Harakanvarpaita tyhjän päällä eli millaisia jälkiä jäi finanssikriisistä

Kuvassa T. Pica pica

I
1
Päreeni on tällä kertaa hiukan 'myöhässä' oleva sitaatti Timo Harakan mainiosta pamfletista Luoton loppu.

Paljon on tapahtunut sitten Harakan kirjan viimeisimpien tietojen eli toukokuun 2009, mutta silti hänen 'dekkarinsa' kokoaa luettavasti yhteen finanssikriisin eri palaset ja sen, mikä noitten palasten muodostamassa globaalin talouden uusliberalistisessa rakenteessa ei ole 2008 kriisin jälkeen muuttunut juuri lainkaan sitten mainitun toukokuun 2009.

Olen valinnut siteerattavakseni juuri tämän kohdan, koska siinä yleiskatsauksellisesti havainnollistetaan, miksi finanssirakenteita ja kapitalismia ylipäätään on niin perin vaikea muuttaa ja jälleenrakentaa.

Ensimmäinen syy on harhaluulo, jonka mukaan rahamarkkinat voidaan parantaa finanssi-elvytyksellä samaan tapaan kuin reaalitalouskin. Tästä esimerkkinä velkaansa hukkuva USA. - - 'Rajallisen rahan maailmassa pankkien elvytysrahat ovat pois ihmisten elvytyksestä.Veronmaksajia rangaistaan toiseen ja kolmanteen polveen. Wall Street on pakottanut valtiot ottamaan velkaa, joka jää maksettavaksi vielä, kun itse olemme matojen ruokaa'.

Toinen syy on oletus siitä, että kriisi on/oli pelkkä poikkeus [anomalia]. 'Pankkielvytystä jakava poliitikko viestittää, että rahajärjestelmä on kunnossa - siltä vain loppui rahat' [mutta finanssi-rahaahan voi tehdä lisää - loputtomiin?]. 'Hävityksen aiheutti poikkeuksellinen olosuhde, ei sääntö, joka on systeemin sisäinen ja siten uusiutuva'.

Poikkeussyytä vahvistaa psykologisesti luulo, jonka mukaan pankki- ja talouskriisin aiheutti ahneus. Tämä on kuitenkin liian helppo selitys, johon vetoamalla unohdetaan ja voidaan jättää huomioimatta itse talousjärjestelmän eli ideologisen, greenspanilais-friedmanilaisen, systeemin sisään rakentunut fataalien oikosulkujen ei ainoastaan todennäköisyys vaan väistämättömyys.

Kolmas ja vakavin syy on, ettei kukaan välitä, ja että finanssitalouden asiat jätetään asiantuntijoille - ikäänkuin juuri asiantuntijat [pankkianalyytikot ristiriitaisine insentiivieneen, uusliberaalin oikeiston talouspoliitikot, suuryritysjohtajat, suurpankkiirit - jopa demarit!] eivät olisi olleet finanssimaailman suurimman kuplan aiheuttajia.

2
Finanssimaailman kirurgit yrittivät vaihtaa ihmiselle kvantti-robotin aivot - tunnetuin seurauksin. Ihmisrobotti ei kuollut, mutta sai oudon hylkimisreaktion ja sille jouduttiin palauttamaan entiset ihmisaivot, koska se alkoi syödä rahaa, luottokortteja, arvopapereita ja jopa mainoksia.

Wall Street'in ja London City'n hullut finanssi-tiedemiehet kehittelevät paraikaa uusia swap-kvantti-aivoja. Ne saadaan toimimaan Troijan hevonen-viruksen avulla. Virus levittää aivoihin £€$-entsyymejä aiheuttaen niin sanotun 'snapsi-muutoksen', joka katkaisee kytkökset rahan hankintaan liittyvien sääntömekanismien väliltä. Niinpä ihmisen, johon tällaiset talousaivot on saatu modifioitua, pitäisi alkaa käyttäytyä kuin Goldman&Sachsin saaliinhimoisin hyeena, joka on koodattu vain ja yksinomaan pelaamaan ja voittamaan täsmä-swapeilla kaiken, minkä ehtii - nyt kuitenkin ilman edellä kuvattua pankkikortin-syömis-refleksiä.

