September 11, 2006

Intiaaneja Immanuel, intiaaneja!

Kommentti (?) Kemppisen päreeseen Tekstin kohina.

*
Mitä William Faulknerin haastatteluun tulee, niin siitähän on ollut joskus aiemminkin puhetta.

Faulkner näkee asioitten eli keinotekoisen totuutemme läpi. Ydintähän asioissa ei ole juuri sen vuoksi, koska ne ovat keinotekoisia (kulissia).

Siksi totuus "totuutena" (ydin) ei ole niin kiinnostavaa kuin totuus "vaikutelmana" (keinotekoisuus, kulissi).

??? - Anteeksi mutta mitä minä nyt oikein tarkoitan? Taidan ajautua kehäpäätelmiin...

Tarkennetaan.

Mitä ihminen näkee silloin, kun hän näkee asioitten läpi?

Ensinnäkin jos asioissa olisi ydin, niin me näkisimme ytimen. Eri asia sitten on, pystyisimmekö kertomaan havainnostamme mitään (terveisiä Immanuel Kantille).

Mutta jos asioissa ei ole ydintä, niin me näemme vain uusia vaikutelmia eli emme lopultakaan yhtään mitään..?

Sillä jos näemme vain vaikutelmia, niin kulissit ovat ainoa totuutemme eli emme näe oikeastaan mitään, mikä ei olisi omaa projektiotamme.

Tämän kehämäisyyden voittaaksemme meidän on nimenomaan yritettävä olla näkemättä mitään, koska se on "todellisempaa" kuin kulissimme - ja totuuttahan me haluamme - vai?

Entä mitä näkee silloin, kun ei näe mitään?

Faulknerilta löytyy vastaus.

Intiaaneja, jotka tulivat ihmettelemään hölmöjen valkoisten miesten "maailmaa" (eli kulisseja).

3 comments:

A-K.H said...

Näinkö se meni: Aina pitää kysyä sitä, millä perusteella jokin asia pitää paikkansa. Kaikki ajatukset ja väitteet ovat mielekkyysehtoja, jotka tarkoittavat niitä seikkoja, joiden täytyy vallita, jotta jokin asia olisi mielekäs. Taidan lukea päreesi vielä kerran Occamin partaveistä käyttäen. Taidat viitata myös Platonin luolavertaukseen.

Rauno Rasanen said...

Ongelma on juuri siinä, että me emme itse voi asettaa mielekkyysehtoja ilman, että tekisimme sen kehäisesti (dialektisen kehän merkityksessä) eli ilman, että olettaisimme jo alunperin sen, minkä halusimme todistaa.

Havainnon, jonka haluamme oikeuttaa, on jollain tavalla oltava erillinen mielekkyysehdosta.
Mutta juuri tämä EI ole mahdollista ihmisymmärrykselle.

Sen vuoksi skeptisimi on ainoa "luonnollinen" vaihtoehto.

Parempi pidättäytyä lopullisesta väitteestä, jos tämän dilemman on tajunnut.
Kyseinen periaate sopii yhtä hyvin esim. niin kreationistipelleille kuin "yksisilmä-ateisti"-Richard Dawkinsille.

Se, mitä me tiedämme, ei takaa että olisimme päteviä tiedollisesti puhumattakaan, että pystyisimme erottamaan toisistaan antropologisen mielekkyyden, joka määrää, mitä kysymme ja millaisia vastauksia luulemme tämän perusteella saavamme siitä, miten asiat "todella" ovat.

"Todella" on meille mahdoton saavuttaa muuten kuin täysin syntaktis-deskriptiivisesä mielessä.
Tällöin on kuitenkin kadotettu yhteys "inhimilliseen, merkitystä ja normatiivisuutta etsivään ymmärrykseen."

Jäljellä on havainnoiva kone - eräänlainen mittari, joka kertoo lämpötilan vaihtelun.
Tosin tässäkin tapauksessa ihminen on säätänyt indikaattorit, joiden puitteissa mittari havainnon ilmaisee.

Miksi? Ennustamistarkoituksessa. Itse havaintoon emme tarvitse indikaattoreita. Jos on kylmä tai kuuma, lukemat eivät siihen lisää mitään uutta.

Mutta tietysti esim. hiukkasfysiikka on hieman eri juttu.
Sekin meidän kuitenkin täytyy sovittaa ymmärrykseemme, jotta edes jokin tajuttavuuden häivä todellisuudesta jäisi jäljelle.

Tarkoitan niin sanottua realisaatio- ja lokalisaatioehtoa.

Jos tutkittavaa kohdetta ei voi havainnoida samnaikaisesti lokalisoituneena ja reaalisena, sitä EI voi havainnoida ollenkaan kuin eräänlaisena harhana.

Ja koska nämä mielekkyysehdot määräävät havainnoimiskykyämme (tiedollista kompetenssiamme) olemme - jälleen kerran - hypoteesien - havaintojen ja perustelujen dialektisessa kehässä.

A-K.H said...

Kiitos, panen tämän mietintälistalle pitkien, synkkien syyspäivien ratoksi.