Maa, kalvas äiti eli opetuksia tuhkasta [Media ja identiteetti 4]

Yläkuva:  Volcano plume on 17 April 2010. - Alakuva:  The Iceland volcano Eyjafjallajokull sends ash into the air just prior to sunset.
*
The fact that a cloud from a minor volcanic eruption in Iceland—a small disturbance in the complex mechanism of life on the Earth—can bring to a standstill the aerial traffic over an entire continent is a reminder of how, with all its power to transform nature, humankind remains just another species on the planet Earth. - [Žižek].
*
Our readiness to assume guilt for the threats to our environment is deceptively reassuring: We like to be guilty since, if we are guilty, then it all depends on us - - [Mielestäni tämä Zizekin kommentti osuu etenkin kestävän kehityksen markkinatalouden eli [puna]vihreitten harhaoletukseen, jonka mukaan yksilö voisi vapaasti ja itsenäisesti [markkinataloussubjektin lailla] itse vaikuttaa vakavasti otettavalla ja merkityksellisellä tavalla kapitalismin massiivisen saastutus-koneiston muuttamiseen tai edes rajoittamiseen].

*
[Kielimafia lisäsi PS.:n - 26.7]

I
1
Päreen lainaus on Media ja identiteetti-seminaarikoosteen viimeisestä artikkelista, jossa Slavoj Zizek Islannin 2010 tulivuorenpurkausta esimerkkinä käyttäen pohtii sekä median roolia uhkien ja katastrofien tiedottamisessa, tieteen epävarmuuksia asiantuntevuuden kaavussa että tulevaisuuden globaalin politiikan vaihtoehtoja, joilla valtavaa ekologiseen muutokseen ja [myös] siitä seuraavaan väestömassojen väistämättömään liikkumiseen mantereilta toisille voitaisiin varautua. Toisin sanoen - minkälainen politiikka pystyy ehkäisemään erityyppisten katastrofien syntymistä ja kontrolloimaan niiden globaaleja seuraus-vaikutuksia.

2
Paradoksaalista on kuitenkin se, että moderni teknologia tekee sivilisaatioistamme entistä haavoittuvampia luonnonmullistusten suhteen, koska ne  suunnitellaan ja rakennetaan ilmaston ja ylipäätään luonnonolosuhteitten status quon eli muuttumattomuuden oletukselle ja varaan.

Ihmisen ympäristöä/luontoa nopeasti muuttavaa 'sopeutumista' mutta samanaikaisesti biologisesti hidasta adaptaatiota [mikä on ominaista varsinkin kehittyneemmille lajeille] voisi pitää jopa itseään kopioimaan determinoidun geenin ylläpitämänä evoluutioon itseensä sisältyvänä 'ohjelmointivirheenä',  joka johtaa lajin liikakasvun kautta amokiin ja tuhoon myös ihmislajin tapauksessa [*] - - ainakin niin kauan, kun ihmiset tekno-busines-median turruttamissa mielikuvissaan uskovat spontaaniin, jatkuvaan tai muka kestävään kapitalistiseen kasvuperiaatteeseen - rationaalisesti itsekkäisiin intresseihin sitoutuneena eli 'vapaasti'.

On tullut aika muuttaa sekä 'aivosysteemiä' että elämissysteemiä - - tai luovuttaa, painaa kaasua ja ajaa ilman jarruja helvettiin...

 [*] Laji lisääntyy nopeasti erikoistumisen toimiessa sopeutumista helpottavana 'innovaationa', mikä kuitenkin merkitsee myös, että koko populaatio rakenteineen altistuu vakavasti perustaville ympäristömuutoksille ja ajautuu nopeasti sukupuuttoon, mikäli sen elinolosuhteet oleellisisilta osiltaan heikentyvät].

