Kommentti 4

Pärekommentti Valkean kommenttiin edellisessä päreessäni Kommentti 3.

.

Jatka vain samaan tyyliin Valkea. Ärsytät minua tahallisesti ja ala-arvoisesti, kun et enää näköjään muuta osaa ja voi, mutta tulet samalla vain paljasteeksi oman itsesi tuolla kirjoittelulla. Etkö jo huomaa? Koko se rakennelma, jonka varaan olet ajattelusi rakentanut, pohjautuu oman persoonallisuutesi problematiikalle. Niin on varmasti minunkin kirjoitteluni kohdalla, mutta minä myönnän sen – sinä et.

.

Mitä kommentoijiin tulee, en kaipaa sellaisia. Enkä myöskään piittaa siitä, mitä minusta mahdollisesti kirjoitetaan. Se on hinta, jonka maksan ilomielin siitä, että saan olla täysin omillani: itsenäisyyden, itsepäisyyden ja varmaankin myös omien fobioiden hinta.

.

Mitä sosiaaliseen tilanteeseeni ylipäätään tulee, niin se ei kuulu tähän asiayhteyteen, mutta jos nyt haluat välttämättä todistella [ikään kuin tuntisit minut paremminkin, mikä ei pidä paikkaansa] oletuksillasi, että olen nihilististä pohjasakkaa, niin siitä vaan. Voisin puolestani siteerata moniakin Uuden testamentin kohtia, jossa moinen ihmisten leimaaminen sosiaalisista lähtökohdista kyseenalaistetaan ja nähdään juutalaisen valtakulttuurin harjoittamana diskriminointina. Mutta sinähän et ole Uuden testamentin universaalimman ajattelutavan vaan Vanhan testamentin, kansaan, perinteeseen ja paikkaan sidotun lakiuskonnollisen liiton miehiä.

.

On tosiaankin aika merkillistä, että sinä tulet tänne kerta toisensa jälkeen vittuilemaan minulle pseudotieteellisellä tietämykselläsi [ihmistieteet ovat pelkkiä kielipelejä eli alati muuttuvia diskursseja, eivät mitään kovaa fysiikkaa, jossa siinäkään ei voida päästä koherenttiin ja ristiriidattomaan kokonaisteoriaan] ja loputtomilla argumentti-jaaritteluillasi [sekä nyt peräti ala-arvoisella leimaustaktiikalla; kuten sanottu: ad hominem mauttomasti käytettynä paljastaa enemmän käyttäjäänsä kuin kritiikkinsä kohdetta], jos olen kerta kaikkiaan väärässä ja/tai vailla mielenkiintoa. Onkohan kirjoittelussani sittenkin jotain, mikä askarruttaa sinua vakavasti. Mitähän se mahtaa olla?

.

Tavallaan samankaltainen kiinnostus on motivoinut minua aika ajoin hyvin ambivalentein joskin lähinnä inhonsekaisin tuntein kommentoimaan Ironmistressin tekstejä. Se nainen kirjoittaa joskus ihan ‘oikeista’ asioista, ‘oikealla’ [päättäväisellä ja tahdonvoimaisella] ja ajoittain ‘oikeaan’ perusteluun osuvalla temperamentilla [joskin pahantahtoisesti eli vailla todellista huumorintajua], mutta raivostuttaa minua jo sekä peruslähtökohtiensa peruuttamattomassa ristiriitaisuudessa, jota ei näköjään pysty itse tajuamaan saati myöntämään [teknologia, luonnontiede, buddhalaisuus, älykkyysosamääräkortti (~ rasismi), arvokonservatismi, kaunainen maahanmuuttokritiikki (~ rasismi), kotiaseitten hypetys, lattea kyökkipsykologisointi ja lopulta täysin banaali ja muka sovitteleva pragmaattisuus, jolla ikään kuin kuitataan kaikki aiempi hysteeris-paranoidinen logiikka, ilkeily ja vahingonilo ‘vääräuskoisia’ kohtaan] että tästä käsittämättömästä ajatussotkusta tehdyissä johtopäätöksissään.

.

Koko Ironmistressin ‘matemaattis-tekninen’ ajatussoppa [kuten myös sinun maaniset ja partikulaarista etiikan perustaa (contradictio in adjecto) korostavat mutta lopulta väistämättä empiiriseen kontingenssiin hajoavat premissiketjutuksesi, Valkea] on samaa loogisesti sekavaa eli/ja emotionaaliseen affektimössöön perustuvaa kuin kaiken ‘rotuoppiajattelun’ perimmäiset perustelut perinteisesti aina ovat olleet. Ei uskalleta sanoa avoimesti, suoraan ja ääneen, että ‘muslimit vituttaa, inhottaa ja pelottaa meikäläistä niin paljon, ettei niitä pitäisi päästää Suomeen asumaan’. Kas näin helppoa olisi olla rehellinen. Mutta ei – kehitellään kaiken maailman tieteelliseksi naamioituja poliittisia argumentteja, jotta saataisiin muka yleisempää pätevyyttä omille vitutuksille ja peloille.

.

