'Paista aurinko, kun lähden kulkemaan; ihailen varjoani, kunnes peilin saan.'

Rikhard III

.

1

Ensimmäinen sitaatti on osa Kalle Holmbergin esseestä, Rikhard III, näyttelijä, Shakespearen näytelmän Rikhard III suomennokseen [Matti Rossi]. 

.

[...] Rikhard viettelee Annan ruumisarkun ääressä. Kohtaus on maaginen. Anthony Holden väittää Shakespeare-elämäkerrassaan, että Anna on pelkkä nukke, joka ei anna röyhkimykselle sanallista vastusta. Näen asian aivan toisin. Annan vastaus on sanoja suurempi. Se on kuoleman varjoista nouseva vastaus. Nuori leski on tietoinen naiseudestaan. Hän vihaa puolisonsa tappajaa koko sukupuolisella olemuksellaan. Kuoleman kohdussa on yhdynnän alkio. Anna kehittää tahtomattaan vihasta eroottista imua, alkuvoimaa, jossa vihan  tietoinen suunta hämärtyy, muuttuu kostosta kiimaksi elämänjanoksi, mahdollisuudeksi.

. 

Kohtaus toimii kuin bumerangi. Se alkaa Rikhardin kuivasta kommentista ja kostuu muutamassa minuutissa komeammin kuin mikään näyttämöllä ennen nähty. Ajatusten märät lakanat lepattavat, kun viettely, saatanallinen kaikin puolin, toteutuu yhdyntänä ilman tekoa. Sitten mies palaa lähtöasemiin, julkistaa kaiken ja kysyy:

. 

Onko naista milloinkaan näin suostuteltu?

Onko nainen  milloinkaan näin valloitettu?

. 

Äly ja kieli nyrkkeilevät tunteen kehässä; ellei sanoissamme ole tunnetta, puhumme kuollutta kieltä. Äly saa meidät sanomaan vähemmän ja tarkoittamaan enemmän. Shakespearen konsepteissa ajoitus ja lauseiden alla kulkeva imu nostavat henkilöt kehiin. Kamppailussa äly opastaa intohimoa.

. 

Rikhardin viettely on enemmän kuin sukupuolinen häirintä. Se on kuolemansuudelma lain ja tasa-arvon ulottumattomissa. Se on kahdenkeskinen sopimus hulluksi tulemisen optiolla: vääjäämätön halu ennen lopullista yhdyntää. Rikhard ei raiskaa, Rikhard vain ehdottaa, pyytää. Lukija lähestyy kohtausta oman kokemuksensa kautta, yksin. Näyttämöllä se on julkistettu, osa tunnettua kokonaisuutta. Siinä sen julmuus, kyynisyys ja kauhu. Shakespeare pitää ihmistä pihdeissä kuin tiedemies hyönteistä. Runoilija tutkii ja näkee salaisuuden läpi, kuin Jumala paratiisissa. Luomus on kahdentunut: maskuliini, feminiini. Panokset on pantu, peli voi alkaa. [...]

.
2

Sitaatti on William Shakespearen historiallisesta tragediasta Rikhard III, ensimmäinen näytös, toisen kohtauksen loppu, jossa Rikhard hämmästelee, itseään ihastellen, miten kylmäverisen tehokkaasti ja karismaattisesti on kyennyt rakastunutta teeskennellen iskemään murhaamansa Walesin prinssin vaimon, Lady Annen. Loistava suomennos on Matti Rossin.

****

Onko naista milloinkaan näin suostuteltu?

Onko nainen milloinkaan näin valloitettu?

Otan hänet – en pidä häntä kauan.

Uskomaton juttu: tapoin puolison ja apen,

mursin hänen sydämensä jäisen vihan,

Pyyhin vedet silmistä ja napsin kiroukset suusta,

verta pulppuava todistaja vierelläni,

vastassani Luoja, naisen omatunto, kaikki esteet,

vailla ystävää ja puhemiestä, apuna

vain vanha vainooja ja teeskentelyn taito.

Tyhjää tarjosin; sain koko potin. Hitto!

Ehtikö hän unohtaa jo puolisonsa,

uljaan prinssin, jonka kolme kuuta sitten

pistin vimmoissani kuoliaaksi Tewkesburyssä?

