuitenkaan pelasta sunua 'tuomiolta'. Pahaa ei saa käyttää välineenä hyvään.

Jos sitten nuo lainaamasi tekstikohdat pitää tulkita 'objektiivisiksi' eli myös julkisuusarvoltaan yhtäläisiksi Halme-muistokirjoituksen yleisesti median kautta tunnettujen faktojen kanssa, niin siinä tapauksessa sinut voidaan tuomita a) sekä intentiosi b) että käyttämiesi sitaattien perusteella.

Mutta toteutuipa sitten kumpi tahansa vaihtoehto tai kummatkin, niin parodiasi ei yhä siltikään toimi niinkuin halusit sen toimivan.
*
Olen sekoittanut pakkaa ehkä hieman liikaa, koska operoin kahdella kategorisella tasolla: 1) parodiassa käytettyjen sitaattien informaatioarvon (evidenssin) faktinen määrittely ja 2) parodian loukkaavuuden eettinen arviointi.

Ongelmalliseksi näiden kahden kategorian korrelaation tekee se, ettei meillä a) ole selvää käsitystä siitä, miten arvioida blogitekstien status julkisuuden ja yksityisyyden näkökulmasta.

Se vaatisi osaltaan myös b) anonymiteetin ja Iineksen tapauksessa niin sanotun puolianonymiteetin 'ontologis-juridisen' statuksen ja sen oikeuksien määrittelyä suhteessa henkilöön, joka nimimerkin takana toimii: onko hän juridisesti 'oikea' persoona vai pikemminkin fiktio?

Kemppinen saa vastata näihin kysymyksiin. Minä en osaa.
*
http://fowls.ca/anon.html

Korkealla - ja yksin...

Kuva: Kiipesin vuoren huipulle, kun alkoi vituttaa liikaa.
*

Tätä korkeammalle ei pettynyt mutta ylpeä solipsisti enää pääse. Creamin loistava versio vanhasta blues-klassikosta.

(Lisäys 28. 2 koskien sanoja)

*

http://www.youtube.com/watch?v=uSvpGZ0sKZU&feature=related
Sitting on Top of the World- Cream (2005 Reunion - Live at the Royal Albert Hall)
*

HUOM!

The numerous versions of “Sitting Top of the World” recorded since 1930 have been characterized by variations to the lyrics. The original lyrics, as recorded by the Mississippi Sheiks in 1930 (wikipedia).

Creamin version sanat:

One summer day, she went away;

Gone and left me, shes gone to stay.

Shes gone, but I dont worry:

Im sitting on top of the world.

All the summer, worked all this fall.

Had to take christmas in my overalls.

Shes gone, but I dont worry:

Im sitting on top of the world.

Going down to the freight yard, gonna catch me a freight train.

Going to leave this town; worked and got to home.

Shes gone, but I dont worry:

Im sitting on top of the world.

*

Doc Watsonin sanat:

Was in the spring
One sunny day
My sweetheart left me
Lord, she went away

And now she's gone
And I dont' worry
Lord, I'm sitting
On top of the world

She called me up
From down in Al Paso
She said "Come back, daddy
Ooh, I need you so"
And now she's gone
And I dont' worry

Lord, I'm sitting

On top of the world

(break)

If you don't like my peaches
Don't you shake my tree
'n Get out of my orchard
Let my peaches be
And now she's gone
And I dont' worry

Lord, I'm sitting

On top of the world

And don't you come here runnin'
Holding out your hand
I'm gonna get me a woman
Like you got your man
And now she's gone
And I dont' worry

Lord, I'm sitting

On top of the world

't Was in the spring
One sunny day
My sweetheart left me
Lord, she went away
And now she's gone
And I dont' worry
Lord, I'm sitting
On top of the world
*
http://new.a2success.com/~Mountain_Top

Tarpeeton osa 2

Tämä 'anonyymi' on osallistunut Mummon 'raittiuskilpakirjoitukseen' Tarpeeton osa, jossa puhutaan naamioitten takaa.
(Joitain muutoksia alkuperäiseen on tehty ja ilmeisesti tullaan vielä tekemään)
*
Valitsimme X:n kanssa ensin toisemme - jopa kahteen - ehkä jopa kolmeen kertaan.

Jos ensi rakkautta nyt voi sanoa valitsemiseksi - mieluumminkin kosmiseksi katastrofiksi - 'hormonihäiriöksi' - jolle ei voi yhtään mitään.

Menin hänestä - ja hän minusta - tuon ensimmäisen kerran niin totaalisti sekaisin, että en enää ikinä lakkaa rakastamasta tätä kilttiä, iloista, kaunaista ja uskonnollista pihtaria, joka oli kuitenkin emotionaalisesti varsin eläväinen sängyssä.

Olit/et ihanan kummallinen yhdistelmä - pihtari ja orkkukone samassa persoonassa.

Enää en kuitenkaan elä kanssasi.

Kolusin läpi muutamia täysin merkillisiä ja kipeitäkin ihmissuhteita ensimmäisen ja toisen kohtaamisemme välillä (20 vuoden aikana vuoteen 1994).

Niissä ei ollut aina tolkun häivää, mutta opin niistä sellaisia asioita mm. seksistä, etten ulota moraalia sellaisiin touhuihin enää koskaan - ellen sitten luule todella rakastavani.