II
Opetuksia tuhkasta

Maa, kalvas äiti [Erde, bleiche Mutter]

[....]
Paradigmaattinen kategoria, joka paljastaa tieteen avuttomuuden ja samalla peittää sen asiantuntijavakuuttelun pettävään verhoon, on 'raja-arvo': kuinka paljon voimme vielä 'turvallisesti' saastuttaa ympäristöämme, kuinka paljon paljon fossiilisia polttoaineita voimme vielä polttaa, kuinka suuri määrä myrkyllistä ainetta ei uhkaa terveyttämme, ja niin edelleen [tai rasistisessa versiossa, kuinka monta ulkomaalaista yhteiskuntamme voi integroida vaarantamatta identiteettiämme].

Ilmeinen ongelma on siinä, että tilanteen läpinäkymättömyydestä johtuen jokainen 'raja-arvo' on muodoltaan osaksi fiktiota, mielivaltaista symbolista interventiota reaaliseen. Voimmeko todella olla varmoja siitä, että lääkärien määräämä verensokerin arvo on oikea siten, että sen ylittyessä olemme vaarassa ja sen alla turvassa?

Tästä tietomme rajoittuneisuudesta ei missään mielessä seuraa, että meidän ei pitäisi liioitella ekologista uhkaa. Meidän tulisi päinvastoin olla yhä varovaisempia sen suhteen, koska tilanne on perustavanlaatuisesti ennakoimaton. Viimeaikaiset epävarmuudet ilmaston lämpenemisestä eivät tarkoita, että asiat eivät olisikaan niin vakavalla mallilla, vaan sitä, että luonnolliset ja sosiaaliset osatekijät ovat erottamattomasta toisiinsa linkittyneitä.

Tämänhetkisiin ympäristökatastrofin uhkiin liittyvä dilemma on seuraava: joko otamme ne vakavasti ja päätämme nyt toimista, jotka vaikuttavat naurettavilta, jos katastrofia ei tulekaan, tai emme tee mitään, ja menetämme kaiken katastrofin sattuessa. Ympäristökatastrofin suhteen ei ole keskitietä.

Tällaisessa tilanteessa puhe ennakoimista, varotoimista ja riskienhallinnasta tapaa muuttua merkityksettömksi, sillä olemme tekemisissä sellaisen kanssa, mitä rumsfeldilaisessa tietoteoriassa pitäisi kutsua 'tuntemattomaksi tuntemattomaksi': emme ainoastaan ole tietämättömiä siitä, missä keikahduspiste on, vaan sen lisäksi emme tiedä edes tarkasti sitä, mitä emme tiedä.

Rumsfeldilaisesta tietoteoriasta voi todellakin oppia paljon. Tämä ilmaus viittaa tietenkin tunnettuun lausahdukseen maaliskuussa 2003, jolloin Donald Rumsfeld ryhtyi pienoiseen harrastefilosofointiin tiedetyn ja tuntemattoman suhteesta:

'On tiedettyjä tiedettyjä. Ne ovat asioita, jotka tiedämme tietävämme. On tiedettyjä tuntemattomia. On siis asioita, joista tiedämme, ettemme tiedä niitä. Mutta on myös tuntemattomia tuntemattomia. Nämä ovat asioita, joista emme tiedä, ettemme tiedä niitä'.

Hän unohti kuitenkin lisätä ratkaisevan neljännen termin: 'tuntemattomat tiedetyt': asiat, joista emme tiedä, että tiedämme ne - mikä on tarkalleen freudilainen tiedostamaton, 'tietoa, joka ei tiedä itseään', kuten Lacan tapasi sanoa.

Jos Rumsfeld kuvitteli, että pääasiallinen vaara Irakin sodassa oli 'tuntemattomat tuntemattomat', Saddamin uhkat, joista ei osattu edes epäillä, mitä ne ovat, meidän olisi vastattava, että pääasialliset vaarat ovat päinvastoin 'tuntemattomat tiedetyt', kiistetyt uskomukset ja oletukset, joiden seuraamisesta emme ole edes tietoisia. Ekologian tapauksessa nämä ovat niitä, jotka estävät meitä todella uskomasta katastrofin mahdollisuuteen, ja ne yhdistyvät 'tuntemattomiin tuntemattomiin'.

