Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
May 15, 2012
Zizek ja minimalistinen subjekti
Zizek osoittaa ja sanoo: 'Tuo mies [Heidegger] otti 1933 oikean askeleen väärään suuntaan'.
*
[Kielimafia tarkisti ja viilaili + linkkilisäys klo: 18.05]
I
1
Päreeni sisältää pitkähkön sitaatin Tere Vadénin filosofisesti ja poliittisesti erinomaisen kiinnostavasta syvätarkastelusta koskien kahta kapitalistista liberalismia vastaan kohdistuvan vallankumouksen merkittävää teoreetikkoa ja heidän näkemystensä eroja kirjassa Heidegger, Zizek ja vallakumous [2012]. Tulen luultavasti siteeraaman tätä kirjaa myöhemminkin, mutta sanottakoon nyt sen verran, että Slavoj Zizekin minimalistinen subjekti on juuri se subjekti, josta itse puhun esim. tietoisuutta käsittelevissä päreissäni tai kommenteissani.
Sitaatin loppupuolella esitetään myös vahvasti komppaamani Heideggerin käsitys nihilismistä, jota esim. jokin lukkoonlyöty ja valmiiksi määritelty sisällöllinen subjekti ja järki edustaa. Kaikki universaaleina esitetyt varmuudet ovat nihilistisiä. Itse oleminen tai pikemminkin olemisen [ei-minkään, tyhjyyden] mieli sen sijaan on Heideggerille epävarmuutta ja kamppailua, jossa jokin yhteiseen kielelliskulttuuriseen traditioon [käsitteen syvässä merkityksessä] sitoutunut Dasein [olipa se sitten valtio, kansa tai laajempi ihmisryhmä] yrittää ylläpitää olemisensa perinnettä tai heideggerilaisittain löytää sen uudelleen; - toisin sanoen aloittaa uudelleen sen, mikä kerran kukoisti loistavana alkuna [kreikkalais-eurooppalaisen kulttuurin alku], mutta joka sittemmin rappeutui ja etääntyi oman olemisen läheisyytensä autenttisuudesta.
Uppoamatta tässä syvemmälle Heideggerin antimodernin konservatismin mielenkiintoisiin ja syvällisiin mutta samalla runollisen abstrakteihin [filosofisesti Heidegger sen sijaan ei ole abstrakti] ja poliittisesti arveluttaviin syövereihin, kehotan tarkkaamaan Zizekin käsitystä minimaalisesta subjektista ja sen ontologisesta roolista eli mitä tuo minimaalisuus välttää [etenkin liberalistisen representationalismin hellimä oletus subjektin itseidenttisyydestä] ja mitä se kuitenkin symbolisessa olemisessaan mahdollistaa [kaikkia 'minimaalisia' subjekteja yhdistävä vastarinta kapitalistisen subjektiharhan sortoa vastaan], mikä ei tarkoita, etteikö Zizekin sitoutuneisuus symbolisen subjektin 'tyhjään' universaaliuteen 'sitouttaisi' häntä [ei kuitenkaan loogis-rationaalisesti vaan voluntaristisesti ja/tai desisionistisesti] empiirisiin valintoihin ja ratkaisuihin, jotka saavat [tyhjän subjektin vuoksi jälleen voluntaristisesti ja desisionistisesti] universaaliutensa mistäpä muusta kuin hänen subjektikäsityksensä universaalin tyhjyyden ontologiasta.
Niinpä myöskään Zizek [huolimatta minimaalisesta subjektistaan] ei voi täysin välttää subjektiuden kehää [kehämäistä subjektiivisuutta], jonka Heidegger liberalismi-kritiikissään osoittaa rationaalisen valinnan harhaksi - [Heideggerille liberaali subjekti on pistemäinen, historiaton, hengetön, 'vapaasti kelluva' [ironiaa], 'rationaalisesti' valitseva, egoistinen ja hedonistinen].
Pelkkä 'tyhjän' rakenteellisen muodon ja 'täyden' empiirisen sisällön radikaali erottaminen toisistaan kuljettaa väistämättä mukanaan ajattelun ehtojen [loogisen päättelyn] ikuisia perusongelmia, joita logiikka itsessään ei kykene koskaan lopullisesti ratkaisemaan, mutta jotka sen pitää uudelleen modifioituina yhä uudestaan esittää, toistaa ja kyseenalaistaa.
Erottaessaan subjektin tyhjän symbolisen muodon siihen usein liitetyistä metafyysis-determinististä sisällöistä [etenkin itseidenttisyys vapauden ja rationaalisuuden takeena] Zizek on [kuten todettiin] pyrkinyt samalla osoittamaan, että minimalistinen subjekti toimii universaalin vapauden ja tasa-arvon voluntaristisena [tahdottuna] eikä suinkaan metafyysisesti ja deterministisesti [dogmaattisesti] oletettuna perustana.
