(Viimeisin tarkennus klo: 15.05)
*
collageeni
Hieman kohteliaampaa lähestymistapaa käyttäen toistan vielä kerran, etten välttämättä ymmärrä perustelujasi, mutta teen aiheeseen katsauksen, kun kerran pyydetään.
Hyve näyttää olevan sinulle kuin aika Augustinukselle. Tottakai me tiedämme, mitä aika on, mutta jos meiltä sitä kysytään ja vaaditaan ajan määritelmää, niin me emme tiedä.
Tässä toteamuksessa ei ole mitään vikaa, sillä hyveetkin (kuten aika) ovat merkillisellä tavalla yhtä aikaa subjektiivisia että objektiivisia, toimintaamme ja ajatteluamme sekä käsitteellisesti että empiirisesti motivoivia, tekijöitä.
Mutta emme me niitä pysty ilmaisemaan tai osoittamaan pelkästään empiirisellä tasolla kuten emme mitään muutakaan tässä maailmassa.
Ne ilmenevät aina yhteisöllisesti ja yhteisöllisyys on kielellisyyttä. Kielellisyys puolestaan elää omaa elämäänsä, jonka puitteissa ei yhteisymmärrystä löydy.
Kysymys on referenssin ongelmasta. Minkälaiseen käyttäytymiseen tietty hyve - vaikkapa oikeamielisyys - viittaa?
Oikeamielisyys on olemassa, mutta sen kattama "käyttöalue" on yleensä liian laaja, eli saattaa merkitä melkein mitä tahansa, arvioijan intresseistä riippuen.
Esimerkiksi vasemmistolaisella ja oikeistolaisella voi olla hyvinkin erilainen käsitys siitä, mikä on hyveellistä poliittisissa periaatteissa ja päätöksenteossa.
Jos sitten yritämme ratkaista tämän ongelman rajaamalla jyrkästi ko. käsitteen käyttöaluetta, siitä tulee äärimmillään juridinen termi, joka ilmaisee enää tietyn suppean proseduurin, joka taatusti sulkee pois suurimman osan oikeamielisyyden aidoista ilmenemismuodoista.
*
En pidä omena-päärynä-esimerkkiäsi kovin "hedelmällisenä", koska se johtaa nominalismiin eli siihen, että sanat ovat vain sattumanvaraisia merkkejä olioista.
Toisaalta, jos ajattelet - kuten näytät ajattelevan, että hyve on olemassa merkeistä riippumatta, olet realisti.
Ehkäpä siis oletkin konseptualisti, kuten Aristoteles, jolle käsitteet (merkit) eivät ilmaise suoraan yksittäisiä olioita vaan niiden lajia.
Konseptualistille käsitteen ja yksilöolion sitoo toisiinsa ns. "tämyys" (Duns Scotus), joka ilmaisee olion yleisemmän tyypin.
Siten esim. sana "hevonen" ei ilmaise realistisesti yksittäisen hevosen olemassaoloa vaan sen olemassaolo ilmenee järjessä (kielellisessä tietoisuudessa) yleisemmän "hevosuuden" käsitteen kautta.
"Selkokielellä" ilmaistuna "tämyys ja hevosuus" tarkoittaa yksilöolioitten välillä vallitsevaa samankaltaisuutta. Tämä ratkaisumalli tunnetaan nykyään supervenienssin nimellä.
*
Nominalismi päätyy totuuden koherenssiteoriaan (totuus on eri teorioitten välistä - ei käsitteitten/teorioitten ja tosiasioitten välistä - yhteensopivuutta) ja lopulta solipsismiin, joka on varsin epäuskottava kanta kommunikoitavuuden kannalta, koska se merkitsee, että jokaisella yksilöllä on vain oma todellisuutensa, eikä mikään lopulta yhdistä noita yksilöitten erilaisia todellisuusnäkökulmia käsitteellisesti, koska käsitteen pohjana oleva kokemus on aina vain "minun kokemukseni", jota en voi edes viestiä toiselle kuin aina jo kokemuksestani vieraantuneen ja keinotekoisen kielen kautta.