Tärkein opetus onkin, että ihmiskunnan olisi valmistauduttava elämään 'plastisemmin' ja nomadisemmin. Paikalliset tai globaalit muutokset ympäristössä saattavat luoda tarpeen ennenkuulumattomille laajan mittakaavan sosiaalisille muutoksille.

Sanokaamme, että valtava tulivuorenpurkaus tekee koko Islannista asumiskelvottoman. Mihin islantilaiset muuttaisivat? Pitäisikö heidän saada jostain maata vai hajaantua ympäri maailmaa? Mitä jos pohjois-Siperiasta tulee asuttavampi ja maanviljelylle otollisempi, ja samalla Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta tulee liian kuiva ylläpitämään suurta väestöä - kuinka väestöjen siirrot organisoitaisiin?

Kun samankaltaisia asioita tapahtui menneisyydessä, sosiaaliset muutokset tapahtuivat villin spontaanisti, väkivallan ja tuhon saattelemina. Tällainen mahdollisuus olisi nykypäivän olosuhteissa katastrofaalista, kun kaikilla valtioilla on mahdollisuus saada käsiinsä joukkotuhoaseita.

Yksi seikka on selvä: kansallinen suvereniteetti on määriteltävä radikaalisti uudelleen ja keksittävä maailmanlaajuisen yhteistoiminnan uusia muotoja. Ja entä valtavat talouden ja kulutuksen muutokset, jotka seuraavat uusista sääilmiöistä tai energian- ja vesilähteiden puutteesta? Minkälaisten päätöksentekoprosessien kautta tällaiset muutokset ratkaistaan ja toimeenpannaan?

Meidän onkin palattava tässä neljään momenttiin, joita Alain Badiou kutsuu vallankumouksellis-egalitaarisen oikeuden 'ikuiseksi ideaksi'. Se, mitä tarvitaan on:

* Jyrkän tasa-arvoista oikeutta: kaikkien ihmisten olisi maksettava sama hinta tulevista rajoituksista. Olisi siis maksettava jokaiselle yhtäläinen, maailmanlaajuinen normi energiankulutukseen, hiilidioksidipäästöihin jne.. Kehittyneet maat eivät saa myrkyttää ympäristöä nykyiseen tahtiin syyttäen kehittyviä kolmannen maailman maita Brasiliasta Kiinaan yhteisen ympäristömme raunioittamisesta nopealla kasvullaan.

* Terroria: määrättyjen suojatoimien rikkojien häikäilemätöntä rankaisua, mihin mahdollisesti liittyy liberaalien 'vapauksien' ankaraa rajoittamista ja mahdollisten lainrikkojien teknologista valvontaa.

* Voluntarismia: ainoa tapa kohdata ympäristökatastrofin uhka on sellaisten suuren mittakaavan kollektiivisten päätösten kautta, jotka ovat vastakkaisia kapitalistisen kehityksen 'spontaanin', immanentin logiikan kanssa. Jo Walter Benjamin huomautti tekstissään 'Historian käsitteestä', että nykyään vallankumouksen tehtävänä ei ole auttaa historiallista tendenssiä tai välttämättämyyttä toteutumaan, vaan 'pysäyttää historian juna', joka ajaa kohti maailmanlaajuisen katastrofin jyrkännettä - oivallus, joka on saanut uutta painoa ympäristökatastrofin mahdollisuudesta.

* Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä kaikkeen edeltävään yhdistettyä luottamusta kansaan: uskoa, että kansan suuri enemmistö tukee näitä ankaria toimenpiteitä, pitää niitä ominaan ja on valmis osallistumaan niiden toimeenpanemiseen. Pitäisi rohkeasti palauttaa terrorin ja kansaan kohdistuvan luottamuksen yhdistelmänä eräs vallankumous-egalitaarisen terrorin hahmoista: 'ilmiantaja', joka paljastaa syylliset viranomaisille [jo Enronin tapauksessa Time-lehti oli oikeassa juhliessaan todellisina julkisina sankareina sisäpiiriläisiä, jotka vihjasivat talousviranomaisille väärinkäytöksistä].

