August 22, 2014

Pub-rockin kuningas ja The Strypesin isoisä: Dr. Feelgood

She Does It Right, Roxette & interview. Filmed 19.07.1975 in Kuusrock Festival, Oulu, Finland (Iltatähti, TV2 YLE).
.
Perustava syy, miksi tämä bändi [tässä alkuperäisessä muodossaan] miellytti ja miellyttää minua edelleen, on se hillitön energia, jota sen esiintyminen pursuaa, sen esittämien kappaleitten äärimmäisen karu yksinkertaisuus, jota kiidätetään rytmillä, joka paukuttaa eteenpäin kuin kone. Se ei turhia keekoile tai hienostele, eikä ole mitään tekemällä tehtyä yliteatraalista hevipelleilyä tai virtuoosimaista mutta puuduttavan tyhjää kitarasoolopilitystä. Tästä paketista pursuaa rehellisyys: hiki, tuska ja kirosanat.
.
Muistan elävästi, kun näin tämän ohjelman televisiosta kesällä 1975. Olin ällikällä lyöty. Melkein jäi Hurriganeskin toiseksi. Äänityksen taso nyt on mitä on, mutta olkoon, koska bändin viesti menee perille näinkin. Englannin paras boogie-kone, totesi Joe ‘The Clash’ Strummer vuosia myöhemmin.
*
Stupidity [Dr. Feelgood live 1975/76]
*

24 comments:

Rauno Rasanen said...

Tietysti tällaisenkin populaarimusiikin kuunteleminen puuduttaa nopeasti [jos kohta kaiken musiikin kuunteleminen lukuun ottamatta parasta klassista, joka ei puuduta ikinä], mutta jos olen siihen 1975 jälkeen palannut vähintään 3-4 vuoden välein aina yhtä innostuneena, voin kai hyvällä omalla tunnolla sanoa pitäväni siitä ihan oikeasti.

Rauno Rasanen said...

Merkittävä tekijä bändin lavaolemusta oli tietenkin kitaristi Wilko Johnsonin lavaliikehdintä. Kuin heinäseiväs olisi saanut sähköiskun ja alkanut poukkoilla ympäriinsä. Laulusolisti Lee Brilleaux [myös Wilko laulaa joissain kappaleissa muttei mitenkään kaksisesti] on rankka energiapakkaus. Kroppa vapisee ja hiki virtaa.

Riku Riemu said...

Ainakin vanhempana Wilko laulaa minusta ihan mallikkaasti. Tässä vähän huonolaatuinen pätkä, Johnny B Goode, tammikuulta Turusta. Syövästä ja melkein seitsemänkympin iästä huolimatta äijässä on vielä myös vanhaa kunnon sähköjänistä tallella.

Riku Riemu said...

Eli siis Johnny Been kakkosversio Bye Bye Johnny.

Rauno Rasanen said...

Wilko hakkaa Telecasteriaan niin, että sormet ja nivelet paukkuu. Kivun voi kuulla soundista.

Riku Riemu said...

Totta on, että kipu näkyy Wilkosta, hänellä on vähemmän energiaa kuin reilua vuotta aiemmin tehdyissä taltioinneissa. Velmun näköinen basistinsa on muuten Norman Roy-Watts, joka aikanaan bassotteli mm. tämän mestariteoksen.

Rauno Rasanen said...

Dr. Feelgood: Live At The Kursaal 1975 [erinomainen äänen laatu]

https://www.youtube.com/watch?v=RrtBlf_DDe8
*
DR FEELGOOD LIVE 1975 TV SHOW - FULL CONCERT - FEAT. WILKO JOHNSON

https://www.youtube.com/watch?v=aBBfVBqQif8

Riku Riemu said...

Vähän mysteeri minulle on, kuinka Wilko pystyy soittamaan noin hienosti tuollaisella heilumisella. Vaikkapa linkkaamasi konsertin viimeisessä kappaleessa, Route 66.

Rauno Rasanen said...

Wilko oli parhaimmillaan rockin tiukimmin soittava riffikitaristi.

Rauno Rasanen said...

HIT ME WITH YOUR RHYTHM STICK on mestariteos, ilman muuta. M. A. Numminen on esittänyt sitä, ruotsiksi.

https://www.youtube.com/watch?v=Jb3qi-1OobE

Riku Riemu said...

Kännykällä saa usein kaikkein parhaat taltioinnit, koska liiallinen tekniikka ei ole niitä pilannut. M. A. N.in esityksestä ei oikein saanut selvää, mutta Numminen on aina mestariteos.

Riku Riemu said...

Hurriganesissa ja Dr Feelgoodissa oli myös se samankaltaisuus, että kitaristi lähti varhain, sen jälkeen bändi oli vain ihan jees, muttei paljon kummempi,

Rauno Rasanen said...

Osuva pointti Feelgoodin ja Hurriganesin historiasta. Albert muuten, kuten muistat, oli ehdolla Feelgoodin kitaristiksi Wilkon jälkeen. Alppu kuitenkin lähti Hurriganesista osittain sen vuoksi, että oli hieman kyllästynyt 'monotonisemman' rockin soittamiseen ja Royals olikin jo progempaa kamaa. Se tyyli ei olisi sopinut Hurriganesiin, mutta ei se olisi sopinut myöskään Feelgoodiin.

Rauno Rasanen said...

On ihan pakko sanoa, että etenkin nuo kaksi ‘Live At The Kursaal 1975’ keikan viimeistä biisiä, ‘You schouldn’t call the Doctor (if you can’t afford the Bills)’ ja ‘Route 66’ ovat luultavasti tiukinta ikinä kuulemaani rockia, kiitos koko bändin mutta etenkin Wilkon, jonka riffitekniikka ja lavaliikunta tekevät lähtemättömän vaikutuksen.

Rauno Rasanen said...

Wilko esittelee riffiktekniikkaansa. Ei ole vaikeaa?

https://www.youtube.com/watch?v=FBfZ8VxsAUk

Riku Riemu said...

Helppoa kuin heinänteko, jos nyt aloittaa harjoittelun, aika pian pitäisi olla valmista. "Näyttää vähän samalle, mutta kuulostaa ihan erille!"

Rauno Rasanen said...

Kursaalin huvipuisto Essexissä oli Feelgoodin kotikenttä. Stupidity on äänitetty siellä.

https://www.youtube.com/watch?v=GzF0AETdRF8

http://en.wikipedia.org/wiki/Kursaal_%28amusement_park%29

Riku Riemu said...

Typeryys kuulostaa hienolta!

Rauno Rasanen said...

Tuo lyhyempi Kursaal-video on vielä parempaa materiaalia ääneltään ja kuvaltaan kuin aiempi.

Rauno Rasanen said...

http://www.amazon.com/NEW-Going-Back-Home-DVD/dp/B0006MLSJY

http://www.drfeelgood.ch/going.htm

Rauno Rasanen said...

Kun puhutaan Wilkon riffitekniikasta, tarkoitetaan Mick Green-imitoinnin lisäksi Wilkon uskomattoman tiukkaa tatsia ja taimausta. Ilman niitä hyväkin Green-tekniikka kuulostaisi vaisummalta.

http://en.wikipedia.org/wiki/Mick_Green

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=wMlhWvIh7U4

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=mPg9P1q2icA

Tämä on Wilkon erinomaisen havainnollinen tekniikkavideo She does it right'sta.

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=imTpekYHPVo