Ole rationaalinen. Valitse kuten itse haluat. Meidän tuotteemme. Valitse Imodium. Valitse nautinto. Järkevästi.

.

Tämä mainos paljastaa tahallisessa ja etenkin tahattomassa koomisuudessaan pelin, jota tuotemainostajat pelaavat. Olennaista ei ole niinkään se, mitkä ovat pelin säännöt, kuin että ihminen ylipäätään ryhtyy pelaamaan, sillä peli ei tee riippuvaiseksi ainoastaan tuotteista, joita se mainostaan vaan itsestään eli tavasta suhtautua kuluttamiseen nautinnon imperatiivin ehdoilla.

.

Tässä tapauksessa ripuli uhkaa pilata miehen mahdollisuudet saavuttaa ‘tupla-nautintoa’. Hahhah. Ja me tollot [niin miehet kuin naisetkin] tietysti kyseisen mainoksen nähtyämme ja sille naurettuamme muistamme apteekissa kyseisen ‘vaaran’ ja ostamme Imodiumia – ihan vaan pahimman varalta. Mainos on tällöin saanut kuluttajassa aikaan mainossuunnittelijan siihen intentoiman vaikutuksen. Ostan Imodiumia, koska mainos on nostanut mieleeni häpeän tunteen, jonka ripuliriskin toteutuminen aiheuttaa.

.

Valintani ei pohjimmiltaan edes voi olla rationaalinen vaan affektiivis-emotionaalinen, kuten ei riskien mahdollisimman harkittu ennakointi ylipäätään [sillä eihän esim. taloustieteellinen kvanttimatematiikka muuten (rationaalisuusperiaatteen muka toteutuessa) olisi 2008 johtanut globaaliin finanssi-katastrofiin, ellei laskennallisia alkuehtoja sekä muuttujia olisi koodattu irrationaalisten ja/tai tahallisen ahneuden legitimoimien hypoteesien pohjalta].

.

Mainoksen piilevä [julkilausumaton] tarkoitus on nimenomaan pyrkiä sekoittamaan ero järkevän harkinnan ja emotionaalisen pitämisen välillä samalla kuitenkin vakuuttaen, että päätöksemme on rationaalisen ihmisen järkevän päättelyn tulosta.

.

Raja mainostamisen [kauppaa edistämään tarkoitetun] intention [suostuttelu indoktrinaationa, jossa emotionaalinen mystifioidaan rationaaliseksi] ja petoksen/huijauksen [informaation epärehellisyys eli tässä ostopäätökseen vaikuttavien viimekätisten perustelujen psykologinen manipulointi ja vääristely] välillä on veteen piirretty. Ihmiskäsitystämme ja eettistä itseymmärrystämme ilmentävä intuitio siitä, mitä merkitsee ja vaatii olla rehellinen ihminen viime kädessä legitimoi [tai tuomitsee] tällaisen toiminnan.

.

Myös kaupankäynti on näin ollen ideologista toimintaa jos mikä. Uusliberalistiset talousteoreetikot puhuvat taloustieteen objektiivisen tieteellistä luonnetta ja matemaattista ennustettavuutta painottaessaan yksinkertaisesti jos ei ihan paskaa niin enemmän tai vähemmän tietoista valhetta.

.

2

Kommentti Kolehmaisen kommenttiin edellisessä päreessäni.

.

Kolehmainen kirjoitti: Ps.- - Piti vielä sanomani, että päreesi alaotsikossa on paha virhe. Mainos ei todellakaan kannata aina. Vain osa mainoksista lisää myyntiä, parantaa imagoa, mitä siltä nyt milloinkin halutaan. Suuri osa, ehkä suurin osa mainontaan pannuista euroista ei tuota mitään maksajalle.

*

En minä puhu yksittäisistä mainoksista enkä edes jostain osasta mainoksia [en arvioi kvantitatiivista hyötyä suhteessa yksittäisiin sijoituksiin] vaan mainostamisen perusintentiosta, jota olen edellä analysoinut. Ja se intentio pitemmän päälle tuottaa aina voittoa. Sillä miksi mainoksia muuten tungettaisiin joka helvetin paikkaan?

.

Mainokset edustavat kapitalismin ideologiaa puhtaimmillaan ja likaisimmillaan – niin hyvässä [joka palautuu aina kulutusnautinnoksi] kuin pahassa, joka on ihmisen kohtelemista välineellisesti ja/eli haluihinsa addiktoituneena hölmönä, joka on kaikkea muuta kuin, mitä markkinatalous kysynnän ja tarjonnan ‘lakiin’ vedoten olettaa eli rationaalinen valitsija. Kapitalismin [markkinatalous-liberalismin] suurin kusetus onkin siinä, että se pitää ihmistä lähtökohtaisesti rationaalisena valitsijana, mutta kohtelee häntä kuin irrationaalista päihde-addiktia ja juuri mainokset ovat tämän kusetuksen sofistikoituneinta ideologiaa.

.

1970-luvulla sain väistellä Kotkassa stalinisti-tuttujeni fanaattista kommunismi-mainontaa [klisheemäistä fanatismia]. Nykyään yritän epätoivoisesti ja siinä enää onnistumatta väistellä kapitalismin ideologista mainospaskaa, joka tunkee itsensä lisääntyvässä määrin myös ihmisten yksityiseen tilaan.

.

Entä mitä kertookaan ‘myöhäiskapitalistisesta’ [biopoliittisesta] kontrolli-kulttuuristamme se, että samaan aikaan, kun tupakointi [irrationaalinen ja haitallinen kuten niin monet muut nautinnot] on onnistuttu kieltämään muualla kuin Kainuun korvessa [ehkä jo sielläkin], ihmisiä irrationaalisina halujensa orjina pitävät mainokset sen sijaan saavat saastuttaa mieliämme yhä vapaammin meidän kykenemättä vastustamaan mielikuvapaskan leviämistä.

.

Tämä asiaintila kuvastaa laissez faire-liberalismin poliittis-eettistä ongelmaa laajemminkin. Kyseessä on peruuttamattomasti ristiriitaisten intressien, etujen, arvojen, normien, oikeuksien ja velvollisuuksien sekasotku, joka tekee yhteiskunnasta lopulta niin vaikeasti hallittavan byrokratiaverkoston, että plutokraattisen konsulttidemokratian [rahaeliitin] on oikeastaan helppoa pitää perimmäistä valtaa käsissään tavalla, jota ei pystytä kontrolloimaan ja/eli joka on näkyvyydessään yhtä aikaa näkymätöntä eli luonnollista.

.

Relativismiin ja sen sisäisiin ristiriitaisuuksiin väistämättä ajautuva uusliberalistis-pluralistinen arvoetiikka medikalisoi terveysarvot, joita on enää mahdoton erottaa kaupallisista arvoista ja pitää itsestään selvänä, että myytäviä tuotteita/palveluja täytyy vapaassa markkinataloudessa saada myös mainostaa vapaasti.

.

Markkinointiviestinnän ammattilaisten perustehtävä on luoda informaatiota, joka psykologisin keinoin [tieteellisillä kriteereillä testatuin] ja esteettisiin [fantasianomaisiin] mielihyvän tunteisiin vetoamalla pyrkii mystifioimaan yksilön ostopäätökseen vaikuttavien objektiivisten syiden/perustelujen [~ rationaalisen valinnan] luonnetta tavalla, joka saa ostaja-kuluttajan pitämään [mainostajan herättämiä ja vahvistamia] positiivisia halu-motiivejaan [‘tunteitaan’] suhteessa kaupattavaan tuotteeseen rationaalisina ostoperusteina. Itse asiassa mainos-mystifikaation perimmäinen tarkoitus on minimoida ostajan/valitsijan kyky/mahdollisuus tehdä harkinnanvaraista erottelua järkeen ja tunteeseen vetoavien valintojen välillä.

.