Eipä löydy koko maailmasta toista

hienompaa ja jalompaa kuin Edward,

jolle antelias luonto oli suonut kaiken;

nuori, viisas, rohkea ja ilman epäilystä

kruunuun oikeutettu; ja tuo nainen

retkahtaakin minuun, jonka miekkaan uupui

kukoistava nuoruus, minuun, jolta hän

sai lesken kylmän vuoteen, minuun,

joka tuskin vastaa puolta Edwardia,

minuun, rujoon, nilkuttavaan miehentynkään!

Penni läänityksistäni, jos en tähän saakka

ole erehtynyt ulkonäöstäni; rouvan mielestä,

en omastani, olen viehättävä herra.

Peili tässä täytyy hankkia, ei auta muu,

ja ottaa palvelukseen liuta räätäleitä

koristamaan minut muodon mukaan;

kun on luikerrellut omaan suosioonsa,

pysytäänpä ystävinä, se ei paljon maksa.

Mutta ensin toimitan tuon äijän hautaan,

sitten riennän valitellen lemmittyni luo.

Paista aurinko, kun lähden kulkemaan;

ihailen varjoani, kunnes peilin saan.

.

3

Was ever woman in this humour woo'd?
Was ever woman in this humour won?
I'll have her; but I will not keep her long.
What! I, that kill'd her husband and his father,
To take her in her heart's extremest hate,
With curses in her mouth, tears in her eyes,
The bleeding witness of her hatred by;
Having God, her conscience, and these bars
against me,
And I nothing to back my suit at all,
But the plain devil and dissembling looks,
And yet to win her, all the world to nothing!
Ha!
Hath she forgot already that brave prince,
Edward, her lord, whom I, some three months since,
Stabb'd in my angry mood at Tewksbury?
A sweeter and a lovelier gentleman,
Framed in the prodigality of nature,
Young, valiant, wise, and, no doubt, right royal,
The spacious world cannot again afford
And will she yet debase her eyes on me,
That cropp'd the golden prime of this sweet prince,
And made her widow to a woful bed?
On me, whose all not equals Edward's moiety?
On me, that halt and am unshapen thus?
My dukedom to a beggarly denier,
I do mistake my person all this while:
Upon my life, she finds, although I cannot,
Myself to be a marvellous proper man.
I'll be at charges for a looking-glass,
And entertain some score or two of tailors,
To study fashions to adorn my body:
Since I am crept in favour with myself,
Will maintain it with some little cost.
But first I'll turn yon fellow in his grave;
And then return lamenting to my love.
Shine out, fair sun, till I have bought a glass,
That I may see my shadow as I pass.

.

4

Richard III, Richardin monologi kohdassa 21.50-23.50; I näytöksen toinen kohtaus alkaa kohdasta 9.50.

http://www.youtube.com/watch?v=WXEOAFiOGAE 

***.

Richard III, lyhennetty animaatioversio, Richardin monologin lyhennetty versio kohdassa 4.40-4.55; ensimmäisen näytöksen toinen kohtaus heti ennen kyseistä kohtaa.

http://www.youtube.com/watch?v=Tak5nFcROkA 

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rikhard_III_%28n%C3%A4ytelm%C3%A4%29

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rikhard_III

http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_III_%28play%29

http://shakespeare.mit.edu/richardiii/full.html

http://cdon.fi/elokuvat/richard_iii-7487505?gclid=CITao7rj0LgCFSx7cAod7CYA4A

http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510294901

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Holmberg

http://news.sudanvisiondaily.com/details.html?rsnpid=218689http://en.wikipedia.org/wiki/Richard_III_%281955_film%29

‘You, who like myself are many and no one’

William Shakespeare

. 

A life of allegory

. 

In his ingenious image of the framing of Shake-speare upon Muses’ anvil, [Ben] Johnson, who knew Shakespeare so well, foreshadows what Jorge Luis Borges unravels in the greatest of all his brief allegories of Shakespeare’s live.

. 

To begin with, says Borges, ‘There was no one in him.’ His words were copious, but behind his face ‘there was only a bit of coldness, a dream dreamt by no one.’ How then, to fill that brain, that doomed forehead which looks out from the Droeshout engraving on the title page of the Folio (Fig. 1)?. Was reading the answer? With his little bit of Latin, Shakespeare began to find out. It was not enough. Was living to the moment the answer? He ‘let himself be initiated by Anne Hathaway one long June afternoon’ – a woman eight years his senior, she was six months pregnant when they married. It was not enough.

