*
En
päretä kyseistä aforismia sen vuoksi, että kykenisin itse läheskään
aina antamaan anteeksi vaan siksi, että järkeni [ei suinkaan tunteeni:
tunne 'vaatii' mitä milloinkin, se on häilyvä ja epäluotettava] sanoo
minulle anteeksiantamisen olevan ei ainoastaan oikein vaan myös ainoa
vaihtoehto, jolla koston kierre voidaan katkaista ja joka vapauttaa
sielun kalvavasta kaunan tunteesta: molemmat omaa sisäistä tasapainoa ja
oudoiksi koettujen ihmisten olemassaolon oikeutta horjuttavia asenteita
[tämä pätee niin kristittyyn, islaminuskoiseen kuin ateistiinkin].
*
http://kulmakivi.blogspot.fi/2008/04/filosofien-sitaatteja.html
*
http://kulmakivi.blogspot.fi/2008/04/filosofien-sitaatteja.html
18 comments:
En tietenkään väitä, että rikoksen tehnyttä ei pitäisi rangaista. On kuitenkin rikoksia, joita mikään rangaistus, edes kuolemanrangaistus, ei voi sovittaa. Silloin ainoa mahdollinen sovitus on se, jonka saa aikaan koston tunteesta vapautuminen, mitä tuskin voi tapahtua ilman anteeksiantoa tai siihen verrattavaa mielenmuutosta.
Tiedän kyllä, että on sellaisia ihmisiä, jotka nauttivat kostosta ja tiedän myös, että eräät heistä pitävät itseään jopa buddhalaisina. Harvoinpa on sisäinen ristiriita ja moraalinen rivous saanut yhtä kammottavan muodon kuin buddhalaisen koston enkelin hahmossa. Nietzsche pääsi aika lähelle, muttei yltänyt ihan näin vakuuttavan tekopyhään röyhkeyteen, sisimmältään liian herkkä ihminen kun oli. Kun kirjoittaa tunteittensa vastaisesti, hajoaa lopulta sisäisesti, ja niin kävi Nietzschelle. Buddhalaisen koston enkelin täytynee sen sijaan olla kuin empatiaan kykenemätön psykopaatti, joka näkee maailman ja ihmiset vain omien projektioittensa välineinä, joko hyväksikäytettävinä tai ‘eliminoitavina’.
Mutta väärintekijää kunnolla piestessä tekee palveluksen tämän sielulle! Kuten Sokrates sanoi: Pahantekijää onnettomampi on vain rangaistuksetta selviävä pahantekijä.
Vastustan barbaarisia rangaistuksia kuten pitkiä vankeusrangaistuksia tai kuolemanrangaistusta, mutta kyllä se silti on niin että ihmisten välisessä kanssakäymisessä on toisinaan pakko turvautua nyrkkiin.
'En tietenkään väitä, että rikoksen tehnyttä ei pitäisi rangaista.'
Ja miksi pitäisi? Ollakseen oikeutettu rangaistuksen tulisi tähdätä rikollisen "sielun" parantamiseen. Kuitenkaan vankilajärjestelmä ei pysty muuhun kuin tuottamaan rikollisia.
No, alapa sitten parantaa rikoksen tehneitä ihmisiä rangaistuksella, joka 'parantaa' heidän sielunsa tai edes osan sielua eikä vain paaduta sitä entisestään. Kerro, miten se tapahtuu.
En väitä että mulla olis tähän jokin oikea ratkaisu olemassa.
Suuri osa kaikkein härskeimmistä jutuista, mitä ihminen voi toiselle tehdä, eivät edes ole mitään rikoksia.
Näille ihmisille todella tekisi hyvää saada kunnolla turpiin.
Mutta jos joku anastaa kaupasta vähän kaljaa ja joutuu siitä hyvästä kolmeksi vuodeksi linnaan, niin kyllä siinä todellinen pahuus löytyy oikeuslaitoksen piiristä.
Ehkä päivä tai pari häpeäpaalussa pubia vastapäätä riittäisi..
Minä annan teille anteeksi, tuumasi pappi kun kolehdista pihisti.
Helppoa se toisille on anteeksi antaa, mutta pystyykö antamaan anteeksi itselleen. Ja jos, niin miksi ihmeessä.
‘Suuri osa kaikkein härskeimmistä jutuista, mitä ihminen voi toiselle tehdä, eivät edes ole mitään rikoksia.’