Olen täysin vakuuttunut tästä asiasta näitten vuosien jälkeen. Ja vielä enemmän olen vakuuttunut siitä, että te kumpikin olisitte jossain toisessa, mahdollisesti vähemmän demokraattisessa yhteiskunnassa, avoimesti kannattamassa jotain peritaantumuksellista oikeistoryhmittymää. Niinpä kaikkein vaarallisinta Suomen demokratian kannalta on se, että liikkuvat äänestäjät siirtyvät Perussuomalaisten kannattajiksi, varsinkin, jos/kun tällä oikeisto-populistipuolueella on sinun ja Ironmistressin kaltaisia päivitetyn ‘rotuoppiajattelun’ edustajia, jotka tieteellisistä lähtökohdistaan huolimatta tai juuri niiden takia [?!] vaativat tulla poliittisesti tunnustetuiksi. Tämä tieteen ja nykyaikaistetun ‘rotuopin’ liitto on jotain täysin uskomatonta tuubaa. Demokraattisten voimien on vastustettava sitä vaikka voimakeinoin!

.

No niin. Se siitä. Minä juon nyt kahvia. - - Jos haluat tietää, Valkea, mikä on tämän päreen tyylilaji, voin kertoa, että kyseessä on ‘bolero’.

*

http://www.youtube.com/watch?v=3-4J5j74VPw

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bolero

Kommentti 3

Pärekommentti Valkean kommenttiin edellisessä päreessäni Kommentti 2.

.

Valkea kirjoitti: ‘Olet vähemmän älykäs kuin minä, ja kun et sen takia pysty pärjäämään väittelyssä, joudut turvautumaan haukkumiseen ja mustamaalaamiseen’

*

Pidä sinä ‘älykkyytesi’, Valkea. En halua olla tekemisissä sen kanssa. Jos jotain inhoan tässä maailmassa, niin ylisofistikoituneita argumentti-jaarittelijoita, koska he yrittävät argumenteilla oikeuttaa psykologiset, poliittiset ja moraaliset ennakkoluulonsa [omaan viiteryhmäänsä sitoutuneen egoismin] joko a] mystifioimalla jopa tietoisesti omat motiivinsa loputtomilla relevanteiksi väittämillään perusteluketjuilla tai b] [mikä on vielä käsittämätöntä] uskomalla niihin aidon naiivisti ikään kuin ilmestyksenomaisen varmuuden heille antamalla itseluottamuksella.

*

Anarko-libertaristi Oras Tynkkysen unessa elävä utopistis-fundamentalistinen tasa-arvo-optimismi [Tynkkynen ei näytä oppineen historiasta yhtään mitään eli kärsii Jeesus-kompleksista; vrt. de Saden jatkuvasti raiskattu mutta yhä vain hyveen voittoon uskova Justine] ja konservatiivi-autoritaristi Valkean pysyviä arvohierarkioita persoonallisuuspsykologisilla [eli perimmältään rasistisilla] tyypittelyillä rakenteleva kulttuuri-pessimismi perustuvat molemmat rakenteeltaan samanlaisiin psykologisiin lähtökohtiin ja prosesseihin, jotka niputan yhteen nimellä ‘antropologis-eettinen dogmatismi’.

.

Tynkkyselle ihminen on perimmältään aina hyvä, kunhan vain hänelle annetaan siihen mahdollisuus [demokraattisen proseduurin, tasa-arvon, oikean tiedon ja rahallisen insentiivin avulla]. Tämä on tietysti kehäpäättelyä, jossa hyvyys johdetaan jo olemassa olevasta hyvästä. Jos hyvyys ei silloinkaan toteudu, vika on siinä, etteivät mahdollisuudet vielä olleetkaan optimaalisia [jne. ad inf]. Silkkaa utopismia siis. - - Mutta okei - miksemme yrittäisi Tynkkysen linjoilla eteenpäin, jos vaihtoehtona on fasismi tai kommunismi - tai mikä pahinta: kyyninen nihilismi [hyi!].

*

Kulttuuri-ja arvokonservatiiville [Ironmistress, Valkea, verkkolehti Sarastuksen jengi] ihminen sen sijaan on perimmältään paha – ainakin silloin jos/kun häntä ei normiteta ja arvoisteta oikein [kehäpäättelyä tämäkin]. Yhteiskunnat tarvitsevat näin ollen tasa-arvo-pluralismin sijaan pysyviä arvohierarkioita, jotteivät arvopluralistisen liberaalidemokratian kannattajat [tuo universalistisilla arvoillaan paikallista Kansan perinnettä ja identiteettiä halveksuva sateenkaari-irstailijoiden roskajoukko] tukahduttaisi Kansan konservatiivisen parhaimmiston ylevää ja rehellistä eetosta esim. positiivisen syrjinnän nimissä.

.

Libertaari-konservatiivien mukaan välillinen/edustuksellinen demokratia on kyvytön ilmaisemaan välitöntä Kansan Tahtoa [siis mitä?/rr], joten se tulee korvata ensin suorilla kansanäänestyksillä, joissa Kansan mielipide eli kansalliset arvot saadaan vaikuttamaan dominoivasti lainsäädännön muotoiluun, minkä jälkeen kansanäänestyksiä ei enää tarvita [!?], koska lainsäädännön, tuomitsemisen ja toimeenpanon valta on tällöin jo siirtynyt ‘luonnollisesti eli ylidemokraattisesti’ Perussuomalaisen Suomen Yhdistyneen Heimokansan Puolueelle [PSYHPille].

.

Tämän Erittäin Mainion Vastavallankumouksen [EMVV, jota on kahta eri tyyppiä: Englanti 1688/89 ja Saksa 1933-45] jälkeen PSYHPin päättävä komissio määrää suomalaiset vankeustuomion uhalla [tosin kaikki aito-suomalaiset ottavat ilolla vastaan heille määrätyn isänmaallisen tehtävän] rakentamaan neljä metriä korkeaa suojamuuria Suomenlahdesta Petsamoon sekä Torniosta käsivarteen asti, jotta suomalaiset arvot turvattaisiin, maahanmuutto estettäisiin ja mahdollisesti jo solmitut homoavioliitot purettaisiin.

