'O horror, horror, horror! Tongue nor heart cannot conceive nor name thee!'

Teloituspaikka

 

Lukekaa tekstin lihavoidut kohdat erityisen intensiivisesti tytön tilanteeseen samaistuen. Jos ette järkyty perusteellisesti ja tunne sisimmässänne ylivoimaista tuskaa, joka pakottaa kyyneleet nousemaan silmiinne vaan kohautatte olkapäitänne ikäänkuin kyseessä olisi peräti tavanomainen juttu tässä kauheassa maailmassa, johon meidät on heitetty elämään eli rakastamaan ja vihaamaan toisiamme, te olette edistyneet evoluutiossa, teistä on tullut kelpoisempi kestämään ihmisten toisilleen aiheuttamia hirveyksiä. Arvatenkin te olette insinööri, lakimies, media-hyeena tai joku muuten vain 'sivistynyt' globaalin informaatio-maailman cyborg. Onneksi olkoon. Luovutettakoon teille kelpoisuus-mitali ihmislajin parhaimpien ja kestävimpien ominaisuuksien edistämisestä.

* 

‘Valtava raakuus’ - neljävuotias todistaja erityissuojelussa

*

 Ranskan Alpeilla tehty kylmäverinen surmatyö on puistattava tapaus. Kolme uhria tapettiin päähän ampumalla. Neljäntenä surmattu oli paikalla todennäköisesti sattumalta.

BMW-merkkisen henkilöauton kolme matkustajaa olivat 50-vuotias Saad al-Hilli, hänen vaimonsa ja yksi vanhempi nainen. Al-Hilli on brittiläinen liikemies, jolla on irakilaistausta.

Autossa olleen 77-vuotiaan naisen hallussa oli Ruotsin passi. Aftonbladetin mukaan Ruotsin ulkoministeriö on vahvistanut, että surmassa kuoli yksi Ruotsin kansalainen.

Autoon kuolleita aikuisia oli ammuttu puoliautomaattisella pistoolilla päähän. Autossa olivat matkustajina myös 8- ja 4-vuotiaat tytöt. Näistä vanhempi on sairaalassa koomassa. Tytön kallo oli murtunut voimakkaan lyönnin seurauksena. Neljävuotias tyttö löydettiin paikalta sokissa piilottelemassa kuolleen äitinsä hameen alta.

Henkensä joukkosurmassa menetti myös polkupyöräilijä Sylvain Mollier, jonka uskotaan olleen paikalla sattumalta. Poliisin mukaan Mollier oli nuori isä. Kuka surman sitten tekikin, ei selvästikään kaivannut todistajia.

- En kutsu tätä ammattilaisen työksi. Kutsun tätä valtavaksi raakuudeksi, syyttäjä Eric Maillaud sanoi tiedotustilaisuudessa.

Autossa kahdeksan tuntia piilotellut neljävuotias pikkutyttö oli löydettäessä kauhuissaan. Tutkijat eivät olleet avanneet auton ovia rikospaikkatutkinnan vuoksi. Tyttö ei ollut uskaltanut paljastaa olevansa autossa.

- Hän alkoi hymyillä ja puhua englantia, kun Chamberyn prikaatin santarmi nosti hänet syliinsä ja auttoi hänet ulos autosta, Maillaud kertoi.

Tyttö oli piileskellyt etupenkin takana lattialla kuolleen äitinsä hameen alla. Pikkutytön vieressä oli ollut suuri matkalaukku.

Tällä hetkellä neljävuotias on ainoa, joka pystyy kertomaan jotain joukkosurmasta. Syyttäjä on ottanut molemmat tytöt suojeluohjelmaansa. On mahdollista, että liikkeellä voi edelleen olla tappaja tai tappajia, jotka haluavat eroon todistajista.

Vuoristokylän tragedia

Karmiva löytö tehtiin keskiviikkona parkkipaikalta Ranskan Chevalinen vuoristokylän laitamilta. Autoon ammutut britit olivat olleet lomailemassa leirintäalueella Annecy-järvellä.

Wikipedian mukaan Chevalinen kylässä on alle 200 asukasta. Alueella on useita leirintäalueita, jotka sijaitsevat Annecy-järven tuntumassa.
*
Alpeilla surmattu insinööri-isä oli riidoissa veljensä kanssa

Kuollut insinööri siirsi veljensä syrjään yhteisestä teknologiayrityksestä. Riitaa on ollut myös kuolleen isän perinnöstä.

Perjantaina Alppien joukkosurman tutkinnassa ilmeni uusi käänne.

Daily Mailin mukaan poliisi kuulustelee surmassa kuolleen irakilaissyntyisen insinöörin veljeä, sillä on käynyt ilmi, että veljeksillä on ollut rahariitoja.

Alpeilla vaimonsa ja anoppinsa kanssa tapettu britti-insinööri perusti veljensä kanssa liikeyrityksen, josta myöhemmin sysäsi veljensä syrjään.

Verilöylyn tutkimuksia johtava syyttäjä Eric Maillaud kertoo todisteiden viittaavan siihen, että veljeksillä oli taloudellisia ongelmia.

- Näyttää siltä, että kahden veljeksen välillä oli erimielisyyksiä rahasta, hän sanoo.

- Tämä Britannian poliisilta tullut tieto näyttää olevan luotettavaa. Veljeä on kuulusteltava yksityiskohtaisesti, sillä jokainen johtolanka on tutkittava.

Muitakin talousriitoja

Kuolleen insinöörin kirjanpitäjä paljasti tänään, että veljeksillä on ollut pitkään riitaa heidän edesmenneen isänsä omaisuudesta.

Veli poistettiin insinöörin teknologiayrityksen tehtävistä noin puolitoista vuotta sitten. Hänet korvattiin insinöörin vaimolla, joka myös tapettiin joukkosurmassa.

Samoihin aikoihin veli muutti pois suvun miljoonakartanosta, joka sijaitsee Surreyssä, noin 30 kilometriä Lontoosta lounaaseen.

Omaisuuden Ranskassa, Sveitsissä, Espanjassa ja Irakissa on kerrottu olevan keskeinen kitkan aihe veljesten väleissä.

Ranskan poliisi puolestaan tiedotti, että poliisi etsii mustaan paitaan pukeutunutta miestä, joka kaahasi Peugeot-merkkisellä katumaasturilla pois surmapaikalta.

Ruumiit löytänyt pyöräilijä kertoi tutkijoille nähneensä vihreän katumaasturin sekä moottoripyörän ajavan kovaa vauhtia murhapaikan suuntaan vähän ennen kuin saapui paikalle.
*

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288497506363.html

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288497735063.html

http://www.shakespeare-navigators.com/macbeth/T23.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Macbeth

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pimeyden_syd%C3%A4n

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmestyskirja._Nyt

French Alps shootings: the main theories examined

Poistu siis jumalaton! Poistu, paha! Poistu kaikkien petoksiesi kanssa! Miksi vielä odotat?

Yläkuvassa Anneliese Michel riivaajan tai riivaajien vallassa. Alakuvassa AM ennen ja jälkeen riivaajan/ien tunkeutumisen hänen kehoonsa ja mieleensä [ks. linkit].

I
1
Tämä päre sai ideansa Ironmistressin kommentista päreessäni Ota yhteys avaruusmieheesi. Matruuna kirjoitti:

'Ruukinmatruuna nimittäin on yhden kerran avannut muuttuneessa tietoisuuden tilassa telepaattisen yhteyden erääseen ystäväänsä. Se oli hirvittävä kokemus. Siihen on syy, miksi tuo taito on kuolevaisilta kielletty.'
...
'Arvaapa, miten kävisi, jos me pääsisimme kaivelemaan telepatialla kaikkien ihmisten synkimmätkin salaisuudet? Tämä maailma hajoaisi kertakaikkiaan - minkäänlaista luottamuksellisuutta ei olisi missään. - Ruukinmatruuna on joutunut tekemään itselleen selväksi, ettei hän enää ikinä, edes muuttuneessa tajunnan tilassa, siihen ryhdy, niin kauan kun hän on tässä inkarnaatiossa. Se taito ei kertakaikkiaan ole meitä varten tässä kuolevaisuuden tilassa niin kauan kun olemme ruumiillisessa olomoudossa. - Älä leiki asioilla, joita et ymmärrä. Äläkä tee niistä pilkkaa.'
*
Viittaan jälkimmäiseen vastauskommenttiini:

'Lukiessani paraikaa Kari Kuulan 'Paholaisen biografiaa' löysin äsken varteenotettavan keinon auttaa sinua Ironmistress riivauksessasi. Ehkä jo seuraavassa päreessäni päästään tositoimiin.'

Lupaamani päre on tässä. Tositoimet alkavat.

