'Nippelitieteen' nerot, filosofian kuolema sekä Jaakko Hintikan tapaus

Kommentti Gc:n kommenttiin päreessäni Siitä mistä ei voi puhua: elämätön elämä.
(LISÄYS - PS. + muuta 10.6. )

'Gc' kirjoitti:

'Jättäisit Rauno jo Hintikan rauhaan. Hänen filosofiallaan ja sinun ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ei edes sen vertaa että ne voisivat olla kilpailijoita.
Ne voivat sitä olla tutkijoiden apurahahakemuksissa - mutta mitä ei-akateemiset filosofit siitä välittäisivät, koska meidän ei tarvitse käydä kamppailua minkään laitoksen resursseista.
Nämä eri filosofiat vaan sattuvat asumaan yliopistossa samassa laitoksessa.
En usko että Hintikka edes pyrkii selittämään mitään muuta kuin matematiikan ja semantiikan perustuksia. Kukaan ei kuvittele selittävänsä "kaikkea".'

***
Kirjoittamasi pitää varmaankin tiettyyn rajaan asti paikkansa, mutta ongelma on laajempi. Paljon laajempi.
En edes osaa kunnolla sanoa, mikä/mitä se on.

Kyse on joka tapauksessa tavasta ymmärtää filosofia ja ajattelu ylipäätään.

Hintikka on oman - varsin kapean - alueensa huippulahjakkuus, mutta yllättävää kyllä myös aika hyvä esseisti.

Silti hänen tapansa ajatella on valovuosien päässä siitä, miten minä ymmärrän filosofian.

Filosofia palautettuna logiikkaan tai redusoituna luonnontieteeksi merkitsee filosofian loppua.

Toki voimme ajatella, ettei filosofialla ole (enää) mitään identiteettiä ajatusjärjestelmänä, ja että se voi pirstoutua lukemattomiin osa-alueisiin, joissa siten 'viilataan pilkkua' oikein tosissaan, mutta joissa 'elämänongelmiamme ei olisi vielä edes sivuttu' kuten 'eräs' Hintikan omalaatuisesti tulkitsema esikuva kirjoitti.

Kyseessä oli tietenkin Wittgenstein, jolle filosofiset (semanttiset) ongelmat olivat kieleen 'kasvanutta' väärinkäsitystä ja kielen meissä aiheuttamaa 'lumoa'.

Nyt tuo 'lumous' on kuitenkin haihtunut ja se pitää hävittää lopullisesti kielen 'syväkieliopillisen' analyysin kautta
(Vrt. myös Max Weberin 'Entzauberung').

Silti Wittgensteinin ajatteluun jäi oudolla tavalla 'ilmaa' eli eräänlainen mahdollisuus olettaa 'ei-mikään/jokin' siinä, missä kieli 'loppuu'.

Tämä 'Tractatuksen' asenne muistuttaa todellakin mystistä asennetta ja on hyvin lähellä Schopenhauerin tulkintaa siitä, mitä jää jäljelle, kun Tahto (W:llä siis kieli) 'lakkaa'.

Mutta Hintikka haluaa tulkita Wittgensteinin myöhemmän filosofian kielipelit (elämänmuodot) nimenomaan loogis-semanttisten variaatioiden muunnelmina, mikä merkitsee, että voimme katsella kieltä ikäänkuin ulkoapäin, analysoida sitä ja siitä erilaisia (mahdollisia) maailmoja - loputtomiin, koska todellisuus (Kantin 'olio sinänsä') ei ole Hintikalle tuntematon ja tässä merkityksessä saavuttamaton vaan tyhjentymätön.

Itse suhtaudun skeptisesti moiseen puuhasteluun...
Mistä Hintikka otti 'valtuudet' laajentaa/supistaa kvanttorien käyttöalaa ja sitovuutta 'tarpeen tullen'?

Luulenpa, että hän rakastaa enemmän puuhastella loogisten tenmppujensa (ne hän kieltämättä osaa) kuin 'ihan oikeitten' ontologisten eli filosofian alkuperäisten 'ihmetysten' parissa.

*
Filosofian voi nimittäin edelleen ymmärtää ontologisesti eräänlaisena 'prima filosofiana' siinä mielessä, että se kysyy niitä ikuisia kysymyksiä, joita olemassaolon ja olemisen ihmettely ihmisessä synnyttää.

Filosofian eri osa-alueet eikä myöskään tiede eivät kuitenkaan enää kysy näitä 'perimmäisiä kysymyksiä' sellaisenaan vaan pyrkivät ratkomaan ne 'empiiris-matemaattisesti' tai loogis-semanttisten 'siirtojen' avulla.

Kumpikaan tapa - tiede tai logikka - ei edusta 'ikuista filosofiaa' (filosofia perennis), joka siis kysyy aina ja edelleen Olemista ja sen mieltä.

Tiede ja logiikka pitävät moista taikauskona ja tällaisia kysmyksiä väärin asetettuina.