(Schopenhauer - subjektiivinen idealisti ja berkeylyläinen empiristi (siten myös nominalisti) letkautti aikoinaan (itse- ?) ironisesti, että solipsismi on teoriana järkevä, mutta itse solipsisti tarvitsee hoitoa.)
Realismi sitoutuu totuuden korrespondenssiteoriaan, jossa käsitteitä vastaavat maailmassa olevat tosiasiat.
Tietyin varauksin tämä ajattelutapa muistuttaa eräänlaista fatalismia - kohtalouskoa, jossa maailma on niinkuin se on, kuten eräs nuori ja kiihkeä loogikon alku kirjoitti Tractatuksensa ensi sanoiksi.
Aivan johdonmukaisesti hän myös teoksensa lopussa kehotti lopettamaan puhumisen asioista, jotka eivät ole niin kuin ne ovat, vaan ihmisten "keksimiä" juttuja kuten etiikka, estetiikka tai uskonto/RR.
(Epäilemättä Schopenhauerin toteamus sopii hyvin myös jäkimmäiseen teoriaan. Solipsismi on siitä merkillinen ajatuskuvio, että se ilmaisee osuvasti sekä äärimmäisen nominalismin että äärimmäisen realismin umpikujan edellyttäen, että molemmat ovat tiukasti sitoutuneet empirismiin.)
*
Konseptualisti yrittääkin välttää nämä kaksi epäuskottavaa äärimmäisyyttä.
1) Nominalismin, jossa termi ja olio (tai tosiasia /*/) ovat sattumanvaraisessa vastaavuussuhteessa (Esim. Derrida ja ranskalaisten postmodernistien koko popula) .
2) Realismin, jossa termi ja olio (tai tosiasia /*/) ovat "suorassa" ja välttämättömässä vastaavuussuhteessa
(Tämä oli myös loogisen empirismin ideaali, joskaan looginen empirismi EI ollut klassista realismia, jota nykyaikana eivät kannata kai muut kuin truthlikeness-teoreetikot - mm. Niiniluoto).
*
Konseptualismin ongelma vaikuttaisi äkkipäätään yksinkertaiselta, mutta se on kaikkea muuta!
Koetapa collageeni miettiä tätä. Aristoteleen mukaan kaikki tieto saadaan tai on ehkä parempi sanoa "löydetään" havainnosta (Arska oli periaatteessa empiristi), mutta esimerkiksi oletus, että on olemassa hevosia, ei sisälly yksilöolioon hevonen vaan sen täytyy "suodattua" järjessä. Vain järki antaa meille perusteltua ja johdonmukaista tietoa, jota siis ei voi suoraan päätellä yksilöolioista, vaikka se niissä jollain tavalla piileekin.
Mutta onhan nyt merkillistä, että vaikka havainto on kaiken tiedon lähde, niin silti se ei muutu tiedoksi tuosta vain - simbsalabim, vaan meidän on järkemme kautta pääteltävä "hevosuus", jotta tietäisimme että on olemassa yksilöolio hevonen.
Kysynkin sinulta collageeni olettaen, että olet konseptualisti: millä tavoin tieto sisältyy havaintoon yksilöoliosta, joka - kuten muistamme - ei vielä ole varsinaista tietoa vaan tiedon lähde? Ja mikä on järjen osuus tässä prosessissa?
Hevonen on sekä hyvä että huono esimerkki tätä ongelmaa pohtiessamme. Se on tarpeeksi yksinkertainen ilmaistakseen helposti ongelmamme ytimen ja muodon mutta ehkä liian yksinkertainen oivaltaaksemme, että meillä ei yleensä ole läheskään pätevää ymmärrystä käsitteittemme/teorioittemme ja empiiristen tosiasioitten välisestä suhteesta - ei varsinkaan yhteiskunta- ja humanististen tieteitten alueella, joilta puuttuvat sellaiset mittauslaitteet kuin biologiasta tai fysiikasta.
Ajatellaanpa kuitenkin ulkoavaruudesta saapuvaa - jotakuinkin ihmisen ymmärryskyvyllä varustettua ihmistä. Hän tulee planeetalta, jossa ei ole koskaan ollut hevosia tai niitä muistuttavia eläimiä. Miten hän saa tietoa noista otuksista? Päätteleekö hänkin kuin konseptualisti havainnon kautta, että ne ovat "hippoja", koska ne muistuttavat toisiaan?
