September 8, 2007

Retoriikkaa ja politiikkaa

Kirjoitettu kommentiksi edellisen päreeni kommentaattoreille.

*
Voi hyvät veljet. Tehän puhutte kuin retoriikan suurimmat ritarit ikään. Ei ole paljon asiaan lisäämistä hänellä - siis minulla (tai ehkä nyt ihan vähän...).
Kunhan krapulastaan ensin selviäisi...

*
Michel Foucault totesi olleensa joskus nuorna miesnä - huippuopiskelijana - todella vaikeassa ellei mahdottomassa tilanteessa: hän oli yhtä aikaa sekä marxilainen että nietzscheläinen.
Ymmärrän oikein hyvin ristiriitatilanteen.

*
Huomautan heti tähän väliin, että minullakin on ollut hoito-alalla Kokoomusta äänestäneitä - todella hyviä ystäviä, joiden ns. luokkatietoisuutta en kuitenkaan kerta kaikkiaan voinut ymmärtää.

Minusta he halusivat Kokoomusta äänestämällä vain nostaa omaa persoonallista/psykologista profiiliaan eivätkä tajunneet oman sosiaalisen asemansa ilmeistä ristiriitaa suhteessa kokoomuslaisen talouspolitiikan realiteetteihin (tulee mieleen Marxin Hegeliltä omima - sinänsä kyseenalainen - väärä tietoisuus).

Ei riitä, että kannatetaan fanaattisesti yksilöllisyyttä, jos samalla viis veisataan loppupeleissä, mitä on yhteinen hyvä!

*
Ei ole olemassa kestävää perhettä, jonka arvot voisivat perustua vain kokoomuslaisuuteen. Kyllä siellä implisiittisesti vaikuttaa yhteisöllisyys, jonka perusta ei ole ainakaan uusliberalismissa/libertarismissa!

Mieti tätä Catulux - 'mun veljeni mun kaimani'...

*
Mitä Foucault'n tulee, niin ristiriitamme vaikuttaa suuresti samankaltaiselta.

Vaikka en koe Nietzscheä millään tavoin 'puhdasveriseksi' taloudellisen oikeistolaisuuden edustajaksi - ja mitäpä hän kapitalismin realiteeteista edes ymmärsi - ei kai juuri mitään (kirjoitti Thomas Mann) - niin silti hän tyrmäsi (samalla myös taloudellisen (?) utilitarismin filosofiset perusteet ehdottomasti.

Mutta Nietzsche mitä' ilmeisimmin halusi olla perinteisen ('taantumuksellisen' sanoisi kuitenkin sosialisti) uskonnollis-älyllis-taiteellisen aristokratian edustaja, joten ei hän kyllä tätäkään taustaa vasten ajateltuna mikään vasemmistolainen ole.

*
Toisaalta - ketkä ovat yläluokkaa meidän hyvinvointiyhteiskunnissamme?

Minä väitän, että fiksut, sanavalmiit, älykkäät ja luovat - olkoot sitten miten köyhiä tahansa.

Ja tämä kommentti on tarkoitettu kritiikiksi sekä Heinäluoman kateederisosialismia että Kokoomuksen häkäpönttömäistä profiilinnostopolitiikkaa vastaan.

Häkäpöntön uho huvittaa minua - olkoonkin, että Venäjä on tsaristinen valtio - edelleen. Mutta kuten sanottu - niin on ollut aina...

Hiukan säälittää, että kotikaupungista tulee moinen uhkanlietsoja, mutta kaipa tämäkin voidaan - jos oikein 'venytetään' - tulkita jälkitaistolaiseksi 'puolustuspolitiikaksi, jolla siis on taustansa Kokoomuksen suurimman 'kotivihollisen' - Taisto Sinisalon perinteen murskaamisessa...

Mikäs siinä - sopii mulle, mutta järkeäkin sanamuotojen valinnoissa saa käyttää.

Ehkäpä Häkäpöntöt ovat kuitenkin luonnostaan aggressiivista väkeä (muista Kari Häkämies): lyödään ensin ja katsotaan sitten: lännenmiesten malliin...