Tällainen ajatus-operaatio ei onnistu uskottavasti ilman tiettyä dialektista kikkailua [joka siis johtaa loogisesti voluntarismiin tai jopa desisionismiin], mutta silti se on yrityksenä [ainakin subjektikäsityksen osalta] erinomaisen kiitettävä.
2
Vallankumouksellisilla on yksi yhteinen lähtökohta minimalistisessa subjektissa. Ongelmaksi vain edelleenkin jää, millä tavoin pelkästään tuo tyhjä mutta kaikkia yhdistävä symbolinen rakenne [ontologinen perusta] voi vakuuttaa mahdollisimman suuren määrän ihmisiä siitä, etteivät he löydä mistään 'sisällöllisesti lukkoonlyödystä' subjektista [imaginaarisesta itseidenttisyyden harhasta], joka hokuttelee ihmiset samastumaan mahdottomiin yliluonnollis-metafyysisiin varmuuksiin, muuta kuin kerta toisensa jälkeen uuden auktoriteetin, jonka he tuntevat kutsuvan juuri heitä [interpellaatio] ja vastaavan juuri heidän tarpeisiinsa ja ahdistuksiinsa, vapauttavan juuri heidät 'henkisesti', olipa sitten kyseessä Kirjan uskontojen Jumala, itämainen meditaatio, tieteen ikuiset totuudet, rationaalinen ideaali-järki tai kapitalistisen kulutusonnen tavoittelun itsetyytyväinen mukavuus, joka on älyllisen velttouden, tekopyhyyden ja ahneuden maanpäällinen 'Superbonus'.
Toisin sanoen ja kysyen: onko Zizekin minimalistisella subjektilla lopulta mitään sisäisesti pakottavaa voimaa [jotain, mikä ei 'mystis-psykologisesti' täytä tyhjää subjektia (koska subjektin olemassaolo on pelkkä ylimäärä/symbolinen jälki), mutta joka tuosta universaalista tyhjyydestä silti vääjäämättä ikäänkuin imperatiivisesti seuraa] vai jääkö Zizekin yritys lopulta yhtä uskonvaraiseksi kuin Kantin yritys vakuuttaa meidät siitä, että kasvaessamme ulos holhouksesta [heteronomiasta] ja aikuistuessamme itsenäisiksi [autonomisiksi, mikä ei ole sama asia kuin valinnan negatiivinen vapaus] alamme ikäänkuin huomaamattamme toimia 'vapauden kausaliteetin' ansiosta kategorista imperatiivia noudattaen?
Mutta yhtä vähän kuin Kant pystyi osoittamaan, että ihmisen voi kasvattaa velvollisuuseettiseksi ilman vahvaa uskonnollis-kulttuurista traditiota [vain rationaalista oppia tarjoten], yhtä vähän Zizek pystyy osoittamaan, että ihmiset uskovat vallankumoukseen muunakin kuin sorrettuille luvattuna naivina pelastusutopiana [ikäänkuin ideologisen sijoituksen tuottamana osinkona], josta kukaan ei kuitenkaan yksittäisesti ja henkilökohtaisesti koe olevansa vastuussa vaan elää kuten aiemminkin kapitalistisessa hyvin- ja pahoinvointivaltiossa pelkkiä oikeuksia ja vapauksia vaatien.
Zizekin tyhjä subjekti on nerokas ontologinen oivallus ja teoreettinen innovaatio, joskin mielestäni Heidegger ymmärsi paremmin sen, mitä antiliberalistinen [ja antimoderni, mikä ei tietenkään ole vasemmiston projekti] vallankumouksellisuus sisäisesti eli ideologiselta hengeltään tai henkis-aatteelliselta organisoitumiseltaan todella merkitsee.
Zizek itse jää valistuksen, modernin ja teknologian hypetyksessään jossain määrin kiinni kapitalismin 'henkeen' [sitäpaitsi sosialismihan on itse asiassa 'vain' kapitalismin määrällisesti paranneltu versio; kommunismi sen sijaan on laadullisesti jotain kerrassaan aivan muuta] ja hänestä tulee modernin pariisilaisen 'vasemmisto-kolonialismin' uusin veteraani, mikäli on lupa erittäin vapaasti muokaten siteerata Tere Vadénin väitettä Zizekin projektin luonteesta.
II
[....]
Mikä loppujen lopuksi on Zizekin syy tehdä vallankumous? Minkä takia Zizek on vallankumouksellinen. Mielenkiintoinen Zizek-teoreettinen kysymys. Zizek on aina olevinaan suorapuheinen ja brutaali, mutta sanooko hän yhtä aikaa täsmällisesti ja perustellusti, mikä on syy tehdä vallankumous ja minkä takia juuri vasemmistolainen vallankumous eikä oikeistolainen?