Mutta ovatko nämä ihmisjärjellä varustetut alienit konseptualistien tavoin oikeutettuja päättelemään yleisestä yksityiseen tai samankaltaisuudesta samuuteen (identiteettiin) eli hevosuudesta yksittäiseen hevoseen (kysymykset 1 ja 2)?
"Keksivätkö" he hevosen kuten nominalistit vai "löytävätkö" he sen kuten realistit?
1) Onko samankaltaisuus yksiöolioiden ominaisuus vai järjen konstruktio?
2) Mikä on riittävä määrä samankaltaisuutta (ja miksi), jotta se muuttuisi samuudeksi (identiteetiksi)? (**)
*
En nyt edes yritä tämän syvemmälle, mutta kun puhutaan hyveidenkin olemassaolosta (tai olemassaolon ehdoista ja tavasta), joudutaan väistämättä kyseisen "universalia-nominalia" problematiikan syövereihin.
Aihe oli myöhäiskeskiajan tärkeimpiä ellei tärkein filosofinen kiistakysymys, mutta sen alkuperä löytyy jo Platonilta ja Aristoteleelta.
*
Sorry - ei siis mitään uutta ja originellia auringon alla. Johtuu siitä, että nämä loogiset kysymyksenasettelut ovat ikuisia ja vailla vaihtoehtoja.
Ne voidaan toki ilmaista kielellisesti hieman eri tavoin, mutta niiden muoto on aina sama.
Ja tätä sinä - collageeni - et luullakseni ole oivaltanut vaatiessasi minulta jotain kerrassaan persoonallista ja uutta filosofisesti.
*
/*/ Tarkkaan ottaen olio filosofisessa kielenkäytössä ei ole sama kuin tosiasia, mutta tässä esityksessä erolla ei ole väliä. Olio joka tapauksessa ainakin "edustaa" ulkomaailman tosiasiaa, vaikka tietenkin jo tuosta ilmaisusta "edustaa" ei voi vielä päätellä, onko se nimenomaan empiirinen tosiasia.
(Tällasta tää perkeleen saivartelu (filosofia) on!)
(**) Nyt lienee parasta hälyttää päivystävä reliabilisti paikalle! Tässä hän jo tuleekin - Markus Lammenranta.
4 (Tiivis annos tietoteorian kurssia - myös reliabilismia)
8 comments:
Valitettavasti tässä kirjoituksessa en erottele likimainkaan riittävästi nominalismin ja realismin muunnelmia modernin filosofian aikakaudella.
Positivismi, jonka perillisenä loogista empirismiä voinee pitää, sisältää kuitenkin, semanttisen verifikaation vaatimuksen kautta, erittäin vahvan realismi-kytkennän, vaikka positivismista/loogisesta empirismistä johtaa tie myös instrumentalismiin (nominalismin empiristinen muoto) ja koherentismiin (nominalismin totuusteoria).
Olen halunnut tulkita Wittgensteinin Tractatuksen olleen alunperin pyrkimys ymmärtää maailma "realistisesti" - ainakin niinkuin Kant realismin ymmärsi.
Kun Wittgenstein sanoo, että maailma on olioitten, ei tosiseikkojen kokonaisuus, hän ajaa itsensä ristiriitaan jo ensimmäisen lauseensa - "maailma on niinkuin se on" - kanssa.
Jos me voimme ymmärtää maailman ainoastaan olioina (tosikeikkojen representaatioina tai käsitteellisinä ilmauksina), niin miten tuo lausunto voisi olla muuta kuin metafysiikkaa, joka kertoo, että on olemassa "ihmeellinen maailma", josta me emme tiedä lopultakaan mitään, mutta josta oliot (edustus) meille kertovat.
Tämä on kantilaista realismia, joka sekoittaa päämme ehkä lopullisesti...
"Kun Wittgenstein sanoo, että maailma on olioitten, ei tosiseikkojen kokonaisuus --"
Itse asiassa Wittgenstein sanoo juuri päinvastoin: maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus.