Aikoinaan kutsuimme tätä kaikkea kommunismiksi.

Slavoj Zizek

PS.
Kehotan lukemaan tarkkaan ne viimeisten kappaleiden kohdat, joissa mainitaan sana terrorismi, jottei tulisi  mitään väärinkäsityksiä siitä, mitä Badiou ja Zizek kyseisellä termillä sille annetussa asiayhteydessä tarkoittavat. Terrorismilla ei nimittäin Badioun ja Zizekin projektissa ole ideologisesti eikä praktisesti mitään tekemistä erään äärikonservatiivisen nationalisti-fasisti-psykopaatin sekä hänen yksityisesti organisoidun räjäytys- ja tappokeikkansa kanssa.
*
http://www.apeironkirjat.com/
http://www.filosofia.fi/node/5492
http://filosofia.fi/node/4885
http://fi.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://www.inthesetimes.com/article/6079/o_earth_pale_mother/ - [linkin kolumni käsittelee suppeasti samaa aihetta kuin tässä mainittu ja osaksi lainattu artikkeli, jonka Zizek on lähettänyt Janne Kurjelle]
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525538230&lang=fi
http://en.wikipedia.org/wiki/2010_eruptions_of_Eyjafjallaj%C3%B6kull
http://fi.wikipedia.org/wiki/Donald_Rumsfeld
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Walter_Benjamin
http://www.csmonitor.com/USA/2010/0416/Researchers-puzzle-over-how-long-Iceland-volcano-will-erupt

Reaalinen suhteessa elettävään - [Media ja identiteetti 3]

Alakuva: Imaginaaris-symbolisen lupaama nautinto reaalisena [jouissance]on aina houkuttelevuudessaan uhkaavaa. Se johtaa meidät kaikkien imaginaaris-symbolisten rajojen rikkoutumiseen - se hajottaa kuvittelevan mielemme ja symboliset instituutiomme.

Yläkuva: Reaalisesta pullottaa J [jouissaince], jota imaginaarinen ja symbolinen pyrkivät sekä rajoittamaan että kiihkeästi tavoittekemaan, mutta reaalinen ei ole representoitavissa - ei kuvitteellisesti eikä kielellisesti. Se on olemassaoleva mutta mahdoton, jonka kohtaamme ikäänkuin paradigmaattisesti syntymässä, seksuaalisuudessa ja kuolemassa.

Toisaalta reaalinen on kuin oikosulku, joka saattaa muuttaa ajatusjärjestelmiämme ja -systematiikkaamme - tosin ei niinkään tuon systeemin koordinaatteja kuin itse koordinoivan systeemin kokonaisuudessaan. - Näinhän ei näyttäisi tapahtuvan esim. eurorahoituskriisin ratkaisuyrityksissä, jotka itsessään ovat ongelmia, joita nuo ratkaisuyritykset ylläpitävät, jotta noidankehään ajautunut rahoitus-systeemi ei kohtaisi reaalista eli romahtaisi [ellemme sitten ajattele, että juuri tuo romahtamisen uhka itsessään on lacanilaisittain reaalinen]. - Näin ollen Kreikka ja Kreikan tämänhetkinen tilanne ylipäätään on I reaalinen totuus kapitalismista: sen heikoin ja samalla hyväksikäytetyin lenkki. II reaalinen totuus kapitalismista on USA giganttinen velkavaje, joka ilmentää reaalista uhkaamalla jakaa kansan entistä jyrkemmin kahtia: ahneisiin republikaaneihin ja kohtuullisiin liberaaleihin.
***
Tämän päreen sitaatit ovat jo aiemmin siteeratun erinomaisen seminaari-artikkelikokoelman Media ja identiteetti samannimisestä Janne Korven [kirjan tomittaja] esitelmästä - [kappalejako jälleen rr].

