Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
August 7, 2014
Mahdoton
Minua eivät kiinnosta mitkä tahansa kysymykset. Minua
kiinnostavat vain mahdottomat kysymykset.
Onko tuo mahdoton kysymys? Mikä ylipäätään on mahdoton kysymys? Onko sellaisia? Voiko sellaisiin olla vastausta? Voiko sellaisia edes esittää, olipa niihin sitten oikea vastaus tai ei? Siitä tässä on kyse, ainakin minulla. Eli jos tuo on mahdoton kysymys, niin miksi oletat, että minä voisin vastata siihen tai että ylipäätään kukaan voisi vastata siihen?
No, hiukan arkisemmin ajateltuna: minulle on aivan sama, oliko Mannerheim homo vai ei. Ei voisi vähemmän kiinnostaa.
"Linda Mack called The Unanswered Question "a study in contrasts. Strings intone slow diatonic, triadic chords; a solo trumpet asks the question seven times; the flutes try to answer the question, each time getting more and more agitated and atonal.
Leonard Bernstein added in his 1973 Norton Lectures which borrowed its title from the Ives work that the woodwinds are said to represent our human answers growing increasingly impatient and desperate, until they lose their meaning entirely.
Meanwhile, right from the very beginning, the strings have been playing their own separate music, infinitely soft and slow and sustained, never changing, never growing louder or faster, never being affected in any way by that strange question–and–answer dialogue of the trumpet and the woodwinds. Bernstein also talks about how the strings are playing tonal triads against the trumpet's non tonal phrase. In the end, when the trumpet asks the question for the last time, the strings "are quietly prolonging their pure G major triad into eternity"
Tuo mainitsemani kysymys, jos sitä lähtee kunnolla pohtimaan, sivuaa historiantutkimuksen teoreettisia kysymyksiä ja metodologiaa aika syvällisellä tasolla, joten oletin että olisit voinut olla kiinnostunut.
Sammalkieli, ymmärrän kyllä, että ongelma on metodisesti syvällinen ja laaja, mutta se ei nyt todellakaan kiinnosta, koska emme tietääkseni ja ymmärtääkseni pysty tässäkään asiassa vakuuttavasti todistamaan puolesta tai vastaan ainakaan evidenssin perusteella. Vastaus jää tulkinnalliseksi.
Mahdoton kysymys kiinnostaa sen vuoksi, että modaaliloogisesti joudumme aina päättämään, enemmän tai vähemmän tietoisesti, millä ehdoilla mitäkin voidaan sanoa ja miten paljon noita ehtoja sitten on lupa rikkoa joutumatta esim. hölmön tai fanaatikon kirjoihin. Luonnossa ei kuitenkaan ole modaaliloogisia ehtoja [*] vaan niissä on kyse inhimillisen ajattelun kielelliseen rakenteeseen sisältyvistä kieliopillisista säännöistä, jotka mahdollistavat ymmärrettävän kommunikoinnin. Tässä mielessä ei ole olemassa tosiasioita, on vain tiettyjen loogisten ehtojen puitteissa tehtyjä enemmän tai vähemmän toden kaltaisia tulkintoja.
Kielellinen tosiasia on joko metafyysinen määritelmä, common sense-oletus tai konsesus-päätös [esim. tiedeyhteisön vallitseva joltinenkin yksimielisyys]. Tosiasia itsessään sen sijaan on triviaa eli absoluuttinen itsestään selvyys, joka on mitä se on ja joka tapahtuu niin kuin se tapahtuu. Siihen meillä ei ole pääsyä, ei edes matemaattisesti, joka on merkkijärjestelmänä symbolinen representaatio ja katkaisee siten väistämättä vaistonvaraisen [ei-representoidun] suhteen olemiseen ja olemassaoloon itsessään [näin syntyy ontologinen ero].
En siis aio lähteä tähän mukaan tähän kilpailuun totuudesta tietyn metodisen todistekielipelin säännöillä, koska se naamioi tapahtuman todellisen eli strategisen luonteen loputtomaksi teoreettisen tason saivarteluksi.
Luuletko edelleenkin, että vallankumous ihan oikeasti saavutetaan sillä, että ensin todistetaan teoreettisesti vallankumouksellisen totuuden välttämättömyys? Ei taatusti saavuteta. Vallankumous toteutuu perimmältään aina voluntaristisesti eli vallankumouksellisen tahdon ja väkivallan avulla. Kaikki muut väitteet ko. asiasta ovat tekopyhiä eufemismeja. Organisoitu vallankumouksellinen etujoukko toki tarvitsee hyviä teorioita vakuuttaakseen ihmisiä, mutta teoriat ovat tässäkin asiassa pelkkiä politiikan välineitä, ei enempää. Yhtä lailla fysiikan teoriat olisivat vain ei-trivialisoitua triviaa, ellei niitä sovellettaisi teknologisesti ja osoitettaisi, että niistä on muka jotain ‘hyötyä’.