Zizek puhuu tietysti köyhistä ja kapitalismin umpikujista, mutta ei välttämättä vallankumouksellisuuden perusteista. Tämä on toisaalta ymmärrettävää ja oikein, koska valistus- ja subjektifilosofina ihmisten tasa-arvo ja vapaus ovat itsestään selviä lähtökohtia, jotka eivät vaadi perusteluja. Perustelujen esittäminen olisi sinänsä skandaali, koska se ottaisi vakavasti ajatuksen, että ihmiset eivät ehkä olekaan tasa-arvoisia tai että oikeudenmukaisuus ei ole tärkeää.
Sama kysymys voidaan esittää toisinkin: kuka vallankumouksen tekee ja miksi? Jos niin sanotulta vasemmistolta on jotakin on viime vuosisadan kuluessa kadonnut, niin vallankumouksellinen subjekti, proletariaatti, jonka vääjäämättä piti kapitalismi kaataa.
On ajateltu sitäkin, että edistyksen nimissä juuri subjektin käsitteestä ja kategoriasta on luovuttava, koska se sitoo vapautuksen johonkin ennalta annettuun ja ymmärrettyyn. Tässä Zizek kuitenkin on yksiselitteinen: 'Ponnistelen subjektiviteetin ongelman kanssa, koska perimmäinen päämääräni on filosofisesti puolustaa modernia, kartesiolaista subjektiviteettia.' Vallankumouksen subjekti ja filosofinen eivät ole sama asia, mutta yhtä ei ole ilman toista.
Millainen sitten on Zizekin subjekti? Zizek pyrkii sekä syömään että säästämään kakkunsa. Hän tuntee hyvin postmodernin subjektikritiikin. Kartesiolainen, moderni subjekti on kritiikin mukaan kuva muodollisesta merkitystyhjiöstä, vieraatumisesta ja kontrollinhalusta. Mutta muodollisuuden välttäminenkään ei toimi. Aina kun subjekteille annetaan jotakin tarkempaa sisältöä, joudutaan vaikeuksiin.
Ensinnäkin maailmasta löytyy ihmisiä, jotka eivät vastaa sisällöllistä subjektin määritelmää, mutta ovat silti selvästi ihmisiä [ovat esimerkiksi irrationaalisia, eivät osaa eivätkä halua osata matematiikkaa tai logiikkaa, eivät pyri subjektiuteen vaan sen hävittämiseen, eivät pyri eloonjääntiin, eivät puhu kieliopillista kieltä].
Toiseksi löytyy filosofisia perusteluja, joiden mukaan kyseinen sisältö ei ole yleispätevästi tavoiteltavaa. Yleensä sisältöjen määritelmiin on kätkeytynyt esimerkiksi ilmeisen eurooppalaisia, patriarkaalisia ja porvarillisia oletuksia, joita vastaan subjektifilosofian postkolonialistiset, feministiset, moninaiset ranskalaiset sekä jopa marxilaiset ja psykoanalyyttiset kritiikit hyökkäävät.
Niinpä Zizek ei ovelasti oikeastaan halua sanoa subjektin sisällöstä tai määritelmästä mitään, mutta hän tarvitsee subjektin, jotta vallankumous [ja filosofia, kuten Faye painottaa] olisi yleispätevä kaikille eikä vain jollekin ajalle ja paikalle, kuten Heideggerilla.
Lopputuloksena Zizekin subjekti on hänen omien sanojensa mukaan 'minimalistinen'. Subjekti on Zizekin nimi sille, että ihmisen kokemuksen kenttä on aina epätäydellinen, epäyhtenäinen, rikki ja rajalllinen. Subjektilla ei ole omaa substanssia tai sisältöä, ja se on vain rakenteellinen seikka, seuraus ihmisolemisen rajallisuudesta ja ajallisuudesta.
Kuten Zizek huomauttaa arvostellessaan Lenin heijastusteoriaa, jonka mukaan tietoisuus on eräänlainen peilikuva todellisuudesta, täydellisen tiedon ongelma ei ole se, että silmä ei näe itseään, vaan se, että tieto ylipäätään on mahdollista vain subjektin rikkoutuneesta näkökulmasta tai pikemminkin vain, kun subjekti eli rikkoutuneisuus luo tiedon kentän. Ennen subjektia tietoa ei ole ja subjektin myötä 'ontologiseen totaliteettiin' syntyy särö, rajaus, vääristymä.
