Onko Hugo Chavez [ja kroonista vallankumouksellisuutta sairastanut lääkäri Che Guevara] oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta taisteleva sankari vai barbaarisen poliisivaltion luonut populistinen yksinvaltias?
*
Tämä päre on kommentti sekä Sammalkielen kommenttiin Ironmistressin päreessä Nyt riittää, Aki! että Aki Kaurismäen kommenttiin The Guardianissa.
1
Sammalkieli kirjoitti: 'Kaikki tarvittavat kollektivisoinnit voidaan toteuttaa ilman verenvuodatusta.'
En usko tuohon väitteeseen, koska emme pysty määrittelemään, mitkä kollektivisoinnit ovat yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi tarvittavia ja mitkä eivät.
Perimmältään tämä dilemma juontuu sosialistien erilaisista poliittis-aksiologisista käsityksistä koskien sitä, millainen [ja missä määrin kollektivisoitu] yhteiskunta parhaiten takaa paitsi taloudellisen oikeudenmukaisuuden myös kansalaisten vapauden ja turvallisuuden.
Vaikuttaa siltä, ettei tätä yhtälöä [tasa-arvon ja vapauden välistä konfliktia] kyetä ratkaisemaan tyydyttävästi kommunistisessa muodossaan.
Joko saamme taloudellisen tasa-arvon [tai irvikuvan siitä = reaalisosialismi] mutta emme sananvapautta emmekä siten myöskään turvallisuutta, koska reaali-kommunismissa [en puhu nyt teoreettisista utopioista] valtio [keskusjohto] ylimpänä tuomiovaltana on ottanut ihmiset tehostettuun valvontaansa [demokraattinen parlamentarismi ja vallan kolmijako-oppi on siis hylätty].
Demokratian ja parlamentarismin puitteissa voimme tietysti saada muodollisen vapauden ja muodollisen turvallisuuden, mutta emme taloudelliseen tasa-arvoon perustuvaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, mikäli sellaisen mittarina ja kriteerinä pidetään mahdollisimman tai ainakin tolkullisen pieniä tulo- ja varallisuuseroja.
Nykykapitalismissahan yhä pienenpi osa ihmisistä omistaa ja ansaitsee yhä suurenevan osan pääoman tuotosta, mikä merkitsee, että kapitalistisen oikeudenmukaisuuden uskottavuus on romahtanut. Yksi prosentti ihmisistä ei voi omistaa yli 75%:a maailmasta ilman riistoa ja laillista huijausta [keinottelua]. Sen tosiasian todistamiseen ei tarvita edes laskutaitoa.
Jos kuitenkin on niin, kuten kapitalisti väittää, että valtavat tuloerot tuovat kohtuullista hyvinvointia kaikille, niin älkäämme langetko kateudesta johtuvaan katkeruuteen.
Kapitalistien markkinoima yhtälö ei kuitenkaan toimi, koska esim. Yhdysvalloissa palkkatyötä tekevän keskiluokan tulot eivät viimeisten 30 vuoden aikana ole kasvaneet samassa suhteessa kuin sijoittajien ja ylipäätään keinottelijoitten voitot vaan polkeneet paikallaan tai jopa hieman laskeneet.
Kapitalistin 'hyvinvointia tuloeroista'-väitteen osoittaa vääräksi jo pelkästään USA:sta 2008 alkanut ja Europpaan 'ulkoistettu' pankkikriisi, joka puhkaisi jälleen kerran vapaassa markkinataloudessa ja etenkin finanssikapitalismissa aina kytevän ja kasvavan rakenteellisen ja eettisen mätäpaiseen.
2
Aki Kaurismäki kertoi kännipäissään The Guardianille, että 'Ainoa keino päästää ihmiskunta kärsimyksistään on tappaa se prosentti, joka omistaa kaiken. Se prosentti, joka panee meidät tilanteeseen, jossa ihmisyydellä ei ole mitään arvoa. Rikkaat. Ja poliitikot, jotka ovat rikkaiden sätkynukkeja,'.
Yleisesti ottaen en kannata enkä pidä poliittisesti realistisena veristä vallankaappausta ja/eli hyper-rikkaan 1%:n murhaamista [vaikka sillä ajatuksella kieltämättä joskus hekumoinkin ;/#\], koska terroristiset vallankumousoperaatiot johtavat poliisivaltion ja diktatuurin syntyyn, kuten niin monta kertaa aiemminkin on käynyt.