Kärjistäen ja ironisesti sanottuna puhe tosiasiasta totuutena pitäisi kieltää lailla, mikäli tuo laki itsessään ei aina jo sisältäisi ennakko-oletuksen siitä, mitä tosiasia on.
[*] Joita ovat etenkin mahdoton ja välttämätön; vahvoin varauksin myös kaiken sekaannuksen alku ja juuri eli ‘riittävä’, joka viittaa funktioon tai ylipäätään hyötyyn sekä konsensukseen eikä ole puhtaasti ainakaan modaalilooginen ehto, vaikka Hume tämän käsitteen ilmeisesti näin halusikin ymmärtää.
Käsi sydämelle nyt - pidätkö minua muka oikeasti "vakavasti otettavana" yhteiskuntatietelijänä ja marxismin teoreetikkona, vai sittenkin vähän vasemmalle kallellaan olevana satiirikkona?
No niin, sitähän minäkin.
Teoria on totta tietystä perspektiivistä käsin, ja teorialla pyritään tiettyihin tavoitteisiin. Näin käsittääkseni Nietzschekin ajatteli.
En minä sinun teoreettista asiantuntemustasi kyseenalaista. Pikemminkin ja perimmältään kyseenalaistan kaiken filosofoinnin ja lopulta koko inhimillisen ajattelun ja tietoisuuden. Ehkä juuri se jos mikä on kaikkein rankinta satiiria ja ironiaa [myös itseironiaa].
Laajemman kommentin kirjoitin jo aluperin, ennen tämän kommenttisi lukemista,‘Tarkistus’-päreeseen.
9 comments:
Vastaapa sitten siihen, oliko marski homo.
Onko tuo mahdoton kysymys? Mikä ylipäätään on mahdoton kysymys? Onko sellaisia? Voiko sellaisiin olla vastausta? Voiko sellaisia edes esittää, olipa niihin sitten oikea vastaus tai ei? Siitä tässä on kyse, ainakin minulla. Eli jos tuo on mahdoton kysymys, niin miksi oletat, että minä voisin vastata siihen tai että ylipäätään kukaan voisi vastata siihen?
No, hiukan arkisemmin ajateltuna: minulle on aivan sama, oliko Mannerheim homo vai ei. Ei voisi vähemmän kiinnostaa.
Entäpä tämä: loppuuko avaruus jossakin vai eikö se lopu?
Molemmat ovat mahdottomia vaihtoehtoja, mutta tällaisessa maailmankaikkeudessa vain selvästikin elämme.
https://www.youtube.com/watch?v=tbArUJBRRJ0
"Linda Mack called The Unanswered Question "a study in contrasts. Strings intone slow diatonic, triadic chords; a solo trumpet asks the question seven times; the flutes try to answer the question, each time getting more and more agitated and atonal.
Leonard Bernstein added in his 1973 Norton Lectures which borrowed its title from the Ives work that the woodwinds are said to represent our human answers growing increasingly impatient and desperate, until they lose their meaning entirely.
Meanwhile, right from the very beginning, the strings have been playing their own separate music, infinitely soft and slow and sustained, never changing, never growing louder or faster, never being affected in any way by that strange question–and–answer dialogue of the trumpet and the woodwinds. Bernstein also talks about how the strings are playing tonal triads against the trumpet's non tonal phrase. In the end, when the trumpet asks the question for the last time, the strings "are quietly prolonging their pure G major triad into eternity"
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Unanswered_Question
‘Molemmat ovat mahdottomia vaihtoehtoja, mutta tällaisessa maailmankaikkeudessa vain selvästikin elämme.’
Jos ne ovat mahdottomia vaihtoehtoja, niin ovatko ne enää välttämättömiä? Mahdoton ei tietääkseni ole välttämätöntä.
Rauno,
Tuo mainitsemani kysymys, jos sitä lähtee kunnolla pohtimaan, sivuaa historiantutkimuksen teoreettisia kysymyksiä ja metodologiaa aika syvällisellä tasolla, joten oletin että olisit voinut olla kiinnostunut.