.

Joka päivä, kello 12.00, pidetään joka paikassa minuutin kestävä hiljainen hetki Suomen Kansan Sielun pelastumisen kunniaksi Erittäin Mainion Vastavallankumouksen ansiosta. Sunnuntaisin järjestetään kaupunkien keskustoissa suuria paraateja Isänmaan kunniaksi. PSYHPin suojelupoliisi kehottaa kansalaisia tarkkailemaan ympäristöään, josko maan alle paenneet tasa-arvopluralismin kannattajat jossain järjestävät salaisia kokouksiaan. Ilmiantajille maksetaan reilu palkkio. Jne. Perus-Suomessa menee hyvin.

*

Valitse nyt sitten näistä. Varsinkaan, kun ei äly riitä - -

Kommentti 2

Kommentti Valkean kommenttiin päreessäni Kommentti.

.

Valkea kirjoitti: Jotta minun ei tarvitse keskustella pelkojesi tai muiden tunteidesi luomien olkiukkojen kanssa, lienee syytä ilmoittaa, että en ole nationalisti, patriootti, fasisti, kommunisti, kansallissosialisti, sosialisti enkä utilitaristi. Nämä ovat kaikki nykyaikaisissa muodoissaan tai kokonaisuudessaan liberaalin ideologisen vallankumouksen tuotteita. En myöskään pyri mihinkään esimoderniin tilaan.

*

Minulle sinä, Valkea, todellakin olet olkiukko. Ja pelokas sellainen.

*

Meillä kaikilla on pelkoja, mutta kuten ‘kroonisilla’ ksenofoobikoilla yleensä, sinun kulttuurisen argumentaatiosi sisäinen rakenne perustuu viime kädessä [sinänsä luonnolliseen] inhoon ja kammoon, jota koet kaikkea vierasta ja outoa [unheimlich] kohtaan. Maahanmuuttokritiikki vain näennäisen johdonmukaisella tavalla rationalisoi tuon pelon psyykkisesti hallittavaksi ja poliittisesti oikeutetuksi. Persoonallisuuden rakenteeltaan kohtuullisen vahva ja ehjä ihminen ei kuitenkaan ryhdy ulkoistamaan/projisoimaan pelkojaan [‘haamujaan’] johonkin yhteen ihmisryhmään kuten maahanmuuttajiin [väärä uskonto, väärä kansallisuus, väärä rotu, väärässä paikassa, väärään aikaan jne.] – ei ainakaan noin systemaattisesti ja kokonaisvaltaisesti kuin sinä ja muut konservatiivisesti ajattelevat ‘heimopäällikkö-kolleegasi’ tekevät.

*

Sitä paitsi – jos moderni läntinen maailma ryhtyisi systemaattisesti ja massiivisin toimenpitein estämään maahanmuuttoa [vielä paljon voimallisemmin kuin nyt], tällainen politiikka tulisi aivan varmasti olemaan seuraavan eli viimeisen ja lopullisen maailmansodan pääasiallisin syy.

.

Tässä yhteydessä jos missä on syytä muistella, minkä vuoksi se muinainen Rooman imperiumi lopulta väistämättä hajosi. Suurimpia syitä olivat 1] niin sanotut kansainvaellukset, 2] valtiontalouden romahdus sekä 3] uskonnollis-kulttuurisen eetoksen [polyteismin] rapautuminen ja totaali muutos [kristinuskoksi]. ‘Vestigia terrent’ kuten humanisti-latinisti Matruuna Ruukki sanoisi, mutta mitä pelkäämistä on siinä, että sivilisaatioiden kehityskulkua ei voi makrotasolla muuttaa miksikään? Niin vain käy ja sillä siisti. Sitä paitsi kohtalo saattaa kuulemma jopa avittaa niitä, jotka eivät potki sitä vastaan.

*

Sinä elät, Valkea, mieleltäsi jossain lokaali-agraarissa heimokulttuurien [menneessä] maailmassa, joka on jo muuttunut teolliseksi tai jopa jälkiteolliseksi ja alkaa siten olla lähes kadotettu kuten ajan mittaan kaikki muukin, mihin ihminen tällä maapallolla tarttuu. Olet kuin hukkuva, joka ei ymmärrä tai halua myöntää, ettei vedenpaisumusta voi välttää. Parempi sinulle ja meille kaikille jos menisit loukkoosi, rukoilisit siellä Jumalaasi ja odottaisit maailmanloppua, joka pelastaa sinut ja kaltaisesi mutta tuhoaa ‘vääräuskoiset’ [toivotan ääri-islamin ja ylipäätään sharia-lain edustajille aivan samaa – fuck off!].

*

Kriittinen pohdinta demokratian ongelmista on aina paikallaan, mutta itse demokraattisen järjestelmän perusteiden kyseenalaistaminen on jo silkkaa tulella leikkimistä. Annan jälleen kärjistetyksi esimerkiksi Heideggerin ja Carl Schmittin. Sama kritiikki pätee Zizekin ‘stalinismiin’ [hehheh – jos Zizek on oikeasti stalinisti, niin minä olen sitten paavi], joskin Zizek lienee näissä asioissa paitsi kaukonäköisempi ja siten fiksumpi kuin Heidegger [joka erosi Freiburgin ‘natsi-rehtoraatistaan’ alle vuodessa tajutessaan, että oli tehnyt karkean arviointivirheen Hitler-natsien suhteen] myös vähemmän opportunisti kuin Schmitt [jonka natsien nousu kohotti Saksan johtavaksi lainoppineeksi mutta ei suinkaan militarististen Hitler-natsien suosikiksi: seurauksena ero ja täpärä selviäminen hengissä natsihallinnon sisäisistä ‘puhdistuksista’].