Minusta on kuitenkin tullut taas desperado, joka pakeni sinua X - jälleen - nyt ehkä lopullisesti.

Sitten elin selibaatissa, kunnes Y tunkeutui yksityiseen elämääni lähes lupaa kysymättä - ja onnistui murtamaan yksityiselämäni muurin.

Menin totaalisti sijoiltani psyykkisesti - mutta niin meni kyllä hänkin.

Valitettavasti lyhyt mutta dantemainen ja äärimmäisen inspiroiva syväsukelluksemme toistemme persoonallisuuksiin päätyi miltei katastrofiin.

Y:n ympärille oli kertynyt lähes yhtäkkiä - vajaan vuoden aikana - tummien pilvien lailla liikaa häiriötekijöitä. Toisin kuin hänen miltei kymmenenä aiempana - selibaattivuonnaan.

Y ei kuitenkaan ollut nuorempana ollut mikään nunna - kuten X avioliittonsa (kaksi lasta), joka päättyi eroon jo 1978, jälkeen - kevääseen 1994 asti, jolloin RR tuli ja 'iski' myös kaiken kirjallisen luovuutensa voimalla, koska vanha suola janotti häntä - ja viimein myös X:ää aivan armottomasti!

En kestänyt Y:tä ympäröiviä häiriötekijöitä. Ei kestänyt hänkään.

Lopulta räjähdin ja pelästytin hänet täysin - tuon ylifoobisen sangviinikon!? - mustasukkaisilla uhkailuillani - - - - - - - - mutta viimein hän antoi anteeksi - kaiken - ainakin omien sanojensa mukaan.

Lopetin 'rauhansopimus- ja ripityspuhelumme näin: "Haluan sanoa sinulle Y - Älä nyt loukkaannu tästä - 'Kulta - kiitos".

Muistaakseni Y vastasi - pystyin aistimaan ja kuulemaan ihastuttavan hymynkareen hänen huulillaan ja puheessaan: 'Kiitos itsellesi' - tai jotain sen kaltaista.

Näin me erosimme lopulta - ystävinä ja tarkoituksena aloittaa kaikki uudestaan täysin puhtaalta pöydältä - ilman kaunaa ja vihaa.

Mutta vain ystävinä. Hyvin etäisinä ystävinä.

Kaipaan häntä.

Hän ei ole tarpeeton osa. Hän on se nivel, joka sitoo minut tähän elämään - kuoleman enkeli - ja elämän.

Y sanoi useasti, että elän nykyään aivan liian yksin. Avaudu - pyri luomaan suhteita blogien kautta. Yksinäisyytesi syö sinut tyhjäksi ja katkeraksi kalvaen päivä päivältä psyykkistä tasapainoasi aina vain enemmän.

Hän on oikeassa. Hänellä on ihmistuntemusta - enemmän kuin X:llä.

Mutta - vielä kerran - hän on se tarpeellinen osa, jota minä kaipaan nyt - jopa enemmän kuin X:ää.

Toisaalta - ehkei ihmissuhteissa ole edes olemassakaan tarpeettomia osia. Jokainen on sen kuuluisan laulun arvoinen. Jokainen voi olla rakas - omalla tavallaan.

Tämä asia minun täytyisi oivaltaa eikä halveksua niin monia ihmisiä käpertymällä omaan solipsistiseen ylpeyteeni ja muuttumalla sillä tavoin itse tarpeettomaksi osaksi, jolla ei ole käyttöä kenellekään kuin ehkä erikoisena eläimenä, jota tullaan ihmettelemään ja töllistelemään Blogistanin eläintarhaan.

Minä olen kahlittu - itseni kahlitsema - tarpeeton, ilveilevä pantteri, jota pelätään, jolle nauretaan, joka uhittelee, joka joskus jopa nauraa, mutta jota kukaan ei ota enää vakavasti eikä rakasta.

Sanalla sanoen: olen itse se tarpeeton osa tätä elämää. Tosin ehkä pitkälti omaa syytäni.
*
http://blogs.smh.com.au/lifestyle/asksam/archives/2007/03/

Aforismi

Tämän aforismin löysin erään päivä-/muistikirjani sivulta. Se on kirjoitettu 23.11.1997.
*
Epätoivoinen haluaa pitää kiinni epätoivostaan niinkuin yksinäinen hiljaisuudesta. Epätoivo on kuin viimeinen toivo, ja yksinäisyys kuin eläisi kaiken keskipisteenä - 'Jumalan silmässä'.

Saari kuin oma huone jonkun toisen avaruudessa

Päreen uusittu otsikko viittaa Sirkka Turkan 1973 julkaistuun esikoisrunokokoelmaan Huone avaruudessa.

Missä hän nyt lieneekään? Silti lähetän kaukaisia ja myöhäisiä terveisiä Sirkalle, jota opin tuntemaan Nikkilän sairaalassa kesällä ja syksyllä 1976 hänen toimiessaan kirjastoapulaisena ja sijaistaessaan sairaalan kirjastonhoitajaa 1974-76.

Uusia linkkejä on lisätty viimeksi 28.11.
*
Kielimafia kysyi, eikö saarelle voisi antaa nimeä. Lupasin pohtia. Miten olis sellainen saaren nimi kuin Herrojen pöytä? Sen niminen pikku saari tosiaan sijaitsee Päijänteellä ja juuri Luhangan Keihäsniemen Kotkatselällä, jonne olen tapahtumat sijoittanut. Mummolani kesämaisemissa.