. 

He goes to London and becomes an actor. He gains a singular satisfaction from impersonating other beings. But still this is not enough, so he begins to imagining other beings. He writes plays himself.

. 

And so, while his flesh fullfilled its destiny as flesh in taverns and brothels of London, the soul that inhabited him was Caesar, who disregards augur’s admonition, and Juliet, who abhors lark, and Macbeth, who converses on the plains with the witches who are also fates. No one has ever been so many men as this man, who like the Egyptian Proteus could exhaust the guises of reality.

. 

Did he ever leave any hints in these plays as to his true identity? Borges thinks that he only did so at those moments when he recognized that identity is itself play – when Richard III says that he plays the part of many andIiago proclaims ‘I am not what I am’. His most famous passages – Hamlet’s soliloquies, Jaques’ oration on the seve ages, Prospero’s ’Our revels are ended’ – suggest that ‘existing, dreaming and acting’ are all three one and the same thing.

. 

For twenty years he persisted in that controlled hallucination, but one morning he was suddenly gripped by the tedium and the terror of being so many kings who die by the sword and so many suffering lovers who converge, diverge and melodiously expire.

. 

He sells his share in his theatre and returns to his native town. He takes up another role, that of ‘a retired impresario who has made his fortune’. He has to do something: he concerns himself with ‘loans, lawsuits and petty usury’. But

. 

History adds that before or after dying he found himself in the presence of God and told Him: ‘I who have been so many men in vain want to be one and myself.’ The voice of the Lord answered from a whirlwind: ‘Neither am I anyone; I have dreamt the world as you dreamt your work, my Shakespeare, and along the forms in my dream are you, who like myself are many and no one.’

. 

‘Are you’, not ‘is you’: the form of Shakespeare is plural. Borges called his allegory ‘Everything and Nothing’.

*

Mykistävän hienot Borges-sitaatit ovat teoksesta Jonathan Bate: The Genius of Shakespeare [s.32-33]

. 

2

Itse asiassa kukaan meistä ei ole vain yksi minuus yhdessä tietoisuus-kontekstissa. Me olemme ja meissä vaikuttaa monta eri persoonaa. Me olemme, kuten Borgesin ‘jumala-Shakespeare’: ‘many and no one’.

. 

Yksilölliseen identiteettiin ja tajuntaan sisältyvän ‘monimieli-ulottuvuuden’ oivaltaminen on yhtä aikaa sekä pelottava kokemus että pohjaton luovan toiminnan ja siitä kumpuavan mielihyvän lähde. Luova 'moneus' on paitsi tietoisuutemme koherenssia uhkaava kaaos [psykoosi] myös tietoisuutemme yksilöllisen rajoittuneisuuden sekä transgressoiva että samanaikaisesti jollain ‘korkeammalla’ tasolla integroiva ‘jumaluuden kaltainen tila’.

. 

Voimme puhua tällaisista asioista vain allegorisesti, ja heti kun esim. 'luonnon-tiedemies' tarttuu niihin, ne katoavat ja pakenevat kuin kirkas vesi tai ilma käsistämme muuttuen pelkiksi atomeiksi ja elektroneiksi vailla esteettisen tietoisuuden valoa, joka synnyttää maailman, kadoten viimein kaoottiseen tyhjyyteen, joka on niiden alkukoti: Jumala moneutena, ykseytenä eikä kenään.

. 

Vain taitelija, tuo J/jumalan ‘sukulainen’: ‘many and none’, eikä suinkaan tiedemies [joka on paholaisen väline] voi synnyttää ['inkarnoida'] maailman uudestaan jumalallisesta tyhjyydestä luomalla kokemuksensa äärettömyydestä fiktiivisiä kuvia ja ääniä, jotka saavat meidät valtoihinsa, jotka hurmaavat meidät olemalla vaikuttavampia kuin havaittu ja koettu arkinen todellisuus, olemalla 'todellisempia' kuin eksakteihin metodeihin ja kaavoihin kangistunut, luonnon väkivaltaiseen hallintaan ja manipulointiin pyrkivä, persoonallisuuden jumalallista ykseyttä ja moneutta kunnioittamaton kone-hybris.

. 