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/05/kommentti.html

Kommentti

Kommentti Valkean kommenttiin edellisessä päreessäni.

.

Valkea kirjoitti: ‘haluatko sinä samaistua arvostamiisi sosialistisiin intellektuelleihin (sosialistisiin imperialisteihin)’

.

Jos haluat tietää, kehen olen alunperin yrittänyt samastua, niin se on ilman muuta Friedrich Nietzsche. Kyseessä on ollut ajattelemisen perimmäisten perustojen kannalta hyvin traumaattinen prosessi. Paitsi että samastuminen on luonnollista ja ehkä jopa välttämätöntä, se on lopulta myös typerää ja infantiilia – etenkin Nietzschen suhteen, koska häntä on aivan mahdoton hyväksyä kaikilta osin. Silti olen koko ajan entistä vakuuttuneempi, että Nietzscheen kiteytyy jotain aivan olennaista modernin ihmisen ja maailman sisäisestä hajoamisesta.

.

Tarkastelen sekä kulttuurista kehitystä että oman ajatteluni 'tilaa' eräänlaisena hajoamisen ja integroitumisen dialektiikkana: sisäisestä ristiriidastaan yhä tietoisemmaksi tulemisen eli/tai itseymmärryksen kannalta perustavaa laatua olevien metafyysis-ontologis-loogisten vastakohtien [ikäänkuin mannerlaattojen] keskinäisen puristuksen ja eroamisen prosessina.

.

Ykseys-moneus [Parmenides-Demokritos], oleminen-tuleminen [Parmenides-Herakleitos], universalismi-nominalismi [Tuomas Akvinolainen-Ockham], humanismi-reformaatio [Erasmus-Luther], liberalismi-konservatismi [John Stuart Mill-Edmund Burke]. Siinä esimerkkejä kategorisista vastakohdista, joita ei voi välttää tai kieltää ja joista ei voi valita vain yhtä päätymättä kohtalokkaisiin ja jopa vaarallisiin umpikujiin. On hyväksyttävä molemmat ja tunnustettava järjen antinomisuus niiden suhteen.

*

Mitä sosialismiin tulee, niin olen sen suhteen nykyään ‘spekulatiivinen idealisti’ eli en usko sosialismiin toteutumiseen käytännössä – en ainakaan sellaisissa yhteiskunnissa, joissa ei kärsitä enää absoluuttisesta köyhyydestä [*], mutta yhteiskuntafilosofisena ideana pidän sitä edelleen erittäin hyödyllisenä ja opettavaisena.

.

[*] Koska silloin ihmisiltä puuttuu ‘riittävän konkreettinen’ insentiivi vasemmisto-poliittiseen toimintaan. Toisin sanoen ihmiset ovat pohjimmiltaan erittäin mukavuudenhaluista ja siten myös älyllisesti laiskaa porukkaa. Tälle tosiasialle ei demokratiakaan voi mitään – pikemminkin on niin, että demokratia, joka legitimoi liberaalin kapitalismin, edistää älyllisen laiskuuden leviämistä kuin kannustaa aidosti syvälliseen ja kriittiseen ajatteluun. Tämä nykyinen sosiaalisen median netti-hölötys-hömppä on suurimmaksi osaksi pelkkää narsistista pintaliitoa ja junttimaista paskanjauhantaa.

.

2

Valkea kirjoitti: ‘Siksi sivilisaation tiimalasissa aika on käymässä vähiin.’

.

Minun puolestani saa käydä. En ota paranoidisia paiseita moisesta. Mutta olen kyllä yhä suuremmassa määrin sitä mieltä, että liberaali-demokraattinen arvopluralismi ja konservatiivis-oligarkinen ‘uskonnollisuus’ tulevat ottamaan yhteen tulevaisuudessa vielä paljon rajummin kuin nykyään. No – eipä ole ensimmäinen kerta, kun islam [ulkoa päin] ja nationalistinen totalitarismi [sisältä päin] uhkaavat Euroopan ‘vapautta’.

.

Ymmärrän kyllä teidän konservatiivien pelkoja, mutta yhteiskuntia ei voi väkisin palauttaa johonkin esimoderniin tilaan eikä sellaisen vaihtoehdon kanssa itse asiassa ole leikkimistä. Fasismi, natsismi ja kommunismi ajautuvat lievissäkin konservatiivisissa muodoissaan helposti tyrannioiksi. Jos en vakaasti olettaisi näin, julistautuisin heti heideggerilais-tyyppisen kansallissosialismin kannattajaksi;\]. Tämä on vakaumus, josta en todellakaan [olet oikeassa] halua edes keskustella. Demokratialle ei valitettavasti ole parempaa vaihtoehtoa.

.