Totuus kuitenkin on se, että siellä missä näitä kysymyksiä ei esitetä, annetaan luonnollisesti vastauksia pelkästään johonkin sellaiseen, mikä ei koske 'Olemista itseään vaan Olevaa ja sen Olemassaoloa' - käyttääkseni heideggerilaista jakoa kahteen perustavasti erilaiseen tapaan ymmärtää todellisuus.

*
Lyhyesti: analyyttinen filosofia on erkaantunut filosofian alkuperästä omaksi 'nippelitieteekseen', jota sitten harjoitetaan filosofian laitoksilla.

Todellinen - ikuinen filosofia - elää ihan muualla - mahdollisesti jopa jossain piilossa ja kätkeytyneenä - ehkä tavallaan yhtä aikaa sekä 'karkotettuna että paenneena', niin kaukana nykyisten ajattelun 'valtavirtojen' kaiken repivästä teknologiasta, että sitä on enää kovin vaikea edes löytää, jos ylipäätään sen enää koskaan löydämme...

Mutta tästä kehityksestä on itse asiassa lopulta 'kiittäminen' itse (ammatti-)filosofeja, jotka onnistuivat lopulta tuhoamaan jopa oman 'pesäpuunsa'.

Ovatko he tyytyväisiä nyt?

***
LISÄYS - PS.

Lisäyksenä osa kommentistani 'Androgyynihullumiehen' päreeseen Jargoniako?- 25.5.

'Päivän mietelause "Olemisella ei ole mitään muuta perustaa kuin itse oleminen." (Martin Heidegger)
Onko tuo viisasta puhetta vai tyhjänpäiväistäkin tyhjänpäiväisempää jargonia?'

***
'Heidegger halunnee itsepintaisesti saattaa meidät kysymään itseltämme: mitä oleminen merkitsee meille juuri olemisena eli ikäänkuin 'puhdistettuna' olevan olemassaolon esineellistyneistä 'muodoista' - sekä ajatuksellisisista että materiaalisista.

Heidegger siis tekee fundamentaalisen eron olemisen ja olevan olemassaolon välillä.

Olevan olemassaolon perusta on sen olemisessa - ei olevassa itsessään: väite, jota varsinkin analyyttis-naturalistinen filosofia pitää mielettömänä, koska oleminen ei sen mukaan voi olla olevan 'ominaisuus' tai ominaisuus ylipäätään.

Näin ei toki Heideggerin mukaan olekaan, vaan oleminen on nimenomaan ikäänkuin ominaisuuden aina jo sisältävä muttei koskaan siihen palautuva - ei ominaisuuden kielto vaan ominaisuuden sisäänsä sulkeva todellisuuden aktuaalistuminen - kaikkialla oleva ja kaikkialle tunkeutuva peruselementti, jonka kieltäminen johtaa epäautenttiseen todellisuussuhteeseen ja epäautenttiseen, reifikoituneeseen (esineelliseen) maailmasuhteeseen.

Analogisesti ajatellen Oleminen on Heideggerille 'Jumala vailla Jumalaa': Nietzschen nihilismin ei-mikään, jota ihminen kuitenkin tahtoo yhä ja aina, vaikka kaikki muu olisi osoitettu illuusioksi tai triviaaliksi/banaaliksi.'

***
PS. Voimme tarkentaa edellistä väittäen, että Heideggerille ja Nietzschelle 'Oleminen on pyhyyttä ilman Jumalaa'.
Voin vain kuvitella (puolittain 'sadistisesti' ;), kuinka reduktionistit ja Hintikka kiemurtelevat inhosta lukiessaan tuon lauseen...

Mutta kun heiltä kysyy: 'Mitä on todellisuus?', niin heidän vastauksensa ovat oletettavasti (ja epäilemättä) jopa mielenkiintoisempia kuin esittämäni kysymys!

Tuohon kysymykseen annettuihin vastauksiin sisältyykin yksi osa tulevasta 'tutkimusaiheestani', johon tulen soveltamaan tulkinnallisesti etenkin Nietzscheä ja Schopenhaueria sekä Heideggeria että Hegeliä.

(Filosofisen perustaustan luovat kaksi hyvin erilaista ajattelijaa: Spinoza ja Kant.)

Keskustelun kannalta olennaisia tulevat olemaan myös Wittgenstein ja Quine, vaikken jälkimmäistä kovin hyvin tunnekaan, mutta Quinen merkitys Wienin piirin jälkeisessä analyyttisessa tieteenfilosofiassa on niin merkityksellinen ja hänen tietty - joskin rajattu - sukulaisuutensa Wittgensteinin ajatteluun sen verran kiinnostava, että ainakin häneen täytyy tarkentaen viitata, kun puhutaan naturalismista ja nykylogiikasta.

(Quinen ajatteluhan on sitäpaitsi Hintikan 'vihollinen' numero 1!)

*
Tässä tarkemmin nimiä mainitsematta ja erittelemättä sekä eksistentialismin, kriittisen teorian että ranskalaisen postmodernismin (+ Richard Rorty) perusideat käydään myös aiheen kannalta läpi.