September 15, 2009

Olemme kuoleman omia

Aika loppui jo. Mutta toivo ei. Mikä pirullinen tilanne!


Kommentointia Kemppisen päreen Kätketty kuolema ja Kaari Utrion: Vanhuksille kuolinpillereitä - kirjoituksen tiimoilta.

(Kielimafia avustaa - klo: 16.40.)
I
Minäkin tappaisin itseni jos vain uskaltaisin. Mutta kun en uskalla. Puuttuu rohkeutta.

No - ehkä vielä jonain päivänä, varsinkin näin lama-aikana, ryhdistäydyn ja teen sen, minkä yhteisön kannalta jokaisen täysin tarpeettoman ihmisen tuleekin tehdä.

Hautakiveeni vaadin kuitenkin hakattavaksi seuraavan tekstin:

'Tässä lepää yhteisöllisen tulosvastuunsa ja siten kansalaisvelvollisuutensa täyttänyt mosabackalainen lamatalkoosankari, joka kuoli omaehtoisesti ja nopeasti tarkoituksenaan henkilökohtaisten eläke- ym. tukiensa jyrkällä supistamisella helpottaa Helsingin kaupungin sosiaalitoimen kroonista budjettivajausta.'

II
Ärrävikaisen feministikirjailijattaren kommentti syyllistää vanhoja ja vaivaisia ihmisiä entisestään. - - Ikäänkuin elämästä lähtemisen yksilölliseksi ja yhteisölliseksi ihanteeksi asetettaisiin tällä tavoin itsemurha, muiden vaivoina makaamisen ja passiivisen kuoleman odottelun sijaan.

Jos 'syytinkivanhuksilla' on aiemmin ollut syyllisyydentunteita olemassaolonsa oikeutuksesta, niin nyt he siis saavat niitä yhä vain lisää.

Ironista kyllä feministikirjailijattaren myrkkypillerilausunto on kierolla tavalla linjassa myös vapaan markkinatalouden kulttuuria propagoivan positiivisen ajattelun ja psykologisen elämänhallinnan 'tarjouskampanjoiden' kanssa.
Ajattele positiivisesti, ammu itsesi - ennenkuin joudut kärsimään liikaa (mutta mikä on liikaa?)!
Tällainen maksiimi lienee kaiken utilitarismin, hedonismin ja psykologisen egoismin huipentuma.
*
Ehkä ei kuitenkaan pitäisi provosoitua ko. kannanotosta vaan ajatella, että mikäli myrkkypilleriään vaille täysin emansipoitunut kirjailijatar todella on sitä mieltä kuin kirjoittaa, niin hän myös tekee niinkuin kirjoittaa.

Ja mieluummin jo lähitulevaisuudessa, jotta mahdollisimman moni voisi olla todistamassa, ettei kyseessä ollut vain juuri julkaistavan kirjan myyntiä promoava mainostemppu.
(Uuden levyn mainostamiseksi oli äskettäin myös tarkoitettu väsyneen Loirin ja väsyttävän ikipirteän Lenita Airiston etukäteen tarkoin suunniteltu lööppijulkisuuden tavoittelu keskinäisen (mutta ikivanhan) salarakkauden paljastamisineen. - Turha on Loirin naureskella tekopyhästi lööppivouhotukselle, koska juuri se tapahtui, mihin pyrittiinkin.)

III
Itsemurhan oikeutuksesta ja eutanasiasta puhuttaessa kannattaa lukea esimerkiksi Kuningas Lear - varsinkin kohtaus, jossa naamioitunut Edvard, mustaa huumoria sisältävän, hieman irvokkaan juonen avulla, estää sokeaksi pahoinpideltyä isäänsä Cloucesteria tekemästä itsemurhaa saaden tämän elämänuskon kuitenkin osittain palautumaan.
*
Kannattaa myös muistaa, että itsemurha ja pikkulasten heitteillejättö eivät olleet antiikin pakanakulttuureissa mitään moraalisia tabuja. Stoalaiset pitivät itsemurhaa jopa sankarillisena lähtönä.

Kristityt sen sijaan ajattelivat juridisen tulkinnan mukaan, että ihminen on transsendentaalisten markkinoiden monopolia hallussaan pitävän, JHVH:n (Jahve), omaisuutta, eikä toisen omaisuutta saanut noin vain ilman lupaa tärvätä tai tuhota.

Niinpä. - - Omistammeko me itse itsemme, vai omistetaanko meidät?

Vielä syvemmin voisi kysyä, onko meille ylipäätään mahdollista irtautua imaginaarisesta suhteesta todellisuuteen, kun kyseessä ovat sellaiset väistämättömyydet (syntymä ja kuolema), jotka kaikkein syvimmin koskettavat ja myös uhkaavat narsismiamme?

En usko. Muun muassa tämän vuoksi pidän Kaari Utrion 'lausuntoa' pikemminkin hallittuna reaktionmuodostuksena suhteessa omaan kuolemaansa kuin onnistuneen positiivisena yrityksenä kontrolloida imaginaarisen narsisminsa näkyvillä oleva, varma loppu.
Sellaiseen kuiluun katsominen on mahdotonta ilman fantasianomaisia assosiaatioita - joita myös myrkkypillerien mainostaminen edustaa - jo senkin vuoksi, että meillä ei ole mitään kieltä, jolla kuvata olotilaa ennen tai jälkeen kuoleman.

Voimme kyllä yrittää hallita pelkoamme mutta emme kuolemaamme. Sillä me olemme kuoleman 'omia'. Aina.

PS.
Passiivinen eutanasia, joka tulee varmasti koko ajan yleistymään sen kriteerien samalla ehkä hieman väljentyessä, on mielestäni täysin perusteltu kuolemisen helpottamistapa. Omien myrkkypillerien tarjoaminen vanhuksille yhteiskunnan toimesta sen sijaan on irvokasta. Se sopii ehkä näytelmään mutta ei todellisuuteen.

Mutta miten pitäisi menetellä hänen toiveensa suhteen? - http://lornakismet.wordpress.com/2009/08/08/she-sought-euthanasia/
*
http://dameaire.wordpress.com/2006/06/06/3/
http://www.geocities.com/hbirchwood/toons.html

4 comments:

Homo Garrulus said...

Näetkö tuon koiran sinun piirroksessa? Se olen minä ja itken jos kuolet mutta jos heittäydyt tuollaiseen ajopeliin viltteineen minä tulen ja ulkoilutan sinua.
Tai sinä pissität minua kuten aina - piss on you too.

Anonymous said...

pahis kuiskikoon, mun isoisä lähetti lahjan...eläköön vanhuus

ninni said...

mutta mielenkiintonen juttu. kilpailuyhteiskunnasa.

Hannele mummu said...

Elämiseen tarvitaan vielä enemmän rohkeutta.