Niinpä yrittäessänne utilitaristis-arvoeettisellä [sekä hyötyyn että arvoihin vetoavalla] maahanmuuttokritiikillä torjua islamin vaikutusta ja sen leviämistä [ettekä niinkään kyseenalaistaa kapitalistisen järjestelmän perustavaa sisäistä ristiriitaa] te persu-konservatiivitkin ajaudutte väistämättä vastustamaan ‘vihollista’ [joka on sekä todellinen että henkilökohtaisen vainoharhan tulosta] autoritaarisin keinoin ja/eli taantumalla samantyyppisiin arvohierarkisointeihin, joita löytyy niin islamilaisen lakiuskonnollisuuden kuin tiukkapipoisimman kristillisyydenkin ytimestä. Se on vaarallinen tie. Heidegger poltti siinä näppinsä todella pahasti [Heideggerille ‘vihollinen’ tosin oli arvopluralistinen eli liberaali teknokapitalismi eikä islam].

.

Väitän siis ymmärtäväni ja osittain sympatiseeraavanikin esim Timo Hännikäisen konservatismia, mutta jotakuinkin varmaa on, että jos pitää valita, pysyttelen edelleen vakaasti liberaalisen demokratian kannattajien leirissä. Mutta en ilman vahvaa kritiikkiä liberalismin arvopluralismia kohtaan.

.

En usko vastakohtien harmoniseen ykseyteen, mutta vielä vähemmän uskon, että pelkästään toisen vaihtoehdon valitseminen voisi taata yhteiskunnan sisäisen harmonian, mitä ihmettä tällä sitten tarkoitetaankin. - - ‘Sisäinen harmonia’ kuulostaa jo itsessään hyvin epäilyttävältä ilmaisulta, sanoi sen sitten liberaali positiivisen ajattelun [sisäisen sankarin] markkina-manageri tai konservatiivi patriootti koti-konepistooli vasemmassa ja Suomen lippu oikeassa kädessään.

Päre-Hamlet nihilismin ihmemaassa

Ecce homo/Katso ihmistä

.

Kommentti Valkean kommentteihin edellisessä päreessäni.

.

Kukin taaplatkoon minun puolestani tyylillään, mutta minun ei välttämättä tarvitse pitää heidän tyylistään. En ole mikään katteettomiin, voimattomiin ja jo tämän vuoksi tekopyhiin korulauseisiin rakastunut globaali-suvaitsevainen hienopersehumanisti vaan yritän pelkästään sietää tiettyjä ihmisiä, jotka edustavat minulle tiettyä asennetyyppiä, jota inhoan. He saattavat yksilöinä olla ihan siedettäviä, mutta edustavat mielipiteissään jotain, mitä minä en siedä.

*

Tyypin ja yksilön välisen kategorisen/ontologisen eron tekeminen on kuitenkin ratkaisevaa sen kannalta päädynkö tyypittelyissäni rasismiin vai en. Koska tyypit ovat pelkästään yksilöistä tehtyjä enemmän tai vähemmän fiktiivisiä yleistyksiä, joilla ei voi määrittää yksilön todellista luonnetta ja persoonaa, ei tällaisen erottelun pohjalta voi johtaa edes loogisesti pätevää ihmisluonnon yleistä ‘genealogiaa’ – ei rasistista eikä demokraattista.

.

Samalla tuo erottelu kuitenkin vie periaatteellisesti pohjan myös tieteellisiltä yleistyksiltä, mitä ihmisluontoon tulee. Tietysti ne, jotka uskovat tieteeseen eli siihen, että objektiivinen maailma ja ihminen on ‘löydettävissä’ havainnoissa, joita arvioidaan mittareiden, metodien ja tilastollisten kriteerien avulla, väittävät, että myös ihmisluonto voidaan määritellä tieteellisesti objektiivisella tavalla. He eivät kuitenkaan voi välttyä mittariensa/kriteeriensä ‘ideologisuudelta’ [‘perspektiivisyydeltä’] ja siten tilastollisten yleistyksiensä epävarmuudelta, mistä seuraa, että etenkin ihmistieteellisistä tutkimuksista saatu tieto on periaatteessa yhtä käyttökelpoista yhteiskunnalliseen ‘levitykseen’ kuin mikä tahansa vähemmän tieteellistä tunnustusta saanut teoria.

.

Tieteellisen menetelmän ja spekulatiivisen teorian tuottamaa tietoa ihmisluonnosta on viime kädessä mahdoton erottaa pätevästi toisistaan. Tieteellinen päättely ei siis voi lähtökohdissaan ja yleistyksissään täysin välttyä rasismilta ja ylipäätään ihmisen esineellistämiseltä/välineellistämiseltä, mutta se pystyy toki korjaamaan eli tarkentamaan itseään ja lopputuloksiaan, mihin dogmaattinen ja stereotyyppisiin yleistyksiin tukeutuva päättely [kuten rasismi] ei kykene ja mitä se ei edes halua.

*

Sitkeästä ja ilkeästä kritiikistäni huolimatta en ole mikään vallankumouksellinen. Vallankumous on pikemminkin voluntaristinen tunnetila kuin intellektuaalinen strategia, joka realisoituessaan tuhoaa lähes kaiken ympäriltään ja nostaa valtaan tyrannin - millä nimellä häntä/sitä sitten kutsutaankin. Myöskään yhteiskunnan perustavien instituutioiden hajottamista ajavat anarkistit [nuo vallankumouksen infantiilit utopistit] eivät koskaan ole saaneet rakennettua ainuttakaan demokraattista yhteiskuntaa. Miksi kannattaisin tällaisia aatteita? Mieluummin olen rahan valtaa räksyttävä rakkikoira kuin tyrannia palveleva lakeija, jolla ei ole omaa tahtoa.

