March 27, 2005

PITKÄPERJANTAIN UUTISET

Hyvää pitkää perjantaita (päivitys 27.3. 2005)


- Jeesus roikkuu paraikaa ristillä meidän puolestamme, mutta sehän juuri on hänen tehtävänsä. Turha siitä on judeja morkata. Silloin ajautuu kristittynä pahaan ristiriitaan itsensä kanssa. Morkata nyt niitä, jotka olivat (Paavalin kehittämän juutalaisvaikutteisen!) katolisen sovitusopin täytäntöönpanijoita.
Mutta kun joutuu yhtä aikaa kauhistelemaan ja (lähes sadistisella joskin epämiellyttävällä) tavalla kunnioittamaan Jeesuksen hirvittävää kohtaloa, saattaa tuntea "lievää" epävarmuutta asenteestaan.
Silloin on aina helppo ratketa syyttämään jotakuta sankarin kuolemasta, vaikka tämä tekee "vain velvollisuutensa", jota hän itse asiassa ei voi välttää.

Sankari on siten aina eräänlainen Oidipuksen käänteinen versio. Oidipus pakenee ennustettua kohtaloaan, mutta tulee sen juuri paetessaan väistämättä toteuttaneeksi. Sankarin puolestaan ajatellaan (myös) "valitsevan" kohtalonsa, jolle ei kuitenkaan itse voi mitään. Kummassakin tapauksessa itsenäinen valinta on joko harhaa (Oidipus) tai sitä voi pitää selvänäköisyyden ja itsetuntemuksen äärimmäisenä ilmauksena (sankari, pelastaja): välttämättömästä tulee "itsenäinen" tehtävä.

Jeesus tosin teki "pelastusvelvollisuutensa" varsin merkillisellä tavalla - ajamalla itse itsensä tapettavaksi: itsemurha. Jumala ristillä...?! Ennenkuulumatonta! Mutta ah minkälaisen syyllisyyden hän päällemme langettikaan. Ja tätä merkillistä "kostoa" alettiin kristillisten teologien piirissä ryhtyä kutsumaan sovitukseksi, joka kuitenkin ylitti juridiset velvoitteet: se oli rakkauden teko...voi pyhä kaksoissidos!

- Voimme selittää tätä dilemmaa joko kirjaimellisesti (naturalistisesti) tai allegorisesti, mutten usko, että se ilman vertauskuvia ja metafyysisia metaforia kykenisi vakuuttamaan ketään uskonnollisesta ainutlaatuisuudestaan. Naturalistinen, arkipäivän Jeesus ei ollut metafyysikko vaan yhteisönsä establihmentin kannalta nähtynä anarkisti, eksentrikko - jopa rikollinen. Pois päiviltä vaan.

Sokrateelle kävi hiukan samoin joskin aivan toisenlaisessa (pluralistisessa ja sallivammassa) yhteiskunnassa, eikä Sokrates nimenomaan tietoisesti ajanut itseään establishmenttiä vastaan, koskapa esim. kieltäytyi julkisesta politiikan teosta. Silti hän oli (ja varmaankin myös täysin tietoisesti) erittäin vittumainen pala silloisille 30:lle oligarkille.
No - Sokrateskin olisi voinut väistää kohtalonsa, mutta päinvastoin hän piti oikeudessa niin härskin puolustuspuheen, ettei sen jälkeen ollut mitään hyvää odotettavissa. Toisaalta hän olisi voinut yhä vielä paeta, mutta itsekunnioitus ei antanut periksi.
Ehkäpä Sokrateskin siis kosti teloittajilleen ja vähän muillekin juodessaan myrkkymaljan..? Ateenalaiset nimittäin saivat ennenkuulumattoman eettisen opetuksen Sokrateen kuolemaa pohtiessaan.

Silti Sokrates ei ollut mikään poliittinen uhka hallitsijoille kuten Jeesus, jonka sukutausta saattoi kytkeytyä jopa juutalaisen ylimystön vallanperimyssuksessioon (näin on väitetty parissa vakavasti otettavassa historiallisessa tutkimuksessa; tämä on netistä saatua asiallista infoa). Jeesuksen essealaistausta liittyi tähän samaan klaanien väliseen kilpailuun teologisen merkittävyytensä ohella.
On väitetty, että Jeesus ja Johannes Kastaja olisivat olleet erittäin läheistä sukua, ja että Jeesus olisi klaaniperimyksessä ollut Johanneksen edellä. Muistakaamme, miten Johannes suhtautuu Jeesukseen kastetilaisuudessa. Sanomalla että Jeesuksen pitäisi kastaa hänet eikä päinvastoin, Johannes paljastaa jotain olennaista juutalaisesta patriarkalismista, jossa oltiin erittäin tarkkoja em. perimysasioista.
(Heprean kielen tarkka analyysi tuo esiin etymologisia alluusioita, joita edes kreikka ei enää pystynyt kirjaimellisesti ilmaisemaan, ja siksi esim. tietyt kutsumailmaisut antavat ilmi mm. Johanneksen ja Jeesuksen kohdalla heidän välisensä arvohierarkiasuhteen ja läheisyyden.)

- Enpä jaarittele enempää tuosta asiasta vaan pistän mutkat suoriksi: juutalainen establishment ei tappanut ainoastaan uskonnollispolittista rettelöitsijää vaan myös virallisen perimysjärjestyksen ulkopuolelta tulevan "mustan hevosen" (juutalaisten kuningas!).
Se, että myös poliittista realismia edustavat maltilliset saddukeukset hyväksyivät Jeesuksen kuolemantuomion viestii juuri tästä asiasta, sillä Jeesus periytyi saddukeusten puolelta.

Fariseukset sen sijaan vihasivat Jeesusta uskonnollisista syistä, vaikka Jeesuksen puheista löytyykin paljon ennen muita fariseuksilta opittua. Fariseukset yksinkertaisesti pitivät Jeesusta kerettiläisenä - se siitä.

RR

1 comment:

Pälli said...

Niin, ristiinnaulittu Jeesus on juutalaisille pahennus ja muille hulluutta.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut kaksoispetos, vaan ihmiskunnan ylle ja sen jäseniin jäytämään laskeutui syyllisyys ja vihollisuus Jumalaa vastaan jo syntiinlankeemuksessa. Siksi Jumalan edessä juutalaiset eivät ole sen syyllisempiä tai syyttömämpiä kuin muutkaan. Taikka toisin sanoen, olen aivan yhtä syyllinen Jeesuksen kuolemaan, kuin jos olisin ollut Pilatuksen palatsilla huutamassa "Ristiinnaulitse!".

Ymmärrykseni mukaan kristinusko on ihan todella ainutlaatuinen, vaikka puettaisiin kuinka arkiseen ilmiasuun. Voihan tietysti olla, että en tiedä tarpeeksi maailman uskonnoista.

Mutta onko olemassa uskonto, jossa jumalan suosiota ei voi ansaita? Jossa jumalaa ei voi lähestyä muutoin kuin tämän tekojen ansiosta? Kristinusko ei mielestäni olekaan uskonto, vaan uskoa. Siis on olemassa instituutiot ja rakennukset ja rekisteri kirkkoon kuuluvista ihmisistä, mutta se on eri asia kuin kristinusko. Kristinuskoa löytyy vain ja ainoastaan yksittäisten ihmisten sydämistä.

Ja tämän uskon ydin on Jumala, joka kuolee, jotta ihmiset voisivat elää.