Kirjoitettu kommentiksi Homo Garruluksen ja kafkaesquen kommentteihin päreessäni "'Näin loppuu maailma, ei paukahtaen vaan kitisten'".
homo garrulus
Minulle jäi hieman epäselväksi, mikä oli oma mielipiteesi ensimmäisessä kommentissasi. En päässyt myöskään kunnolla perille kahden muun kommenttisi 'ydinsanomasta'.
*
Klassikkojen puolestapuhujana väitän sen verran, että Ameriikasta ei ole tullut ainuttakaan ranskalaisten tai venäläisten huippujen tasolle yltävää romaanikirjailijaa. Melville, Twain ja Hemingway ovat tietysti vallan erinomaisia 'kakkosia'..;)
*
Ylipäätään - romaanin aika on jo ohi. Syy lienee siinä, että fiktion aika on ohi. Elämme loppumattoman informaation aikaa, mikä merkitsee ja edesauttaa mielikuvituksen näivettymistä.
Fiktio, viihde, historia ja tiede ovat muuttuneet yhdeksi ja samaksi formaatiksi audiovisuaalisen informaatioteknologian räjähdysmäisen läpimurron myötä.
Tämän ajan romaani on yhtä kuin viihteellinen televisiodokumentti tai -sarja. Toki se voi olla hyväkin, mutta ei enää fiktiota - lukuunottamatta tietysti esimerkiksi Yle-Teemalta tulevaa loistavaa uusintaklassikkoa Idiootti.
(Korostan, että vaikka ruhtinas Myshkin sairasti epilepsiaa kuten luojansa Dostojevski, ei ko. romaani ole mikään Dostojevskin 'salainen' omaelämänkerta - omakohtaisuudesta huolimatta. Eihän Balzacin romaanejakaan pidetä raportteina Pariisin porvariston paheellisuuksista, vaikka niiden aiheet ovat suoraan tosielämästä.)
Fiktio on lopultakin täysin itsenäinen informaatioon nähden, kun taas informaatio ei ole oikeastaan yhtään mitään - ei tietoa eikä fiktiota - pelkkää fragmentaarista 'pölyä'.
Sitäpaitsi jo Joyce vei romaanin 'ilmaisuteknologiset' mahdollisuudet loogiseen (eli kaoottiseen) äärimmäisyyteen.
Joycehan kirjoitti itse asiassa ensimmäisen pelkästään 'informatiivisen' ja intertekstuaalisen romaanin - Odysseus.
Mutta vielä kerran: fiktiivinen romaani on siis kuollut. Ja nimenomaan joku Harry Potter on todiste tästä.
*
Teollistuminen (modernisaation veturi) synnytti osaltaan romaanitaiteenkin - ja teollistuminen - yleisesti ottaen: kapitalismi - sen myös tuhosi.
Mutta on heti perään syytä lainata auktoriteettia, jonka ohi ei näissä asioissa kävellä koskaan:
[Kapitalismi] ei ole mikään menestystarina. Se ei ole älykäs, kaunis, oikeudenmukainen, hyveellinen — eikä se jaa hyödykkeitä oikein.
Lyhyesti sanoen emme pidä siitä, ja olemme alkaneet inhota sitä. Mutta miettiessämme, mitä sen tilalle voisi rakentaa, olemme aivan hukassa.
John Maynard Keynes, lainattu teoksesta Michael Albert: Parecon / kapitalismin jälkeinen elämä.
http://pedro.lapanen.org/misc/sitaatit.html
7 comments:
RR: "Fiktio, viihde, historia ja tiede ovat muuttuneet yhdeksi ja samaksi formaatiksi audiovisuaalisen informaatioteknologian räjähdysmäisen läpimurron myötä".
Muuten olet napannut minulle tärkeät viitteet myös kirjallisuudesta ja jollei tämä olisi tämmöinen blogi ja kommentti tekisi mieli keskustella myös ne kohdat, mitkä ilmeisesti sekoitat. En opeta nyt sinua(kaan) mutta vastaan sinun otsikkoosi ja mitä väität ehkä eli tuohon sitaattiin.
Minä en ole samaa mieltä. Nämä koukerot, joita katsomme kirjaimeksi ovat tapa tallentaa tietoa ja tämä on jo geeneissämme voisi sanoa: minä luin 5 vuotiaana kun siskoni aloitti koulun enkä edes tiedä miten opin; osasin jotenkin vain heti kun hän näytti jotain kohtaa. Ilman mitään tavu-järj3estelmää tai ääntämistä. Siinähän oli. Ja tämän olen nähnyt muissakin lapsissa. Yksi köyhä poju luki 4-vuotiaana Hesarin otsikot, eikä edes ymmärtänyt miten minä ihmettelin sitä. Hän ei käynyt edes leikkikoulua. Osasi automaattisesti.