*
Nauretaan nyt vielä hetki Kykypuolueen viime vuosien miesenergialle: kolme väkivaltasyytettä (nyrkillä päähän jne.), kaksi vammautumista: toinen rullaluistimilla (marakatti-Sauli) ja toinen mönkijällä (teho-Ile, joka sentään on kokoomuslaisista ideologisesti siedettävin!)

*
Mutta 'asialliseksi' lopuksi kiteytän: Friedrich Nietzsche on minun vasemmistolaisuuteni lihassa suurin mahdollinen piikki, koska pidän Nietzscheä psykologisesti terävämpänä kuin yhtäkään sosialistisesti orientoitunutta filosofia!

30 comments:

a-kh said...

Heh heh!

catulux said...

Selvä. Näin se Rauno selvitti meille paikkaansa maailman politiikan laidalla ja ainakin minulle tuli mieleen presidentti Koiviston määritelmä poliittisesta paikastaan.

Koivisto oli bernsteinilainen sosialisti;
Rauno on sen sijaan niitseläinen
sosialisti tai jopa niitseläinen kommunisti; vaikka julistaakin lopussa Nietzschen piikiksi
vasemmistolaisuutensa lihassa.


"Minusta he halusivat Kokoomusta äänestämällä vain nostaa omaa persoonallista/psykologista profiiliaan eivätkä tajunneet oman sosiaalisen asemansa ilmeistä ristiriitaa suhteessa kokoomuslaisen talouspolitiikan realiteetteihin (tulee mieleen Marxin Hegeliltä omima - sinänsä kyseenalainen - väärä tietoisuus).

Ei riitä, että kannatetaan fanaattisesti yksilöllisyyttä, jos samalla viis veisataan loppupeleissä, mitä on yhteinen hyvä!"

Tämän teeman parissahan käytiin viimeiset eduskuntavaalit , ja teillehän tuli turpiin niin että tukka taipui Rauno-hyvä.

Meidän palkka
lahtarien
optiot.
Sininen minä ja punainen me-jargon ei uponnut enää kansalaisiin; jotka näkivät lopultakin demarien ytimeen; SAK=SDP=teollisuustyöläisaateliston puolustajat.

Nyt jos kokoomuksen johdolla hoitajien palkat nousevat reippaasti, silloin menee oppositiolta viimeinenkin ase.

Tuo vastuullisen yhteisöllisyyden hokeminen ei enääoikein toimi nykyisessä globaalissa maailmassa, pitäisi reagoida jotenkin muulla tavoin.

Jos hieman tulen vastaan teitä punaisia ja totean, että "ruuti täytyy pitää kuivana" ja Uhka on Venäjä x 3" on aika kärjistetty ilmaisu; mutta miettikääs nyt; sehän sanottiin villissä lännessä; maassa, jossa terroristitkin halutaan kiinni elävänä tai kuolleena!

Maassa maan tavalla! Hyvä häkämies.

Toisaalta kuten sanoin aikaisemmin, on hyvä että nyt uskalletaan puhua ulkopolitiikasta avoimesti; ilman 60-lukujargonia, jota tuo aakoo selvästikin kaipaa.

Olisi muuten mahtavaa hyvät veljet ottaa kanssanne parit oluet ja keskustella kirjallisuudesta, poliitikasta ja elämästä, jonne kuollut jumala on meidät heittänyt palelemaan.

Toisaalta voisi käydä niin, että siellä jossain; kyseisessä ravintolassa käytäisiin sisällissodan viimeinen jälkinäytös, kun tuo aakoo hermostuisi minun häiriköintiin;)

a-kh said...

Häkämies, maamme uusin vientituote: puukaasutinauto mit kalashnikov.

a-kh said...

Täytyy olla todella siniset silmät, jos näkee eduskunnassa muuta punaista kuin Jakke Jakuttajan ja Esko-Juhani Tennilän, nyt kun ei ole Suvi-Anne Siimeksen punaisia kynsiäkään.

Kansalaissota oli kansallinen häpeä, jonka saksalaiset viimeistelivät.

Rauno Rasanen said...

Mut itsekäs minäkin olen. Vaikka miten muka olettaisin olevani vasemmistolainen.

Etkö sinä veljeni A-K-H muka ole itsekäs?