3
Meidän, jotka emme halua muuttua swap-kvantti-aivoisiksi hyeenoiksi, tehtävämme on tuhota tuo johdannais-tekno-aivo[ton]-hirviö, joka asuu uusliberalistisen taloussysteemin lymypaikoissa eli Aarresaarilla [tunnetaan myös veroparatiiseina].

Siinä tehtävässä ainakin meikäläisen kaltaiselle 'diogeneettiselle' kyynikolle on elämän tarkoitusta ihan riittämiin - ellei enemmänkin.

II
[...]
Talouden romahtaessa - kun vienti, kauppa ja teollisuus sakkaavat, työpaikkoja ja yrityksiä katoaa, ei tietenkään ole muuta mahdollisutta kuin lisätä valtion velkaa ja julkisia menoja. Toinen vaihtoehto on surullisempi: olla Afrikan maa, jolla ei ole varaa elvytykseen. Mutta yllättävän moni ratkaisee elvytyksellä myös finanssikriisin. Sekä Bushin että Obaman valtiovarainministerit ovat lisänneet likviditeettiä, siis työntäneet rahaa kuin Kodin Putkimiestä avaamaan tukkeutuneet markkinat.

Ja rajallisen rahan maailmassa pankkien elvytysrahat ovat pois ihmisten elvytyksestä.Veronmaksajia rangaistaan toiseen ja kolmanteen polveen. Wall Street on pakottanut valtiot ottamaan velkaa, joka jää maksettavaksi vielä, kun itse olemme matojen ruokaa.

Yhdysvalloissa työttömyys lisääntyi 2,6 miljoonalla ihmisellä vuonna 2008, silti laajoja julkisia rakennustöitä ei ole aloitettu. Irvokkaimmillaan iloinen markkinameininki palaa Wall Streetille, samalla kun muu maailma saa tuottaa tavaroita ja palveluja nälkäpalkalla. Kaikki olisi kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Sinänsä mikään ei estä tekemästä suursiivousta finanssijärjestelmässä samaan aikaan, kun huolehditaan ensiavusta; eivät ne ole toisilltaan pois. Elvytysnarkkarit kuitenkin selittävät, ettei maailmantalous enää kestä 'epävarmuutta' ja 'poliittista kiistaa', jonka rahoitusrakenteiden uusiminen aiheuttaisi.

Tämä kehäpäätelmä on kuultu satoja kertoja ennenkin: markkinavoimat itse määrittävät, millaista politiikkaa niihin sopii soveltaa. Juuri tämä nurinkurinen käskysuhde on johtanut maailman syvään kriisiin.

Elvytyksen lisäksi on toinenkin syy, joka viivyttää ja tarpeeksi viivytettyään estää finanssikapitalismin uusimisen: kriisi on poikkeus, anomalia. Pankkielvytystä jakava poliitikko viestittää, että rahajärjestelmä on kunnossa - siltä vain loppui rahat.

Hävityksen aiheutti poikkeuksellinen olosuhde, ei sääntö, joka on systeemin sisäinen ja siten uusiutuva, kuten olen pyrkinyt kavereitteni Galbraithin ja Minskyn tuella osoittamaan.

Päättäjillä on kova paine estää laman paheneminen, ja siihen tarvitaan paitsi rahallista myös hengellistä elvytystä. Kriisin perspektiiviä lyhennetään jatkuvilla toiveikkailla lausunnoilla - käytännössä joka päivä jossain X:n keskuspankin johtaja, Y:n valtiovarainministeriö tai Z:n talousjärjestön pääsihteeri ilmoittaa näkevänsä 'hyviä merkkejä' tai 'käännekohdan' tai 'valoa tunnelin päässä'. Poliitikot valavat äänestäjiinsä 'talvisodan henkeä', jotta tästä 'yhteisestä koettelemuksesta' selvittäisiin.