Toistan. Kaupallinen liberalismi siis kusettaa meitä jo teoreettisissa perusteissaan. Se pitää yksilöitä rationaalisina valitsijoina, mutta kohtelee heitä kuin typeriä halujensa orjia. Jos tämä ei ole ideologista vallankäyttöä niin mikä sitten?

.

Mainonnan intentio manipuloida ihmisen valinnan perusteiden sekä autonomista [rationaalista] että individualistista [emotionaalista] harkinnanvaraisuutta muistuttaa indoktrinaatioon perustuvaa kasvatusta, jossa yksilön halutaan kritiikittömästi mutta illuusion omaan päätökseen säilyttäen omaksuvan juuri tietynlaiset arvot ja normit vailla todellista valinnan mahdollisuutta.

.

3

En ota kantaa siihen, voivatko ihmisten päätökset perimmältään olla rationaalisia [tuskin]. Totean vain yhä uudestaan, että liberaalis-kapitalistinen etiikka [mainosideologia] näyttäisi tekevän perustavan oletuksen ihmisten rationaalisuudesta mitä tekopyhimpään motiiviin perustuen, joka omaksuu ja mahdollistaa edellä esitetyn ideologisen kusetuksen toimintamallikseen.

.

Ei ole mikään ihme, että Immanuel Kant, joka myös oletti ihmisen olevan rationaalinen toimija [mutta vain autonomisen ehdon täyttyessä eli vapauden [ei siis luonnon-] kausaliteetista lähtien erotuksena moraalitunneteorioiden psykologiseen sattumanvaraisuuteen/naturalismiin ja totaali-uskonnolliseen auktoriteettiuskoon] asetti kategorisen imperatiivin tällaista vääristä motiiveista lähtevää sinänsä välttämätöntä toimintaa vastaan, joka siis tekee toisesta ihmisestä pelkän [kaupan tai uskon] välineen eikä päämäärää itsessään.

.

Kantin rationaaliseen valistususkoon [valitusoptimismin vastaisesti] oli kuitenkin jo hiipinyt järjen sisäinen perustavan antinomian käärme [deterministisen luonnon kausaliteetin ja reflektoivan rationaalisen vapauden välinen ristiriita; Kant ei siis Spinozan tavoin usko vapauden ja determinismin parallelismiin tai jopa täysin absurdiin oletukseen niiden identtisyydestä], jonka hän oli dogmaattista metafysiikkaa sekä psykologista tekopyhyyttä ja naiiviutta vastustaessaan sinne tietoisesti joutunut ‘itse päästämään’.

.

Markkinatalous-utilitaristit ja moraalitunneteoreetikot sen sijaan hyödyn/kaupan pseudotieteellistä logiikkaa oikeuttaakseen olivat ihmisen rationaalisten tunteiden oletuksellaan itse asiassa tekopyhästi mystifioineet tosiasian, jonka mukaan ihmisen ei liberaalissa kapitalismissa [sen optimaalisen toimivuuden kannalta] pidäkään pystyä mahdollisimman järjelliseen johdonmukaisuuteen, koska kapitalismia pyörittää nimenomaan kulutusvalintojen [nautinnon halun] irrationaali kiihottaminen ja manipuloitavuus – ei tieteellinen eksaktius sekä oikeudenmukaisuus rehellisyytenä ja reiluutena.

.

Kapitalismi perustuu näin ollen aina jonkinlaiseen petokseen.

.

Siihen[kään], onko meillä mahdollisuutta ja perustavaa kykyä astua menestyksekkäästi tämän petoksen ulkopuolelle [mutta jos ei ole, niin miten vastarinta ylipäätään voisi olla mahdollista?], en ota kantaa, koska kyseessä ei ole ainoastaan petos vaan myös universaalisti omaksuttu kollektiivinen itsepetos, joka perustuu lopulta ‘metafyysisesti’ järjen itsensä antinomisen luonteen kieltämiseen ja/tai sen naiviin ratkaisuyritykseen.

.

Järjen antinomioista kumpuavaa [itse]petosta ei ole mahdollista paljastaa ja ratkaista pelkästään yksittäisiä juridisia sääntöjä tarkentamalla ja juridista kontrollia tiukentamalla senkään vuoksi, että kyse on koko juridiseen systeemiin liittyvästä [itse]petoksesta, jota tuo systeemi itse on kykenemätön reflektoimaan ja muuttamaan omista aksiomeistaan käsin.

.

Kategorinen imperatiivi [vrt. Rawlsin ‘tietämättömyyden verho’] on erinomaisen heuristinen [mutta liian abstrakti] yritys hahmottaa sellainen käsitys järjenkäytöstä, joka pystyy minimoimaan petoksen/itsepetoksen, johon utilitaristis-seurauseettis-liberalistinen ihmiskäsitys perustuu.

.

Giorgio Agamben on pohtinut tätä asiaa syvällisesti eikä hänen arvionsa modernin [sopimusteoreetikoista alkaneen] oikeuskäsityksen perustavan muutoksen todellisesta/aidosta mahdollisuudesta ole optimistinen. Suvereeniin [edustukselliseen valtaan ja hallintaan] pohjaava sopimusteoreettinen oikeuskäsitys synnyttää lopulta laillisen laittomuuden ‘normaali-tilan’, jota on mahdoton vastustaa itse juridiseen systeemiin ja/tai sen legitimoimaan demokraattiseen proseduuriin vetoamalla.

.

Itse nimitän poleemisesti kärjistäen kapitalistista järjestelmää sellaisena kuin se Wall Streetiltä ja London Citistä lähtien säätelee maailmaa ja ihmisten elämää Agambenin kuvaamaksi ‘poikkeustilaksi’. Agambenin oma painotus sen sijaan on enemmän ja syvällisemmin poliittisessa juridiikassa [Schmitt, Benjamin, Arendt, Foucault] kuin pelkän talousjärjestelmän kritiikissä.

.

Tähän aiheeseen palaan myöhemmin.

*

[*] T. M. Scanlonin oikeudenmukaisuuteen pyrkivää ‘hylkäämisperustelu-relativismia’ vahvoin varauksin ehkä lukuun ottamatta.

.

PS. Konfliktin välttämisen/ratkaisemisen ~ lahjan ~ lahjomisen ~ vaihdon problematiikka olisi seuraava askel kaupankäynnin perustavaa ‘metafysiikkaa’ syvällisemmin pohdittaessa.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/05/mainos-kannattaa-aina.html

http://www.rsvlts.com/2012/07/19/35-brilliant-advertisements/

Ari Ojapelto: mies, jonka kanssa taloustieteilijät eivät halua eivätkä uskalla keskustella osa 1

Kansan Uutisten Viikkolehti haastatteli Ari Ojapeltoa 29.9. 2006. - Toimittaja Kai Hirvasnoro
*
Ahneuden ajan siemenet kylvi Harri Holkerin hallitus. Ari Ojapelto antaa sen verran armoa, että uskoo ministereiden päästäneen markkinat valloilleen silkkaa ymmärtämättömyyttään eikä ilkeyttään. Seurauksena ollut hyvinvointivaltion alasajo tulee edelleen kiihtymään, inhottavan hyviin ennustuksiin kykenevä Ojapelto uskoo (ks. linkki alla).

Kansan Uutisten lukijoille tuttu yhteiskuntakeskustelija Ari Ojapelto tykittää nykyajan ruumiinavausta yli 650 sivua keskiviikkona julkaistussa kirjassaan, joka jo nimellään tiivistää, missä mennään: Ahneuden aika.

Kirjassa Ojapelto toteaa, että nyky-Suomessa lasten mielenterveys oireilee, työelämä jyrää perhe-elämän, työttömyyden todellinen taso on häivytetty tilastokikkailulla, investoinnit eivät luo työpaikkoja ja niin edelleen ja noin alkajaisiksi. Lisäksi kansa on jaettu kahtia, pääoma ottanut ylivallan ja demokratiakin on enää pitkälti vain näennäistä.

Taas yksi maailmanlopun ennustaja? Ei välttämättä.