***
Itse asiassa en ole sosialisti - olen 'vain' antikokoomuslainen'.

*
Elämme 2000-lukua. Se merkitsee (ehkei tämä mikään uusi asia ole), ettemme välttämättä julkisten puheitten perusteella pysty erottamaan toisistaan kokoomuslaista ja demaria.

Media on osaltaan tuhonnut ideologisen keskustelun relevanssin - osaltaan sen on tehnyt massiivinen keskiluokkaistuminen, eli vaikka köyhyyttä onkin, niin (Suomessa) kaikilla on sentään jääkaappi, televisio, puhelin ja tietyt sosiaalietuudet.

Kukaan ei putoa suoraan kuolemaan.

Vaikea kuitenkin on minun tässä tilanteessa olla porvari.

Ei voi mitään. Olen köyhistä oloista (minäkin) lähtenyt ja nähnyt, miten työväestön keskinäinen solidaarisuus voi auttaa jotain sen jäsentä, jolla sattuu menemään esim. kuolemantapauksen vuoksi huonosti.

Kiitti vain naapurillemme Tapani Kansan isälle Ahdille, joka oli kova kunnallispoliitikko ja SKDL:n mies.
Ahti järjesti suuren talkoon perheemme lähes valmiin, uuden talon asuntokuntoon saattamiseksi 1968/-69 isäni kuoltua kesällä -68.

Mitähän kokoomuslainen 'toveri' olisi tuollaisessa tilanteessa tehnyt?
Katsonut ensin ystävän pankkitiliä ja sylkäissyt päälle, kun ei nähnyt siellä tarpeeksi monta nollaa...

*
Catulux - on solidaarisuutta ja solidaarisuutta.
Minä olen kokenut henkilökohtaisesti sitä yhdenlaista.

catulux said...

Minulla on tuosta "työväestön keskinäisestä solidaarisuudesta" kovin toisenlainen kuva.

Sekä isän että äitini laajat suvut olivat työväen aatetta ja sosialismia täynnä. Se todella ärsytti kun pappani aina ja iäti kannusti ja odotti ryssäläisiä maaliin oman isänmaansa edustajien sijasta.

Äidin puoleisen suvun "Solidaarisuus" oli pelkkää kateutta, panettelua ja juoruilua. Sosialismista ja sinänsä Marxin ajatusmaailmasta porukka ei koskaan tajunnut mitään.

Poliittinen sanoma oli lähinnä kansakoulupohjaista lukihäiriöistä uhoa kännissä: "Jumalauta, mie olen kunnon kommunisti loppuun saakka."

Kun allakirjoittanut äx pääsi peräti kansankynttiläkouluun ja nyt sittemmin valkokaulusköyhäliseksi, suvun miespuoliset raukkarukat roikkuivat kännissä kurkussa ja varoittivat, että älä nyt sitten kuvittele olevasi meitä parempi, olet sukulainen ja työläinen.

Ja se on varmaa että tällainen maailmankatsomus /oli/on melko yleistä työväestön keskuudessa.

Luin jo nuorempana runoja, koin niiden kautta uskomattoman syvästi ja luin jonkin verran kirjallisuutta ja tunsin samalla, että olen sukulaisteni joukossa kuin risaiset kalsarit silkkipyjamoiden välissä.

JOten veli Är, minä olen kokenut sitä toisenlaista solidaarisuutta....

Rauno Rasanen said...

Kiitos catulux - minä - rakastan sinua(kin)...

Olet rehellisyydessäsi (ja asian osuvuudessa) liki vertaansa vailla.

*
Kirjoitan lisää myöhemmin. Nyt alkaa TV:N Saarikoski-dokumentti.

Anonymous said...

Toinen maailmansota käytiin Picassosta ja kumppaneista huolimatta. Modernismi kuului aikaan ennen toista maailmansotaa. Se on siis käsite viime vuosisadan alkupuolelta, se kuuluu sinne ja se maailmansota niittasi sen sinne. Sitä ei siis pitäisi enää voida käyttää...

Vasemmistolaisuus, luokkakantaisuus, työväenluokka yms ovat myös tuollaisia käsitteitä, joiden aika on jo mennyt. Niin kuin CCCP ja DDR.