2
Seuraavassa Kari Kuulan vapaa käännös milanolaiseen liturgiaan kuuluvasta niin sanotusta Pyhän Ambrosiuksen eksorkismista, jonka on julkaissut professori Henry Ansgar Kelly kirjassaan 'Satan. A Biography'.

Kuula ohjeistaa lukijaa: [Tekstiä] lukiessa kannattaa eläytyä tilanteeseen ja kuunnella mielessään manaajan äänenpainoja. Kyse on taistelumanauksesta, jolla riivaajia suostuteltiin, komennettiin, käskettiin ja pakotettiin. Sitä ei luettu puoliunessa, vaan eksorkisti eläytyi joka riviin, korotti välillä ääntään ja teki ristinmerkkejä ja muita eleitä, sillä toimituksen teho riippui ainakin osittain manaajan vakuuttavuudesta.

II
Minä vaadin teitä, epäpuhtaat henget, jättämään rauhaan tämän ihmisen. Teidän täytyy vapista ihmisen edessä, koska hän on Jumalan kuva. Vaadin teitä Kristuksen nimessä, joka saatuaan kasteen nujersi teidät omalla maaperällänne erämaassa.

Väistykää siksi Jumalaa, joka teki teistä orjia nöyrässä palvelijassaan Jobissa. Väistykää Jumalaa, joka Mooseksen kautta hukutti teidät pimeyden kuiluun faraossa ja hänen armeijassaan. Väistäkää Jumalaa, joka paljasti teidät Belissä ja löi maahan lohikäärmeessä. Väistykää Jumalaa, joka ajoi teidät kuningas Saulista, kun Daavid lauloi hengellisiä lauluja. Väistykää Jumalaa, joka tuomitsi teidät petturi Juudaksessa.

Teidät ajaa nyt ulos jumalallisilla iskuilla hän, jonka edessä teidän legioonalaisenne huusivat vavisten: 'Mitä sinä meistä tahdot, Jumalan poika? Oletko tullut kiduttamaan meitä jo ennen määräaikaa?' Teitä pakottaa nyt ikuisilla liekeillä hän, joka aikojen lopulla tulee sanomaan jumalattomille; 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.'

Kuolematon mato odottaa sinua, sinä Jumalaton. Ikuinen tuli on valmistettu sinua ja enkeleitäsi varten, sinä tappamisen prinssi, siveettömyyden mestari, harhaoppisten opettaja ja kakkien säädyttömyyksien keksijä.

Poistu siis jumalaton! Poistu, paha! Poistu kaikkien petoksiesi kanssa! Miksi vielä odotat?

Anna kunnia kaikkivaltiaalle Jumalalle, jonka edessä jokainen polvi notkistuu. Anna tilaa Jeesukselle, joka vuodatti verensä ihmisen tähden. Anna tilaa Pyhälle Hengelle, joka paljasti sinut Simon-noidassa apostoli Pietarin kautta, joka tuomitsi sinut Ananiaassa ja Safirassa, joka iski sinut maahan Kuningas Herodeksessa ja joka peitti sinut hämärään noita Elymaassa Apostoli Paavalin kautta.

Siksi, lähde nyt! Lähde viettelijä!

Katso, Herra ja Valtias on lähellä. Hänen liekkinsä nielee kohta kaikki hänen vihollisensa. Vaikka sinä petitkin ihmisen, et voi uhmata Jumalaa. Hän, joka näkee kaiken heittää sinut pois. Hän, joka on valmistanut ikuisen tulen sinulle ja enkeleillesi, sulkee sinut ulkopuolelle. Hän tulee tuomitsemaan sinut maailman tulen kautta. Aamen.

Sitaatti on Kari Kuulan erinomaisesta aate-historiikista: Paholaisen biografia [s. 200-201].

III
http://www.youtube.com/watch?v=x4n9vK0_mdk
Real Exorcism of Anneliese Michel - [lyhyempi esittely AM:n tilasta]
*
http://www.youtube.com/watch?v=qr-IdHU3A5M
Anneliese Michel Exorcism audio tapes (Long Version) - [todella vaikuttava audio!]

IV
http://www.youtube.com/watch?v=wIGxKY5y6Mg&feature=related
Creepy Grudge Ghost Girl in the Mirror! - [ei herkkähermoisille]
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/03/ota-yhteys-avaruusmieheesi.html#comments
http://www.karikuula.com/215
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kari_Kuula
http://www.etymonline.com/index.php?search=Exorcism&searchmode=none
http://fi.wikipedia.org/wiki/Manaus
http://en.wikipedia.org/wiki/Exorcism
http://katolinen.net/?page_id=1620
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/sakramentit/eksorkismi.htm
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6328253
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ambrosius
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anneliese_Michel
http://en.wikipedia.org/wiki/Anneliese_Michel
http://wiccae.tumblr.com/post/1121351174/bewitching-tamburina-anneliese-michel
http://creative.sweetcircles.com/category/anneliese-michel/

Broken Down

Staring out at the world across the street
You hate the way your life turned out to be
He's/She's pulling up the driveway and you don't make a sound
Cause you always learned to hold the things you want to say

You're always gonna be afraid
There's only hate
There's only tears
There's only pain
There is no love here
So what will you do?
There's only lies
There's only fear
There's only pain
There is no love here

Broken down like a mirror smashed to pieces
You learned the hard way to shut your mouth and smile
If these walls could talk, they would have so much to say
Cause everytime you fight, the scars are gonna heal
But they're never gonna go away

You're falling
You're screaming
You're stuck in the same old nightmare

He's/She's lying
You're crying
There's nothing left to salvage
Kick the door cause this is over
Get me out of here!

http://www.youtube.com/watch?v=uTgjrZg9eo8
Simple Plan - No Love
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Simple_Plan
http://www.ricottapark.com/ricottapark/civilization/
http://www.foxsaver.com/public/picture/1030231960
http://www.msf.org/msfinternational/invoke.cfm?component=article&objectid=67AC8E1E-3EF1-4B0C-A7D473B4C8B1B2B2&method=full_html

Esiäiti

Kuvassa esiäiti, joka syö kaikki muut paitsi yhden poikasistaan. - - Minua hän ei syönyt mutta kidutti jälkeenpäin...

*

genealogy.rootsweb.ancestry.com/~allenfamily/n/nnfad00.htm
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=1h&oq=&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=mother+monster

Finaali osa 1: Eikä edes kuolema voinut heitä erottaa

Kielimafia lisäsi iltakahvillaan yhden sanan - todella - painottamaan sitä, että Doriksen ja Ernestin tuijotus ei ollut mitään 'as if' vaan puukoniskujen aiheuttaman kuoleman seuraus.
Tarjosin taas iltakaffetta kauhistuneille. Etenkin naispuolinen sihteerini katselee minua paraikaa, kuin olisin ihan oikeasti hullu tai pahasti vinksahtanut päästäni - klo: 18.10. En ole - kuin vain vähän - vinksahtanut. 'Rauhoitu rauhoitu rakas Lotta, eihän se ollut edes jne.'
*
Doris Häkkinen ja Ernest Sikanova makasivat täysin alastomina kyljellään lattialla ja tuijottivat toisiaan silmiin. Heidän vaatteensa peittivät olohuoneen toisen nojatuolin kokonaan. Doriksen mustat alushousut ja rintaliivit olivat pudonneet lattialle.

Doriksen vasemman ja Ernestin oikean käden sormet puristivat toisiaan. Ernestin oikea jalka oli painautunut Doriksen jalkojen yli. Ikäänkuin he olisivat kiihkeitten syleilyjen, suudelmien ja hyväilyjen jälkeen juuri nyt valmiita yhdyntään.

Ikäänkuin he olisivat juuri saavuttaneet kiimassaan tilan, jonka tuskaisen himoitsevana, mihinkään ulkopuoliseen ympärillään reagoimattomana pyrkimyksenä ja tavoitteena oli enää vain päästä pakonomaisesti kuin heroinisti piikkiään kyynärtaipeeseen pistäen tai juoppo hirveään krapulaansa ensimmäistä paukkuaan tavoitellen täysin kiinni toistensa ruumiisiin, sovittaa itsensä toinen toisensa kehoon niin lopullisesti, kuin se vain rakastavaisille ikinä saattoi olla mahdollista.

Tai ehkä he olivatkin juuri äsken jo yhtyneet ja tuijottivat nyt eteensä kuin mitään näkemättä uskomattoman rajujen, selkäytimestä lähteneitten, ruumista vavisuttavien ja tajuntaa hämärtävien orgasmien jälkeen - kuin olisivat kuolleet niitten kouristusten seurauksena, joita olivat saaneet aikaan toisissaan omalla ruumiillaan ja himollaan.
- -
Doris Häkkinen ja Ernest Sikanova kyllä tuijottivat toisiaan oudosti hämmästynein silmin - mitään ajattelematta tai mitään näkemättä - kuin olisivat halunneet pitkittää yhtäaikaista orgasmiaan, mutta heidän ajatuksiensa ja katseittensa tyhjyys ei johtunut koetuista laukeamisista vaan siitä hyvin yksinkertaisesta joskin peruuttamattomasta tosiasiasta, että he todella olivat kuolleet vähän yli puoli tuntia aiemmin.