¤¤¤
Kyllähän tästä päreestä näköjään - vaikka toista alunperin väitin - jonkinlainen blogroll sittenkin kehittyi/tyy - 'katumuksenteon ja sovinnonhieronnan' eräänä ilmentymänä...

Mutta jos ryhtyisin systemaattisesti lisäämään kaiken kiinnostavan, linkkilistasta tulisi vähintäin 100 blogin rypäs - enemmänkin. Mutta kunhan nyt silti merkkailen ylös aina muistaessani - mitenkään kovin tietoisesti ketään boitokoimatta tai korostamatta.

Kenenkään - satunnaisen tai säännöllisemmän lukijan ei siis pidä vetää hernettä nenään, jos ei löydä blogiaan alla olevasta koosteesta - tai sitten löytää... Siinä on kyse pikemminkin nostalgisesta, eräitten 'blogihahmojen skematisoinnista' kuin omasta kirjallisesta blogi-rankingista ja/tai intressikoosteesta. - Toistan, että lista elää omaa elämäänsä....

I (3.11)
Sain äskettäin sähköpostia, jonka lähettäjä epäili mielenterveyteni vakautta. Olen nyt viikon verran pohtinut tuota tekstiä, keskustellut lähettäjän nimeä mainitsematta asiasta erään oikeuspsykiatriaa tuntevan lääkärin kanssa, johon tutustuin mielisairaalavuosieni aikana.

Olen toki myös valottanut hänelle niitä taustoja, jotka tähän sähköpostisanomaan ja sen lähettäjän motiiveihin lienevät vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen - yrittäen olla itse niin rehellinen ja itsekriittinen kuin vain asianosaisena pystyin olemaan.

Psykiatri pudisteli päätään kertomukselleni ja sanoi minulle ihan vain ystävän lojaaliudella sekä omaan kokemukseensa ja siihen tuntemukseen, joka hänelle minusta vuosien mittaan oli kertynyt, vedoten, että jos ja kun tilanne ja asioitten tila todella oli niinkuin sen hänelle kerroin, minun kannattaisi yksinomaan oman etuni takia pysytellä aivan hiljaa.

Toisin sanoen - hän jatkoi: mikäli puutut asiaan millään tavoin, saatat itsesi suurempaan liemeen kuin, missä jo olet - mikäli oikeastaan vielä edes olet missään liemessä. Mutta yksikin väärä liike, niin olet - aivan varmasti. Olet mokannut sanavalinnoissasi ja asenteesi uhkaavuudessa sen verran raskaasti, että niiden puolustamiseksi ei ole enää mitään tehtävissä - ellei sinulla sitten todella ole esittää - jos oikeuteen päädytään - sellaista diagnoosia itsestäsi, että syyntakeellisuutesi kyseenalaistuu.

Mutta samalla jopa tällaisen syyntakeettomuuden epäily saattaa merkitä, että joudut psykiatrisiin jatkotutkimuksiin. Varsinkin jos toinen osapuoli haluaa toimittaa sinut ikäänkuin pois häiritsemästä elämäänsä. Miksi siis tekisit mitään sellaista, mikä antaisi hänelle aihetta lobata sinua vastaan - siis mustata mainettasi?

Minun ei tarvitse enää tehdä mitään sen asian eteen, vastasin ironisesti, koska mainettani mustataan koko ajan tietyssä piirissä riippumatta siitä, mitä kirjoitan tai puhun.

Jos asiat ovat noin huonosti, sanoi setä Sigmundin oppilas- tosin lähes nauruaan pidätellen, sinun kannattaisi muuttaa kokonaan pois Suomesta - tai sitten jonnekin, missä tietokone ja/tai kännykkä eivät toimi. Korpimökkiin. Karhujen ja susien kaveriksi...

Tätä faktan ja fiktion sekoittavaa vuodatusta kuunnellessa harvat hiuskarvat päälaellani nousivat pystyyn ja kylmät väreet kulkivat edestakaisin selkäpiitä pitkin. Pahimmassa tapauksessa joutuisin mielentilatutkimusosastolle. Olen itse aikoinaan ollut mielisairaanhoitajana työssä sellaisella osastolla kahdessa sairaalassa.

Vaihtoehtoisesti joutuisin muuttamaan sivilisaation ulkopuolelle ja elämään hesykastimunkin tavoin - maailmasta eristäytyneenä.

Ilman muuta valitsisin jälkimmäisen vaihtoehdon. Olinhan miettinyt sellaista elämäni varrella vakavasti aiemminkin ja itse asiassa jo pariin otteeseen elänyt melko kaukana ihmisten maailmasta.

II

Vakavasti aiheesta jatkaessamme tämä psykiatriaa ja ihmisten välisiä riita-asioita tunteva asiantuntijaystävä lohdutti minua toteamalla, että mitään periaatteellista ongelmaa hän ei kuitenkaan nähnyt siinä, että kirjoitan esimerkiksi fiktiivisiä satiireja - varsinkin, jos katsoin tarpeelliseksi perustella ja selvittää lähtökohtani heti kolumnin tai jutun alussa - aivan kuten Vuoden uskottavin teologi-päreessäni.

Mutta tietenkin jos blogijuttu loukkaa vakavasti ja toistuvasti yleisiä moraalikäsityksiä ja/tai tunnistettavia henkilöitä, niin syytteitä ropisee jälleen niskaan.

