PUNAISET KOTTIKÄRRYT

Runoilija sanoi: PYSÄHDY MAAILMA! – ja maailma pysähtyi...

Pysäytetty maailma/aika - sanan ja kuvan ykseytenä, eli runo kuin van Goghin ”Kengät.”

*
Punaiset kottikärryt
William Carlos Williams

niin paljon
on kiinni

sadeveden
lasittamista

punaisista
kottikärryistä

valkoisten kanojen
vierellä.

*
The Red Wheelbarrow
William Carlos Williams

so much depends
upon

a red wheel
barrow

glazed with rain
water

beside the white
chickens.

*

EXPLANATION: "The Red Wheelbarrow"

Lines 1-2

The opening lines set the tone for the rest of the poem. Since the poem is composed of one sentence broken up at various intervals, it is truthful to say that "so much depends upon" each line of the poem. This is so because the form of the poem is also its meaning. This may seem confusing, but by the end of the poem the image of the wheelbarrow is seen as the actual poem, as in a painting when one sees an image of an apple, the apple represents an actual object in reality, but since it is part of a painting the apple also becomes the actual piece of art. These lines are also important because they introduce the idea that "so much depends upon" the wheelbarrow.

Lines 3-4

Here the image of the wheelbarrow is introduced starkly. The vivid word "red" lights up the scene. Notice that the monosyllable words in line 3 elongates the line , putting an unusual pause between the word "wheel" and "barrow." This has the effect of breaking the image down to its most basic parts. The reader feels as though he or she were scrutinizing each part of the scene. Using the sentence as a painter uses line and color, Williams breaks up the words in order to see the object more closely.

Lines 5-6

Again, the monosyllable words elongate the lines with the help of the literary device assonance. Here the word "glazed" evokes another painterly image. Just as the reader is beginning to notice the wheelbarrow through a closer perspective, the rain transforms it as well, giving it a newer, fresher look. This new vision of the image is what Williams is aiming for.

Lines 7-8

The last lines offer up the final brushstroke to this "still life" poem. Another color, "white" is used to contrast the earlier "red," and the unusual view of the ordinary wheelbarrow is complete. Williams, in dissecting the image of the wheelbarrow, has also transformed the common definition of a poem. With careful word choice, attention to language, and unusual stanza breaks Williams has turned an ordinary sentence into poetry.
Source: Exploring Poetry, Gale. © Gale Group Inc. 2001. Online Source.

*

Oma - poetologisesti "kyseenalainen" - tulkinta

Minulle tämä runo merkitsee rajaa, jonka yli en nähtävästi kykene astumaan modernistisen runouden alueella kokematta olevani tähän tehtävään auttamattoman oppimaton – suoranainen maallikko.

Kokemukseni - jonka ollakseen nimenomaan kokemusta eikä pelkkää affektien kaaosta - täytyy tavalla tai toisella kytkeytyä samalla ymmärrykseen - yksinkertaisesti hajoaa "kaaoksen tai reifikoituneen sanaverkoston" mykistämänä, kun ryhdyn lukemaan äärimodernistista avant gardea tai dadaa (huom! tämä on kärjistys ja poikkeuksia löytyy aina!).

Kokemuksellisen ymmärryksen loputtua sisimpääni jää tällaisen runouden vaikutuksesta vain autistinen hiljaisuus, joka on kuin pölyä, jota tuuli vie mennessään sinne tänne, lopulta hävittäen sen tyhjyyteen.

Mutta – William Carlos Williamsin Punaiset kottikärryt oli minulle aikoinaan – ehkä noin 15 vuotta sitten - järisyttävä kokemus ja näyttää yhä edelleen myös sellaiseksi jääneen. Siinä ON ”taikaa.”
Se on minulle lajissaan yhtä täydellinen runo kuin (hyvin toisentyyppiset vertailukohdat) esimerkiksi Eino Leinon Tumma, Aaro Hellaakosken Hauen laulu ja T. S. Eliotin Aution maa kokoelman monet runot tai runokohdat.

Ja koska minulle runon tai ylipäätään taiteen syvin olemus kuuluu PYHÄN alueeseen, koen näin ollen myös The Red Wheel Barrowin pyhäksi sen minuun tekemän kokemuksen/elämyksen pohjalta.

Williams on todellakin loihtinut ”kottikärryissään” ultrarealistisen runon, jonka minimalismi - käsittämätöntä mutta totta! - taipuu/myöntyy maalauksen-omaiseksi tai pikemminkin valokuvaukselliseksi, silti säilyttäen "freesiytensä."
Ja se, mikä tämän ”pysäytetyn vision” tekee runoksi, on juuri runoilijan nerokas kyky vakuuttaa lukija siitä, että maailma on tässä ja nyt - juuri tällaisena - kaikkein todellisimmillaan.

Siten hän onnistuu mahdottomassa eli pystyy kuvaamaan ajan ikäänkuin se olisi pysähtynyt – ikäänkuin ikuisuus olisi tunkeutunut aikaan noiden kottikärryjen ja valkoisten kanojen transsendoiduissa (äärellisistä äärettömiksi muuttuneissa) hahmoissa.

Aika on näissä runokuvissa muuttunut opaakista (*) transparentiksi, näkymättömästä näkyväksi ja päinvastoin, koska me emme edelleenkään näe (emmekä koskaan tule näkemäänkään) muuta kuin sanojen muodostaman kaksiulotteisen kuvan.

Ja silti - silti me koemme havaitsevamme jotain ikuista – eli näemme empiirisen maailman, tuon meitä ympäröivän sotkuisen ja sekavan havaintosedimentin läpi, vaikkemme siis – jälleen kerran - näekään muuta kuin aina vain saman runokuvan.

Tämä "eideettinen harha" - opaakin ja transparentin samanaikaisuus - runokuvan "kolmas ulottuvuus: syvyys ("semantiikka") mahdollistuu sanojen ainutlaatuisen kombinaation kautta, mutta miten ja miksi: sitä minä en osaa selittää - ainakaan niin analyyttisesti ja oppineesti kuin yllä olevassa EXPLANATION - osiossa on tehty.

On runoilijan - tässä: William Carlos Williamsin neroutta, että hän kykenee vain 15 sanan avulla "konstruoimaan" arkiseen maalaismaisemaan - tuohon navetannurkalle - hetken, jonka realistisuus on enemmän kuin mitä se esittää.

Jos haluat "tietää", mitä on mysteeri: lue tämä runo sata kertaa peräjälkeen! Ja jos se yhä edelleen lumoaa sinut - olet löytänyt mysteerin...

*
Lopuksi:

Minun poetologiani mukaan tämä runo kaikessa minimalismissaan ja ultrarealismissaan on vain yksinkertaisesti ja samalla mysteerinomaisesti todellakin saavuttanut pyhän alueen: se on muuttunut ”totuuden kantajaksi (vrt. Kristoforos)." Samalla sitä voi myös pitää analogisena van Goghin maalauksen Kengät kanssa, eli se "paljastaa totuuden" (aletheia), kuten Martin Heidegger on kuuluisassa tulkinnassaan esittänyt.

(*) opaque. as in "opaque symbol": a symbol which has become literalized so that it has lost
its original meaning. Contrast with "transparent".

RR