He makasivat verilammikossa, joka laajeni yhä vieläkin ja peitti jo yli puolet olohuoneesta sekä sen suuresta, persialaisesta matosta, jonka väri muuttui turkoosista koko ajan tummanpunaisemmaksi.
- -
Doris ja Ernest oli tapettu puukottamalla.

Ernestin tappoi lapaluitten välistä 3½ senttiä sydämen läpi iskeytynyt puukon terä. Doriksen kuoleman aiheutti kymmenen senttiä pitkä ja lähes 5 senttiä syvä kaulan halkaissut viiltohaava, joka oli katkaissut kaulavaltimon sekä repäissyt henkitorven auki.

Heidän ruumiinsa oli lähemmin tarkasteltuna selvästikin aseteltu irvokkaan perverssiä mielikuvitusta käyttäen edellä kuvattuihin asentoihin, ja mitä ilmeisimmin tuo asettelija oli myös riisunut heidät alasti.

Näky, johon Athos ja Typhus törmäsivät avattuaan Doriksen eteisen ja olohuoneen erottavan oven, oli niin hirvittävä, että kumpikin kävi miltei peräjälkeen oksentamassa.

- Soita poliisi ja ambulanssi, sai Typhus käheästi huudahdettua Athokselle.

Puhelinsoiton jälkeen he kävelivät verilammikkoa väistellen keittiön pöydän ääreen. Ajattelematta lainkaan sormenjälkien jäämistä tarttumiinsa esineisiin tai ajattelematta järkytyksestä ja kauhusta miltei shokissa oikeastaan yhtään mitään, Typhus kaatoi kummallekin tuplapaukut whiskyä keittiön pöydällä olleesta pullosta.

Athos oli sulkenut silmänsä ja hengitti syvään. Lähes itkunsekaisesti ja hampaita järkytykseltään yhteen purren hän sai sanottua vain yhden lauseen:

- Voi jumalauta Pathos minkä teit!
*
Tämä osio on jatkoa päreeseen Pathoksen kuolema.

Pathoksen kuolema

Kielimafia teki pieniä muutoksia oksennusämpäri vierellään. Viimeisimmät muutokset 22.1-2010.
*
Tehtyään hirveän tekonsa ja vielä makaaberimman ruumiiden asettelun irvokkaaseen asentoon toisiinsa nähden - ikäänkuin kyseessä olisi ollut onnettomien rakastavaisten tekemä kaksoisitsemurha, Pathos yritti kävellä olohuoneen lattialla verilammikkoa vältellen ja meni pesemään veren peitossa olevia käsiään kylpyhuoneeseen.

Pathos ei välittänyt siitä, jäikö hänen käsistään sormenjälkiä huonekaluihin, lavuaariin, kraanaan tai ovenkahvoihin. Niillä eivät rikostutkijat tulisi tekemään hänet löytääkseen yhtään mitään. Eivät myöskään hänen kengänpohjistaan jääneillä verisillä painaumilla.

Katsottuaan viimeisen kerran taakseen - Ernestin ja Doriksen ruumiita - Pathos koki vain syvää surua, joskin samalla hänen epätoivoisen ylpeä ja sairaalloisen mustasukkainen sielunsa oli kuin voipunut siitä vapaudentunteesta, jonka tämä hänen käsittämättömän julma ratkaisunsa oli siinä aikaansaanut.

Ajatukset turtana mutta samalla selkeästi vain yhtä päämäärää ajatellen Pathos painoi Doriksen ulko-oven kiinni mutta ei lukkoon ja lähti portin suljettuaan melko hitaasti ja vaivalloisesti etenemään kävely-ja pyörätietä pitkin kilometrin pituista matkaa kohti Malmin asemaa.

Pathos poistui Dorikselta vähän yli puoli tuntia aiemmin kuin Athos ja Typhus ilmaantuivat sinne. Ulko-ovea kiinni painaessaan hän kuuli vielä kännykän soivan. Soitto tuli edellä mainituilta herroilta, jotka olivat juuri lähdössä keskustasta Dorikselle. Pathos laskelmoi toiveikkaasti, että olipa soittaja kuka tahansa, hänellä itsellään oli tarpeeksi aikaa ehtiä asemalle.

Ja niin hän ehtikin laskeutuen nelosraiteen laiturille ja alkoi katseensa ylöspäin kohdistaen etsiä suuresta aikataulusta, milloin seuraava - hänelle 'sopivin' - juna lähestyisi Malmin asemaa. Pathos tiesi, ettei aikaa ollut kovin paljon jäljellä, jos halusi välttyä joutumasta pidätetyksi, ja juuri hänen löytäessään 'oikean junan' olivat Athos ja Typhus soittamassa poliisin ja ambulanssin Doriksen asunnolle.

Samalla annettiin myös hälytys lähteä nopeasti etsimään Pathoksen tuntomerkeillä varustettua miestä joka puolelta Malmia, ja rautatieasema oli bussipysäkkien sekä taksitolppien ohella ensimmäinen paikka, johon kahden poliisipartion oli määrä suunnata tarkastuskierroksensa.

Pathos löysi melko nopeasti etsimänsä junan. Se oli Pendolino Oulusta Helsinkiin. Saapumisaika määränpäähän 23.30. Kello oli Pathoksen tehdessä tämän häntä helpottavan havainnon 23.10. Juna kulkisi Malmin aseman ohi noin 10 minuutin kuluttua. Pathos kävi istumaan tyhjälle penkille. Tähän aikaan torstai-iltana asemalla ei ollut ruuhkaa.

Mutta se, mitä Pathos nyt eniten pelkäsi, oli siis jo tapahtumassa. Poliisin saatua Pathoksen tuntomerkit jokseenkin samaan aikaan, kun hän oli tehnyt päätöksensä Pendolinon suhteen, partio valmistautui nopeasti kiertämään Malmia ja käymään läpi pääliikenneväylien pysäkit, taksitolpat ja ravintolat.

Athos oli ilmoittanut poliiseille Pickwick Pubin Pathoksen mahdollisena olinpaikkana, vaikka tiesikin, että mikäli Pathos halusi paeta, hän ei ollut niin typerä, että menisi sinne - ikäänkuin valmiina antautumaan ilman vastarintaa.

Minuutit kituivat Pathoksen mielestä eteenpäin tuskallisen hitaasti. Hän ei ajatellut puukotuksiaan kauhulla vaan ainoastaan mielipuolisen mustasukkaisuutensa ainoana mahdollisena ratkaisuna - ja hyväksyi sen, koska ei antaisi armoa itselleenkään hirveän teon tehtyään.

Ernestin ja Doriksen kuolleet, tyhjät silmät kuitenkin palasivat hänen mieleensä ajoittain - ja tämä muistikuva ahdisti häntä. Samoin ruumiiden asettelu. - Perverssiä, hän tuhahti kerran itselleen, mutta jatkoi sitten:

- Kuitenkin se on niin kirotun suloista. Kostoni symboliikka on täydellistä. Ernest ja Doris - nuo intohimoiset rakastavaiset - kuolemassakin yhtä, Pathos kuiskasi itselleen miltei ääneen kenenkään silti kuulematta, mitä hän sanoi.

Ehkä Pathos oli todellakin jo siirtynyt lopullisesti hulluuden tilaan emootioittensa suhteen, mutta ainakaan se ei estänyt häntä ajattelemasta johdonmukaisesti toteuttaakseen oman kohtalonsa haluamallaan tavalla.

Kello näytti 23.17. Poliisit kävelivät aseman yläsiltaa ja aloittivat tarkastuksensa. Toinen poliiseista laskeutui ensimmäisen raiteen laiturille, toinen kakkoselle. Ketään Pathoksen tuntomerkeillä, talvitakin malli ja väri mukaanluettuna, varustettua ei löytynyt.

Kello 23.20 toinen poliisi siirtyi 3:lle laiturille ja toinen käveli kohti neljännen laiturin liukuportaita.

Pathos katsoi kelloa ja kuuli samalla kuulutuksen, jossa ilmoitettiin Pendolinon Oulusta Helsinkiin olevan ohittamassa Malmin aseman minuutin päästä. Junan tulon kumisevan metallinen ääni voimistui koko ajan.

Poliisi laskeutui laiturille. Pendolino oli enää noin kilometrin päässä asemasta ja ajaisi sen ohi melkein 100 kilometrin tuntivauhtia.