Ari Ojapelto julkaisi ensimmäisen kirjansa Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä? Harri Holkerin hallituksen hallitun rakennemuutoksen aikana vuonna 1989. Siinä Ojapelto osoitti, että rakennemuutos oli kaikkea muuta kuin hallittua. Myöhempi historia osoitti hänen näkemyksensä oikeaksi.

Vuonna 1989 Ari Ojapelto myös ennakoi internetin - sitä sanaa kuitenkaan käyttämättä - mukanaan tuoman sähköisen palvelukaupan, joka tulee hävittämään tuhansittain niitä palveluiden työpaikkoja, joiden piti korvata teollisuuden työntekijöiden väheneminen.

Markkinat valtaan hyvässä uskossa

Ja mitä 1980-luvun lopulta lähtien kylvettiin, sitä nyt niitetään ja sadon nimi on ahneus. Ilahduttavan suorapuheinen Ari Ojapelto sanoo silloisten poliitikkojen päästäneen ahneuden valloilleen lähinnä ymmärtämättömyyttään.
- 1980- ja 1990-luvun vaihteessa Harri Holkeri, Erkki Liikanen, Ilkka Suominen, Mauno Koivisto ja kumppanit päättivät vapauttaa pääomamarkkinat. Ei heillä ilmeisestikään ollut pienintäkään hajua, mitä siitä seuraa.

- Sen jälkeen, kun päästettiin markkinavoimat vapaiksi, on tapahtunut hyvinvointivaltion alasajo ja se tulee tässä vaan kiihtymään globalisaation melskeissä, aiemmissa ennusteissaan turhan hyvin onnistunut Ojapelto sanoo.

Ahneuden aika on pääoma-sijoittajien laatuaikaa

- Jos ajatellaan kansantulon kakun kasvua, niin pääasiassa siitä on hyötynyt yksi prosentti Suomen kansalaisista ja siellä eniten yksi promille.

Surkeimpana Ojapelto pitää sitä, että suomalaisten yhtiöiden kansainvälistymisen seurauksena niiden pörssiarvosta 70 prosenttia on ulkomaisilla sijoittajilla. Osingot ovat siirtyneet kansakunnasta ulos. Suomi rikastuttaa amerikkalaisia eläkesäätiöitä ja amerikkalaisia rikkaita.

Palkansaajansiivu kutistuu

Palkansaajien reaaliansiot ovat kahtena vuotena 2000-luvulla kasvaneet yli kolmella prosentilla. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuonna ansiot kasvoivat 2,7 prosenttia.

1990-luvulla palkansaajien reaaliansiot kasvoivat puoli prosenttia per vuosi, Ojapelto sanoo.

- Mutta kansantulosta palkansaajien osuus on automaation ja teknologian ansiota koko ajan pienentynyt. Vielä 1990-luvun alussa se oli 55 prosentin luokkaa. Nyt se on vähän päälle 40. Pääoma- ja yrittäjävoitot ovat vastaavasti kaksin- ja kolminkertaistuneet, ja joissakin tapauksissa jopa kymmenkertaistuneet. Siitä hyvästä hyötyy entistä pienempi porukka.

Ari Ojapelto laskee, että 1-5 prosentilla suomalaisista menee erittäin hyvin. Keskituloisilla sinnittelijöillä, jotka vielä ovat työelämässä, menee kohtuullisen hyvin. Mutta pois pudonneiden kelkka on se, mikä suurenee ja suurenee koko ajan.

- Mutta media ja päättäjät pimittävät sitä koko ajan ja luovat väärää mielikuvaa, hän syyttää.

Työllisyys paranee, paraneeko oikeasti?

Median pimitystä on Ari Ojapellon mukaan esimerkiksi väärän kuvan luominen Suomen työllisyyskehityksestä.

- 1990-luvulla media toisti kuin papukaijat, että Paavo Lipposen hallitukset loivat 300 000 uutta työpaikkaa. Nyt Matti Vanhanen hehkuttaa 80 000:ta työpaikkaa. Mutta yksikään tutkiva journalisti ei ole kaivanut Tilastokeskuksesta tehtyjen työtuntien määrää. Suomessa tehtyjen työtuntien määrä on nyt pienempi kuin 1990-luvun alussa eli työ on hävinnyt. Siitä huolimatta teollisuustuotanto on yli kaksinkertaistunut ja vienti yli kolminkertaistunut. Mutta valtamediat eivät halua kaivaa tällaista tietoa esiin.

Mutta Viikkolehti haluaa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1990 Suomessa tehtiin 4 415 miljoonaa tuntia töitä. Viime vuonna työtuntien määrä oli tasan 4 000 miljoonaa. Työllisiä oli 15 vuotta aikaisemmin 100 000 enemmän, mutta lukujen taustalta löytyy myös se tieto, että kokoaikainen työ on vähentynyt ja osa-aikatyö lisääntynyt dramaattisesti. Vuonna 1990 kokoaikatyössä oli 2 267 000 suomalaista ja viime vuonna 2 071 000. Osa-aikaisten määrä nousi samana aikana 238 000:sta 330000:een.

On totta, että laman jälkeen on luotu lähes 400 000 uutta työpaikkaa. Mutta millaisia työpaikkoja?

- Ne ovat ns. pätkätöitä, epätyypillisiä, tilapäisiä työtunteja, Ari Ojapelto vastaa.

- Hävinneissä teollisuuden työpaikoissa keskituntiansio oli sellaista 24-25 euroa tunti. Näissä uusissa palvelualan työpaikoissa tuntiansiot ovat puolet tai kolmanneksen siitä. Ja kun ne ovat osa-aikaisia, 30 tuntia viikossa esimerkiksi, niin eihän sellaisella päästä kuin 500 euron kuukausiansioihin. Ja sillä ei saa edes yksiötä Helsingistä.

Ei siitä ole kuin vuosi tai pari, kun työttömyyden ratkaisemiseksi esitettiin laajasti ns. matalan tuottavuuden työpaikkojen luomista Suomeen. "Matalan tuottavuuden työpaikat" ovat kuitenkin täyttä todellisuutta jo tänään.

- Jos puolet uusista työpaikoista on jo epätyypillisiä, niin eihän sitä todellisuutta enää voi kukaan paeta.

Täystyöllisyys on utopiaa

Ari Ojapelto on jo pitkään saarnannut, ettei täystyöllisyyteen ole enää paluuta.

- Minä olen kirjoittanut jo kaksikymmentä vuotta siitä, että täystyöllisyys on täyttä utopiaa nykyisellä teknologisella aikakaudella. Ei ikinä, ei koskaan enää päästä täystyöllisyyteen. Ei Suomessa eikä missään muussakaan teollisuusmaassa, koska teknologia on kehittynyt jo sille tasolle, että ihmistyön osuus pienenee koko ajan tuotantoprosessissa ja tuottavuutta tehostetaan.

Palveluyhteiskunnassa tapahtuu ihan sama kehitys kuin teollisuudessa

Pankkialalla ensin automaatit ja sitten internet ovat jo syöneet työpaikat. Pankeissa oli aikoinaan noin 55 000 työntekijää, nyt enää noin 20 000. Sama kehitys odottaa vakuutusalaa, matkatoimistoja, kauppaa...

- Tällaiset valtion osaamiskeskuksen hautomot, kuten Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia puhuvat suu vaahdossa, että tuottavuutta ja teknologisia ratkaisuja pitää lisätä ja niillä saadaan kilpailukykyä. Kukaan ei puhu siitä, miten pirun pienen porukan ne työllistävät.

Tuotekehittely työllistää noin 70 000 suomalaista ja informaatioteknologia 80 000.

Tuotekehitys lähtee tuotannon perässä

Suomalaisen duunarin työ on Ari Ojapellon mukaan kahden tulen välissä. Teknologian lisäksi sitä uhkaa tuotannon siirtyminen matalapalkkamaihin.