Huomasit.
Entä mitä se merkitsee? Tosikeikan ja olion ero? Kysyn tämän ilman ironiaa.
Sitä ei looginen empirismi koskaan kyennyt tyydyttävästi ratkaisemaan.
Ehkä se ei edes ole käsitteellisesti ratkaistavissa. Viittaan konseptualismi-kommentteihini.
Mutta eikö W. Tractatuksessaan "horju" pahasti jo tässä ensimmäisessä lauseessa, koska tiedämme, ettei hän voinut pitää siitä kiinni loppuun saakka ilman että olisi päätynyt totaaliin umpikujaan - siis solipsismiin.
Ja tuo solipsismi oli yhtä kuin - "vain minulle kaikki on varmaa ja totta, mutta mikseivät nuo muut tajua sitä?"
Tätä ongelmaa W. pyrki ratkaisemaan myöhemmässä kielipelien ideassaan, mutta siihenkin jäi periaatteessa sama "aukko" - miten eri kielipelit (eli Tractatuksen kirjoittaja ja muut ihmiset) voivat kommunikoida keskenään?
Tästä tuli eräs 1900-luvun lopun tärkeimpiä filosofisia keskustelunaiheita.
Tosiseikan ja olion välisen eron manifestoi Kant (ei tietenkään alunperin), ja totisesti siitä tuli miltei filosofinen "sairaus".
Wittgenstein oli positivismin ja Fregen sekä Russelin lauseatomismin "perillinen", ja siten yleisesti ottaen empiristi/realisti, mutta hänen syvimmät intentionsa olivat kantilaisia.
Se tarkoittaa, että hän halusi kartoittaa ajattelun rajoja (mikä tietysti on absurdia, koska emme voi olla molemmilla puolilla rajaa - ainakaan yhtä aikaa) kuten Kant, vaikka nuorna miesnä W. ajattelikin, että oli sen ongelman jo ratkaissut - "pettäen siten itseään".
jatkuu...
*
Eikö koko olio-, representaatio-ajattelumalli ole pelkkää älyn kehittämää harhaa?
Tarkoitukseni on pääasiallisesti esittää ajatuksia, ideoita. Ja tämä on nopea kommentti.
Aloittakaamme filosofian alkulähteiltä, länsimäisen filosofian.
Filosofiahan sanana tarkoittaa vanhaa kunnon viisauden rakastamista. Eräs filosofi jonka nimeä en muista kommentoi kirjassaan asiaa näin: Viisauden kadotessa syntyy filosofia.
Yksi filosofian alkuperäisistä ”tarkoitusperistä” oli väärien mielipiteiden osoittaminen vääriksi. Jonka voisi käsittää - viisauden lipuessa yhä kauemmas - olevan yritys tuoda tuo viisaus takaisin, termien ja mielipiteiden vaikkapa hyveestä ja sen luonteesta lisääntyessä.
(Filosofian syntyessä hyve oli ilmeisesti hyvin läheisessä suhteessa viisauden käsitteeseen. Olla viisas, oli olla hyveellinen)
Välikaneetti.
Tunnetila, esimerkiksi viha, tapahtuu tai havaitaan ihmismielessä, ihmisen itsensä kokemana. Sitä voidaan havainnoida myös ulkopuolelta - tarkkailtaessa esimerkiksi vihaista ihmistä.
Voisi olettaa että perustunnetilojen - viha, pelko - mainitakseni muutamia - tunnistaminen omassa itsessä, ehkä jopa ulkopuolisessa henkilössä, on kohtuullisen helppoa. Löydämme terminkin näille tunnetiloille jotakuinkin yhtä helposti kuin vaikkapa aikaisemmin mainitulle omenalle, ja olemme kenties samaa mieltä muiden kanssa että kyseessä on juuri tämä tietty tunnetila, vaikkapa viha, jota havainnoimme.
Eli voisi sanoa että tunnistamme tunnetiloja kohtuullisen helposti.
Ja tästä pääsemmekin mielenkiintoiseen kysymykseen: Miksi hyve on vaikeampi määritellä yhteisesti, miksi emme tunnista hyvettä yhtä helposti?