[....]
Reaalinen suhteessa elettävään

Elettävän alueella reaalinen on lapsi, joka kieltäytyy menemästä kouluun, koska toiset lapset kiusavat häntä ja lähettävät hänelle ilkeitä tekstiviestejä keskellä yötä. Elettävässä reaalinen on vanhus, joka on kuollut yksin kotonaan useita kuukausia sitten ja joka löydetään mädän ruumiin hajun tai maksamattomien laskujen takia.

Elettävässä reaalinen on lapsi, joka otetaan huostaan, koska hänen vanhempansa juovat ja juovat. Elettävässä reaalinen on sellaisen naisen itku, jonka poika on tappanut väkivaltaisesti useita ihmisiä ja lopuksi itsensä viimeisenä. Elettävässä reaalinen on miljoonien ihmisten yksinäisyyttä ilman ketään, jolle puhua - samalla kun 'kaikki' käyttävät Facebookia, Messengeriä, Twitteriä jne.

Reaalisen elettävän tasolla median omistavat ja tuottavat yhä isommat yhtiöt. Esimerkiksi pienkustantamot kärsivät, kuihtuvat ja katoavat. Huomiota saavien media-investointien tuottaminen vaatii aina vain enemmän investointeja, laajempia ja laajempia infrastruktuureita ja instituutioita.

Nämä suuret media-korporaatiot tekevät rahaa yllä mainituista kärsimyksistä: ne ottavat valokuvia naisesta, jonka poika tappoi kaikki nuo ihmiset ja lopuksi itsensä ja tekevät teurastuksesta Uutisen, joka myy.

Itse asiassa esimerkiksi Jokelan kouluammuskelussa media traumatisoi mahdollisesti enemmän ihmisiä kuin itse ammuskelu tehden tapahtumista traumatisoivia jopa heille, jotka eivät olleet paikalla. Sen sijaan että analysoisi elettävää, joka saa aikaan traumatisoivia tapahtumia, ja pyrkisi vaikuttamaan siihen, media itse traumatisoi - koska niin tehdään rahaa osakkeenomistajille.

Elettävän tasolla työskennellään uupumukseen asti - modernin median luomassa ympäristössä - jotta voitaisiin maksaa median kuluttamisesta, ja kun lopulta päästään kotiin raskaan työpäivän päätteeksi, ollaan liian väsyneitä kulutukseen, josta on maksettu, puhumattakaan mistään muusta.

Niinpä imaginaaris-symbolisten mahdollisuuksien tasolla uudet mediat lupaavat meille aistittavan ja ajateltavan osalta uusia ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ja vapauksia, uusia tapoja organisoida itsemme, uusia tapoja olla yhdessä - lyhyesti sanottuna imaginaaris-symbolisen aistittavan ja ajattelutavan kaikki mahdollisuudet ovat auki - samalla kun elettävän reaalisen tasolla useimpien meistä täytyy työskennellä niska limassa maksaaksemme kaiken, jotta lapsemme voisivat käyttää puhelimiaan ja Internettiä. Ja tätä kehittyvien ja kehitysmaiden vanhemmat kadehtivat meiltä.

Lyhyesti sanottuna aistittavan ulottuvuuden yhä nopeammat ja monimutkaisemmat imaginaaris-symboliset rakennelmat kohdataan reaalisena ahdistuksena, uupumisena ja kykenemättömyytenä elettävän tasolla. Siinä missä aistittavan teknologiat kehittyvät aina vain lisää, peruskeinomme käsitellä tätä kehitystä pysyvät samoina, ja reaalinen osoittaa meille rajamme. On aina vain mahdottomampaa pysyä kehityksen vauhdissa - ja tämä mahdottomuus on nimenomaan reaalinen.

Kaikki tämä tarkoittaa, että reaalinen ilmenee purkauksina. Reaalisella ei ole mitään pysyvää ilmiasua, ei omia kasvojaan. Niinpä se havaitaan aina vääristyminä, häiriöinä, jonain ylimääräisenä.