Tämän kannanoton ja ensimmäisen luvun päättelyn yhteenvetona minulle ei jää kovin valoisia vaihtoehtoja siihen ongelmaan, voisiko oikeudenmukaisuus ikinä toteutua muuten kuin legitimaatioltaan kyseenalaisen vallan ehdoilla - olipa tuo valta sitten parlamentarismiin soluttautunut orjuuttava pääoma tai pakottava totalitaarinen keskusvalta.
[..?..]
3
Valta ei koskaan voi olla täysin oikeudenmukaisesti legitimoitua, sillä kompromissi ei muutu konsensukseksi kuin indoktrinoimalla kompromissipäätöksen semantiikka poliittisella julkilausumalla 'yhteis-tunnoksi' [consentio=feel together] alkuperäisen 'yhdessä-lupaamisen' [com-promittere=together-promise] sijasta. Tämä on Habermasin teorian ydinongelma.
Etymologiaan perustuen voidaan päätellä, että se, joka lupaa jotain [strategisten intressien välillä tehdyn] sopimuksen perusteella ei välttämättä lupaa noudattaa sopimusehtoja pelkästään omasta tahdostaan vaan viime kädessä pakon sanelemana, kun taas sitä, joka tuntee samalla tavoin yhdessä muiden osapuolten kanssa [mikä on tietenkin hyvin ongelmallista todistaa] tuskin on voitu pakottaa tuntemaan [samassa mielessä kuin ihminen voidaan pakottaa lupaamaan] sitä, mitä hän väittää 'yhteis-tuntevansa' [määritelmä on jälleen ongelmallinen, koska tunteminen ei viime kädessä ole kollektiivinen tapahtuma] hyväksyessään sopimuksen muiden 'yhteis-tuntevien' kanssa.
Minulle tästä seuraa, että Foucault'n valta-analytiikka eli kommunikaatio strategisena normatiivisuutena on realismia, mikä merkitsee, että jokainen väitetty konsensus on perimmältään aina pakon sanelema taloudellinen ja poliittinen kompromissi - ei enempää eikä vähempää.
Niinpä Habermasin perusteellisesti työstämää ideaa oikeudenmukaisuusvaateen toteutumisesta vain 'järkevässä' kommunikaatiossa [joka diskurssi-eettisesti 'oikein' toteutettuna johtaa konsensukseen] voi pitää hyvin opettavaisena ja tarpeellisena mutta perimmältään idealistis-utooppisena maksiimina, joka ajautuu helposti joko 1) neuvottelukehään tai 2) relativismiin.
1) Varsinaiseen päätökseen tekoon asti ei koskaan edes päästä, koska konsensuksen edellytyksestä eli oikeudenmukaisuuvaateen puolueettomasta arvioinnista ei päästä yksimielisyyteen. 2) Päätös riippuu kulttuurisesti omaksutusta oikeusparadigmasta ja -systeemistä eli oikeudenmukaisuusvaadetta ei voi universalisoida, mikä kuitenkin on Habermasin ehdoton tavoite.
Jäljelle jäävä kolmas vaihtoehto ei ole mikään sensus communis tai konsensus vaan pakotettu strategisten asemien väliaikainen uudelleen järjestely eli kompromissi.
Toisin sanoen - neuvottelutulos hyväksytään eri intressien strategisena asemointina eikä suinkaan konsensusperiaatteella, jossa toteutuu tai joka toteuttaa yleisen kommunikatiivisen oikeudenmukaisuusvaateen. Jos näin kuitenkin väitetään käyneen, se merkitsee yleensä, että kompromissin realiteetteja on pyritty semanttisesti indoktrinoimaan julkisuudessa konsensukseksi, vaikka totuus on raadollisesti aivan toinen: strategisesti siedettävä pakkopäätos.
4
Jonkinlaiseksi evidenssiksi ['pikkuporvarillisesta' - hehheh] epäuskostani Sammalkielen päreeni alussa esittämään väittämämään käyköön tällä kertaa Venezuela [luku 5], joka on elävä esimerkki juuriaan myöten [poliisi, vankilat, oikeuslaitos, armeija] korruptoituneesta kommunismista. Hugo Chavezin populistisen marxismi-leninismin periaatteita toteuttava järjestelmä on yhtä aikaa sekä poliisivaltio että rikollisjengien paratiisi.