- Ensin sanottiin, ettei se ole niin vaarallista, jos tuotanto menee, koska meille jää tutkimus ja tuotekehittely. Mutta eivät Nokian omistajaa kiinnosta pätkääkään suomalaiset työpaikat, jos intialainen insinööri tekee saman työn neljä tai viisi kertaa halvemmalla. Kyllä tuotekehittely menee perässä, hän ennakoi.

Ojapelto on yrittänyt saada Nokialta maakohtaisia lukuja siitä, missä sen tuotekehittely tällä hetkellä sijaitsee. Mutta Nokia ei niitä tietoja enää anna.

Vähitellen on hiljaisesti hyväksytty sekin pääomapiirien totuus, ettei yrityksillä ole muuta yhteiskuntavastuuta kuin tehdä voittoa.

- Kaikki suuret suomalaiset yritykset ovat tänä päivänä monikansallisia. Ei niitä kiinnosta, miten suomalaisella duunarilla menee, Ojapelto laukoo.

Tämänkin ajatusmallin juuret hän liittää Holkerin, Liikasen ja Suomisen kaudella toteutettuun pääomamarkkinoiden vapauttamiseen.

- He eivät ymmärtäneet, että näin tulee käymään. Minä totesin vuonna 1989 julkaistussa kirjassani, että näin tulee käymään. Ari Ojapellon ensimmäinen kirja on miehen itsensä mukaan toteutunut 98-prosenttisesti.

- Ainoa, missä ennusteeni meni pieleen, oli se, että luulin Nokian tulevan jonkun amerikkalaisen tai japanilaisen elektroniikkayrityksen ostamaksi.

Budjetti on jäädytetty

Ahneuden ajan oleellinen piirre on minä, minä, minä, muista viis. Niitä, joilla ei ole, kannustetaan ottamalla vähäisiäkin etuuksia pois. Niitä joilla on, kannustetaan maksamalla ökypalkan päälle vielä bonuksia.

Sosiaaliturvan vähimmäisetuudet on osittain jopa jäädytetty 1990-luvun alun tasolle ja tasokorotuksia pienimpiinkään päivärahoihin ei kerta kaikkiaan haluta tehdä.

Ari Ojapellolla numerot ovat hallussa. Näin on käynyt, koska nyt eletään toisenlaista aikaa. 1980-luvulla tuotanto kasvoi noin 30 prosenttia ja valtion budjetti kolminkertaistui 50 miljardista markasta 150 miljardiin markkaan. 1990-luvulla tuotanto kasvoi 60 prosenttia ja bruttokansantuote vajaat kaksinkertaistui, mutta budjetti on jököttänyt suunnilleen paikallaan vanhassa 200 miljardissa markassa.

Ari Ojapellon Ahneuden ajan yksi pääsanoma onkin, että Suomen verotus on teollistumisen alkuhämärästä, kehruu-jennyjä edeltävältä ajalta. Verotetaan koko ajan pienenevää ihmistyötä, mutta muiden komponenttien - raaka-aineiden, energian ja pääoman - verotusta on kevennetty koko ajan.

- Pitäisi tehdä päinvastoin. Jalostusarvon nousua pitäisi verottaa riippumatta siitä, tekeekö sen kone vai ihminen. Silloin syntyisi jaettavaa tuotannon kasvun suhteessa. Nyt vaikka tuotanto kasvaa, niin verokertymä pysyy ennallaan.

Eduskunnalla ei juuri ole valtaa

Uuden kirjansa lopussa Ari Ojapelto pohtii demokratian puutostautia. Poliitikot ovat hänen mukaansa pääoman koukussa ja sivuraiteella, ja vain rikkailla on mahdollisuus poliittiseen valtaan.

Parhaillaan rivikansanedustajia suurempaa poliittista valtaa käyttää EVA:n toimitusjohtaja Sixten Korkman, joka ilmestyy tämän tästä julkisuuteen älykkäältä näyttävän sloganin kanssa. Se kuuluu, että suurimmat virheet on aina tehty hyvinä aikoina. Eli äänestäkää miten haluatte, mutta politiikan linja ei muutu ensi kevään vaalien jälkeen. Mihinkään ei ole varaa ja julkista sektoria on edelleen kutistettava, tehostettava ja trimmattava.

- Poliittinen valta on annettu Brysseliin. 80 prosenttia lainsäädännöstä tulee jo sieltä. Suurin osa pörssiosakkeista on myyty ulkomaalaisille eli taloudellinen valta on siirtynyt Suomen ulkopuolelle.

- Eduskunnan voisi supistaa neljäsosaan. Mitä virkaa sillä on? Meidän poliittiset päättäjämme eivät edes tajua, että heidän pelikenttänsä on koko ajan pienentynyt. Taloudelliset realiteetit eli vapaat markkinat ja globalisaatio ovat laittaneet heidän yhä ahtaammalle. He eivät pysty päättämään enää muusta kuin siitä, mistä supistetaan.

Tobinin vero olisi uusi alku

Ari Ojapelto ei vain arvostele, vaan pystyy esittämään myös vaihtoehtoja. Niiden esittelemiseen kuluisi koko KU:n yksi numero, mutta Ahneuden ajasta niitä toki löytyy kymmeniä sivuja.

Mutta mistä aloittaisit?

- Pääoma pitäisi saada poliittiseen kontrolliin ja liekanaruun Tobinin veron avulla. Tobinin veroa koventaisin vielä niin, että mitä lyhytaikaisempi sijoitus, sitä kovempi veroprosentti. Alle vuoden sijoituksesta vero olisi 5 prosenttia, alle 2-vuotisesta neljä prosenttia ja vasta viiden vuoden jälkeen se siirtyisi pelkän leimaveron piiriin niin kuin nykyäänkin.

Ojapellon mukaan maailmalla on yllättävä ongelma: rahaa on liikaa

- Mistään muusta ei ole niin paljon ylitarjontaa. Ja kun rahalle ei ole enää mitään järkevää tuotannollista sijoituskohdetta, niin se on vaan maailmanlaajuisessa uhkapelissä. Ainoastaan 5-10 prosenttia siitä käytetään maailmankauppaan ja tuotannollisiin investointeihin. Loppu 90 prosenttia on pelkkää spekulaatiota, joka irrottaa reaalimaailman ja talouselämän täysin toisistaan.

Yritysjohtajat ovat pääoman juoksupoikia

Poliitikkojen lisäksi Ari Ojapelto suosittelee kirjaansa pääomapiireille, jotta he tietäisivät, mistä heitä tullaan aikanaan syyttämään.
Mistä heitä tullaan syyttämään?

- Ahneudesta. Ja siitä, etteivät he uskalla sanoa olevansa pääoman juoksupoikia. Vanhoilla patruunoilla oli valta päättää yhtiöitä koskevista asioista. Nytkin osa yritysjohtajista haluaisi tehdä työntekijöille myönteisiäkin päätöksiä, mutta poliitikkojen tavoin heidänkin hiekkalaatikkonsa on pienentynyt. Jos pääoman tuottovaatimukset eivät toteudu, he ovat hyvin nopeasti entisiä yritysjohtajia.

- Ahneus näkyy siinä, että aikaisemmin talousoppikirjoissa pidettiin viiden prosentin tuottoa sijoitetulle pääomalle kohtuullisena ja kymmentä prosenttia jo hyvänä. Tänä päivänä kaikkien pörssiyhtiöiden seuraavan vuoden tavoite on 20 prosentin tuotto, Ari Ojapelto vertaa.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ari_Ojapelto
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/10/ari-ojapelto-viikkolehden.html
http://ariojapelto.blogspot.com/2009/03/kirjat-ja-arvostelut.html

Päivän kommentti

'Sisäinen sankari' (lue: charlatan) hymyilee kauniisti. Valkaistut hampaansa hohtavat meille rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja viisautta.

(Kielimafian lisäys 30.6 - PS.)
*
Tuulikki Ukkola on oikeassa.