Poliisi havaitsi heti, että 50 metrin päässä olevalta penkiltä nousi annettuihin tuntomerkkeihin sopiva mies, joka käveli kohti ratakiskoja.

- Hei mies, te siellä, pysähtykää!, hän huusi lujaa. Pysähtykää!

Pathos oli sammuttanut 'virran' päästään ja laskeutui niin nopeasti kuin pääsi täydellisen blackoutin vallassa poikittain raiteille. Juna ajaisi aseman läpi muutamassa sekunnissa.

Poliisi oli ehtinyt jo hänen kohdalleen, mutta ei voinut enää tehdä mitään junaa odottavien ihmisen haukkoessa kauhusta henkeään nähdessään, mitä tuo iso, eteensä koko ajan tuijottanut, mahdollisesti humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisena ollut mies teki itselleen.

Poliisi käänsi katseensa sivuun, ja kaksi naista kirkaisi hysteerisesti junan ajaessa Pathoksen yli, metallisten pyörien repiessä hänen ruumiinsa kymmeniksi - ehkä sadoiksi kappaleiksi.

Pathoksen toinen jalka lensi asemalaiturille. Hänen haljennut päänsä tuijottavine silmineen löydettiin yli 30 metrin päästä onnettomuuspaikalta. Tunnistamattomaksi murskautuneen ja repeytyneen ruumiin osia kerättiin laiturin ymäristöstä koko yö. Verisiä lihapaloja löytyi kaikkialta nelosraiteen alkupäästä.

Pathoksen filosofointeja ironisesti soveltaaksemme voitaisiin sanoa, että jos jokin oli tällä hetkellä varmaa niin se, että Pathos Fallkullalainen oli kuollut - ja että me eloon jääneet tiesimme sen aivan varmasti. Mutta mikä tärkeintä - me pystyimme tämän kohtalokkaan asiaintilan myös pätevästi todistamaan - sekä rationaaliselta että empiiriseltä kannalta arvioituna. Joskin empiirinen evidenssi taisi nyt käydä itsestäänselvästi vahvemmasta näytöstä kuin rationaalinen argumentaatio.

Edes Lemminkäisen äiti ei olisi saanut parsittua Pathoksesta enää elävää niistä 237:stä osasta, jotka hänen - ikäänkuin jauhelihapursottimen läpi menneestä, silpuiksi hajonneesta ruumiistaan löydettiin.
*
Viimeisessä jaksossa palataan vielä kerran Omenapuunkuja 7:ään - murhattujen rakastavaisten - Doris Häkkisen ja Ernest Sikanovan kauniisti aseteltujen ruumiitten ääreen.
*
Tämä jakso on jatkoa päreelle Välisoitto.

Hiljaisuus

Kielimafia jakoi ensimmäisen kappaleen kahtia, muotoili sen uusiksi ja teki lisäyksiä 25.1 - viimeksi klo: 12.35.
*
Vähän ennen kuin Pathos palasi pieneltä näyttämöltä (Malmitalon inva-wc) jätettyään Doris Häkkisen ylipateettisesti stanislavskilaiseen tyyliinsä replikoiden, Athos ja Typhus olivat päättäneet lähteä Pickwick Pubista keskustaan tapaamaan erästä Athoksen Parnasso-kaveria, joka oli sattumalta läpikulkumatkalla Lontoosta Helsingin kautta Pietariin.

Tämä Typhuksenkin tietämä englantilainen venäläisen kirjallisuuden tutkija, jonka piti jatkaa aamujunalla matkaa, soitti yllättäen Athokselle ja ilmoitti saapuneensa juuri hotelliin ja menevänsä käymään rautatieasemalla. Athos vastasi tapaamiskutsuun myöntävästi hetkeäkään epäröimättä.

Kirjallisuusveljekset tosin manailivat keskenään Pathoksen puuttumista, koska heistä olisi ollut kovin hauskaa todistaa oikein asiantuntijalle, että Suomesta löytyi ilmielävä Rasputinin, Raskolnikovin sekä Ivan ja Dmitri Karamazovin kaljupäinen klooni, joka väitti syvimpänä pyrkimyksenään olevan muuttua munkki Aljoshaksi - Karamazovien nuorimmaksi veljeksi.

Jospa he olisivatkin voineet aavistaa, mitä oli tapahtumassa. Jospa he olisivatkin ehtineet estää Pathoksen muuttumisen irstaan juopottelevasta, röyhkeän sanavalmiista ja vastustamattoman viettelevästä Rasputinista kirveensä kanssa huitovaksi, kostonhimoiseksi Raskolnikoviksi. Mutta niin suopea ei kohtalon draama suostunut sinä iltana olemaan kenellekään sen roolihenkilöistä.

Athos ja Typhus keskustelivat intensiivisesti kolme tuntia englantilaisen matkamiehen kanssa yhteisestä rakkaudestaan - kirjallisuudesta - rautatieaseman yläravintolassa, kunnes tämä halusi lähteä nukkumaan. Sibelius lähtisi klo 07.23, joten hereillä piti olla jo kuuden aikaan aamulla.

Hyvästeltyään matkalaisen Typhus, joka oli ottanut jälleen maailmanmiehen roolin kieltäytyi käyttämästä junaa tai linja-autoa ja tokaisi lievässä konjakkihiprakassaan Athokselle:

- Sinä tiedät Parnasso, missä Doris Häkkinen asuu. Me mennään nyt sinne. Kello on vasta vähän yli kymmenen ja Dorishan valvoo yleensä yli puolenyön. Ja onhan sulla sen puhelinnumero.

Athos soitti, mutta puhelin ei vastannut, vaikka hälyttikin. Athos jätti kännykkään ääniviestin:

- Hei sinä suloisin haiku! Minä ja Volgan lautturi olemme sinun luonasi puolen tunnin kuluttua. Ostin sinulle oman Doriksen kukkakaupasta. Se on verenpunainen.

Typhus änkesi vielä hihkaisemaan ääniviestin lopuksi:

- Ja minä ostin sinulle, nöpötiainen, neekerisuukkoja. Entisen appeni kauppaketjun sekanamitavarakioskista, jota pitää täällä rautatieasemalla marokkolainen ystäväni Ahmed Abu-Hanna - Umayya Abu-Hannan sudanilainen velipuoli. Kohta nähdään sinä runotyttöni mun!

Ja niin he ottivat taksin lennosta ja ilmoittivat kuskille Doriksen osoitteen.

- Garcon! - Omenapuunkuja 7, Malmi, ilmoitti Athos luontaiseen olemukseensa ja tapoihinsa nähden epätavallisen suureellisesti nuorelle taksimiehelle. Mutta seitsemän ison oluttuopin jälkeen ei olla köyhiä, kipeitä eikä nöyriä.

Taksissa Typhus kysyi:

- Entäpä jos Doris ei ole kotona?

- Kyllä se melko varmasti on. Se pitää kirjoittaessaan usein puhelinta kiinni ja hälytysäänen nollilla. Sitäpaitsi mä tiedän, että sillä ei ole mitään iltamenoja tällä viikolla. Juteltiin nimittäin viimeksi sunnuntaina yhdestä kirjallisuusarvostelusta, ja siinä yhteydessä Doris tuli kertoneeksi tämän viikon suunnitelmistaan.

Typhus katsoi Athokseen vinosti myhäillen - ikäänkuin olisi selvillä jotakuinkin kaikesta, mitä Athoksen ja Doriksen välillä oli muka tapahtunut:

- Sinä tunnet hyvin Doriksen asioita. Mutta eikös teillä ollutkin aikoinaan läheinen suhde - muutaman hetken verran? Siis tarkoitan tietysti työn merkeissä, Typhus lopetti vakavoituen joskin sarkastinen virne naamallaan.

- So so. Annas nyt olla. Menneet on menneitä ja minä olen naimisissa - ollut jo melkein tarpeeksi kauan.

- Entäs se meidän rakas hullumme - Alfa-Romeo eli Pathos Fallkullalainen?, jatkoi Typhus. Missähän se luuraa tällä hetkellä? Pitää kai sikahumalassa yksinpuhelua kaksiossaan olemattomille naisilleen ja kilpaileville uroksille. Se voittaa kaikki väittelyt - tai julistaa muussa tapauksessa keskustelun päättyneeksi. Nakkelee niskojaan ja haistattaa pitkät niillä, jotka näyttävät pääsevän vähänkään horjuttamaan sen mielipiteitä.