Venezuela näyttää olevan matkalla kohti täydellistä barbariaa, elleivät sitten moraalinen rappio ja kaaos ole välttämättömiä välivaiheita kohti utooppista ihanneyhteiskuntaa samaan tapaan kuin Lenin ajatteli verisen vallankumouksen ja miljoonia uhreja vaativan sisällissodan olevan luonnollinen välivaihe tasa-arvoisen, vapaan, turvallisen ja kannustavan valtion rakentamiseksi, joka sekin lopulta kumoutuu, kun ollaan lopullisesti valmiita astumaan kommunistiseen paratiisiin, josta kaikki sorron mekanismit on poistettu - [ilmeisesti myös kaikki ihmiset on siinä vaiheessa jo ehditty tappaa salaisen poliisin toimesta].
5
http://areena.yle.fi/ohjelma/1730
Ulkolinja: Tulilinjalla öljyvaltiossa - - Venezuelasta on tullut hyvin väkivaltainen maa presidentti Hugo Chavezin valtakaudella. Presidentti lietsoo kansanryhmien välistä vihaa, ihmisoikeuksien puolustajia uhataan tappaa.
*
http://takkirauta.blogspot.com/2012/04/nyt-riittaa-aki.html
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012040515419977_vi.shtml
http://en.wiktionary.org/wiki/consensus#Etymology
http://en.wiktionary.org/wiki/compromise#Etymology
http://en.wikipedia.org/wiki/Sensus_communis
http://fr.toonpool.com/cartoons/Che%20Guevara%20and%20Hugo%20Chavez_7358
8 comments:
TOTAKAI pystynme määrittelemään mitäkä kollektivisoinnit on kollektiivisesti hyviä, näkyyhän se taloudessa tarpehissa sujuvuudessa saatavuudessa etc. yksinkertaista
kehitysmaita en ottaisi esimerkiksi mistään muusta kuin suhtautumisesta lämpöenergiaan
..ja perhesuhteista..ja vaatimattomuudesta
hallinto onko aina pakon sanelema kompromissi. en tiedä misseistä, pakkoa ei ole mihinkään. se on negatiivinen sana. ota asia positiivisesti veikko kulta. meidän melankoloikkojemme maa on äänestetty maailman onnellisimmaksi
tuntuu ettet tunteettomasti käsittele menneisyyttä. oikeasti on kysymys tulevaisuudesta . suunnitelmista
to give..the government must first take away. verothan vois olla vapaaehtoisia...?
nykyään veroiihin ei liity äänioikeutta MILLÄÄÄNLAIILLA siihen.. miten rahat käytetään. uskomatonta. tässä on virhe
Kehityksen ollessa mitä on, olisi minusta iavan riittävästi haastetta siinä, että demokratia ja ne porvarilliset vapauden, joihin länsimaissa ollaan totuttu, saataisiin turvattua ja muu maailma saataisiin samalle kurssille + ekologisten kysymysten suhteen päästäisiin kestävään kehitykseen. Tämän jälkeen voisi sitten lähteä klehittelemään kunnianhimoisempia utopioita...
Se 90-lukulainen optimismi, että sosialismin romahdus tarkoitti "hirstorian loppua" ja edelläkuvatunlaisen kehityksen alkuahan on nyt kuollut ja pelkkä vitsi.
Yriitin tässä
http://metapolitiikka.blogspot.com/2012/04/uusi-totalitaarinen-kapitalismi_08.html
kirjoituksessa analysoida ongelmaa.
Ratkaisu ei ole helppo, mutta minusta vaikuttaa, että parempia vaihtoehtoja ei ole.
En myöskään suoraan sanoen usko, että ongelmia saadaan ratkaistua ilman mitään konflikteja...
Olen siis täysin eri mieltä Sammalkielen ja muiden pehmo-marxistien kanssa: en jaa heidän utopismiaan, enkä optimismiaan ratkaisun helppouden suhteen. minusta nyt vaadittaisiin jonkinlaista sotilaallista asennoityumista.
Post a Comment