Keskustelimme pitkään ja keskustelumme oli monella tavalla antoisa ja virikkeellinen. Opin paljon uutta siitä itselleni hieman hämäräksi jääneestä asiasta, mikä lopulta on yksityistä ja mikä julkista. Niinpä päätin muuttaa Herrojen pöytä-nimiseen saareen Päijänteelle, kunhan ensin sopisin asiasta tätini eli äitivainaani siskon eli edesmenneen mummoni tyttären kanssa, joka oli perinyt äitinsä maita.

Meillä oli ollut tädin kanssa melko etäinen mutta toisaalta hyvin 'läheinenkin suhde'. Sukuni naisten legendan (äitini kertomana) mukaan minulla nimittäin oli reilusti alle vuoden ikäisenä aivan hillitön hinku istua paljaalla takapuolellani kyseisen tulevan 'sijoittaja-tätini' naaman päälle aina kun pääsin hänen syliinsä sopivaan asentoon.

Myöhemmällä iälläni hiukan eri tavalla manifestoitunut taipumukseni anaali- ja genitaalialueiden läheiseen kosketteluun vastakkaisen sukupuolen kanssa lienee osaltaan peruja jo tästä, hyvin varhaisesta, esigenitaalisesta kontaktiyrityksestä, jonka silloinen äitiäni kaksi vuotta nuorempi 19-vuotias tätini oli kokenut varsin merkilliseksi joskin ymmärrettäväksi (hymiö) lähestymisyritykseksi poikavauvan taholta.

(Tämä esipsykogenitaalihistoriallisen tapahtumavaiheen kuvaus ei luultavasti liity millään tavoin päreeni teemaan.)

Päätin pyytää tädiltäni päästä asumaan kesällä lammasten laiduntamiseen käytetyn saaren kauan sitten rakennettuun, juuri ja juuri talviasuttavaan hirsimökkiin, ja jos joku kysyisi, kuka minä olen, hän voisi sanoa: - Rauno on vanhemman sisareni poika, skitsofreniaa sairastava, siis mielisairas sukulaiseni, jonka otin kesän ajaksi suojatyöhön lammasvahdiksi saareen.

Ja että noin ylipäätään minä elätän itseni kalastamalla sekä kirjoittamalla nimettömiä kolumneja Keskisuomalainen-päivälehteen sekä esseitä ja novelleja johonkin kirjallisuusjulkaisuun Eino Säisän, Pentti Haanpään, Antti Hyryn ja etenkin Matti Pulkkisen ja esseemestari Pentti Linkolan hengessä.

Pitkään tädin kanssa puhuttuamme, ja nyt jo aavistettuani hänen suunnitelmansa perimmäisen idean, josta en siinä vaiheessa pitänyt lainkaan, mutta jonka hyväksyin, koska tiesin sen olevan perimmäinen ehto ilmaiselle asumiselleni saaren hirsimökissä, käskin tätini myös sanoa ihmisille, että keskustelen usein harhojeni kanssa änekkäästi - joskus jopa huudan niille naama vihasta punoittaen. Halusin näillä ohjeilla nimittäin varmistaa, että saisin elää rauhassa saarellani - siis täysin omissa oloissani.

Erehdyin melkoisesti mainitun erakkotoiveen suhteen. Onneksi.

Eläkkeellä oleva tätini, joka on business-nainen, tajusi heti, minkälaisen turistirysän ja brändin minusta saisi huolellisen 'tuotekehittelyn' avulla. Tätä projekti-ideaa hän ei kuitenkaan paljastanut minulle, enkä toisaalta minä kertonut, että olin aavistanut hänen kaupallisen hankkeensa minun suhteeni jo ensimmäisestä kerrasta lähtien, kun aloimme sen mahdollisuutta arvioida. Ajattelin, että katsotaan nyt: antaa asioitten edetä omalla painollaan. Pääasia että etenevät.

Niinpä vajaan vuoden kuluttua, hirsimökkiin tehtyjen perusteellisten korjausten ja vanhan tervaveneen kunnostuksen (siihen hankittiin myös pieni perämoottori) sekä viidentoista kolmea eri reikäkokoa olevan nailonverkon hankinnan jälkeen, muutin toukokuun puolessavälissä saareen yhtäaikaa 5 lampaan ja yhden äkäisen pässin kanssa.

Ruokakuljetukset hoidin osittain itse kymmenen kilometrin päästä kunnan keskustasta. Kesäisin saareni kautta koukkasi kesämökeille postia kuljettava, setäni eli aiemman posti-Paavon - nykyään tuon isäni veljen pojan - vene. Hän toi myös mukanaan pyydettäessä pienen ruokatäydennyksen. Talvisin nämä asiat hoituivat manteretta pitkin maanteitse ja vain tuon pienen salmen ylittämällä - joko veneellä tai, kun se viimein tammikuussa lopullisesti jäätyi, jäätietä pitkin huhtikuun puoleenväliin saakka.

Elämäni saaressa oli oikeastaan ihanteellista, kunhan vain opin ensin järjestelemään asioitani ja rytmittämään päivittäiset toimintoni oikein - sekä ruumiillis-käytännölliset että henkis-kirjalliset. Jopa ajoittain huonossa kunnossa olleet polveni vetreytyivät ylimääräisten kilojen pudottua suuresti lisääntyneen ja monipuolisen liikunnan ansiosta, eli aloin olla kohta lähellä ideaalipainoni maksimirajaa.