Ehkäpä siksi että tuo alkuperäinen viisaus on loitonnut meistä kauemmas ja kauemmas. Ehkä hyve – psyykkisenä ilmiönä – on, sanoisinko, hienojakoisempaa kuin nämä edellä mainitut karkeammat tunteet jotka muodostavat jokapäiväisen kokemuksemme. Ja koska olemme menettäneet kosketuksen viisauteen/hyveeseen, kukaan ei oikein tiedä mitä se on - paitsi jos aletaan latoa esiin termejä joita on käytetty muinaisista ajoista lähtien määrittelemään hyvettä, joka on kuitenkin vain konseptuaalista tietoa, ei suoraa, kokemusperäistä ymmärrystä.
Alkuperäinen kommenttisi, josta tämä kaikki alkoi, sisälsi ihan hyviä huomioita, mutta oli ns. perseestä koska se oli liian ”Vitun emansipoituneet akat, perkele…” tyylinen. Tämä vaikeuttaa pointtisi näkemistä kun vaahtoat ”miten akka vie kiveksetkin..” ym. Tietysti jos haluaa provosoida tai on esimerkiksi katkera, miksikäs ei asiaa noin ilmaisisi. Muuten se kertoi jotain ”miehen kriisistä” joka varmaankin koskettaa monia.
Ja nyt annan mikrofonin David Bohmille. Aika lopettaa jauhaminen.
Bohm: "So one begins to wonder what is going to happen to the human race. Technology keeps on advancing with greater and greater power, either for good or for destruction." And he goes on to ask: "What is the source of all this trouble? I'm saying that the source is basically in thought. Many people would think that such a statement is crazy, because thought is the one thing we have with which to solve our problems. That's part of our tradition. Yet it looks as if the thing we use to solve our problems with is the source of our problems. It's like going to the doctor and having him make you ill. In fact, in 20% of medical cases we do apparently have that going on. But in the case of thought, it's far over 20%."
In Bohm's view: "the general tacit assumption in thought is that it's just telling you the way things are and that it's not doing anything - that 'you' are inside there, deciding what to do with the info. But you don't decide what to do with the info. Thought runs you. Thought, however, gives false info that you are running it, that you are the one who controls thought. Whereas actually thought is the one which controls each one of us."
"Thought is creating divisions out of itself and then saying that they are there naturally. This is another major feature of thought: Thought doesn't know it is doing something and then it struggles against what it is doing. It doesn't want to know that it is doing it. And thought struggles against the results, trying to avoid those unpleasant results while keeping on with that way of thinking. That is what I call 'sustained incoherence.'"
Ja Bohm jatkaa samasta aiheesta: What I mean by 'thought' is the whole thing - thought, 'felt', the body, the whole society sharing thoughts - it's all one process. It is essential for me not to break that up, because it's all one process; somebody else's thoughts becomes my thoughts, and vice versa. Therefore it would be wrong and misleading to break it up into my thoughts, your thoughts, my feelings, these feelings, those feelings... I would say that thought makes what is often called in modern language a system. A system means a set of connected things or parts. But the way people commonly use the word nowadays it means something all of whose parts are mutually interdependent - not only for their mutual action, but for their meaning and for their existence. A corporation is organized as a system - it has this department, that department, that department. They don't have any meaning separately; they only can function together. And also the body is a system. Society is a system in some sense. And so on.
Similarly, thought is a system. That system not only includes thoughts, 'felts' and feelings, but it includes the state of the body; it includes the whole of society - as thought is passing back and forth between people in a process by which thought evolved from ancient times. A system is constantly engaged in a process of development, change, evolution and structure changes...although there are certain features of the system which become relatively fixed. We call this the structure....Thought has been constantly evolving and we can't say when that structure began. But with the growth of civilization it has developed a great deal. It was probably very simple thought before civilization, and now it has become very complex and ramified and has much more incoherence than before.
Now, I say that this system has a fault in it - a 'systematic fault'. It is not a fault here, there or here, but it is a fault that is all throughout the system. Can you picture that? It is everywhere and nowhere. You may say "I see a problem here, so I will bring my thoughts to bear on this problem". But 'my' thought is part of the system. It has the same fault as the fault I'm trying to look at, or a similar fault.