- En yhtään osaa sanoa, Athos pohti. Kuten hyvin muistat, Pathoshan otti aika pahasti nokkiinsa, kun me ei lähdetty sen kanssa etsimään Dorista Sikanovan asunnolta. Mitä siitäkin nyt olis tullut? Täysi farssi. Ei ei! Minä en lyö käsiäni ruskeaan aineeseen, koska se juttu on täysin Doriksen heiniä. Jos on totta, että Doris lähti Ernestin matkaan vapaaehtoisesti, niin kenelläkään meistä ei ole siihen mitään sanomista. Nainen tekee valinnan. Mies vain vonkaa.

- Tuolla asenteella sä voisit ihan rauhassa erehtyä biologian ja estetiikan luentosaleista. Kummassakin paikassa ja tapauksessa kuulijasi saisivat relevanttia tietoa oppiaineestaan.

- No hehheh!, naurahti Athos kyynisesti Typhuksen letkautukselle. Kyllä kai mä nyt sentään Hellaakoskeni osaan. Nousen puuhun laulamaan. Vesistötutkija kun olen.

Typhus päätti olla vinoilematta sen enempää. Vastassa oli nimittäin melko kuva luu, mitä runouden ja runoilijoiden tuntemiseen tuli. Typhus itse lukeutui enemmän dekkarimiehiin - Poen nerokas C. Auguste Dupin suurena ihanteenaan. Mutta se, mikä häntä ja Athosta odotti Doriksella, olisi yllättänyt itse huipputerävän Dupininkin.

Taksi ajoi nopeasti perille, sillä yhdentoista aikaan illalla eivät ruuhkat enää hidastaneet matkantekoa keskustasta Pohjois-Helsingin suuntaan.

Auto pysähtyi sievästi veistetyn valkoisen portin eteen, Typhus latasi kuljettajan käteen tasarahan, ja parivaljakko pysähtyi hetkeksi aikaa vilkuilemaan puutarhaa ja taloa pantuaan portin uudelleen säppiin takanaan.

- Kaunis piha. Ja sisältä näkyy valot. Kyllä Doris kotona on. Olit oikeassa, hihkaisi Typhus.

Pihavalo valaisi melko himmeästi, eivätkä miehet huomanneet lumeen jääneitä jälkiä, jotka oli havaittavissa myös rappusilla. Ne olivat jotenkin oudon tummia jälkiä. Olisi luullut, että kengänpohjiin tarttunut ohut, jäinen lumikerros jättäisi porraslankkuihin ja kuistin lattialle paljon vaaleammat painaumat.

Mutta Athos ja Typhus eivät edes pohtineet koko asiaa, vaikka sen kyllä ohimennen havaitsivat. He vain kävelivät innoissaan nopeasti läpi kujan, raput ylös kuistille ja soittivat ovikelloa.

Kukaan ei vastannut, vaikka talon sisältä heijastui kirkasta valoa, ainakin kahdesta huoneesta. He koputtivat vielä myös ovea useaan kertaan. Ei vastausta. Viimein Athos käänsi ulko-oven kahvaa, ja vedettäessä ovi avautui.

- Onko ketään kotona? Täällä on kaksi postimiestä, jotka soittavat aina niin monta kertaa, että vastataan, heitti Typhus oven suusta.

Vain hiljaisuus vastasi.

Miehet astelivat viimein varovasti suureen eteiseen, koputtivat eteisen ja olohuoneen erottavaa ovea. Äänettömyys alkoi tuntua heistä jo sangen oudolta täysin valaistussa talossa. Eteinen oli kuitenkin pimeä, eivätkä he huomanneet mattoon imeytyneitä punaisia tahroja.

- Avaa jo, Typhus sanoi levottomana. Tässä on nyt jotain omituista.

Varovasti Athos käänsi olohuoneen ovea saranoillaan Typhuksen kurkkiessa hänen vieressään sisälle, ja kun ovi aukeni kokonaan, heille selvisi kuin lähelle iskenyt salama olisi jyrähtänyt, mitä Doriksen luona aivan äskettäin oli tapahtunut.
*
Tämä teksti on jatkoa päreelle Kairos-hetki.

Kairos-hetki

Kielimafia teki tarkennuksen ja lisäyksen Pathoksen piiloutumiseen klo: 17.55.

Pathos oli tarttunut talvitakkinsa liepeeseen, mutta pysähtyi yhtäkkiä, veti kätensä takaisin ja kääntyi katsoen pöydälle asetettuja, tyhjiä laseja. Itse asiassa vain hänen ja Ernestin lasit oli juotu tyhjiksi, mutta Doriksella oli vielä hiukan jäljellä valkoviini-sitruunatee-juomaansa. Pathos sanoi kuitenkin rauhallisesti:

- Doris - kaataisitko meille uudet paukut? Ja ota itsekin lasisi tyhjäksi. Meillä menee vielä tovi uuden ehdotukseni kanssa, josta olen kirjoittanut hölmöyksissäni oikein luonnoksen ja printannut sen. Ernest - sinä voisit mennä auttamaan Dorista keittiöön. Ei hän saa kolmea lasia kannettua kunnolla yhtä aikaa.

Doris siemaisi nopeasti loput pari senttiä lasinsa pohjasta ja kiltisti kuin lampaat - mitä ilmeisimmin hyvin säikähtyneinä joskin Pathoksen pyynnön ja selityksen jälkeen jo helpottuneesti hymyillen kirjallisuustieteen professori ja hänen entinen oppilaansa, nykyinen rakastajattarensa, lähtivät yhdessä keittiöön tekemään uusia drinkkejä.

Pathoksen otsaan kihosi hiki. Hänen sydämensä hakkasi yhä nopeammin. Takahampaat pureutuivat tiukasti toisiaan vasten ja hänen silmistään näkyi tuijottava, tyhjä katse.

Varmistuttuaan että Doris ja Ernest olivat keittössä ja kuultuaan heidän alkavan jutella jotain lasien kilistessä ja jääkaapin oven avautuessa Pathos kääntyi uudelleen talvitakkiinsa päin, työnsi kätensä sen povitaskuun ja otti sieltä nahkaisen tupen, josta irrotti kiiltäväteräisen puukon. Se kimmelsi olohuoneen kattolampun valossa.

Pathos ei enää ajatellut mitään vaan toimi täysin robottimaisesti. Hän työnsi nahkatupen takaisin povitaskuun, piti puukkoa oikeassa kädessään ja astui muutaman lyhyen askeleen jääden seisomaan osittain näkymättömiin keittiön oven ja seinän väliin. Keittiöstä tuleva ei pystynyt häntä näkemään kuin vasta olohuoneen puolella.

- Mitähän se Pathos nyt oikein on keksinyt?, kysyi Doris Ernestiltä huolestuneella äänellä. Se kun kuulosti niin hirveän omituiselta. Vaikka ainahan se vähän omituinen on ollut. Joskin enimmäkseen hirveän hauska - paitsi silloin, kun se on mustasukkainen minulle. Silloin se on aivan kauhea. Tuntuu kuin se vihaisi koko maailmaa eikä vain minua. Sitten se taas leppyy ja on ihan kiltti - melkein hellä.

- Hupsu filosofi ja taitava verbaalikko. Sitä se on, tokaisi Ernest takaisin. Mutta jotenkin epätasapainoinen luonne. Minäkään en kyllä nyt ymmärrä, minkä ehdotuksen se muka on kehitellyt. Johan tämä asia on tehty selväksi ainakin kymmenen kertaa.

Pathos kuuli oven takaa heidän keskustelunsa. Käsi puristi puukon perää, ja sen 15-senttinen terä osoitti kohti vastapäistä, ikkunallista seinää. Verhojen takana häämötti kellertävän harmaa pimeys.

Pathos katsoi Doriksen seinäkelloa: 21.44. Minuuttiviisari oli jo siirtymässä seuraavan numeron kohdalle. Kairos-hetki, hänen mielessään vilahti. Ikuisuus tunkeutuu aikaan.

Hetken kuluttua Doris ja Ernest lähtivät miltei kiirehtien peräkanaa lasit käsissään olohuoneeseen. Heidän silmänsä reagoivat vielä outoon välähdykseen, joka heijastui nopeasti katosta, mutta jonka syytä ja alkuperää he eivät ehtineet ymmärtää.

Ja vaikka he olisivatkin ehtineet, sillä ei olisi ollut enää mitään merkitystä heidän kohtalonsa kannalta, jonka päätepiste odotti enää vajaan kahden metrin päässä.

Ernest, joka astui ensin olohuoneeseen huudahti:

- Nonniin Pathos - täss...
*
Tämä teksti on jatkoa päreeseen Doriksen olohuoneessa.

Erään kuvitellun tapaamisen alkurepliikit

Kirjoitettu kommentiksi Mummon päreeseen Kuusi tankaa tästä illasta.
*
Tulet tapaamaan vakavan Räsäsen.

Olen jo suunnitellut ensimmäiset repliikkimme, jotka poikkeavat aika lailla Mummon kanssa suunniltaan päreestä.