Samalla kun mahdollisuudet ovat auki aistittavan imaginaarisen ja symbolisen tasolla, reaalinen iskee kasvoillemme jokapäiväisen elämän raakana kiireenä. Meillä on niin kiire voidaksemme maksaa, ettei meillä ole aikaa sille, mistä maksamme. Sen sijaan nautimme median kuluttamisen ajatuksesta, nautinnon ajatuksesta.

Tämä muistuttaa johdannaisten osakemarkkinoita: emme maksa enää taloista tai öljystä tai tietystä osasta tiettyä yhtiötä vaan kaikenlaisista johdannaisista. Elämistämme on tullut maksamamme elämän johdannaisia.

Aistittava ja elettävä liikkuvat aina vain kauemmaksi toisistaan. Imaginaaris-symbolinen aistittava lupaa kaiken, kun taas elettävän reaalisen tasolla ei jää käteen mitään.

[....]
Johtopäätöksiä

Olemme tekemisissä sellaisen median kanssa, joka sen sijaan että omaksuisi analysoivan aseman ja vaikuttaisi elettävään hedelmällisesti, jakaa lähinnä yksityistä nautintoa ja kurjuutta, ja usein nämä kaksi tekevät meistä yhä enemmän yksityisiä kärsijöitä ja nauttijoita. Tällä tavoin nautintomme ja kärsimyksemme ekonomia rakentaa poliittisia identiteettejämme niin, ettei kapitalistiselle systeemille jää varteenotettavaa vaihtoehtoa.

Emme voi haluta mitään muuta kuin kapitalismia, koska nautintomme ja kärsimyksemme sitoo meidät kapitalistiseen systeemiin siten, että jos kapitalistinen systeemi romahtaisi, psyykemme romahtaisivat - sillä niitä pitää koossa systeemin tarjoama yksityinen nautinto ja kärsimys. Ilman tätä yksityistä nautintoa ja kärsimystä mentaaliset solmumme haihtuisivat.

Juuri tämän takia vasemmistolla ei ole mitään sanottavaa: vasemmisto voi vaatia vain sellaisia muutoksia, jotka eivät vaikuta yksityisiin nautintoihimme ja kärsimyksiimme.

Toisin sanoen: kaikki vasemmistolle jääneet vaihtoehdot ovat tekopyhiä. Kukaan ei usko noihin vaihtoehtoihin, eivät edes vasemmistolaiset itse. Se, mitä tarvittaisiiin reaaliseen muutokseen, on perustava muutos nautinnossamme ja kärsimyksessämme. Tämä taas vaatisi perustavia muutoksia mediassa, sillä nykyaikainen yksityisyys, koko se ulottuvuus, jossa jokin on yksityistä, on median luomaa [yksityissähköpostit ja kännykät salasanoineen, DVD:t, MP3-soittimet etc., lyhyesti sanottuna kaikki ne signifioijat, jotka ikäänkun yhdistämällä ihmisiä eristävät heidät yksityisten signifioijamasojen sisään].

Tämä on artikkelini perustava teesi: jotta meillä voisi olla uusia poliittisia identiteettejä, uusia poliittisia vaihtoehtoja, uusia tapoja nauttia ja kärsiä, tarvitsemme uudenlaisia tapoja organisoida ja käyttää mediaa, jopa ja etenkin infrastrukturaalisesti.

Tämä on määritelmän mukaan mahdotonta niin kauan kuin median omistavat isot, usein monikansalliset korporaatiot. Tämä on empiirisesti mahdotonta niin kauan kuin haluamme media-viestejä Hollywood-tehosteiden ja -tähtien kera. Tämä on mahdotonta niin kauan kuin kirjoja ostetaan niiden sievien kansien perusteella tai jokin on hyvää, sillä perusteella että kaikki puhuvat siitä.