Tämän takia ei pidä ihannoida ihan kaikkea vain sen takia, että on olemassa. Elämä ja tallenteet menevät eteenpäin ja monimuotoisuus on aina valttia. Antaa amerikkalasiten lukea pelkkää roskaa jos se on heidän toive, mutta kun heidän kanssaan juttelee niin olen silti usein sitä mieltä, että ovat sekä mukavia, tahdistavat oikein (paremmin kuin me eurooppalaiset) ja tahdistus tarkoittaa sitä tilannetajua mitä meiltä rigiditeetin takia taitaa puuttua ja ovat monesti hämmästyttävän monipuolisia myös sivistyksen kannalta. USA ei ole pelkkiä hampurilaisia, tämä on myytti ja tekisi mieli mennä sinne Odyssean matkaan, mutta en nyt mene.
Kuvat kertovat myös värit, tunnelmat ja tilanteet. Niissä tulee uusia ulottuvuuksia tulkintaan mutta ovat samalla lehtiä ja kirjoituksia värittyneitä. Joskus on parempi ettei ole sitä, mm uutisten osalta jos voimme ajatella, että uutiset ovat lyhyitä ja ytimekkäitä sillä siinä yhteydessä värit voivat johtaa ajatusta väärin. Samalla kirjakieli pelkistää myös ajattelun, värit ja liike luo kutitusta aivoihin eli tulkintaprosessi saa vauhtia.
Historiaa voi mielellään tallentaa ja säilöä monella tavalla ettei lähdeaineisto ole muutettavissa mutta tulkintaprosessit voisi olla autitoituja prosesseja. Ei pidä siis mystifioida mitään tämän maapallon olemisesta vaikka onkin uskovainen. Silti voi katsoa ihan psykopaatin kylmyydellä (minä voin edustaa tätä kylmyyttä sillä minä en ole mikään psyko vaan sen vastakohta mutta olen niin paljon tunteitteni yläpuolella, että voin asettua psykon mielivaltaan - tämä on minulla helppo simuloida: ei pidä kuin kuiskaa että "tapan tuon äijän" niin kuhina käy: voi hitto, nyt se puhuu jo tappamisesta.
En silti ikinä tappaisi ketään. Voimme siis käyttää mitä vaan sanoja (kirkossakin puhuvat koko ajan kaikkea kaunista mutta näkis vaan milloin nuo johtajat sieltä myös kantaisi sitä ristiä mistä puhuvat).
Ihmisen puhe on vain symbooleja, eli koko ajan. Voin sanoa että diibadaaba ja sinä sitten voit miettiä olenko viisas. Viisauteni oikeat hedelmät ei tule tästä rallista mitä nyt kirjoitan, vaan se tulee siitä miten onnistun punomaan elämäni siihen malliin mikä on minun omia arvoja vastaavia. Nyt voin oikein hyvin. Istun vieläkin pyjamassa ja olen nukkunut hyvin. Minun elämäni on kunnossa mutta en ole ihan jokaiseen asiaan vielä tyytyväinen. Elämää pitää siis itse ohjata ja siitä pitää ottaa vastuuta, mutta emme ole ikinä aivan yksin. Tarvitsemme muita ja tässä yhteistoiminnassa on miellettömästi tekemistä sillä yleensä ihmiset kärkkyvät ja pelkäävät toisia. Miettivät miten löytäisivät jotain epäillyttävää ja tuomittavaa: eikö Descartes opettanut epäilemään: sääli vaan, että epäily meni persoonaan eikä tekemiseen.
Tietoa on jo niin runsaasti, että nyt pitää vain tehdä mallit ja sitoa yhteen kaikki se triljoona empiiriä mitä on tehty. Ei ihmiset nimittäin silti mene ovista saranapuolilta ulos vaikka sitä ei ole tutkittu. Pitää tutkia miksi ihmiset epäilevät toisiaan ja miksi eivät osaa nauttia, nähdä kaunista ja rakastaa.
Siinä olisi työkenttä ja se ei ole siitä formaatista kiinni: jos he löytävät vastaukset sammakoista tai kahvinporosta, löytäkööt. Jos sanat kirjoitetaan väärin, onko se nyt koko maailma. Typerää tuo ikuinen vahtiminen.