Ennen mitään käsipäiväätä tai muuta tuijotan sinua kiusallisen pitkästi silmiin (ns. hullun katse), jonka jälkeen sinä toteat levottoman kysyvästi:

'Rauno?'

Minä vastaan kysymällä hitaasti ja painokkaasti:

'Kuka - sinä - olet?'

Sinä vastaat:

'Minä olen Mummo Muu.'

Vinosti hymyillen heitän takaisin:

'No jos sinä olet Mummo Muu, niin minä olen vaikka Muumi-Pappa.'

Vastaat:

'Rauno, muista, että juuri nyt me eletään todellisuudessa eikä virtuaalimaailmassa.'

Vastaan:

'Missä sinä sen todellisuuden olet nähnyt? Kerro minullekin. Oletko sinä totta? Vai minun kuvitelmani.'

(to be continued)

*
Mummo kirjoitti vastauskommentin tähän synopsikseen.

Entä jos minä alankin kirkua? Huudan vain niin korkealti kuin kurkusta lähtee, vedän sitten henkeä ja käännyn lähi-ihmisten puoleen:

- Auttakaa minua! Tuo mies, itse Perkele, aikoo raiskata minut. Älkää päästäkö häntä lähelleni, olkaa niin kilttejä.

Minkä jälkeen istahdan pöytääsi, ojennan Dekalogin, hymyilen hurmaavasti ja kävelen pois.
*
http://www.accidentalscientist.com/labels/art.html

Onko kuolema kaunis?

Kielimafialaisten selkäpiitä pitkin menevät kuulemma tätä lukiessa kylmät väreet, mutta sanoin niille, että kyseessä on esteettinen elämys. Suostuivat hieman tarkistelemaan, kun sen kuulivat 27.10.

I
Professori Aarne Kinnunen pohtii oivallisesti kauniin ja ruman problematiikkaa. Lainaan tähän sitaatin hänen kirjastaan Estetiikka haluten painottaa sitä olennaista seikkaa, jonka koen tällä hetkellä koko estetiikan toiseksi ydinkysymykseksi: onko kuolema kaunis - onko kuolema ruma; - entä onko kauneudella ja rumuudella tässä mitään olennaista eroa? (ks. PS.)

Yhtä lailla voisimme kysyä: onko lapsen syntymä kaunis tapahtuma vai kaikessa verisyydessään ja napanuoran katkaisemisissaan ruma? Ainakin lopputuloksena on terveen lapsen kyseessä ollen etenkin omaisten mielestä maailman kaunein asia - myös esteettisesti, vaikka kyseessä onkin vielä kurttuinen 'puoli-ihminen'.

Kuollut sen sijaan on jotain jo ikäänkuin menetettyä, lopullisesti poissaolevaa, kun taas lapsi edustaa biologisen ja psyykkisen kasvun mahdollisuutta. Entä sitten? Miksei kuollut voi olla aivan yhtä lailla esteettisessä mielessä kaunis kuin vastasyntynyt kurttukuono.

Me pelkäämme kuolemaa - sitä, että kuollut ruumis on tavoittamattomissamme, eloton, mykkä, tuijottava ja lopullisesti poissaoleva - siis jotain täydellisen vierasta tiedostavalle, elävälle organismille, joka kavahtaa moista outouden (unheimlich) läsnäoloa elävien olentojen keskellä.

Mutta kysymys kuuluikin: onko kuolema ja kuollut esteettisessä mielessä kaunis? Kaikessa kammoksuttavuudessaan ja 'perverssissä' ylevyydessään' - jopa rumuudessaan?

Varsinkin ortodokseilla on tässä asiassa niin sanotusti järkeä päässä: he kohtaavat kuolleen ja kuoleman avoimesti eivätkä sulje sitä pois häiritsemästä sairaaloihin ja laitoksiin - olkoonkin, että terhokodeissa ja vastaavissa terminaalihoitopaikoissa saa varmasti parhaan mahdollisen hoidon ja avun viimeisinä elinpäivinään.

Silti on kummeksuttavaa, että kotiin ja mahdollisesti omaisten ympäröimänä ei kukaan saa nykyään kuolla. Se on ikäänkuin häpeällistä luterilais-kliiniselle ajattelulle. Kuolema kätketään ihmisten katseilta pois, se halutaan kieltää viimeiseen asti, se on tabunkaltainen tapahtuma, jonka tämä idioottimainen kulutus-kapitalismi on ironisoiden ilmaistuna sanattomasti julistanut ei-tuottavaksi sijoitukseksi ja sen 'tekijän tai agentin' ei-kannattavaksi brändiksi.

Ja kuitenkin voidaan aivan perustellusti sanoa, että kuolema on kaunis. Kuollut ruumis on kaunis - kammottavalla tavalla kaunis, koska siihen sisältyy ehdottoman konkreettisesti jotain tiedostavan elävän kannalta täydellistä - täydellisempää kuin elämä itse - jo senkin takia, että se on ihmisenä olemisen päätepiste ja siirtymä orgaanisen ja epäorgaanisen luonnon kiertokulkuun.

Karmasta ja Nirvanasta en aio tässä yhteydessä puhua, koska minulle riittävät tavanomaiset Grimmin sadut...

Ergo: Rakasta kuolemaa kuin itseäsi, koska ruumis, jonka näet joko ruumishuoneella tai avoimessa arkussa olet viime kädessä sinä itse - täydellisyyden saavuttaneena. Miksi ei siis tämä havainto aiheuttaisi sinussa syvää esteettistä tunnetta ja elämystä, joka ilmenee - tosin päinvastoin kuin Kantilla - havainnon jälkeen eikä ennen sitä: pyyteettömänä, käsitteettömänä ja kontemplatiivisena?

Toisin sanoen: eikö kuolema ja kuollut ole Kauneus an sich - kaikessa luotaantyöntävässä rumuudessaan, mikä negatiivinen kvalifikaatio johtuu vain ihmisten psykologisista ja irrationaalisista peloista sen suhteen, mitä/mikä meitä kuoleman jälkeen muka mahdollisesti odottaa?

Vastaan tuohon piinaavaan kysymykseen vielä kerran: siellä odottaa juuri se täydellisyys, joka meiltä tässä elämässä jää ikuisesti puuttumaan, koska kaipuumme täällä ei koskaan täyty - ei vaikka miten yrittäisimme, miten rakastaisimme tai kokisimme yleviä tunteita ja kauneuden elämyksiä yksittäisten taideobjektien ja -nautintojen parissa.

Kuolema on Kaunis. Meidän pitäisi oppia rakastamaan sitä - myös omaa kuolemaamme, ja kuten antiikin runoilija Saarikosken suulla (kyllä vain) kirjoittaa: 'Elämä on ihmiselle annettu, jotta hän tarkoin harkitsisi, missä asennossa tahtoo olla kuollut' (Runot ja Hipponaksin runot (1959).

II
Mikä ei ole kaunista: onko kuolleen tuijotus kaunis? Ruumiin estetiikka, ottakaamme siitä naseva esimerkki: Samuel Beckettin novelli Pling.

Paljas valkoinen ruumis kiinni metri pling kiinni muualla valkoista vasten näkymätön sydän henki ei ääntä. Vain silmät annettu sininen vaaleansinistä melkein valkoista suoraan eteen väri ei ainoastaan ohi. Tasojen yhtymäkohta näkymätön yksi ainoa hohtavan valkoinen sauma kuin ommeltu näkymätön. Pling kuiskaukset vain hädin tuskin ei juuri koskaan sekunti aina samat kaikki tiedossa.

Suom. Alice Martin

Novelli on monella tapaa erikoinen. Siinä tarkastellaan ruumiin muotoa unohtamatta paennutta henkeä, sammunutta sydäntä, eikä siinä ole predikaatteja.

Sitaatti kirjasta Estetiikka: Aarne Kinnunen, s. 230-231.

PS.
Toinen ja varsin ongelmallinen ydinkysymys liittyy Kantin väittämään, jonka mukaan 'kaunis on moraalisen hyvän symboli'.

Yöllinen tapaaminen (sadunomainen kauhukertomus)

Kielimafia haukkoo henkeään tehden korjauksia ja lisäyksiä. Hyvä että edes minulta lupaa kysyvät. - 14. 10 - Varhaisella aamulenkillään ollut tyylintarkastaja H. kävi tekemässä viimeisimmät muutokset. Tarjosin kahvit klo: 07. 40.
I
Heräsin korvan ääneen. Säpsähdin ja mietin, näinkö vain unta. Mutta ei - siinä se oli - naisen korva - minun tyynyni vieressä! Se hymyili ja sanoi vielä kerran: Heippa Rauno.