Jossain menee raja kriittisen terävyyden ja öykkärimäisen, narsistisen typeryyden välillä. Jari Sarasvuo on tämän rajan ylittänyt jo aikoja sitten.

Minun ei pitäisi tehdä ko. jutusta pärettä, sillä en halua Sarasvuolle minkäänlaista mainetta - en edes huonoa. Näin siksi, että tiedän Sarasvuon olevan sisimmässään tyytyväinen kaikesta saamastaan julkisuudesta, koska se lopulta hyödyttää häntä.

Tällaista nykyaikaisen informaatioyhteiskunnan mediapeli (itsensä ja toisten myyminen - lue: huoraaminen ja parittaminen) kuitenkin väistämättä on. Silti sitä markkinoinaan reiluna pelinä (mitä prostituutio periaatteessa tietysti voi olla mutta mediapeli ei koskaan). - Siitä on miltei mahdoton päästä irti, mutta aina kun lähdet tuohon peliin mukaan tulet tavalla tai toisella iskeneesi kätesi paskaan. Ainakin isompaan paskaan kuin, mitä itse olet...

Sarasvuo pitäisi vaieta kuoliaaksi. Valitettavasti emme tosin voi mitään sille asiaintilalle, että ihmiset, joilla on hyeenan ja huijarin (charlatanin) moraali, eivät katoa joukostamme tällä tavoin - vain ohittamalla heidät vaieten. - - Siis - -

Tuulikki Ukkola haukkuu Jari Sarasvuon tolloksi

Kokoomuksen kansanedustaja ja toimittaja Tuulikki Ukkola haukkuu blogissaan kovin sanoin Trainers' House -valmennusyhtiön toimitusjohtajan Jari Sarasvuon.

Saravuo lähetti lauantaina medialle avoimen kirjeen, jonka Aamulehti julkaisi. Kirjeessä Sarasvuo tuomitsi 7 Päivää -lehden ja Iltalehden uutisoinnin, joka koski Sarasvuon ja hiihtäjä Virpi Kuitusen suhdetta.

Ukkolan mukaan Saravuon kritiikiltä vie pohjan se, että julkisuus on yritysvalmentajalle välttämätöntä. "Ilman julkisuutta Sarasvuo ei olisi mitään. Sitä hän tarvitsee myydäkseen itseään yrityksille, kunnille ja seurakunnille. On todella saavutus, että paskanjauhamisella voi Suomessa tulla miljonääriksi."

Sarasvuon purkaus ei yllättänyt Ukkolaa: "Tollo mikä tollo. Kirjoituksessaan hän kutsui itseään omassa työssään melkein Suomen mestariksi. Sekin kertoo jotain Sarasvuon mielenlaadusta."

Ukkolan mukaan Saravuo on itse toimittajan roolissa udellut yksityiselämään liittyviä asioita.
Sarasvuo juonsi 1990-luvulla Simo Rantalaisen kanssa Hyvät, pahat ja rumat -nimistä televisio-ohjelmaa.

"Yksikään toimittaja ei ole kohdellut eikä kohtele haastateltaviaan yhtä törkeästi ja halveksivasti kuin Sarasvuo ja Rantalainen aikoinaan. Yksikään toimittaja ei kysynyt presidenttiehdokas Martti Ahtisaarelta, sattuiko lentokoneessa vahinko eli tuliko pissat housuun. Yksikään toimittaja ei ole koskaan vaatinut Mauri Pekkarista riisumaan peruukkia. Kaksikko vaati – suorassa tv-lähetyksessä. Jos nuo asiat eivät kuulu yksityisyyden piirin, niin mitkä sitten kuuluvat?" Ukkola kirjoittaa.

"Ilman julkisuutta ei olisi bisnestä. Sen alttarille on valjastettava vaimo, lapset ja uusi rakas. Oma intimiteetti on tuotava kaiken kansan töllisteltäväksi ja syytettävä siitä muita. Siinä sitä on sisäistä sankaruutta Sarasvuon tapaan."
*
http://uutiset.msn.hs.fi/politiikka/artikkeli/Tuulikki%20Ukkola%20haukkuu%20Jari%20Sarasvuon%20tolloksi/1135247276008?ref=msn

http://www.nelonen.fi/operaatiomaa/kummit.html

30.6

PS.

Kommenttini Iineksen päreessä Jarikin on joskus ollut lapsi.

Sarasvuo on itse asiassa vain vienyt äärimmäisyyksiin sen, minkä kapitalismin moraali sallii - mystifioimalla ja glorifioimalla (siis oikeuttamalla) uusliberalistisen riiston eettisesti puheillaan sisäisestä sankaruudesta.

Sarasvuo on individualistisen (lue: narsistisen) elämänhallinnan oppien räikein charlatan Suomessa.

Olen hiukan ihmetellyt, miksei Jari S. ole lähtenyt politiikkaan, mutta ehkä hän todellakin on liian hyvä asiassaan - eli valehtelee niin hävyttömästi, että se hävettäisi jo poliitikkoakin. Joten mikään puolue (paitsi Perussuomalaisten pop-pulisti-puolue) ei ehkä noin vain ota häntä kelkkaansa - tuntematta pistosta jossain omantunnon kohdalla.

Tai sitten Sarasvuo katsoo, että juuri liikemaailmassa muita ihmisiä voi höynäyttää parhaiten, koska siellä vallitsee avoin kaksinaismoraali: toimitaan edessäpäin - muodollisesti ja julkisesti - reilun pelin sääntöjen hengessä, mutta takanapäin huijataan voittoa saadakseen niin helvetisti kuin sielu sietää.

Pitkälti tämän ostamiseen ja myymiseen (kapitalismiin ylipäätään) sisältyvän (itse asiassa sille luontaisen ja välttämättömän) ahneuden ja korruptoituneisuuden vuoksi Platon (Aristoteles komppasi mukana) sijoitti kaupankäynnin alimmalle eli animaalisen halun tasolle ihanneyhteiskunnassaan.

Jari Sarasvuo, joka myy hyödyllistä 'ei-mitään', ei ole ainakaan klassisten (moraali-)filosofien suosikkipoika, vaikka hänen lahjakkuuttaan (kusetuksen alalla) ei voinekaan kiistää.

Tarvitseeko Hamlet psykiatrista hoitoa?

Hamletin isän haamu

Hamlet tuijottaa katoavaa haamua äidin yrittäessä selittää näyn 'houreeksi' (ecstasy).

Claudiuksen ja Gertruden miltei heti entisen kuninkaan kuoleman jälkeen pidetyt häät merkitsevät Hamletille isän muiston häpäisemistä.

*

Korjaus käännökseen 31.5

*

http://www.youtube.com/watch?v=uKSIoDrVfv8&feature=related

*

Hamletin synkkyys ja suru isän kuoleman johdosta on käsin kosketeltavaa, vaikka Claudius yrittääkin pitää häneen hyviä suhteita yllä ja toivoo, ettei tämä enää palaisi opiskelemaan Wittenbergiin vaan pysyisi Tanskassa ja hovissa julistaen samalla Hamletin kruununperilliseksi, mistä kaikki iloitsevat. - Hamlet on paitsi äitinsä palvoma myös paljon suositumpi kansan keskuudessa kuin Claudius, jolla ei ole oikeastaan varaa syrjiä 'arveluttavaa' prinssiä.

Alla näyte videopätkään sisältyvästä Hamletin kahdesta vastauksesta, jotka ilmentävät mainiosti paitsi hänen luonnettaan ja älyään myös Shakespearen huikeaa, lähes maagista, sanojen kaksois- ja kolmoismerkityksillä (jopa vielä useammilla) leikittelyä.

Hamlet vastaa Claudiukselle tämän kysyessä. vieläkö synkät pilvet riippuvat hänen yllään:- - 'Not so, my lord, I am too much in the sun', mikä tarkoittaa, ettei hän pidä kuninkaallisen julkisuuden valosta, ja että hän on myös liikaa son - (kuolleen isänsä) poika.