Aivan. Esimerkiksi uskottomuus parisuhteessa ei ole rikos, vaikka se rikkoo ihmisten välejä enemmän kuin ehkä mikään rikokseksi määritellyn väkivallan ilmentymä. Tätä asiaintilaa sopii hämmästellä, sillä miten ihminen kykenisikään laatimaan oikeudenmukaisia lakeja, jos hän kuitenkin sallii esim. yksilönvapauden nimissä ties mitä moraalisesti rivoa. Ihminen on paha eikä laeilla muuksi muutu. Kyllä hän hyväänkin kykenee, mutta ei sisimmässään voi olla muuta kuin paha eli itsekäs: siis lopulta vain omaa pyydettään ja etuaan ajava. Myös marttyyrit ovat motiiveiltaan monesti itsekkäitä ja saavat aikaan enemmän pahaa kuin hyvää, ei välttämättä kuitenkaan aina. Pahuus on luonnollista eli evoluution/luonnon ihmiseen kirjoittama taipumus. Silti koen vastenmieliseksi, että löytyy monia ihmisiä, jotka tekevät tällaisesta taipumuksesta hyveen ja jopa pelastusopillisen kategorian [pelagiolaisuus]. Totisesti, heidän täytyy olla saatanan ovelin juoni, jonka Jeesus onneksi teki tyhjäksi. Mitä?
Esimerkiksi uskottomuus parisuhteessa ei ole rikos, vaikka se rikkoo ihmisten välejä enemmän kuin ehkä mikään rikokseksi määritellyn väkivallan ilmentymä
Itse vetäisin petollista emäntää kunnolla turpiin. Kerran olen näin tehnytkin ja selvisin tästä "rikoksesta" kuin koira veräjästä. Olen kertonyt tästä useammallekin kaverilleni, ja lähes kaikki ovat tekoni hyväksyneet.
Tekisin saman uudelleen - ja suosittelen samaa kaikille muillekin miehille (ja miksei naisillekin). Tässä on kyse ns. altruistisesta rankaisemisesta.
No comments. En viitsi sanoa, mitä tuosta ajattelen.
En varsinaisesti yllättynyt. Ettet vain olisi itse osa ongelmaa, (yksilönvapauden nimissä)?
Tai siis sinun on jo yksilöpsykologisesti äärettömän vaikea hyväksyä niitä käytäntöjä, joita pahojen ihmisten säällinen yhteiselämä vaatisi.
Olen osa ongelmaa, ilman muuta. Ja se siitä.
No eihän! Täähän on tosi mielenkiintoinen ja jollakin tapaa perustava (eli fundamentaalinen) aihe.
Vaikka edellinen kommenttini oli lähes tyylipuhdas ad hominem, niin tarkoituksena oli pikemminkin viritellä keskustelua kuin lopettaa se. Ruukinmatruuna olisi varmasti tarttunut syöttiin, mutta Raunon filosofin mieltä ei niin vain horjuteta!
Vaikka nythän kerrankin liikutaan todella syvillä vesillä liberalismin ja kommunitarismin karikkojen välillä. Filosofien laiva näyttää vain uppoavan näihin aaltoihin kuin Estonia konsanaan..
Sanon suoraan: Liberalistinen ajattelu esim. ihmissuhteissa perustuu ekskluusion logiikkaan: jos joku ei osaa olla, niin ainoa keino on vaikuttaa asiaan on eristää kyseinen henkilö - laittaa ystävyyssuhde poikki, ottaa vaimosta ero tai heittää ukko pihalle. Etsiköön onneaan muualta.
Ja mikäs siinä, löytyyhän suuressa yhteiskunnassa loputtomiin höynäytettäviä. Vaihtoehtona on, että narsistinen yksilö saa lopulta huomata olevansa omassa seurassaan, yksin.
Olennaista on huomata, että molemmat vaihtoehdot ovat jollakin tapaa surullisia. Yksilön ei milloinkaan tarvitse kohdata oman toimintansa patologisuutta, vaan korkeintaan sen seuraukset, jotka kuitenkin voivat tulla yllätyksenä.
Parempi puuttua ongelmiin heti. On parempi näyttää, että miten tahansa ei sovi menetellä - ja jos tällainen tapa yleistyy, niin sillä puolestaan on se yhteisöelämää parantava vaikutus, että yleisesti tiedetään, ettei miten tahansa sovi menetellä.
Olet tietysti osaltaan oikeassa ja aihe on kiinnostava, mutta sorry, en tällä hetkellä yksinkertaisesti vain jaksa kommentoida enempää.
Itse asiassa mua kiinnostais älyttömästi myös se, mitä nimimerkki Valkea tuumaisi mun käytännöistä. Löytyisikö miehen sisältä sittenkin pieni liberalisti?
Ja perjantai-kevennyksenä: Tällöin meillä olisi kaksi pientä liberaalia partakarhua :)
PS: Itsekin olen kasvatellut graduparran.
Post a Comment