Thought is constantly creating problems that way and then trying to solve them. But as it tries to solve them it makes it worse because it doesn’t notice that it's creating them, and the more it thinks, the more problems it creates
Huh hah hei, herra Bohm, mielenkiintoisia ajatuksia. Tämän jälkeen voisi kysyä: Ajatuksen ja ihmiskunnan kehitys. Kehitys mihin?
No joo, perseestä oli tuokin kommentti, en edes vastannut esittämiisi kysymyksiin. Nopeiden kommenttien ongelma. Ja täytynee lisätä katsoessani ensimmäistä "kommenttiosasto kommenttiasi" että olet ilmeisen selvästi syventynyt filosofiaan (käytän laajaa käsitettä).
Mutta onko se "sudokua" vai jotain muuta?
collageeni
Ohhoh! Nyt tuli bingo. Olet jaksanut kärsivällisesti "tukistaa" minua narsismini ja tietynlaisen elitismini takia.
Se näyttää tuottavan tulosta. Sekä oma kommenttisi että Bohm-siteeraus osuvat nappiin.
Mutta kommenttisi vaatii pitemmän pohdinnan. Siihen pitäisi ottaa mukaan nykyajan hyveteoreetikoista ainakin Alasdair MacIntyre, Philippa Foot - miksei myös varhaisempi Elisabeth Anscombe ynnä muita kuten Charles Taylor.
Tämä siis vaatii siis oman päreen.
Bohmin ajatukset ovat pohdintaa koko ajattelun ja filosofoinnin luonteesta ja seurauksista - ja ihan oikeaan osuvia.
Huomautan kuitenkin, että viimeisten 150 vuoden aikana filosofiassa on sen analytisoitumisen ("tieteellistymisen") ohella vaikuttanut erittäin vahva trendi "tappaa" itse filosofointi, koska se ei johda muuhun kuin tuohon Bohmin kuvauksen kaltaiseen tilaan, jossa filosofia synnyttää enemmän ongelmia kuin ratkoo niitä (Bohmin ajatus on Wittgensteinille).
En tarkoita nyt välttämättä ranskalaisia postmodernisteja, jotka kritiikistään huolimatta hyväksyivät filosofoinnin retoriikkana.
Haluan mainita esimerkkinä maailmanhistorian ehkä rajuimmasta filosofoinnin kritiikistä kaksi filosofian historian kärkipäähän sijoitettua ajattelijaa - Nietzschen ja Wittgensteinin.
Kumpikin halveksi modernia filosofiaa, vaikka joutuikin sen kanssa elämään ja ajoittain sen "protokollaa" noudattamaan.
Tällaisia "halveksijoita" kaipaan lisää, koska akateeminen filosofointi on pelkkää teatteria - ikäänkuin antiikin näytelmiä uudessa kieliasussa.
Toki myös ikuinen filosofia puhuu suoraan ja aikansa kielellä.
Muita vaihtoehtoja ei tietenkään ole, mutta tällainen ajattelu ei puhu katederilta vaan asemaravintolan penkiltä - junaa odottaen ja yrittäen ehtiä sanoa keskustelutoverilleen olennaisimman ajatuksistaan.
Junaa odottavalla aikaa on aina vähän, mutta kukaan ei ole kontrolloimassa tai odottamassa, että puhut juuri niin tai näin kuten seminaareissa.
Eikä se, jolle puhut odota sinulta muuta kuin, että purkaisit sydämesi niinkuin vain kaksi eri suuntaan lähtevää voivat tehdä...
"(Bohmin ajatus on Wittgensteinille)."
Bohmin kuvaus on sukua Wittgensteinin mielipiteille filosofiasta ja filosoinnista.
"Eikä se, jolle puhut, odota sinulta muuta kuin, että purkaisit sydämesi niinkuin vain kaksi eri suuntaan lähtevää voivat tehdä..."/RR
Tällaisia virkkeitä haluaisin kirjoitttaa tuhatmäärin...
Post a Comment