Gertrudelle surumielisen lakonisesti toistettu 'Ay madam, it is common' myöntää kuolemisen universaalisuuden lisäksi myös sen vulgaarisuuden ja banaaliuden ('niinhän siinä yleensä käy'; - miltei koomillinen vastaus). - Tämä trivialiteetti (kuten sun/son-kytkentäkin miltei jo vihjaavat vakavaan epäilyyn isän kuoleman luonnollisuudesta. - - Hiukan myöhemmin Hamlet saa tietää totuuden kohdatessaan isän haamun ensimmäisen kerran.

*
Claudius: How is it that the clouds still hang on you?

Hamlet: Not so, my lord, I am too much i' the sun.

Gertrude: Good Hamlet, cast your nighted color off,

And let thine eye look like a friend on Denmark.

Do not for ever with the vailèd lids

Seek the noble father in the dust.

Thou know 'st 'tis common; all that lives must die,

Passing through nature to eternity.

Hamlet: Ay madam, it is common.

*

http://www.youtube.com/watch?v=gSoUf8hFxP0&feature=related

*
Hamletin hurjuus hänen mennessään tapaamaan äitiään ja sättiessään tätä (lähes fyysisesti) vaikuttaa hysteeriseltä ylireagoinnilta (Hamletin suomentaneen Veijo Meren mukaan Hamlet on tempoileva hysteerikko (?!)) - jopa harhaisuudelta, kun hän jälleen näkee haamun.

Verhon taakse salakuuntelemaan piiloutununeen Poloniuksen Hamlet tappaa täysin malttinsa menettäneenä vahingossa, mutta hänen intentionsa murhata Claudius oli mielestäni teon kaikesta affektiivisuudesta huolimatta selvä (olkoonkin, että hän oli tullessaan äitinsä luokse nähnyt Claudiuksen rukoilemassa linnan 'rippikopissa'), vaikka Hamlet huutaakin vihastuksissaan tappavansa, olipa verhon takana kuka/mikä (rotta?) tahansa -'How now! A rat? Dead for a ducat, dead!

Joka tapauksessa - tässä kohtaa Hamlet tekee tunnekontrollinsa menettäneenä virheen. Tosin hän teki vielä fataalimman virheen jo hetkeä aiemmin, kun ei tappanut Claudiusta rippituoliin, vaikka siihen tarjoutui oivallinen tilaisuus; - todistajia ei olisi ollut paikalla ainoatakaan. (- Tästä - näytelmän ehkä merkittävimmästä käännekohdasta (peripetia) lisää seuraavassa päreessä.)

Väärän miehen tappoa seuraa isän haamun ilmestyminen, ja tämän jälkeen Hamlet kauhustaan selvittyään käyttäytyy ja puhuu jo paljon asiallisemmin äidilleen - (ks. seuraava videopätkä ja teksti) - väittäen jopa - mikä selvitys Gertruden pitää tiedottaa kuninkaalle ja hoville - että hän on vain näytellyt hullua.

Ja silti - tai sitten juuri Hamletin rauhoittumisen vuoksi - ei voi olla ihmettelemättä, että Polonius-parka makaa Hamletin selvitysten aikana yhä verhoon sotkeutuneena makuuhuoneen lattialla verissään, kuolleena, - ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut - tai ikäänkuin kaikki olisi käynyt niinkuin pitikin! - 'Thou wretched, rash, intruding fool, farewell, I took thee for your better. Take your fortune'- tokaisee prinssi heti nähtyään kenet tuli tappaneeksi - lainkaan yllättymättä tai järkyttymättä.

Hamlet on tosiaan yllättävän välinpitämätön tapettuaan Poloniuksen. Lopuksi hän sanoo äidilleen kuskaavansa ruumiin pois kuin puhuisi tapetusta eläimestä - I'll lug the guts into the neighbor room', vaikka tiedostaakin, että tämän jälkeen hän joutuu todella rankkaan valvontaan, mutta - paradoksaalista ja ristiriitaista kyllä, mitä tulee hänen äsken äidilleen sanomaansa - jatkamaan omaa vehkeilyään luultavasti entistä hullummin. - -'When in one line two crafts directly meet, this man shall set me packing.

Myöhemmin hän sanoo äidilleen: For this same lord (pointing to Polonius), I do repent, but heaven hath pleased. - Taivas (kohtalo jne.) on siis valinnut tai halunnut sen, mitä tapahtui - ei Hamlet itse.
Tämän videopätkän lopussa näemme (hienosti kuvattuna), kuinka isän haamu ilmestyy ikkunan eteen Hamletin ja Gertruden tuijottaessa kiintyneinä toisiaan melkein nenäkkäin.

*

http://www.youtube.com/watch?v=gtHk2WEuWaA&NR=1

*

Hamlet on kauhuissaan ja melkein uikuttaa kuin pikku lapsi. Mahtava, pelottava, kunnioitettu, jalo ja rakastettu isä ilmestyy toisen kerran hänelle kesken äidin kanssa käydyn rajun riidan. - Haamu toteaa ensin, että Hamletin toimet ovat lähes epäonnistuneet (Poloniuksen tappaminen erehdyksessä) mutta kehottaa tätä sitten puhumaan (petokseen mahdollisesti jossain määrin osallisen) äitinsä kanssa, johon haamu kuitenkin vaikuttaa suhtautuvan vihjailevasta puheestaan huolimatta jotenkin ymmärtäväisesti: - O, step between her and her fighting soul!, conceit in weakest bodies strongest works, speak to her Hamlet.

(Ensimmäisessä kohtaamisessa haamu vetoaa Hamletiin hillitsemään suuttumustaan Gertrudea kohtaan: Taint not thy mind nor let thy soul contrive against thy mother aught. Leave her to heaven and to those thorns that in her bosom lodge.)

Ja kas - Hamlet rauhoittuu hieman, vaikka aiempi puheenaihe jatkuu yhä - nyt vain hienostuneemmin ja ystävällisemmin - silti todella purevasti! Mutta miten (jopa hellyttävän ja huvittavan) läheisesti ja naivin intiimisti hän viimein neuvookaan (?!) äitiä suhtautautumaan pidättyvästi petolliseen surkimus-mieheensä sängyssä (saadakseen hänet eroon tästä (!?), jotta voisi sitten kertoa tälle hienovaraisesti, ettei Hamlet ole hullu vaan temppuilee vain.

Gertrude kuuntelee hymyillen kuin hiukan höppänää lastaan rakastava äiti kuuntelee tämän elämää vakavampia - mustasukkaisia ja jopa moralistisia - pohdintoja asioista, jotka eivät Hamletille oikeastaan kuulu lainkaan. Sillä mikä hän on neuvomaan äitiään tämän sänkyhommissa - paitsi tietysti haamun eli isänsä käskystä - voihan Freud sentään! - Onko Hamlet paitsi kostonhimoinen myös oidipaalisen insesti-problematiikan pauloissa/vallassa?

- Hamlet kuitenkin pyytää Gertrudea ilmoittamaan kuninkaalle, että hänen temppunsa ja puheensa ovat hulluuden aikaansaannosta - eivät 'viekkaudella näyteltyjä' - 'That I essentially am [not] in madness, but mad in craft (or cunning). (Tämä käännöstulkinta pitää vielä tarkistaa, koska käänsin sen päinvastaiseksi alunperin esittämästäni.)

- Ja silti Hamlet sanoo aiemmin: - - It is not madness that I have uttered; ja Mother, for love of grace, lay not that flattering unction, that not your trespass (sin), but my madness speaks. - Hamlet siis ilmoittaa äidilleen, että hän puhuu tämän syntien, ei oman hulluutensa vuoksi.

II

Olen lukenut hieman psykoanalyyttista tulkintaa Hamletin oidipaalisesta traumasta ynnä muista psykoanalyysin 'pyhistä dogmeista'. Toki Hamletin käyttäytymistä ja repliikkejä voi selittää ihan osuvasti monella tavalla ja teorialla, mutta yhteenkään niistä hän ei tyhjene lopullisesti. Mies on moninainen, monisyinen ja moniulotteinen.