Oli aamuyö ja yritin himmeitten katuvalojen hämärässä hahmottaa tuon vieressäni makaavan ulkoisen kuuloelimen muotoja. Epäilemättä se toi mieleen erään toisen, feminiinisen, ruumiinosan.

(Lukija saattaa nyt ihmetellä, mistä tiesin, että kyseessä oli naisen korva. No - pakko tunnustaa, että olin nähnyt sen joskus aiemminkin eräässä päässä ja tuo pää kuului naiselle.)

Aloin puhua tälle kurttuisen elliptin muotoiselle, hiukan sienimäiselle vieraalleni:

Mitä ihmettä sinä täällä teet - minun tyynylläni - ja tähän aikaan yöstä? Korva katsoi minua ilkikurisesti ja miltei kuiskasi: Mitäs luulet mörrimöykky? Etkös ole ennen korvaa nähnyt? Minä tulin tänne kuuntelemaan sinua. Sehän on korvan tehtävä.

Ihmettelin: Mutta sinä osaat puhua myös. Miten se on mahdollista?

Korva katsoi minua silmiin (ihan totta), ja nyt oli ilkikurinen ilmeensä muuttunut jotenkin totisemmaksi muttei yhtään etäisemmäksi - pikemminkin päinvastoin.

Osaan minä muutakin, se sanoi silmäripset hieman lurpallaan.

Hyvä on, jatkoin vakavasti, sillä rauhallisena ja kilttinä perhepoikana koin oloni hämmentyneeksi minut yllättäneen, lähes ventovieraan naisen korvan seurassa:

Mutta kun nyt olet jotensakin omavaltaisesti tänne sänkyyni klo: 03.00 aamuyöstä ängennyt, niin kai sinulla on jotain todella tärkeää asiaa minulle. Tai sitten jotain tärkeää kysyttävää.

Korva lausui topakasti:

Sekä että. Tulin tänne siksi, etten saanut unta ja halusin, että juuri sinä kertoisit minulle sellaisen tarinan, jota kuunnellessa voisin nukahtaa ihanasti ja turvallisesti.

Eikö muuta, kysyin oudoksuen. Että minäkö olisin vain sinun ilta- tai yösatujesi kertoja? Eräänlainen viihdyttäjä? Rattopoika? Älä todellakaan unta näe, yritin vitsailla.

Korva katsoi minua pitkään ja sen ilme muuttui entistä kummallisemmaksi. Viettelevästi silmiään räpytellen se ojentautui kasvojani kohti sanoakseen jotain. Ensin se painautui omaa korvaani vasten ihopoimujemme koskettaessa toisiaan ja kuiskasi intohimoisesti:

Rauno - minä rakastan sinua. Mutta miksi sinä et rakasta minua, vaikka tiedät, että olen seurannut sinua jo pitkään? Olen ollut täällä vieressäsi jo monena yönä, ja vasta nyt sinä huomasit minut. Rakasta minua. Minä olen sinun.

Kyllä nyt perhepoikaa vietiin. Tunne-elämässäni tapahtui niin sanottu kaksoisakseli kolmoissalkovilla käyttääkseni uimahyppääjien terminologiaa. Korva oli saanut minut aivan tolaltaan jo toisella siirrolla. Minua oli uhkamassa kolmen siirron matti käyttääkseni vaihteeksi shakkitermejä.

Änkytin jotain epämääräistä:

Eh - tuota - korvaseni (ei siis korvasieni). Enhän minä tosiaankaan tunne sinua, mutta eikös tämä meidän suhteemme kehittyminen vaadi pitempiaikaista totuttelua ja tutustumista. Eikö meidän pitäisi keskustella harrastuksistamme, kotitaustoistamme, ystävistämme, ammateistamme ja maailmankatsomuksellisistakin asioita, jotta pystyisimme ymmärtämään toisiamme todella syvällisesti eikä vain pelkän aistillisen intohimon kautta?

Voi kun sinä olet niin ihanan vanhanaikainen, leperteli korva mumisten minulle kuin pikku lapselle.

Mehän olemme tunteneet toisemme jo niin kauan, että meille ei enää mikään ole vierasta. Tulet kyllä huomaamaan sen. Minä tunnen sinut. Sinä olet se oikea minulle. Usko vain. Kun uskaltaudut hyppäämään kanssani aistillisen maailman mystisiin syövereihin ilman mitään pakonomaisuutta - vapautuneesti ja antautuen - tulet tietämään, mitä täyttymys tässä elämässä voi merkitä.

Olin lyöty hepnaadilla. Sängylläni lepäävä korva alkoi nimittäin suudella huuliani ja poskiani, kaulaani, silmiäni, otsaani ja niskaani niin intensiivisesti, että eriväriset valot alkoivat vilkkua silmissäni.

Korvan ryhdyttyä änkeämään itseään kaulani alapuolelle ja vielä siitäkin alemmas, otin sitä hellästi ikäänkuin niskasta kiinni (korvillahan ei ole niskaa) saadakseni vähän jarrutettua korvan päättäväistä yritystä tehdä minusta pelkkää eroottis-seksuaalisesti sätkivää, spastista hyytelöä, ja ähkäisin hieman säikähtäneen oloisesti:

Uh - enhän minä tiedä edes sinun nimeäsi. Ja mistä sinä olet kuullut, kuka minä olen? Emmehän ole koskaan esittäytyneet toisillemme, vaikka olemme toki nähneet toisemme muutaman kerran.

Korva pysähtyi yhtäkkiä. Se siirtyi hitaasti rintani päälle, alkoi katsoa minuun tuimasti ja eleettömästi joskin samalla sähisten yhtä hellästi kuin rakastunut mutta alati iskuun valmis kalkkarokäärme:

Minä olen Maria-Isabella von Lichtenstein-Saxony-McIntyre - Ulko-Hybridien kuningatar. Isäni on Randolf The Grey - Spotlannin mahtavin haltia, joka hallitsee kaikkea maailmaa - myös ihmisten ajatuksia ja tunteita. Myös sinun tunteitasi.

Isoäitini oli pietarilainen hovikurtisaani ja keisarin salainen morsian, äitini entinen filosofian laitoksen professori, nykyinen rahtilaivakokki, joka hylkäsi haltiaisäni, koska tämä on niin suunnattoman paha.

Minä ja isäni hallitsemme nyt maailmaa, ja olemme valinneet sinut neuvonantajaksi, koska sinä - emotionaalisesta bipolaarisuudestasi ja intellektuaalisesta ambivalenssistasi huolimatta kykenet älylliseen tasapainoon, joka sellaisessa tietoisuuden tilassa on erittäin harvinaista.

Syvin osa sinusta on äärimmäisen hyvää, kilttiä ja suloista, kun taas toinen ja miltei yhtä syvä osa persoonallisuuttasi on saatanallisen pahuuden riivaamaa ja täynnä vihaa. Voit käyttää kumpiakin ominaisuuksia valtakuntamme palveluksessa.

Haluamme isäni - joka kuuntelee aina minun suosituksiani - kanssa, että sinusta tulee seuraava Ulko-Hybridien, Spotlannin ja koko Maailman käskynhaltija, ja joka on vastuuvelvollinen vain minulle ja isälleni...

Rauno - minä annan sinulle nyt uuden nimen: Raymond The Riddle-Breaker - Sfinksin arvoituksen ratkaisija - Uusi Oidipus Rex.

Kalpenin kauhusta. Tajusin hetkessä, että korva-rakastajattareni Maria-Isabella von Lichtenstein-Saxony-McIntyre on vampyyrien sukua. Hulluksi tullut korva, joka oli rakastunut minuun.

Oli enää vain muutamien hetkien varassa, pystyisinkö välttämään kauhean kohtaloni joutua lopullisesti vampyyrimaisen korvan, joka oli käytännössä koko maailman hallitsijan tytär ja puoliso, taikuutta, kuolemaa ja saatananpalvontaa harjoittavan hovin ensimmäiseksi vasalliksi.

Kohottauduin istualleni sängyssä, ja annoin korvan tippua rintani päältä viereeni. Se ehti sanoa vain: Uih!

Mietin missä on kännykkäni? Olohuoneen pöydällä. Korva ei ehtinyt reagoida vielä, kun pääsin kiepauttamaan itseni sängynlaidalle ja nousin askeltamaan kohti kännykkääni niin nopeasti kuin vain kykenin.

Korva huusi:

Raymond! Mihin sinä menet? Tule takaisin. Minä haluan sinut! Sinä olet kaikkein paras! Sinusta tulee minun nerokkain luomukseni. Olet minun vallassani rakas. Tule vuoteeseen, niin teen sinut hulluksi nautinnosta. Ja minä kyllä tiedän, että sinä osaat tehdä minulle saman - ihanasti!

