Kirjoitettu kommentiksi Mummon päreeseen Don't Tell Mama. (Kielimafian yöpäivystys lisäsi PS:n. Aamuvuoro teki radikaaleja muutoksia tekstiin - klo: 07.50)
*
Täytyypä tunnustaa, että elin -70-luvun lopulla - siis 30 vuotta sitten melko merkillisen - minua yli 10-vuotta vanhemman seurapiirin ilmeisesti nuorimpana jäsenenä - Helsingin keskustassa.
Ylihoitajia, sairaanhoitajia, mielisairaanhoitajia jne. Enemmän tai vähemmän biseksuaaleja kai puolet porukasta.
Entä minä? Noo - latentti mutta ei manifesti bi (en koskaan etsinyt homoseuraa - päinvastoin) lienee oikeaan osuva määritelmä, vaikka joku minun elämääni tunteva saattaisi suhtautua tuohon määritelmään ironisen kriittisesti.
Siinähän suhtautuu - mutta hän ei tunne minun psyykeäni. Ei varmasti. Kuten ei moni mukaan mies tai nainen. Ei edes rakastamani Satu - elämäni nainen.
Siihen aikaan olin vielä jonkun näköinenkin. En itse asiassa mitenkään kaunis mutta helvetin komea mies päästä jalkoihin (haha!).
Nyt olen enää vain kaunis.
Täytyy sanoa, etten sopeutunut noihin piireihin, vaikka tunsinkin erään bi-tyypin (miehen) erittäin hyvin monien vuosien ajan.
Juoppoa ja polygaamista porukkaa, hieman epätoivoisesti seuraa hakevia, jopa onnettomia ja tekopirteitä ihmisiä, joilla ei ollut kovin suurta tarvetta tai pikemminkään kykyä pitempiaikaisiin, kiinteämpiin ihmissuhteisiin. Kunhan kouhotettiin ja naitiin sitä keneltä satuttiin saamaan.
Ei - ei kiitos. Se ei ollut minun käsitykseni parisuhteesta. Tämän lienette huomanneet jo kauan sitten teksteistäni.
En ole ollut urbaani ja seksikokemuksia pakonomaisesti etsivä metroseksuaali vaan itse asiassa varsin yksinäinen poika maatalosta, mummolasta, Päijänteen eräältä jumalaisen kauniilta rannalta (tosin vanhempani olivat muuttaneet Päijänteeltä Kotkaan, jossa synnyin työläisperheeseen.)
Jälkikirjoitukseen viitaten: olen siis melkoisen vakuuttunut kuten Vaarikin, että meissä kaikissa ja etenkin naisissa piilee vahva biseksuaalinen taipumus.
Ajatellaan nyt vaikka sitä, että nainen kantaa lasta sisällään 9 kuukautta. Eikä minun sovinistis-seksuaalisessa mielessäni ole niinkään merkityksetöntä se, että siellä mahassa kasvaa sekä tyttö- että poikalapsia, vaikka tällä erolla ei olisikaan suoranaisesti kausaalista yhteyttä naisen seksuaalisuuteen. Mutta tietty yhteys sillä kyllä on.
Tiivistäen todettuna: koko naisen biologia on kuin luotu panseksuaalisuuteen käyttääkseni Unkuri-Merin termiä.
Joka tapauksessa eräs panseksuaalisen lesbouden väistämätön biologinen ilmentymä on yhdyntäkeskeisyyden vähäisempi merkitys, kun taas yhdyntä on suurimmalle osalle miehistä melkein ainoa kuviteltavissa oleva seksin muoto. Miehet ovat seksuaalisesti mielikuvituksettomampia kuin naiset - tosin suurelta osalta sukupuolisuutensa biologisen funktion vuoksi.
Minua eivät nyt tässä kiinnosta mitkään seksioppaat ja asennot - niitä kyllä löytyy. Ongelmana on joko seksuaalisuuden rajoittuneisuus tai sen 'rajattomuus' ylipäätään. Ja periaatteessa seksillä ei mielestäni ole mitään rajaa eikä välttämättä - mikäli tilaisuus löytyy - myöskään mitään määrää. Mikä ei kuitenkaan tarkoita promiskuiteetin ja/tai polygamian hyväksymistä itsestään selvinä mahdollisuuksina ja vaihtoehtoina.
Minä olen monogaami ja moralisti sui generis. Mutta kaipa minua tuntevat lukijat jo tällaisenkin merkillisyyden ovat luonteestani havainneet ja oivaltaneet (hymiö).
*
Itse lienen jäänyt ikäänkuin lapsen asteelle sukupuolisesti: tunnetta, himoa ja seksuaalisuutta luonteestani löytyy kyllä ihan primitiivisyyteen asti (äitisymbioosi), mutta läheisyyden pelkoni, joka on lapsenomaisesti regressiivisen läheisyyden tarpeeni torjuntaa, toimii tehokkaana esteenä polymorfisen perversiivisyyteni (lue: monimuotoisen 'irstauteni') purkamiseksi vähän joka toiseen XX-kromosomin omaavaan (lue: naiseen).
Olen kumma yhdistelmä: klenkkaava, 1000 voltin seksipatteri, joka yhtä aikaa arkaaisesti sekä kuolaten himoaa että inhoten hylkii attraktiivisia 'vastinparejaan'.
Olen kuin olenkin se päreeni mies, joka rakasti vastoin tahtoaan - ja paljon. Kävelevä paradoksi. Oli siinä Sadulla kestämistä. Kuten eräillä muillakin.
PS.
'Ingressi' Mummon kommenttilaatikkoon tämän päreen linkistä.
Komppaan tässä Vaaria, mutta hieman eri kontekstista kuin hän.
En kuittaa Mummon oppimisteoreettis-konstruktivistista näkemystä sex/gender-jaosta. Emme me opi homoiksi tai heteroiksi. En ainakaan minä oppinut homoksi, vaikka muka 'yritin'.
Meissä on valmiudet molempiin - etenkin naisissa. Ja ne valmiudet ovat ensisijaisesti synnynnäisiä eli sukupuoli- ja viettipohjaisia ja vasta toissijaisesti oppimisen tuloksia.
Fantasia ja fiktio on toki aina mukana kaikessa seksuaalisuudessa, mutta se on hieman eri asia kuin itse käytännön taipumuksen aktuaalistuminen tai 'sopeutuminen' johonkin 'viettymyssapluunaan', ärsyke-reaktiomalliin tai sex-fiksaatioon.
Fantasia on aina viettelevää, ihmisen viettiluonteen indusoimaa lumetta, jonka läpi on pirun vaikea nähdä. Mutta silläkin on kokemushistoriansa. Sitä ei siis voi noin vain valita ja oppia. Me emme voi valita tulevaisuuttamme, mitä viettifantasioihin tulee. Pikemminkin ne valitsevat meidät.
Et sinä Mummo siis sattumalta heteroksi ryhtynyt.
*
http://normvissschreef.blogspot.com/2007/04/sex.html