Shakespeare oli yhtä aikaa persoonallinen ja jumalallinen, mutta ei romantikkojen tarkoittamassa yksilönerollisessa mielessä vaan Borgesin monimielellisyyden ja moniminuudellisuuden merkityksessä, joka ei lankea romantikkojen megalomaanisen vitalistiseen [tyhjään ja mielettömään=ilman mieltä] solipsismiin muttei myöskään tee Shakespearesta hyötyä [jopa esteettisessä mielihyvässä] palvovien insinöörien taiteilija-robotti-marionettia. 
.
Borgesin ei-kukaan on monipersoona. Itse asiassa me jokainen olemme yksilöinä Borgesin 'moni ja ei-kukaan'.

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Jonathan_Bate

http://www.amazon.com/Jonathan-Bate/e/B001ILHIV4

http://www.amazon.com/Genius-Shakespeare-Anniversary-Jonathan-Bate/dp/0195372999/ref=sr_1_8?s=books&ie=UTF8&qid=1374779653&sr=1-8

http://en.wikipedia.org/wiki/Jorge_Luis_Borges

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jorge_Luis_Borges

http://alfonso-el-sabio.blogspot.fi/2011_07_01_archive.html

'Näkis vaan' - tragikomedinen parodia - ensimmäinen näytös, ensimmäinen kohtaus

Hmm. Kuvan nainen muistuttaa tietyin varauksin erästä S:a. Mies ei kuitenkaan muistuta lainkaan minua. Aivan liian komea meikäläiseksi (tai no - kyllä mää vielä parikymppisenä joltain näytin).
*
(Kielimafia täydentää ja viilailee Doriksen repliikkejä - viimeksi klo:19.25 - - - Oh fuck - on tämä tarkkaa puuhaa. Tulee mieleen Oscar Wilde, joka kirjoitti kerran jotenkin tähän tapaan. - - 'Tänään tein runoa koko päivän. Aamupäivällä lisäsin pilkun. Iltapäivällä poistin sen.')
*
Kommentti peeÄR - miehen kommenttiin päreessäni Ajattelemisesta ja itsepetoksesta.

peeÄR-mies kirjoitti em. päreestä:
Tämmösistä jutuista mää tykkään Rauno.
*
Mutta mitäs mää sitten teen, jos en enää luota vilosoohvisen arkumentaatio-apparaatiston pätevyyteen?

Eihän mulle jää sen jälkeen muuta konstia kuin pervormoida eli tramatisoida sanottavaani, jotta mää pystyisin sen eres jotenkin oikeuttamaan - lekitimoinnista nyt puhumattakaan.

No - ei voi mitään. Nyt vaan sitten tramatisoimaan. Noin se alkaa.
***
Prinssi Pathos ja kurtisaani Doris

Tragikomedinen parodia neljässä näytöksessä. Kirjoittanut Wille Pärekeihäs.

Ensimmäinen näytös. Ensimmäinen kohtaus.

(Prinssi Pathoksen huoneistossa).

Pathos:
'Miss olet rakas? En sun kuule ääntäs ma. Huhuu. Pilkkanasko muo piilossasi pitelet?

Doris (viereisessä huoneessa itsekseen):
'Tuo pöljä miekkonen tunteittens vallas liki järjetönnä luulottelee, ett ma häntä muka rakastan. Pitäköön luulons - vaan ma jalon, komean ja rikkaan prinssi Galahadin haluan - en tuota - suurisuista karvaturpaa (jatkaa ääneen): 'Juhuu kulta! Täältä tullaan. Paita hampaissa on mulla. Joko vuoteess asti köllöttelet sa?'

Pathos (itsekseen):
'Ah malta odottaa nyt en. Niin on kyhny olo mulla. Koht armaan kanssa petihommiin pääsen. Hän itse Kleopatraa niiss verrattomamp lienee. (viattoman näköisesti): Niin isot pojat Towerissa mulle kertoivat...'' (ääneen): 'Doris-mussukkani! Tääll odottelen sapelini kans kuin jäykkän vartioss mä seisoisin.'