Joskus tuntuu, että noita vasemmisto herkkuja käytetään korvaamaan sanoja aito,alkuperäinen,puhdas,rehellinen,vai olisivatko joidenkin mielestä peräti synonyymejä niille?

Ikävystymisen kyllästyttämä älymystö ihastui vallankumoukseen, kun se lupasi kaikille pysyvästi kiinnostavaa elämää. Jatkuva vallankumous = jatkuva kiinnostavuus.

kokoomuslaisuus, mitä se on, tätäkö?

http://www.youtube.com/watch?v=JMoi75aIlXQ

a-kh said...

RR

Kyllä minä olen itsekäs monella tapaa. Sosiaalidemokraattinen puolue luopui sosialismin käsitteestä jo 70-luvun puolivälissä ja sen nuorisoliitto 1992, koska sosialismi koettiin yleisesti kirosanaksi. Periaateohjelmalliset tavoitteet ilmaistiin ilman sosialismi-sanaa, joka on kyllä käytössä muualla Euroopassa. Neuvostojärjestelmän romahtaminen oli sekä riemu että trauma.

Täytyy tähdentää, että periaateohjelmien lausumat ovat monesti vain oletusarvoja, viitteitä poliittisen pyrkimyksen suunnasta ja ideologisesta rakenteesta. Ideaalikäsitteet ohjaavat ja helpottavat puoluetta sen jäsentäessä minäkuvansa ja perimmäisiä tavoitteitaan, mutta ne ovat heuristisia käsiteitä, joilla ei ole vastinetta arkitodellisuudessa.

Kun Catuluc puhuu Koiviston sosialismista, on aivan ilmeistä, ettei hän ymmärrä siitä mitään, vaan koketeeraa sanoilla. Sama koskee viittauksia Nietzscheen, Hegeliin ja Marxiin.

Tulkoon nyt vielä kerran sanotuksi, että Bernsteinille sosialismi ei ollut tiedettä, vaan moraalinen kannanotto. Jos ns. tieteellinen sosialismi ei antanut kuin epätosia ennustuksia ja mielettömiä toimintaohjeita, se jouti romukoppaan. Mutta ei Bernstein sosialismia hylännyt; hän katsoi, että sosialismi oli eettinen ihanne, jolle piti löytää filosofinen perustelu. Hän löysi sen Kantin moraalifilosofiasta.
Bersteinin mukaan työväenliike tarvitsi tarvitsi lujat eettiset periaatteet eikä mitään utopistista kuvaa tulevaisuuden paratiisista.
Kun Koivisto sanoi, että liike on tärkeintä, ei hän sitä perustellut, mutta tarkoitti sitä, että oikeiden periaatteiden ohjaama liike on tärkeämpi kuin jokin kuviteltu päämäärä.
Ylöspäin pyrkivä työväenluokka (tuolloinen) tarvitsi terveen siveysopin ja niin kauan kuin se pyrki toteuttamaan lähimpiä hyvinvointinsa kannalta tärkeitä tavoitteita, oli yhdentekevää, kuvitteliko se itselleen määrättyä lopputarkoitusta.

Työväenliike on olemista ja tulemista, preesensiä. Saattaa se joskus kävellä päin kokoomuksen pahveja, mutta eivät ne satuta.

En pysty näkemään työväenliikettä minään finaalisena prosessina, matkana ihantolaan, jossa vallitsee yhteiskunnallisesti jännityksetön tila ja loputon, iätikestävä yltäkylläisyys.

Kun ukkini, äitini ja minä siinä mukana jouduimme vaikeuksiin, saimme katon päämme päälle tädiltäni, jonka mies oli ahtaajana Haminan satamassa, ainoa joka kahdeksanjäeniseksi muuttuneessa huushollissa kävi ansiotyössä. Asuntona oli ludearmeijan valtaama huone ja keittiö. Silti en ole ymmärtänyt sisäistää porvarien ideaa paremmasta elämästä. Catulux sen varmasti myös köyhistä oloista lähteneenä osaisi selittää.

Rauno Rasanen said...

jussi

Ihan noin halpaan en mene...

*
a-k.h

Tässä onkin kysymykseni ydin: Kant tai ei-Kant?