Siinä päällimmäiset. En siis ole psykopaatti mutta olen vaikuttaja-tyyppi: vaikutan sekä symboolitasolla että varsinkin persoonallani. Se (!) vasta herättää vastustusta ja kateutta. Siksi nukuin hyvin, minulle on nyt sanottu tämä. En siis ole mitenkään sairas vaikka olen vahva ja suora.
Olen sitä mitä aina sanotaan muille,että pitää olla: karismaattinen, vahva, itseluottamusta, näkemystä ja luovuuttakin. Sitä olen mainitsemistasi kirjoista osittain saanut mutta myös filmeistä, jopa hömpästä.
Kiitos hienoista tarinoista RR:
pidän blogistasi.
Minä kirjoitin auditointi eikä autitointi mutta nykyään kun tallennan tälle googlen omistamalle blogille niin kappas vaan on aina virheitä tässä varsinaisessa tallentamisessa. Minun pitää nimittäin nykyään laittaa kaksi eri sananvahvistustga jostain syystä. Nämä ja muut ns. vahingot tapahtuvat minulle useammin kuin muille vaikka on kerrottu, että myös muut saavat niitä. Tätä voisit funtsia RR. Otan siksi nykyään aina copypaste omista blogikirjoituksista, jotta voisin olla varma mistä puhun sillä sama jengi joka ihannoi noita vanhoja muuttumattomia elämänmenoja haluavat, että Harry Potter olisi Odyssean kirjailija, jota he tilaisuuden tullen testaavat.
Tulen vastaamaan, että sekoittavat senkin. Odysseasta kirjoittivat jo Koraanissa, eikö. Näin voimme niin väärin uskoa. Usko on siksi ihana asia ja kun sen ymmärtää myös kaikki muu avautuu ilman tietovisaa.
Mutta jos ei haluta sitä? Jos tietovisat ovat sen takia, ettei tarvitse kohdata mitään todellisuutta: mutta siksi romaanit. Romans. Romaaneissa on ehkä minunkin juureni? Mietin sitä joskus; mutta sitten menen Roomaan. Sopii minulle: oliko se niin, että ajoivat menemään ja vanhoista roomalaisista tuli sitten romaaneja, kulkureita?
Ohi/yli menee. No comments. Et ole ymmärtääkseni vastannut mihinkään tai esittänyt mitään vasta-argumenttia.
(Joten 'säästä' näppäimistöäsi.)
Arvostaisin Poea ainakin ranskalaisen parhammiston tasolle.
Sven Laakso
Poe lienee dekkarikirjallisuuden isä, jolta mm. Conan-Doyle nappasi ainekset ja tyypit 'laimeampaan' Sherlock Holmesiinsa.
Mutta ovatko Poen rikostarinat romaanitaiteelliselta merkitykseltään samaa luokkaa
kuin esim. 'Punaista ja mustaa' (Stendhal), 'Kurjat' (Hugo), 'Madame Bovary' (Flaubert), 'Kadonutta aikaa etsimässä'-sarja (Proust)?
Saattavatpa tietysti ollakin...
"Romaanitaiteellinen merkitys" on eri asia kuin romaanitaiteellinen syvyys/hyvyys/vaikuttavuus. Ensimmäisellä on ainoastaan tietokirjallista merkitystä, jälkimmäinen on kaikki.
scnabelmann
Osuva kommentti.
Merkitys-sanan käyttö ei ollut ihan yksiselitteinen juttu minullekaan.
Mutta jos olisin käyttänyt termiä, joka viittaa 'syvyyteen/hyvyyteen/vaikuttavuuteen', olisin ajanut itseni subjektivismiin ja relativismiin, eikä mielipiteeni totisesti olisi edes voinut olla muuta kuin yhden kirjoittajan yksittäinen kommentti.
Halusin kuitenkin painottaa laajempaa viitekehystä, vaikka se viekin pohdinnan enemmän tai vähemmän keinotekoisesti konstruoidulle metatasolle, jossa pohdiskellaan tyylejä sekä vaikutushistoriaa pitäen eräänä yhteisenä nimittäjänä myös kansallisuutta (mikä on tietysti melko hatara lähtökohta).
Olin siis kyllä tietoinen otsikon ongelmasta. Kirjallisuustiede/-historia ei ole luetun elämys-/kokemushistoriaa.
Tavallaan yritin tekstissä yhdistää ns. metatason ja subjektiivisen lukukokemuksen tason.
En kuitenkaan väitä, että se olisi 'oikeasti' ja aidosti mahdollista, mutta saattaa ehkä kuitenkin helpottaa yritystä lähestyä romaanitaiteen eri kausia ja tyylejä.
Post a Comment