Ja mitä tulee filosofiaan, tarvitsemme filosofiaa, joka käsitteellistää näitä nykyilmiöitä ja tilanteisiimme relevantteja utopioita. Tarvitsemme filosofiaa, joka voi työstää intellektuaalisen perintömme parhaita perintöjä - ja lacanilaiset käsitteet ovat nimenomaan näiden perinteiden huippua - ja muuttaa sen, mistä on tulossa dogmaattista jargonia, voimakkaaksi ajatteluksi. Sellainen filosofia on sellaisenaan poliittista, sanoipa se mitään niin kutsutusta reaalipolitiikasta.

Janne Kurki
*
http://www.filosofia.fi/node/5492
http://filosofia.fi/node/4885
http://www.apeironkirjat.com/Rakkaus_yksinaisyyden_aikana.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Lacan
http://www.cla.purdue.edu/english/theory/psychoanalysis/definitions/real.html
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/kurki408.htm
http://cybject.wordpress.com/2011/05/18/humanizing-the-avatar-part-15-avatars-and-the-name-of-the-father/
http://www.lacan.com/symptom/?p=38

A boy named Sue ja poika nimeltä Päivi - [Media ja identiteetti 2]

Kumman oven sinä valitset? Ja miksi?

I
1
Tämä lainaus on eräs alaluku Paul Verhaeghen edellisessä päreessäni siteeraamasta seminaariesitelmästä. Kyseessä oli varsin abstrakti ja teoreettinen yhteenveto/lopetuskappale kuten esitelmän teoreettisen näkymän selventävä 1. lukukin. Luvuissa 2 ja 3 Verhaeghe kirjoittaa konkreettisemmin ja ajankohtaisemmin. On kyse hämmennyksestä sukupuoli-identiteetin suhteen aikana, jolloin selkeät symboliset viestit ja mallit maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä ovat jatkuvasti yhtä aikaa sekä kärjistymässä että hämärtymässä ja jopa hajoamassa, mikä tilanne aiheuttaa pikemminkin suurta epävarmuutta ja ahdistusta kuin vapautumisen elämyksiä. Alkuperäisen tai ylipäätään herrasignifioijana toimivan Toisen useimmiten korvannut perverssi Toinen eli bisnes-julkisuutta lobbaava media on yksi tämän identiteetti-diffuusion merkittävimpiä aiheuttajia sekä ylläpitäjiä.

2
2. Ongelma Toisen kanssa

[....]
Reaalisen epävarmuus

Tässä toisessa vastauksessa eksistentiaaliseen kriisiin identiteetti typistyy seksuaaliseen identiteettiin. Kulttuuriin perustuvan, vakauttavan sukupuolenmuodostuksen katoaminen tarkoittaa siirtymistä biologiseen määrittelyyn. Yksinkertaisesti ilmaisten tämä merkitsee taantumista kaikkiin niihin piirteisiin, jotka ovat tekemisissä lisääntymisen kanssa.

Kaiken on oltava selvästi esillä: nuoruuden ja voiman yhdistettyä ruumin oikeisiin mittasuhteisiin ja puhtaaseen hipiään: 'Minä Tarzan, sinä Jane'. Tässä näyttäisi olevan uusi rakkauden kaava. Valitettavasti se ei riitä vakaalta tuntuvaan identiteettiin juuri siksi, että symbolinen määritys ei tue sitä.

Tunne siitä, ettei ole riittävän maskuliininen tai feminiininen, on saavuttanut dramaattiset mittasuhteet. Tämä on kivuliaalla tavalla vastakkaista sen illuusion kanssa, että varmuus näissä asioissa löytyisi itse alastomasta todellisuudesta. Joku - niin - joku ruumis [some body] on biologisesti mies tai nainen, tästä on harvoin epäilystäkään Mutta olenko tarpeeksi miehekäs tai naisellinen?

