Vastapaavi ja Richard III

Kommentti Kemppisen päreeseen Muhametti.

(Alkuperäiseen Kemppis-versioon on tehty lisäyksiä ja korjauksia.)

*
Mitä tulee Richard Dawkinsiin, olen nimittänyt hänet "yksisilmä-ateistiksi".

David Attenboroughkin on järkevästi agnostikko, mutta Dawkins sen sijaan tulkitsee uskonnon vain kierkegaardilaisena - "sokeana uskona tai uskon hyppynä" - ja tuomitsee tällaisen, fideismiin johtavan ajattelun taikauskona.

Mutta meillä on muitakin teologisia perinteitä - etenkin Tuomas Akvinolaisen tomismi ja Karl Barthin reformaatiosta periytyvä dialektinen teologia.

Dawkins kuitenkin niputtaa kaiken uskonnollisuuden yhdeksi ja samaksi mössöksi, eikä perustele argumenttejaan kuin inttämällä (McGrath).

Uskoa ei tietenkään ratkaista pelkästään argumentaation varassa, koska argumentaatio itsessään rakentuu aina parhaalle, todistettavissa olevalle uskolle havainnosta. Näin myös Dawkins ateimissaan on oman vakaumuksensa vanki. Vastapaavi!

Mallikkaana esimerkkinä uskon "positiivisesta" vaikutuksesta tiedemieheen voisi pitää esim. Antti Eskolaa, joka ei taatusti luovu tuumaakaan kovista tieteellisistä metodeistaan, mutta on silti valmis hyväksymään ns. "hiljaisen uskon".

Sillä ei tosin ole juuri lainkaan yhtymäkohtia teologiseen diskurssiin, ja herää kysymys, voiko tuollaista asennetta pitää muuna kuin äärimmäisen ohuena fideisminä, joka ei sorru/suostu "teologian allegoriseen retoriikkaan", mutta joka suostuu kuitenkin (retorisesti?) käyttämään asenteestaan sanaa usko?

Miten vakavasti Eskola sitten pitäisi ottaa uskovien ihmisten piirissä? Tai tieteellisten ateistien piirissä? Oma vastaukseni on: vakavasti kummassakin leirissä.

Mutta Dawkinsille Eskolankin vaatimaton ja hiljainen usko on suurta haihattelua, joka vie vain aikaa tieteelliseltä tutkimukselta. Entä mihin "ihmeeseen" Dawkinsilla on niin kiire, että hän kokee jopa keskustelun uskonnoista olevan likipitäen ajahukkaa?!

Hänellä täytynee olla ehkä evoluutiotakin suurempi tarkoitus, joka vie voiton itse Jumalasta. Yhä uudestaan - "Gene" Dawkins on Vastapaavi tieteen kaavussa!

Lukekoon hän hitto soikoon kunnolla Nietzschen Moraalin alkuperästä" kolmannen esseen "Askeettisista ihanteista", niin ymmärtäisi, mistä ateismikeskustelussa todella on kysymys: nihilismistä ja nihilismin historiasta, joka on yhtä kuin valistuksen projekti, joka on siirtänyt moraaliset arvot lähinnä juristien pelikentälle ja ylipäätään tehnyt moraalista - sen irrottua uskonnosta - ikäänkuin liikennesääntökokoelman, jossa tarvitaan vain havaintoteknisiä kykyjä - ei kommunikatiivisia hyveitä ja kollektiivisia arvoja!

Tieteen maailma on deskriptiivinen - siten näköalaton ja tyhjä. Nietzschen sanoin: tiede on kyvytön laatimaan lakeja. Se ei ole preskriptiivistä.
Tiede vain havainnoi, tekee hypoteeseja ja yrittää todistaa, miten aine toimii. Sellaisessa maailmassa ei ole arvoja, hyveitä eikä Jumalaa.

Silti myös tiedemies elää jatkuvasti arvojen, hyveiden/paheiden ja uskontojen maailmassa - siinä toisessa - ei-tieteellisessä maailmassa. Niin myös Richard Dawkins, joka luultavasti lukee iltarukouksensa suurelle Kurp... - siis Geenille.

*
Itse olen agnostikko - äärimmilläni kyyninen, jopa ateistinen. Mutta riemuitsenko minä tästä asenteestani? En missään tapauksessa, koska koen sen helvetiksi, joka tyhjentää vakaumukseni ja perspektiivini sisällöistä, joita mikään tiede ei voi korvata.

Miten mieluusti uskoisinkaan Jumalaan, mihin tahansa jumalaan - mutta ei - sitä iloa ei minulle suoda!

Elän näköalattomuuden ja yleiskatsauksettomuuden tilassa, jonka on aiheuttanut oma epäuskoni ja itsekäs individualismini.

En osaa ylpeillä skeptisismilläni, koska pidän sitä henkisenä helvettinä sekä älyllisesti snobistisena ja siten kyseenalaisena verbaalikikkailuna.

Elän mutta olen jo kuollut.

Kuvaisin tätä eksistentiaalista pattitilannettani Shakespearen näytelmän kautta. Richard III huutaa taistelukentällä hevosensa kaaduttua: "Valtakunta hevosesta, valtakunta hevosesta!"

Se hevonen merkitsee myös minun kontekstissani pelastusta - tällä kertaa tosin uskoa Jumalaan, uskoa elämän merkitykseen, tarkoitukseen ja olemassaolon jatkuvuuteen jopa kuoleman rajan yli.
Ei enempää eikä vähempää.