*

Ihmisen ei tarvitse päätyä pessimismissään anarkistisiin äärimmäisyyksiin ollakseen uskomatta sellaisiin perusteellisiin muutoksiin [tai edes niiden mahdollisuuteen], jotka pelastaisivat ihmiskunnan samalta kohtalolta, johon niin monet muut eläinlajit ovat ajautuneet erikoistuessaan erittäin menestyksekkäästi tietyissä olosuhteissa tiettyyn ravinnon hankkimis- ja lisääntymistapaan, eikä ‘eskatologinen' [‘lopunajallinen’] asenteeni olekaan tehnyt minusta absoluuttista nihilistiä ja misantrooppia, koska en tapa itseäni enkä muita [kuten johdonmukaisen misantroopin pitäisi] enkä ymmärtääkseni muutenkaan ole mikään hirveän paha tai mieleltäni kovin vinksahtanut ihminen.

.

Totean vain, kuten entinen prinssi, että ‘Tanskan maassa on jotain mätää’ kykenemättä ratkaisemaan, mitä asialle lopulta voisi tehdä, jos mitään, ja ihmettelen, mihin helvetin kuuseen olenkaan sattunut syntymään. Täällä kukoistaa tekopyhyys, kateus ja ahneus. Mainokset ovat näiden luonteenpiirteiden ja taipumusten kuvottavimpia ilmentymiä, eikä tämä tunne ole pelkästään minun henkilökohtainen harhani [lukekaa vaikka 1600-1700-luvun ranskalaisia moralisteja], vaikka kieltämättä olen ‘yliherkkä’ kaikenlaiselle lipevyydelle, alentuvuudelle sekä tosikkomaisen pompöösille paatokselle, joka ilmentää sekä dogmaattista ideologiaa että kaikkitietävää narsismia [ehkä olenkin jonkinlainen narsisti, joka on kehittänyt itselleen kriittisyydestä masokistisen perversion ; \].

*

Kriittisyys sinänsä/itsessään oikeuttaa oman merkityksensä, mutta mikään itsetarkoitus se ei silti ole eikä voi olla, sillä äärimmäiseen pessimismiin päätyessään kritiikki a] esimerkiksi Foucault’n ‘huolettomana positivismina/nominalismina/nihilisminä’ syö kehäisesti omaa uskottavuuttaan kuten kaikki äärirelativismi [ilman kiinnittymistä (ikään kuin se olisi mahdollista) minkäänlaisiin tiedollisiin kriteereihin tai intuitiiviseen varmuuteen, on mahdotonta ilmaista yhtään mitään kohtuullisen koherentilla ja siedettävästi ristiriidattomalla tavalla], b] jokainen kriitikko joutuu pitämään omaa makuaan ja intentiotaan pätevänä, sillä mihin muuhun hän pystyisi kritiikkinsä perustamaan kuin omaan ‘varmuuteensa’ [joka ei kuitenkaan/tietenkään ole tietoa vaan eräänlaista enemmän tai vähemmän perusteltua vakaumusta].

*

Totuus on minun perspektiivistäni katsoen eräänlainen Jumala, johon uskotaan – joko perustellusti tai ilman. Myös nihilismi on eräänlainen perimmäinen Totuus/Jumala, joka nousee alunperin nominalismin aiheuttaman filosofi-teologisen [skolastisen] itseymmärryksen hajoamisen seurauksena renessanssin humanismissa [ihminen jumalana], uskonpuhdistuksessa [Jumala ihmisenä] ja modernin luonnontieteen innovaatioissa [ihminen luontona/eläimenä].

.

Ne, jotka väittävät vain tekevänsä empiiristä tutkimusta vailla metafyysistyyppistä tietoteoreettista kontekstia, valehtelevat. Maailmassa ei kukaan voi elää ilman käsitystä siitä, mikä on totta ja mikä ei - niin mikro- kuin makrotasolla. Niinpä fysikalistit, jotka eivät totuuden käsitettä sano tarvitsevansa, päästävät pääovesta ulos heittämänsä käsitteellis-teoreettisen totuuden keittiön kautta takaisiin ajatteluunsa – nyt vain lukumystiikaksi transformoituneena ja/eli tietoisuudesta torjuttuna gnostilaisuutena.

*

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.19.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Ecce_homo

http://www.amazon.com/Theological-Origins-Modernity-Michael-Gillespie/dp/0226293467

http://oxfordstudent.com/2013/01/31/the-great-pain-a-hammy-hamlet/

Juoppoudesta, elämästä, katkeruudesta ja yksinäisyydestä

Vastaus Tapsan kommenttiin päreessäni Kommentteja kommentoijille.
*
(Kielimafiani tarkistelee tekstiä ja kinuaa aamukahvia. 'Milloin sä Rane taas otat viinaa?', kysyy typo-Dorikseni. 'Sitten joskus', vastaan. 'Eli viikon tai kahden päästä'. Typotar pudistelee päätään - klo: 10.10).
*
I
Tapsa kysyi:
Minua kiinnostaisi tietää, minkä takia sinä Rauno vietit 4 päivää puolentoista Tapsan per päivä seurassa? Joitko hyvässä seurassa - eli yksin - vai oliko mukana muitakin?
*
Join yksin - täysin yksin. Vajosin neljäksi päiväksi kokonaan toiseen maailmaan, josta oli saatanallisen vaikea siirtyä taas kerran normaaliin päiväjärjestykseen.

Minulla on aina mennyt 'hyvin' viinan kanssa kahden kesken - aina. Tulemme toimeen erinomaisesti. Viina on minun rakastettuni - eikä minulla oikeastaan muita rakastettuja olekaan.
Ja tämän vuoksi ryyppääminen onkin minulle niin vaarallista puuhaa.