Löytääksemme varmuuden meidän on oltava tekemisissä Toisen kanssa, siis maskuliinisen ja feminiinisyyden kulttuurisen määrityksen kanssa. Kun Toinen on menettänyt auktoriteettinsa, vallitsee epävarmuus, ja nykyään vastaukset antaa media, erityisesti nykyiset trendilehdet, joiden etusivujen retorisia kysymyksiä ['Mikä on ihannepainosi?, Minkä kokoiset rintojeni pitäisi olla?] kuvitetaan yleensä tavalla, joka ei jätä epäilyä oikeasta vastauksesta.

Tällä välin niin kutsuttu sukupuoli-dysforia on noussut entistä enemmän esiin. Sukupuolen symbolisen määrityksen epävarmuuden lisääntyminen on jättänyt kasvavan joukon nuoria biseksuaalisuuden ei-kenenkään-maalle, koska heidän on mahdotonta valita.

Äskettäin julkaistussa artikkelissaan Patricia Gherovici osoittaa osuvasti, että tämä on nykyaikainen muoto sukupuolta koskevasta hysteerisestä kysymyksestä: 'Olenko bi-seksuaali vai en?' Omassa luennassani tämä on jälleen yksi osoitus herrasignifioijan ja sen il y a de l´un- vaikutuksen [on olemassa yksi-vaikutuksen] katoamisesta.

Jos mieheksi ja naiseksi tuleminen hämärtyy, vaihtoehtojen välillä viipyilystä ja päättämättömyydestä tulee väistämätöntä. Lacanin metafora kahdesta junan vessan ohittavasta lapsesta, jotka pohtivat, saapuivatko he 'Miehiin' vai 'Naisiin', ei selvästikään päde enää, ja sitä täydennetään kolmannella vaihtoehdolla. Tai tarkemmin vaihtoehdon poissaololla.

Tämä on itse asiassa jo todellisuutta. Kun annoin tämän esimerkin sukupuolentutkimuksen kurssillani, sain seuraavana päivänä useilta opiskelijoilta sähköposteja, joissa oli kuvia niin sanotuista 'sukupuolineutraaleista' vessoista amerikkalaisissa yliopistoissa.

Biseksuaalisuuden lisääntyminen sukupuolen biologiseen määritykseen palaamisen takia on vähintäinkin todella paradoksaalista. Asia on sitäkin oudompi sen takia, että olemme ensimmäinen sukupolvi, jolla on käytössään tehokas ehkäisy; nykyään seksuaalisuus ja lisääntyminen voidaan erottaa toisistaan. Tämän teknisen erottamisen tärkein seuraus on se, että olemme ihmishistorian ensimmäinen sukupolvi, jolle seksi tarkoittaa vain mielihyvää ilman jatkuvaa pelkoa raskaaksi tulemisesta.

Tässä kohtaa herää valitettavasti atavistinen ahdistus. Viimeisessä teoriassa oidipuskompleksista [Seminaarissa XVII] Lacan huomauttaa, että jouissance on uhkaavaa ja että klassinen oidipaalinen ratkaisu on vain defensiivinen kolmijako, jossa äiti saa mahdottoman jouissancen ja isä suuren kieltäjän osan.

Tänään tämä tyypillisen neuroottinen ratkaisu korvataan yhä useammin perversseillä vaihtoehdoilla median esittäessä viestintuojaa. Tätä käsittelee artikkelini kolmas ja viimeinen osa.

Paul Verhaeghe - sitaatti esitelmästä Identiteetti etsimässä peiliä - [kappalejaot rr]

II
1
http://www.youtube.com/watch?v=-1BJfDvSITY
Johnny Cash - A boy named Sue

2
http://www.youtube.com/watch?v=nR5SIgtcXY4&playnext=1&list=PL78180A1B953F8DA5
Leevi and The Leavings - Poika nimeltä Päivi
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/07/identiteetti-etsimassa-peilia.html
http://www.filosofia.fi/node/5492
http://filosofia.fi/node/4885
http://www.apeironkirjat.com/Rakkaus_yksinaisyyden_aikana.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Lacan
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/kurki408.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Atavismi
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525538230&lang=fi
http://courses.nus.edu.sg/course/elljwp/lacan.htm