*
Sosialistit eivät tajunneet heti, että Kantista olisi saanut parhaimman moraalifilosofisen liittolaisen - ja he Marxin johdolla päätyivät intressisidonnaiseen sosio-nihilismiin=tasa-arvoon
(=ikuinen utopia).

Nietzschen nihilistinen 'projekti' (jota hän siis itse EI kannattanut!) eli nationalismin nousu ym.) toteutui juuri tämän utopian mainingeisa.

*
Kuka on sosialisti silloin, kun pelastusvene uppoaa?!

Kuka on kokoomuslainen silloin, kun pelastusvene uppoaa?

??!!

Anonymous said...

No sehän oli vain provokatsiooni. Huvitti kirjoittaa noin.

Mutta mitä sä meinaat tolla ei-kantilla?

Siis on Kant ja ....

Musta se pelastus ja vene upposi jo...

Kuka on kokoomuslainen? Mulle se on aika hämärää filosofiaa? Liittyykö se jotenkin pukeutumiseen?

Siis on Kant.

No mä oon taas juopotellut, sori, mutta huvittaa silti pari lausetta; niitseläinen kommunisti ja kokoomuksen johdolla.

niitseen se menee vai meneekö?

Miks mä kirjotin ton yhden seoustuksen? Siks kun toi on niin puista; tieteellinen sosialismi jne

Vaikea olla porvari?

Todella vaikeaa, tosin toi porvari sana on niin made in finland juttu;

http://www.youtube.com/watch?v=Sf8juYpCpNI

ja sitten tähän loppuun kova kysymys... Mitä ne sosialistit sitten tajus?

a-kh said...

catulux

Voisit ottaa käteesi vaikka Jouko Siiven Ryysyrannasta hyvinvointivaltioon. Voisit ottaa käteesi vaikka Heikki Variksen Sosiaalipolitiikan tai Pekka Kuusen 60-luvun Sosiaalipolitiikan tai minkä tahansa maamme sosiaalihistorian, niin yhtäkkiä huomaisit, mistä sinunkin hyvinvointisi on peräisin ja lakkaisit puhumasta paskaa työväenliikkeestä. Kai sinä palkkakuoppalainen sentään OAJ:n porukoihin kuulut?

Ystävyydellä

catulux said...

Toveri Ak...

Rauhaa ja kaikkea hyvää sulle täältä Oulusta, suuren männyn alta.

Hyvinvointivaltion perusta on rakennettu ja muurattu paljolti työväestön voimalla ja punavetoisella demariaatteella yhdessä ammattiyhdistysliikkeen kera; ei siinä mitään.

Eli en puhu paskaa työväenliikkeestä ja kunnioitan sen saavutuksia ja sen parissa toimineita sivistyneitä ja sanavalmiita miehiä, kuten Tuomiojaa, Tannerta ja myös Sinua veli aakoo...

Ja filosofiasta en tiedä paljoa mitään; pystyn vaivoin tunnistamaan länsimaisen filosofian historian suuret linjat ja ismien perusprinsiipit, ja siihen saavutukseni sitten jäävätkin.

Heitto M.Koivistoon oli lähinnä nopea assosiaatio, joka nousi mieleen Raunon jutuista.

Ja olen aina myöntänyt, että olen ulkona kuin lintulauta tai kuin lumiukko tai kuten televisioantenni, kun rablee heittää filosofian ison remmin päälle.

Toisaalta en tiedä islamin oppienkaan syvällisiä sivuhaaroja tarkemmin, mutta ko. opin hedelmien jäljet pelottavat.

Samoin sosialismi suomessa o´n mielestäni muuttunut käsikassaraksi, jolla eräs korporatiivinen ay-porukka hallitsee ja vallitsee maatamme yli edustuksellisen demokratian.

Siis ainakin SAK:n hedelmien jäljet pelottavat.

OAJ:n porukasta olen kyllä ajatellut eroavani, koska maksan ay-maksuja vuodessa n 400 euroa, joiden vastineeksi en koe saavani paljon mitään. Tärkein lienee vastuuvakuutus, joka korvaa oikeudenkäynti etc.kulut, jos jotankin traagista työssäni sattuu.