En ole koskaan pitänyt ravintolassa dokaamisesta ja höpöttämisestä enemmän tai vähemmän humalasta typeriksi muuttuvien ihmisten kanssa.

Minulla on varsin kova viinapää. Näin on sanottu monesti. Jopa Auroran sairaalan johtava ylihoitaja aikoinaan osoitti kerran päätänsä ajatteluni tiukkaan johdonmukaisuuteen viitaten, vakava ilme kasvoillaan, kun puhuin selväjärkistä filosofiaa vielä kahdeksannen ison tuopin jälkeen vuonna 1982 eräässä Etu-Töölön räkälässä.

Kontrollini säilyy, vaikka ilman muuta siirrynkin jonnekin humalan merkilliseen usvaan. Mutta siellä usvassa järkeni toimii kummallisen pitkään - olkoonkin, että S. väitti tunnistavansa juopumustilani heti, kun olen juonut pelkästään kolme puolen litran pulloa keskaria.

No - hän kai olisi tunnistanut jopa rikollisen luonteen sadan metrin päästä. Outo, luulosairas ja yliherkkä niuhari se nainen - aina välillä. Vaikken haluakaan muistella häntä pahalla. Päinvastoin.

Kun dokaan, mielikuvitukseni alkaa toimia ylikierroksilla ja pystyn nauttimaan esim. musiikista tai runoista moninkertaisesti intensiivisemmin kuin useinkaan selvin päin.

Mutta kirjoittamaan en pysty kuin aivan ensimmäisiä paukkuja nappaillessa. Sitten tapahtuu jotain outoa: logiikkani alkaa kirjoittaessa (ei puhuessa!) ikäänkuin rönsyillä ja lipsua emotionaalisesti pateettisiin sfääreihin. Kirjoittaminen alkaa todellakin merkillisesti menettää motivaatiotaan ja koherenssiaan muutaman tuplapaukun jälkeen.- - - Viimeistään silloin jos/kun dokaan jo kolmatta päivää...

En ole koskaan ymmärtänyt joitain Juicen tai Saarikosken kaltaisia luovia tyyppejä, jotka pystyivät kirjoittamaan jatkuvasti pienessä kännissä - ja nimenomaan siinä.

Oikeastaan kadehdin heitä, vaikka he kuolivatkin nimenomaan viinaan - - mihin minä en näillä näkymin tule kuolemaan, koska juon nykyään vain pari kertaa kuussa - yleensä kahden kolmen päivän jaksoja kerrallaan. Maksa ja sisuskalut ehtivät palautua raittiina aikoina kohtalaiseen kuntoon, mitä Saarikoskelle ja Juicelle ei ehtinyt tapahtumaan.

Viina oli Penalle ja Jussille kuin bensa autolle, ja he toimivat kunnolla vasta saatuaan ensin tarpeellisen määrän 'polttoainetta'.

Minulle moinen on siis osoittautunut mahdottomaksi paitsi ehkä nousuhumalan ajallisesti rajallisina hetkinä.

Kuitenkin eläminen fantasiassa - se toimii, toimii ja toimii. Kuin liikkuisin mielikuvissani jossain toisessa, merkityksellisemmässä, intensiivisemmässä ja herkemmässä todellisuudessa.

Olen ollut varsinaisten psykiatristen osastojen lisäksi seitsemän vuoden ajan työssä päihdehuollossa (5 vuotta korkeatasoisen katkaisuhoito-osaston hoitajana) ja saanut monenlaista oppia ylettömän viinan juonnin somaattisista vaikutuksista/seurauksista sekä juoppojen psyykkisestä problematiikasta (mainittakoon juoppohulluus eli delirium tremens ja alkoholi-epileptiset kohtaukset sieltä rankimmasta päästä).

Tämänkin opin perusteella täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa, että oma juomistyylini (useimmiten yövuorojen jälkeisten pitkien vapaapäivien (4 vrk) rankkaa tuurijuopputta plus useat muut kahden päivän vapaat) , että sellainen - yksinäinen juominen - ei ole enää pelkkää juoppoutta - kyllä se psykosomaattisesti viittaa jo alkoholistiseen juomis-adaptaatioon.

Kaikkein käsittämättömimmäksi ja merkillisimmäksi omalla kohdallani koen kuitenkin sen, että olen juonut aivan samalla tavalla jo 18-19 ikävuodesta lähtien, jolloin dokaamisen varsinaisesti aloitin - eli mitä ilmeisimmin alkoholistisesti.

Yleisesti ottaen päihdehuollon etiologiassa/psykiatriassa nimittäin väitetään, että alkoholistiksi tullakseen pitää harjoitella aktiivisesti monta vuotta.

Minun juomistyylini ei - vastoin näitä etiologis-diagnostisia kuvauksia - ole siis kuitenkaan muuttunut 18:sta ikävuoden jälkeen miksikään. Olen juonut aina kerralla yhtä älyttömän lujaa eli/sekä määrällisesti paljon.

Nuorempana saatoin aika ajoin vielä käydä bileissä ja ravintolassa, mutta vuosien saatossa tuo tapa jäi nopeasti: silloin kun aloin juomaan, join melkein aina ja vain yksin.

II
Siinä on minun kohtaloni, loppuni ja hautani: pohjattoman syvä, henkinen ja persoonallinen yksinäisyys. Lapsesta saakka koettu.