On Shakespearen neroutta, että näytelmä melankolisesta, ailahtelevasta, ajoittain ehkä aidosti hullusta, Wittenbergissä opiskelleesta Tanskan kruununprinssistä (joka ei ole luontojaan enää mikään entisten aikojen sotapäällikkö ja tappaja-taistelija vaan älykkö humanisti), pysyy kuitenkin erinomaisesti kasassa.
*
Voi tosiaan olla niin, että Hamlet jossain kohtaa sekoittaa hullua näytellessään (voidakseen ikäänkuin syyntakeettomana sanoa totuuden Claudiuksesta, sillä avoimesti se on mahdotonta - hänellähän ei ole muita todisteita kuin kuin isänsä haamun paljastus ja 'delegointi') hetkeksi keskenään isäfantasiansa ja realiteetit; esim. näkee isänsä haamun kaksi kertaa.

Toisen kerran haamu (jota muuten alunperin näytteli itse Shakespeare Globe-tatterissa, Lontoossa) ilmestyy hänelle kuningatar-äitinsä makuuhuoneessa, vaikka Gertrude puolestaan ei näe eikä kuule mitään, kun Hamlet kysyy ja osoittaa kohti ikkunaa. - Hamlet soimaa äitiään sukurutsaisesta avioliitosta petollisen ja muutenkin luonteeltaan kyseenalaisen kuningas Claudiuksen, isänsä (jonka siis Claudius murhasi) veljen kanssa.

Myöhäiskeskiajalla lesken avioliitto kuolleen aviomiehen veljen kanssa saatettiin leimata sukurutsaiseksi ihan oikeasti, mutta Hamletin hurjistunut närkästys (vähän ajan kuluttua hän kuitenkin puhuu äidilleen kuin pikku poika - hieman naivin opettavaisesti siitä, miten tämän tulee suhtautua Claudiukseen pidättyvästi sängyssä!) on psykologisesti jotenkin syvempää kuin pelkkää juridiikkaan vetoamista. Häntä riivaa ylettömästi esim. se, että häät pidettiin miltei heti vanhan kuninkaan hautajaisten jälkeen. Mitään ajan tapoihin kuuluvaa suruaikaa ei siten oikeastaan vietetty.

Mikä onkaan Hamletin suhde äitiinsä - - ? Siitä freudilaisilla psykoanalyytikoilla on sanottavaa, jonka voimme jo ennalta arvata. - Tosin erittäin syvä aggressio (ei pelkkä oidipaalinen mustasukkaisuus uudesta avioliitosta) juuri äitiä kohtaan (Frederic Wertham: The matricidal impulse: Critique of Freud's interpretation of Hamlet) on myös tulkittu näytelmän perusmotiiviksi (se oli mulle uutta joskin heti ymmärrettävää) osaltaan myös psykoanalyyttisin perustein - ja ihan johdonmukaisesti - ainakin ko. teoriakehyksen puitteissa.

(Gertrudehan kuolee näytelmän lopussa (ensimmäisenä viidestä muusta juotuaan yllättäen Claudiuksen vain Hamletille tarkoittamasta maljasta myrkyttettyä viiniä - Claudiuksen kykenemättä häntä estämään.)

Murhatun isän haamu siis vaatii salamurhansa ja insestisen, uuden avioliiton (Claudius, Gertrude) kostoa, mutta ei missään kohtaa vaadi Hamletia nimenomaan tappamaan Claudiusta vaan puhuu kirjaimellisesti pelkästään kostosta. Ja huom! - kahteen otteeseen tuo murhatun kuninkaan haamu hillitsee (vaikka pitääkin Gertrudea petollisena) Hamletin suuttumusta äitiään kohtaan. (Gertrude jumaloi poikaansa (ainoa lapsi - muista sisaruksista ei ole ainakaan mitään mainintaa); - nyt hän selittää Hamletin näyn tämän aivojen 'houreeksi' (This is the very coinage of your brain, this bodiless creation ecstasy, is very cunning in).

Shakespeare siis jättää Gertruden mahdollisen osuuden Claudiuksen tekoon (mielestäni aika yllättävästi) täysin avoimeksi (hänellä tosin on täytynyt olla suhde Claudiukseen jo ennen tämän suorittamaa kuninkaan tappamista). Mutta tiesikö Gertrude asiasta...Shakespeare ei tosiaankaan kerro mitään tästä mahdollisuudesta.

Jotkut tutkijat ovat mielestään löytäneet täysin varman todisteen Hamletin hulluudesta, kun hän puhuu Ofelialle perin oudosti ja ristiriitaisesti sen jälkeen, kun on suuttunut tähän ja katkaissut suhteen (sisimmässään Hamlet kuitenkin rakastaa Ofeliaa).

Hamlet nimittäin tajusi Ofelian torjuvasta käytöksestä (tämä palauttaa hänelle Hamletin antamat runot ja ajatelmat: - isä Poloniuksen delegointi), että Ofelia ei ole rehellinen (kuninkaan neuvonantaja Polonius, jonka mielestä Hamlet käyttäytyy hovirooliinsa kuulumattomalla tavalla, käyttää tässä tytärtään välineenä Hamletin 'hulluuden' syyn testaamiseen - johtuisiko se siitä, että Ofelia yhä vain torjuu hänet). - Hamlet raivostuu Ofelialle tajutessaan, että häntä salakuunnellaan huutaen, ettei heidän häistään tule mitään ja kehottaa Ofeliaa menemään luostariin.

Tämän jälkeen - osittain itse kirjoittamansa teatteriesityksen katsomossa, Elsinoren linnassa, Hamlet kuitenkin leikittelee hämmentyneen Ofelian tunteilla melko bisarria ja aiempiin tapahtumiin nähden täysin ristiriitaista sanaleikkiä (myös äitiinsä viitaten), vaikka on siis muka jo pannut välit Ofeliaan täysin poikki. - - - Hullu mikä hullu - vai?
*
Hamlet on kieltämättä paradoksien, metaforien, sanaleikkien - ja 'ristiriitojen' mestari - myös äärimmäisen paatoksellinen, melankolinen joskin narrimainen älykkö, joka kokee olemassaolonsa ja tilanteensa peruskysymykset erittäin voimakkaasti sekä intellektuaalisella että emotionaalisella tasolla.

Hamlet on ehkä ensimmäinen moderni eksistentialistinen sankari ja vielä siinä mielessä, että hänen ahdistuksensa ei perimmältään kytkeydy uskonnolliseen viitekehykseen (mitä luultavimmin Shakespeare oli sisimmässään Montaignea lukenut skeptikko) vaan oman minän, identiteetin ja ajattelun (sinänsä) ristiriitaisuuteen (Nietzschelle Hamlet on sukulaissielu) sekä ylenkatseelliseen haluttomuuteen hyväksyä se juonittelujen ilmapiiri, joka hovissa ja politiikassa ylipäätään vallitsee. Jne. - - Voisin kirjoittaa loputtomiin tästä tyypistä. Ehkä kirjoitankin...

*

(to be continued)

*

http://hamletaudubon.blogspot.com/

http://my.ilstu.edu/~bfsmith/Cast%20of%20Characters/hamlet.htm

http://eastlrc.valenciacc.edu/faculty/bgombash/chapter%207.htm

Hauskaa paskaa? Eli miten huumorintaju auttaa sinua modernin taiteen ymmärtämisessä ja itsesi pilkkaamisessa

Kirjoitettu kommentiksi Hotasen päreeseen Roaska (eriskummaisia persoonallisuuksia).
*
Ripsa saattaa olla oikeassa - tavallaan.
Ympäristötaiteen tekemisessä ja ymmärtämisessä kuten Moternin Taiteen ymmärtämisessä yleensä tarvitaan huumorintajua...