Erillinen vakuutus maksaisi kai murto-osan tuosta ay-maksusta, jolla paljolti rahoitetaan erään liikunnanopettajan miljoonapalkkaa.

kafkaesque said...

puoluepolitiikka on taistelunomaisten tehtävien järjestelmällistä harjoittamista ja siinä tehdään selväksi paljonko vastustajan veri painaa, missä kaappi seisoo ja miten kana kusee.

sen autuus ja uskonkappale kerrotaan täällä:

http://www.youtube.com/
watch?v=HbPDKHXWlLQ

Anonymous said...

niin politiikka onkin eri asia
tulevaisuudessa uudistajina saattavat olla talouselämässä muut kuin poliitikot

Anonymous said...

hyvä rauno! pelastuvene on jo täynnä
on aina ollut
jossain kaukana suomesta
läheiselle uimarannalle ajautuu harvase päïvä ruumiita ilman euroviisumia
jos ette ole huomanneet
eurolinnan ovien sulkeutumistä

Rauno Rasanen said...

kafkaesque

Jumalauta! Mitä helevettiä nämät ovat?
Pääni on muutenkin jo niin sairas ja poissa mun uneni on (E.L.)

Vihaan sinua kaikella sillä rakkaudella, joka sisimmästäni pääsee ulkoilemaan tässä maailmassa.

Sperm-Rane

Rauno Rasanen said...

Ja kohta jo riemuun yltää mun tuskani!

Sen verran hulluutta meist ihmismist ain löytynee...

Kuni tuskankin se äkkiseltään toisex panee...

(Terv. M. Acricolalle).

a-kh said...

Etteks työ tiiä, että mie otan leikinkii tosissain, mut mie en ennää ruppee catuluxel sosialismin käsitettä selvittämmää enkä mie ymmärrä mis mies näkkee sosialistissii käskassaroi ja muit sosialismin haamuloi. Se on hyvä, jotta mies lukkee runoloi, mutta sitä mie ihmettelen, miks hää halluu olla patamusta konservatiivi ja sannoo ymmärtäväsä työväenliikettä, vaikkei ymmärrä. Mite sellanen mies voi opettaa muuta ko lestaatiolaist orjamorraalii.

Sapienti sat

Rauno Rasanen said...

Tai Agricol....mikä lie nyt ollutkaan...tämä meidän todella suuri miehemme Suomen kielen kehityksessä...nero kuitenkin...varmasti.

Rauno Rasanen said...

a-k.h

Ota pullaa. Sit on. Kyllikki leipo just.

a-kh said...

Niettäkö Tabula Rasa (Ota, Rasa, bullaa)

catulux

800 miljoonaa ihmistä
nyt sosialismiin kulkee,
kapitalismi
jo kuolemantautia sairastaa.
Imperialistinen saalistaja
asevoimiin turvautuva
sotaan viimeisen toivonsa pannut,
tuholainen toivoton.
Hyökkääjän aseilla
muutu ei maailmankuva,
rauha
sotien voittaja on!
Tänään on voimakas Stalinin
leniniläinen sana,
joukkojen sydämet vallaten
O. V. Kusisen
suomentamana,
kansamme yllä se lentää -
teräskyyhkynen.
Sotien kyy,
miten myrkyllinen
vihaa syöksevä hampaasi onkaan,
kansojen raudanrintaman antura
sen musertaa.
Valkoinen nuoli
pysty ei pohjolan punaiseen honkaan,
Suomi on iäti
O. V. Kuusisen syntymämaa.

A. Äikiä

*

Heil Hitler, meil Kosola, muil Mussolin! Menen tästä Raunon seuraksi tukehtumaan Kylli-tädin bullaan.

a-kh said...

Hotaselle sosialismi pelkkä huuli on
mutta sehän onkin sosialidemokraatti,
mutta kunnon kommunistin tehtävänä on toteuttaa vallankumous.

Suomen pieni revisionisti huomaamatta jää
idän pikajunan alle,
mutta kunnon kommunistin juna jyskyttää
kohti punaista itää.

a-kh said...