Nappasin kännykkäni pöydältä, painoin henkeni hädässä mitään ajattelematta ja robottimaisesti häytysnumeroja 112 ja huusin puhelimeen:

Tulkaa nopeasti osoitteeseen xxxxxx. Makuuhuoneeseeni on tunkeutunut naispuolinen hirviökorva eli Ulko-Hybridien vampyyrikuningatar Maria-Isabella von Lichtenstein-Saxony-McIntyre, joka uhkaa huumata minut myrkkyhampaillaan ja viedä lopullisesti isänsä Randolf The Greyn valtakuntaan. Tulkaa pelastamaan minut ja äkkiä!

Jahas - vastasi pelastusnumeropäivystäjä, vai että sellainen tapaus. Pannaan auto tulemaan ilmoittamaanne osoitteeseen. Ja sulkekaa se makuuhuoneen ovi kaiken varalta, niin voitte odotella ihan rauhassa. Ei pääse tämä vampyyri-korva-kuningatar vai mikä hän nyt olikaan uhkaamaan teitä. Me hoidamme sitten koko jutun, kun olemme paikalla. Ottakaa nyt vain rauhallisesti ja tehkää itsellenne pikaisesti vaikka kuppi teetä. Meillä menee sellainen 20 minuuttia, ennenkuin ehdimme perille.

Vähän ennen kuin päivystäjä sulki puhelimen, kuulin hänen huutavan:

Hei - täällä on yx juoppohulluuskohtauksen saanut tai jotain vastaavaa. Onks kakkonen vapaa? Pistä menemään. Ei hengen hätää, mutta kiirettä saa kyllä pitää - ilmeisen psykoottinen mies.

Makuuhuoneesta kuului kaamean säksättävää ja irvokasta naurua.

Sinäkö soitit ambulanssin ja poliisin? Hahhahhaahaa! Räsänen - sinä olet minun omani! Ei sinua mihinkään hullujenhuoneelle viedä. Sinä lähdet nyt minun mukaani. Tule tänne ja ota kiinni minusta, niin häivytään tästä maasta - lopullisesti.

Minä tulin noutamaan sinut. Se oli minun asiani, ja siksi minä tänä yönä, toisin kun aiempina, herätin sinut. Tule nyt - tai minä tulen ja otan sinut, sillä sinä et mahda minulle enää mitään. Olen purrut sinua injektio-hampaallani, josta ruumiiseesi erittyvä aine on tekemässä sinusta minun tahdottoman orjani.

Kauhistuin, koska päässäni aivan selvästi oli alkanut huimata ja ajatukseni sumentua. Nilkutin makuuhuoneeseen ja yritin etsiä korvaa katseellani. En erottanut enää juuri mitään tai ketään. Kuulin vain äänen:

Lähdetään!

Tunsin, miten jokin hento mutta määrätietoinen ote nappasi kiinni nyt jo tahdottomasta ja veltosta kädestäni kuljettaen minua parvekkeen ovelle. Ovi aukeni itsestään ja voima veti minua parvekkeen reunalle. Ojentauduin pakonomaisesti, kykenemättä estämään liikettä, reunan yli ja tunsin, miten näkymätön ote nosti jalkojani ylöspäin, minun kauhunsekaisesta mutta heikosta estelystäni ja yhä heikkenevästä voihkinastani huolimatta.

Tunsin, miten tukeva ruumiini kääntyi kolmannen kerroksen parvekkeen kaiteen yli. Kaikkein viimeisin ääni, jonka kuulin (ennen heräämistäni siellä jossakin - in the middle of nowhere) oli korvan hihkaisu:

Nyt Rauno mennään ja saarilla tavataan. Heräät siellä seuraavan kerran. Sen jälkeen olet minun - ikuisesti!

II
Yövuorossa työskennelleen ambulanssihenkilökunnan aamuraportissa lukee:

Ovikelloa soitettaessa osoitteessa xxxx ei vastannut kukaan. Yleisavaimella sisään mentyämme emme löytäneet asunnosta ketään. Havaitsimme, että makuuhuoneen sängyn petivaatteet olivat aivan sekaisin, ja että lakanalta löytyi kaksi pientä pisaraa verta. Kännykkä, jolla avunpyytäjä oli ilmeisesti soittanut, löytyi parvekkeen lattialta, samoin oikean jalan Reino-mallinen sisäjalkine.

Olohuoneen matto oli hiukan vinossa ja rypyssä, ikäänkuin sitä pitkin olisi raahattu jotain raskasta esinettä. Parvekkeen kaiteeseen oli tarttunut pari ohutta langanpätkää - luultavasti miesten alushouisuista. Erikoista oli, että parvekkeen lattialta löytyi pieni, arvokkaan korvakorun tapainen esine, jonka kuvio suurennuslasilla tarkaten näytti esittävän jotain ikivanhaa vaakunaa. (Päivystävä lääkärimme kertoi, että hän oli nähnyt sellaisen jossain museossa viime kesän englanninmatkallaan.)

Kaikkein merkillisintä oli kuitenkin se, että vaikka vaikutti ilmeiseltä, että jotakuta oli raahattu parvekkeelle ja sen kaiteelle, ei parvekkeen alla olevasta matalasta pensaskasvustosta löytynyt mitään - ei alastippunutta uhria, esinettä tai edes mitään painautumaa, josta olisi voinut päätellä jonkun/jonkin tippuneen alas juuri sille kohdalle kyseiseltä kolmannen kerroksen parvekkeelta.

III
Tapaus jäi selvittämättä ja siten mysteeriksi. Sille on annettu koodinimi: Yöllinen tapaaminen.
*
http://www.freakingnews.com/Vampire-Women-Pictures-35786.asp
http://www.evilwomenmovies.com/

Sam McGeen ruumiinpoltto

Kuten monesti aiemmin - koettelen jälleen paitsi huumorintajuanne hyvät (ja pahat) ihmiset - ehkä myös jotain muutakin. (Sillä riskillä, että joku taas ottaa nokkiinsa ja lopettaa tilauksensa.)

Huomatkaa, että tämä runomittainen, erinomaisesti lausuttu ja äänieffekteillä höystetty "kauhukertomus" ilmestyi You Tubeen 25.10 - tasan kuukausi ennen Juicen kuolinpäivää. Se oli siis "merkki"(?)

Tarina on koskettavan elävä ja realistinen, kunnes se loppuaan kohti muuttuu omituisen hyytäväksi - viimeisessä säkeistössään jopa surrealistisen koomiseksi kauhuskenarioksi tavalla, josta löytyy yhteyksiä Edgar Allan Poen tuotantoon (Edgar Allan Poe).

Robert W. Service

The Cremation of Sam McGee

*
The Cremation of Sam McGee
08:13
Added October 25, 2006
From Urgelt

*
Video Description

[UPDATE: I'm not accepting video responses to this video. Sorry folks.]

A reading of the poem by Robert W. Service (Jan. 16, 1874 - Sept. 11, 1958).

Most people reading this poem treat it as lightweight fare, a funny parody of a horror story. Service probably intended it that way.

But for my own amusement, and as a gesture towards Halloween, I've attempted to reinterpret the poem as genuine horror. It wasn't easy! The climactic stanza is hilarious, not scary. I'll rely on you folks to tell me if I succeeded.

Once again, folks who like their poems read as though they were songs, adhering tightly to their rhythmic structure, will be disappointed. I don't read poems that way very often.

Text of the full poem is here:

http://www.robertwservice.com/modules/library/article.php?articleid=30

Happy Halloween, folks. :-)

(Kiitos Reijolle sähköpostista)

*
Robert Service's Cabin, Dawson City (Robert W. Service wikipedia)

Robert Service lived for many years in a log cabin on 8th Avenue in Dawson City, Yukon. His relative prosperity allowed him the luxury of affording a telephone. After he left to go to Europe, the Imperial Order of the Daughters of the Empire (I.O.D.E.) took care of the house for many years, preserving it. Service eventually decided he could not return to Dawson, as it would not be as he remembered it.
Eventually, the Service cabin was taken over by Parks Canada, which maintains it, including its sod roof, as a tourist attraction. Irish-born actor Tom Byrne created The Robert Service Show which was presented in the front yard of the cabin, starting in 1976. This was very popular for summer visitors and set the standard for Robert Service recitations.
A dispute with Parks Canada's onerous lease renewal demands resulted in the elderly Mr. Byrne discontinuing the show at the cabin. The show was moved to a Front Street storefront and since 2004 has been held at the Westmark Hotel in Dawson.
A local Dawson entertainer, Johnny Nunan, now recites Service's poetry (including the classic "The Cremation of Sam McGee") from a willow chair while visitors sit on benches on the front lawn. Following the presentation, visitors can view Service's home through the windows and front door. The fragility of the house, and the rarity of the artifacts, precludes any possibility of allowing visitors to walk inside the house itself.