August 11, 2013

Eikö Suomi osaa elvyttää itseään oikein? Vai eikö ‘oikeisto-Suomi’ halua elvyttää, koska elvyttäminen kuulemma aiheuttaa ’häiriöitä’ vapaan markkinatalouden itseään automaatin lailla säätelevään paretotehokkuuteen uhaten näin pienentää suur[liikepankki]yritysten taivaisiin asti maksimoituja voittomarginaaleja? - - Oletteko muuten huomanneet, miten suuryhtiöt ryhtyivät yhä lisääntyvässä määrin antamaan potkuja työntekijöilleen, kun niille oli ensin myönnetty merkittäviä yhteisöverohelpotuksia? Paretotehokkuutta? Jo vain.


Talouselvytys tarkoittaa pyrkimystä lisätä kansantalouden kysyntää (kulutusta tai investointeja), yleensä taantuman tai laman kääntämiseksi nousuun.
Taloustieteen vallitsevan uusklassisen katsannon mukaan keskeistä on riittävän alhainen rahan korko. Tällöin vähemmänkin tuottavat investoinnit muuttuvat kannattaviksi, kun niihin saa lainarahaa mainittua tuottoa alemmalla korolla. Siten yritysten ja ihmisten kannattaa investoida enemmän. Ks. rahapolitiikka.
Keynesiläiset korostavat finanssipoliittista elvytystä, jossa pienennetään julkisen talouden ylijäämää tai kasvatetaan sen alijäämää, siis esimerkiksi valtio ottaa velkaa. Tämä tehdään yleensä keventämällä verotusta ja/tai lisäämällä julkisia menoja, esimerkiksi julkisia investointeja, julkista kulutusta ja tulonsiirtoja, mm. tukiaisia ja sosiaaliturvaa. Tällaisia tukiaisia voivat olla myös pelastuspaketit kaatumassa oleville yrityksille, esimerkiksi useiden autotehtaiden pelastuspaketit vuosien 2008-2009 finanssikriisissä Yhdysvalloissa.
.

Argumentteja elvytystä vastaan

Kuuluisan taloustieteilijän Joseph Schumpeterin mukaan vain markkinoiden spontaani toipuminen kriisistä on kestävää, kun taas valtion elvytys "lisää vikasäätöön uuden vikasäädön, joka sekin pitää purkaa, mikä uhkaa taloutta uudella kriisillä." Finanssikriisin 2008-2009 syinä olivat liika halpa luotto, liika velkaantuminen ja liiat huonot investoinnit. Elvytys tarkoittaa, että hallitukset yrittävät "parantaa" kriisin "vieläkin halvemmilla luotoilla, suuremmalla velkaantumisella sekä huonojen investointien ja ylituotannon tukemisella ja suojelemisella - asuntosektorilla, autoteollisuudessa ja kaikkialla siltä väliltä"
*
Talouden yllättävä mallimaa
Tommi Uschanov
HS.fi., 11.8
Missä maassa on EU:n alhaisin työttömyys? Harvassa lienevät ne suomalaiset, jotka osaavat ilman Googlea valita 28 vaihtoehdosta oikean.
EU:n tilastolaitoksen Eurostatin mukaan Itävallan työttömyysaste oli kesäkuussa 4,6 prosenttia kausivaihtelusta puhdistettuna. Alle 25-vuotiaiden nuorisotyöttömyys oli 9,3 prosenttia, nuorilla miehillä 8,7. Suomen vastaavat luvut olivat vertailun vuoksi 8,0, 20,7 ja 24,3 prosenttia.
Suomen koko kahden viime vuosikymmenen alin työttömyysaste oli vuonna 2008, juuri ennen finanssikriisin alkua: noin 6 prosenttia. Sekin oli neljänneksen korkeampi kuin Itävallan tämänhetkinen 4,6 prosenttia.
Itävallan ihmettä ei näytä voivan selittää mikään, mitä Suomen julkisessa keskustelussa tarjotaan lääkkeeksi talousvaivoihin.
Devalvoitavissa oleva valuutta? Ei, Itävalta on euromaa.
Tehokkaat työmarkkinat? Ne ovat varsin jäykät, ja ay-liike on vahva hyvin vanhakantaisella tavalla.
Suuret ja kannustavat tuloerot? Tulonjaon epätasaisuutta kuvaava Gini-indeksi on 0,263 (Suomessa 0,268).
Matalat verot? Veroaste oli viime vuonna 43,4 prosenttia (Suomen 43,6 prosenttia). Pienet yksikkötyökustannukset? Viime vuonna yksityisen sektorin työtunti maksoi 30,50 euroa (Suomessa 30,80 euroa).
Työurien pidentäminen? Itävalta on Euroopan musta lammas – vanhuuseläkkeille jäävien keski-ikä on alle 59 vuotta, kun se Suomessa on 63 vuotta.
Työttömyyden epäsuhta on siten aavemainen, lähes yliluonnollinen.
Tärkein selitys Itävallan ihmeelle on se, josta Suomessa on kiellettyä puhua: keynesiläinen suhdannepolitiikka. Täällä siihen viitataan kammoksuen "velkaelvytyksenä".
Itävallassa tehtiin kapitalismin kultaisina vuosina 1960–70-luvulla tietoinen linjapäätös: velkaantumisen voi hyväksyä, kunhan se vähentää työttömyyttä eikä riistäydy täysin käsistä. Liittokanslerina 1970–83 toiminut Bruno Kreisky, Itävallan Kekkonen, sanoi vuonna 1979: "Muutama miljardi velkaa vie yöuniani vähemmän kuin muutama satatuhatta työtöntä."
Koska ei oltu Suomessa, Kreisky voitti vaalit – neljättä kertaa peräkkäin. Ja hänen linjansa on pitänyt.
Työttömyyden ja eläkeiän ohella kolmas tärkeä talousluku, joka erottaa Itävallan Suomesta, onkin valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen. Suomessa se on noin 55 prosenttia, Itävallassa noin 75 prosenttia.
Ei kuitenkaan ole merkkejä siitä, että Itävallan velka olisi talouden kantokyvylle liian suuri. Se ei ole lähelläkään Italian ja Portugalin (noin 125 prosenttia) tai Kreikan (yli 160 prosenttia) lukemia, vaan on alempi kuin jopa velanpelostaan usein kiitellyllä Saksalla (82 prosenttia). Kolmesta suuresta luottoluokittajasta kaksi antaa Itävallalle parhaan arvosanan AAA. Kolmannen arvio on AA+. Ero on kuin kouluarvosanojen 10 ja 10–.
Miksi velkaelvytys sitten ei karkaa käsistä? Koska työttömyys on jo valmiiksi niin vähäistä. Mitä vähemmän työttömiä on, sitä enemmän elvytysrahaa on tietenkin käytettävissä yksittäistä työtöntä kohti.
Velkaelvytyksen salaisuus ei ole velan koossa vaan siinä, että velka, olkoonpa pieni tai suuri, käytetään mahdollisimman elvyttävästi eikä johonkin muuhun tarkoitukseen. Ellei näin ole, isokaan lisävelka ei elvytä. Jos taas on, pienikin elvyttää.
*
http://www.hs.fi/sunnuntai/Talouden+yll%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4+mallimaa/a1376105969278?ref=hs-hitaat-e-4