Huomatkaa äikiän runossa porvarillisen latojan sabotaasiyritys! Entisen Tiekkarin latojille järjestettiin tällaisen takia ideologiakurssi.

Rauno Rasanen said...

Mie kaipaan nyt kafkaesqueta.

Anna lisää laamoja...ne kun räjäyttävät hermoni tsipaleiksi ;)

*
Tosin akh: Heitetään internationaalinen sosialismi huitsin nevadaan ja ryhdytään propagoimaan omaa - individualistista sosialismia: seuraus tosin on ilmeisesti lähinnä (jälleen) kansanmurhaa.

Mutta ei se mitään. Onhan noita kansanmurhia ennenkin ollut...

USA toteuttaa niitä jatkuvasti - ja (kumma kyllä!?) laillisesti...

Vapauden nimissä. Miksi? jumalauta 'Osmo' ei voisi/saisi yrittää samaa?

Pelko on tullut jäädäkseen. 'Tappava' pelko.

kafkaesque said...

raunosweetypie

tässä ei ole yhtään laamaa, mutta hyvin paljon tosiolevaista, ja tällä voi nukkua myös krapulaa pois

http://www.youtube.com/
watch?v=J72hq9kLyUQ

Rauno Rasanen said...

kafkaesque

Mieli nöyränä myhäilen suuntaasi, sillä näit minusta erään olennaisen puolen, joka tosin ei koskaan ole aktualisoitunut.

Mutta Hobo - kulkija sekä desperado - sitä minä tämän elämäni vaelluksen aikana olen ollut. Juuri sitä.

Jos voisin puristaa kättäsi lujaa sekä hellästi - tekisin sen. Tiedän nyt että sinä ymmärrät...

catulux said...

Eikös tuo Kafkasen osoittama laamapätkä, tai pätkä laamoista, ei laumoista, summasummarummut hienosti tämän syvällisen keskustelun tärkeimmät ajatukset ja ideoitten sivupolutkin?

Aakoo ja Rauno; kun syötte sitä bullaa älkää tunkeko ainakaan rusinoita korviinne, ettei käy niin Veikolle ja Jussille (eli P.Peteliukselle ja Kari Heiskaselle)...



Aakoo

Kytösavun aukeilla mailla on kansa
mi aina on vaalinut vapauttansa.
Vannoivat näin pojat urheat siellä:

Orjuus pois, taikka menköön henki,
niinkuin mennyt on isienkin,
kunnia kuolla on vapauden tiellä.
Tää vala on murtumaton.


Se vala on koetettu puhtaana pitää:
painettu on päin inhaa itää,
kaikki, mi jaksoi kalpaa käyttää,

ja pidetään vasta, nyt sekä aina,
orjuuden ies meitä koskaan ei paina.
Taistossa kuollen sen tahdomme näyttää.
Tää vala on murtumaton.



Ken ompi se kansa, en mainita huoli,
Utsjoki, Häme, koko Karjalan puoli,
tuntevat mikä on Ilkan suku,
Laurilan työ, sekä Vilppulan vaihe,
lasten lapsille laulujen aihe,
kunnian miehistä kaunein luku.
Sankarit vaan, niin käy kuolemaan.


Heikki Klemetti
(Kuopijon urhojen muistolle)



Hieno biisi ja etenkin eka säkeistön B-osa on tarttuva ja toimiva.

Leonoora said...

On huomioitava myös tämä puoli;
kommunistien Kiina on nyt kapitalistin kultasuoni, ja rakas velipuoli, se vuorovaikutusta somaa, kun kumpikin sovinnossa kasvattaa pääomaa!

Ripsa said...

Joo ja Klemetti on sukua ja tutki sitä.

Vaikuttais siltä että joskus 1400-luvulla oltiin Ilmajoella tai Kurikassa. Ja sitten lähärettihin Nuijasotahan Isoostakyrööstä. Nurmohon eherittihin joskus 1500-luvun aluus.

Juttu kyllä on niin, että se lapualaasten ym. eteläpohjalaisten ryssäviha kyllä oli peräisin Isonvihan ajalta, jolloin maakunta hävitettiin suht. totaalisesti.

Surkeimmin kyllä kävi Kainuulle, jonne taisi jäädä vain kourallinen ihmisiä.