Kaupallinen media, joka hyvinä aikoina korostaa kriittistä rooliaan vallan valvojana, paljastaa laman aikana olevansa tavallinen liikeyritys, jonka voittoja mainostulojen menetys rokottaa pahasti. Senkin etujen mukaista on rohkaista kuluttajia ja ilmoittajia, joten myönteiselle tulkinnalle löytyy sijaa.

Totuutta tavoitteleva journalisti voi joutua ahdistavaan tilanteeseen, jos tiedotusväline liikeyrityksenä tahtoo mahdollisimman vähän ja vähättelevästi puhuttavan lamasta, josta tulisi kuitenkin raportoida rehellisesti. Poikkeuksellisen irvokas oli Suomen mediatalojen 'Älä ruoki lamaa'-kampanja, jolla suorastaan tieten tahtoen pyrittiin sumentamaan tosiasioita.

Katteeton optimismi ei auta lainkaan ymmärtämään kriisin syitä ja seurauksia, mutta vielä vähemmän omahyväinen moralisointi.

Rahavallan edustaja tulee luoksemme katastrofia pahoitellen ja toteaa, että syynä oli 'ahneus'. Pidämme häntä vilpittömänä. Hyvä, toivottavasti opit tästä jotain, kaikki on anteeksi annettu. Hän menee - ja bang! - myy Guatemalan lapset orjiksi Kiinan kaivoksiin.

'Ahneus' on aivan liian yksinkertainen selitys koko järjestelmän haaksirikkoon.

Ihmisten on liiankin helppo halveksia Wall Streetin ja Lontoon Cityn röyhkeitä rahastajia; heidän kokemansa vaikeudet aiheuttavat vahingoniloa, joka auttaa jaksamaan. Syntipukkeja ilmaantuu: Madoffeja, Kailajärviä ka Sir Fred Goodwineja.

Kriisi pannaan helposti George W. Bushin kaikin puolin burleskin hallinnon piikkiin, ja tuon paholaismaisen Alan Greenspanin. Nyt kun Yhdysvaltoja johtavat Hyvät Tyypit, asiat ovat kunnossa.

Talouskatastrofin henkilöitymisessä piilee suuri vaara. Vakuutusyhtiö AIG jakoi surullisenkuuluisalle rahoitusosastolleen 175 miljoonan dollarin bonukset, mikä sai amerikkalaiset raivoihinsa. 73 johtajaa sai yli miljoona dollaria, mikä on helpompi käsittää kuin se varsinainen skandaali - tuhatkertainen hätäapuraha, jonka valtio joutui yhtiöön syytämään. Kongressi sääti pikavauhtia erityislain, jolla mätkäistiin 70:lle bonuksia saaneelle johtajalle 90 prosentin tulovero. Mikäs siinä, mutta huomio kiinnittyy mikroskooppiseen yksityiskohtaan, ja syntyy harha siitä, että päättäjät olisivat tehneet jotakin olennaista.

Erityisen kohtalokasta on eurooppalainen ylemmyydentunto, jolla yhä ulkoistamme koko kriiisin Yhdysvaltoihin. Lukuisat eurooppalaiset pankit, rahastot ja jopa kaupungit osallistuivat kekkereihin [sadat Italian kaupungit ovat liemessä, suurimmassa Milano] ja nimenomaan sinisilmäisinä tomppeleina, joille kokeneet jenkkipelurit saivat lastattua kyseenalaisimpia kasojaan.

Amerikkalainen media on paljon eurooppalaista ahkerampi ja armottomampi, yksin netissä operoi tuhatkaupalla sinnikkäitä, pedantteja ja kriittisiä asiantuntijoita. Me tyydytymme Sarkozyn juhlallisesta retoriikasta - samaan aikaan, kun juuri meidän mantereellamme muhivat suurimmat myrkkykätköt - [näin siis toukokuun lopulla 2009, kunnes alkuvuonna 2010 tietoisuuteemme nousi Raunio-Kreikka kuin Penix-lintu korruption ja velkaorjuuden tuhkasta/RR].

Moralistisille euroooppalaisille ratkaisuksi riittää aina byrokratia. Lisää valvontakomissioita, ristikkäisiä ja päällekkäsiä toimielimiä, lisää lakeja ja sääntöjä. Perusasiaan puuttumiseen ei riitä poliittinen rohkeus: ennen kaikkea liian suurten pankkien purkamiseen.

