Muistutus (myös) itselleni päreeseen Fantasia lentää luudalla kohti reaalista.Kielimafian viimeisimmät lisäykset 5.1. 2010.
*
Lacanin reaalinen ei voi koskaan olla viittauskohde kognitiivis-naturalistisessa mielessä.
Miten se sitten ilmenee?
Ylevän (hieman kammottava) kokemus lienee eräs, tietenkin riittämätön, mahdollisuusperusta ajatella reaalista, joka ei kuitenkaan voi olla ajattelun kohde tavanomaisessa mielessä, koska se on aina eräänlainen ajattelun eli käsitteellisen tiedon raja, ei koskaan sen varsinainen sisältö tai siitä erotettavissa oleva objekti. Se ei ole onttinen (aina jo määritelty oleva) vaan ontolologinen asia (aina jo kaikkialta tuleva ja pakeneva oleminen).
Ylevä syntyy tarkoituksettoman, 'merkityksettömän' (ei-merkityn) ja sillä tavoin tyhjän luonnon (ylipäätään täydellisen tai äärettömän objektin) sekä subjektiivisen merkityksenannon (symbolisen: merkityn) yhteentörmäyksestä.
Ylevä ei ole luonnon itsensä ominaisuus vaan subjektin kokemaa 'huimausta' olemisen 'ei-mikyyden' avautuessa esim. taideteoksessa, luontokokemuksessa tai lopulta missä vain, kun ihmisen illuusio omasta itseidenttisyydestään horjuu tietoisuuden toimiessa kuitenkin yhä järkkymättömästi symbolisessa.
Kyseessä ei siis ole mikään puolisekopäinen, mystinen kokemus (newage'läisittäin: tantraseksiä ;\) vaan aito reflektio hetkellä, jolloin ajattelun totuusehdot ovat yhtä aikaa sekä toiminnassa että 'pois päältä', koska reaalinen ei voi ilmetä tajunnallisesti totuusehtojen rajatessa kokemuksen/-usta.
Reaalinen kyllä sisältyy käsitteelliseen, itse asiassa juuri käsitteellinen tekee sen mahdolliseksi, mutta pelkkä, yksinomaan totuusehtojen mahdollistama käsitteellinen (havaintotietoisuuden dialektiikka, jossa käsite pyrkii korvaamaan ja siten 'kumoamaan' havaitun) sulkee (itse-)identtisyyden vaatimuksessaan reaalisen pois.
Reaalinen (ontologisen eli olemisen jouissance) ei sovi onttis-rationaaliseen palapeliimme, jossa kaikilla 'olevan määritellyillä osilla' oletetaan olevan määrätty paikkansa.
Reaalinen (adornolaisittain subjektin ja objektin eron ylittävä ei-identtinen) on ajattelun äärimmäinen raja, olevan ja olemisen välille lankevan ontologisen eron (différance) 'häivähdys' esim. juuri ylevän kokemuksessa. Se on olemassa 'vain' subjektin 'tajuisessa katseessa', makuarvostelman tavoin, mutta ei koskaan johdettavissa tunnetiloista, jotka objektin muodot meissä aikaansaavat, kuten on kauneuden laita (ks.Kant kauneudesta ja ylevästä).
Reaalinen ei ole (esteettisestä) kontekstista johdettavaa/seuraavaa harmonista kaunista - se on pikemminkin hetkellistä putoamista/romahdusta, suurinta kauhua (ei-minkään pelko) tyhjyyden kaaoksen kaikkinielevän voiman edessä/keskellä.
Reaalinen (adornolaisittain subjektin ja objektin eron ylittävä ei-identtinen) on ajattelun äärimmäinen raja, olevan ja olemisen välille lankevan ontologisen eron (différance) 'häivähdys' esim. juuri ylevän kokemuksessa. Se on olemassa 'vain' subjektin 'tajuisessa katseessa', makuarvostelman tavoin, mutta ei koskaan johdettavissa tunnetiloista, jotka objektin muodot meissä aikaansaavat, kuten on kauneuden laita (ks.Kant kauneudesta ja ylevästä).
Reaalinen ei ole (esteettisestä) kontekstista johdettavaa/seuraavaa harmonista kaunista - se on pikemminkin hetkellistä putoamista/romahdusta, suurinta kauhua (ei-minkään pelko) tyhjyyden kaaoksen kaikkinielevän voiman edessä/keskellä.
Reaalinen traumatisoi ihmisen samalla, kun se paradoksaalisesti voi vahvistaa häntä, mikäli tähän kokemukseen 'herää'/sisältyy esteettinen ulottuvuus ihmisen traagisen situaation eksistentiaalisesta ainutlaatuisuudesta, joka/mikä kohottaa hänen mielensä suunnattomiin korkeuksiin - toisin sanoen ylevän kokemus.
Toistan, että kyseessä ei ole kausaalinen 'kokemus ylevästä' kohteesta/objektista, vaan subjektiivinen 'ylevän kokemus' objektin 'takia', koska minkäänlaisissa objekteissa itsessään ei ole mitään ylevää; - ylevä ('reaalinen') valtaa meidät itsetajuisesti ymmärtäessämme ('aavistaen', ei oikeuttaen; ks. PS.) peruuttamattoman repeämän ja katkoksen (joka on reaalinen itsessään) rajallisen järkemme ja rajattoman luonnon välillä .
Eikö juuri antiikin kreikkalaisen tragedian pyrkimys ollut ilmentää Daseinin 'tilaa' ja siten reaalista tällä tavoin? Ja eikö myös Aristoteleen katarsista (tragedian 'terapeuttista' vaikutusta) voisi näin ollen pitää 'puhdistavuudessaan' perimmältään ylevöittävänä vaikkakin samalla kauhistavana kokemuksena - - reaalisesta.