Doris (itsekseen):
Tään narrimaisen pelle-prinssin, kulissien tavoin ontost kumisevan itsetunnon, ensin taivaisiin ma kohotan. Sitten hänet elävältä syön kuin pentujansa suojeleva karhunaaras uroksens ja syötyäni turhat palat Thamesiin heittelen.' (ääneen): 'Ma tulen nyt. Mut sa et heti tulla saa. Vasta tuiman sänkytaiston jälkeen otan sulta vastaan kiitoksesi tulvavuoksen kiihkeimmän. (itsekseen himokkaasti): Ma taivaallisen saan ruutipaukun nahkain alla tuta silloin itsekin, toisin kuin jos sa pelkäst ensi kosketuksest laukeaisit lailla kurjan musketin. (rauhoitellen viekkaasti): Meill tok aikaa moneen erään tän yönä vielä jää. Siks turhaan huolehdin ma. Siks älä huoli sinäkään. Ole mun. Minä sun.' (hymyilee ivallisesti, kääntyy sitten Pathoksen huoneen puolelle ja juoksee) - Uiiihh! - (tämän suureen sänkyyn vetäen paksun untuvatäkin päälleen).

Pathos (hieman häkeltyneenä mutta pateettisesti):
Oi nymfi. Sa tulit yllättäen kuni säkenöivä keijukainen hiljaa suhisevan usvarannan kaislikost. Vaan nytpä miehen työn ma teen ja sulta samall siivet siinä hommatessain nypin. Et enää karkuun lennä multa. Sen takaan tän yönä sulle kulta.

Doris (hihittää peiton alla):
Näkis vaan.

Esirippu laskee.

Toinen kohtaus.

(to be continued)
*
broadwayworld.com/article/Georgia_Shakespeare...

Anne Sofie meets William

Kielmafia tuli, vaati kahvia ja teki lisäyksiä - klo: 16.55.

Pitkästä aikaa tapasin jälleen mitä suurimman ja vastustamattomimman ihailuni kohteen - Anne Sofie von Otterin. Hän on ihana. - - Täytyy vain yrittää erottaa arvostelussaan ihailu, joka kohdistuu hänen taiteeseensa - lauluun - ja ihailu, joka on 'altistunut' hänen ulkoiselle tykövedolleen - etten sanoisi tenhovoimalleen - toisin sanoen - vulgaaristi - sex-appealilleen.

No - nämähän ovat tietysti niitä makuasioita, joten jääköön sen enempi hehkuttaminen tänne ruudun toiselle puolelle.

Mutta nauttikaapa nyt kaikki kynnelle kykenevät (ja teitähän ei näissä asioissa ole monta) Annen ja Williamin kohtaamisesta setä Erichin sävelten siivittämänä.
*

Sanottakoon kuitenkin vielä, että minulle nämä ovat jotenkin aavemaisen kauniita ja samalla pirteän suruisia/suruisen pirteitä lauluja - viimeinen on toki myös hauska. Shakespearen pelkistetty mutta erinomaisen osuva kuvakieli tunneilmaisun käytössä on saanut Korngoldista hienostuneen tulkin.

Anne Sofieta en ryhdy enempää kehumaan. Joka ei ymmärrä hänen suurta taitavuuttaan ja lahjakkuuttaan aistinvaraisesti on ilmeisesti juuri nyt Tangomarkkinoilla.

Tällä kertaa erittäin kielitaitoinen, ruotsalaisen diplomaatin tytär ja hovsångerskan laulaa englanniksi, kun taas näytteeksi (minulla on tästäkin erillinen päre viime vuodelta) annettakoon ikäänkuin bonuksena von Otterin saksaksi esittämä, Schubertin Goethen runoon säveltämä lied Erlkönig. Henkeäsalpaava tulkinta. Jäävät hevibändien naislaulajat toiseksi Anne Sofien tuskan rinnalla.
*
Anne-Sofie von Otter sings Songs to Words by William Shakespeare Op 31
Mezzo-soprano Anne Sofie von Otter sings songs to words by William Shakespeare composed by Erich Wolfgang Korngold. Pianist: Bengt Forsberg.
*

Lisään taustoja selventävän linkin videon ensimmäisestä, sydäntä sykähdyttävästä laulusta, Desdemona's Song (Othello ) sekä sen tekstin - http://www.recmusic.org/lieder/get_text.html?TextId=14898.

*
http://en.wikipedia.org/wiki/Anne_Sofie_von_Otter
http://en.wikipedia.org/wiki/Erich_Wolfgang_Korngold

http://www.kuhmofestival.fi/maanantai25.html