Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Wikipedia selittää lähes pelkästään kappaleen sanoitusta, josta minulle tulee mieleeni vain Morrisonin erittäin voimakas addiktio huumeisiin: "Jaahas, taas on näemmä muovikassillinen syöty!"
Sanoista iskostuu tuo "the end",muu on ainakin minulle samantekevää; houreita. Pahaenteisyys ja tuomiopäivä tulee-mentalitetti soitossa on vietynä äärimmäisyyteen asti. Itämaista mystiikkaa mukaan tuo sitar.
This is the end, beautiful friend This is the end, my only friend, the end Of our elaborate plans, the end Of everything that stands, the end No safety or surprise, the end I'll never look into your eyes, again
Olen samaa mieltä. Morrison tosiaankin oli sekopää, sekä ihmisenä että runoilijana. Muutamia teräviä hetkiä löytyy, mutta kokonaisuus on paitsi sekava myös kliseemäinen ja tekotaiteellinen.
Sanat ovat hypnoottiset, sitä ovat säveletkin. Kappale on tietysti huippu siinä mihin se pyrkii, jonkinlaisen maailmanlopun kuvaamiseen, mutta juuri sen takia en siitä ilman vahvoja varauksia pidä. Synkkyydestä iloitseminen on minusta jo perverssiä.
‘Synkkyydestä iloitseminen on minusta jo perverssiä.’
Niin taitaa olla. Mutta jos ei ole muuta mistä iloita? Jos tulevaisuus todella on niin synkkä, että toivo oikeastaan vain lisää epätoivoa toivottomassa tilanteessa? Silloin ei jää muuta kuin synkkyys ja silloin epätoivo on paradoksaalisesti meidän ainoa toivomme, iloitsimmepa siitä tai emme.
10 comments:
Wikipedia selittää lähes pelkästään kappaleen sanoitusta, josta minulle tulee mieleeni vain Morrisonin erittäin voimakas addiktio huumeisiin: "Jaahas, taas on näemmä muovikassillinen syöty!"
Sanoista iskostuu tuo "the end",muu on ainakin minulle samantekevää; houreita. Pahaenteisyys ja tuomiopäivä tulee-mentalitetti soitossa on vietynä äärimmäisyyteen asti. Itämaista mystiikkaa mukaan tuo sitar.
Pelottava se on. Pelottava.
Jostain luin nyt väitteen, että kyseessä olisi kitaralla tehty sitar-imitaatio. Oli miten oli, sitarilta se kuulostaa.
This is the end, beautiful friend
This is the end, my only friend, the end
Of our elaborate plans, the end
Of everything that stands, the end
No safety or surprise, the end
I'll never look into your eyes, again
Olen samaa mieltä. Morrison tosiaankin oli sekopää, sekä ihmisenä että runoilijana. Muutamia teräviä hetkiä löytyy, mutta kokonaisuus on paitsi sekava myös kliseemäinen ja tekotaiteellinen.
Sanat ovat hypnoottiset, sitä ovat säveletkin. Kappale on tietysti huippu siinä mihin se pyrkii, jonkinlaisen maailmanlopun kuvaamiseen, mutta juuri sen takia en siitä ilman vahvoja varauksia pidä. Synkkyydestä iloitseminen on minusta jo perverssiä.
‘Synkkyydestä iloitseminen on minusta jo perverssiä.’
Niin taitaa olla. Mutta jos ei ole muuta mistä iloita? Jos tulevaisuus todella on niin synkkä, että toivo oikeastaan vain lisää epätoivoa toivottomassa tilanteessa? Silloin ei jää muuta kuin synkkyys ja silloin epätoivo on paradoksaalisesti meidän ainoa toivomme, iloitsimmepa siitä tai emme.
Minä olen toistaiseksi onnistunut juoksemaan sitä karkuun. Joskus on pakko pysähtyä henkeä vetämään ja se saavuttaa
‘Minä olen toistaiseksi onnistunut juoksemaan sitä karkuun.’
Minä en, ainakaan kovin menestyksekkäästi.
kannattaa jossain vaiheessa tehdä u-käännös. niin synkkyys juoksee ohi kuin gebardi.
Ehhehe.
Post a Comment