PS.
Eikö juuri antiikin kreikkalaisen tragedian pyrkimys ollut ilmentää Daseinin 'tilaa' ja siten reaalista tällä tavoin? Ja eikö myös Aristoteleen katarsista (tragedian 'terapeuttista' vaikutusta) voisi näin ollen pitää 'puhdistavuudessaan' perimmältään ylevöittävänä vaikkakin samalla kauhistavana kokemuksena - - reaalisesta.
PS.
Vaikka katkoksen olemassaolon ymmärtäminen on dialektisen päättelyn tulos, sen tajuaminen muistuttaa pikemminkin esteettistä ylevän kokemusta kuin propositionaalista prosessia. Tämän vuoksi ''aavistaen', ei oikeuttaen'.
Ei siis ihme, että 'umpirationaalisen' saksalaisen idealismin ja (vaikean) lacanilaisen psykoanalyysin teorian loistavasti hallitseva Slavoj Zizek on niin kiinnostunut juuri taiteesta - ja etenkin elokuvasta.
7 comments:
Wov. En enää edes yritä kirjoittaa filosofiaa tässä muodossa; you bet. Mutta voin sanoa saman populistisesti kenties. Mutta kerro vielä miten kriittinen realismi sointuu tähän?
HG,
alla olevaan kopioituun, tarkennettuun kappaleeseen sisältyy määritys, jonka ytimessä on ainut reaalinen ja apriori realistinen, minkä Lacan-Zizek tunnustavat.
Reaalinen ei ole tavoitettavissa samankaltaisuuden eikä myöskään suoran havainnon (vrt. Platonin käsitys 'theoria'sta: tietävinä katselemme totuutta silmästä silmään) vaan siihen katkokseen, jossa tajuamme Platonisen suoran näkemisen kirkkauden ja (totuuden-)kaltaisuuksien implikoiman relativismin välillä vallitsevan kategorisen katkoksen.
Juuri tuo katkos on reaalinen.
'Toistan, että kyseessä ei ole kausaalinen 'kokemus ylevästä' kohteesta/objektista, vaan subjektiivinen 'ylevän kokemus' objektin 'takia', koska minkäänlaisissa objekteissa itsessään ei ole mitään ylevää; - ylevä ('reaalinen') valtaa meidät itsetajuisesti ymmärtäessämme ('aavistaen', ei oikeuttaen) peruuttamattoman repeämän ja katkoksen (joka on reaalinen itsessään) rajallisen järkemme ja rajattoman luonnon välillä.'
HG,
tein lisää tarkennuksia ja lisäyksiä. Tsekkaa päreestä.
HG,
tsekkaa kommenttini mikikselle 'Uudenvuoden sää-tila'-päreessä. Se liittyy suoraan tähän päreeseen ja näihin kommentteihin.
ok, elossa ollaan ja aurinkoa odotellessa voin salaa lukea (MIES EI PIDÄ, ETTÄ SIVISTÄN ITSENI KOSKA SILLÄ EI OLE MITÄÄN LISÄARVOA MEIDÄN PERHEESSÄ)
Mutta olen saanut lohtua teiltä, kukaan muu ei jossain kohtaan kohdannut lainkaan ja ne pahat herjat, että mees hakeen ne pillerit )-huudot olivat jopa parempia kuin se totaalinen apatia jota kohtasin vuosia ja vuosia täällä enkä päässyt ulos koska intelligentia päätti nauraa kuten Prisman kassat muutenkin ahdasmieliselle Ibrahimille (jos se oli niin) Mutta minun ero mm sellaiseen mieheen on se, että olen nainen ja tottunut ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja mennä vaikka nakkikioskille töihin jos iki-nuoret ja iki-liikkujat ja aivan-varmasti-totuuden-tietävät narsistit päättävät ajaa ahdinkoon jälleeen. En siis tapa ketään - en itseäni enkä toisia.
Siinä ero: siksi naisen rooli olisi kirkon kannalta aika tärkeä mutta siat sillä puolella (sielläkin on sikoja aika lailla) eivät sitä ikinä tule tajuamaan ja patti jatkuu. Mutta jos sinne päästetään nössö-naisia eli huonoja naisia jos huonoudella viitataan tunnesokeuteen, ei ole syytä päästää naisia ollenkaan. Johtajanaisia pitää osata erottaa lässyttäjänaisista ja silti pyydän, että muistat miten minua luokiteltiin: JUURI LÄSSYTTÄJÄKSI JA HUONOKSI JA AIVAN VARMASTI PELKÄKSI KOTIROUVAKASTIKSI.
arviointi on päin persettä sillä se on piilotettu ja muutettu oman maun mukaan sekin. Olisi syytä aloittaa siitä.
Voiko RR olla niin, että aivan varman oloiset ovat oikeasti nollan arvoisia (eivät todellakaan mitään asian varsinaisessa mielessä tiedä koska heillä on pokkaa esittää sitä, että tietävät ??????) ja nollan näköiset holistiset ajatteiljat, joilla on Sokrateen pienuus noussut päällimmäiseksi (=se, ettei todella enää usko tietävänsä mitään kun varsin alkaa jotain tietämään) oikeasti nöyryytensä takia varsin hyvin tietävät.
Tulkinta menee siis suoraan päinvastoin? Alkaa tuntumaan siten.
yleva on Subjektin kokemaa aitoo HUImausta reika Taivaasee
tervetuloa hui
Post a Comment