III

Saaressakin jatkoin silti edelleen vihanpitoani aina, kun siltä tuntui. Ja tällä kertaa huusin ihan oikeasti ääneen ihmisille, jotka olivat tulleet (alunperin sattumalta, sittemmin huhujen perusteella, mikä oli tätini masinoima info) nähdäkseen minusta vilauksen vajaan sadan metrin päästä mantereen puolelta.

Turistit perkele! Olivat kuulleet minusta ja ekshibitionistisista päreistäni tätini lobbauksen takia. Väsäämiäni päreitä tosin hyödynsin aina työstämällä niistä jutun joko Keskisuomalaiseen tai pitempänä versiona johonkin vapaasisältöisempään filosofia- tai kirjallisuusjulkaisuun.

Päivälehteen lähettämäni viikottainen kolumni sekä jokaiseen muuhun julkaisuun lähettämäni essee tai novelli pitivät mainetta yllä ja hankkivat tililleni nipin napin tarvittavan määrän rahaa elämiseen varsinkin, kun sain kalastamalla itselleni lähes puolet pääruuastani.

Sitten kuitenkin alkoi tapahtua jotain, mikä yllätti minut tai pikemminkin minun käsitykseni itsestäni täysin, mutta joka sopi tätini suunnitelmiin kuin jalkapallo maalitolppien väliin (?)

Ajattelin nimittäin jo ensimmäisenä kesänä, yksinäiseksi kun itseni jälleen koin, pyytää saareeni käymään joitain blogituttaviani. Sikäli kuin he nyt yleensä uskalsivat enää lähteä minua tapaamaan. Yhden vierailijoita ihastuttavan asian tiesin kuitenkin jo etukäteen täysin varmasti: juuri tässä kohtaa Päijännettä sisempi rantasaaristo (jota Päijänteeltä ei montaa löydä) selkineen oli aivan erityisen luonnonkaunista seutua, joten maisemat tulivat taatusti tekemään vierailjoihin suuren vaikutuksen.

Yllättävästi sain vierailukutsuihini lopulta hiukan enemmän myöntäviä kuin kieltäviä vastauksia, vaikka monet niistä annettiin melko lailla epäröivästi. Päätin kutsua näitä blogituttavia vierailulle yleensä vain yhden kerrallaan - enintään 2-3 päivän ajaksi.

Varsin yllättävää oli myös se, että ensimmäinen vieras - mummo - ei halunnut seurakseen ketään muuta vaan tuli paikan päälle yksin. Olisi luullut, että yksinäinen nainen pelkää tavata iäkästä ja kyseenalaisen maineen omaavaa blogiretaletta saaressa - kahden kesken.

Mummo oli saareen tultuaan hetkessä kuin kotonaan. Hän suorastaan vaati keskustella loputtomasti kanssani, samoilla saaressa, syöttää lampaita, pelätä sarvipässiä, kalastaa kanssani siikaa ja muikkua, ahventa, haukea jne. - ja ylipäätään soudella kaislikkoisilla rantavesillä - ei ainoastaan kahta päivää vaan yli viikon ajan! Siinä tapaamisessa yhdistyi sekä romantiikka, intensiivinen kirjallisuuskeskustelu että luonnonkauneudesta nauttiminen. Olimme vähän kuin pienet lapset, jotka havaitsivat löytäneensä yhteisen leikkimaaston ja yhteisen leikin.

Mummon lähtiessä meidän oli vaikea katsoa toisiamme silmiin. Lähes sanattomasti sovimme tapaamisen 1½ kuukauden päästä erään kirjaston kahvioon Koillis-Helsingissä, jossa olimme tavanneet pari kertaa aikaisemminkin.

Lupasimme kirjoittaa blogeihimme pari muistoa saaressa viettämästämme viikosta ja niistä parista kummallisesta, molemmilla kerroilla miltei tunnin kestäneestä hetkestä, jolloin katselimme pienen savusaunan sekä hirsimökin rappusilta kohti edessämme avautuvaa kapeaa, kaislikkoista lahdeketta, jonka pinnassa näkyi jatkuvaa liikettä - pikkuahventen ja särkien lisahtelevaa ääntä pitävää hypähtelyä ötököitten perään veden pinnassa sekä ajoittaisen tuulenvireen kaislikkoa edestakaisin tuudittavaa kahinaa.

Sinä muistat sen äänen aina yhä uudestaan. Pikkukalojen leikki veden kalvolla ja kaislojen kahina tuulen alati vaimenevan vireen voimasta kesäisen illan alkaessa vähitellen hämärtyä ja nukahtaa yötä vasten. Kuinka sellainen kokemus voisi milloinkaan unohtua kahdelta hieman pöhköltä, villiltä mutta narsistisessa täyteydenkokemuksen etsinnässään ikäänkuin mystistä rauhaa intohimoisesti tavoittelevalta metaforien, allegorien, kaksoismerkitysten, metonymioiden, oxymorien ja ties miten outojen kielikuvien rakastajilta.

Saaressa kävi monen kesän ja osittain talvenkin aikana useita tuttuja Blogistanin kansalaisia.