'Elämälle kiitos' lauloivat ideologiset idealisti-romantikot. Haistakaa paska, sanon minä!

Minä en eläisi tätä elämää ikinä uudestaan - en koskaan - en milloinkaan.

Elämä on ollut minulle täydellinen pettymys aivan kaikessa. Niin ammatillisesti, ihmissuhteissa kuin eksistentiaalisestikin - siis tarkoituksen ja mielekkyyden kannalta. Vain hädin tuskin pari ihanaa vuotta 1994-95 Valamossa S.:n kanssa ovat olleet täyden elämisen arvoisia.

Kaiken muun olen viimeistään vuoden 1968 eli isäni ja enoni kuoleman jälkeen, kokenut pelkästään turhautuneen katkeruuden sekä viime aikoina yhä lisääntyvän ja lähestyvän kuoleman ajaksi.

Kuolema tosin tuo lopullisen ratkaisun itseinhooni sekä ihmisten ja elämän halveksuntaani yleensä. En siis halveksu nimenomaan kuolemaa - vaan kuten sanottu: elämää. Tätä pakonomaista elämää, johon olen tahtomattani syntynyt kuin ansahäkkiin - kuin lasipulloon.

Koen itseni Wittgensteinin kärpäseksi, joka ei löydä enää tietään pois sieltä pullosta, jonne on eksynyt kapeasta aukosta - ei vaikka se näkeekin lasin läpi muka vapauden - tai sitten koen - kärpäsen tapaan - itseni Hobbesin linnuksi, joka löysi tiensä asuntoon piipun kautta, muttei osaa enää palata samaa reittiä ulos vaan törmäilee päin ikkunaa - kunnes kuolema sen vapahtaa harhastaan...

Ei yhtään enempää sellaisia muistoja, jotka elähdyttäisivät minua syvästi ja positiivisesti ennen kuolemaani - - - ellei nyt sitten hieman kyynisesti ja itseironisesti lasketa mukaan niitä 1990-luvun lopun opiskelusaavutuksia, jolloin miltei kaikki yliopistolliset arvosanani myöhäistä ylioppilastutkintoa myöten saavuttivat erinomaisten tietojen tason.

Mutta se niistä papereista. Nehän sisälsivät vain arvosanoja. Pelkkiä katoavia numeroita.
*
Lopuksi voin vain todeta koko sydämestäni, että kiitän sitä päivää, kun kuolen. Se tulee olemaan todellinen - todellisin ja suurin - ilon päivä - ainakin minulle!

Ehkä niin sanottu Jumalakin iloitsee silloin, kun näkee, miten helpottuneena hänen katkeroitunut luotunsa jättää tämän paskaluukun, johon Jumala itse tosin oli luomisensa jälkeen niin kovin tyytyväinen.

Jumala on kummallinen tyyppi. Luoja sekä Teloittaja samassa persoonassa. - - Minun ei tarvitse uskoa häneen. Minä nimittäin 'tiedän', että hän on olemassa - tuo kosminen sadisti! Sillä jokaikinen päivä hän antaa näytön itsestään kyseenalaisilla teoillaan. Ja pian tulee minun henkilökohtainen vuoroni päästä todistamaan lopullisesti hänen ylivoimaista suuruuttaan - toisen ja samalla viimeisen kerran tässä olemassaolossa.

Sähköpostiviesti

Hei

Pyydän anteeksi eilistä 'sanatulvaani'. Olin hieman kännissä. Älkää ottako minua tosissanne. Olen nopeasti vanheneva, yksinäinen ja katkeroitunut erakko, joka kaipaa jotain, jota rakastaa ja joka rakastaisi.

Olen menettänyt Sadun ihan omaa syytäni. Kummallista, miksi ihmisen on niin vaikea oppia rakastamaan. Tunne on mutta ei 'taitoa' käyttää sitä. Joku sanoisi, ettei rakkautta edes voi hallita/oppia, mutta se liian pessimistinen näkemys. Pitää olla nöyrempi. Paljon nöyrempi.

Nietzsche kirjoitti miltei päinvastoin, mutta tämä on aika hirveää, koska hän EI sisimmässään ollut erakko vaan erittäin sosiaalinen ja seurallinen - vaikkakin vetäytyvä ja hiljainen (ei kuitenkaan kahden kesken).

Aristoteles on oikeassa: ihminen on sosiaalinen eläin. Jopa luostari on mitä sosiaalisin yhteisö - ei tietenkään meidän tavallisten - halujemme orjien merkityksessä, sillä luostarissakaan ihminen ei pääse irti vallanhalustaan ja ylpeydestään - se jää, vaikka seksuaalisuuden saisikin vaimenemaan.

Entä ns. 'skiitta-erakkous' (en muista nyt tarkkaa termiä)? Mutta sekin on 'yhteisöllistä', koska skiitta-munkki elää koko ajan suhteessa J(j)umalaansa. Ei hän ole milloinkaan täysin yksin. Kukaan ei ole täysin yksin. Ei edes 'idiootti' - vaikkei kukaan idioottia ymmärtäisi tai hyväksyisikään (vrt. Wittgensteinin yksityisen kielen kritiikki).

On vain niin helvetillisen vaikeaa korvata reaaliset ihmissuhteet imaginaarisilla. Se on miltei väkivaltainen teko omaa ihmisluontoa(an) vastaan.

*
Olen määritellyt edellä (nykyisen) oman elämäni pahimman dilemman.

*
Terv. Rakastunut ja rakastava mutta loputtoman yksinäinen R.