September 5, 2009

Kulttuuri syntyy aina vastarinnasta - myöntyminen on sivilisaatiota: degeneraation alku

Kirjoitettu luettuani Kemppisen päreen Historian puolustus.
*
(Kielimafia viilailee löperöä alkutekstiäni 6.9.)
*
Olet merkillinen tapaus Kemppinen.

Minun mielestäni sinä 'tiedät' kerta kaikkiaan aivan liikaa (informaation 'hotkiminen' on sinun addiktiosi) - etkä kuitenkaan tiedä (kuten totta kai myös niin oivaltavasti itseäsi kritisoit ja meitä valistat - olkoonkin hieman ironisesti). - - Ei historiaa voi kirjoittaa, jos 'tietää' liikaa - (ikäänkuin historiasta voisi 'tietää' liikaa).

Mutta jos historioitsijalla on visio, idea tai ylipäätään joku periaatteellinen näkemys asioitten kulusta, niin se ei voi nousta suoraan informaatiosta ja/tai ns. faktoista, koska faktat on aina tulkittava ennenkuin niistä voi päätellä yleisiä motiiveja - hegeliläisittäin: aikakauden eetosta.

Siten historiaa ei voi kutsua tieteeksi kuin ehkä metodiikaltaan. Sen ennakko-oletukset ja loppupäätelmät sen sijaan tulevat aina jäämään aikalaishistoriaksi.
*
Mitä kuitenkin esimerkiksi Matti Klingeen tulee, niin alunperin hieman naureskelin hänen hienoperseoppineisuudelleen, kunnes esim. tenttiessäni Klingen suureksi osaksi kirjoittamaa ja toimittamaa Helsingin yliopiston historiaa tajusin, että jos minä en tästä opi ymmärtämään autonomian ajan suomalaista aatehistoriaa, niin en sitten mistään.

Loistava sarja. Olen sen lukemisen jälkeen tullut (vaikka kyllä ironisoinkin Klingeä edelleen) aika nöyräksi hänen tieteellisen pätevyytensä suhteen.
*
Mutta sinä. - - Miksi Kemppisen tietoja ei käytetä akateemisen historian tutkimuksessa tvs.? - - Onko hän tosiaankin liian 'friedellmäinen' kaiken tietäjä (muka pinnallinen?) vai mistä on kysymys?

Minä ehdotan: Ei muuta kuin vapaat kädet Kemppiselle - mutta aiheen pitää olla tarkasti rajattu!- - Esimerkiksi: 'kirjallisiin lähteisiin perustuva maailmanhistoria' - :/])

Ei kai Suomella ole varaa tuhlata ja menettää yhtä laaja-alaisimmin asioista tietävää intellektuellia pelkästään blogipuuhastelun 'suttuiseen juoruiluun' (haha - sorry - tämä tosin on myös itseironiaa).

Bloggaaminen (pärettäminen! - joksi minä sitä kutsun) on uusi tapa ilmaista maailmaa ja (luoda) itseään; - tätä olen halunnut korostaa jo pitkään (lue 'Päreentekijän puolustuspuhe' muistaakseni tammikuulta).
*
Pekka Himaset sun muut esa saariset ovat asia erikseen. Heistä en puhu senkään takia, että tulisin siten mainostaneeksi näitä pikkupoikahenkisiä ja auttamattoman pikkusieluisia, loogisen empirismin jälkijättöisiä (mutatis mutandis - postmodernisti kääntyen: anything goes) parasiitteja, jotka ovat myyneet itsensä markkinavoimille ja luulevat, että kulttuuri syntyy pelkästään rahasta.

Ei pidä paikkaansa - kulttuuri syntyy vastarinnasta - - aina!
*
Ken myy itsensä - se ei koskaan voi olla oma itsensä (vaikka muka vapaaksi itseään väittääkin). - Huorat sen tietävät - ennenkuin menevät naimisiin...
*

10 comments:

dudivie said...

http://el.wikipedia.org/wiki/%CE%A7%CF%81%CE%AE%CF%83%CF%84%CE%BF%CF%82_%CE%93%CE%B9%CE%B1%CE%BD%CE%BD%CE%B1%CF%81%CE%AC%CF%82 no, joka tapauksessa.

eiko olekin hännästyttävää että joku voi tietää liikaa.

Anonymous said...

Deconstruction is not a method and cannot be transformed into one

Homo Garrulus said...

Tämä kertoi minulle sen, että omat sukulaiseni jostain Viikinkiajoista vaikuttaa minun olemukseen edelleen: minä näen; näkeminen on ollut heidän ominaisuus ja siitä sitten ragnarökit ja muut sepittelyt joita ei sokealle voi sepittää.

Mytologian voima on sen aaltopituus. Sieltä totuus löytyy.

Homo Garrulus said...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ragnarök

Minä osaan selittää tämän sinun antamasi vihjeen mukaan.

...

Tätä ei Klinge osaisi ja siksi hän on hienostoperse siinä mielessä, että tarttuu tietoon kuin omaan omaisuuteen ja omaan älyyn - ei liity omaisuuteen eikä vielä vähemmän älyyn. Historian ymmärtäminen on liikkeen ymmärtäminen ennen kaikkea.

Homo Garrulus said...

Hi-story-a

Heipparallaa (=kulttuurissa eläminen)
story (=tarina muita varten, itseä varten)
a (=amoraalinen mutta se ei ole sama kuin totta)

historia. Historya

stooria - stooria - stooria (eikä tiedettä siksi)
Tiede on fysiikassa mutta sitä ei osata lukea

Homo Garrulus said...

Nyt tiedän mitä minun pitää kirjoittaa: fysiikkaa miksi komposti on komposti

se on mitattavissakin kunhan joku tekee mittarit niin minä teen laskelmat

Homo Garrulus said...

Päre

Anonymous said...

Vapaaistuja puhelee itsekseen?

Homo Garrulus said...

Hienoperse: go home. Mene kotiin - sinut on nähty.

Homo Garrulus said...

Tiede ei ole historiaa. Historia on satua.