Sammalkieli, ymmärrän kyllä, että ongelma on metodisesti syvällinen ja laaja, mutta se ei nyt todellakaan kiinnosta, koska emme tietääkseni ja ymmärtääkseni pysty tässäkään asiassa vakuuttavasti todistamaan puolesta tai vastaan ainakaan evidenssin perusteella. Vastaus jää tulkinnalliseksi.
Mahdoton kysymys kiinnostaa sen vuoksi, että modaaliloogisesti joudumme aina päättämään, enemmän tai vähemmän tietoisesti, millä ehdoilla mitäkin voidaan sanoa ja miten paljon noita ehtoja sitten on lupa rikkoa joutumatta esim. hölmön tai fanaatikon kirjoihin. Luonnossa ei kuitenkaan ole modaaliloogisia ehtoja [*] vaan niissä on kyse inhimillisen ajattelun kielelliseen rakenteeseen sisältyvistä kieliopillisista säännöistä, jotka mahdollistavat ymmärrettävän kommunikoinnin. Tässä mielessä ei ole olemassa tosiasioita, on vain tiettyjen loogisten ehtojen puitteissa tehtyjä enemmän tai vähemmän toden kaltaisia tulkintoja.
Kielellinen tosiasia on joko metafyysinen määritelmä, common sense-oletus tai konsesus-päätös [esim. tiedeyhteisön vallitseva joltinenkin yksimielisyys]. Tosiasia itsessään sen sijaan on triviaa eli absoluuttinen itsestään selvyys, joka on mitä se on ja joka tapahtuu niin kuin se tapahtuu. Siihen meillä ei ole pääsyä, ei edes matemaattisesti, joka on merkkijärjestelmänä symbolinen representaatio ja katkaisee siten väistämättä vaistonvaraisen [ei-representoidun] suhteen olemiseen ja olemassaoloon itsessään [näin syntyy ontologinen ero].
En siis aio lähteä tähän mukaan tähän kilpailuun totuudesta tietyn metodisen todistekielipelin säännöillä, koska se naamioi tapahtuman todellisen eli strategisen luonteen loputtomaksi teoreettisen tason saivarteluksi.
Luuletko edelleenkin, että vallankumous ihan oikeasti saavutetaan sillä, että ensin todistetaan teoreettisesti vallankumouksellisen totuuden välttämättömyys? Ei taatusti saavuteta. Vallankumous toteutuu perimmältään aina voluntaristisesti eli vallankumouksellisen tahdon ja väkivallan avulla. Kaikki muut väitteet ko. asiasta ovat tekopyhiä eufemismeja. Organisoitu vallankumouksellinen etujoukko toki tarvitsee hyviä teorioita vakuuttaakseen ihmisiä, mutta teoriat ovat tässäkin asiassa pelkkiä politiikan välineitä, ei enempää. Yhtä lailla fysiikan teoriat olisivat vain ei-trivialisoitua triviaa, ellei niitä sovellettaisi teknologisesti ja osoitettaisi, että niistä on muka jotain ‘hyötyä’.
Kärjistäen ja ironisesti sanottuna puhe tosiasiasta totuutena pitäisi kieltää lailla, mikäli tuo laki itsessään ei aina jo sisältäisi ennakko-oletuksen siitä, mitä tosiasia on.
[*] Joita ovat etenkin mahdoton ja välttämätön; vahvoin varauksin myös kaiken sekaannuksen alku ja juuri eli ‘riittävä’, joka viittaa funktioon tai ylipäätään hyötyyn sekä konsensukseen eikä ole puhtaasti ainakaan modaalilooginen ehto, vaikka Hume tämän käsitteen ilmeisesti näin halusikin ymmärtää.
Käsi sydämelle nyt - pidätkö minua muka oikeasti "vakavasti otettavana" yhteiskuntatietelijänä ja marxismin teoreetikkona, vai sittenkin vähän vasemmalle kallellaan olevana satiirikkona?
No niin, sitähän minäkin.
Teoria on totta tietystä perspektiivistä käsin, ja teorialla pyritään tiettyihin tavoitteisiin. Näin käsittääkseni Nietzschekin ajatteli.
En minä sinun teoreettista asiantuntemustasi kyseenalaista. Pikemminkin ja perimmältään kyseenalaistan kaiken filosofoinnin ja lopulta koko inhimillisen ajattelun ja tietoisuuden. Ehkä juuri se jos mikä on kaikkein rankinta satiiria ja ironiaa [myös itseironiaa].
Laajemman kommentin kirjoitin jo aluperin, ennen tämän kommenttisi lukemista,‘Tarkistus’-päreeseen.
Post a Comment