4 comments:

Anonymous said...

"Oletteko muuten huomanneet, miten suuryhtiöt ryhtyivät yhä lisääntyvässä määrin antamaan potkuja työntekijöilleen, kun niille oli ensin myönnetty merkittäviä yhteisöverohelpotuksia?"

Voi teitä salaliittoteorioiden rakastajia. Oletko nyt ihan varma, että korrelaatio menee juuri noin?

Joku ajattelukykyinen voisi pitää irtisanomisia jopa todisteena siitä, että yritykset ovat oikeasti ahdingossa. Eli ettei verohelpotuksia aiheetta annettu.

Mutta turhaahan tämä on, tehän tiedätte paremmin.

Rauno Rasanen said...

Hehheh. Korrelaatio se on tämäkin.

Rauno Rasanen said...

Ai siis miten se korrelaatio tuossa menee? Tarkenna hieman.

Anonymous said...

Immanuel Wallerstein (amer. sosiologi) on "enteillyt" kapitalismin kriisivaiheita.

Oliskohan tämä sitten terminaalivaihe, se mikä tarkoittaa ihmiselläkin, että nyt on jäähyväisten aika.

Kun toivo on mennyt, on hyödytöntä elvyttää. Siksi "kykypuolueemme" joka esiintyi Toivo-puolueena on kääntynyt entistä voimakkaammin amerikkalaista talouspolitiikka kohden, vaikka Yhdysvallat ei ole selvinnyt omasta talouskriisistäänkään. Yhdysvallat ovat valtaisassa velkasuhteessa kommunistiseen valtioon, Kiinaan.

Wallersteinin ajatus on yksinkertaistettuna se, että kaksinapainen (jenkit-venäjä) maailmanvalta muuttuisi seuraavan 50-100 vuoden sisällä moninapaiseksi (eurooppa, jenkkilä, kiina, aasia, etelä-amerikka, venäjä, afrikka...).

Kiina on kiihkeästi kasvava talousmahti ja Aasiassa on kasvuvauhti ollut huimaa. Näyttäisi jo nyt siltä, että länsimaat ovat menettäneet markkina-asemaansa ja valta-asemaansa.

Niin sanotut kolmannen maailman maat eivät suostu enää olemaan vain halpatyövoimaa länsimaille, joten käykö tässä niin, että me muutumme halpatyövoiman maiksi?

Niin tai näin, kapitalismin kriisivaiheet tulevat olemaan kivuliaita. Selkeästi nationalistis-fascistiset asenteet ja ihmiskuva nostavat päätään, koska ne ovat pyrkimystä saada järjestys aikaan, ja ne jarruttavat muutosta jonka kourissa länsimaat, länsimaiden ihmiset, joutuvat elämään jonkun aikaa.

Eurooppa kouristelee markkinaliberaalien voimien kourissa, vaan mikä hoitomuoto ja lääke olisi paras? Ja kenen/keiden kannalta? Talousrikoksilla vaurastuva vähemmistö vaiko eurooppalaisten enemmistö?