Taiteesta on tullut nykyään NII-IN huonoa, että sille pitää osata vain nauraa...kun ei viitsis ihan itkeäkään...

Kiasman johtajakin on lähinnä eräänlainen Onni Klovni: johtava sirkuspelle tai sirkustirehtööri...

*
Toisaalta - asian voi nähdä niinkin, että jo esimerkiksi 'neropatit' Magritte 'piippuineen' ja Duchamp 'wc-lavuaareineen' pitivät ironisessa dadaismissaan katsojaa samalla pilkkanaan..?

Heille taide oli enää vain tyhjä nimi materiaalisen objektin tietylle, sopimuksenvaraiselle (siten myös sattumanvaraiselle, koska kaikki sopimukset voidaan purkaa) funktiolle, eikä tuolla funktiolla siten ollut realistista, aitoa kytköstä/referenssiä itse objektiin ja sen ominaisuuksiin. (ks. PS.)

Mutta miksi minun pitäisi mennä Kiasmaan pilkkaamaan itseäni? Sillä taiteilijan (huijarin/'huijarin') tarkoitushan on nimenomaan pilkata minua kuskaamalla sinne museoon jotain romua/värisotkua, jota minun pitäisi sitten mennä ihmettelemään ja jopa ihailemaan taiteena? Rahallista korvausta vastaan.

On kuitenkin hieman surullista, jos minulta puuttuu 'tarpeellinen' määrä 'huumorintajua' ymmärtääkseni, että se romu on 'taidetta'...

Huumorintajun puutetta voisi verrata nimittäin uskon puutteeseen. Yhtä lailla kuin en voi pitää itseäni uskovaisena, jos/kun minulta puuttuu usko, niin yhtä lailla en voi ymmärtää vitsiä, jos minulla ei ole (tiettyä) huumorintajua.

Siten myös moderni taide jää sinulle etäiseksi. Eikä tätä 'vajausta' voi parantaa esim. yliopisto-opinnoilla. Se on 'synnynnäistä kyvyttömyyttä' hyväksyä sitä sietämätöntä tosiasiaa, että taide on 'kielipeli' ja sosiaalinen konstruktio - eräänlainen etiketti ja protokolla', jota tulee noudattaa, jotta sitä (muka) voisi ymmärtää.

Valitettavasti en vain kerta kaikkiaan tajua (metatasolla) ja hyväksy sitä, miten pelkkä sosiaalisten pelien pelaaminen voisi synnyttää aidon ymmärtämisen, uskon tai huumorintajun.

Mutta minä olenkin kyynikko - sanan alkuperäisessä ('koiramaisessa') - en sen nykyisessä: 'välinpitämättömän suvaitsevassa/piilorasistisessa' - merkityksessä.

Jos en näe/koe romussa tai väriläiskissä taidetta (kaunista, ylevää tvs.) vaan pelkkää sekasotkua, niin en myöskään kutsu sellaista taiteeksi.
Haluan nimittäin itse valita sen tavan, jolla minua saa pilkata...
*
Tosin Slavoj Zizek - tuo minua huomattavasti fiksumpi ja lahjakkaampi kyynikko, on sentään hieman 'parantanut' ymmärrykseni vajavuutta näissä populaarikulttuurin ja 'korkean taiteen' ymmärtämisasioissa.

Ehkä taide (kuten uskonto ja jopa filosofia) lopulta on kuin onkin Suuri Vitsi - hyvin 'syvällisessä?' mielessä tietysti.

Teoreettisella tasolla Zizekin antideskriptivismiä ja hänen Lacanin objet petit a:ta (objekti pikku a) käsittelevistä pohdinnoista on joka tapauksessa hyötyä taiteenkin ymmärtämisen kannalta.

*
PS.
Tässä joudumme filosofisen ongelman eteen: a) missä mielessä nimet ovat ilmaus objektin aidoista ominaisuuksista, b) missä mielessä nimet taas määräävät objektin ominaisuuksia. Ensimmäinen vaihtoehto on realistinen ja deskriptivistinen, toinen lähinnä nominalistis-antideskriptivistinen.

Antideskriptivismin perusongelma 'on sen määrittäminen, mikä objektissa - sen deskriptiivisten piirteinen ulkopuolella - muodostaa sen identiteetin' (ks. Sitaatteja Zizekiltä 13: 'tulossa').

Slavoj Zizek on periaatteessa nominalisti ja antideskriptivisti, joskin hänen antideskriptivisminsä on eri tavalla diskurssisidonnaista kuin Kripken mallissa ja nominalisteilla.

Tarkoittaa jotain sellaista, että kun objekti on kerran saanut 'alkukasteessa' nimen, niin tuo nimi määrää 'kohtalonomaisesti' objektin myöhempää 'tarinaa' tai merkittävää osaa siitä - lacanilaisen 'objekti pikku a':n merkityksessä (*).

Nimi ei siis ole pelkkä tyhjä, vaihdettavissa oleva, yksinomaan kontekstisidonnainen kirjainyhdistelmä, vaan sisältää ikäänkuin 'aina jo' osan omasta diskursiivisesta tulevaisuudestaan, jossa objektin ominaisuudet saavat monesti alkuperäisestä eriäviä merkityksiä.

(*) 'Erityisesti siinä on kyse ainakin filosofisessa katsannossa Kantin transsendentaaliobjektin vastineesta: transsendentaaliobjekti on tekijä, joka mahdollistaa havainnon objektit ikään kuin pitämällä psyykkisessä prosessissa avoinna tilaa, johon objektit konstruoituvat.

Samoin lacanismissa objekti pikku a toimii todellisuuden tukena ja tavallaan vetää subjektin intersubjektiiviseen yhteyteen.

Objekti pikku a on subjektin ja Toisen yhteenliittävä nivel.'

http://www.netn.fi/197/netn_197_laari.html

*
http://www.dadart.com/dadaism/dada/020-history-dada-movement.html.

Saatanaa ei voi huijata?

Kirjoitettu PJ:n päreeseen "Ama nesciri".
*

Tuomas Kempiläisen uskosta löytyy kristillisyyden ydin.

*

Mutta 'hallitsija-kapitalisti' oli jo aikoja sitten ennen Kempiläistä keksinyt Saatanan avulla 'rationaalisen valinnan teorian', jolla tämä ryhtyi koettelemaan ihmiskuntaa.

Ja kas - kohtsillään kaikki vonkuivat brändien ja muiden merkillisten 'innovaatioiden' perään, ylpeilivät merkeillään ja koristeillaan, halveksivat naapuriaan ja kadehtivat tämän merkkejä.

Mutta kapitalisti hymyili 'hihaansa' ja lanseerasi Saatanan avustamana lisää brändejä, joilla 'kusettaa' ihmisiä.

Ja yhä suuremmassa määrin ihmiset 'rationaalisesti valiten' halusivat tulla 'huijatuiksi', eikä heidän kristillisestä nöyryydestään ollut enää jäljellä kuin tarkasti torjuttu epätoivo siitä, että jonain päivänä kaikki brändit katoaisivat samalla tavoin kuin kaikki materia ja maine katoaa - iäksi.

Mutta tätä ei Saatana innovaattoriavustajineen kertonut kansalle vaan kietoi sen yhä vahvemmin turhamaisuuden ja ylpeyden harhamaailmaan, joka lopulta ajoi ihmiset sotimaan toisiaan vastaan.

Saatanan 'Näkymätön Käsi' soi ihmiskunnalle sekä vaurautta että jopa hetkittäistä onnea, mutta hinta oli kova.

Turhamaisuus, petos ja viimein silmitön viha (agon) kalvoivat tyhjäksi ihmisten työn. Niinpä he tuhosivat ympäristönsä, toisensa ja itsensä.

Rationaalisen valinnan huijaamana ihmiskunta tuomitsi itse itsensä. Näin Saatana oli päässyt haluamaansa päämäärään.

*

Kristus tuli liian myöhään...

*

www.valt.helsinki.fi/blogs/aleksi/key1.xml.