Kapitalismin jälleenrakentamiselle on kolmaskin este, vakavin.

Elvytys ei näet estä puuttumasta finanssirakenteisiin, jos uskomme, että puuttumattomuudella romahdus toistuu. Mutta jos tavalliset ihmiset eivät jaksa välittää kriisin syistä ja seurauksista - eikä kieltämättä 'kansainvälisen finanssi-arkkitehtuurin läpinäkyvyyden lisääminen' kuulosta kovin kiihottavalta - ei synny muutospainetta, päättäjille päättäväisyyttä ja lopullista tarkoitustakaan minkään muuttamiselle.

Suurin vaara on siinä, että kukaan ei välitä.

TEE KOE: alapa paasata cocktail-kutsuilla 'Baselin sopimuksen edellyttämästä pankkien vakavaraisuusasteesta'. Näet kollektiivisen vessahädän.

Johdannaiskaupan säätely, riskirahastojen kontrolli, finanssivalvonnan detaljit eivät ole koskaan suuria kansanjoukkoja kiihdyttäviä teemoja. Eikä varsinkaan nyt, kun olisi syytä.

Lama-aikoina suunnataan turhautuneisuus ihan muualle kuin talouteen. 1990-luvun alussa Suomeen sikisi tuhansia keskikaljakuppiloita, joihin upottaa turhat murheet ja perustettiin ensimmäiset topless-baarit, joissa irrottautua arjesta. Ja nyt yhä laajempi kansanosa on mystisesti vakuuttunut, että ongelmien syynä ovat maahanmuuttajat.

Meidät on opetettu ajattelemaan, että talous kuuluu asiantuntijoille niinkuin sydänleikkaukset kirurgille. Tässä demokratiassa kansatalous ei todellakaan ole kansan talous: hallitus toisensa jälkeen toimii ihan toisin kuin äänestäjien enemmistö tahtoo. Ne harvat, jotka protestoivat, vaiennetaan Suomen Pankin ja Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen makrokäyrin - myös suurin osa kansanedustajista. Jos taloutta on yhtä vaikea ymmärtää kuin oopperaa, rahoitustalous on yhtä käsittämätön [ja pitkäveteinen] kuin moderni ooppera.

Paitsi ettei ole. Finanssitalouden perusasiat voi opiskella kuka tahansa siinä missä uusimman Windows-käyttöjärjestelmän, helpomminkin. Ja demokratiassa saa tehdä päätöksiä ilman oppiarvoa, valistunut mutu-tuntuma riittää.

Mutta jostain on alettava. Ilman kansalaisten luomaa painetta päättäjät eivät toimi. Suomalaiset poliitikot hokevat, että talouskriisi ei ole omaa syytämme, joten sen korjaamiseksi ei ole mitään tehtävissäkään. Mutta finanssikapitalismi ei toimi 'ulkomailla' eikä sen seurauksia vältä kukaan. Kysykää vaikka paperimieheltä.

Ongelma on, että maasta ei löydy polittisia voimia, jotka uskottavasti ja johdonmukaisesti osoittaisivat, mitä markkinafundamentalismin raunioille voitaisiin rakentaa. Perinteisesti kapitalismin kritiikki on kuulunut vasemmiston tontille, mutta kuten sanottu, se peijakas kääntyi 1990-luvulla uusliberalismiin.
[....]
Timo Harakka: Luoton loppu, 2009, s 191-195
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Harakka
http://wsoy.fi/yk/products/show/80528
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Talouskriisiss%C3%A4+on+draaman+kaari/HS20090727SI1KU01ozd
http://www.intokustannus.fi/kirja/mahti_kukkarossa/
http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=1803&category=3
http://www.intokustannus.fi/kirja/aarresaaret/
http://www.talouselama.fi/kirjat/mielettomasti+hullua+rahaa/a2059275
http://joukopiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/05/18/hullun-rahan-tauti
http://www.jylkkari.fi/2011/03/poissaolot-hidastivat-opintoja/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harakka