Kemppisen kanssa aika vierähti kuin siivillä kirjallisuudesta, runoudesta ja historiasta rupatellessa. Saimme 50 millin verkosta tällä Päijänteen sisäselällä, jossa muun muassa säveltäjä Toivo Kuula oli kesäisin (PPS.) purjehtinut (Kotkatselkä, Luhanka, Judinsalo) harvinaisen suuren 7½ kilon painoisen kuhan ja paistoimme sen avotulella Kemppisen oman reseptin mukaisesti. Olin pyytänyt häntä tuomaan mukanaan omia mausteitaan.

Sedis tuli saareen päivää ennenkuin Kemppinen lähti. Ensi alkuun hän piti puheen, jossa käytiin läpi ne suomalaiset elokuvat, jotka on tehty joko kokonaan tai osittain saaressa. Arvatkaa itse kuinka monta niitä on - kumpiakin.

Saimme kolmistaan toistakymmentä pulskaa siikaa ja savustimme ne. Veljeni kaima ja Kemppinen opettivat minulle aimo annoksen uutta asiaa historian filosofiasta. Siitä heille kiitos. Sediksen kanssa sitten vedimme kännit serkkulikan eli tätini vanhimman tyttären 3½ litran pläkkihinkissä tuomasta vahvasta sahdista, joka maistui mainiolta.

Kemppinen ei juo viinaa, mutta yllytti kuitenkin meitä kahta juomaan. Hmm...

Vaatimattoman savusaunan löylyjen ja nopean uintipyrähdyksen jälkeen ei sahti ole koskaan maistunut niin hyvältä myöhäisen kesäillan tyvenessä, jolloin vain kuikan ääni keskellä selkää ilmoitti elävien olentojen olemassaolosta.

Sitten sain filosofis-teologista seuraa - ja kaiken lisäksi parasta A-ryhmää hänkin. Vastalobbauksesta huolimatta Petri Järveläinen tuli saareeni.

Petrin kanssa käyty filosofis-teologinen dialogi ei unohdu. Luulenpa, että viimein tuolloin aloin perusteellisesti tajuta sitä klisheeksi korotettua itsestään selvyyttä, miksi Augustinusta, enemmän kuin ketään muuta kirkkoisää, voi pitää ainakin, mitä tulee hänen vaikutukseensa etenkin Lutherin kautta moderniin teologiaan ja moderniin filosofiaan (Descartes, Pascal jne.) ehdottomasti merkittävimpänä teologina koko kristinuskon historiassa. Jopa Akvinolainen on hänen rinnallaan lähinnä 'vain' nerokas aristoteelisten sentenssien kombinoija. Sen sijaan Aku on kristinuskon alkuperäisen sanoman uusplatonistis-stoalainen ja samalla kuitenkin skeptis-voluntaristinen medium - ilmaistakseni asian mahdollisimman hämärästi.

Pohdimme pitkään myös luontokokemuksen aiheuttamia tunne-elämyksiä ja sitä, millä tavoin niitä voi pitää esteettisinä elämyksinä? Onko luontokokemuksen ja urbaanin yhteisön aiheuttaman kokemuksen välillä muuta eroa kuin, että luonto on aina jo valmis ja sellaisenaan annettu, mutta kaupunki ei koskaan tule valmiiksi vaan on alunperinkin konstruoitu ja alati keinotekoisesti laajeneva ameeba, kun taas luonto liikkuu itsestään? Entä miten tämä esteettiseen arviointiin pyrkivän havainnon valmiina-oleminen ja ei-valmiina-oleminen määrittää itse esteettistä kokemusta?

Jäimme lopulta kuuntelemaan ja ihmettelemään härkälinnun ääntä, jota ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa kauniiksi, mutta joka kuitenkin on esteettisesti arvokas rumuudessaan(kin) tai juuri siinä. Ovathan esimerkiksi Hieronymus Boschin maalaukset ikäänkuin kauniita tai ainakin yleviä tai - no - vaikuttavia, vaikka niissä kuvatut kohteet eivät taatusti ole paiseissaan, epämuodostumissaan ja puolittain mätänemisvaiheessa olevine ruumiineen kauniita.

Iines tuli luokseni elokuun puolenvälin paikkeilla. Hänkin yksin. Rohkea nainen. Soudin hakemaan hänet mantereelta, noin sadan metrin päästä, salmen toiselta puolelta. Ensin hieman vierastimme toisiamme ja kai oudoksuimme sitä mielikuvaa, jonka olimme toisistamme saaneet blogien ja blogikommentoinnin välityksellä, mutta vieraudentunne suli kai jo päästyämme rantaan ja lähdettyämme mökin tilojen esittelyjen ja vähäisten matkatavaroitten pieneen vierashuoneeseen asettelun jälkeen kävelemään saarta kiertävää, vajaan kahden kilometrin mittaista polkua lampaitten seuratessa perässämme jonkun matkaa.

Saari on pitkulainen ja kapeahko, keskikohdaltaan ruohikkoisen vehmas, toisesta päästään loivan kallioinen, toinen pääty puolestaan päättyy muutaman metrin mittaiseen matalaan kivikkoisen salmeen, jonka läpi vesi virtaa melko voimakkaasti, eivätkä lampaat uskalla uida sen yli pienempään, samalla paljon risukkoisempaan saareen, jossa tiesin liikkuvan varsinkin talvisaikaan jäniksiä ja kettuja.

