September 12, 2007

Saanko kaiva(t)a sinua?

(Lisäys 13.8)

Tamperelaisten kirjailijoitten Kirsi Kunnaksen ja Juhani Syrjän pojat: Martti ja Mikko (joka tunnetaan paremmin nimellä 'Pantse') ja serkkunsa, rumpaliksi 'muotoutunut' Aku perustivat 1970-luvun puolessa välissä bändin, joka sai nimekseen Eppu Normaali.
(En linkitä, koska jos joku haluaa tietoja, hän myös löytää niitä netistä.)

Bändin ensimmäinen basisti (joka ehkä ajoittain osasi? soittaa bassoa) oli verbaalihirmu Mikko Saarela (Freud, Marx, Engels & Jung) opetti Martille sanoittamisen aakkoset ja siitä se sitten alkoi: Pantsen ja Martin aika uskomaton yhteistyö.

Martti onkin sanonut, ettei hän edes osaa kirjoittaa sanoja muihin kuin Mikon biiseihin.

Mutta mitäs siitä. Hyvin tuo yhteistyö on toiminut, vaikka Pantse mitä ilmeisimmin (jo lapsesta saakka) on aika ajoin 'kyykyttänyt' nuorempaa veljeään. (Martin muistelo).
Mutta se(kin) homma on toiminut - ihan 2000-luvulle asti.

Noo - emme moralisoi, koska olemme nöyriä. Myös me 'kaivetaan' sinua...
*
Toisen kitaristin Juha Torvisen merkitystä Pantsen kitaroinnin parina ei missään tapauksessa pidä vähätellä, vaikka Pantse onkin se 'Nambö van'.

Juha täydentää Mikon työtä mielestäni täydellisesti! Sulkapallokuningas (Torvinen) - biisistä 'Urheiluhullu'.

Mitään syytä ei ole myöskään unohtaa rumpali Aku Syrjää, jonka komppaus tekee Epuista sen mitä se todella on!
*
Eppu Normaali - Voi kuinka me sinua kaivataan (live)
From "Video, taivas ja tähdet" VHS. (1985)
05:02

Eppu Normaali - Voi kuinka me sinua kaivataan (live)
Eppu Normaali - Voi kuinka me sinua kaivataan (Elävänä stadionilla 14.8.2004)
05:13

3 comments:

catulux said...

Jumalan terve Rablee. Ja oikein synkkää, masentavaa ja sateista syksyä sinullekin.

Oikeastaan minun ei pitäisi kirjoittaa ensi kommenttia tähän lumivalkeaan ja neitseellisen koskemattomaan kommenttilootaan, vaan jonkun muun.

Mutta voin toimia tienavaajana, kuten Johannes(kurkun)kastaja.

Minulla Eput soivat autostereoissa tuon tuostakin; mutta yksi kappale on ylitse muiden. nimittäin biisi Kultaista sadetta, jota kuuntelen syksyn tullen aina uudelleen ja taas uudelleen.

Tekstin syksyinen, luopumisen tunnelma puree kiinni ja laulun kertomuksen voi nähdä joko surullisesti päättyvänä rakkaustarinana tai sitten melkeinpä muistokirjoituksena; analyysina tästä elämisen renkutuksesta.



KULTAISTA SADETTA

Istutimme omenapuut
valvoimme tuhannet täysikuut
enää en hengitä reikää jäiseen
ikkunaan
koputa oveen yksinäiseen
jälkeen pakkasten


Hänen hymynsä pehmeä kaari tuo
kuin sumussa saari
uin sen luo
valokuvassa nainen pyörineen
muodista poistuneine hattuineen
kihlattuineen

Näen kaiken, kaiken
Kaunis kuolema
lehdet on silattu jäällä
kultaista sadetta pääni päällä
joko ymmärrän mitä se opettaa
osasin alkaa
osaanko lopettaa

En silloin tajunnut kaiken nääntyvän
en tajunnut kaiken loppuun kääntyvän
enää en koputa oveen yksinäiseen
jälkeen pakkasten

Lehtien seassa kulkien
kellarin ovia sulkien
ajatuksin linnut saatellen
kaikkea kaunista ajatellen
pitkälle matkalleen


sa. M. Syrjä

Rauno Rasanen said...

Voi sinä 'inhottava' ja rakastettava Catulux.

Meillä on kuin onkin! sama mielibiisi Epuilta.

Siis ihan totta: 'Kultaista sadetta' kolahti minuun ja pahasti -80-luvun lopulla, kun lainasin kirjastosta tämän LP:n.

Olix se nyt 'Valkoinen kupla' vai tupla?

Martin mukaan Mikko luuli vielä ainakin 10 vuotta jälkeenpäin (1968 jälkeen), että Beatlesien 'Valkoinen tupla' tarkoitti 'Valkoista kuplaa'...ehhehheh...(?)

'
Kuuntelin kymmeniä kertoja sitä LP:tä ja rakastuin juuri tuohon nimenomaiseen 'Kultaista sadetta'-biisiin, jota soitin ad absurdum.

Se sai kyyneleet silmiini melkein aina.

Elämäni oli silloin - 1988 - jälleen kerran kriisivaiheessa, mutta silti.

Parempaan paikkaan 'Kultaista sadetta' ei kuitenkaan olisi voinut osua minun kohdallani.

*
Martin sanat ovat loistavat, Mikon sävellys - etenkin aivan hillittömän hyvä kertosäe - saa kuulijan nöyrtymään.

Tai miksi erotella: veljesten yhteistyö toimii tässä ylivoimaisen mestarillisesti - joku puhuisi neroudesta.

catulux said...

Lahjakkaita sällejä ovat. Käytiin vaimon kanssa katsomassa Eppuja, oliskos se noin 4 vuotta sitten. Soittivat siiloin OUlun pesisstadionilla eka kertaa livenä Suolaista sadetta-biisin.

Muutenkin hieno konsertti.

Sadan vuoden päästäkin-levy sisältää hienoja kipaleita ja mahtavaa riimittelyä:

"Mä filmin kelasin
päiväkirjaa selasin taaksepäin.
Naarmuja filmissä
roskia mun silmissä
katselin ja näin
Kaikki näkyi hetken mun edessäin
suljin silmät uudelleen
menneisyys on kuljettu
yhä silmät suljettuna mä meen..."

Oletkos lukenut H.Salon kirjaa Kahlekuningaslaji?? Pitäiskö yrittää vääntää hitti?


Koota ei vain näy, eikä näy...Perhana!!

Kokeiles siteerata Kun olet poissa-biisiä ja sen sanoja.

Sehän saa
kivenkin tuntemaan ;)