Olen valmis luopumaan kaikesta siitä vähästä, jota minulla tässä katoavaisessa maailmassa on ("valtakunnastani") - jopa kaikenmaailman tiedosta, jota olen yrittänyt kerätä vuosien mittaan, kunhan vain saisin rauhan sieluuni - jos siis saisin uskon, joka käy yli kaiken epäilyn ja tyynnyttää ahdistukseni - uskon joka antaa - kuten Augustinukselle - lupauksen, että tulen vielä joskus osalliseksi siitä, mikä minulta ihmisolentona puuttuu (*).

Eikä sitä jotain minulta puuttuvaa voi korvata Richard Dawkinsin biogeneettinen "mumbo jumbo", jota hän puolestaan hokee omana "mantranaan" ja itsekkään perusteettomista syistä haluaisi jopa käännyttää kaikki ihmiset tuon oman kaiken selittävän (kuten uskonto) jargoninsa kannattajiksi - ikäänkuin tiedekin olisi kuin poliittinen uskonlahko...

Vielä kerran - Dawkins on Vastapaavi!

*
PS. Kannatan evoluutioteoriaa ja vastustan Raamatun kirjaimellista tulkintaa luomisopin suhteen.

Viimeisin ihmetyksen aiheeni onkin ollut, miten kriittinen realisti - teologi (ja luonnontieteilijä) Alister McGrath - pyrkiessään osoittamaan, etteivät luomisoppi ja evoluutioteoria ole perimmältään ristiriidassa keskenään, voi välttää kyseenalaisen oletuksen evoluution "älykkäästä suunnittelijasta" ja siten lopulta jopa äärimmäisestä kreationismista?

Jos nimittäin haluaa uskoa Jumalaan ja luomiskertomukseen, ei voi välttyä tietyiltä loogisesti väistämättömiltä seurausväittämiltä. Ei esimerkiksi voi ilman loogista ristiriitaa hyväksyä yhtä aikaa sokeaa luonnonvalintaa ja luomiskertomusta.

Ateistin kohdalla pätee mutatis mutandis sama, ellei hän sitten kumoa Humen giljotiinia ja ala päätellä/johtaa "hyvää" ja moraalisia arvoja luonnosta, jolloin hän joko lankeaa naturalistiseen virhepäätelmään tai siirtyy panteistien joukkueeseen...

Kummassakin tapauksessa ainakin hänen jyrkkä ateisminsa voidaan kyseenalaistaa, vaikka - kuten Goethe sanoi - "panteismi on kohteliasta ateismia".

(*) Mutta jos minun käy niinkuin Richard III:n enkä löydä mistään uutta "eksistentiaalista hevosta" vanhan riuduttua tieteen semanttisesti autioittavaan reduktionismiin, ei auta muu kuin odottaa väistämätöntä kuolemaa Ciceron tavoin - pää valmiiksi ojennettuna tappajille.
Sieluni ja ruumiini tuskat loppuvat joka tapauksessa siihen hetkeen...

*
Jälkikirjoitus Kemppiselle

Tartuin syöttiin, mutta kuten aika monesti - kommenttini on pelkkä luonnos, jota sitten hion omassa blogissani. Sieltä sopii vilasta, jos haluaa tarkennetun version.

*
Miten niin ei noin näkyvän hahmon kuin Dawkinsin kanssa voi olla eri mieltä? Miksi se olisi hupsua?
Dawkins on aivan samalla tavoin yleisten argumentaatiosääntöjen alainen ihminen kuin sinä, minä tai Sven Tuuva aikoinaan.

Vaikka puhuu katederilta ja huippuasiantuntijana, myös hän tekee argumentaatioon liittyviä virheitä tai ainakin luulee, että kun käyttää yksisilmäistä reduktionismia metodinaan (kaiken voi palauttaa geeniin), pystyy selittämään kaiken.

Mutta juuri se on mahdotonta - sekä uskovaiselle ETTÄ reduktionistille - kaiken selittäminen.
Ei Dawkinskaan pääse tästä ongelmasta kuin koira veräjästä, vaikka olisi miten arvostettu.

Vaikutat pitävän Dawkinsia arvossa ikäänkuin akateemisen "hyvä veli"- kollegiaalisuuden takia, vaikka oletkin eri mieltä hänen kanssaan uskonnon merkityksestä.

Tietysti sinulla professorina on "paineita" tässä asiassa. Et nähtävästi halua riskeerata julkisesti kirjoittamalla aiheista, joissa et koe olevasi huippuasiantuntija.

Vaikka huom! - niinhän sinä kuitenkin teet jatkuvasti, mikä ilolla huomioitaneen.

Siksi minua hieman ihmetyttää tämä valikoivuus "Gene" Dawkinsin suhteen...Mieshän on ihan tavallinen kuolevainen...eikä edes vakavasti otettava paaviehdokas, vaikka onkin Vastapaavi.

*
Yks juttu vielä. Kuten Pasi ja Ilpo daksidolpalla aina sanovat: "Huumoria pitää olla".

*
www.geocities.com/seapadre_1999/27ordinary-b.html.

http://www.brainmortgage.com/article.php?story=20060307103615900.
(Tähän haastattelunpätkään ja sen perusväittämään tulen vielä palaamaan blogissani. Se on erinomaisen kiinnostava - sekä Dawkinsin kannalta että yleisesti ottaen.)