Keitimme pannukahvia, jonka kaadoimme termospulloon. Iines oli tuonut paperipussissa tuoreita korvapuusteja - kuinkas muuten. Juuri korvaiset puustit maistuivat ihanilta ja vielä sopivan kuuman kahvin kanssa, istuskellessamme saaren toisessa päädyssä kahden matalan kiven päällä ja katsellessamme ilta-auringon laskua Judinsalon saaren korkean ja mäntypuisen profiilin taakse.

Juttelimme joskus ääneen, joskus kirjoittamalla, joskus kuiskaamalla, joskus viittomalla ja hyvin usein vain hymyilemällä sekä nauramalla. Vaarana oli, että minä ryhtyisin pitämään sooloesitystä, monologia ja stand-up-koomista performaatiota, vaikka Iines sanoikin, että sen kun vain. Hän keskeyttää sitten vaikka väkisin, jos haluaa selvennystä johonkin asiaan.

Aika kului nopeasti pitkälle yli puolen yön. Nauroimme sekä harmistuimme blogimaailman kiistoille, samoin oman elämämme kommelluksille ja suruille, joita pohdiskelimme myös paria vastikään lukemaamme romaania läpikäyden. Alkava yö oli hämyisen kirkas ja kauniin usvainen. Viimein piti mennä nukkumaan, jotta olisimme jaksaneet jo aamuyhdeksältä lähteä kokemaan verkkoja läheiselle matalikolle, josta oli odotettavissa tähän aikaan vuodesta ja kuusta siikaa, väittivät kalamiehet ja kalamiesten kalenteri.

Se yö oli yhtä aikaa sekä levoton että rauhaisa. Silti emme olleet aamulla väsyneitä. Vain raukeita ja jotenkin typertyneitä luonnon, itsemme ja toistemme olemassaolosta tuon suunnattoman vaikuttavan kauneuden keskellä, jonka elokuun aamuinen usva haihtuessaan aikaansaa auringon läpäistessä sen säteillään kuin hahmottoman ja hitaassa liikkeessä olevan vaaleanharmaan ja yhä läpinäkyvämmäksi ohenevan verhon.

Vielä yhden vuorokauden ajan ehdimme jutella tarpeen vaatiessa, olla hiljaa jos siltä tuntui, kävellä, soudella ja ylipäätään tuntea, miten pelkästään toisen läsnäolo voi riittää silloin, kun hyvää tahtoa, sympatiaa ja spontaania, vastavuoroista ymmärrystä löytyy molemminpuolisesti riittämiin.

Sitten Iines lähti. Mutta palasi toki uudestaan myöhemmin. Niinkuin minäkin.

IV

Saaressani kävi toukokuun puolen välin paikkeilta lokakuun puoleen väliin asti toistakymmentä Blogistanin ihmistä. Talven aikana vierailut lunnollisesti ja onneksikin harvenivat - kelien huonouden, heikon jäätilanteen, pakkasten ja lisääntyvän pimeyden vuoksi - olkoonkin, että saareen vedettiin sähköt heti ensimmäisenä kesänä sinne muutettuani.

Homo Garrulus, peeär-mies, androgyynihullumies, catulux, etappisika ja monet muut pistäytyivät siellä vuoden mittaan. Poikkeuksellisesti tapasin mökilläni - vaikka sitä ei kyllä kukaan usko - jopa takkiraudan! - ja Saarakin, jonka kanssa en omasta mielestäni oikeastaan koskaan ole pistänyt välejä täysin lopullisesti - kaulasta poikki, kävi yhden päivän reissulla.

###

Kaikkia nimiä en ryhdy luettelemaan, koska ensinnäkään tämä kirjoitus ei ole mikään päreeksi naamioitu blogroll-luettelo, ja toisekseen nimien valintahan on yksin minun vallassani, joten se siitä.

Kirjoittamiseen minulle jäi lopulta aivan riittävästi aikaa, vaikka kesällä kiirettä pitikin. Opinpahan organisoimaan ja säätelemään ajankäyttöäni paljon järkevämmin kuin Helsingin kaksiossa asuessani. Samoin olin kyennyt säätelemään lukemistani niin, että tietyn ajan päivästä todella luin enkä lorvaillut addiktiivisesti netin ääressä kuin tyhjän panttina.

Tätini oli tyytyväinen, koska havaitsi, että sisarenpoika oli sentään 55-vuotiaana viimein alkanut saada jotain järkevää aikaiseksi sekä elämänsä että kirjoittamisharrastuksensa suhteen. Ja saipa täti siinä sivussa järjesteltyä busineksiään uusiksi mantereen puolen lomakeitaassa, jonka rakennukset ja toiminta tosin sijoittuivat kannas-mantereen toiselle puolelle, saaren puoleisen ollessa onneksi liian kivikkoinen rakentamiseen.

Vaikka saareen siis näkikin mantereen kivikkorannan puolelta, se ei pahemnmin haitannut, koska savusauna, saunaranta ja hirsimökin piha sijaitsivat järven selän - Kotkatselän - puolella, josta taas oli 3-4 kilometriä kahteen selkäsaareen, jotka olivat lähimmät maakaistaleet selän yli katsellessa. Mainion kalainen, kilometrin pituinen matalikko, sijaitsi sopivasti oman saareni ja selkäsaarten välissä.