Näin Zizek pyrkii säilyttämään yleispätevän subjektin tarjoamatta subjektista kuitenkaan sisällöllistä määritelmää, johon kritiikki pystyisi tarttumaan. Samalla eittämättömän nerokkaalla tempulla saadaan jopa Heideggerin ajatus rajallisuudesta sidottua subjektiviteettiin.
Koko Zizekin universalistinen ja internationalistinen vallankumousteoria on kiinni subjektin ajatuksessa. Siksi Zizekin subjektin 'minimalistisuuden' ei pidä antaa hämätä. Minimalistinen subjekti ei ole Zizekille satunnainen tai valinnanvarainen pikku lisä tai kikka, esteettinen piste iin päällä, vaan koko rakennelman koossa pitävä pultti. Zizekin filosofian kokonaishahmolle minimaalisen subjektin merkitys on maksimaalinen. Ilman sitä ei ole mitään.
Minimalistisen subjektin minimalistisuus tarkoittaa, että sillä ei ole mitään nimenomaista sisältöä, toisin kuin esimerkiksi Kantilla tai Descartesilla tai Husserlilla. Husserlin subjekti on ehkä selväpiirteisin ja sen tunnistaa, kun se tulee kadulla vastaan. Subjekti tarkoittaa, että ymmärtää, että matematiikka ja filosofia on ääretöntä, subjektilla on suunta, subjekti antaa syyn 'eurooppalaistaa' itsensä.
Vastoin tätä röykeän eurooppalaista subjektinäkemystä Zizekin subjekti on minimalistisimmillaan vain nimi sille, että mitään nimenomaista sisällöllistä subjektia ei ole. Tämä on Zizekin subjektifilosofian hegeliläinen, dialektinen kikka, jolla hän pyrkii ohittamaan kritiikin 'eurooppalaistavan' subjektin kolonialismia kohtaan. Zizekille subjekti on pelkkä muoto vailla sisältöä.
Kannattaa muistaa, että tehokkain subjektifilosofian kritiikeistä on Heideggerin kritiikki: 'nihilismiä on juuri oletus jostakin pitävästä perustasta'. Toisin sanoen Heideggerin mukaan nihilismiä on kaikki sisällöllinen subjektivismi, jossa sanotaan ihmisenä olemisen [subjektina olemisen] tarkoittavan jotakin tiettyä eli juuri tätä [esimerkiksi äärettömiä tehtäviä matematiikassa ja filosofiassa kuten Husserlilla, julkista järjenkäyttöä kuten habermasilaisessa valistuksessa, ajattelevan substanssin varmuuksia kuten Descartesilla, animal rationalea kuten filosofian historiassa].
Tämän kritiikin Zizekin subjekti välttää, koska se ei ole mitään 'juuri tätä' vaan tyhjä muoto tai pelkkä nimi. Zizek luottaa siihen, että symbolisissa järjestyksissä tarvitaan tyhjä merkki, joka ei merkitse mitään, mutta joka antaa tilan merkitykselle. Tämä tyhjä tila on subjektin jälki, joka väkivaltaisesti syntyy, kun subjektin ilmestyminen luo eli rikkoo oletetusti täyden merkityksen kentän [siis merkityksen kentän, joka jälkeenpäin näyttää subjektiuden rikkomalta, mutta joka itse asiassa on mahdollinen ja syntyy vain tuon rikkouman vuoksi].
Näin koko kysymys Zizekin ja Heideggerin eroista suhteessa subjektifilosofiaan kirjoittautuu sisään kysymykseen vallankumouksesta - siihen, mitä vallankumouksesta sanotaan, mitä siitä otetaan ja mitä siitä ei oteta. Varsinainen kipupiste on kysymys kansasta, toisin sanoen vallankumouksen subjektista. Kuka tekee vallankumouksen, mistä syystä ja millä tavalla?
[....]
Tere Vadén: Heidegger, Zizek ja vallankumous, s. 37-40 - [kappalejako RR]
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://www.gaudeamus.fi/verkkokirjakauppa/filosofia/vaden-heidegger/
http://www.hyy.fi/ajankohtaista/tere-vaden-filosofia-on-poliittista-heidegger-zizek-ja-vallankumous/
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194739800100/artikkeli/puheenaihe%20eurooppa%20kiitaa%20kohti%20tuhoa.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tere_Vad%C3%A9n
http://zizekstudies.org/index.php/ijzs/article/view/64/129
http://fi.wikipedia.org/wiki/Subjekti_(filosofia)
http://www.biography.com/people/martin-heidegger-9333549
Labels:
Filosofia,
Heidegger,
ontologia,
politiikka,
subjekti,
Tere Vadén,
Zizek
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
subjektin säilyttäminen vallankumouksessa...heh. me muutumme!
Post a Comment