Tälla tavoin olin katkaissut miltei omaa syytäni suhteet kaupunkiin, ihmisiin ja osaan Blogistanin tuttavista ja blogiystävistä. Silti - vaikka olinkin ajautunut osittain omasta tahdostani, osittain pakon sanelemana blogiyhteisön ulkopuolelle - ulkopuolelle leirin kuten Raamatussakin sanotaan - olin voittanut itselleni jotain sellaista, mitä kaupungissa ja pelkästään Blogistanin asukkaana ei koskaan voi saada: luonnon rauhan, hiljaisuuden ja kauneuden.

Muuta en tarvitse, eikä minun tarvitse muuta myöskään tarjota niille, joita haluan saaressani ja järvelläni tavata. Olen myös ollut huomaavinani, että vaatimaton vieraanvaraisuuteni ja ennenkaikkea saareni - kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu tietysti etenkin tädilleni - on vaikuttanut joskus olevan paljon enemmän ja paljon parempaa kuin, mihin vieraani ovat edes mielikuvissaan osanneet varautua.

Ja se onkin suurin kiitos, minkä voin heiltä saada.

PS.

Lisäys - 4.11

Leevi Lehdon kanssa opin taas lisää joitain englanninkielen 'idioottimaattisuuksia' sekä kertasin hänen kanssaan Walter Benjaminin ja Slavoj Zizekin runouden kielioppia futuurin perfektiivin osalta (tuli olemaan ollut).

Karri Kokko yrittää sitkeästi puhua edelleen vain runoutta ja Käymälä suoltaa joka päivä sivukaupalla impressiivis-ekspressiivistä esseeproosaaa, jonka sanoma jää minulle lopullisesti hämäräksi ja epäselväksi ehkä ikuisiksi ajoiksi. Maalainen kutoo oman elämänsä sukkaa, ja Blogistanin naiset kokevat noin ylipäätään tulleensa hyvin usein kaltoin kohdelluiksi ellei peräti vangituiksi - samaan tapaan kuin Panukin naisten - paitsi tyttöystävänsä - toimesta.

Prospero ansaitsee maininnan ilman muuta - kuten moni muukin, jonka tässä joudun 'unohtamaan' tietoisesti. Ehdottomasti pitää kuitenkin mainita myös Olemisen porteilla ja Arhi Finnsanity. Filosofiaa, teologiaa ja yhteiskuntakritiikkiä parhaimmillaan.

Samoin Mika Sipura, jota pidän erinomaisen tyylikkäänä evoluutio ym.- journalistina ylipäätään.

Näissäkään ei silti välttämättä ole mitään olennaisen uutta auringon alla, joskin unkuria pidän yhtenä Blogistanin kaikkein tyylikkäimmistä teksti & kuva-blogeista - ihan vilpittömästi, ilman kieroa ironiaani, kateutta tai teennäisiä miellyttämisyrityksiä. Hieman vain lisää ujostelemattomampaa kriittistä analyysiä, niin tuo blogi tulee jäämään lajityyppinsä historiaan - sekä suomen että englanninkielisenä.

PPS. Toivo Kuulan kesäpaikka, jossa hän aikuisena vietti vaimoineen melkein kaikki kesänsä kuolemaansa 1918 asti, sijaitsi lähellä Luhangan kirkonkylää - kymmenen kilometriä Kotkatselästä koilliseen.

http://www.thefreedictionary.com/medium

¤¤¤

Mummo = http://mummomo.blogspot.com/

Kemppinen = http://kemppinen.blogspot.com/

Sedis = http://sedis.blogspot.com/

Petri Järveläinen = http://petjar.blogspot.com/

Ikkunaiines = http://i-iines.blogspot.com/

PeeÄR-mies = http://bluffia.blogspot.com/

Catulux: http://catulux.blogspot.com/

Etappisika: http://www2.satakunnankansa.fi/blogit/etappisika/

Homo Garrulus = http://homogarrulus.blogspot.com/

Saaran blogi = http://saaranblogi.blogspot.com/

Takkirauta = http://takkirauta.blogspot.com/

Androgyynihullumies = http://savant.vuodatus.net/

Leevi Lehto: http://fi.wikipedia.org/wiki/Leevi_Lehto

Karri Kokko: http://fi.wikipedia.org/wiki/Karri_Kokko

Sven Laakso: http://kaymala.blogspot.com/

Maalainen: http://maalainen.blogspot.com/

Panu Höglund: http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuoneesta/

Unkuri: http://unkuri.wordpress.com/

Loistava puhallus: http://paavo.vuodatus.net/

Mika Sipura: http://mikasipura.livejournal.com/

Olemisen porteilla: http://olemisenporteilla.blogspot.com/

Arhi Finnsanity: http://finnsanity.blogspot.com/

Sanat: http://akonkka.blogspot.com/

Telemakhos: Opettajankouluttajan päiväkirja: http://opettajankoulutusta.blogspot.com/

Asialliset merkinnät: http://hotanen.wordpress.com/

Ripsa: http://ripsaluoma.blogspot.com/

Leonoora: Kynä kädessä: http://kynakadessa.blogspot.com/

Hanhensulka: http://hanhensulka.blogspot.com/

Tillman: http://tillman-maailma.blogspot.com/

Junakohtaus: http://junakohtaus.wordpress.com/

¤¤¤

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sirkka_Turkka

http://www.luhanka.fi/kartta.php

http://www.luhanka.fi/

http://www.luhanka.fi/kuntainfo.php

ww.luonnollisesti.fi/~/index.php?option=com_....